KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS-VIIKONLOPPU 5.-6.7.2014

8054. IS-viikonloppu 5.-6.7.2014

Eki5.7.2014 klo 12:32
Onpas jäänyt informoimatta, että tänään on meikäläisen kakspuolonen, tarkastuksessa ehkä hieman visaisemmaksi arvioitu.

Antti Parkkisen IS-esikoispiilosana voi olla tavallista IS-tasoa visaisempi.
2. Emma5.7.2014 klo 23:16
Olen samaa mieltä tarkastajan kanssa siitä vaikeusasteesta. On jopa niin vakea, että ratkonta pysähtyi kuin seinään siinä vaiheessa, kun on jäljellä enää 5x7 ruudun alue pääkuvan oikealla puolella. Pakko jättää aamuun - yleensä yön yli nukkuminen (á la P. Väyrynen) on auttanut eteenpäin.
3. Auku6.7.2014 klo 10:09
Ratkesi "kertaistumalla". Pääkuvan oikeanpuoleinen alue vaati tosiaan eniten miettimistä. Lisäksi vihjeen "kattila!" kanssa piti pähkäillä aika tovi. Kiitokset Ekille!
4. Aspe 1236.7.2014 klo 18:15
Kiitos Auku! Siitä aukesi koko vasen reuna.
5. Emma6.7.2014 klo 19:03
Melkoista osumatarkkuuttahan tuo vaati, kaikkien eri vaihtoehtojen saaminen sopivasti hollilleen... Yksi upeimpia kulmia minun ratkontahistoriassani! (Tosin tietäen minun olemattoman muistini tuo ei paljon todista.)
6. O6.7.2014 klo 20:24
Aikaa meni jälleen runsahasti, mutta oli sen arvoista.
Kiitokset jälleen Eki!
7. Joutilas6.7.2014 klo 20:32
Olihan ihan hirveetä vääntämistä. Sama alue,kuin Emmalla,jumitti täälläkin ihan tuskastumiseen asti. Keli oli helteinen,mutta niin oli ristikkokin. Kiitos:-)
8. Marco Poloinen6.7.2014 klo 20:57
Nonnih! Siinä sitä säikäytettiin taas joku noviisi tekemään mielessään päätöksen, että "ei ikinä koviksia, kun kerran kakspuolosetkin on noin vaikeita"!

Leikki leikkinä, mutta totta toinen puoli. Perskohtaisesti ei ole valittamista - päinvastoin - mutta olihan sillä kuvanvieruksella työllistävä vaikutus. Ilman kuukkelia tahtoo usein näissä Ekin ristikoissa homma takertua ennemmin tai myöhemmin nimikysymyksiin. Mikään moitehan tämä ei ole, koska monipuolinen ajan ilmiöiden ja niiden aikaansaajien seuranta kuuluu hyvän ratkojan ominaisuuksiin. Itse vain ei aina jaksa paneutua, ja kaiken paljouden seasta tapahtuvalla sattumavilkaisulla ei pysy mielessä.

Nautintoa tämä jälleen oli - ja pieneltä osin positiivisella etumerkillä varustettua kärsimystä!

Vaikka onkin itsestään selvää, että Lavoniukselta syntyy selvää jälkeä, itsestään selvää ei ole, ettei siitä tarvitse välittää. Siispä ilmaisen kohteliaimmin välittämiseni, Kiitos!
9. pelaaja6.7.2014 klo 21:08
Vai niin, vai niin. Onpa minullakin nyt pitkästä aikaa hankittuna IS:n viikonloppulehti. Saas nähdä kuinka paljon pitkä paasto on tuonut takapakkia ratkontakykyyn. Laitan tämän ennakkoilmoituksen tänne itseäni varten. Voin sitten jumituksissa tarkistaa, että noinko minä todella ilmoitin osallistuvani koitokseen. Julkistaminenhan velvoittaa.
10. Emma6.7.2014 klo 21:48
Meinaatko Marco, että joku noviisi sen kun innostuu vaan törmätessään tämänlaiseen ilman mitään ennakkovaroitusta. Ei ole tarkoitus kyllä sen paremmin pelotella kuin varoitellakaan - harjoitus (vuosia kestävä ja edes tuhat ratkottua ristikkoa) edesauttaa, mumta siinä vaiheessaan ei ollakaan enää noviiseja.
11. Emma6.7.2014 klo 21:49
...mutta...
12. Mira9.7.2014 klo 14:32
Mulla menee hermo! Alkoi loma ja olen tuskaillut tämän ristikon kanssa jo kolme päivää. Siis just tämä kuvan oikeanpuoleinen alue!
13. Jaska9.7.2014 klo 17:38
Tuttu juttu ja siitä sympatiaa, mutta yritä vaan Mira tyyntyä ja tyytyä tilanteeseen. Lauantaina kaikki on toisin.
14. Eero12.7.2014 klo 09:23
Yksi laudatur riittäisi?
15. VL12.7.2014 klo 11:10
Putel(l)i?
16. Jaska12.7.2014 klo 12:05
Putelli on oikein. Sitä risteää sana, joka teki ristikosta minulle täyskolmosen, jopa pahiksen. Tilanne on varsin ristiriitainen. Näkemystäni puoltaa, että myöskään PP ei pystynyt täyttämään riatikkoa kelvollisin sanoin.

Meidän johonkin arvoitukselliseen sokeaan pisteeseemme viittaa puolestaan rutinoituneen koviskonkarin Marco Poloisen kiitos laatijalle. Hänelle ei siis jäänyt mitään epäselvää vihjeiden ja ratkaisusanojen merkityksistä. Muiltakaan ratkojilta ei kummasteluja ole kuulunut. Mieleen aluksi väkisinkin välähtänyt epäily laatijan tai toteuttajan virheestä (polovillamme sitä anteeksi anelemme) on siis aiheeton.

Meidän kovisruokakuntamme mielestä SUKKELAA on SATIIRISUUS, mutta se tuottaa ASTELIJAlle viimeiseksi kirjaimeksi U:n. Moitteettoman sanaston saamme aikaan ainoastaan vaihtamalla ko. dandyn tilalle sanan ASTELUKU, jolloin rotat vai ovatko hiiriä olisivat KAKSIN ja VÄHEMPI PAREMPI olisi LIIAKSI. Jos astelija on oikein, elukat pakenevat JALOIN, ja risteävä on LIIALTI. Näin satiirisuudesta tuli piilokirjaimellinen, mielestämme ei-tolokullinen satiiri-aut.

Jos/kun IENIKIN IDETTÄVÄ -> AUSSI on oikein, olemme umpikujassa. Vinkkaapa Marco Poloinen meille vaihvihkainen ulospääsyväylä. Muuten jää ansaittu arvosanakin antamatta...
17. Tuomas L.12.7.2014 klo 12:14
ASTELUKU on oikein. Kuvassa on ASTELU, ja viereisessä puhekuplassa joku sanoo KUN PANISIN PERÄÄN, eli ratkaisuksi tulee ASTELU + KU.

SATIIRISUUS, KAKSIN ja LIIAKSI siis oikein.
18. Jaska12.7.2014 klo 13:13
Kiitos Tuomas L. Sokea piste oli siis puhekuplassa. Istuin muuten äsken alas pohtimaan, että astelu-ku on varmaan oikein, ja salaisuus piilee kussa. Onhan näitä knoppeja kussa kulloinkin. En vaan kekannut, missä kussa, tuskin ainakaan Kansan Uutisiss

Sen verran vaikeutta tämä Lavoniuksen kalasalava (Salix piscosus fraudulentus) knoppi ristikkoon kasvatti, että kolmemiikkakaan ei olisi ollut vastoin oikeutta kohtuudesta puhumattakaan. Sitä paitsi Lavonius omakuvassaan väittää ristikon olevan varsinainen kovis!

Helpommatkin vihjeet mitä mainioimmat, hauska lähes A-triviaalivapaa moitteeton sanasto (taas jääköön vaihteeksi tuomitsematta),5x10 aukio ja keskipituus kuuden pintaan. En varmuuden vuoksi tingi kympistä, koska sen voitaisiin erheellisesti olevan kosto ristikon parhaan knopin tajuamattomuudesta.



.
19. Jaska12.7.2014 klo 13:15
Piti sanomani hauska pääkuvaidis. Akin puuttui sanomastani.
20. Marco Poloinen12.7.2014 klo 19:08
Jaska,
en ole jättänyt kommentoimatta salaperäisyyttäni tai ylimielisyyttäni. Maailma pois vieroitti säikeeltä melkein koko päiväksi. Tuomaksen info näyttää toimineen hyvin!
21. Jaska12.7.2014 klo 20:38
Ollos huoleton MP ja tervetullut takaisin maailman vieroituksesta. Tietysti Tuomaan suora puhe toimi hyvin. Muutenhan tilanne olisi vakavampi kuin uskoinkaan. Epäsuora vinkki olisi tosin ollut parempi, edellyttäen tietysti arvoituksen siitä avautumista. Esim. "taitaa Jaska olla ihan Skytän edellisen alariviläinen, kun kun oikealta jäi noteeraamatta."

Se olisi voinut edistää muran mustiin mujuihin poljetun itsetunnon viimeisen hentoisen siemenen itämistä alkeisversoksi kuin Brasilialla ikään sen nujertaessa pian Hollannin. Panenkin sen puolesta likoon viimeisetkin siemenperunani.
22. Wattoo12.7.2014 klo 20:42
Itselleni tuo asteluku aukeni ankaran pähkäilyn jälkeen, mutta sen sijaan viereinen EI SE OLISI KIVAA! -> MIELI ei avaudu. Mikä mahtaa olla vihjeen ja ratkaisusanan yhteys?
23. Jaska12.7.2014 klo 20:48
Tyyppi, ilmeisesti hetero, käsitti väärin edelisen puhujan sanoman. Ilmankos hän oli sitä mieltä, että se ei ole kivaa. Hänen ei siis tehnyt sitä mieli, vaikka ratkaisusana on nominatiivissa.
24. Mie14.7.2014 klo 16:15
Tämä ja Pallosen edellinen kovis olivat jonkin verran vaikeampia kuin yleensä. Liian helppo ei ole kiva kylläkään. Saiskos apuja kiitos :-)

Ajoi tai ajettava
Suojaa yöllä
Molla jokunen
Pistosta
Nuija
Val i
25. Jaska14.7.2014 klo 18:37
rallikuskin sukunimi ei ole Ylänotko
koisivien haltiatar
usea alennettu a
perä-sellainen + a tokaksi
pianissimo pienessä särkikalassa; siinä voi olla juomaa
tupla-ässä poistettu välistä
26. Mie15.7.2014 klo 17:04
Kolmas, neljäs ja viides vihje jäi vielä avautumatta...

Ennen hoitotöissä?
Sinne sattumalta onko umpikujat?
Maailman paras 70-luvun alussa?
Kivi
27. Jaska15.7.2014 klo 17:32
Täytyy sitten helpottaa.
3. usea as
4. hyttysen pistosta yleensä
5. kala on törö

uudet (viimeiset?)
terveyssisarten jeesaajat
ei ole, umpi oikein, jatko suokasvi, joka on melkein Suo!
Bobby Fischerille hävinnyt
Fergien kaima
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *