KESKUSTELUT > RISTIKOT > JOULUKUUN YLLÄTYKSET

8665. Joulukuun yllätykset

Ylläpito1.12.2015 klo 23:40
Tällä kertaa julkaisemme pari Taloussanomissa vuonna 2007 ollutta kuvaristikkoa. Visaisille ei välttämättä löydy isoa ratkojajoukkoa, joten tällaisen korkeintaan keskitasoiset sopivat välillä.

Ristikkosanakin muuten uusittiin, vaikkei siltä ehkä näytäkään. Saimme meilin, jossa kerrottiin, että akitan määritelmässä oli virhe.

Sivustolla sanaris.fi on joulukuun erikoisena anagrammitehtävä.
2. Ylläpito1.12.2015 klo 23:51
Mahtaako numeron 11 pääkuvan sankari olla ko. ristikkoa nähnytkään?
3. Yhtä vajaa3.12.2015 klo 14:08
Mikähän numeron 12 vihjeen "Euroopasta" vastauksen sokkokirjaimeksi kelpaa, kun ei tuntunut kelpaavan mikään. Eikä ainakaan S tai Š.
4. Eki3.12.2015 klo 15:47
Kappas, siinä on suhuässä, mutta ohjelma ei tue sitä, joten se pitää vaihtaa ässäksi. Kiitokset tiedosta!
5. Yhtä vajaa4.12.2015 klo 14:25
Tänks! Nyt vastaukset toimii ja ässä kelpaa.
Suhuässän voi tosiaan antaa vastaukseksi, mutta eipä ole tainnut tulla eteen ristikoissa, ei edes kryptoissa. Ehkä siinä on jokin vika. Toimiikohan Ü? En ole sitäkään käyttänyt missään.
6. pelaaja27.12.2015 klo 21:02
Puolitarkoituksellisesti säästin näiden pikkuisten söpöläisten ratkonnan tähän iltaan asti. Ei haitannut helppous, koska oli mukava saada valmiiksi ennen Foylen sotaa. "Siistiä."
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *