KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 2799

7996. HS 2799

-29.5.2014 klo 09:44
Riittävän tumma.
2. Potter29.5.2014 klo 10:02
Ainoa epäselvä tuo oikean yläkulman tyhjältä näyttävä 'kuva'. Digiversiossa näkyi kyllä hiukan paremmin kuin tulosteessa.
Nyt joutaa sitten mökille.
3. uusi29.5.2014 klo 10:29
Potter
Oliko mielestäsi vasemmalla ylhäällä S oikein?
4. Huge29.5.2014 klo 12:29
Onhan toki puolella parantunut edellisestä tämä 2799. Kuitenkin liiaksi (henkilö)kuvien massaa ja ei siis ole ainakaan vielä ollut oivaltamiseen perustuvia AHAA- elämyksiä. Yleensä olen viihtynyt Tapahtui-tyyppisten kanssa.Niin siis tietokone-tai muun tiedostojen (tietojen) haku on yksitoikkoista.
5. Potter29.5.2014 klo 12:45
uusi, mitähän ässää tarkoitat?
6. O29.5.2014 klo 12:48
Huge.
Samaa mieltä kanssasi henkilökuvista ja nimistä,
sillä ne veivät aikaa.
Onneksi painomustetta oli riittävästi.
7. uusi29.5.2014 klo 12:55
Potter
Ensimmäisessä harmaassa
8. uusi29.5.2014 klo 12:56
Potter
On se noinkin, tarkistin :)
9. Potter29.5.2014 klo 13:04
uusi, jahas, no hyvä sitten.
10. Pähkinänsärkijä29.5.2014 klo 13:46
Taas joitakin "löysiä" yhteyksiä vihjeen ja ratkaisun välillä: esim. pohjoisluoteen traktorista lähtevä toinen ratkaisu (4), koilliskulman viimeinen pystysana, jossa piilokirjaimelle ainakaan minun ratkaisussani ei jäänyt vaihtoehtoja (4), ja keskivasemmalla ALGERIAA-vihjeen alla olevat vehkeet.

Vasemmalla T-kirjaimen kohdalla kuvavihjeen ratkaisu (6) on mielestäni virhe (yhteen naamaan tuota ei mahdu useita, ja vaikka niin luultaisiin, sanassa on liikaa vokaaleja).

Vasemmalla H:n kohdalla oleva "vihjekollaasi" TEINILEHTI + kaakinkuva -E ei ainakaan minulle auennut ahaa-elämyksenä. Minusta tuollaiset kuuluvat Iisakin ristikkojen takakanteen, eivät tänne.

Verkosta etsittävää oli taas niin paljon, etten jaksanut enää kaikkia ratkaisuja sieltä tarkastaa, mm. alimman harmaan juoni. 1964-harmaan viimeisen sanan partitiivimuotokin (jos sen hyt oikein päättelin) jäi jurppimaan.

Kaiken kaikkiaan, Internet-harjoitus, joka ei minua miellyttänyt. Vaikuttaa siltä että laatija vain lisää höyryä tämän ns. askarteluratkomisen suuntaan oivallusten kustannuksella.
11. Pähkinänsärkijä29.5.2014 klo 14:12
Saankon vielä äristä? No, teen sen kumminkin.

Unohtui mainita pikku outous, joka silloin tällöin pujahtaa HS-ristikoihin: ratkojan kielitaitotestit, joita tällä kertaa oli kahdessa paikassa. Ratkaisuksi edellytetään vihjesanan käännöstä toiselle kielelle. Pidän sitä laadinnan köyhyytenä.

Anteeksi ja näkemiin.
12. Pasi29.5.2014 klo 14:32
Hiljaa nyt, sanoi ruotsalainen.
13. Pähkinänsärkijä29.5.2014 klo 14:55
Kas, Pasihan se avasi vitsinsä varjolla perjantaipaljastusten lippaankannen. Ei kätke kynttiläänsä vakan alle, vaan näyttää minkä osaa.
14. Pasi29.5.2014 klo 15:02
Itsehän tuon avasit paljastamalla,että suomen kieli ei riitä.Kaiva pois vain se malka omasta silmästä.
15. vaari29.5.2014 klo 15:17
Kiva kuulla joskus, mitä ihmiset ovat keksineet alakaakon koosto:n perään ja keskiluoteen intiaa:n alle?!:)
16. vaari29.5.2014 klo 15:18
Kiva kuulla joskus, mitä ihmiset ovat keksineet alakaakon koosto:n perään ja keskiluoteen intiaa:n alle?!:)
17. Potter29.5.2014 klo 15:29
vaari, kyllä vaan molempiin kysymiisi löytyy kunnollinen vastaus.
18. Pähkinänsärkijä29.5.2014 klo 15:29
vaari, niihin tulivat vihjeisiin sopivat sanat. Jopa KOOSTO menettelee siksikin, että itse vihjesana lienee vähän keinotekoista suomea. (Mielestäni. Anteeksi.)
19. pelaaja29.5.2014 klo 15:59
Pähkinänsärkijä, Kimin fanina pidän yhtä löysäksi mainitsemaasi yhteyttä oikein mieluisan sopivana. Siis minä pidän. "Anteeksi."
20. Pähkinänsärkijä29.5.2014 klo 16:15
Samaa idolia palvomme, mutta hiffasit varmasti, mitä tarkoitin löysällä yhteydellä: se ei "edistä" ratkontaa, vaan sen kohta jää aina odottamaan risteävien sanojen ratkaisua, koska itse vihjekuvasta voi kehkeytyä melkein mikä tahansa 5-kirjaiminen.

"Sopivahan" siitä sitten tuli.
21. pelaaja29.5.2014 klo 16:28
Pähkinänsärkijä, enpäs hiffannutkaan. Mutta toinen juttu: kyllä ristikossa pitääkin olla 'odottavia' kohtia. Jotkut kyllä ovat sitä mieltä, että jokaisesta vihjeestä pitäisi sellaisenaan voida johtaa ratkaisu. Sitä en ole koskaan ymmärtänyt mutta ei mun tarviikaan. Jos niin olisi, niin ei ristikon tarvitsisi olla nimeltään ristikko. Mutta tämä tästä, yleisö hermostuu ja se ei tässä vaiheessa ole hyväksi....
22. joskus29.5.2014 klo 16:32
Kyllä tämä oli hyvää tasoa, nyt oli painojälkikin hyvä. Teetti sopivasti töitä, mutta vastaukset järkeviä.
23. L-a29.5.2014 klo 16:36
Ilmapiiri jo tunkkainen. P-särkijä kaataa täyslaidallisen nokkavasti, ja sitten dramaattisesti tunnin mittaiset näkemiit? Ta det lungt bara!
24. Pähkinänsärkijä29.5.2014 klo 16:57
[pelaajaiseni, jos "yleisö" tästä hermostuu, kuten pari urahdusta (huumorinsa hukannut L-a juuri äsken) jo osoittaa, kaatakoon vain itselleen. Me keskustelemme tässä ristikosta, kuten on tarkoituskin - ja sillä sipuli.]

Olen kanssasi ihan samaa mieltä noiden odottavien kohtien tarpeellisuudesta. Se ominaisuus on kuitenkin parhainta silloin, kun kohdat vaihtelevat ratkojan omien kiinnostusten tai tietojen mukaisesti: yksi äkkää ensin pystyn ja toinen vaa'an jne.

Löysä yhteys on tarkoittamanani se, että vihje on eloton, voi tarkoittaa miljoonaa asiaa, kuten Auliksen usein toistama kuva kassitädistä, lapsista palikoineen, tai sitten tänään tuo 4-kirjaiminen koillissana suurin piirtein tyhjästä (eihän fisu ole edes siimassa).
25. :D29.5.2014 klo 18:14
"pelaajaiseni"
26. Pähkinänsärkijä29.5.2014 klo 19:13
Juuri niin, D-kuomani.
27. eh29.5.2014 klo 19:30
pitkälti samaa mieltä painoasusta (tumma ja selkeä), paljoista nimistä, yms. Mutta vihje 'aapitok' oli kyllä hauska.
28. HT29.5.2014 klo 19:56
Pähkinänsärkijä 29.5.2014 klo 13:46: "Vasemmalla T-kirjaimen kohdalla kuvavihjeen ratkaisu (6) on mielestäni virhe (yhteen naamaan tuota ei mahdu useita, ja vaikka niin luultaisiin, sanassa on liikaa vokaaleja)."

Taitaa Lehto itsekin tuon tajuta, mutta pakkotilanteessa on taas tinkinyt laadusta.
29. pelaaja29.5.2014 klo 20:32
Meikäläinen hyväksyy jonkun sortin rajoissa pysyvät laatutinginnät paremmin kuin 'kohtuuttomat' piilokirjainnimet. En totisesti kumpiakaan toivo mutta toinen saa minulta enemmän ymmärrystä kuin toinen. Ko. virheen olemassaolosta moni rivikansanedustaja ei liene tietoinen.
Ja ps. Pähkinäinen, fisu kuitenkin 'kauas kurkottaa', vetää perää perässään..

Onpa muuten mukavaa vaihtelua, että nyt on kommentteja ristikosta noin yleensä. Niin kummallisesta kuin se kuulostaakin.
30. O29.5.2014 klo 21:00
pelaaja.
Kysyikö joku tuosta "fisusta"?
31. pelaaja29.5.2014 klo 21:39
O, ??
32. apua29.5.2014 klo 21:47
Pähkinänsärkijä 29.5.2014 klo 13:46

1964-harmaan lopussa tosiaan näyttää olevan partitiivi - siis karmea hätäapuratkaisu, kun oikea sana EXITUS ei onnistunut. Saapi myös ihmetellä tummatukkaista miestä, samaan tapaan kuin viime kerran "Andy Mooria". Ehkä löytyy sama kuva, ehkä ei.
33. O29.5.2014 klo 21:51
pelaaja.
"Pähkinäinen, fisu kuitenkin kauas kurkottaa, vetää
perää perässään.."
34. apua29.5.2014 klo 21:53
Jo löytyikin, oli helppo.
35. pelaaja29.5.2014 klo 21:56
O, niin? Mitä siitä?
36. O29.5.2014 klo 22:06
Minä tarkoitin ristikon kalaa, (yläoikealla) joka kauas kurkottaa,
vetää perää perässään.
Onhan tämä ristikoita varten, joten ajattelin sinun antaneen
vihjeen.
37. pelaaja29.5.2014 klo 22:11
O, minä vain kommentoin Pähkinäisen (Pähkinänsärkijän) minulle esittämää kommenttia.
38. Aksu29.5.2014 klo 22:18
Jäinpä pyörimään samaiseen yläkulmaan. Tuleeko yhdestä vihjekuvasta tosiaan kolme ratkaisua?
39. O29.5.2014 klo 22:20
pelaaja.
Olen pahoillani. Nyt vasta etsin ja luin klo 16:57 kohdan. Siksi
ihmettelin, että kuka oli kysynyt siitä kalasta.
40. O29.5.2014 klo 22:22
Aksu.
Kyllä tulee ja ristikossa! :)
41. Aksu29.5.2014 klo 22:28
Kiitos vahvistuksesta, O!
En olisi millään uskonut, ihan kuin ei koskaan ennen. Tai sitten muistini pettää.
42. uusi30.5.2014 klo 05:11
apua,
Minuakin ihmetytti tuo -64 harmaiden viimeinen sana. Ainakaan ensimmäisen kirjaimen tuottavasta miehestä ei saa tapaus-Andy-Moorea. Mainitsemasi sana minullakin oli ensin.
43. tp30.5.2014 klo 09:34
Valmis, ja olen myös valmis antamaan vihjeitä, jos joku niitä kaipaa.
44. Tamara30.5.2014 klo 11:16
Enää oikean ylänurkan vauva ja kala puuttuvat! En millään keksi! :(
45. pt30.5.2014 klo 11:18
Minäkin olen valmis antamaan vihjeitä:
ELI KAUAN
SAARI
SUUNTAUS
ENGL. JOKI
HUUMORILEHTI
ISOLDEN KERA

Ja tuossa oli vasta yläreunan sanalliset vihjeet. Lisääkin olen valmis antamaan vihjeitä.
46. Jonna30.5.2014 klo 11:22
Valmis - oli jo eilen.
Ihmettelen vielä 1984 harmaan ensimmäistä sanaa tai koko riviä. En löydä millään haulla tapahtumaa.
47. Tamara30.5.2014 klo 11:25
Huumorilehti jäi arvailun varaan!
48. Jonna30.5.2014 klo 11:31
Tamara
Ratkojiin se oli jo lisätty.
49. Potter30.5.2014 klo 11:32
Tamara, siinä on kaksi vihjettä, kai huomasit.
50. Tamara30.5.2014 klo 11:33
Kiitos, Jonna! Löytyi!
51. Höh30.5.2014 klo 11:34
pt, kaikkihan tässä olisivat valmiita antaman vihjeitä, mutta milloin niitä kannattaa antaa, on toinen kysymys.
52. Tamara30.5.2014 klo 11:35
Potter, puhutko oikeasta ylänurkasta? Tuleeko kalaan muka kolme vastausta?
53. Pähkinänsärkijä30.5.2014 klo 11:36
[apua ja uusi, ei ollut Andy M., vaan muuan toinen M., viimekertaisessa kuva-arvoituksessa.]

Naama, jonka nimen alusta 1964-lauseen viime sana lähtee, kuului jo sentään paljon maineikkaammalle kulttuurihahmolle, jonka uusi näämmä eilen äkkäsi.
54. Jonna30.5.2014 klo 11:38
Nyt muistin tapauksen ja löysin vahvistuksen netistä. Valmis
55. Potter30.5.2014 klo 11:43
Tamara, oli kyllä kysymys siitä hevosnurkasta H:n kohdalla. Oikeassa ylänurkassa mielestäni kalasta tulee kaksi ja sen vierestä yksi.
56. kapa30.5.2014 klo 11:47
Jonna, yritä heittää noppaa!
57. Tamara30.5.2014 klo 11:47
Heppakohta on jo selvää kauraa!
58. Pähkinänsärkijä30.5.2014 klo 11:52
pelaaja ym. kalamiehet, nyt kun suurentelee asioita ja tuhruaa koillisnurkkaa isosta digilehden ruudusta (+"650%"), näyttää fisun edessä ja alla olevan epämääräisiä mustetahroja, jotka saattavat laatijan visualisointityylin mukaisesti esittää mahdollisesti kosken kuohuvaa vettä, joten peruutan eilisen murinani kohdan äärimmäisestä ratkaisusanasta oikealla - sehän on ihan nin kuin pitää - sekä pyydän Aulikselta anteeksi aiheuttamaani mielipahaa.

(Että tämmöinen virke!)
59. Pähkinänsärkijä30.5.2014 klo 11:54
"tihruaa" piti kirjoittamani.

Ja Potter, kolme ratkaisua tulee fisusta, totta kai.
60. Potter30.5.2014 klo 11:59
Pähkinänsärkijä, no sitten ehkä olen tulkinnut jotenkin väärin. Siitä lapsesta kun en saa ihan hyvää sanaa. Olen ajatellut sitä tyhjää paikkaa.
61.  tp30.5.2014 klo 12:02
Voi pt miten olet hauska! kapan neuvo Jonnalle oli todella hieno. Jos palstan muutkin neuvot olisivat samaa tasoa, saisi lukija kokea oivaltamisen iloa.
62. uusi30.5.2014 klo 12:09
PS klo 11:36

Kulttuurihahmon olen tiennyt jo noin 30 vuotta, koska harrastan kyseistä lajia. Ymmärsit ehkä väärin, mitä tarkoitin. Ristikkoni on ollut valmis jo pitkään.
63. Pähkinänsärkijä30.5.2014 klo 12:22
uusi, pahoittelen, että sekoitin sinut epähuomiossa toiseen asiasta keskustelleeseen nimimerkkin, joka eilen ilmoitti hiffanneensa nimen naamalle. Anteeksi, että lapsukseni antoi ilman tarkoitustani väärän käsityksen ristikkosi valmistumisajasta.

Minunhan on ollut valmis vasta pari päivää.
64. pt30.5.2014 klo 13:07
Nyt olen valmis antamaan lisää vihjeitä, koska olen mukava ja rento ihminen enkä mikään niuhottaja. Eli vasemman reunan päivämäärävihjeet, tässä olkaa hyvä:

28.6.1914
T
3.6.1924
A
25.6.1934
P
6.6.1944
A
30.6.1954
H
3.6.1964
T
9.6.1974
U
7.6.1984
I

Näistä oivaltamisen iloa. Sanokaa vaan jos haluatte lisää vihjeitä, minä olen valmis niitä antamaan. Vihjeidenantamisvalmius rulettaa bigisti.
65. eh30.5.2014 klo 13:20
Miten ristikko on voinut olla valmis pari päivää, kun se ilmestyikin vasta eilen?
66. ps30.5.2014 klo 13:20
tp,kiitos! Etkö voisi antaa myös kovasti kaipaamiani kuvavihjeitä?
67. ps30.5.2014 klo 13:23
sorry typo! po. pt ei tp.
68. Tamara30.5.2014 klo 13:23
Ristikko täynnä! Viimeinen tarvittava ahaa-elämys tuli vauvaa koskien! Tosiaan fisusta lähtee kaikkiaan kolme sanaa!
69. O30.5.2014 klo 13:43
eh.
Eilinen + tämä päivä on kaksi päivää.
70. -p-30.5.2014 klo 14:24
Mikä on kuvassa 1924-rivin yläpuolella, valomainoksesta oikeaan? Jokin pyöreä esine?
71. teija30.5.2014 klo 14:34
pt voi hyvää päivää kun oot lapsellinen, luuletko olevas oikeen hauskakin
72. pt30.5.2014 klo 14:46
Oikein tulee surulliseksi kun huomaa olevansa täällä ainoa, joka antaa vihjeitä. Aiemmin joku sanoi olevansa valmis antamaan vihjeitä, mutta ei niitä sitten kuitenkaan anna. Miksi ristikkoihmisten pitää olla näin negatiivisia.

Tästä huolimatta olen valmis antamaan lisää vihjeitä:
TYLYJÄ
SIVUJOKI
HERMEEN ÄITI
KAVALA

Olen valmis antamaan myös kuvavihjeitä, kunhan keksin sopivan menetelmän.

Antakaa nyt hyvät ihmiset muutkin vihjeitä. Eihän tämä muuten ole mukavaa ja rentouttavaa.
73. joku30.5.2014 klo 15:11
Juuri kun on päästy edes hetkeksi eroon liian aikaisista vihjeistä, ja palsta on asiallista, ilmestyy yht´äkkiä innokas pt. Mikä tarkoituksesi onkaan, mutta yllä olevat ovat jo ihan peruskauraa. Älä vaivaudu.
74. eh30.5.2014 klo 15:21
O

joo, voihan sen tosiaan noinkin laskea.
75. "F.O.S. Siili"30.5.2014 klo 15:38
Auringonpaistetta odotellessa tuli ähellettyä oikein urakalla ja kas kummaa...... taitaa olla valmis. (aurinkokin ilmestyi)
76. Teepee30.5.2014 klo 16:24
pt on sama häirikkö eri nimellä.
77. Puoliviisas30.5.2014 klo 16:25
Mitä sanaluokkaa edustaa A:sta oikealle olevat vempaimet? Substantiivi, adjektiivi, partikkeli...?
78. sofia30.5.2014 klo 16:32
pt on enempi ironikko kuin häirikkö
79. Marle30.5.2014 klo 16:38
-p-
Ei oo esine, sulla varmaan siinä kohtaa tosi huonoa painojälkeä.
Mun versiossa näyttäisi tuolla olevan silmät ja iso hymysuu. Mut jos mun ratkaisu on oikein, niin kyseessä ei todellakaan oo mikään kaunokainen!
80. sofia30.5.2014 klo 16:39
Puoliviisas, laitoin siihen adjektiivin
81. POH30.5.2014 klo 16:49
Vain läppää
"sofia 30.5.2014 klo 16:32
pt on enempi ironikko kuin häirikkö"
Ironisoitko koko ristikon vaikeustasoa pt:n kautta?
82. sofia30.5.2014 klo 16:57
En, mielestäni tp ironisoi palstalla ed. viikolla esiintyneitä suoria vihjeitä. Tosin hyvään ironiaan olisi riittänyt yksi kerta, siis taisi mennä läpäisi.
83. sofia30.5.2014 klo 16:59
Korjaus - ..mennä läpäksi
84. tp30.5.2014 klo 17:06
Älkää sekoittako minua pt:hen.
85. pelaaja30.5.2014 klo 17:16
Eiku pt ironisoi 'meidän' sanojamme. Sehän on melkein lakitekstiä, että laatija laittaa ristikkoon vihjeet. Ratkojat sitten antavat vinkkejä toisilleen ratkaisun löytymiseksi. Enpä nyt muista vinkille toista 'luvallista' sanaa. Käytäntö on kuitenkin se, että kun pyydetään vihjettä, niin kansa tietää tarkoituksen.

Mahtaako Puoliviisas tarkoittaa nyt niitä Kimin vehkeitä tai sievemmin vempaimia?
86. sofia30.5.2014 klo 17:22
Anteeksi tp, meni kirjaimet väärinpäin
87. ulla30.5.2014 klo 17:29
Saiko joku muu oikean yläkulman vauvakuvaan ulkomaisen tytönnimen?
88. m30.5.2014 klo 17:31
Ei ole ulkomainen nimi...
89. tp30.5.2014 klo 17:51
Ulla, minä en saanut siihen erisnimeä, substantiivin kylläkin.
90. pelaaja30.5.2014 klo 17:51
Tämän ristikon Andy Moor lienee yläreunan huumorilehti. Tokihan se on eilen kirjattu Ratkojiin ja tokihan ilman minkäänlaista selitystä. Jotain Espanjaan viittaavaa 'huumoria' löysin mutta tyytyväiseksi löytöni eivät minua saaneet. Mutta jos jollakulla on enemmän tietoa ko.lehdestä, niin kertoisipa.
91. sofia30.5.2014 klo 17:59
Ulla, katso vauvan kuvaa tarkasti.
92. -p-30.5.2014 klo 18:10
Kiitos Marle 30.5.2014 klo 16:38!
93. ulla30.5.2014 klo 18:11
Selvis, kiitos neuvoista;ristikkorenki on myös hyvä apuneuvo. Tässä tapauksessa käytin myös sitä!
94. Marle30.5.2014 klo 18:50
Tuota, pitää mun vuorostani kysellä: lounaisnurkka edelleen usean väännön jälkeen hebreaa, saisko siihen apuja, esim. harmaiden eka sana? Mikä, mitä ollut hukassa 7.6.1984 asti? Vai minäkö ihan pihalla ;-)
95. Aksu30.5.2014 klo 19:00
Marle,
Hae Wikipediasta! Kyllä löytyy.
96. sofia30.5.2014 klo 19:05
Marle,
Kapalta oli lisävihje 30.5. klo 11.47
97. minä30.5.2014 klo 19:10
sofia,, kuinka noppa voi liittyä kyseiseen sanaan? kysymys tämäkin.
98. Aksu30.5.2014 klo 19:17
Noppa on hyvä vihje.
99. tp30.5.2014 klo 19:20
Marle ja minä, Noppa liittyy todellakin alimman harmaan eka sanaan. Jos olette nuoria, niin kysykää vanhemmiltanne, he varmaan muistavat tapauksen.
100. minä30.5.2014 klo 19:29
tp. en ole ihan nuori mutta käväisin kuukkelissa ja löysin vastauksen . henkilön tiedän mutta nopan heitto olikin hyvä heitto .
101. åååååååååååå30.5.2014 klo 19:50
pt = jj, ääliöitten kantaisä
102. :(30.5.2014 klo 20:59
typerää.
103. Marle30.5.2014 klo 21:05
No niin, siellähän se Noppa-vihje jo olikin, tp:n aiemmassa tekstissä---vaan kun aina ei jaksa kaikkia kirjoitelmia tavata kovin tarkoin. Aksullekin kiitokset. Eli Wikiin Noppa---lähelle pääsin---ja taas tuo mies sohvalta sen lopulta oikean sanan heitti: taidanpa tehdä poikkeuksen, ja kiikuttaa oluen palkaksi ;-)
104. O30.5.2014 klo 21:14
Marle.
Samaa minäkin kysyin puolisoltani, että mikä ihmeen
noppa, niin hän yhdisti ristikkosanani siihen heti.
Minä puolestani annoin suukon, koska hän juo vain
kahvia! ;)
105. Marle30.5.2014 klo 21:25
O, aina parempi!
ps. Noppa-kiitokset taitavatkin alun perin kuulua kapa:lle (mut noita muitakaan kiitoksia en peru)
106. Perikles30.5.2014 klo 21:36
Moni inisee täällä oikean yläkulman kalasta tulevista sanoista. Aloitetaan vasemmalta; kala, lohi ja ylös. Alaston vauva on kylvyssä.
107. perskules30.5.2014 klo 21:45
on se kumma kun tämmöset kahjot täällä huseeraa :( joku kaken sukulainen ?
108. sofia30.5.2014 klo 21:47
Onneksi kesti tällä kertaa kaksi päivää ennen kuin ...
109. O30.5.2014 klo 21:55
Perikles.

Onneksi sait vasta nyt sen selville, sillä suurimmalla osalla
ratkojista ristikko on jo täysi!
110. Hohhoijjaa30.5.2014 klo 21:57
On se tosiaan yhtä perkelettä, että maamoukat nostavat ristikon elämää suuremmaksi asiaksi.

Ettekö imbesillit millään keksi mitään muuta keinoa, jolla voisitte nostaa olematonta häntäänne?
111. Perikles30.5.2014 klo 22:01
O
Kyllä minä sain ristikkoni jo eilen iltapäivällä valmiiksi. Kotiuduin juuri Viron matkalta, enkä sen vuoksi ole vielä käynyt täällä. Joten älähän pappa revi turpaasi liian laveasti.

Ip- osoitteesi selvittäminen ei ole ongelma.
112. joo30.5.2014 klo 22:06
aika pelottavalle alkaa tuntua tämä ilonpito.
113. Ö30.5.2014 klo 22:06
No jopas menee taas mahdottomaksi.
114. --30.5.2014 klo 22:08
Ylläpito!!
Viesti Perikles 30.5.2014 klo 22.01 on uhkaileva, sopimaton
115. Perikles30.5.2014 klo 22:22
Ylläpito, apua! O-papparainen on liian seniili ja tosikko. Siis sopimaton tänne.

Lisäksi katkoviivanikillä esiintyvä väittää minun uhkailevan! Ketä on uhattu ja miten? Ip- osoitteen selvittäminen ei ole uhkailua.
116. Ö30.5.2014 klo 22:26
Miks pitää selvittää IP-osoite? Perikles
117. O30.5.2014 klo 22:56
Perikles.
Kaikilla nimimerkeillä, mitä olet käyttänyt, niin mistä olet päättänyt, että olen papparainen?
118. Huolestunut31.5.2014 klo 07:48
Yläpidon pitäisi tehdä jotakin viimeistään nyt kun menee uhkailun puolelle. Tuo on tosi typerää.
119. Ö31.5.2014 klo 07:52
Olisi selvitettävä, onko kyseessä poliisiasia. Laiton uhkaus?
Täyttyykö tunnusmerkit?
120. Jondalar31.5.2014 klo 08:30
Minulla meinasi tulla todellinen tänka på vuoden 1964 harmaan lauseen viimeisen sanan kanssa. Selvisi lopulta, kun huomasin laittaneeni epähuomiossa väärän kirjaimen viimeiseksi lauseen 1974 toiseen sanaan. Etsin kovasti nimeä mulkosilmäiselle kulttuurivaikuttajalle (4). Nimessä viimeiset kirjaimet muka olivat i ja n. Kokeilin kahteen alkukirjaimeen moneen kertaan kaikki aakkoset, mutta ei säteillyt. Pitkän vaaleatukkaisen kuvaan yritin sovittaa naisen nimiä ja kännykkään tuotemerkkiä. Jossain vaiheessa MONEN LOPPUNA kokeilin tautia SARS ja harmaaksi sanaksi sanaa delaus. Olin jo vähällä luovuttaa, mutta älysin lopulta tarkistaa ja muuttaa sen n-kirjaimen oikeaksi.

Helposti kenestä tahansa näköjään voi tulla taliaivo, latuskarintainen, riippuvatissinen ääliö, vanha ämmä, vaikka on raavas mies.
121. nappi31.5.2014 klo 09:28
Itselläni tänka på on edelleen päällä. Kulttuurivaikuttajalle en saa nimeä. Tutun näköinen hän tosin on. Samoin vähän ylempänä mies/ nainen tuntematon. Jos nyt joku avulias vähän auttaisi. Päiväkin kirkastuu.
122. neppari31.5.2014 klo 09:41
nappi, tarkenna mitkä kuvat , ylhäällä/alhaalla ? voisin kirkastaa päivääsi.
123. ????31.5.2014 klo 09:43
Perikles = jj
124. nappi31.5.2014 klo 09:48
neppari. Vasemmalla keskitason alapuolella tummatukkainen mies ( Hermeen äidin alapuolella) ja siitä koilliseen vaaleatukkainen mies tai nainen. ?
125. nappi31.5.2014 klo 09:54
neppari. Siis oikealla. Korjaan.
126. Jondalar31.5.2014 klo 09:55
Nappi tarkoittaa oikealla. Sama kohta kuin minulla. Vasen ja oikea vaihtuu sen mukaan miten päin sattuu seisomaan.
127. Pasi31.5.2014 klo 09:56
Yksittäisten ihmisten nimiä,osoitteita tai muita yhteystietoja ei voi hakea mistään.Laajakaistan käyttäjilläkin osoite muuttuu uutta yhteyttä muodostettaessa,joten sama osoite voi olla eri henkilöillä käytössä eri päivinä.Käytännössä vain IP-osoitteen antanut internet-palveluntarjoaja pystyy selvittämään osoitteen sen hetkisen "omistajan". (tarkka kellonaika ja päivämäärä)Näitä osoitteita ei luovuteta kolmansille osapuolille Suomessa.Se vaatii tuomioistuimen päätöksen tai poliisin toimeksiannon eikä se sittenkään välttämättä onnistu.
128. neppari31.5.2014 klo 10:06
nappi, mies on pystyyn tuleva kitaristi ,tuntee Turusen hyvin. vaaleat kutrit.
toinen on ohjannut tallenteita. enenpää en uskalla sanoa.
129. -31.5.2014 klo 10:09
Pystyyn tuleva kitaristi?
130. joo31.5.2014 klo 10:11
hänen "lempinimi".
131. nappi31.5.2014 klo 10:21
Kiitos neppari ( kiva nimimerkki ), - ja joo. Kitaristi löytyi, tummatukkanen hakusessa.
132. joskus31.5.2014 klo 10:22
"Hänen lempinimensä, enempää en uskalla sanoa"
133. nappi31.5.2014 klo 10:32
Löytyi nimi toisellekin miehelle. Kiitos.
134. neppari31.5.2014 klo 10:40
ja päiväsi kirkastui, mukavaa viikonloppua. JO JOUTUI ARMAS AIKA jne.
135. Aksu31.5.2014 klo 10:53
[neppari, just niin!
Onko se uskonnonvapautta, jos en saa tällaisena päivänä laulaa Suvivirttä?]
136. neppari31.5.2014 klo 11:04
Aksu , vapaudesta en tiedä mutta SUOMESSA SUOMEN TAVAT JA PERINTEET!
Miksi niistä luopuisimme?? Edes kerran vuodessa täytyy poskien kastua liikutuksesta.
137. Pähkinänsärkijä31.5.2014 klo 11:32
Niinpä, teinit ja vähän nuoremmatkin saavat laulaa Suvivirttä sydämensä halusta (ennen kuin päätyvät rannoille ryyppäämään ja rypemään - no, vain jotkut heistä).

Sen sijaan ristikossa ison H:n vieressä olevaa TEINILEHTI, asteleva eläin -E -vihjekooste on edelleen vailla muuta repostelua kuin omani (29.5.2014 klo13:46). Syntyvän pystysanan (4) lehti on entinen amerikkalainen pienille tytöille (preteen and early teenage) tarkoitettu hömppäjulkaisu, joten mikään siinä ei liity suomen teini-sanan merkitykseen.

Mielestäni englannin 13-19 vuotiaita kuvaavan sanan ja sumen teinin yhdistäminen on yhtä tyhmää kuin muinaisen slangisanan stara (venäjästä peräisin, alkup. merkitys vanha mies, myöh. minkä tahansa ikäinen mieshenkilö) käyttäminen ihan toisenlaisessa ns. uusiomerkityksessä vain siksi, että se äänteellisesti muistuttaa englannin sanaa star.

Onnea vain kaikille "oikeille" teineille, etenkin niille heistä, jotka tänään saavat uuden päähineen elämänsä yhden etapin saavuttammisen symbolina!
138. Jondalar31.5.2014 klo 11:45
Hesarissa oli juttua nuorison juhlimisesta. Nykyajan teinit ovat aikaisempia viisaampia. Tupakoivat vähemmän ja juovat vähemmän viinaa. Ei enää ole coolia örveltää humalassa. Tilanne kuulemma yhä paranee, kunhan vanhemmasta ikäpolvesta päästään eroon. Niinhän se tietenkin on, viinaa rakastava sukupolvi hyväksyy lastensa ryyppäämisen. Ilmeisesti omatunto on puhtaampi kun toisetkin ovat juoppoja.
139. Mape31.5.2014 klo 11:52
Ihmettelen vasenta alakulmaa. Kassilan filmiksi käy vain yksi monista. 7.6. 84 etsintäkuulutetun nimi on oikein. Pystysukunimestä 4 kirjainta tulee aivan outo. Kissan murrenimen ja tukevien pitäisi olla oikein.
140. sofia31.5.2014 klo 11:53
Pähkinänsärkijä
En huumorilehteenkään varmistusta, ko ratkaisuun löytyi joitakin teeitse-julkaisuja.
141. sofia31.5.2014 klo 11:58
Verbi "saanut" jäi pois edellistä (kirjoittelen näitä puhelimella niin virheitä tulee)
142. sofia31.5.2014 klo 12:03
Mape
Suomeksi se on yleinen sukunimi, kaipa sitten muuallakin.
143. Owlie31.5.2014 klo 12:04
Pähkis katsoo nyt vihjettä hieman tarkemmin. Siinä on TEINILEHTI, hevosen kuva -E.
144. kapa31.5.2014 klo 12:27
Mape, muistele tummaa taistoa monikossa, yeah!
145. Pähkinänsärkijä31.5.2014 klo 12:30
Mapelle: Vasemman alakulman nelikirjaiminen pystynimi on varsin yleinen anglosaksimaissa.

sofialle: En minäkään jaksanut ensin hakea "verkkovahvistusta" huumorilehdelle. Ratkaisusana saattaa viitata espanjankieliseen nimeen. Olisiko jokin korttelimoniste laatijan nykyisessä kotikylässä? Nyt, kun aloin etsiä, en löytänyt kuin yhden (taas) entisen meksikolaisen makasiinin, joka ei tosin vaikuttanut kovin "periódico humorístico":lta.

Owlielle: Pähkis on katsonut vihjettä silmä kipeänä, ja nähnyt siinä koko ajan saman kuin sinä nyt. Velä enemmän: tuo koni ei suinkaa näytä astelevan taaksepäin. Entä sitten?
146. Hinssu31.5.2014 klo 13:45
Teinilehti hevosineen helppo tapaus. Sen sijaan alimman harmaan ensimmäinen sana hakusessa
147. Hinssu31.5.2014 klo 13:51
Siis 7.6.1984 päivämäärälla ei löydy mitään järkevää googlesta, enkä niin pitkälle enää muista
148. tp31.5.2014 klo 13:54
Hinssu, lue tämän ketjun aiemmat viestit.
149. Masa I31.5.2014 klo 13:55
Morjens !
Perjantai yllätti, ei hesaria,onneksi kirjastosta sain kopioitua ristikon. Melko vaikea, mutta ratkojista löytyy nykyään apu moniin vihjeisiin joita ei itse tiedä esim. koosto. Täynnä on. Satelee. Ei harmita.
150. Aksu31.5.2014 klo 13:56
Hinssu,
kyseisestä päivämäärästä on ollut jo paljon keskustelua. Älä ruikuta vaan etsi!
151. Heppu31.5.2014 klo 14:04
Hinssu: mene Tampereelle
152. Hinssu31.5.2014 klo 14:09
7.6.1984 löytyi, tuttu tapaus lehtien palstoilta!!
153. Hinssu31.5.2014 klo 14:10
Siis kiitos kaikille vihjeen antajille siitä 7.6.1984 tapauksesta.
154. Mape31.5.2014 klo 14:42
Kiitos vastaajille. Täytyy nyt vain uskoa, että vasemman alakulman 4- kirjaiminen sukunimi on. Etsin sen googlellakin.
155. Pähkinänsärkijä31.5.2014 klo 15:02
Hinssu 31.5.2014 klo 13:45

Eihän tässä ole tuota tapausta vaikeaksi väitettykään, vaan kommentoitu ihan muuta aiheesta: olen epäillyt kohtaa vähän virheelliseksi yllä mainitsemistani syistä.

Mutta ehkä olet keksinyt jonkin vedenpitävästi korrektin ratkaisun siihenkin kohtaan.
156. [O]31.5.2014 klo 16:08
[Masa I.
Morjens !
Paistaa, eikö harmita? :)]
157. [POH]31.5.2014 klo 16:52
[Täällä harmittaa aivan kamalasti.]
158. {[(Å)]}31.5.2014 klo 16:57
{[(Täh?)]}
159. [O]31.5.2014 klo 18:16
[POH.
Koita ajatella positiivisesti jotain. :):):) ]
160. {[(Å)]}31.5.2014 klo 18:25
{[(Päivä koittaa, POH ei.)]}
161. Hinssu31.5.2014 klo 18:35
Pähkinänsärkijä 13.45
En ole todella arvioinut, mitä mieltä olet mistäkin vihjeestä. Oman ratkaisusanani oivalsin ihan itse miettimällä ja se on oikein.
162. Hups31.5.2014 klo 18:45
Hinssu, etkö nyt sitä helppoa tapausta voisi raottaa vähän hitaammillekin, kun olet muiltakin saanut asiallista apua?
163. Pähkinänsärkijä31.5.2014 klo 18:49
Hinssu 31.5.2014 klo 13:45

"Teinilehti hevosineen helppo tapaus."

En ole huomannut muiden kuin itseni virittelevän keskustelua ko. kohdasta, minkä lisäksi muuan Owlie halusi opastaa minua vihjeen näkemisessä.

Mihin sitten yllä oleva tokaisusi oli tarkoitettu? Oliko se vain muusta keskustelusta irrallinen riemunkiljahdus omasta oivalluksestasi?
164. Hinssu31.5.2014 klo 19:01
Pähkinänsärkijä 18.49
Kyllä!!
165. neppari31.5.2014 klo 19:09
Hups , "mitä jäbä duunaa"
166. neppari31.5.2014 klo 19:13
Hups, tarkennan vähän, oliko kysymyksesi hevonen/lehti ?
167. Hups31.5.2014 klo 19:19
neppari, sitä ihmettelinkin, kiitos varmistuksesta. Vahvistan vielä itsekin.
168. Jaana31.5.2014 klo 19:20
Aivan alareunassa erittäin hämärä kuva (8). Voisiko joku ystävällisesti antaa vihjeen, mistä kuvalle pitäisi alkaa etsiä selitystä. Kiitoksia etukäteen!
169. Hups31.5.2014 klo 19:22
neppari, juuri siitä.Kiitos.
170. neppari31.5.2014 klo 19:23
Jaana, etsi esim. maalaistalosta.
171. Jaana31.5.2014 klo 19:36
Kiitos neppari. Kun on näin epäselvä kuva niin on todella vaikeaa hahmottaa mitään. Kaksi piilokirjainta oli ja ne nyt avullasi täyttyi!
172. O31.5.2014 klo 19:38
Jaana.
Siihen tulee yhdyssana.
173. neppari31.5.2014 klo 19:40
Jaana, hyvä me !!
174. O31.5.2014 klo 20:04
neppari.
Hyvä te!! (taisin kirjoittaa samaan aikaan, joten tuli turha lisäys.)
175. neppari31.5.2014 klo 20:24
O , turhaa on vain asiattomuus, joten nou hätä.
176. O31.5.2014 klo 20:52
neppari.
Jep!
177. [O]31.5.2014 klo 21:15
Aksu.
Klo 10:53.
Minä lauloin tänään Suvivirren. :) ]
178. [Pähkinänsärkijä]31.5.2014 klo 21:47
[Minä puolestani vahasin veneen, graavasin lohifileen, lämmitin saunan, lauloin suihkussa mm. Toreadorin aarian, soittelin saunatauolla pianolla mm. Suvivirttä, ja keittelin uudet siiklit, valmistelin muunkin illallisen, ja väittelin tästä täällä - nyt elämäni on rikasta ja täyteläistä.]
179. [O]31.5.2014 klo 21:54
["Laiska töitään luettelee". Olen tehnyt muutakin kun laualanut
suvivirren! :)]
180. Pipsa31.5.2014 klo 22:39
Olipa aikamoinen ristikko nyt: luulin se olevan perjantaisessa lehdessä kuin aina. Perjantaina ei lehteä tullutkaan, kun torstai oli pyhä.

Aloitin Tapahtui- ristikon perjantai- iltana. Minusta ristikko oli aikalailla vaikea verrattuna muihin Tapahtui- ristikoihin. Minulle tuotti eniten vaikeuksia keskioikealla vaaleatukkainen kitaristi, Taatan edesmenon viimeinen sana, monen loppuna sen myötä. Olipa miellyttävää saada lopultakin kaikki sanat paikoilleen.
181. O31.5.2014 klo 22:50
Hei Pipsa.
Kiva, että tuli täyteen! :)
182. Pipsa31.5.2014 klo 23:29
O

En ole koskaan lähetellyt tuotoksiani minnekään, mutta minulla on ollut aina tavoitteena saada jokikiseen ruutuun oikea kirjain.

Tähän mennessä kirjaimet ovat olleet oikein.

Tokko tyhmä lain. ja väärin tulkinnut, kun ristikossa 2976 minulla oli tukaattiläjä eikä dukaatytiläjä. :)
183. Mape1.6.2014 klo 08:28
Huomenta. Vielä siitä alavasemman sukunimestä. Tuossa nelikirjaimisessa muodossa Suomessa ei ole ainuttakaan. Ilman viimeistä kirjainta Suomessa väestörekisterikeskuksen mukaan löytyisi 5. Suomen ulkopuolelta löytyy toki tuossakin muodossa. Vihje sukunimi on yksikkömuodossa. Suomeksi käännettynä ei viimeistä kirjainta tarvittaisi, tavallinen sukunimihän se suomeksi on.
184. Mansikki1.6.2014 klo 08:37
Vasemmalla Algerian alapuolella kaksi "vempaita", joista en saa selvää. Olisivatkohan vaikkapa Formula-autojen etu- ja takapäät. Vastaussana hakusessa. Piilokirjain tuottaa ongelman. Siihenhän kävisi useampikin vaihtoehto. Puuttuukohan vastaussanan alusta kirjain? Vaakasanat ovat taatusti oikein. Meneeköhän arvailun puolelle?
185. sofia1.6.2014 klo 08:59
Mape
Oikeassa olet, vihjeeni sukunimeen oli vain "sinne päin".
Mansikki
Kallistuin omassa ratkaisussa ihailun puolelle.
186. Mape1.6.2014 klo 09:09
Kiitos sofia. Pääasia, että sukunimikirjain yhdistelmäni on oikein.
187. Hinssu1.6.2014 klo 09:11
Hups,
joko se teinilehti/hevonen selvisi. Huomasin Sinun minulle osoittaman kysymyksen vasta nyt. Jos ei ole selvinnyt, yritän sommitella jonkinlaisa vihjettä.
188. neppari1.6.2014 klo 09:29
sukunimestä muutama sana, Mansikki sanoi sen olevan tavallinen mutta mielestäni ainakaan Suomessa ei ole yhtään. (vaikka minkä kirjaimen ottaisi pois) . Saa olla erimieltä / samaa mieltä.
189. Aksu1.6.2014 klo 09:45
Kyllä Mape on oikeassa, mitä sukunimeen tulee. Tosin "Väisänen" tuntee nimiä alle 5 kappaletta.
190. Mape1.6.2014 klo 09:46
neppari. Ei Mansikki sitä sukunimiasiaa sanonut, vaan minä Mape sitä olen setvinyt. Katso sofia 31.5. klo 12:27 ja kapa sama aika. Kun saadusta 4-kirjaimisesta sukunimestä ottaa viimeisen kirjaimen pois ja kääntää nimen suomen kielelle, saadaan suomalainen sukunimi. Ristikon tekijältä töppö vihje, joa se näin menee.
191. neppari1.6.2014 klo 09:49
SORI, olinpa huolimaton . mukavaa päivää kaikille !!
192. Mansikki1.6.2014 klo 09:59
sofia kiitos vastauksesta. Olet varmaankin tulkinnut Algerian alapuolella olevan vihjeen samalla tavalla. Piilokirjain nyt paikoillaan.
Löysinpäs toisen tyhjän ruudun oikealta ylhäältä, toinen pystysana. Avoin neliö? Vastaussanaksi ei käy se, mikä yleensä tällaiseen kuvaan, siis (L) aatta. Ensimmäinen kirjain varmaankin puuttuu, koska ruutu on auki. En keksi, mistä on kyse.
193. Hups1.6.2014 klo 10:01
Hinssu. Kyllä siihen helpon sanan sain, mutta ei välähtänyt.
194. Hinssu1.6.2014 klo 10:03
Hups, 😊!
195. pelaaja1.6.2014 klo 10:13
Mape klo 9.46
Hieno teoria :-) Mutta tuskinpa laatija tarkoitti noin monimutkaista vaikkakin mielenkiintoista juttua. Eihän siinä missään sanota, että sen pitäisi olla suomalaisnimi.
196. Hups1.6.2014 klo 10:25
Hinssu, Nyt sitten välähtikin. Entisenä saksanlukijana vähän hiertää.
197. Pähkinänsärkijä1.6.2014 klo 11:49
pelaaja 30.5.2014 klo 17:51

Ehkä saimme "kouluesimerkin" tästä huumorilehdestä.

Näin voi syntyä uusi ristikkosana aivan tyhjästä: laatija tökkää ristikkoon mahduttamansa ratkaisun vihjeeksi jotakin, ratkaisu syntyy kiistattomista risteävistä sanoista, joku valopää laittaa sen muitta mutkitta Ratkojat-sivulle - josta sitten mahdolliset muut laatijat löytävät pääsyn vastaavasta neljän kirjaimen pinteestä.

En minäkään ole löytänyt ratkaisulle tyydyttävää vahvistusta mistään käsillä olevista tietolähteistä. Olisi todella hyvä saada edes koko ratkaisun tultua julki, millainen moniste Lehdolla on tässä ollut mielessä. Asia ei kuitenkaan ole yleisiä laadintaperusteita tärkeämpi ...

Jondalar 31.5.2014 klo 11:45

Tämän aamun Hesarissa onkin taas jo toisenlainen uutisote nuorsomme juhlintatavoista - Ylen aamu-uutiset piti riehuntaa ja ryypintää suorastaan ykklösaiheena.

Hinssu 1.6.2014 klo 09:11

Huolenpitosi kanssaratkojien edistymisestä on suorastaan liikuttavaa. Saisinpa liikuttua yhtä lailla kiinnostuksestasi ristikkosanojen merkityksistä ja osuvuudesta laatijan antamiin vihjeisin.
198. timo1.6.2014 klo 12:03
Auttakaa nyt pähkinänsärkijää sillä tuntuu olevan elämä aivan pilalla :D
199. leena1.6.2014 klo 12:12
pähkinänsärkijä google kuvahaku todo humor
200. Mansikki1.6.2014 klo 12:14
Palaan klo 9.59 mainitsemaani ruutuun ja koko sanaan. Siis yksi ruutu ristikossa tyhjänä. Ylhäällä oikealla "niitin" alapuolella. Saisinko vinkin?
201. kaart1.6.2014 klo 12:16
Mansikki, kovin on teräväkulmainen.
202. Marle1.6.2014 klo 12:22
Mansikki: voisin yrittää vihjailla lisää yläoikeasta, vaan en saa selvää, kumpaa pystysanaa tarkoitat, kalan alta keskeltä lähtevää, vai enempi tummasta kuvasta kalan alapuolella lähtevää? Kalasta lähtevään sanaan onkin jo aiemmin runsaasti juttua. Tummansotkuinen kuva esittää jotakin puuhailevaa ihmisen päätä ja kättä.
203. Jondalar1.6.2014 klo 12:22
Tuon teinien huumorilehden ja askeltavan hevosenkuvan tilalle vihjeeksi olisi voinut laittaa VERBIN PREESENSMUOTO. Silloin olisi ratkaisusana ollut paremmin perusteltu.

[Ihmiskunnan viinanjuontihimo kaikessa tyhmyydessään on minua aina harmittanut. Hyväksyvä ja jopa ryyppäämiseen innostava suhtauminen on väärä tapa.]
204. Marle1.6.2014 klo 12:26
Joo okei, tuota tarkoitit ;-)
205. lehdokki1.6.2014 klo 12:27
mansikki, lisää kirjain kirjain eteen
206. Marle1.6.2014 klo 12:28
Mansikki: lopputulos on nimi monikossa.
207. Pähkinänsärkijä1.6.2014 klo 12:30
leena 1.6.2014 klo 12:12

Olen toki niitäkin katsellut: iso kokoelma sarjakuvaruutuja, vitsipirroksia, joista jokunen viittasi verkkoblogiin nimeltä Todo Humor. Varsinaista huumorilehteä en ole niiden joukosta löytänyt.
208. Mansikki1.6.2014 klo 12:39
Kiitos kaart, Marle ja lehdokki. Ihan kelpo sanahan siitä tuli.
Se etunimi vihahtikin jo mielessä ja monikkomuoto oli valmiina.
Nyt sain sen yhden puuttuvan kirjaimen. Runsain mitoin sain apua, kiitos.
209. Pähkinänsärkijä1.6.2014 klo 12:48
Jondalar 1.6.2014 klo 12:22

Silkkaa asiaa joka sana.
210. joskus1.6.2014 klo 13:20
Jolandar 12.22.: Vaikka tuo ehdottamasi vihje antaa oikean tuloksen, se ei ole mielestäni sallittu. Vastaussanat eivät voi olla verbien taivutus- tai aikamuotoja, vaan infinitiivejä, jos kyseessä on verbi.
211. eh1.6.2014 klo 13:24
Tuohon olisi riittänyt vihjeeksi se heponen -e. AL yritti varmaankin perustella sillä 'teinilehti' -vihjeellä, miksi kyseessä on "sallittu" ristikkosana.
212. HT1.6.2014 klo 13:33
Teinilehti löytyy Wikipediasta, "List of xxxx magazines". Talven 2008 numero oli viimeinen ennen lehden lopettamista.
213. O1.6.2014 klo 13:38
HT.
Kiitos jälleen. Eiköhän tuo selittänyt kaiken jokaiselle.
Epäileville aatuille myös.
214. Pähkinänsärkijä1.6.2014 klo 14:23
HT 1.6.2014 klo 13:33

O:n jälleen kauniisti ja nopeasti kiittämä asia taisi kyllä tulla selväksi mahdollisille "epäileville aatuille" (mahtavatko nuo agnostikot olla myös yhtä avuliaita kuin muut aatut?) jo eilisaamuna (31.5.2014 klo 11:32), tosin ilman suoraa viittausta verkkosivulle.

Kaunis kiitos kumminkin minunkin puolestani, että "legitimoit" - ainakin O:n vakuuttamiseksi - omalla nimimerkilläsi tuon tiedon, joka minun nimimerkkini tyrkyttämänäni saattaisi joidenkin mielestä olla "epäluotettava".
215. Seppo1.6.2014 klo 14:24
Nimimerkki Ö kirjoitti seuraavaa 31.5. klo 07.52: "Olisiko selvitettävä onko kyseessä poliisiasia. Laiton uhkaus?
Täyttyykö tunnusmerkit?

Tuota noin. Milloin IP- osoitteen selvittäminen, tai että sanoo jollekulle selvittävänsä jonkun IP-osoitteen, on ollut laiton uhkaus tai vaatisi poliisin tutkintaa?

Eikö uhkaus ole aina laiton, vai onko laillisiakin uhkauksia olemassa? ��
216. neppari1.6.2014 klo 14:31
laillinen uhkaus esim. oot niin ihana , että syön Sinut. " joku" uhkasi tulla käymään. tässä pari,, monta vielä samankaltaisia "uhkailuja" .
217. Seppo1.6.2014 klo 14:50
Niin. Nepparin esimerkit tosiaan täyttävät lailliisten uhkausten tunnusmerkistön. Olisiko syytä ottaa poliisiin yhteyttä, jos/kun joutuu noin törkeiden uhkausten uhriksi?
218. neppari1.6.2014 klo 15:06
SEPPO, voi sen noinkin tulkita jos muuhun ei pysty , ihanko tosiaan olet tuota mieltä? Poliisia todellakin voisi juoksuttaa .
219. nörtti1.6.2014 klo 15:31
Perikles= Kake Kortelainen
220. körtti1.6.2014 klo 15:37
O = Porvoon mitta.
221. Pasi1.6.2014 klo 15:40
Laillinen uhkaus:Pudota se ase tai ammun!Poliisin tekemä.
222. HT1.6.2014 klo 16:34
Pähkinänsärkijä:

Lueskelin viestejä puolihuolimattomasti ja tuli (väärä) käsitys, että valituksesi "En minäkään ole löytänyt ratkaisulle tyydyttävää vahvistusta mistään käsillä olevista tietolähteistä" viittasi teinijuttuun.

No siis se huumorilehti: mikä se "tyydyttävä vahvistus" sitten on? Kun Wikipedia sanoo, että kyseessä on Mexican humor magazine, johan toki saa julistaa, että "ei tyydytä, ei tyydytä!" Minulle Wikipedian ilmoitus riittää.
223. Pähkinänsärkijä1.6.2014 klo 16:49
HT 1.6.2014 klo 16:34

Ei enempiä harmeja ensimmäisestä kohdasta.

Toden totta: nyt löytyi Wikipedian "Todo may refer to" -sivulta punainen linkki mainitsemallasi nimellä varustettuna. En ole sitä aikaisemmista yrityksistäni huolimatta löytämään, vaikka käytin samoja hakusanoja.

On mahdollista, että olen näkövammainen, tai sitten lisäys on tehty aivan hiljattain, mikä on myös Wikipedian itse ilmoittama yksi syy siihen, että linkki on "keskeneräinen", eikä johda mihinkään.

Kas, Wikipedia on isojen poikien ja tyttöjen "tieteellisempi" vastine meidän Ratkojat-sivuillemme: avoin kenen tahansa kontribuutioille. Mutta siellä se nyt kumminkin seisoo, joten levitän käteni, ja nostan valkean lipun.
224. pelaaja1.6.2014 klo 16:51
HT,
minä se ainakin täräytin, etten löytänyt tyydyttävää vahvistusta huumorilehdelle ja pyysinkin jotakuta kertomaan, jos lehdestä tai siis sen huumoripitoisuudesta jotain tietää. Jotenkin minulla ei osunut silmiin tuo Wikipedian lause, ei sitten ollenkaan. Nyt osuu. Kiitos. (En silti tuollaiselle vihjeelle välttämättä hurraata huuda, koska nyt tuo tieto vie tilaa aivoistani joltakin tärkeämmältä asialta...)
225. HT1.6.2014 klo 17:08
P-särkijä: "On mahdollista, että olen näkövammainen, tai sitten lisäys on tehty aivan hiljattain, mikä on myös Wikipedian itse ilmoittama yksi syy siihen, että linkki on 'keskeneräinen', eikä johda mihinkään."

Ei aivan hiljattain: "This page was last modified on 26 August 2013 at 20:48".
226. Pähkinänsärkijä1.6.2014 klo 18:03
HT 1.6.2014 klo 17:08

Olen siis näkövammainen, jos artikkelittoman linkin lisääminen sivulle on ollut modifiointia.

Käytin hakusanana sekä Mexican humour magazine Todo että periódico humoristico mexicano Todo (koska olin löytänyt meksikolaisen kuolleen lehden samalla nimellä), mutta kumpikaan ei tuolloin löytänyt ko. Wikipedian sivua. Nyt siihen näyttää riittävän pelkkä TODO! Täytynee hakeutua silmälääkärille.

Ihmettelen vielä, mistä syystä joku olisi tuikannut tuon tyhjän linkin vime elokuussa sivulle: "Wikipedia does not have an article with this exact name". Aikaa artikkelin täyttämiselle on ollut rutkasti, jos siihen olisi ollut aineistoa.
227. HT1.6.2014 klo 18:23
"Käytin hakusanana sekä Mexican humour magazine Todo...".

Olisit pannut humor eikä humour.
228. :D1.6.2014 klo 18:44
:D
229. pelaaja1.6.2014 klo 18:58
Ratkojana voisin kuitenkin toivoa tai jopa edellyttää, että sekä tuollainen nippelitietovihje kuin 'huumorilehti' että sen ratkaisu löytyisivät helpommalla kuin että pitää ensin käydä hakukurssin jatkokurssi ja joutua mahdollisesti silti ojasta allikkoon. Kaikille kun ei riitä, että sana tulee siihen itsekseen ja löytyy vartin päästä Ratkojista (johon innokas apumies ei tietenkään ole selitykseksi pannut edes ilmestymismaata - koska ei sitä tiedä).
230. Pähkinänsärkijä1.6.2014 klo 18:58
HT

Panemani on uukoota ja toinen amerikkaa, Google osaa yhdistää molemmat murteet.

Entä miksi sitä ei sitten löytynyt auf Spanisch, joksi tuon oletetun lehden huumorikin lienee laadittu.

Outo tapaus, joka naurattaa leveästi näämmä ainakin O:ta.
231. Jondalar1.6.2014 klo 18:59
Huomasin toki ristikkoa täyttäessäni kyseisen meksikolaisen huumorilehden, mutta kun pojat kovasti sanaa kritisoivat, uskoin ymmärtäneeni väärin. Saatiin väitellä. Sillä tavalla voi päästä tohtoriksi asti.
232. HT1.6.2014 klo 19:29
P-särkijä:

Heitäs hakuun

"mexican humour magazine" todo

niin tulee yksi osuma;

sitten

"mexican humor magazine" todo

niin tulee näkyviin mitähän lie parikymmentä saittia, jotka heti kättelyssä pukkaavat ehdolle sitä Todo-lehteä. Monet näistä ilmoittavat lähteekseen Wikipedian, okei, mutta joka tapauksessa eroa on ja kovasti.
233. huumoria1.6.2014 klo 19:41
eiköhän TODO jo saanut vahvistuksen, huumoria jo yllin kyllin.
234. Pähkinänsärkijä1.6.2014 klo 20:21
HT

Kerroinhan jo löytäneeni sivun ilmoituksesi jälkeen. Löytyi sekä englanninenglanniksi että amerikaksi kysyttynä - jopa pelkkä todo riitti. Aikaisemmin en löytänyt tuota edes espanjalaisin hakusanoin.

Nyt näyttää siltä, näkökykyni lisäksi selameni reistailevat: tulee eioota sekä Firefoxilla että IE:lla. Kumpikaan ei enää avaa sellaista Wikipedia-sivua, jonka sain iltapäivällä ensi kertaa esiin.

Onko kyberavaruudessa sittenkin elämää? Tuo linkki olemattomaan "Todo, Mexican humor magazine" -artikkeliin näyttää aloittaneen päättymättömän matkan uusin ulottuvuuksiin.
235. [O]1.6.2014 klo 20:28
[Pähkinänsärkijä.
1.6.2014 klo 14:23

HT on ollut minulle auktoriteetti siitä asti kun luin hänen kirjoituksiaan. Ei koskaan tullut virheellistä tietoa.

Meidän monien pyynnöistä hän laati meille hänen omia ristikoitaan, joita sitten täytimme innolla.

Minulla on edelleen hänen laatimiaan ristikoita 15 kpl!
Eikä olleet helppoja.
Lisää pyysimme pari kertaa, mutta kolmanteen (muistaakseni)
hän ei enää suostunut, vaikka kuinka anelimme.

HT.
Kiitos kaunis vielä niistä mukavista ristikoista! ]
236. HT1.6.2014 klo 20:38
P-särkijä:

Juu, kyllä tuli selväksi että löysit, mutta kun sanoit

"Panemani on uukoota ja toinen amerikkaa, Google osaa yhdistää molemmat murteet."

halusin tuoda julki, että on väliin kovastikin eroa sen mukaan, kumpaa kielimuotoa käyttää.

Outo homma tuo selaintesi juonittelu, jos nyt kerran siitä on kysymys. Minulla Firefox ja IE antavat samat tulokset kuin Chromekin.
237. Pähkinänsärkijä1.6.2014 klo 21:40
HT

Saattaa olla, kuten sanot, mutta milloin olet viimeksi saanut nuo hakutulokset? Kas, kuten kerroin, ne tupsahtivat iltapäivällä kaikilla mainituilla hakusanoilla, vaan eivät enää. Oletko itse käynyt sivulla kommenttisi jälkeen?

No, ei ole tämäkään elämää suurempi asia, joten painutaan pehkuihin. Huomenna voi jatkaa, jos antaa aihetta.
238. O1.6.2014 klo 22:09
Pähkis.
Minulla "tupsahtelivat" vieläkin.
Öitä sinulle!
239. [O]1.6.2014 klo 22:40
Aksu, pelaaja ym. muistatteko ne HT:n mukavat ristikot?
240. X2.6.2014 klo 10:04
Aloitin täytön vasta eilen ja jäin jumiin H-kirjaimen kohdalle eli
mitä "teinilehti, hevonen -E" oikein tarkoittaa. Virkistävien yöunien jälkeen
tajusin, mitä siinä oikein haetaan. Haetaan samanlaisuutta !!
241. Mape2.6.2014 klo 10:46
X. Siinä haetaan samanlaisuutta. Kaksi vihjettä kuitenkin mielestäni tarpeettomia. Sen teinilehden voi googlesta etsiä varmistukseksi. Riittäisi hevonen, joka ei mene taaksepäin eikä seiso paikoillaan. Ja eka E-kirjain pois. Siinä se on. Ehkäpä olit jo tämän selvittänyt.
242. ...2.6.2014 klo 10:47
Voihan väyrynen! :D
243. otv-a2.6.2014 klo 11:00
Antakaapas kaikkitietävät selitys sanalle, joka alhaalla vasemmalla tulee -H elukasta. Mistäs sille merkityksen keksisin? Vai kelpuutanko etunimen vai jonkin lukuisista järjestöistä? Ratkojissakin on puute tältä turhan tiedon osalta.
244. ------2.6.2014 klo 11:18
otv-a 2.6.2014 klo 11:00

Vrk:nkin mukaan voisi näköjään, juuri ja juuri, olla etunimi. Tai sitten jonkin yhteisön nimilyhenne, mutta ei minulle ainakaan mitenkään tuttu. Eli yksinkertaisesti, ja ennen kaikkea, selityksenä on ristikon laatijan iän mukana paheneva aikapula, mikä pakottaa koostamaan ristikkoon tällaisia kyseenalaisia sanoja. Ei hyvä!
245. Nyt kyllä tuppas vaikeen2.6.2014 klo 11:18
Tietäiskö joku mitä se teinilehti ja hevosen kuva -E vasemmasaa laidassa tahtoo sanoa,onko sama vihje?
246. ------2.6.2014 klo 11:35
Nyt kyllä tuppas vaikeen 2.6.2014 klo 11:18

Katsopa vaikka selitys "Mape 2.6.2014 klo 10:46"
247. Mape2.6.2014 klo 11:39
Nyt kyllä tuppas vaikeen. Luepas vihjeeni 10.46. Hevosen liikkumissuunta on kyseessä ja se -E. Ulkolainen nuorten naisten lehti sattuu olemaan samanniminen. Sillä ei tässä ole muuta merkitystä. Kaksi vihjettä samaan sanaan.
248. X2.6.2014 klo 12:10
Mape 2.6.2014 klo 10:46

Asian on näin: Hevonen on teline (=voimistelu)
Teinilehti ja teline luetaan alusta alkaen samanlaiset kirjaimet
elu yhteistä on teine. Kun otetaan e pois niin saadaan oikea sana, mikä on....Arvatkaa itse!
249. Pähkinänsärkijä2.6.2014 klo 12:20
Häyttää menevän viihteen puolelle: toinen toistaan veitikkamaisemmat uudet nimimerkit naruttavat hyväuskoisia "lisävinkkien" jakajia. Hauskempaa, kuin olemattomien mertentakaisten huumorilehtien virtuaalipläräily.
250. Nyt kyllä tuppas vaikeen2.6.2014 klo 17:34
Katselin noita kirjoituksia ja siellähän noita vinkkejä oli mutten vieläkään ymmärrä miten se hevonen tähän liittyy,tiine -E tulisi TIIN mutta ei se käy.
251. neppari2.6.2014 klo 18:00
nimimerkki X, on monimutkainen vihje klo 12.10. (ja väärä). laitoitko läpällä??
hevonen ei ole tässä tiine (vielä) kai menossa jonnekin.
252. X2.6.2014 klo 18:30
neppari 2.6.2014 klo 18:00

Lue se vihje tosi tarkkaan. Auliksen uusi jippo ja vihje on sataprosenttisesti
oikein. Ei siinä ollut raskaudesta kysymys niin kuin neppari väität.
253. neppari2.6.2014 klo 18:44
X , lue kirjoitukseni vielä, väitinkö hevosen olevan "raskaana". EN.
nyt kyllä tuppas vaikeen sitä mietiskeli.
254. X2.6.2014 klo 18:54
neppari 2.6.2014 klo 18:44

Lue antamani vihje 2.6.2014 klo 12:10 todella tarkkaan niin ymmärrät.
En viitsi enää tämän jälkeen jauhaa tosi hyvää vihjettä. Auliksen jippo !!
255. neppari2.6.2014 klo 18:59
X, olipa kenen tahansa jippo niin sinä et tainnut tajuta etten ole väittänyt hevosen olevan paksuna .
256. vaari2.6.2014 klo 19:15
Finalmente - Alles ist im Google - Alles ist vergänglich! Mitähän nämä äXä ja NeppaRI oikein äkisevät?
257. neppari2.6.2014 klo 19:18
vaari, lue säikeet niin tiedät, äkisevät -hyvä sana-.
258. Nyt kyllä tuppas vaikeen2.6.2014 klo 19:21
Tuo ÄKIS voisi käydäkin jos saan risteävät oikein,kiitos.
259. X2.6.2014 klo 19:28
neppari 2.6.2014 klo 18:59

En enää viitsi kommentoida juttuasi kun et selvästä vihjeestä tajua asiaa.
Good night!!
260. neppari2.6.2014 klo 19:34
X, mulla ristikko jo tehty, joten en tarvitse vihjettä, oli kyse VAIN ja ainoastaa siitä kuka VÄITTI hevosen olevan tiine, miten voi olla näin vaikeaa .
261. Anteeksi2.6.2014 klo 19:35
Kaksi vankia on vangittu varmuuden vuoksi Riihimäen vankisurman vuoksi.
262. Anteeksi taas2.6.2014 klo 19:39
Suomen ilmatilaa loukanneiden Venäläiskoneiden lisäksi myös kansainvälinen avaruusasema ISS on kulkenut maamme yli,selvästi rikkonut Ilmatilaamme ja olen huolissani niin että yöuneni ovat menneet,tähyilen taivaalle tuon tuostakin.
263. Nappi2.6.2014 klo 20:18
Keskustelu on mennyt nyt sille tasolle, että sanon vain höpsin pöpsin. Toivotan hyviä makoisia unia!
264. [O]2.6.2014 klo 20:48
[Toivottavasti perjantaina kaikki on toisin!]
265. Nappi2.6.2014 klo 21:13
Enpä usko ,on täällä niin häiriintynyttä porukkaa,hyv yöt.
266. O2.6.2014 klo 21:16
Nappi.
Mistä näitä oikein tulee! :(
Öitä sinulle myös.
267. ??2.6.2014 klo 21:16
Nappi , tohditko sanoa kuka / ketkä on häiriintynyttä porukkaa ?
268. nappi2.6.2014 klo 21:26
Unia jo toivotin. Epähuomiossa nimimerkkiini tuli iso N. Klo 21:13 ei ole minun tekstiäni, noin rumasti en kommentoisi tämän palstan keskustelijoita. Joku nyt oli napannut nimimerkkini. Toivotan hänellekin hyviä öitä.
269. X2.6.2014 klo 21:32
neppari 2.6.2014 klo 19:34

Sä et vieläkään tajua vihjetta. No se siitä älykkyysosamäärästä.
Katsotaan kumpi on oikeassa 3 vko:n päästä
270. neppari2.6.2014 klo 21:46
X, meillä on nyt näköjään toistemme ymmärtämisessä vaikeus, en edelleenkään puhu hevonen/ lehti vihjeestä, vaan kuka väitti , että koni on tiine. siiinä on äo tarpeeksi. ei väliä kuka on oikeassa ja kuka väärässä nyt tai viikkojen päästä.
271. X2.6.2014 klo 22:08
neppari 2.6.2014 klo 21:46

Nyt olen todella ymmärtäväinen sun sananosinko sun tietävyydestä eli älykkyydestä, kun et osaa edes selviä vihjeitä lukea. GOOD NIGHT.
272. ????3.6.2014 klo 08:34
Mistäs tiedät neppari niin varmasti, vaikka hevonen olisikin tiine?

Nappi ja neppari, oletteko ihan normaalijärkisiä?
273. Late3.6.2014 klo 09:51
Ristikko valmis, mutta yhtä kohtaa vielä ihmettelen. Luin palstan läpi, Algeriaa alapuolella " formula"-vihje aiheuttaa ongelman. Viittaan keskusteluun 1.6. klo 8:37 Mansikki/ Sofia. Kyllähän semmoisen sanan siihen saa, mutta aika kaukaa haettu se on.
On vihjaistu Kimi- faneista, siis oikeilla jäljillä ollaan. Vihje siis kutakuinkin keskellä vasemmalla. Jos joku vielä palstaa lukee, voisinko ystävällisesti saada tähän ainoaan kysymykseeni vihjeen. Käykö Sofian vihje? Tarkoittaako kuva jotain muuta?
274. otv-a3.6.2014 klo 10:10
Late,
Kaksi ei vielä ole monta, joten kallistuin ajokkien näyttävyyteen.
275. Late3.6.2014 klo 10:19
otv-a kiitos vastauksestasi. Näin se vastaussana varmaankin on. Varmaankin vihjekuva piti ristikon laatijan saada mahdollisimman matalaan tilaan.
276. Hevosmies3.6.2014 klo 11:22
neppari ynnä muut, tammasta sanotaan kylläkin, että kantava (ei tiine niin kuin lehmästä). Tiine on loukkaus hevosmiestä kohtaan.
277. Juho3.6.2014 klo 14:10
Hevosmies,
Tuli mieleeni se entinen hevosmies, joka valitteli kokeneemmalle kaverilleen, ettei ollut saanut tammaansa kantavaksi ja sai siihen vastauksen: " Sun pitää se orihilla astuttaa".
278. neppari3.6.2014 klo 17:18
???? olen normaalijärkinen ja EVVK tuo hevosen ihmettely.
kuinka oma terveytesi ?
279. ????3.6.2014 klo 19:17
Minun terveyteni on ok, mutta oma terveydentilasi ja suomen kielen oikeinkirjoituksesi (esimerkiksi 31.5. klo 09.41, 10.06, 10.40, 19.13, 1.6. klo 09.49 ja 2.6. klo 18.00, 18.44, 18.44, 18.59, 19.18) herättävät vakavia epäilyksiä terveydentilastasi ja kyvykkyydestä osallistua näihin keskusteluihin.

Ristikon ratkonta tuskin onnistuu sinulta jatkossakaan, jos et kysy jokaista ongelmakohtaa täällä loisivilta uskollisilta paljastelijoilta. Lopeta jatkuva päivystyksesi. Olemme kyllästyneitä.
280. neppari3.6.2014 klo 19:34
kysymysmerkki henkilö, ihailtavaa kuinka olet jaksanut kirjata ylös klo. aikoja ym. no, mikäs siinä kun ei muuta tekemistä taida olla, jatka samaa rataa , onhan joutavalla jotakin. Älä välitä, minäkin olen kyllästynyt .
281. neppari3.6.2014 klo 21:18
????, muutama sana vielä, en ole kysynyt mitään , joten tarkkuuta vielä vaatii Sinun kykysi osallistua näihin keskusteluihin.
282. Kirsikka3.6.2014 klo 21:23
Pliis joku: keskialhaalla aapitok. En tajuu...
283. Aksu3.6.2014 klo 21:29
Kirsikka,
lue eestaas.
284. kirsikka3.6.2014 klo 21:34
Juu, sen tajusin. Mutta mitä kotipaa on?
285. Mape3.6.2014 klo 21:36
Kirsikka. Joku oli laittanut aapitokin Ratkojiinkin.
286. kirsikka3.6.2014 klo 21:51
Kiitos teille. Käsitin, mutta ei kovin välkky...
287. kirsikka3.6.2014 klo 22:20
Kiitos teille. Käsitin, mutta ei kovin välkky...
288. kirsikka3.6.2014 klo 22:33
Vielä yksi kirjain: en käsitä koillisessa neidon pään vieressä leveän u:n näköistä vihjettä. Koko muu ristikkoni on valmis. Kukaan?
289. Aamuvirkku4.6.2014 klo 08:16
Siinähän on vaan yksi piilokirjain, ei ole vaikea arvata.
290. Mape4.6.2014 klo 09:35
kirsikka. Löysin kohdan, koska minulla on aina kopiot ristikoista.
Etsi keskusteluista 1.6. klo 12:14, 12:16, 12:27, 12.28. Huomaa, että kuva on ylhäältä auki.
291. kirsikka4.6.2014 klo 09:53
Kiitos, kun autoitte. Kun jumittaa, on kiva, kun voi saada apua. Palstan parasta antia.
292. kirsikka4.6.2014 klo 09:56
Kiitos, kun autoitte. Kun jumittaa, on kiva, kun voi saada apua. Palstan parasta antia.
293. ????4.6.2014 klo 11:10
Palstan pahinta antia = Kirsikan jokaviikkoinen kysely
Eikö polla säteile yhtään?
294. Tamara4.6.2014 klo 11:14
Luulin ristikkoni olevan täynnä, mutta löytyikin vielä yksi tyhjä ruutu! Ylhäällä keskellä 3.6.1924 -harmaiden yläpuolella on leveäsuinen naurava naama, josta se kirjain puuttuu! Apuja saatavilla?
295. ????4.6.2014 klo 11:37
Eikö sinullakaan Tamara polla säteile?
296. Tamara4.6.2014 klo 11:42
Ei säteile! :)
297. !!!!4.6.2014 klo 12:48
Tamara

laita vaikka Ratkojiin ne muut kirjaimet ja tyhjän ruudun kohdalle . Vastauksena on kaksi eri merkkijonoa, joista sitten voit valita "näköisemmän".

Enhän minäkän oikeaa vastausta tiedä...
298. Tamara4.6.2014 klo 13:08
Taisin lopulta tajuta! Eli kyllä kai polla vielä vähän säteilee!
299. X4.6.2014 klo 17:26
Tamara 4.6.2014 klo 13:08

Laita joku niistä aakkosista !
300. Ahex5.6.2014 klo 01:16
oikean yläreunan niitti. Pohjanmaa tulee mieleen.

Hermeen äitin alla mies, näyttäisi duunarien koulun käyneeltä? Siitä oikealle myös mies? Ei vaan saa viimeiseen harmaaseen sanaan järkeä.

7.6.1984. ei vaan ekaa sanaa löydy. Ääni vihje ei oikein satu kohdalleen.
301. otv-a5.6.2014 klo 11:08
Ahex,
Noppaa heitellen, aiempien annettujen sääntöjen mukaan, äänikin lennähtää paikoilleen.
-64 harmaassa taitaa olla pian entistä miestä.
302. Hinssu5.6.2014 klo 12:40
Ahex, se 7.6.84 tapaus, etsittiin ympäri Eurooppaa kiertelemään lähtenyttä henkilöä, sen kesän kuuma uutinen useita kuukausia.
303. kaart5.6.2014 klo 15:38
Ahex, auttaisin, mutta kopioni on yli 230km:n päässä. Sen muistan, että niitistä on paljon keskusteltu. Joku antoi lähes suoran vastauksen.
304. Kommentoija6.6.2014 klo 08:44
Hinssu, eikö yhtään hävetä noin suoran vastauksen paljastaminen?
Ja Kirsikka, eikö yhtään hävetä oma tyhmyytesi?
305. jj6.6.2014 klo 22:00
Mies on luis bunuel, ääni on kvaa. Tampereen kaupunginjohtaja Pekka p. Oli kateissa. Aapolat on kotipaa. Teinilehti on "teen". avoin neliö on "antit".
306. jj6.6.2014 klo 22:28
Oik ylös tulee kylpy vaakaan sitten kala, logo ja ylös.
307. minä6.6.2014 klo 22:35
jj, ei todellakaan ole logo. et sinäkään kaikkea osaa, vaikka luulet niin.
308. minä6.6.2014 klo 23:24
jj, on kai se LOGO, laita se .
309. tp7.6.2014 klo 09:13
jj, tietenkin se on LOGO, älä usko, jos joku muuta väittää.
310. tp7.6.2014 klo 09:13
jj, tietenkin se on LOGO, älä usko, jos joku muuta väittää.
311. ????8.6.2014 klo 10:43
Hehhehhee, jj:kin sai vihdoin jo oikean yläkulman "täyteen".
312. jj8.6.2014 klo 13:16
Se on lohi. Testasin vain taustajoukkojen nokkeluutta. Ei näytä olevan kuin kateutta liikkeellä.
313. Ravve8.6.2014 klo 13:37
Yläreunan nainen runoilijan vasemmalla puolella, kukahan on?
314. Some One8.6.2014 klo 13:51
Herätys jj!
Taitojasi tarvitaan taas!
315. ????8.6.2014 klo 13:58
Ei jj:llä vielä sitä kohtaa ole ratkaistuna.
316. ????8.6.2014 klo 17:39
jj = joutavien jorisija nro 1.
317. CB8.6.2014 klo 23:42
Keskellä ylhäällä, toinen rivi: onkohan lähikuvan kasvojen omistaja tunnistettava, ongelmana myös tuo edellä mainitun runoilijan naapuri. Vinkkejä siis kaipaan, en suoria vastauksia ☹
318. Some One9.6.2014 klo 08:47
CB.
Ei tarvitse tunnistaa.
Runoilijan vierustoverinainen on elokuvan roolihahmo.
319. CB9.6.2014 klo 10:01
Some One, kiitos vastauksesta. Selvisihän tuo kohta, kun varmistui, että ei ole tunnistettava☺.
320. Junamies9.6.2014 klo 10:51
Saara Ranin näytteli tuon roolin tunnetussa elokuvassa.
321. CB9.6.2014 klo 11:32
Junamies, kyllä vaan ja kova täti olikin!
322. Ananias12.6.2014 klo 10:54
Mikähän velmu se illistelee valomainoksen ja Hitchcockin kauhuelokuvan välissä?
Jati, Jiti, Joti, Juti, Jyti, Jäti, Jöti, vaiko joku muu?
323. Juho12.6.2014 klo 10:58
Varmaan se jokin muu.
324. Ananias12.6.2014 klo 11:07
Kiitos, Juho.
Näin minä vähän ajattelinkin.
325. Mape12.6.2014 klo 11:08
Ananias. Jätit yhden vokaalin väliin. Yleensä piirroksissa tätä
velmua ei kuvata hymyilemässä. Googlen kuvahaussa tosin on yksi hymykuva.
326. Hilu12.6.2014 klo 21:12
Hauska juttu, Ananias ja Juho, Mapelta taisi mennä ohi.
327. O26.6.2014 klo 19:13

Nyt selvisi ne paljonpuhutut:

HUUMORILEHTI tuli TODO
TEINILEHTI tuli TEEN ja hevonen -E TEEN.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *