KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS-VIIKONLOPPU 8-9.8.2015

8542. IS-viikonloppu 8-9.8.2015

Rampe8.8.2015 klo 18:08
Ekin kakspuolonen lähti ratkeamaan helposti kunnes tyssäsi oikealle lähteviin sinisiin ja niihin risteäviin ratkaisuihin.
Ratkesivat lopulta nekin , mutta aikaa sain tähän kulumaan saman kuin helpomman pään täyskolmosiin.
Kiittelen hauskoista pääkuvan lauseista, arvostelen ruudun kokoisia pikkukuvia.
Huonosilmäisenä en meinannut saada niistä selvää.
2. Eki8.8.2015 klo 18:17
Unohdinkin kokonaan mainostaa tätä. Piilosana taisi olla Parkkiselta, muut aika perinteistä.
3. O8.8.2015 klo 19:01
Rampe.
Tämä oli huikean hauska ristikko loistavine lauseineen!
Tästä tuli hyvälle tuulelle. :D

Kiitos Erkki Vuokila ja Heli Kärkkäinen.
4. Matti9.8.2015 klo 01:30
Parkkisen piilosana oli mainio. Joutui oikein miettimään. Viihdytti.
5. Pedro9.8.2015 klo 12:27
Matti kertoi että joutui oikein miettimään. Minä en muuta tehnytkään parin viime ristikon tiimoilta kuin miettinyt. Tuskin olen koskaan eläissäni miettinyt niin paljon.Pidin siitä,vaikkei tulosta paljoa syntynytkään. Tämän viikon ristikko jo vähän aukeaa.Rampen tavoin yläosa jumittaa.Kiitokset tekijöille!
6. Tarja9.8.2015 klo 13:23
Yläosa auki vielä. Alaosa nautinnollisine vihjeineen ratkennut. Just sopiva taso, kun ei heti ratkea kaikki, mutta riittävästi, että pääsee vauhtiin. Kiitos laatijalle tästä.
7. PIENI HARMI10.8.2015 klo 18:50
Onko kenelläkään toisella ratkojalla viimeinen ratkaisujen lähetyspäivä 13.7.2015? Vieläkin hassumpaa, että oikeat ratkaisut ja voittajat julkaistaan 11.7.2015.
8. O10.8.2015 klo 20:40
"Ristikoiden ratkaisut on lähetettävä viimeistään 17.8.2015"
"Ratkaisut ja voittajat julkaistaan 29.8.2015"
Näin lukee minun lehdessä.
9. PIENI HARMI10.8.2015 klo 23:08
Olen tulostanut netistä ja kävin uudelleen tarkistamassa, että nettiversiossa on väärät päivät. Kiitos oikeista päivämääristä.
10. O12.8.2015 klo 19:04
On se pieni harmi kuitenkin. ;)
11. ++juh12.8.2015 klo 20:11
Paperi- ja nettilehden sunnuntailiitteen sivun 32 ylälaidassa lienee ihan samat oikeat päivämäärät ja sivun 35 alalaidassa ihan samat väärät päivämäärät.
12. Tarja12.8.2015 klo 22:56
Ratkesihan se yläosakin lopulta. 5xSM oli onneksi risteävillä sanoilla ratkaistavissa, sen verran outo oli. Muutenkin tietoa tarvittiin pelkkien oivallusten lisäksi, mutta kekseliäät "siniset sanat" ja mainiot vihjeet tekivät tästä minua erityisen paljon miellyttävän.
13. O13.8.2015 klo 20:33
Tarja.
Oli mukava, että sait ne "siniset sanat" ja siten selvisi myös laatijan hyvä huumorintaju! ;D
14. 22.8.2015 klo 17:47
Ylävasen tökkii....
15. Tarja23.8.2015 klo 11:25
Auttaisiko tieto, että kuvassa on rauhankyyhky ja Kiinan laidalla virtaa joki. Virtaamisesta on kyse myös vihjeessä "sama kun..."
16. Mie30.8.2015 klo 13:27
Muutama sana jäi puuttumaan.

äläni
vires
pienikiharaisia
revyytä
5xSM
pelasi ja valmensi
17. Mie30.8.2015 klo 13:27
Muutama sana jäi puuttumaan.

äläni
vires
pienikiharaisia
revyytä
5xSM
pelasi ja valmensi
18. Tarja30.8.2015 klo 13:41
äläni tarkoittaa lääni, vastauksessa myös kirjaimen siirto
vire + s, vastaus synonyymi
pienikiharaisia turkit
revyyssä lyhyt komediaesitys
5xSM Håkan
pelasi ja valmensi Esko
19. Tarja30.8.2015 klo 13:42
Nämä siis apuvihjeitä, ei valmiita vastauksia.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *