KESKUSTELUT > RISTIKOT > SANASEPPO MENOSSA

83. Sanaseppo menossa

ile9.5.2003 klo 22:30
Vappu 2003 on jo reilusti takanapäin ja niin on Kevätsepon ratkominenkin - yhtä lukuunottamatta. Pasi Haaviston 'Jotain vinossa' tuntuu todella nimensä veroiselta. Muutaman sanan olen siihen saanut aseteltua jota kuinkin varmana siitä, että ne ovat myös oikein, mutta kun risteävien sanojen kohdalla ei leikkaa ollenkaan! Pari kertaa olen jo luovuttanut mutta lopulta kuitenkin jatkanut pähkinöiden puremista. Eiköhän se tästä...

Muuten taso oli tällä kertaa 'helponlainen'. Ainoastaan tuo savolaisten kiäryle teki tenää. Ratkesi kuitenkin, vaikka välillä pahaa tekikin.
2. Kravattimies10.5.2003 klo 02:22
Tänne etäälle lehti tuli eilen, joten edellä olet ... toistaiseksi
3. ile12.6.2003 klo 21:50
Nyt, kun toisaalla huudellaan jo Juhannussepon perään, on varmasti lain mukaan oikeutettua aloittaa laajempi keskustelu Kevätsepon ristikoista.

Tähän astihan näillä sivuilla on tapetille nostettu kysymys siitä, onko mitään mieltä julkaista SM-ristikoita Sanasepon sivuilla, kun ne on jo kertaalleen esitelty varsin kattavasti Ilta-sanomissa.

Samoin mielipiteitä puolesta ja vastaan on saanut osakseen tuo Simbergin mainio ruotsinkielinen ristikko. Samperi sentään!

Mutta mitä muuta nousee mieleesi? Keittääkö jokin vihje kautta ratkaisusana ajukopassasi? Harmittavatko savolaiset?Onko mielestäsi syytä nostaa jokin tehtävä tai artikkeli muita korkeammalle korokkeelle? Jos olet itse tekstin tai tehtävän takana, niin tässähän sinulla on mainio tilaisuus kehua itseäsi. Kukaan ei voi tietää, että ruusuja jakeleekin itse kehujen kohteena olevan objektin luonut sanaseppo.

Edellinen oli tsoukki. Tosi sanaseppo kun ei itseään kehu - ainakaan anonyymisti.

Meikäläiselle ei tuota vaikeuksia esittää Kevätseppoa koskevaa kysymystä. On nimittäin suru puserossa todettava, että Leinosen taannoinen 'pahin mahdollinen' on saanut seuraa rinnalleen. Leinoseen en saanut aikoinaan yhtään sanaa varmasti paikoilleen, mutta Pasi Haaviston 'Jotain vinossa' ei jää kauheasti edeltäjänsä jalkoihin. Parikymmentä sanaa on paperilla, mutta en ole lainkaan varma, että olen valinnut ne oikein.

Ei kai kukaan ole tätä ristikkoa pystynyt ratkomaan - edes väärin?

Eihän?
4. OSui13.6.2003 klo 09:38
Ei lähtenyt Haavisto käyntiin, nostin hanskat pystyyn. Yksi epävarma sana taisi tulla mieleen. En kerta kaikkiaan koe mielekkääksi pähkiä päivä- ja viikkotolkulla yhtä ainoaa ristikkoa. Meitä on moneen junaan, mutta tässä vaunussa ei liene tungosta.
5. JiiTee13.6.2003 klo 20:16
Kylläpäs on mieltähuojentavaa lukea, että ei se Haavisto ole kaikilla muillakaan onnistunut. Aivan kuten OSui, sain aikaan yhden sanan, sekin aika epävarma.
6. ile13.6.2003 klo 21:16
Itse olettaisin alkutekijöissään olevan Haavistoratkomukseni sisältävän ainakin neljä oikeaa ratkaisusanaa.

SIS. KILON on pakko olla ESPOO.

T plus hajua erittävä pötkylä lienee tuloste eli PRINTTI.

Näin ollen vihjeestä MAAILMAN YMPÄRI olisi johdettavissa ratkaisu OSEAANI.

/TAP lienee INKA (pertap -> tapper -> kain -> inka)

Kaikki muu onkin hebreaa.
7. Tuomas L.16.6.2003 klo 11:32
Kohta päästään jo näkemään Haaviston tehtävän oikea ratkaisu (ja ei, minä en tiedä oikeita ratkaisuja etukäteen, vaikka
kirjepalstaa toimitankin), mutta tässä pari sanaa lisää, jos joku haluaa vielä ennen keskiviikkoa taistella tehtävän kanssa.

Keskivaiheilla oleva "Collodi", jonka alkukirjain lentelee pois, on ARLO (Carlo Collodi on italialainen, alkuperäisen Pinokkion
kirjoittanut kirjailija), ja tämän kanssa risteävä "ON - KA" lienee ASUT; O ja N ovat kaasuja, joista vähennetään ka-kirjaimet.

Tällöin "presidentiltäkin" voisi olla UKAASI ja "mikin" ASEMO ("mi" on runollinen pronomini eli asemo), mutta tämän
pidemmälle en ole päässyt.
8. Haavi(sto) auki16.6.2003 klo 15:00
Olen kanssa yrittänyt tökkiä Haaviston ristikkoa ja tässä muille lisäapua: käy kuumana iitankin kanssa = AVIOR, hiessäkin = UREA, hallittuja = KALIFIKUNNAT, campana = DINO, (a-)joille = SILTATIET, vihttu = OSMA, sukunimensä = OTIS, etunimensä = SPANN, tuloste = LISTAUS, pullossa = OTTO, harjan kuva- = LINTU, kiinnittää = PULTATA, ronny = ACKERMANN. Ehkä 5 x 8 OKTETIT.
9. Apu lehteä saamattomille?17.6.2003 klo 06:11
Apu lehteä saamattomille? Vasemmassa yläkulmassa minulla on Claude? > Monet > USEAT ja sen poikki HERTAT. Oikeassa reunassa maailman ympäri OCEANOS, siihen pikkukaupunki STIA. Voisiko sen alla puruissa olla SALIVA? Tikku-ukolla on kai MENO päällä.
10. Antti Viitamäki17.6.2003 klo 10:11
Parille "mikin" -> ASEMO lienee yksinkertaisempikin selitys.

Muistan koulussa paukuttaneeni päähäni seuraavan indefiniittipronominien listan:

joka, jokainen, joku, jompikumpi, jokin, kukin, mikin, kumpikin, kukaan, mikään, kumpikaan, eräs, kaikki, molemmat, moni, usea, muutama, muu

:-)
11. Tuomas L.17.6.2003 klo 14:24
Niin, onhan se "mikin" tietenkin sellaisenaankin pronomini; vanhan kaksimielisyyden mukaanhan Minni Hiiri on otettu
huumepoliisiin töihin, koska hän jos kuka tietää, miltä MIKIN haisee...

Harmi, ettei tätä hoksattu aloittaa aikaisemmin; olisi ollut kiinnostavaa nähdä, olisiko koko tehtävä saatu tiimityönä
ratkottua ennen oikean ratkaisun ilmestymistä!

("uuni ja urossiili" = PIIKILLISET?????)
12. Jouni17.6.2003 klo 15:26
Minulle ei Sanaseppo vielä tule, mutta laittaisin tuohon Tuomas L:n vihjeeseen vastaukseksi LUUKULLISET.
13. Matti17.6.2003 klo 17:54
Hei, eikös tämä kuulu aiheeseen ihottuma? (Matti, hyi!)
14. Kotsa17.6.2003 klo 19:19
O ja N eivät ole kaasuja vaan alkuaineiden symboleja. Vastaavien (NTP-oloissa) kaasujen symbolit ovat N2, O2 ja O3 (vm. on otsoni), missä alkuaineen symbolin jäljessä oleva numero on atomien lukumäärän kaasumolekyylissä ilmoittava alaindeksi (en saanut niitä näkymään alaindekseinä täällä.
15. J Takala17.6.2003 klo 19:34
Näillä ohjeilla pääsinkin jo hyvin alkuun ristikossa, johon en tätä ennen ollut saanut sanaakaan.

Vasemmassa reunassa oleva kasvi voisi olla TATAR.
Sen alla t- = OTTAA (tau-ottaa)
Rekisteröity jo ennen... voisi olla MARTTALIITTO.
Ei passaa = NOKITTAA.
Usein ulkomailla = ATTASEAT?
16. J Takala17.6.2003 klo 19:53
Yksi uusi sana lisää.

Googlella löytyi DINO Campana. Joku italialainen, ehkä oopperalaulaja tai säveltäjä.
17. Timppa17.6.2003 klo 20:14
Olavi on tietysti Lindblom (ei Kai [Lind]).
18. JiiTee17.6.2003 klo 21:59
Voisikohan siitä vasemman reunan kasvista tulla NATAL, kuvasa kun on sellainen L.n muotoinen "heinä".
19. Haavi(sto) auki17.6.2003 klo 23:35
Vasemmalla ylhäällä sanoja KUMINKORJA..., ESAT ja pystyyn lause KEHNOHKO NIMI SAUKOILLE. Vähän alempana KALIKAT, OHIMO, AHNEUS, IMMOT.
20. J Takala18.6.2003 klo 09:08
Mäittä = ALANKOISIMMAT
Kaupungin niminen = AUTTI (Pietari)
Vahingoittaa = PETOS
Toistavia = MANKAT?
Salkun näköinen esine vasemmassa reunassa on joku paino.... ehkä.
21. J Takala18.6.2003 klo 09:15
Ei tietenkään pitäisi aloittaa viestiä suoraan ratkaisusanoilla, kun ne näkyvät sitten ensimmäisinä etusviulla. Jotkut ehkä haluavat ratkoa ihan itse.

Tämän johdannon jälkeen r-a voisi olla AMIN (ramina).
22. J Takala18.6.2003 klo 09:30
Jokohan uusin Sanaseppo muuten jo tänään napsahtaa postilaatikkoon?

Keskellä alhaalla haasta pois AITURIT.
Voi tuota (vettä) RUISKUTTAA.
ajou = ILLE (suoja -> selli)
akseli = joku TUPPI, ehkä niveltuppi.
K - H näyttäisi olevan TUAT, en kyllä keksi miksi.
Puruissa voisi olla SAHURI.
23. Ani18.6.2003 klo 09:31
k = tuhatkertainen, sanoisin, vaikkei minulla lehteä olekaan
24. Haavi(sto) auki18.6.2003 klo 09:35
Pääkuvasta tulee (Per) Olov Enquist ja (Per) Olov Fredrik Barck. Muuta oikealle: TILUS (-vaihto), QUITO, AUNLI, TSAJU. Mihin ei voi tsajua laittaa, kuten vihjeessä sanotaan. Ginilasia en saa sopimaan. Vasemmalla ylhäällä tulee vihjeestä "vaarallinen lotta" sana leijailla, mitä kummaa? Muuta NASAALI ja SOLKUT.
25. Eki18.6.2003 klo 09:36
Ei tullut Sanaseppo ainakaan minulle, viime tippaan siis jää, mutta pitäisi sen huomenna suurimmalla osalla olla.
26. J Takala18.6.2003 klo 09:45
Muistan, että Ove Aunli on entinen norjalainen hiihtäjä, mutta ei kai pelkästä suksesta voi johtaa hänen nimeään?

Olisiko SINILASIA olemassa?
27. Haavi(sto) auki18.6.2003 klo 10:00
Hiihtää = suksia, joten AUNLIhan suksi!
28. Timppa18.6.2003 klo 13:15
Eipä ehtinyt Sanaseppo tänne itärajan pintaankaan vielä tänään, toivottavasti huomenna.
29. Kravattimies18.6.2003 klo 15:58
GINILASI se on ja AGTA. Auttaa kun on käynyt Quitossa, kuvassa se on viivalla (päiväntasaajalla) ja AGTA on sen alla näköjään. Ei kyllä jäänyt matkalla mieleen.
30. Kravattimies18.6.2003 klo 16:00
Kuvassahan tuo on toisin päin. Ei jäänyt sekään mieleen.
31. J Takala18.6.2003 klo 19:00
Niin onko se AGTA joku kaupunki vai mikä? Ei taida ihan mikään miljoonakaupunki olla, kun ei löydy edes Atlaksesta?
32. Leiska18.6.2003 klo 20:19
Agta ei ole mikään kaupunki, sen sijaan Asta sopii mainiosti ratkaisuksi vihjeelle "Vaarallinen lotta", onhan astalo jokseenkin vaaralliseksi luokiteltava. Sinilasi on yhtä kuin kobolttilasi eli smaltti, näin tietää Nykänen kertoa. Tässä lisäapua (?) ristikkoon:

toistavia = mankut (ts. mankat; oletetaan, että uuni ja urossiili tosiaan ovat luukullisia)
ajou = Imre (kysytty suoja on siis sermi)
cl = kumu ("cum laude approbatur")
satoja = Akira (Akira Sato, mäkihyppääjä)

Toivon mukaan lopullinen ratkaisu kolahtaisi huomenissa postiluukusta, sen verran töitä Haaviston ristikko on kyllä teettänyt. Eipä silti, on se kuitenkin tarjonnut muutamia mahtavia ahaa-elämyksiäkin.
33. Leiska18.6.2003 klo 23:14
Per... sentään, täyttyihän se ristikko viime tingassa. Tässä joitakin ratkaisusanoja, jos niitä nyt vielä joku sattuu kaipaamaan:

kuva keskellä vasemmalla = paPERikassi
ihanainen = immyt
akseli = tammitukki
viimeinen virassaan = Seyn
muruiksi = haPERat
asua = rotsi
Amazonilla = iniat
34. Eki19.6.2003 klo 09:46
Sanaseppo tuli!
35. Just19.6.2003 klo 11:10
Eipä tullut.
Seurassa on kuulemma laatijoistaan kertova juttu
36. lp19.6.2003 klo 11:53
ei tullut:(
37. J Takala19.6.2003 klo 12:52
Eipä jaksanut posti kantaa lehteä tänne Pohjanmaallekaan.
38. ile19.6.2003 klo 13:08
Just, Ip ja J takala, otan osaa!

Sanaseppo tuli, ja mikäs on nyt lähteä mökille Jussia viettämään. Pitääkin muistaa varata pehmeä lyijykynä ja paljon paljon kummia matkaan mukaan. Niin ja virvokkeita tietysti kanssa.
39. Timppa20.6.2003 klo 07:26
Saakeli, taidan luopua jo toivosta ja siirtyä pois postiluukun äärestä. Eilinen postinkantaja on varmaan jo käynyt, mutta Sanaseppoa ei tullut. Onneksi on Olv..., eikun Punainen vielä kesken. Oikein vesisateista jussia kaikille!
40. OSui21.6.2003 klo 14:38
Mulle tuli; ei siis Multatuli, joka on Alankomaiden kansalliskirjailija. Muuten hyvä, mutta en ole vielä ehtinyt kynimään ja kummittelemaan.
41. Timppa23.6.2003 klo 12:55
Nyt se lopulta tuli, mutta nyt on jo juhannus (jolloin olisi ollut aikaa ratkoa) takana päin!
42. J Takala23.6.2003 klo 12:59
Tänne ei vieläkään.
43. Pena Porvoosta23.6.2003 klo 15:24
Tunnustan. Luulin että Perkka Vuotsila on ihan oikeasti uusi laatija. Taidan olla utami tai noviisi tai...
:-/
44. Eki23.6.2003 klo 15:33
Siinähän oli puolet minun ja puolet Pekka Joutsin käsialaa myös ulkoasusta, ei ainoastaan laadinnasta.
45. Pena Porvoosta23.6.2003 klo 15:40
Niin oli kun tarkemmin katsoo. Mutta ratkonnan huumassa ei aina katselekaan tarkemmin. Sinänsä ihana huuma, kuuma
:-)
46. Kravattimies24.6.2003 klo 09:16
Kiitoksia lehdestä! Nopeasti tuli tänne pallon pohjalle.
47. J Takala24.6.2003 klo 10:57
No nyt posti jaksoi tuoda lehden jo tännekin. Leinoselta jälleen "kohtuullinen" oikea alanurkka. Lehdelle on saatu paksuutta mukavasti lisää laittamalla osa sivuista kolmeen kertaan. :)
48. Eki24.6.2003 klo 11:12
Olet tainnut saada todellisen maanantaikappaleen: eikä jaksanut tulla perille edes maanantaiksi!
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *