KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS-VIIKONLOPPU 10.-11.1.2015

8279. IS-viikonloppu 10.-11.1.2015

Eki9.1.2015 klo 12:25
Tarjolla koviksessa kolmitähtistä skyttäilyä saunanlavoni uksilla höystettynä.
2. Juha N10.1.2015 klo 17:49
Skyttäilyä oli kerrakseen, mutta ainakin minun saunanlavoni ukset loistivat poissaolollaan. Etelä-Salon miespuolisien vanhempien - tarkemmin sanottuna Kärkkä-isien - tuntema kuvitustaiturihan se oli asialla. (Oma ratkontatuokioni oli aisteja stimuloiva: kaikki alkoi helistä!) Sitä en tietenkään kiistä, etteikö Ekin saunaa ole voitu rakentaa eri piirustusten pohjalta.
3. Juha N10.1.2015 klo 17:52
Eipä Antti kovin helpolla itseään noiden pääkuvalauseiden kanssa päästä :)
4. Rampe10.1.2015 klo 19:48
Ei päästä Antti helpolla ratkojiakaan!
Täyttyi sentään, vaikka ensimmäisen tunnin aikana sain aikaiseksi vain pari arkaa t-kirjainta. Ei pahinta Skyttää, mutta kolmepalloinen ehdottomasti.
"veljenpoika ipu"-vihjeen tajusin vasta hetki sitten. Se on hyvä.
5. Joutilas11.1.2015 klo 10:08
Olipahan taas hirveetä ja hauskaa pakertamista tämän Isokytän parissa. Tiittiä ei kovin vajavainen umpiluuni suostunut tajuamaan (ilmeisen) oikeasta ratkaisusta huolimatta. Selvinnee myöhemmin Skytän anatomioinnissa. Jäätävät kiitokset!!!
6. Rampe11.1.2015 klo 11:06
Tiittiä en minäkään ensin tajunnut enkä välttämättä vieläkään oikein. Kunnon sana siihen silti syntyi ja risteävät sanat tuntuvat oikeilta.
Ontuva selitysteoria minulla ratkaisulle on, mutta siitä viikon päästä enemmän.
7. Juha N11.1.2015 klo 15:38
TIITTI on mielestäni sekä ontumaton että hauska.

Toki aina kun kehuu vihjettä hauskaksi, on vaara, että joku eri tavalla suhtautuva tokaisee: "Höh, no onpa hauska, oikein leukapielet vääntyy."
8. Jussi vain11.1.2015 klo 19:00
Taattua tavaraa antilta ilman kommervenkkejä. En ole paljon alkua pitemmälle kerennyt, kun on ollut muuta touhua. Arvelen, että pitkä istunto syntyy kun alkuun pääsee.
9. Tuomas L.11.1.2015 klo 21:32
Täyskolmonen Skytältä, täynnä tuttuja ja silti aina niin askarruttavia kikkoja. Pääkuvan alla ollut aukio vaivasi pitkään, syynä lähinnä kohtalokas yhden kirjaimen virhe vihjeen PUKILLA ratkaisussa. (Vielä oikean ratkaisun löydyttyäkin yritin ensin selittää sitä samalla logiikalla kuin alkuperäistä ratkaisuani; vasta tämän päivän puolella hoksasin, mistä vihjeessä oikeasti oli kysymys.) Kumma kyllä, en meinannut millään hoksata sinänsä helpohkoa vihjettä ----- TUSKIN F-----, ja myös pääkuvalauseen alkukirjaimet olivat pitkään pimennossa.

TIITTI lienee ristikon vaikeimpia vihjeitä; ihan looginen selitys siihen kuitenkin löytyy.
10. Joutilas12.1.2015 klo 00:40
Lopulta tuo TIITTI avautui. Tavallaan se oli niin monitahoinen,että vaikka monta kertaa olin asian ytimessä,niin umpiluuni ei suostunut sitä ymmärtämään,kunnes yhtäkkiä luuvalo välähti ja ratkaisu oli edessäni kirkkaana kuin Koskenkorva.
11. Ripe13.1.2015 klo 21:25
Hieno ristikko muuten täynnä, mutta EI BIOLOGINEN jää käsittämättömäksi. Taitaa vaakasuorassa olla vielä kumitettavaa... Hmmm
12. Auku14.1.2015 klo 08:20
Olipa haastava,mutta ratkesi 4 tunnin pakerruksen jälkeen.Olen usein luovuttanut Skytän kohdalla.mutta nyt pääsin loppuun. Kiitokset laatijalle!
13. Tepe14.1.2015 klo 13:21
Ei biologinen on täysin ymmärrettävä,että lienee kumitettavaa..
14. Tuomas L.14.1.2015 klo 19:50
Annetaan nyt sen verran sentään apua, että jos EI BIOLOGINEN vaikuttaa oudolta, Google auttaa.
15. Rampe14.1.2015 klo 21:31
Auttaahan se Google kun tarpeeksi piilokirjainvaihtoehtoja kokeilee. Eipä ole vielä tähän mennessä tullut EI BIOLOGINEN-vihjeen ratkaisusanaa vastan.
"Täysin ymmärrettävä" on kyllä melkoista liioittelua, Tepe.
Kokeile vaikka pikagallupilla!
16. Ripe16.1.2015 klo 15:09
Ei tarvinnut kumittaa. Ei ollut ihan aktiivisinta sanavarastoani... :)
17. Mettalo16.1.2015 klo 16:27
Ei auta Google minua, kun en osaa etsiä oikeasta paikasta. EI-BIOLOGINEN ???
18. Ripa16.1.2015 klo 16:29
Ei biologinen = EMINTIMÄ (äitipuoli)
19. Marco Poloinen16.1.2015 klo 17:25
Tais Ripellä livetä jalka/käsi kytkimeltä...
20. Metalli16.1.2015 klo 18:28
Älä hra poloinen huoli: minulla on suurin osa ristikosta ratkomatta, joten älä moiti Ripaa!
21. Marco Poloinen16.1.2015 klo 20:43
Enhän minä näköjään Ripaa moittinutkaan, vaikka piti. Sori Ripe, lasit taisi olla huurussa.

Huomenna sitten niitä juonipaljastuksia...
22. Rampe17.1.2015 klo 08:09
Nyt kun saa jo kysyä ja vastata, niin kertokaa minulle onko TIITTI-vihjeessä kyse lastenkielestä eli ässää osaamattomien puheesta? Se on minun ontuva teoriani.
Ripan jo paljastama EMINTIMÄ oli minulle ennalta täysin outo ja löytyi kuukkelista kirjaimia kokeilemalla.
23. Joutilas17.1.2015 klo 08:36
Rampe,voit lakata onnuttamasta teoriaasi.
24. Jaska17.1.2015 klo 10:30
Ei se ole lastenkieltä, vaan ristikkoknoppologiaa. Synonyymien SIISTI ja SUITTU ässät on vaihdettu teiksi. Tässä ehkä on hämännyt, että vaihdettavia on alkuperäisissä eri määrä. Se on siis sallittua. Tavallisempi muoto on yhden kirjaimen vaihdos.
25. Tuomas L.17.1.2015 klo 11:19
Niin, ja lisäksi tuossa on vielä tuo yksi samana pysyvä t-kirjain hämäämässä.
26. Metalli17.1.2015 klo 14:54
Antakaa edes ne pääkuvasta lähtevät sanat!
27. Jaska17.1.2015 klo 15:29
Varokaatte sitten te vielä suoraa puhetta tässä vaiheessa kaipaamattomat lukemasta seuraavia.
_ _ _ _ _ _

_ _ _ _ _ _

käsikynkkäkävelyä päämäärättömänä

riiuuajan yksissämenemistilanne
28. Eki17.1.2015 klo 15:58
Nyt löytyy anatomian luento!
29. Tuomas L.17.1.2015 klo 17:01
Viittasin tuolla aiemmin kohtalokkaaseen yhden kirjaimen virheeseeni kohdassa PUKILLA; joku jäi ehkä kaipaamaan tarkempaa selitystä. Minulla oli siis ratkaisuna pitkään APURI; tonttuja kutsutaan pukin apureiksi, ja Simpsoneissa esiintyy jopa Pukin pikku apuri -niminen koira. Vielä sittenkin, kun AJURI oli löytynyt, yhdistin vihjeen mielessäni joulupukin rekeen, jota joku ajaa; vasta seuraavana päivänä tuli mieleen kuskipukki.
30. Ana Ristinen17.1.2015 klo 18:17
Jumitti pitkään tuo KÄSIKYNKKÄKÄVELYÄ, koska kuvassa nimenomaan ei mennä käsikynkkää ( jossa kädet ovat toistensa ympäri kyynärtaipeiden kohdalta), vaan kuljetaan käsi kädessä. Muuten olivat ristikko ja vihjeet taas ihan mahottoman hyvät.
31. Joutilas18.1.2015 klo 16:28
Eikö olekin mielenkiintoista,että Rampen teoria lastenkielestä ja Jaskan ristikkoknoppologia johtavat oikeaan ratkaisuun molemmat. Tosin vain Rampen teoria on tässä tapauksessa oikea,kuten voimme Antin ristikkoanatomiasta todeta. Summa summarum: tärkeintä ei ole etenemistapa,vaan päämäärä.
32. Jaska18.1.2015 klo 17:49
Onnittelut oikein oivaltajille. Minua Antti taatana petkutti.
33. Jussi vain18.1.2015 klo 17:53
Näköjään on tullut skyttää opittua, taisi olla ensimmäinen skytän ristikko täysin oikein :) Oli muuten erittäin nautittava laadinta.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *