KESKUSTELUT > RISTIKOT > IISAKIN RISTIKOT 4/14

7935. Iisakin ristikot 4/14

Tlokas13.4.2014 klo 12:14
Harmi, kun pitää vielä niin kauan odottaa uutta Iisakkia. Eniten piti miettiä Riku Rosenvallin KÄÄNNÄ EKA - vihjettä, kun juutuin siihen tavallisimpaan ekaan! Simbergin PÄÄ PYSTYSSÄ - ristikkossa jäi yksi kohta kaivelemaan. Pitänee sitä vielä pohtia.
2. Tulokas13.4.2014 klo 14:17
Tuli näköjään kirjoitusvirhe äskeiseen. Siis Tulokas oli asialla.
3. Vili17.4.2014 klo 10:11
Tämän kertainen Iisakki oli ehkä kokonaisuutena hivenen kiperämpi kuin muutama edellinen.
Simbergin ensinmäisessä ristikossa mieltä hiertää vihje "hierontaa", johon vastaukseksi sain hieman vastausta. Hesarissa Lehdon tekemänä tämä saisi valtavasti haukkuja, kun vastausta ei tuossa muodossa löydy.
Ekin molemmat ristikot olivat ihan rutiinia, helpohkoja.
Kokkoselta jälleen tasaisen hyviä, nyt ehkä hiukan vaikeampia ristikoita, joista erityisesti avaruusristikosta pidin.
Vaalamo on mukava uutuus Iisakki-perheeseen, muutama aika kinkkinen vihje oli mukana.
Joutsin ristikot tietysti niin takuuvarmaa laatutyötä kuin vain olla voi.
Skyttä / Löfgren kaksikon ristikot teettivät myös sopivasti töitä, joista varsinkin jälkimmäisen sanojen pituus oli silmiin pistävää. Keskiarvo varmaankin huomattava.
Niittymäeltäkin tämän kertainen ristikko oli tavanomaista työläämpi, jossa tosin miinuksena vihje "piirroshahmo" antaa piilokirjaimeksi kaksi vaihtoehtoa.
Rosenvall ei pettänyt odotuksia, vaan jälleen oli vihjeiden ilotulitusta, hienoa.
Lehdolta rutiinin omainen laadinta, jossa jälleen hauska täyttämistä piristävä päävihjekuva.
Ja sitten, Simbergin viimeinen Pää pystyssä, jossa jäi kaivelemaan enemmän kuin yksi kohta. Kaikki sanat löytyvät, mutta onko oikein, on ihan eri juttu. Vaikeuksia on sijoittaa kirjaimia oikeaan alakulmaan ja pääkuvan alle. Ei vaan tunnu "luontevilta" Muuten oikein hyvä.
Niitymäen takakansi oli myös ihan nautittava pähkäiltävä joka sai veden kielelle!
Hyvää pääsiäistä kaikille laatijoille ja ratkojille.
4. Alf Simberg17.4.2014 klo 11:45
Vili, nyt ei ymmärrä. Vihjeen hierontaa vastaussana löytyy kyllä Kielitoimiston sanakirjastani. Mikä mättää?
5. Vili17.4.2014 klo 12:51
Alf, varmaan se siellä niin on, en omista teosta, katsoin vain googlesta. Enkä ehdi nyt edes kirjastossa käymään ja tarkistamaan, työmaa kutsuu pääsiäisestä huolimatta. Googlestahan ne hesarin ristikoista marisijat, kai usein miten asiat tarkastavat, sitä minä lähinnä kritisoin. Minulle kelpaa kyllä.
6. Alf Simberg17.4.2014 klo 14:27
Vili, Kiitoksia selvennyksestä! Asia selvä eli nyt ymmärrän. Mukavaa Pääsiäistä!
7. kariheikki18.4.2014 klo 22:03
Lehti alkaa olla valmis ja tällä kertaa sain puhtia jopa tälle kommentille:
Tässä ja aiemmassakin ristikossa on ollut käytössä tehtävätyyppi "avaruusristikko". Näin insnööritaustaisena kritisoisin sitä, koska siitä löytyy vain kaksi ulottuvuutta, eli tasomainen - ei sitä kolmatta, joka tekisi siitä "avaruudellisen".

Comments?

Muuten hauskaa pääsiäistä kaikillen!
8. Marco Poloinen19.4.2014 klo 00:02
Teknikkopohjalta arvelen, että kyse on ensisijaisesti lehtitalojen halusta erottautua muista vastaavista. Ihan kurantinkin tuosta saa, kun ottaa kantasanaksi avaruus-sanan sijasta 'avara'.
9. kariheikki19.4.2014 klo 23:21
Ihan kelpo ajatus tuo Marco Poloisen esittämä.

Itseltä jäi eilen mainitsematta, että oma ehdotukseni tuollaiselle tehtävälle olisi "avoristikko".
10. Marco Poloinen19.4.2014 klo 23:36
Pelikaaneissahan se on "aina" ollut 'avoristikko', joka muistaakseni on myös Sanaseppojen iät ja ajat sitten laatiman termistön määritys ko. ristikkotyypille. Eipä nuo eri firmojen omintakeisuutta hakevat nimitykset isommin haittaa, kunhan pysyvät suunnilleen asiassa.
11. aawee21.4.2014 klo 09:44
Hyvää pääsiäisen jatkoa kaikille! Vilin analyysi ristikoista vastaa hyvin omia ajatuksiani lehdestä. Ekan Alfin "hierontaan" olen jumittunut, kummannut melkein puhki kohdan. Sivun 22. Alfin oikean alakulman muutama ruutu täyttämättä ja jokunen kirjain epävarma ylempänä. Takakannen neljäs ja seitsemäs ruokalaji keksimättä, olen varmaan googlannut koko maailman ruoat... mutta vielä on lähetysaikaa jäljellä miettimiseen.
12. aawee21.4.2014 klo 23:41
Takakannen seitsemännen ruokalajin selvitin, neljäs vielä keksimättä. Kaikenlaisia ruokia netistä olen nyt etsiessäni löytänyt....
13. Matami22.4.2014 klo 16:49
aawee,

Sitten kun vielä kokkaisi ja maistelisi kaikkia eri ruokia. ;)
Sain loppujen lopulta takasivun täyteen vaikka jotkut "sörsselit" mietyttivät tosi pitkään.
14. aawee22.4.2014 klo 17:25
Matami, niinpä:) Huhtikuun lehti täyttyi aika mukavaan tahtiin, mutta muutama kohta vaatii tuijottelua varmaan kuukauden loppuun saakka.
15. Junamies22.4.2014 klo 18:00
Tuon "pyttipannun" nimi pitää suomentaa. Sitä ei löydy kirjoista.
16. Matami22.4.2014 klo 19:05
Sörsseliäkö Junamies tarkoittaa? Se on ollut minulla sanavarastossa niin kauan kuin muistan. "Urbaanissa sanakirjassa" se näyttää myös esiintyvän.
17. aawee22.4.2014 klo 19:17
Matami, Junamies,

minäkin sekosin nyt, että mikä pitää suomentaa, etsin vikaan ratkaisuun vieraskielistä sanaa tai ainakin luulen etsiväni. Sörsseli toki aivan tuttu sana ollut aina.
18. Matami22.4.2014 klo 20:13
Sorry jos sekoitin, aawee. Tarkoitus ei ollut hämmentää eikä vihjeistää.
19. aawee22.4.2014 klo 20:18
Matami,

ei todellakaan haittaa, kaikki hyvin :)
20. Junamies22.4.2014 klo 21:26
Minä puhuin eri ruuasta, mutta ei voi aivan suoraan paljastella.
21. manna23.4.2014 klo 22:02
Alkaa olla valmista, paitsi Pää pystyssä vasen ylä- ja oikea alanurkka on tullut jätetyksi odottamaan välähdystä ja takasivulla neljäs vielä ängertää. Mikäs talo se tuo on? Yhdeksännen ja viimeisen kirjoitusasu vähän nyppii.
Onko kellään "kieroa" vihjailua tarjottavana ? !
22. mariaana27.4.2014 klo 09:35
manna,
se on vähän vaatimattomampi ja ehkä väliaikaisempikin asuinpaikka kuin talo.
23. whp27.4.2014 klo 10:13
Kiitokset Alfille mainioista ristikoista. Yhdestä asiasta haluaisin huomauttaa, myös monelle muulle laatijalle. Voi tuntua pikku asialta, mutta ortodoksina haluaisin sanalle "ikoni" oikean selvityksen. Ikonia ei palvota. Vain jumalaa palvotaan. Ikonin kautta muistellaan ihmistä tai tapahtumaa. Ikoni on maalaus, josta ikonin tekee tiettyjen maalaussääntöjen noudattaminen ja ikonin pyhittäminen, jonka pappi suorittaa. Eikä ikoni missään nimessä ole tietokoneen kuvake.
24. manna27.4.2014 klo 14:30
Kiitos, mariaana! jo sytytti!
25. Anneli2.5.2014 klo 12:30
Hyvillä mielin saa tarttua toukokuun Iisakkiin. Huhtikuun lehti on ollut postituskunnossa jo pitkään, vaikka rauhalliseen tahtiin olen tätä täytellyt. Kaikille laatijoille suuret kiitokset! On ollut mainiota pohdittavaa taas koko rahan edestä. Takakannen ruuatkin menisivät mukisematta alas, paitsi se yksi!
26. PS2.5.2014 klo 16:34
Onkohan se yksi joulunaikaan liittyvä? Minulla menee sekin mukisematta ja muistelen noita kaikkia maistelleeni, vieläpä "aidoissa" ympäristöissä.
27. Anneli2.5.2014 klo 18:58
PS.
Jouluinen ruoka on herkkuani ja joskus teen sitä vain itselleni. Siis inhokkini on joku muu. Luulisin, että en sitä maistanut, vaikka aidossa ympäristössä kävinkin. Toinen rivi ja kolmas kyseessä siis.
28. Pertti Henrikki3.5.2014 klo 07:25
Huhtikuun Iisakin työläin tehtävä tällä kertaa takakansi ja nämä erilaiset kulinaristiset "nautinnot". Itsekin olen veivannut toisen rivin neljättä, eikä sitten millään sytytä. Jospa se sieltä tulisi, sillä usein käy niin, että näissäkin hommissa urautuu jollekin tietylle linjalle ja poispääsy siitä on todellakin työlästä.
29. PS3.5.2014 klo 18:46
Anneli.
Olen jo lehden lähettänyt, mutta toisen rivin kolmas taisi olla semmoinen, jota nautin paikallisessa ravintolassa lanttumuusin ja viskikastikkeen kera, nam.
30. Anneli4.5.2014 klo 07:07
PS: niin sehän se oli, hieman erikoinen ruoka
Pertti Henrikki: kyllä se sieltä tulee ennen pitkää, ei ole vaikeimmasta päästä, monesti olen tehnyt tätä herkkua
31. Junamies4.5.2014 klo 12:34
Kilttien ruokaa arvelisin.
32. maini6.5.2014 klo 20:24
Mutta yhä kangertaa Pää pystyssa! Onko järkeviä juttuja vasempaan yläkulmaan pääkuvan alapuolella, ihan pihalla olen yhä! Ja oikea alakulma, minkä Matin tai matin?
33. imx10.6.2014 klo 14:45
Nyt kun vastauksetkin on jo julkaistu, saisinko kysyä miksi pääkuvan alla "-OV" -vihjeen vastaus on TATE eikä TATI?
34. Viljami10.6.2014 klo 19:22
imx,
minun tulkintani on se, että vihjeestä sekä ratkaisusanasta on pudotettu i-kirjain pois. TA(I)TEOV(I).
35. imx10.6.2014 klo 20:07
Viljami, kiitos. Näin lukien tuohan on aivan selkeää - lienee tuo taiteovi jo aiemminkin ollut ristisanoissa käytetty termi joten täysin hyväksyttävä näin. Itse googlettelin noita e/i-versioita suuntaan ja toiseen ja päädyin väärään ratkaisuun.
36. Anneli11.6.2014 klo 06:44
maini
Eiko se ollut niin, että Matti Vanhasen isä on Tatu. Siitä muistaakseni tässä oli kyse.
37. Pähkinänsärkijä3.7.2014 klo 13:43
Huhuu, vieläkö täällä on joku?

Säästelin kesän sade- ja pakkaspäivien varalle keväällä ostelemiani ristikkolehtiä.

Kuukauden Auliksen päätin nauttia viimeiseksi tästä lehdestä, ja mukava tehtävähän se taas oli, kun laatijan teelmiin on Hesarin parissa tottunut.

Vain yksi kohta kaivelee: sain vihjeen Kuutsa vastaukseksi etunimen Ismo (kesälukemistooni ei kuulu sitä lehden numeroa, jossa olisi oikeat vastaukset, joten en tiedä ratkaisinko kohdan laatijan edellyttämällä tavalla). Mahtaako Ismo Kuutsa -niminen mies olla julkimo muuallakin kuin Ratkojat-sivulla? Onko tietoa?
38. Eki3.7.2014 klo 13:46
Kyllä ratkaisussa on IMMO.
39. Pähkinänsärkijä3.7.2014 klo 16:51
Sitähän minäkin siihen yritin istuttaa, ja MYKIÖ-sanaa öögasta alas, mutta muut alueen risteävät alkoivat vaikuttaa tosi kummallisilta.

ISMOn kanssa sanat sopivat tyydyttävästi: SILMÄ pystyyn, jakovainaasta YKSI ja äyrin osasta KOLI sekä itävästä mistälie ITÄÄ.

No, olkoon - pitää kai vain uskoa, että tuohon tuli jotakin ihan muuta järjellistä. Hyvää loppukesää
40. Eki3.7.2014 klo 18:18
Silmästä alas tulee MÄRKÄ.
41. Pähkinänsärkijä3.7.2014 klo 18:30
No, jo aukesisilmä (en todellakaan tullut ajatelleeksi, koska itse kärsin kuivasilmäisyydestä). ÄYRI ja VÄLI istuivatkin sitten hyvin.

Jo helpotti, ja voin siirtyä muihin pähkinöihin. Kiitos.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *