KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS-VIIKONLOPPU 21.-22.3.2015

8361. IS-viikonloppu 21.-22.3.2015

Eki20.3.2015 klo 13:04
Riku Rosenvallin mainio kolme miikka, muuten aika perinteinen kattaus.
2. Emma21.3.2015 klo 17:42
Olipa hieno ristikko, kaikilla mausteilla! Kuvituksessa ja värityksessäkään ei moitteen sijaa ;-) Kiitos!

(3- oli ristikon vaikeusaste ja hiukan alle kolme tuntia kului ratkontaan...)
3. Rampe21.3.2015 klo 19:00
Oli kyllä hyvä ! Pikkuovelia vinkkejä, joista oikea ratkaisu ei tule ensimmäisenä mieleen, oli vähän siellä täällä.
Tässä mielessä tyypillisimmästä päästä ehkä LASKUTAPA ja ETANAMAKSU.
Aikaa kului saman verran kuin Emmalta. Olen kehittynyt tai sitten Emma on avannut saunakaljansa etuajassa.
No, oikeasti sitä joskus tajuaa nopeasti muille vaikean asian, joskus taas ei käsitä millään muille helppoa.
Näin minulle kävi kaksi viikkoa sitten Antin kolmosessa.
4. O21.3.2015 klo 21:12
Todellakin nautittava ristikko.

Aina kun olin laittamassa ristikon lepäämään, niin samalla homasin, että noinhan tuo ja tuo kohta meneekin.
Viihdyin tämän kanssa Emmaa ja Rampea kauemmin. :)

Kiitos Riku Rosenvall !
5. O21.3.2015 klo 21:13
po huomasin.
6. Marco Poloinen21.3.2015 klo 21:26
Olipas siinä ristikkoa kerrakseen! Harvakseen kun pääsee näihin Rikun teoksiin käsiksi niin ehtii unohtua olennainen perussääntö: Älä laita vielä toisenakaan mieleeesi tulevaa sanaa ruudukkoon! Lukematon määrä hyviä vihjeeseen sopivia vastaussanoja meni ihan harakoille, kun ne eivät suostuneet risteytymään keskenään.

Ei minusta olisi kovin rikollinen teko ollut, vaikka miikan olisi silpaissut tuosta kolmosen perästä poikkeen, mutta passaapa tuo noinkin. Ajankulu lienee ollut jotakuinkin Emman ja Rampen ilmineeraamaa luokkaa, tod.näk. vähän enemmänkin. Välittömästi atrian jälkeen aloitettuna ei kovakalvonalainen impulssiliikenne tunnetusti ole vilhakimmillaan, mutta kun ei millään malta odottaa!

Yksi juttu murteeltaan vähän vieraampana piti tarkistaa, muuten ei ihmeteltävää jäänyt. Sanastohan oli laatijansa perinteen mukaisesti parasta A-luokkaa.

Kiitoksia koitoksesta! Hyvä kun on yksi välipäivä palautumiseen...
7. Marco Poloinen22.3.2015 klo 00:07
Useimmiten tahtoo tuo Kovis viedä kaiken huomion täällä kommenttipuolella. Täytyy nyt tehdä poikkeus ja tuoda julki tyytyväisyys Lauri Kultin tavuristikoiden vakiintumisesta valikoimaan. Todella laadukkaita niin vihjeiltään kuin sanoiltaankin, mikä ei varsinaisesti yllätä meitä, joilla ko. vintiön(!) teoksiin on ollut ilo tutustua Sanaseppojen ympyröissä.

Itse tykkäsin eniten ensimmäisestä, hieman visaisemmasta ristikosta, mutta ymmärrän kyllä ettei sillä vaikeustasolla passaa ihan yhtenään mellastaa :-)

Viikonloppu-Iltiksen ristikkoantihan on maanantain liitettä suppeampi, mutta silti aika monipuolinen. Yleensä tulostelen netistä kolme sivua, ja ratkon koviksen ja tavuristikon lisäksi (yleensä) Ekin meikälle sopivantasoisen piilosanan, sekä lueskelen Ristikkoakatemian palstan. Joskus tulee ährättyä sudokuidenkin kimpussa jos ei parempaakaan tekemistä ole tarjolla. Pehmiksien ratkontaan into riittää harvoin, joten havainnot jäävät ulkoasun silmäilyyn.
8. iso S22.3.2015 klo 10:30
Ulkoasun silmäilyssä ei ilmeisesti tullut kiinnitetyksi huomiota vihjeisiin. Päskysaari (5) lienee virhe, piti kai olla Pääskysaari (5). Pykälää vaikeammassa ristikossa olisi mahdollinen edellisen muunnelma Päskysaari (4), joka antaisi saman ratkaisun kuin rahayksikkö (4). Ajoittain, onnekseni harvoin, näkee nimittäin sellaista kikkailua että vihjeestä ja ratkaisusanasta nipistetään tuplakirjain yksittäiseksi, vaikka vihjeessä ja ratkaisussa kyseessä ei ole sama kirjain eikä välttämättä edes samassa paikassa.

Minulla into riittää usein paremmin pehmiksiin kuin koviksiin, pahiksista puhumattakaan. Pehmiksissä sitä intoa ei tarvitse ylläpitää niin kauan. Pääsee nopeammin nauttimaan hyvästä laatimuksesta. Minusta on oikein ja kohtuullista, että laatija käyttää ristikkoon enemmän aikaa kuin ratkoja, sillä hän saa siitä palkkaa. Molemmille (toivottavasti) ristikot ovat iloinen asia. Niin pervoa kuin työstä nauttiminen onkin, luullakseni moni laatija tykkää ammatistaan/harrastuksestaan.

Mitenkään rinnastamatta nykyisten laatijoiden tarkoitusperiin ja nautinnon perusteisiin: jos markiisi de Sade olisi laatinut ristikoita, hän olisi taatusti laatinut pahiksia.

Sankarillisin ponnisteluin tämänkertainen kovis täyttyi muutamalla rupeamalla. Kokonaisajasta ei ole hajuakaan, mutta ihan riittävästi allakka ehti raksuttaa. Joiltakin osin ymmärrys jäi hiukan huteralle pohjalle. Rosenvall on melko lyhyessä ajassa lyönyt eteen sellaiset näytöt että hänen otsaansa voidaan lyödä leima täyshyväkelpo. Viitaten edellä olevaan vertailuun pehmisten ja kovisten välillä, yhdeksän ratkojaa kymmenestä ei pääse täysimääräisesti nauttimaan, vaan joutuu lyömään omaan otsaansa.
9. Auku22.3.2015 klo 12:26
Haastava,mutta nautinnollinen ristikko. Hienoja vihjeitä. Kiitokset Riku Rosenvallille!
10. O22.3.2015 klo 14:03
Marco Poloinen.
Kiitos, kun kirjoitit (22.3. klo 00:07) tuosta tavuristikosta. On jäänyt jostain syystä huomaamatta, mutta tavuristikoista olen aina pitänyt, joten oli erittäin mukavaa sen täyttäminen.

Kiitos Lauri Kultti!
11. Pekka31.3.2015 klo 07:24
Taas jäi logiikka hämäräksi:
SELÄT
ASIAT
=PIHIT?
12. meester_Henk31.3.2015 klo 09:49
Selvät asiat ovat pihvit. Minulle jäi epäselväksi ROKKARI PAT MUSTAJÄRVI??? Sain siihen ulinat, mikä sivunnee vihjettä jotenkin, mutta kuinka???
13. Hannu31.3.2015 klo 09:56
Pauli "Pate" Mustajärvi-> PAT ->ULINAT eli ULINA on T.
14. meester_Henk31.3.2015 klo 10:51
Kiitos, eipä ollut Pate-herran oikea etunimi yleissivistyksessä!
15. Kati1.4.2015 klo 14:32
Mulla tökkii vieläkin... Saisinko "suorat sanat": TÄHÄN TULEE VERBI, JOHDOSSA, PIENTÄ KANTAA ja POHJATÖITÄ, pliis?
16. O1.4.2015 klo 15:23
Kati.
Pientä kantaa minulla on SAIMAANNORPAT. Etsin ne muut.
17. O1.4.2015 klo 15:24
TÄHÄN TULEE VERBI tuli PALJASTAA.
18. O1.4.2015 klo 15:28
No löytyihän tuo POHJATÖITÄ tuli ALUSTAMASSAUKSET.
En ole varma onko oikein.
19. Kati1.4.2015 klo 15:30
Kiitos, O :)
20. O1.4.2015 klo 15:33
Yksi jäi. JOHDOSSA sain AJATOLLAH.
21. Kati1.4.2015 klo 16:57
Juu, siihen mäkin päädyin :) Vielä ahdistaa tuo pääsana ja SANDELS. Viitsitkös auttaa?
22. Rampe1.4.2015 klo 17:07
SANDELS oli SOTASANKARI ,pääsanaa ei löytynyt. Pääsumma on PERUSERÄ.
23. Kati1.4.2015 klo 17:15
Kiitti, nyt vihdoin valmis :)
24. Jaska1.4.2015 klo 17:17
Pääsana selviää, kun etanamaksua hämmentää. Sandels antoi vihulaiselle.

Parasta Rosenvallia edustavat pääsana ja muut melkein kuin nälkävuodet. Keskipituus messevä 6,58. Vihjeissä muutamia hyviä knoppeja, paras olisi ollut HUIPPUTURVALLINEN sellaisenaan. Jostain syystä se oli vesitetty tarpeettomalla lisävinkillä ja näin riistetty ahaa-elämyksiä monilta ratkojilta.

Ainesta täyteen kymppiin oli tarjolla, mutta repaleiseksi jäänyt lounaiskulma ei oikein täytä kauneudenkaipuutani. Laadinta lienee alkanut kaakon pitkistä sanoista, ja ehkä deadline on tullut vastaan lounaassa. Sain sinne säällisen kulma-aukion jatkamalla TOPAASIa eteen SINIllä (niitä on erivärisiä siis), mutta pari heikonlaista sanaa tuli mukaan. Tällaisenaankin kirkkaasti kiitettävä suoritus kuitenkin.
25. Jaska1.4.2015 klo 17:19
Sandels siis antoi vihulaiselle tulta m-----e:)
26. Maiju1.4.2015 klo 17:57
Pekka,

luulen, että selvät asiat ovat pihvit, joten selät asiat ovat pihit.

Kyllä tämä ristikko valmiiksi tuli, mutta aika monet vastaukset aiheuttivat ennemminkin plääh- kuin ahaa-elämyksiä. Minusta ikäviä sanoja olivat LA-URA, SA-TIET, POP-LARI, ASTA ja AILA vihjeestä SALAA TAI SEKOITA, RASKI (ei löydy edes Nykäsestä) ja RUOKASATSI (miksi se on läjä maassa - oksennusko?). Ja erityisesti vihje "SULLA TÄMÄ VIHJE PIER" oli outo. Sain siihen PISTE ja KAAS. Pistettä en tajua ja minusta PIER on U:lla KAAS eikä SU:lla.

Paljon oli kuitenkin hienojakin vihjeitä, joten kiitokset niistä.
27. iso S1.4.2015 klo 19:35
Se olikin ovelampi tapaus. Vihje pier(u) => kaas(u) on (su)piste.
28. Tuomas L.1.4.2015 klo 19:53
RUOKASATSI on RUO - KASA - TSI eli kasa Ruotsissa.

Muuten oli hieno ristikko, SAARINAISIA oli minulle lievä pettymys; KOSTEAT olisi ollut hauskempi kuin KREETAT. Toisaalta sentyyppisiä vihjeitä oli ristikossa jo monta.
29. Tuomas L.1.4.2015 klo 19:54
(Edellisessä pitäisi olla "mutta" pilkun jälkeen.)
30. Maiju1.4.2015 klo 21:17
Kiitos Tuomas L. selvennyksestä. My bad.

Supistetta en kyllä vielä hyväksy. Liittyykö se Nykäsen mainitsemiin aiheisiin eli musiikkiin tai pikakirjoitukseen? LVI-jutuissa voi kai putkessa olla supiste. Mihinkään näistä ei tuo vihje liity eli siinä lienee ihan itse keksitty merkitys ko. sanalle. Ei kiva.

Voisihan sitä ihmisten iloksi tietysti keksiä kaikenlaisia uudissanoja. Sisareni kutsui muinoin torvisoittokunnan ja soihtukulkueen yhdistelmää torvisoihkueeksi. Siinä olisi kovisratkojille pohtimista.
31. sanabongari1.4.2015 klo 21:58
Kiitokset Maijulle (sekä siskollesi) upouudesta hienosta yhdyssanasta TORVISOIHKUE, odotan Kielitoimiston reaktiota mielenkiinnolla :-)
32. Marco Poloinen1.4.2015 klo 22:16
SUPISTEVIHJE-nimitys on vuosien mittaan tullut minulle näissä ristikkoympyröissä niin tutuksi, että ihan yllätyin kun Sanaseppojen kategorinen Ristikkosanasto käyttääkin ko. vihjetyypistä nimitystä TYPISTEVIHJE. Ehkä se on kuvaavampi, mutta typistämisen yhdeksi synonyymiksi kieliopukset kyllä poikkeuksetta kelpuuttavat supistamisen.
33. iso S2.4.2015 klo 09:20
Jos ajatellaan supistamista ja typistämistä putken näkökulmasta, niin ymmärtääkseni supistamalla pienennetään putken halkaisijaa ja typistämällä lyhennetään putken pituutta. Siksi typistevihje on loogisempi kuvaamaan tuota pier(u) - kaas(u) -vihjetyyppiä, koska sanoista pätkäistään pala pois. Supistamisessa kai pitäisi pienentää kirjainten kokoa, mutta sellainen ei oikein istu ratkaisusanoihin.

Matematiikassa supistaminen on tietysti oma käsitteensä. Minulla on sellainen hytinä että sekin vertautuu paremmin putken supistamiseen kuin typistämiseen. Koiran hännän ja korvien typistäminen (onneksi nykyään Suomessa kielletty, ainakin jos kyseessä on pelkkä ulkonäön muokkaaminen eikä terveydelliset syyt) on myös lyhentämistä. Korvien supistaminen olisi kai kapeammiksi tai suipommiksi (Spock-korvat!) leikkaamista, pituuteen välttämättä puuttumatta.

Nykäsen kanta supistamiseen (tehdä suppeammaksi, panna supumpaan (varsinkin konkreettisissa yhteyksissä). Varsinkin abstraktisissa yhteyksissä: typistää, pienentää, vähentää, lyhentää, rajoittaa, tiivistää.

Nykäsen kanta typistämiseen: katkomalla, leikkaamalla tm. pienentää (vars. lyhentää) jotakin, supistaa, lyhentää. Esimerkkinä annetaan mm. tämä: "Verenpisaraa on silloin tällöin typistettävä, jotta se saisi kauniin, pensasmaisen muodon." Tuossa kiteytyy mielestäni hyvin noiden termien osittainen päällekkäisyys: kukin verenpisaran leikattava oksa typistyy, mutta kukka kokonaisuutena supistuu!

Loppupäätelmäni: "SULLA TÄMÄ VIHJE PIER" seisoo ainakin osittain harmaalla alueella. Sullan tilalla olisi ehkä parempi olla tyllä, mutta silloin vihjeen näennäinen ymmärrettävyys (sulla = sinulla) katoaisi ja sen aiheuttama hämäysvaikutus menetettäisiin.
34. Jaska2.4.2015 klo 11:14
Päivän parhaaksi on toistaiseksi vahvin ehdokas iso S:n "ehkä parempi olla tyllä." Siis sama s neljäntenä!

Pääasia kuitenkin, että asia on nyt avattu ymmärrettävästi Maijulle. isoS:ltä jäi vain mainitsematta, että kyseessä on mahdollisesti SE, ehkä jopa ME. Vihjehän on kvintaali, siis viisiselitteinen.
35. Rampe2.4.2015 klo 11:43
Asia on ymmärrettävästi selitetty Maijulle, mutta Rampe-poloinen tippui kärryiltä iso S:n ja Marco Poloisen selityksillä. Aina enemmän mitä enemmän selitetään.
Yritän miettiä asiaa tykönäni ja toivottelen hyvää pääsiäistä!
36. iso S2.4.2015 klo 15:58
Tunnetusti tehokas tapa lisätä ymmärtämättömyyttä on se, että selittää lisää. Siispä sitä.

Vihje oli siis "SULLA TÄMÄ VIHJE PIER" ja siitä tuli kaksi ratkaisusanaa, PISTE ja KAAS. Tämä on monimutkaistettu versio tavanomaisesta yhdistelmävihjeestä (tyyppiä tämä on jotakin tuolle), jossa toista osaa ei voi ratkaista ennen kuin on keksinyt ensimmäisen.

Ymmärrän asian näin: vihje sanalle KAAS on PIER, joka on typistevihje (laatija käyttää nimitystä supistevihje). Vihjeen ja ratkaisusanan yhteys muuttuu ymmärrettäväksi, kun molempien perään liitetään niistä nipistetty U. Miksi juuri U? Sitä ei selitetä mitenkään, kuten visaisissa yleensäkin jätetään selittämättä, mitä on typistetty. SULLA TÄMÄ VIHJE pitää lukea SU:lla TÄMÄ VIHJE (kaksoispisteen poisjättäminen on tyypillinen visaisten hämäys), joka tarkoittaa sitä, että ratkaisusanaan PISTE pitää koplata SU, jolloin saadaan SUPISTE. Tämän tulkitsen tarkoittavan sitä, että se varsinainen vihje (PIER) on supiste.

Virallinen termi on kuitenkin typiste, johon päästäisiin ratkaisusanoja muuttamatta, jos vihje olisi TYLLA TÄMÄ VIHJE PIER.

Nyt on Jaskan vuoro avartaa minun ymmärrystäni. Mihin viittaa "sama s neljäntenä"?
37. Matti2.4.2015 klo 16:21
Minun korvassani putken typistäminen tarkoittaa sen suun tukkimista, esim takomalla pää litteäksi.
38. Jaska2.4.2015 klo 16:22
Kyllähän asia on jo tullut juurta jaksain selvitetyksi, mutta kelataan nyt kuitenkin rautalankakerää vielä enemmän auki.

Käytän seuraavassa ko. vihjeeseen vedoten sanaa supiste, vaikka sen virallinen synonyymi ristikkoterminä on Ekin ristikkokirjassa typiste.

SULLA TÄMÄ VIHJE PIER on kaksoisvihje. Vihjeruudusta siis ratkaisusana molempiin suuntiin. Vihjetyyppi on usein hankala, koska kahden ratkaisusanan yhteys saattaa selvitä vasta kun jompikumpi on muotoutunut risteävien avulla.

Ratkottaessa muotoutuu vihjeruudusta vaakaan sana PISTE. Kokemus on opettanut, että koviksissa ei käytetä tavuja taivutettaessa kaksoispistettä. Siten SULLA = SU:LLA = tavun SU kera. Tavu SU sanan PISTE eteen liitettynä muodostaa sanan supiste. Päätellään sanasta TÄMÄ sanaan PIER osoittavan nuolen perusteella, että PIER on supiste. Ei siis esim. Angeli.

Sana PIER on siis saatu poistamalla jostakin pitemmästä sanasta kirjain (joskus esiintyy kahdenkin kirjaimen supisteita). Ymppäämällä sanaan PIER eri kirjaimia ratkoja huomaa ennemmin tai myöhemmin, että U sopii sen perään. Viimeistään pystyratkaisusanan KAAS muotoutuessa risteävistä ratkoja huomaa yhteyden PIER(U)/KAAS(U) -> PIER/KAAS.

U tulee tässä tapauksessa käytännössä kaikille ensimmäisenä mieleen. Se on luonnollista, koska kaikilta pääsee joskus pieru, jopa Englannin kuningatterelta. Tulin pohtineeksi muitakin kirjainvaihtoehtoja. Havaistsin, että myös loppuvokaaleilla A, E, I, O saadaan tarkoitteellisia sanoja. Piera, Piere, Pieri, Piero ovat etu- tai sukunimiä. Kaase ja Kaasa ainakin erisnimiä, kaasi ja kaaso tuttuja ristikkosanoja.

Mainintani kvintaalista edellyttäisi, että noiden neljän parin supisteyhteydelle löytyisi järkevä peruste juuri Rosenvallin vihjeellä. Se ei kuitenkaan onnistu, joten olkoon sanani mitätön. Sen sijaan erilaisella vihjeellä, jossa PIER esiintyy, saadaan jotain puolitolkullista kehitellyksi. Esim.

PISPA PIER KUMOS - KAAS

Onhan piispa Francesco Pieri meille kaikille tuttu:)
39. Jaska2.4.2015 klo 16:28
Vielä jäi kerään pätkä: sana "tyllä" olisi ollut vihjeessä tylsä. Mielipidettäni saa vapaasti pitää niin ikään tylsänä.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *