KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS-VIIKONLOPPU 23.-24.11.2013

7721. IS-viikonloppu 23.-24.11.2013

Eki23.11.2013 klo 11:13
Tänään Vuokilaa ja Lavoniusta kahden ja puolen pallon verran.
2. Taatar23.11.2013 klo 11:21
Kun sain edellisen vasta nyt ratkottua loppuun, niin eikun kioskille iltiksen ostoon, kiitos laatijoille, on viihdyttävää.
3. Taatar23.11.2013 klo 11:34
Vielä näistä koviksista niin alussa ei meinannut ratketa muut kuin 'teet', eli aivojumppa kannattaa.
4. ripop23.11.2013 klo 16:45
Minusta tämä on paljon pah(R)empi kuin viimeviikkoinen.Hyvä Eki.
5. kari kämäräinen23.11.2013 klo 17:37
Paljon vaikeampi tosiaan. Ainut helppo kohta oli avarahko oikea alakulma.
6. kari kämäräinen23.11.2013 klo 19:17
Monta todella hyvää vihjettä!
7. Joutilas24.11.2013 klo 10:44
Ensin ajattelin,että kylläpäs on pari kökköä vihjettä/vastaussanaa.Sitten rukkasin vastaussanojani ja totesin,että onpas hienoja vihjeitä.Minulle tämä oli täysi kolmonen.Kiitos ja kumarrus.
8. Taatar24.11.2013 klo 12:53
Täyteen tuli ja monta uutta sanaa opittua, jes.
9. lp24.11.2013 klo 14:54
Tätä oli ilo ratkoa. Muutamia hyviä hämäyksiä, pari guugletusta ja täyttyi. Kiitos Eki, Heli ja P.A.
10. O24.11.2013 klo 15:08
Kyllä oli nautittava ristikko!!!

Vaikeampi, kun viimeviikkoinen. Monia uusia herkkupaloja.

Kiitos Erkki Vuokila/Heli Kärkkäinen ja P. A. Manninen!
11. Eki24.11.2013 klo 15:42
Terve terve, tässä oli Heikki, ei Heli.
12. O24.11.2013 klo 16:22
Eki.
Noin minun lehdessä lukee ristikon alla.
13. Eki24.11.2013 klo 17:23
Kiitetään silti Heikkiä.
14. MP24.11.2013 klo 19:25
Kauan piti miettiä vihjettä ON LEIPÄLAUTASISSA, siis miksi tulee sellainen vastaus kuin tuli. Viimein tuli välähdys ja oivallus!
15. niina24.11.2013 klo 20:53
MP
Voisitko antaa vinkin LEIPÄLAUTASISTA , jokin siinä kinnaa.
16. Emma24.11.2013 klo 21:21
niina,
vihje on ON LEIPÄLAUTASISSA. Ja siihen ei mitään vinkkejä anneta - tämä ei ole sellainen sivusto. Sitten, kun vastausaika palkintokilpailussa on päättynyt, eli ensi lauantaina, saat sen vaikka rautalangasta vännettynä.
17. niina24.11.2013 klo 21:24
EMMA
en tartte sun rautalankaa kiitos.
18. Jaska24.11.2013 klo 23:39
Kyllä tämä on sellainen sivusto, mutta vain HS-ketjun osalta. Muita palkintoristikkoja on tapana lisävinkata ko. säikeessä vasta ratkaisujen lähetysajan päätyttyä. Sivuston ylläpitäjän suositusta kuuliaisesti noudattakaamme.
19. Ylläpito25.11.2013 klo 00:04
Kyllähän säännöt on tehty kollektiivisesti.

Jos tämän leipälautasvihjeenkin selittäisi edes hitusen, laatijan ovelasti virittämä ansa laukeaisi. Vihjehän on tosi helppo, kun äkkää suunnan, mistä hakea.
20. Jussi vain25.11.2013 klo 15:55
Hyvä oli. Pääkuvan sanaa vähän jäin ihmettelemään.
21. Eki25.11.2013 klo 16:12
Mutustele pääkuvan lausetta ja anna asian viipyillä mielelläsi ja kielelläsi, niin assosiaatio tulee.
22. pelaaja25.11.2013 klo 17:38
Minä se olen tehnyt Vuokilan!
23. Kollo25.11.2013 klo 18:29
Tajusin pääkuvan sanan tänään yhtäkkiä ruuhkaratikassa (paikalla ei mitään yhteyttä ratkaisuun, aivot vain hortoilivat sopivaan suuntaan). Ehkä huomenna samassa paikassa hoituu vasen yläkulma!
24. Marco Poloinen25.11.2013 klo 20:31
pelaaja; oireista päätellen se oli pelättävissä! :-)
25. Jaska25.11.2013 klo 21:14
Minä en epäillyt hetkeäkään Ekin toimitusta parempaa tietoa toteuttajasta. Pitempään IS-koviksia ratkoneet kyllä olisivat tunnistaneet Lavoniuksen kynänäjäljen ilman Ekin ilmoitustakin. Toimitushan näissä haksahtaa enemmän ja vähemmän säännöllisesti, mutta ei nyt nosteta siitä numeroa.

Eikä lasketakaan. Keskipituus 6,14, neljä kulma-aukiota, kaakossa mojova 7x7-neliö kruunaa komeuden.Tekniikasta empimättä kympähdys. Tasaisen korkeatasoisesta sanastopuolesta ysähdys, ollen etenkin pääkuvaidea varsin nerollinen. Olka- ja kyynärvarren lisäksi sormin ja päin. Keskiarvoviisarin pysähdys siis lukemaan 9½.
26. Marco Poloinen25.11.2013 klo 21:16
Vaikka mielestäni olenkin tajunnut pääkuvan idiksen, jää kuvan suhteesta ratkaisujohdannaiseen vähän ristiriitainen olo...
27. Pekka30.11.2013 klo 06:38
SENIILI-JUHA= TIIA
Logiikka ei oikein aukea.
28. Hannu30.11.2013 klo 06:55
SENIILI viittaa vanhuuteen: vanhuudenheikko, kalkkeutunut jne. Sitten on olemassa laulaja JUHA TAPIO ja vaatesuunnittelija TIIA VANHATAPIO. "SENIILIJUHA" = "VANHATAPIO" = TIIA.
29. Pekka30.11.2013 klo 07:36
Kiitoksia , Hannu.
Henkilögalleriani laajeni taas vähän.
30. HM30.11.2013 klo 12:42
Minulla takkusi viimeiseksi oikea yläkulma ja SEN TALO ElOKUVASSA, kunnes keksin. että siihen tulee tyttönimeni! Mutta miksi SEN?
31. Jaska30.11.2013 klo 13:01
Roinilan talossa.
32. Jussi vain30.11.2013 klo 22:17
Olen mutustellut pääkuvasanaa, mutta ei vain oikein avaudu, jos se on edes oikein - RUKANEN?
33. O30.11.2013 klo 22:20
Jussi vain.
Niin minullakin on. Yhden koon RUKANEN!
34. iso S1.12.2013 klo 16:26
Eri hauska huumoripila, melkein kuin kolmen ällän yllioppilas yhden koon sukahousuissa.

Ensinäkemältä tulee mieleen että tässä tarvitaan avuksi kaiken sallivaa poikkeussääntöä, sillä ristikon sanojen pitäisi tarkoittaa jotain eikä vain olla vitsiväännöksiä. Näinhän onkin, Suomessa elelee seitsemän Rukasta. Heitähän on vain 22362 vähemmän kuin Korhosia, joka on sentään yleisin sukunimi.
35. HM1.12.2013 klo 18:01
Toki entisenä Roinilana tiedän Roinilan talossa-kirjan ja -elokuvan, mutta eikö pitäisi sanoa hänen talossaan eikä sen? Saivartelua, tiedän...
Roiniloita on kyllä paljon enemmän kuin Rukasia. ;)
36. Marco Poloinen1.12.2013 klo 19:41
Vaikka onkin "eri hauska huumoripila", kiusaa minua kuvassa esiintyvä käsine, joka ei ole rukkanen. Sormikas, hansikas, hanska, mikä vaan, mutta ei rukkanen. Samalla - tai vähemmällä - vaivallahan tuohon olisi saanut piirrettyä oikeankin kuvan!
37. Jaska1.12.2013 klo 20:12
Roinila on talon/tilan nimi, eikä siitä tavata puhuta hänenä.
38. Tuomas L.1.12.2013 klo 21:36
Vihje oli tarkkaan ottaen kai SILLÄ TALO ELOKUVASSA. Mietin nimittäin melko pitkään ratkaisua siltä pohjalta, että vastaus olisi PREERIA; Pieni talo preerialla ei kai kuitenkaan varsinaisesti ole minkään elokuvan nimi, vaikka tämännimiseen tv-sarjaan liittyi myös tv-elokuvia.
39. Jaska1.12.2013 klo 21:53
Jaa joo. "Sillä" viittaa siis vihjeessä maatilaan, jolla on talo.
40. kyselijä2.12.2013 klo 09:40
Oikealla yläkulmassa sain yhden vihjeen ratkaisuksi "avan" , mikä siellä kulmassa mulla on väärin?
41. Jaska2.12.2013 klo 10:45
Sulla on väärin VARAS vihjeeseen VAHINGOITTAA TAHALLAAN, siksi myös ARAL vihjeeseen VIRTAAKIN.
42. kyselijä2.12.2013 klo 11:00
Okei, onhan se uralkin tosiaan joki. Kiitos Jaska, nyt on täynnä ja kaikki vihjeet ymmärretty.
43. Jaska2.12.2013 klo 12:11
VIRUS voidaan tulkita Ekin joko tahalliseksi tai tahattomaksi huumoriksi; tuskin virus vaivautuu seuraamuksia pohtimaan isäntäsoluun työntyessään.
44. Jaska2.12.2013 klo 12:13
Tahatontahan se saattoi olla, koska tietokonevirusta tarkoitetaan.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *