KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > VISAMESTARI

823. Visamestari

ile4.4.2004 klo 09:47
Jyrki Takala ja Patrik Mattsson ovat perustaneet nettiin tietokilpailusivun, johon kannattaa tutustua.

Sivu löytyy osoitteesta www.visamestari.fi

Muutaman kerran olen naputellut vastauksia, mutta paikka top tenissä on vielä lunastamatta.

Siihen tähdätään.
2. Pena4.4.2004 klo 11:09
Niin tähdätään mutta ei sinne tuommoisella tuhannen pisteen tuloksella pääse. Parempaan en näköjään pysty vielä. (c:

Kivat pelit!
3. iso S4.4.2004 klo 11:41
Yrityksen ja ärähdyksen menetelmällä sija 13 tuloksella 3000 tasan. Yrityksiä oli enemmän kuin muutama. Tavanomainen tulostaso oli noin puolet maksimista. Nuorisomusiikkia koskevat kysymykset menevät useimmin arvauksiksi. Osittain minun sankarillisten ponnistuksieni ansiosta keskiarvo nousi 997:stä hitusen yli tonnin, kun pinnistelin tunnin.

Että rehellisen miehen illuusio säilyisi (tuskin kukaan jäisin kiinni, mutta siitä huolimatta tai ehkä vain haluan nostaa kissan häntää): ensin kokeilin nimimerkillä William Shakes (peare ei mahtunut) ja sillä ilen kaipaama listasijoitus heltisi. 'Omalla' nimellä taisi väsymys käydä käpälään, kun en pystynyt parantamaan.
4. Egon4.4.2004 klo 11:45
Onkohan visassa virhe?
Eräässä kysymyksessä kysyttiin Seura-lehden päätoimittajaa ja oikeaksi vastaukseksi annettiin Jouni Flinkkilä.

Nykyään päätoimittaja on tietääkseni Jari Lindholm!!

Pääsin lähes top teniin.
5. Jouni4.4.2004 klo 12:36
Egon pääsi top teniin, mutta minä en pääse edes pelaamaan. Onkohan syynä taas väärä selain-ohjelma?

Minulla on Slimbrowser, jonka hyviin puoliin kuuluu, että eipä popupit haittaa.
6. Jouni4.4.2004 klo 12:40
Ei toiminut Internet Explorerillakaan. Koetan vielä Operalla.
7. J Takala4.4.2004 klo 13:04
Jouni, visa avautuu uuteen ikkunaan javascriptillä eli pop-up stopperit pois päältä.

Egon, oli virhe. Kiitos tiedosta! Tuo kuului päivitettäviin kysymyksiin ja onneksi tuli nyt korjattua.
8. terok4.4.2004 klo 20:00
Jos en aivan väärin ehtinyt näkemään, peli väitti kreikkalaisen taruston ylijumalan olevan Juppiter. Saattaa tietysti olla, että näin kysymyksen väärin.

Tulkinnanvarainen oli myös ainakin urheiluselostajia koskeva kysymys, jonka oikea vastaus oli Mika Saukkonen. Vaihtoehdoissa oli myös Mika Salo, joka selostaa tietääkseni formuloita jollakin digikanavalla.
9. J Takala4.4.2004 klo 20:28
Hyvä huomio tero! Luulin korjanneeni jo tuon virheen, mutta jostain ihmeen syystä virhe oli siellä edelleen. No nyt se ainakin on korjattu.
10. J Takala4.4.2004 klo 20:29
Ai niin, tuossa urheilukysymyksessä kysyttiin urheilutoimittajaa, ei selostajaa.
11. terok4.4.2004 klo 20:39
Se poistaakin sitten tulkinnanvaraisuuden. Kysymykset vilahtelevat niin nopeasti, ettei hämäläisjuurilla pysty kaikkea tallettamaan. Pahoitteluni siis väärästä syytöksestä.
12. Egon4.4.2004 klo 22:40
Vuorineuvos Tuuraa näytteli Uuno Turhapuro-elokuvissa mielestäni Tapio Hämäläinen eikä Tapio Suominen, kuten peli väittää.
13. J Takala4.4.2004 klo 23:00
Olet aivan oikeassa Egon. Korjattu. Suominenhan on urheiluselostaja. :)
14. Timppa4.4.2004 klo 23:52
Ja toinen Tapio Suominen on elokuvaohjaaja...
15. Jouni4.4.2004 klo 23:57
Minäpäs en pääse millään selaimella kokeilemaan taitojani Visamestarin kanssa, vaikka kytken ponnahdusikkunan eston pois päältä. Aikoinaan minulla oli samanlaisia ongelmia Ristikkorengin kanssa. Sitten rengin ylläpito-osasto hoiti asian kuntoon. Veikkaisin, että Visamestarillakin on nyt joku kytkös vaillinainen ja monet muutkin kuin minä jäävät tämän huvin ulkopuolelle.
16. J Takala5.4.2004 klo 07:13
Jouni,

Latautuvatko etusivun kuvat ja valikot normaalisti? Avautuuko keskiosan valikosta esim. peliohjeet?

Ainut mitä tulee mieleen on tuo javascript. Onko se selaimessasi varmasti toiminnassa?

Voitko lähettää jatkossa sähköpostia suoraan minulle jyrki.takala@visamestari.fi, niin ei tarvitse täällä palstalla asioita setviä.
17. Floora5.4.2004 klo 10:58
Ylpeänä esittää:

5-sija tällä hetkellä, torstaina ehdin hetken olla kakkosena.
18. Egon5.4.2004 klo 11:24
Hienoa Floora.
Itse olen tällä hetkellä top 50:ssä sijalla 13. :)
19. Matti5.4.2004 klo 18:20
Onneksi voi pelata hirsipuuta. Perinteinen - helppo.
20. Tuomas L.12.4.2004 klo 18:37
Lisää korjattavaa:

Poltergeist-elokuvaa ei ohjannut Steven Spielberg vaan Tobe Hooper. Spielberg kylläkin tuotti elokuvan.
21. Jouni12.4.2004 klo 18:48
Samaan syssyyn Jyrkille ihmettely, että mukana on sellaisia kysymyksiä kuin 'missä NHL-seurassa XX pelaa'. Ne pojathan vaihtavat seuraa yhtä usein kuin meikäläinen paitaa. Kuka pitää vastaukset ajan tasalla?

Haluatko miljonääriksi-kisassa oli taas väärin aseteltu kysymys. Kysyttiin mikä näistä ei ole marja: mansikka vai ulpukka. Ulpukka hyväksyttiin vastaukseksi. Olisikohan hyväksytty mansikka?
22. J Takala12.4.2004 klo 19:49
Tuomas, kiitos huomautuksesta. Korjasin.

Jouni,
Minä pidän kysymykset ajan tasalla. Esim. NHL-pelaajista kysymykset taitavat koskea vain suomalaisia pelaajia , joiden pelejä seuraan hyvinkin tarkkaan. Siirroista tiedän viimeistään vuorokausi siirron jälkeen, jonka jälkeen vastaus pikaisesti korjataan.

Ajankohtaisia (päivitettäviä) kysymyksiä seurataan ihan erikseen. Toki on mahdollista, että joku muuttuva vastaus jää joskus korjaamatta ja sitten on vain toivottava, että pelaajat sen huomaavat ja ilmoittavat virheestä.
23. Heikki13.4.2004 klo 09:04
Sain vähän yli neljätuhatta pistettä ja ihmetellä täytyy, kuinka tietäväistä jengi on, sillä tuloksella kun ei näyttänyt pääsevän edes top 50:een.

Minulle on aivan ylivoimaista tietää näitä iskelmätähtien ja pop-orkestereiden edesottamuksia. Myös amerikkalaiset filmitähdet kuuluvat vaikeiden kysymysten kategoriaan.

Täytyy varmaan harjoitella lisää.
24. J Takala13.4.2004 klo 09:40
Pisteitä tulee pelin loppua kohti yhä enemmän, joten pari oikeaa vastausta lisää ja olisit jo kevyesti 50 joukossa.
25. Eki13.4.2004 klo 09:47
Meikäläinen ensikokeiluilla päätyi melkein aina hintsusti 2000 pisteen päälle (silloin kun ei jää ihan rupupisteille, kuten kävi mm. erään juoksijattaren takia, joka oli kysymys numero 2!!!).

Eikö hirsipuussakin voisi yrittää peräkkäisillä suorituksilla jotain yhteistulosta?

Oikein hyvä alku ja rauhallisen tyylikäs ulkoasu. Saako kysyä, onko teillä sama tilanne kuin sanaristikot.netissä, että "artisti maksaa"? Ihanko tekemisen ilosta teitte ja jatkuvati edelleen teette?
26. J Takala13.4.2004 klo 09:53
Meillä on artisti maksaa -periaate. Ei ainakaan vielä ole kukaan ilmoittautunut rahoittajaksi, mutta olisihan se kiva, jos joskus saisi edes kustannukset katettua.

Tuo hirsipuu-ehdotus pitää ottaa mietittäväksi. Vaikuttaisi hyvältä idealta.

Kukahan on tuo juoksijatar, hmm..
27. Eki13.4.2004 klo 10:13
Vuosittaisella talvisella Porin matkalla Skytän Antin kanssa panemme aina Humppilan automaatin elokuvaonnenpyörän kärkitulokset uusiksi. Eihän siinä koskaan huipputuloksia olekaan ja systeemi on aika sekava, mutta siitä on tullut mukava tapa.

Hirsipuussa kannattaisi varmaan keksiä järkevä ja taitoa painottava pistelaskutapa. Ja varmaan jokaiseen kategoriaan oma lista.

Oiskohan juoksija ollut Paula Radcliffe tai jotain? Tiedän suht paljon urheilusta (???), mutta lukuisat satunnaiset aukot ovat varmaan sokeeraavia. En koskaan lue esim. IS:n Urheilu-osiota, joten aukot lisääntyvät. En muista esim. jalkapallon tai jääkiekon mestaruusvuosia yhtään ja se on jo tällaisissa kohtalokasta.

Kysymysten juostessa edessä on vaikea pysähtyä miettimään ja vaikka huomaisi jonkun asian, johon voisi ehdottaa täsmennystä tms., sitäkin on vaikea pitää mielessä. Harvinaisen vähän sellaisia on toistaiseksi tullut ja on hyvä, että jatkuvasti korjaatte loppujakin heikkouksia. Jippiissä pelasin aikanaan pop-kisaa ja siellä oli yksi kysymys, joka antoi kaikkiin neljään väärän vastauksen eli jos se tuli kolme kertaa, peli meni jo sillä poikki. Lisäksi siellä oli vääriä vastauksia, mutta ne tietysti oppi tuntemaan. Eivät korjanneet, vaikka valitin.
28. J Takala13.4.2004 klo 10:18
Radcliffesta taitaa olla tosiaan kysymys. Maratonin ME-nainen on hän.
29. iso S13.4.2004 klo 10:25
Elämäni tarina: liian vähän, liian myöhään. Ennätykselläni (vähän päälle 3000) pääsin aikanaan sijalle 11 tasatuloksella Rafflesian kanssa, joka ensin ehtineenä pelasi kymppipaikkaa. Siitäpä tulikin mieleen, että lähetin juuri oikaisun väitteeseen, että Litmasen seura olisi Ajax. Sopimushan purettiin ja jalkapalloväki seuraa jännityksellä, missä joukkueessa Litmanen esittää jatkossa vammakierrepotkujaan.

Aikaisemmat humautukset on noteerattu kiitettävän ripeästi.
Hauskin löytämäni virhe oli se, että jalkapallokentän keskiympyrän halkaisija on Tsekkoslovakia. Siinä meni vellihousun puurot sekaisin ja juuri kun oli tulossa loistava tulos (juu varmaan niin).
30. Sakke13.4.2004 klo 10:28
FC Lahti on uusi seura.
31. Eki13.4.2004 klo 10:29
Olemme Älyilossa paljon keskustelleet siitä, mikä on esim. urheilun ja musiikin helppo kysymys. Musiikissakin kuulee vastakysymyksiä "kuka hemmetin Eminem" tai "Radiohead, en oo koskaan kuullukkaan". ME-urheilijoiden tapauksessa saatan paljastaa vastaavasti hölmöyteni. Kuitenkin jos kysymys on alan harrastajille naurettavan helppo, yksi tähti on oikea päätös. Ehkä tuo Radcliffe hieman poikkeaa muiden alojen tosi helpoista, mutta kai se on pelin henki.

Tällaisissa peleissa silloin joukkovoima auttaa ja on hyvä, kun pyydätte merkitsemään ne tulokset erikseen.
32. J Takala13.4.2004 klo 10:34
Kysymysten vaikeustason arviointi on tuhottoman hankalaa. Hieman sama juttuhan se on ristikoiden puolella, jos kysytään juuri jotain musiikkiin tai urheiluun liittyvää nimeä. Toinen tietää, toinen ei.

Joltakin muuten saattaa nyt tuon Litmasen seurasiirron takia peli tyssätä kakkostasolle, jos ei ole seurannut aamun uutisia. Poistin tosin Ajaxin vaihtoehdoista kokonaan.
33. J Takala13.4.2004 klo 10:39
Niin kiitokset taas huomiosta, iso S! Tuli tuo Litti-kysymys korjattua.
34. Eki13.4.2004 klo 10:41
Minusta se on ristikoissa ihan eri asia. Ristikkohan perustuu risteäviin sanoihin. Tottakai kohtuudessa pitää pysyä.

Teidän päivitysrumbanne on niin hienoa, että kannattaisiko panna etusivulle tieto tyyliin:

"Päivitämme kysymyksiä koko ajan. Esimerkiksi Jari Litmasen seura muutettiin 13.4. klo 10.05."
35. Antti Viitamäki13.4.2004 klo 10:48
Minulle nuo kysymykset tyyliin "Kuka voitti sen ja sen lajin MM-/olympiakisat sinä ja sinä vuonna?" ovat aivan mahdottomia kahdesta syystä: ensinnäkään en seuraa urheilua juuri lainkaan ja toiseksi minulla on aivan toivoton vuosimuisti. Joskin olen kyllä aina uskonut siihen, että moiset tiedot ovat jo NIIN nippeliä, ettei niitä pitäisi olla yleistietokilpailuissa lainkaan. Miten ihmeessä niitä voi muistaa muuten kuin aktiivisesti seuraamalla? "Missä järjestettiin jalkapallon MM-kisat vuonna 1990?" Jaa-a! Enpä ole varma - mitä jos muistelenkin vuotta 1986? Tai jos muistelenkin jotain muita arvo/huippukisoja, futistakin kun pelataan joka vuosi...?

Sama juttu tietty esimerkiksi missien kanssa - tai itse asiassa vielä pahempi, niitä kun tulee joka vuosi ja vielä useammanlaisia.

Happamia ovat nuo pihlajanmarjat, mutta tekee mieli kysyä, olisiko oikeasti paikallaan joskus keskittyä edes hieman olennaisempaan tietoon? Minkähänlaisen tietovisan saisi sellaisesta, jossa ei kysyttäisi mitään nippelitasolta? Kuivan ja ketään kiinnostamattoman, ehkä? :-)
36. J Takala13.4.2004 klo 10:54
Antti, jalkapallofanit kääntyisivät haudassaan, jos esim. nuo MM-kisakysymykset poistettaisiin. :) Heille kun vuoden 1990 MM-kisat ovat tuoreessa muistissa eikä Toto Schillachin maalikuninkuus unohdu ikinä. Tosin sama fani ei sitten välttämättä tiedä, kuka kirjoitti Seitsemän veljestä. Sellaista on visailu.

Visamestarihan ei ole ollenkaan yleistietovisa. Kysymyksiä on kaikenlaisilta osa-alueilta. Loppujen lopuksi kaikki tietokilpailukysymykset ovat nippelitietoa. Vai mikä olisi sellainen kysymys, jossa nippelitietoa ei tarvita?
37. Hui_hai13.4.2004 klo 11:01
Jep. J Takala on oikeassa. Kaikissa tietokilpailuissa kysymykset ovat helppoja ko. aihetta harrastavalle.

Vaikeus syntyy siitä, ettei kukaan voi hallita kaikkia visailuissa esiintyviä aihealueita.

Toki aina voimme saivarrella mikä on oikeaa ja parasta yleistietoa ja minkä paikka on nurkassa häpeämässä. Henkilökohtaisesti taidan jättää tiukkapipoisen tinkaamisen jonkun toisen huoleksi. Antaa kaikkien kukkien kukkia.
38. Eki13.4.2004 klo 11:03
Ei saa missään tapauksessa poistaa sitä kysymystä! Oltiin perheen kanssa Italian Maiorissa silloin lomalla, kun Italia 90 -liput liehuivat kaikkialla. (Muita kisavuosia en muistakaan, esim. sitä, missä ne olivat viimeksi..)

Helpoissa kysymyksissä voisi olla joku pieni lisäkoukku. Esim. kysymys "Kuka esittää kappaleen Whenever wherever?" helpottuu, jos panee lisämääreen "Kuka lanteenkeikuttaja..." Siinä vaiheessa Joutsi ja Skyttäkin ehkä jo tietävät... Pekka taisi kyllä tuon tietää ilmankin.

Kyllähän te tuon tiedättekin.

Olemme yrittäneet tuoda kysymyksiin hieman sanaseppoilua. Onkohan se tietokilpafanaatikkojen mielestä kauheaa?
39. iso S13.4.2004 klo 11:15
Sellainen kysymys mihin ei nippelitietoa tarvita olisi sellainen mitä ei pystyisi koneellisesti tarkastamaan. Kerro mistä johtuu aavikoituminen, selitä kasvihuoneilmiö, miten väestönkasvu saadaan kuriin?

Hiukan aihetta sivuten tulee mieleen muinainen visailumestari "Kyllä-Kivikoski", joka kukisti ruotsalaisen ystävänsä Kjell Bomanin (en ole nimestä ihan varma) mennen jossakin ohjelmassa, olisiko ollut Arpi on peitetty tai Arpa on heitetty. Äijä osoitti hämmästyttävää tietämystä laajalta alueelta, mutta kovin usein ei osannut vastata kysymykseen, joka vaati nippelitietoa. Esimerkiksi kysyttiin sen aluksen nimeä, millä on sukellettu syvimpään silloin tunnettuun paikkaan. Äijä kertoi paikan, sukelluksen syvyyden, päivämäärän, miehistön nimen, tukialuksen nimen, sääolosuhteet, piti pienen esitelmän sukellukseen liittyvistä ongelmista - ja myönsi hämillisenä, että aluksen nimi ei juuri nyt tule mieleen. Eskomme sai vastausvuoron, mörähti Trieste ja pääsi liimaamaan pöllönkuvan koppinsa ikkunaan - eikä välttämättä tiennyt asiasta mitään muuta. Se on viihdettä se, ja kilpailussa pitää osata juuri se mitä kysytään.
40. Sakke13.4.2004 klo 11:16
Kuka ihrakas laulaja esittää Whenever wherever?
41. iso S13.4.2004 klo 11:39
En tunne kappaletta, onhan minulla musiikissa mustan aukon kokoisia porsaanreikiä. 'Lanteenkeikuttaja' johtaa minut totaalisesti harhaan. En siis voi elvistellä tiedoillani. Google kyllä tuntee sun kiharas!
42. Antti Viitamäki13.4.2004 klo 11:49
Ymmärrän kyllä pelin luonteen, ja nippeliasiasta olen samaa mieltä - siihen juuri yritin viimeisellä lauseella viitata. Pientä pohdiskelua vain - ja niiden marjojen aiheuttamia happamia röyhtäisyjä. :-)
43. :(16.4.2004 klo 11:31
Jupe on taas tänään tukkinut muilta tien päästä topteniin?
44. jupejus16.4.2004 klo 11:38
Olen havainnut, että on luultu Jupen olevan allekirjoittanut. Luuloa tai ei, mutta voin sanoa, että en ole tuo ko. visamestari. En harrasta isommin tietokilpailuja, koska urheilu osa-alueena on jo mulla auttamattoman heikko ja kaikki ajat ja sen kaltaiset ovat vielä surkeammin hallittavissa päänupissani.
jupejus/jepsjuu
45. J Takala16.4.2004 klo 11:44
Jatkossa tehdään varmaankin niin, että yksi nimimerkki voi olla listalla vain kerran (parhaalla tuloksellaan). Sitten ei mene listat heti tukkoon, kun Jupe käy pelaamassa. :)

Tulossa on myös päivän ja viikon top50-listat, joihin voi ollakin jo hieman helpompi päästä.
46. Floora16.4.2004 klo 13:58
Hyvä ajatus, motivaatiota laskee huomattavasti se että sama nimi valtaa koko listan. Näin hyvässä seurassa tyytyisin top 100 -sijoitukseenkin.

Mikä muuten estää menemästä listoille useammin,

terveisin nimimerkit

Floora, Floora1, Floora2, Floora3, Floora4...
47. J Takala16.4.2004 klo 14:22
Sillehän ei kukaan voi mitään, jos pelaaja vaihtelee nimimerkkiä.

Joskus myöhemmin tulee rekisteröntimahdollisuus, jolloin oman nimimerkkinsä voi varata, eikä kukaan muu pääse sillä pelaamaan.
48. ile16.4.2004 klo 18:49
Hirsipuussa kyseltiin suomalaista näyttelijää. Ratkaisuksi muodostui KRISTIINA HALKOL.

Vaikka ratkaisuni olikin virheellisyydestään huolimatta oikea, niin hirteen päädyin!

Tuomari oli nuija!
49. J Takala16.4.2004 klo 19:03
Oho, olipa lipsahtanut paha virhe. Halkolan nimi on varattuun tilaan liian pitkä. Piti korvata kokonaan toisella.
50. auliksen ystävä16.4.2004 klo 19:15
Teinkö oikean havainnon vai näinkö näkyjä, kun Ghanan lippua koskevassa kysymyksessä oli kaksi samanlaista, oikeaa vastausta (eli musta tähti). Valitsin tietenkin sen väärän?

Vai olinko tapani mukaan vain huolimaton ja lukaisin vaihtoehdot huolimattomasti?
51. J Takala16.4.2004 klo 21:29
Näit ihan oikein. Kiitos huomautuksesta. Virhe tuli korjattua.
52. Tiedoton17.4.2004 klo 06:10
Täälläkös saa antaa palautetta Visamestarin "oikeiden" vastausten virheistä? Tässä muutama tarkistettava:

1) Jeeves-kirjojen kirjoittajaksi mainitaan Woodhouse -
pitäisi kai olla WODEhouse (?)

2) Patriotin ohjaajaksi väitetään Ronald Emmerichiä - minulla olevan tuon nimisen leffan kotelossa ohjaajan nimi on ROLAND Emmerich.

3)
K: "Minkävärisellä pohjalla tähdet ovat Venezuelan lipussa?"
V: "Valkoisella"
Googlella kun tarkistin asian, niin näyttäisivät itse tähdet olevan valkoisia, mutta sinisellä pohjalla.

4) Boris Karloffin tunnetuimmaksi rooliksi annetaan "Frankenstein". Eikös Boris näytellyt Frankensteinin HIRVIÖTÄ ja tri Frankensteinia esitti aina joku muu? Vai adoptoiko tri Frankenstein hautausmaalta kuolleiden (ruumiin)osista kokoamansa ja henkiin herättämänsä olion, jolloin tämä sai hänen sukunimensä?
53. J Takala17.4.2004 klo 08:00
Kyllähän palaute tätäkin kautta perille menee, vaikka toivottavampaa onkin käyttää Visamestari-sivun omaa palautelomaketta.

Kiitokset tarkkuudesta! Selviä virheitähän tuossa oli, jotka kaikki on nyt korjattu.
54. Tuomas L.17.4.2004 klo 19:07
Kuten on havaittu, virheitä on tv-visailuissakin: eilen Heikoimmassa lenkissä kysyttiin, kenen BRITTIkirjailijan teos on Vanhus ja meri. Kysymyksen ainoa oikea vastaus lienee "ei kenenkään", vaikka ohjelmassa tarjottiinkin oikeana vastauksena Ernest Hemingwayta.
55. J Takalan17.4.2004 klo 19:13
Ja Heikoimmassa lenkissä kysyttiin kerran, kuka on Jeesuksen isä. Kilpailija vastasi Joosef. Oikein!
56. Jouni17.4.2004 klo 21:27
Vastaus saattoi olla oikeakin... Mutta todennäköisesti väärä.
57. Eki17.4.2004 klo 21:30
Vaikka kuinka tarkka olisi, tulee jotain epätarkkuuksia. Pirkassa kysyimme kerran jotain Sibeliuksen etunimistä. Eräs todellinen asiantuntija soitti ja kertoi, että Johan Julius Christian, joka on kaikissa kirjoissa, pitää olla - ja nyt en ole ihan varma tästä enää - Julius Johan Christian.

Kerran kysyimme, mitä kotieläimiä Suomessa on eniten. Varma tietolähde kertoi kanoja, mutta mehiläisiä toki on enemmän, jos jokainen lasketaan kotieläimeksi.

Yksi mielenkiintoisista kysymyksistä on Suomen läänien lukumäärä. Visamestarissakin se on viisi. Kuutta ei onneksi ole edes vaihtoehtona. Ahvenanmaahan on se kuuden lääni. Mistähän tuo yleinen varma tieto, että se on viisi, tulee? Niin lukee myös mm. MMM 2004 -kirjassa. Hmmmmm, siinä oli viisi ämmää vierekkäin!
58. iso S4.5.2004 klo 13:51
Yhden "ämmän" kanssa joudun jatkuvasti lähekkäin ja väärin päin. Rafflesia kiusaa!

Pelin alkuaikoina sain tasarahatuloksen 3000 ja sijoituksen 11. Kympin sakkiin en mahtunut, kun R oli tehnyt karvan verran paremman.

Eilen tein saman tuloksen. Päivän listalla edelläni keikkui R (ja useita muita hänen edellään).

Nyt paransin, 3052. R:lläpä on 3177. Yksi yrittäjä mahtuu väliin.

Kaikkien aikojen listalla olen ennätykselläni 3419 sijalla 41. R on 37:s tuloksella 3535. Noissa lukemissa se tarkoittaa yhden vastauksen verran eroa.

Eikös tuo jo vaikuta tahalliselta? Eikös tää vaikuta vainoharhaiselta? Muistettakoon, että vainoharhainenkaan ei ole välttämättä aina väärässä!
59. Rafflesia4.5.2004 klo 14:49
Hyvä iso S.

Sait minut juuri punastumaan, hämmästyksiin ja hymyilemään.
Noin tarkasti en ole itsekään sijoittumistani seurannut, joten tahallisesti en myönnä sinua kiusanneeni. Ymmärrän kyllä jos yksi ämmä tai ärrä häiritsee. :D

Minun seuraava tavoitteeni on 4000 pistettä. Ota kiinni jos saat. ;-)
60. Egon4.5.2004 klo 15:46
Iso S, älä välitä, sama kiusaaja piinaa myös minua. Aina kun saan vähän enemmän pisteitä, niin mainittu nainen on heti ehtinyt edelleni.

Olen yrittänyt myös tavoittaa 4000:n pisteen rajaa, mutta heti kun pisteet lähestyvät rajaa, tulee kysymys, jonka vastauksesta ei minulla ole hajuakaan ja tuurikaan ei ole puolellani. ;D
61. iso S4.5.2004 klo 16:10
Rafflesia: punastuminen lienee meille molemmille tuttua, itse olin hämmästynyt ja hymyilyttäminen oli tarkoitus. Valitettavasti siihen se sitten jääkin, kiinni en saa. Minulle käy kuin Egonille: muuten tulisi valtavan hyvät pisteet mutta kun kysytään sellaisia juttuja mistä en tiedä mitään. Minulla on salaliittoteoria: Jyrki ja Patrik ovat kanssasi samassa juonessa!
62. Antti Viitamäki4.5.2004 klo 18:34
- Montako sakaraa on maltanristissä? Vastaus: - Neljä.

En ole varma alan termistöstä, mutta minun mielestäni maltanristissä on neljä haaraa ja kahdeksan sakaraa tai piikkiä. Yleensä muoto määritellään kaiketi "neljä ulospäin levenevää lovipäistä haaraa".

Olisiko kysymys muotoiltavissa jotenkin täsmällisemmin?
63. iso S4.5.2004 klo 19:58
Minäkin epäröin ristikysymyksessä - ja vastasin väärin. Väliäkö hälläkään, onni kääntyi: paransin ennätystäni muutamalla pisteellä ja ohitin Rafflesian päivä- ja viikkolistalla. Rinnalle ja ohi! No, sitten mokasin musiikkitermikysymyksen, kun sävelkorva on paleltunut. Muuten olisi kuitannut elinkautislistallakin.
64. murrrrrurrrrrurrrrrrrrrrrrrrr4.5.2004 klo 20:00
visamestari on iha PEESTÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
65. kyssäri4.5.2004 klo 20:02
tarkottaks "iso S" kenties iso saatana?????????
66. Titta4.5.2004 klo 21:26
Ei kun itse asiassa se tarkoittaa Ihan Sydämellisen Oloinen Sanaseppo.

:)
67. iso S4.5.2004 klo 21:59
Tarkoitan mitä tarkoitan. Eri ihmisille näyn eri tavalla. Kauheus on katsojan silmissä! Oli miten oli, iso S ja Suuri S eivät ole samaa sukua ja huonekuntaa.

Tarkottaks Titta että Taas Intuitio Tunnisti Todellisen Asianlaidan?
68. Titta4.5.2004 klo 22:59
Voiphan se olla. Tai voip olla olemattannii... :)

(mitähän murretta toi nyt oli olevinaan...?)
69. J Takala5.5.2004 klo 08:03
Antti, olet ihan oikeassa. Täsmensin kysymystä. Nyt kysytään haarojen määrää.
70. Rafflesia5.5.2004 klo 10:59
Oma tavoitteeni täyttyi.
Tieni katkesi, kun kysyttiin Kajaanin rautatieaseman suunnittelijaa. Hassua.

Tsemppiä iso S ja Egon!
71. Egon5.5.2004 klo 12:20
Kiitos kannustuksesta Rafflesia! Ei ole vielä onnistunut, mutta yritän aina silloin tällöin!
72. iso S5.5.2004 klo 12:20
Hah! Käännäpä veistä haavassa! Sorruin miettimään Fidelion säveltäjää liian pitkään. Seuraava kysymys ehti vilahtaa esiin kun aika loppui. Siinä kysyttiin, missä seurassa eräs N.N. pelasi viime vuonna. Olisin saattanut tietää, kun on sentään veljenpoika kyseessä, parhaaseen Ankkalinna-tyyliin. Voiko sen nolommin matka katketa? Muutenhan kysymys on useimmille oikeasti vaikea, kun ei mistään ylemmän palkkaluokan Litmasesta udella.

Onnea silti uudelle tuhannelle. Nyt on hajurako niin iso että vapaudut kaikista kiusausepäilyistä. Pääsin noudattamaan saamaani kasvatusta: kilpaile reilusti, ja jos häviät, niin häviä reilusti!
73. J Takala5.5.2004 klo 13:37
iso S: Onko mr. X:llä jo sopimus täksi kaudeksi? Ainakin maaleja on tullut liukuhihnalta.
74. Egon5.5.2004 klo 14:17
Iso S, pelaako sukulaisesi FC Hämeenlinnassa? Samaa sukunimeä kantava täällä ainakin pelaa, oli kuvassakin paikallisessa lehdessä.
75. iso S5.5.2004 klo 16:15
Suuri suku, ei ehdi pitää kaikkiin tiivistä yhteyttä. Viimeksi kuullessa Hämeenlinna (missä oli ennen Jaroa) oli varteenotettava vaihtoehto. Vastaus siis varovainen ehkä.
76. Ropsuliini5.5.2004 klo 16:16
musta visamestarin sivuilla vois olla vähä muitakin pelejä, ku vaan visamesari ja hirsipuu.......muuten hyvät sivut.....=)! käykö joku koskaan chatissa? siis sanaristikot.netin? aina ku meikäläinen sinne menee, siel ei oo kukaan! harmittaa!!!!!
77. J Takala5.5.2004 klo 19:51
Uusia pelejä tulee kyllä joskus, mutta koska sivustoa tehdään harrastusmielessä vapaa-ajalla, niin uutta ei ilmesty kovin äkkiä.
78. Ropsuliini6.5.2004 klo 07:01
harmi harmi!!!!!!!!!
79. iso S6.5.2004 klo 14:14
Vahvistan sukulaispojan paluun Hämeenlinnaan. Editoitu ote netistä (henkilön nimi muutettu):

27.03.2004 - Tampere UTD-FC Hämeenlinna 1-2

50 minuutin kohdalla Unitedin puolustus pelasi tilanteen todella löysästi ja N.N. puski hämeenlinnalaiset 0-2 johtoon.

Hetkeä myöhemmin kentällä nähtiin varsin erikoinen tilanne. Hämeenlinnalaisten kapteeni N.N rupesi hyökkäyspäässä avautumaan tuomarille varsin heppoisesta tilanteesta. Tuomari palkitsi N:n avautumisen keltaisella kortilla. N ei oikein tuntunut tajuavan vihjettä, vaan omasi entistä enemmän asiaa tuomarille. Tuomarin ratkaisu oli toinen varoitus ja näin ollen hämeenlinnalaisten kapteeni passitettiin suihkuun tilanteesta.
80. Egon6.5.2004 klo 15:19
Iso S, arvelinkin, että näin varmaankin on (siis kysymys samasta miehestä).

Visamestarista vielä. En kertakaikkiaan opi muistamaan milloin missäkin maassa pidettiin jalkapallon MM-kisat ja mikä maa minäkin vuonna mestaruuden voitti, minulle täysin mahdotonta.

Olympialaisten pitopaikat ja -vuodet pystyn muistamaan lähes täydellisesti.

Onkohan minulla joku piiloantipatia jalkapalloa kohtaan, jonka vuoksi en aiheeseen liittyviä asioita muista? :)
81. iso S6.5.2004 klo 16:19
Egon: sama mies (keräilijäluonne, keräilee värillisiä kortteja) ja sama juttu. Vissiin jotkut ovat parempimuistisia, nämä asiat kiinnostavat enemmän tai - hui kauheeta: käyttävät tietodopingia.

Aika paljon auttaisi se, että listaisi paperille nuo potkupallon MM-kisapaikat ja voittajat vuosittain ja vastaavasti olympiakisapaikat (varsinkin talvikisat ovat hatarassa muistissa). Viereen voisi pistää aakkoset ja niiden järjestysnumerot, niin ei tarvitsisi kuluttaa sormia niiden laskemiseen.

Jos vielä keräisi itselle vaikeiden kysymysten vastauksia (kuka on Apulantasekoittimen basisti) niin Rafflesia ei pääsisi karkaamaan silmän kantamattomiin.

Mutta sellaistahan emme tee.
82. J Takala6.5.2004 klo 18:01
Aivan oikein iso S. Se olisi kiellettyä eli ns. visailun dopingia.
83. Egon6.5.2004 klo 20:49
Niinpä, minä ainakin kannatan dopingista vapaata visailua, enkä ole käyttänyt, enkä tule käyttämään mitään listoja apuna visamestarin kysymyksiin vastatessani.

Iso S, onpa päässyt Rafflesian lisäksi myös Floora edellemme, mutta emmehän katkeroidu, emmehän! :)
84. iso S6.5.2004 klo 22:07
Emme, vaan ihmettelemme. Kaiken takana pitäisi olla nainen, mutta meidän edessämme on ainakin kaksi!
85. iso S6.5.2004 klo 22:44
Nyt katkeroidun! Saunan jälkeisessä rentouden tilassa täräytin ennätykseni. Lento katkesi, kun kysyttiin Palloliiton perustamisvuotta. Taas meni suvun tontille. Edellä mainitun veljenpojan isä oli aikoinaan Palloliiton Saimaan piirin piirisihteeri.

Itsekin olen usein vastannut myöhään illalla humalaisten pöytävarauspyyntöihin, kun piirin puhelin oli ravintola Viikinkihovin anagrammi. 2 numeroa keskellä oli toisinpäin: muistaakseni 14190 ja 14910, mutta kumpi oli kumpi? Olisi siis pitänyt tietää. Olisin taas päässyt Rafflesian kantaan.
86. Floora7.5.2004 klo 10:12
Tuuripeliähän se Visamestarin pelaaminen on.

Kerran olen päässyt viimeiseen kysymykseen asti, pääasiassa siksi että ei kysytty 50-luvun jalkapallon MM-turnausten eniten maaleja tehnyttä pelaajaa, jota viimeksi pelatessani kysyttiin kahdessa peräkkäisessä kysymyksessä, eikä olympialaisten ja futiksen MM-kisojen paikkoja. Myöskään jääkiekkoammattilaisten seurat eivät millään suostu jäämään muistiini.

Hauskimpia kysymyksiä, joihin en tiedä vastausta ovat ne, joissa pitää arvata jonkun kuuluisuuden etunimi, tyyliin Hilton, Gallup, Kalashnikov... saa tavallaan asettua nimenantajan rooliin, mikähän rimmaisi kivasti...

Tylsimpiä puolestaan jalkapallon MM-kisakysymykset. Peli ei kertakaikkiaan kuulu elämääni, kuten ei myöskään jääkiekko, ja koska olen ylipäätään allerginen urheiluselostuksille, en seuraa muuta urheilua kuin taitoluistelua... ymmärrän toki että kuulun vähemmistöön tässä asiassa, myös kotona!

Henning Mankell taitaa kuulua JT:n suosikkikirjailijoihin, niin myös minun. Herkullisin niihin liittyvä oli kysymys Kurt Wallanderin suosikkiartistista. Kyseisellä artistilla on paljon muitakin ihailijoita, mm. Floora.
87. J Takala7.5.2004 klo 10:16
Mankellin kirjat, jalkapallo ja muu urheilu ovat tosiaan kiinnostuksen kohteita, ja se näkyy pelissä, koska kysymyksiä on toistaiseksi aika vähän. Kysymysten määrän lisääntyessä saman aiheen kysymykset eivät enää toistu niin usein.
88. Ahti7.5.2004 klo 13:52
Vaikeita nuo loppusuoran kysymykset tuolla visailussa! Kaksi viimeisintä väärin ja hupsistakeikkaa! Muuten osittain likipitäen lähes hauskoja ovat tosin.
89. J Takala7.5.2004 klo 15:24
Floora, ei se pelaaminen ihan tuuria voi olla. Tai sitten Kotsalla on harvinaisen hyvä tuuri, kun tuntuu pelaavan pelin läpi silloin kun huvittaa. :)
90. Floora7.5.2004 klo 16:02
JT, anteeksi epäselvä ilmaukseni. Tuo koski luonnollisesti minua itseäni.

Olen varma että Kotsalla on hallussa MM-kisojen maalikuningas sekä vuodelta 1982 että 1984. Minulla ei.

Vaikka opin nimiä melko helposti (pelatessa oppii), niiden yhdistäminen vuosilukuun on miltei mahdotonta, varsinkin jos on kyse urheilusta. Olympialaiset 1970-luvusta alkaen ovat jo huomattavasti paremmin hallussa, koska pystyn yhdistämään ne oman elämäni tilanteisiin.

Väittäisin siis omalta kohdaltani, että Visamestari on tuuripeli. Jos ei yhtään kysymystä tule urheilusta, olen paljon "viisaampi", en toki siltikään Kotsan veroinen.

En kadehdi (kovin paljon) Kotsaa, hänen on varmaan vaikea löytää haastavia kysymyksiä.
91. Eki7.5.2004 klo 16:07
Kas kun kukaan ei valita, että kysytään niin usein, mikä yhtye teki minkäkin levyn. Tiedän kuitenkin paljon ihmisiä, joiden peli tyssää siihen välittömästi, ellei säkä käy.

Kyllä minullakin se urheilu tosiaan on se pahin kompastuskivi. Kaikilla listoilla sentään tällä hetkellä vielä olen, mutta Floora ja Rafflesia ovat teillä tietymättömillä.
92. Matti7.5.2004 klo 16:14
Mulla tyssää aina ja heti TV-, viihdemusiikki- ja elokuvakysymyksiin. Pitäisi kai omata yleistietoja hyvin laajalta rintamalta että pärjäisi.
93. Eki7.5.2004 klo 16:16
Tai onhan niitäkin valitettu, mutta urheilu on minusta ottanut selvän ykkössylkykupin aseman.

Tälle säikeelle semmoinen kunnia, että on pysytty hyvin aiheessa eikä ole perustettu samalle asialle kilpailevaa säiettä.

Ei niissä polveilevissakaan aiheissa varsinaista vikaa...
94. Ahti7.5.2004 klo 21:57
Sellainen asia tuli tässä mieleen, kun olen vasta äsken löytänyt mainion visailusivuston, että pelailukerrat varmaankin rekisteröityvät jonnekin. Eli sellainen tilasto olisi ilmeisesti mahdollista julkistaa, jossa ilmenisi vähimmillä peluukerroilla saavutetut parhaimmat pisteet. Vai olisiko tällä asialla mitään yleisempää kiinnostavuutta ja merkitystä?
95. J Takala7.5.2004 klo 22:13
Nimimerkkikohtaisia pelikertoja ei seurata ainakaan tällä hetkellä. Ainoastaan kokonaispelimäärää.

Ja muutenkin epäilen, että nimimerkeillä kikkailu voisi alkaa, jos vähällä pelimäärällä hyviä pisteitä keränneitä suosittaisiin.
96. Ahti7.5.2004 klo 22:26
Tarkemmin asiaa mietittyäni tulin samaan tulokseen. Ja kuka estää pelaamasta monilla koneilla, eli eri osoitteilla. Itsekin tunnustan pelanneeni sekä työpaikalla että kotona. Työpaikalla tosin vain kahvitunneilla, jotka tosin ovat joskus venyneet huomaamatta. Mutta vain yhdellä nimimerkillä, joka sattuu olemaan etunimeni. Ja senkin tunnustan, että alussa pisteet olivat pieniä, nyt vähän suurempia.
97. Eki7.5.2004 klo 23:54
Olenpahan tuota sittenkin vielä Rafflesiaa edellä, mutta tuskin kauan.
98. Rafflesia8.5.2004 klo 14:16
Minä vain ihmettelen, miksi herrat ovat minut ottaneet kiintopisteekseen? Huomiota herättävä nimimerkki vai muuten vain ärsyttävä olemus?
Tiedoksi muuten, että 4000 pisteen rajan saavutettuani en ole pelannut visamestaria. Tuli kokeiltua sen verran monta kertaa yritys ja erehdys -periaatteella, että sain tarpeekseni vähäksi aikaa. Ehkäpä jatkan, jos ilmat tästä huononevat.
(Nyt kyllä pitää vielä käydä kurkistamassa, paljonko olen Ekiä jäljessä...)
99. Timppa8.5.2004 klo 16:23
Rafflesia> Luulisin kateuden olevan syynä vertailuun. Kiintopisteeksi ei näillä palstoilla sovi kukaan tuntematon, joten olet tietäväisyydessäsi joutunut vertailukohteeksi. Onneksi minulla ei ole noin kovia tavotteita, paras tulos lienee jossakin vähän yli kolmentuhannen. Terveisiä kuitenkin iso S:lle, jupejussille, Flooralle, Ahtille/Ahdille, Ekille, Egonille, ilelle ja kaikille muillekin nimeämättömille. Ai niin, erityisesti Aikulle, Titalle ja Penalle...:)
100. iso S8.5.2004 klo 17:16
No minähän sen huomion kiinnittämisen aloitin. Olemus ei suinkaan ärsytä eikä nimimerkkikään sellaisenaan ole syynä, onpahan kyllä persoonallisena mieleen jäävä. Varsinaisia syitä on kaksi, jos osaan mielipuoleni liikahduksia oikein tulkita. Ensiksikin juuri sinä satuit olemaan onneni tiellä kun melkein pääsin 10 parhaan joukkoon silloin kun rima oli vain vähän yli 3000:ssa. Toiseksi provosoin tarkoituksella, että aktivoituisit kirjoittelemaan. Sinun juttujasi ei ole täällä kyllästymiseen asti, kuten joidenkin ehkä kenties. Anteeksi, pitää mennä katsomaan mitä peilistä näkyy!
101. Timppa8.5.2004 klo 17:21
iso S> kannattaa pelata heti puolen yön jälkeen, kun päivän parhaat listataan...:) Ei se tietysti auta pidemmän aikavälin paremmuuslistoihin...:(
102. iso S8.5.2004 klo 17:32
Timppa, silloin kiltit pojat ovat nukkumassa. Enkä saisi siitä muutenkaan mitään ihmeempää mielihyvää, kun tietää että hetken kuluttua on ankara pudotus edessä. Tuskin esimerkiksi pituushyppykilpailussa ensimmäisenä hypännyt viitsii hirveästi tuulettaa, kun siirtyy johtoon jollain viiden metrin tuloksella. Muuten hyvä ja ystävällinen neuvo, joten lämmin (kuinkas muuten näillä keleillä) kiitos yrittämisestä.
103. Timppa8.5.2004 klo 17:49
iso S> ohje olikin sinulle...:) Olisi kuitenkin upeaa kehua olleensa keihäänheiton mömmömkisoissa johdossa, vaikka olisi heittänyt vain 6,32 metriä. Edellyttäisi tietysti poliittista tai muuten korrektia valintaa joukkueeseen ja ensimmäistä heittovuoroa...:) Hetkinen, olikos tuo naisten pituuskisan tulos vai omakotitalon seinän leveys...
104. Ekl11.5.2004 klo 09:45
Heh, yhden kysymyksen vastausvaihtoehtona oli Markku Mäkelä!
105. MM11.5.2004 klo 10:44
Huomasin saman taannoin. Hivelihän moinen huomionosoitus ensin sisukalujani, mutta saattoihan se tarkoittaa myös kaimaani Noormarkkulaista taidemaalaria...
Eikös jossain kysymyksessä ollut myös vaihtoehtona Reima Mäkinen!
106. Eki11.5.2004 klo 12:30
Onhan se mukavaa, että kun yleensä ristikot harrastuksena tai ihmisinä sen ympärillä eivät ole mukana tietokilpailukysymyksissä, Visamestarissa niitä löytyy. Ovat tietty hieman sisäpiirinvitsinomaisia joiltakin osin, mutta eihän se ketään haittaa, kun ne yleensä ovat vääriä vastauksia.
107. Hanna12.5.2004 klo 13:58
Visamestarissa on liikaa urheilukysymyksiä, kaadun niihin, vaikka muut kysymykset tietäisinkin :(
108. J Takala12.5.2004 klo 14:08
Totta puhut, urheilua on suhteessa muihin aihealueisiin liikaa. Yritetään lisätä muiden kysymysten osuutta seuraavassa kysymyspäivityksessä.

Urheilufriikeille on tulossa Visamestarin formaatilla toimiva jalkapalloaiheinen visa pelattavaksi lähipäivien aikana.
109. Ahti12.5.2004 klo 20:56
Yritin laskea teoreettista maksimipistemäärää ja päädyin tulokseen 5655, mikäli jokaiseen kysymykseen vastaa oikein ja aina sekunnissa. Minun teoriani menee ilmeisesti romukoppaan, kun kovempia tuloksia on pilvin pimein. Toinen teoreettinen tulos on 6090, jolloin jokaisen sarjan ensimmäiseen kysymykseen on vastattava niin, ettei aikaa kulu yhtään! Onko tämä mahdollista?

Olenko joutunut harhapoluille?
110. Ahti12.5.2004 klo 21:11
Pilvin pimein näyttää tarkoittavan tässä tapauksessa tarkistuslaskennan jälkeen noin tasan kolme!
111. J Takala12.5.2004 klo 21:19
Ahti, joku on mennyt laskelmissasi pieleen. Otitko huomioon pisteiden kertautumisen (esim. 6. tasolla 6*jäljellä oleva aika)?

Kokeilin äsken Excel-taulukossa laskea, niin miettimällä 3 sekuntia joka kysymystä saa 6237 pistettä. Jos miettii 5 sekuntia, niin tulos on 5355 pistettä. Jos vastaa sekunnissa joka kysymykseen, niin tulos menee yli 7000 pisteen.
112. Jupe14.5.2004 klo 22:50
Käsittääkseni Visamestarin teoreettinen maksimipistemäärä on 6300. Jos jokaista vastausta miettii sekunnin verran, lopulliseksi pistemääräksi muodostuu tasoittain 285+570+855+1140+1425+1710=5985. Kahden sekunnin miettimisajoilla päästään vastaavasti tulokseen 5670.
113. J Takala15.5.2004 klo 09:56
Noinhan se menee. Itse olin laskenut päin puuta.
114. Ahti15.5.2004 klo 22:05
Minunkin laskelmissani sekunnin miettimisajalla tulee 5985. Mutta tuota 6300 vähän ihmettelen. Laskin, että jos 1. kysymykseen vastaa jokaisessa sarjassa viiveettä, ja sitten edelleen sekunnin välein, tulee loppupistemääräksi 6090. Mitenkäs tuo 6300 saadaan? Pitääkö useampaan kysymykseen vastata yhtäaikaa?
115. Ahti15.5.2004 klo 22:30
Teinkin uuden laskelman ja päädyin teoreettiseen tulokseen 6300. Taitaa olla todellakin teoreettinen!
116. J Takala2.6.2004 klo 11:33
Visamestariin on lisätty 300 uutta kysymystä. Ratkonnassa tärkeää muistiaan voi kehittää Muistimestaria pelaamalla. Lisäksi Visamestarin etusivulta löytyy linkki toiselle sivustolle, johon olemme tuottaneet Futismestari-nimisen jalkapallotietokilpailun, futisaiheisen hirsipuun ja löytyy sieltä yksi futisaiheinen ristikkokin. Ratkomiseen tarvitaan jonkin verran futistietämystä, mutta aina voi kokeilla, vaikkei lajia niin tarkasti seuraisikaan.
117. J Takala3.11.2004 klo 10:10
Kysymyksiä on lisätty pitkästä aikaa ja nyt niitä on yhteensä 3900. Samalla top-listat nollattiin, joten uusillakin visailijoilla on paremmat mahdollisuudet tavoitella parempaa sijoitusta.
118. Pena26.12.2005 klo 09:19
Ihan kuin LJK28 olisi "tähdännyt" pisteet päivämäärän mukaan: 6116 pistettä 16.11. Vuodesta on hieman epäselvyyttä, Visamestarin etusivu sanoo 2004, top-50 -lista taas 2005.

Vaan onhan tuolla Kotsankin viides sija (6063 pistettä) viime vuoden joulukuulta.

"9. Suzie Q 5995 17.12.2005"

"15. Jupe 5960 01.11.2004"

Vieläkö "jaksatte" miten ahkerasti pelata?
119. Suzie Q26.12.2005 klo 13:16
Yritän pelata melkein päivittäin, mutta käytännössä en aina ehdi. Tuskin saan koskaan tuota kuuden tuhannen rajaa rikki..
Nytkin iltavuoro kutsuu. Heippa!
120. kari kämäräinen26.12.2005 klo 15:41
Jalkapallokysymyksissä on hankalaa saada yli 1500 pistettä, koska kone ei näytä enää kysymyksiä toisella tasolla (eli sillä tasolla, jossa vastausvaihtoehdot muuttuvat viiteen). Voi vai arvata mitä kysytään ja mitä vastataan. Tähän mennessä olen arvannut aina väärin!
121. kari kämäräinen26.12.2005 klo 20:30
Nyt arvasin yhden oikein! Sain 1548 pistettä...
122. JTak4.1.2006 klo 23:20
Futismestarin puolella on tosiaan ongelmia, jotka saadaan toivon mukaan korjattua lähipäivinä.
123. Pena5.2.2006 klo 09:55
LJK28 pistänyt entisen ennätyksensä pisteellä paremmaksi eilen: 6117.

"Mahottomia" pisteitä on toptenissä muillakin:

1. LJK28 6117 04.02.2006
2. Maj 6111 26.01.2006
3. Bimmy 6087 21.12.2005
4. mutsi 6082 08.08.2005
5. LJK8 6064 17.01.2006
6. Kotsa 6063 06.12.2004
7. Delos 6053 28.10.2005
8. ruuna 6047 03.12.2005
9. tepa 6036 16.06.2005
10. viola 6024 29.12.2005
124. Pena12.2.2006 klo 01:53
Uusi ennätys tehty ennen aikojaan, nimi ei (ainakaan vielä) ollut enne!

1. Maj 6150 11.02.2006
125. Suzie Q14.2.2006 klo 11:14
JEE! Äsken pääsin niiden yhdentoista joukkoon, jotka ovat ylittäneet 6000 pistettä, vaikka epäilin sitä vielä tapaninpäivänä.
126. JTak3.4.2006 klo 11:53
Sivustolla olisi uusi visailupeli pelattavana. Hieman haastavampi kuin se entinen.
127. JTak3.4.2006 klo 11:55
Niin ja toki se perinteinenkin Visamestari on edelleen pelattavissa.
128. iso S25.1.2007 klo 11:33
Osui silmään tämä vanha säie missä Eki kertoi 17.4.2004 klo 21:30 Sibeliuksen etunimien järjestyksestä. Löysin luotettavan tuntuisen lähteen joka kertoo onko Johan Julius Christian vai Julius Johan Christian oikein.

www.sibelius.fi/suomi/elamankaari/index.html
kertoo (vapaasti lyhennellen) näin:

'Johan Christian Julius Sibelius syntyi 8. joulukuuta 1865 Hämeenlinnassa... Poikaa päätettiin kutsua Janneksi tohtori Sibeliuksen veljen, kauppalaivankapteeni Johan "Janne" Sibeliuksen muistoksi. Janne tottui myöhemmin kirjoittamaan ristimänimensä järjestyksessä Johan Julius Christian. Opiskeluvuosinaan hän alkoi käyttää setänsä Johan Sibeliuksen jäämistöstä löytyneitä nimikortteja. Niissä setä oli ajan muodin mukaan kirjoittanut nimensä ranskalaisittain. Näin jälkimaailma tuntee Johan Christian Julius ”Janne” Sibeliuksen nimellä Jean Sibelius.'

Tämän mukaan Johan Christian Julius on virallinen järjestys, Johan Julius Christian on Sibeliuksen itsensä käyttämä versio (nähtävästi ei kuitenkaan viralliseksi muutettu) ja Julius Johan Christian on muistiharha.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *