KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > YHDYSSANAKETJU -133

7718. Yhdyssanaketju -133

Ari21.11.2013 klo 22:31
Tässä ketjussa ketjutetaan yhdyssanoja. Jatkosanan alkuosan pitää olla sama sana kuin edeltävän sanan loppuosa. Monikko- ja yksikkömuoja saa sekoittaa, samoin eri sijamuotoja. Esimerkiksi kävelykengät - kengänkanta on hyväksyttävästi jatkettu. Koko sanan pitää olla sellainen että se voisi olla esimerkiksi tietosanakirjan hakusana, joten loppuosan pitää olla perusmuodossa ellei se ole erisnimi. Silloinkin on suotavampaa käyttää mieluummin perusmuotoa, paitsi jos perusmuoto on jotenkin "huono" sana ja taivutettu erisnimi (kirja, elokuva, musiikkikappale...) on paremmin tunnettu.

Saman yhdyssanan toistumista pyydetään välttämään. Etsintä onnistuu useimmilla selaimilla näppäinyhdistelmällä Ctrl-F ja/tai valikosta Muokkaa - Etsi (Edit - Find).

Varmuuden vuoksi kannattaa hakea yksikkömuodon ja monikkomuodon yhteisellä osalla, siis esimerkiksi haku ruokapöy löytää sekä sanan ruokapöytä ja ruokapöydät.

Moniosaisten yhdyssanojen käyttö on sallittua ja niistä voi jatkaa yhdestä tai useammasta täydestä sanasta. Esimerkiksi sanasta jengityöntekijä voi jatkaa joko työntekijä- tai tekijä-alkuisilla yhdyssanoilla.
Koko sanasta ei saa jatkaa.

Sellaista sinänsä hauskaa temppua ei sallita missä sana jaetaan "mahdottomasti". Esimerkiksi tapauskova jakautuu tapa-uskova, ei tapaus-kova koska jälkimmäinen ei ole mielekäs sana. Jatkon pitää siis olla uskova-alkuinen, kova-alkuinen ei käy.

Jo käytettyjen sanojen lista löytyy säikeestä "4941. Yhdyssanaketjun kooste" joka löytyy osoitteesta:

_http://tinyurl.com/nzpgya


Jatkuu sanasta näyttelypäivämäärä
2. annikki22.11.2013 klo 06:22
määräpysäkki
3. PS22.11.2013 klo 09:02
pysäkkilaituri
4. Arskis22.11.2013 klo 12:18
laiturivaihde
5. lk22.11.2013 klo 13:17
vaihdemopo
6. PS22.11.2013 klo 16:07
mopokolari
7. hele22.11.2013 klo 16:46
kolarionnettomuus
8. lk22.11.2013 klo 17:10
onnettomuustutkija
9. eikka22.11.2013 klo 19:08
tutkijalausunto
10. O22.11.2013 klo 20:07
lausuntopyyntö
11. PS22.11.2013 klo 20:29
pyyntösaalis
12. hele22.11.2013 klo 21:14
saalisreppu
13. O22.11.2013 klo 21:17
reppureissu
14. eikka22.11.2013 klo 21:31
reissueväs
15. O22.11.2013 klo 21:37
evästorppa (mm. Lohjalla)
16. annikki22.11.2013 klo 21:44
torppamuseo
17. O22.11.2013 klo 21:46
museorekisteri
18. hele22.11.2013 klo 21:58
rekisterikirja
19. Hakro23.11.2013 klo 00:47
kirjakivi (engl. bibliolite)
20. PS23.11.2013 klo 07:07
kivikoivu (Betula ermanii)
21. lk23.11.2013 klo 08:53
koivunmahla
22. eikka23.11.2013 klo 10:26
mahlapullo
23. PS23.11.2013 klo 14:29
pullonokkarausku (Raja marginata)
24. hele23.11.2013 klo 15:03
rauskuparvi
25. annikki23.11.2013 klo 17:36
parvikatsomo
26. lk23.11.2013 klo 17:55
katsomokulttuuri
27. eikka23.11.2013 klo 18:13
kulttuuriohjelma
28. PS23.11.2013 klo 18:43
ohjelmanvalitsin (pyykkikoneessa)
29. hele23.11.2013 klo 19:01
valitsinnappula
30. Arskis23.11.2013 klo 19:19
nappulatakki
31. annikki23.11.2013 klo 19:41
takkinarikka
32. Arskis24.11.2013 klo 00:14
narikkamaksu
33. PS24.11.2013 klo 08:10
maksulippu
34. eikka24.11.2013 klo 09:34
lipputarkastus
35. Arskis24.11.2013 klo 10:29
tarkastushaara
36. hele24.11.2013 klo 10:40
haaraputki
37. lk24.11.2013 klo 17:18
putkisukka
38. anni24.11.2013 klo 17:44
sukkatanssit (teinikunnissa)
39. Arskis24.11.2013 klo 17:58
tanssikisa (mm. TTK)
40. hele24.11.2013 klo 18:31
kisa-aikataulu
41. annikki24.11.2013 klo 20:25
taulukehys
42. PS24.11.2013 klo 20:37
kehysaura
43. eikka24.11.2013 klo 21:02
auravako
44. O24.11.2013 klo 21:39
vakosamettiliivi
45. PS24.11.2013 klo 22:29
liivinmaalainen
46. annikki25.11.2013 klo 06:09
maalaisleipä
47. Antti25.11.2013 klo 07:24
leipähuone (= Beetlehem)
48. PS25.11.2013 klo 09:23
huonetammi (Nicodemia)
49. lk25.11.2013 klo 13:33
tammitynnyri
50. PS25.11.2013 klo 16:08
tynnyrikotelokärpäset (Cyclorrapha)
51. hele25.11.2013 klo 17:13
kärpäsansa
52. PS25.11.2013 klo 20:18
ansaraudat
53. annikki25.11.2013 klo 20:24
rautakauppias
54. Arskis25.11.2013 klo 23:05
kauppiasvalmennus
55. anni26.11.2013 klo 00:10
valmennusopas
56. eikka26.11.2013 klo 05:52
opasmatka
57. PS26.11.2013 klo 07:32
matkarasitus
58. lk26.11.2013 klo 16:18
rasitusmurtuma
59. PS26.11.2013 klo 16:43
murtumalinja
60. eikka26.11.2013 klo 18:49
linjanmuutos
61. Arskis26.11.2013 klo 20:37
muutosverotus
62. hele26.11.2013 klo 20:49
verotusvaikutus
63. Hakro26.11.2013 klo 22:15
vaikutustapa
64. eikka27.11.2013 klo 06:08
tapakäytäntö
65. PS27.11.2013 klo 09:29
käytäntööntulo
66. lk27.11.2013 klo 14:53
tuloaula
67. hele27.11.2013 klo 16:30
aulakanttiini
68. eikka27.11.2013 klo 20:32
kanttiininhoitaja
69. anni27.11.2013 klo 23:02
hoitajapäivät (esim. Sairaanhoitajaliiton järjestämät)
70. Arskis27.11.2013 klo 23:07
päiväajovalosarja
71. PS28.11.2013 klo 09:34
valosarjaviritelmä
72. lk28.11.2013 klo 18:35
viritelmävalot
73. PS28.11.2013 klo 20:41
valokiila (Meksikon pikajunasta)
74. O28.11.2013 klo 20:50
kiilakenkäkorkopari
75. PS28.11.2013 klo 21:39
pariliuskavehka (Philodendron bipinnatifidum)
76. annikki28.11.2013 klo 21:51
vehkavalikoima
77. PS28.11.2013 klo 21:58
valikoimansupistus
78. Arskis28.11.2013 klo 22:32
supistushelmi
79. hele29.11.2013 klo 05:53
helmikoru
80. PS29.11.2013 klo 09:20
korulukki (Megabunus diadema)
81. Arskis29.11.2013 klo 09:39
Lukkirinne (Vantaalla)
82. PS29.11.2013 klo 10:03
rinneprofiili
83. T.Avis29.11.2013 klo 12:03
profiilipelti
84. lk29.11.2013 klo 13:49
peltiukko
85. PS29.11.2013 klo 15:50
ukkomansikka (Fragaria moschata)
86. hele29.11.2013 klo 18:40
mansikkamaa
87. PS29.11.2013 klo 22:05
maapähkinä (Arachis hypogaea)
88. hele29.11.2013 klo 22:27
pähkinäkakku
89. lk30.11.2013 klo 08:48
kakkuviipale
90. PS30.11.2013 klo 09:39
viipalejuusto
91. Arskis30.11.2013 klo 09:45
Juustoportti
92. hele30.11.2013 klo 10:21
porttivahti
93. alma30.11.2013 klo 11:37
vahtipuku
94. PS30.11.2013 klo 12:21
pukunahka
95. lk30.11.2013 klo 14:31
nahkasohva
96. hele30.11.2013 klo 17:24
sohvatyyny
97. Arskis30.11.2013 klo 17:35
tyynykaiutin
98. eikka30.11.2013 klo 18:16
kaiutinkaappi
99. PS30.11.2013 klo 18:38
kaappisavustin
100. hele30.11.2013 klo 18:41
savustingrilli
101. PS30.11.2013 klo 19:05
grillibroileri
102. alma30.11.2013 klo 19:10
broilerikastike
103. O30.11.2013 klo 20:45
kastikesuurustemäärä
104. PS30.11.2013 klo 22:21
suurustemäärämittaus
105. O30.11.2013 klo 22:57
mittauspöytäkirja
106. PS1.12.2013 klo 09:22
(mittauspöytäkirja on jo laadittu ja koosteeseen talletettu)
107. hele1.12.2013 klo 09:58
mittausaika
108. PS1.12.2013 klo 12:12
ajannäyttäjäkukka (Hibiscus trionum)
109. lk1.12.2013 klo 12:14
kukkakimppu
110. PS1.12.2013 klo 14:14
Kimppukylä (Ikaalisissa)
111. Sinikka1.12.2013 klo 16:02
Kylähullu
112. PS1.12.2013 klo 17:06
(Koska kylähullu on jo koosteessa, on ihan hullua tuoda häntä toistamiseen esille.)
113. hele1.12.2013 klo 17:23
kyläkartta
114. Sinikka1.12.2013 klo 17:56
Karttapallo
115. Hakro1.12.2013 klo 18:05
palloliina (kirjapainotermi)
116. alma1.12.2013 klo 18:58
liinatasku (puvun takissa)
117. hele1.12.2013 klo 19:00
karttapiirros (karttapallo jo käytetty)
118. PS1.12.2013 klo 19:03
piirrostaide
119. PS1.12.2013 klo 19:05
Perun edellisen, koska nyt pitäisi jatkaa sanasta: kyläkartta.
120. hele1.12.2013 klo 19:16
taidehuutokauppa (karttapiirros jatkui kyläkartasta)
121. PS1.12.2013 klo 19:25
(mutta sääntönä on ollut ettei omansa perään jatketa ennenkuin vrk:n kuluttua)
122. annie1.12.2013 klo 19:36
kauppamainonta
123. lippe1.12.2013 klo 20:01
mainontakulut
124. O1.12.2013 klo 21:06
kulukorvauslomake
125. PS1.12.2013 klo 21:38
(Hyväksytäänkö siis että saa jatkaa oman lähetyksensä perään rajattomasti? Minusta sellainen ketjuilu ei ole kivaa.)
126. sini2.12.2013 klo 04:59
lomakekuori
127. PS2.12.2013 klo 09:19
(Väännänpä vielä lukutaitoisille rautalangasta:
Viimeinen oikea sana on helen kyläkartta. Sinikan käytettyä karttapalloa ei hyväksytä, eikä siitä jatkettua palloliinaa ja liinataskua.
helen karttapiiros tuli siis omansa jatkoksi 1 1/2 tuniin päästä.
Tuon huomattuaan PS perui piirrostaiteen ja helen jatko: taidehuutokauppa, on siis virheellinen ja jälleen omansa perässä.
Eli jos joku muu kuin hele jatkaisi sanasta kyläkartta, niin oltaisiin palattu sääntöjen mukaiseen ketjuiluun.)
128. lk2.12.2013 klo 13:44
[PS on oikeassa, alkuperäisten sääntöjen mukaan mennään ja kan-
nattaisi aina tarkastaa koosteesta onko sana jo "käytetty"]

Karttaikkuna
129. Juhani2.12.2013 klo 18:10
ikkunalasta
130. iso S2.12.2013 klo 18:53
[No, minusta tässä on tulkintakysymys ja rajatapaus, jossa hele lienee toiminut ns. hyvässä uskossa. Hänen toimittamansa kyläkartan jälkeen ovat lähettäneet Sinikka, Hakro ja alma. Virheen teki Sinikka, hele huomasi sen ja vihelsi pelin poikki antaen samalla toisen jatkon. Jos virheellinen jatko ja siihen perustuvat jatkot pyyhitään pöytäkirjasta oikeudenkäynnin tapaan (vastalauseen hyväksymisen jälkeen valamiehistöä kehotetaan unohtamaan kysymys ja mahdolinen vastaus), hele rikkoi sääntöjä. Jos taas silmällä katsotaan, niin helellä ei ole kahta peräkkäistä viestiä ja hän oli vapaa heittämään ensimmäisen kiven. Minusta suurta vääryyttä sääntöjen hengelle ei olisi tapahtunut vaikka helen karttapiirros olisi hyväksytty. Sääntöjen kirjaimen tiukan tulkinnan mukaan meneteltiin oikein, kun jatkettiin karttaikkunan kautta ikkunalastaan.

Ei sekään ole kivaa jos aletyaan liikaa nipottaa? Tuskin kukaan käyttää tätä esittämääni porsaanreikää niin että antaa väärillä nimillä tai bulvaanien avulla vääriä jatkoja, jotta pääsisi omalla nimimerkillään diskaamaan ja antamaan haluamansa jatkon omaan sanaansa.]
131. hele2.12.2013 klo 19:19
Kiitos iso S. Halusin vain ohjata pelin oikeille raiteille väärän karttapallon jälkeen. En tarkoituksella jatkanut oman sanan perään, tulihan väliin muitakin sanoja. Aika tosikkomaista taitaa tämä peli olla, missähän ne säännöt on,en ole nähnyt.

Anteeksi, anteeksi, anteeksi.
132. Arskis2.12.2013 klo 19:23
Lastatie (Helsingissä)
133. PS2.12.2013 klo 20:35
tiesuola
134. SP2.12.2013 klo 21:00
suolasäkki
135. Rakel L2.12.2013 klo 22:24
säkkimekko
136. Arskis2.12.2013 klo 22:38
mekkojakku
137. sara3.12.2013 klo 05:22
jakkupuku
138. PS3.12.2013 klo 08:53
Pukustudio (Helsingissä)
139. lk3.12.2013 klo 14:04
studiomikrofoni
140. Arskis3.12.2013 klo 16:14
mikrofoniadapteri
141. Hakro3.12.2013 klo 16:51
adapteriliitin
142. jusa3.12.2013 klo 17:02
liitinrasia
143. PS3.12.2013 klo 20:22
(Koska koosteesta löytyy jo käytetty liitinrasia, emme halua tänne enää uutta)
144. Arskis3.12.2013 klo 20:33
liitinalusta
145. Hakro3.12.2013 klo 20:39
alustanvoitelu (aikoinaan sellainen piti autoille tehdä tavallisesti 1000 km:n välein)
146. Arskis3.12.2013 klo 20:42
voitelunippa
147. O3.12.2013 klo 20:53
nippanappa (nahkapaja Helsinki)
148. Arskis3.12.2013 klo 21:16
Nappa-Asu (Kuhmossa)
149. SP3.12.2013 klo 21:23
asuvarasto (esim.sairaalan työasut)
150. Hakro3.12.2013 klo 21:41
varasto-olut (lager beer)
151. Arskis3.12.2013 klo 21:47
olutmakkara
152. PS3.12.2013 klo 22:22
makkararuisku
153. O3.12.2013 klo 22:26
Ruiskumaalausurakka
154. sini3.12.2013 klo 22:34
urakkataksa
155. Juhani4.12.2013 klo 05:12
taksaluettelo
156. PS4.12.2013 klo 08:57
luettelontäydennys
157. Arskis4.12.2013 klo 10:01
täydennyskoulutuskeskus
158. PS4.12.2013 klo 11:22
Keskusmetsäseura (Tapio)
159. Hakro4.12.2013 klo 11:40
Seurasaaret (Îles de la Société, ihan eri paikka kuin aikaisemmin esiintynyt Seurasaari)
160. lk4.12.2013 klo 15:22
Saarivirta
161. sini4.12.2013 klo 16:57
virtakatkos
162. Juhani4.12.2013 klo 20:19
katkosilmoitus
163. PS4.12.2013 klo 20:24
ilmoitusteho
164. O4.12.2013 klo 21:06
tehosekotinmalli
165. pöö4.12.2013 klo 21:49
mallivertailu
166. Hakro4.12.2013 klo 21:54
vertailutesti
167. iso S4.12.2013 klo 22:02
[hele, tämän ketjun erityissäännöt on esitetty kunkin säikeen avausviestissä kohtuullisella tarkkuudella. Tuo 24 tunnin säänto sen sijaan on kaikille ketjuille yhteinen, eikä sitä voi tietää ellei ole seurannut erinäisiä ketjuja pitemmän aikaa. Täällä ei ole missään helposti löydettävässä paikassa Ketjuilijan Kultaista Kirjaa, jossa etiketti olisi määritelty.]
168. O4.12.2013 klo 22:47
testipiste
169. Hakro4.12.2013 klo 22:53
pistevalo
170. O4.12.2013 klo 22:58
valokarnevaali
171. Arskis4.12.2013 klo 23:11
karnevaalikausi
172. sini5.12.2013 klo 06:05
kausirokotus
173. lk5.12.2013 klo 09:46
rokotusmääräys
174. PS5.12.2013 klo 10:16
määräysperiaate
175. SP5.12.2013 klo 15:30
aatekannatus
176. PS5.12.2013 klo 16:30
kannatuspalkki
177. julian5.12.2013 klo 16:41
palkkihirsi
178. PS5.12.2013 klo 16:47
hirsikytry (Ernobius mollis)
179. lk5.12.2013 klo 18:27
Kytrytuho
180. Sinikka5.12.2013 klo 19:13
tuhouni
181. O5.12.2013 klo 20:58
unihalvaustila
182. Hakro5.12.2013 klo 21:46
tilataulu (atk-termi)
183. O5.12.2013 klo 21:51
taulutelevisiokoko
184. Arskis5.12.2013 klo 22:03
kokohousu
185. juhani5.12.2013 klo 22:16
housutasku
186. O5.12.2013 klo 22:18
taskuomena
187. sara5.12.2013 klo 22:20
omenapiirakka
188. O5.12.2013 klo 22:22
Piirakkasukka
189. emile6.12.2013 klo 07:17
sukkapuikko
190. annikki6.12.2013 klo 08:41
puikkokotelo
191. lk6.12.2013 klo 09:32
kotelo-ostos
192. PS6.12.2013 klo 09:43
ostosretki
193. PS6.12.2013 klo 09:48
(En tiennyt mikä on piirakkasukka, joten selvitin tuon sukan olemassaolon. Se ei selvinnyt, missä tai kuka on Piirakkasukka. Tietäisikö O tai joku muu?)
194. sara6.12.2013 klo 10:40
retkibussi
195. Hakro6.12.2013 klo 11:32
bussilippu
196. [Hakro]6.12.2013 klo 11:39
[PS, googlaus antoi toista tuhatta osumaa hakusanalle piirakkasukka, tässä yksi: -http://hillokellari.blogspot.fi/2012/10/piirakkas ukat.html. Nimitys johtunee kuviosta, joka muistuttaa jollain tavalla karjalanpiirakkaa.]
197. iina6.12.2013 klo 12:14
lipputarkastaja
198. juhani6.12.2013 klo 13:47
tarkastajalausunto
199. PS6.12.2013 klo 16:08
lausuntopyyntöajankohta
200. [PS]6.12.2013 klo 16:11
[Googlesta minäkin löysin piirakkasukan, mutta en Piirakkasukkaa, joka on kait sukunimi tai paikkakunta.]
201. baba7.12.2013 klo 09:11
ajankohtailmoitus
202. sini7.12.2013 klo 13:05
ilmoitustolppa
203. Arskis7.12.2013 klo 14:39
tolppalaukaus
204. zee7.12.2013 klo 14:45
laukausnopeus
205. fanni7.12.2013 klo 16:29
nopeuskamera
206. PS7.12.2013 klo 16:55
kameralinssi
207. anni7.12.2013 klo 17:01
linssisalaatti
208. lk7.12.2013 klo 17:33
salaattibaari
209. annikki7.12.2013 klo 18:01
baaritarjoilija
210. PS7.12.2013 klo 18:55
tarjoilijanpesti
211. sara7.12.2013 klo 18:59
pestipäivä
212. PS7.12.2013 klo 22:26
päivänvarjolintu (Cephalopterus ornatus)
213. Arskis8.12.2013 klo 00:16
lintuaura
214. Sinikka8.12.2013 klo 07:39
auratalli
215. Arskis8.12.2013 klo 09:11
tallilyhty
216. sini8.12.2013 klo 09:39
lyhtyvalo
217. lk8.12.2013 klo 09:48
valomiekka
218. juhani8.12.2013 klo 10:02
miekkavalas
219. PS8.12.2013 klo 10:07
valaanluu
220. annikki8.12.2013 klo 10:28
luukoru
221. PS8.12.2013 klo 10:32
korulevät (Desmidiaceae)
222. lk8.12.2013 klo 16:04
leväsukarapu
223. PS8.12.2013 klo 16:46
rapumangusti (Herpestes urva)
224. Arskis8.12.2013 klo 17:34
mangustikamera (Korkeasaaressa)
225. juhani8.12.2013 klo 17:38
kamerakuva
226. O8.12.2013 klo 19:46
kuvamanipulaatio
227. taiga8.12.2013 klo 19:49
manipulaatiohuijaus
228. O8.12.2013 klo 19:52
huijaustekstiviesti
229. Sinikka8.12.2013 klo 20:11
viestikoulu (armeijan)
230. O8.12.2013 klo 20:14
kouluterveyskysely
231. Sinikka8.12.2013 klo 20:18
kyselykausi (lapsella)
232. annikki8.12.2013 klo 20:26
kausityöpaikka
233. O8.12.2013 klo 20:55
työpaikkakiusaaminen
234. PS8.12.2013 klo 22:12
[kuvamanipulaatio on koosteessa, jatketaan siis sanasta: kamerakuva]

kuvalennätin
235. O8.12.2013 klo 22:23
lennäinlinjasuunnitelma
236. O8.12.2013 klo 22:33
korjaus.
lennätinlinjasuunnitelma
237. annikki9.12.2013 klo 05:51
suunnitelmaehdotus
238. PS9.12.2013 klo 08:54
ehdotusvastarinta
239. lk9.12.2013 klo 16:52
rintapanssari
240. annikki9.12.2013 klo 18:09
panssarivaunu
241. sini9.12.2013 klo 19:22
vaunuverho
242. O9.12.2013 klo 19:24
vaunumalliesite
243. juhani9.12.2013 klo 20:12
verhokisko
244. Arskis9.12.2013 klo 20:34
kiskokenkä
245. leslie9.12.2013 klo 21:02
kenkäharja
246. PS9.12.2013 klo 21:08
harjasusi (Chrysocyon brachyurus)
247. annikki9.12.2013 klo 21:10
susilauma
248. O9.12.2013 klo 21:16
laumaimmuniteetti
249. juhani9.12.2013 klo 21:27
immuniteettisuoja
250. O9.12.2013 klo 21:34
suojakaasupakkaus
251. sini10.12.2013 klo 08:20
pakkausseloste
252. PS10.12.2013 klo 10:11
selostepaperi
253. annikki10.12.2013 klo 11:03
paperitaide
254. lk10.12.2013 klo 15:56
taidemyyntinäyttely
255. PS10.12.2013 klo 16:01
näyttelyhieho (karjanäyttelyssä)
256. lk10.12.2013 klo 16:36
hiehopihatto
257. Arskis10.12.2013 klo 16:40
pihattorakennus
258. Sinikka10.12.2013 klo 17:50
rakennusala
259. PS10.12.2013 klo 20:19
Alakonnunpohjukka (Kiteellä)
260. O10.12.2013 klo 20:22
pohjukaissuolihaava
261. annikki10.12.2013 klo 21:37
haavalaastari
262. [Arskis]10.12.2013 klo 22:59
[pohjukka ja pohjukainen eri sana?]
263. sini11.12.2013 klo 18:18
pohjukkalaituri
264. Sinikka11.12.2013 klo 18:57
laiturisuunnitelma
265. leslie11.12.2013 klo 19:19
suunnitelmalomake
266. sara11.12.2013 klo 20:46
lomakepostitus
267. juhani12.12.2013 klo 05:48
postituspäivä
268. PS12.12.2013 klo 11:47
päiväntasaaja-akseli
269. Arskis12.12.2013 klo 12:56
akseliholkki
270. PS12.12.2013 klo 14:57
holkkiputki (salaojaputkien tiivistyskappale)
271. lk12.12.2013 klo 17:58
putkineulos
272. PS12.12.2013 klo 20:34
neulospohjakenkä
273. Arskis12.12.2013 klo 20:51
kengänkuva (moni saanut takamukseensa)
274. annikki12.12.2013 klo 21:43
kuvasuurennos
275. juhani13.12.2013 klo 05:14
suurennostarjous
276. leslie13.12.2013 klo 06:20
tarjousmainos
277. PS13.12.2013 klo 09:29
mainosilmapallo
278. Arskis13.12.2013 klo 09:34
ilmapallopumppu
279. sara13.12.2013 klo 16:17
pumppukoppi
280. lk13.12.2013 klo 17:39
koppivaunu
281. Arskis13.12.2013 klo 18:10
vaunukilometri
282. sini13.12.2013 klo 20:06
metrimitta
283. Sinikka13.12.2013 klo 20:18
mittatarkkuus
284. PS13.12.2013 klo 20:26
(Ainakin metrimitta ja mittatarkkuus ovat koosteessa. Hiukan lisää tarkkuutta hyvät ystävät!)
285. PS13.12.2013 klo 20:31
metrikynttilä (eli luksi)
286. sara13.12.2013 klo 20:43
kynttilänliekki
287. PS13.12.2013 klo 22:02
liekkisulatus
288. juhani13.12.2013 klo 22:15
sulatuslämpötila
289. Arskis13.12.2013 klo 22:30
lämpötila-asteikko
290. PS14.12.2013 klo 10:23
asteikkoympyrä
291. Arskis14.12.2013 klo 10:45
ympyräasemakaava (mm. Haminassa)
292. lk14.12.2013 klo 11:27
kaavahakemus
293. Sinikka14.12.2013 klo 11:32
hakemustulva
294. annikki14.12.2013 klo 13:23
tulvavaara
295. leslie14.12.2013 klo 18:07
vaarailmoitus
296. PS14.12.2013 klo 18:37
(hakemustulva on jo koosteessa tapahtunut, padotaan se ja jatketaan edellisestä sanasta)

hakemusasiakirja
297. juhani14.12.2013 klo 19:03
kirjankuvitus
298. PS14.12.2013 klo 21:32
kuvitustaide
299. annikki14.12.2013 klo 22:24
taidekasvatus
300. O14.12.2013 klo 22:34
kasvatuskumppanuus
301. Arskis14.12.2013 klo 23:31
kumppanuusverkosto
302. SP15.12.2013 klo 07:45
verkostovuoto
303. Arskis15.12.2013 klo 09:42
vuotohäiriö
304. lk15.12.2013 klo 11:12
häiriökuormitus
305. PS15.12.2013 klo 17:22
kuormitusraja
306. T.Avis15.12.2013 klo 18:23
rajatila
307. annikki15.12.2013 klo 18:28
tilatukioikeus
308. O15.12.2013 klo 19:59
oikeusrekisterikeskus
309. juhani15.12.2013 klo 20:11
keskuspäivystäjä
310. O15.12.2013 klo 21:06
päivystäjävuorottelu
311. annikki16.12.2013 klo 04:26
vuorotteluvapaa
312. leslie16.12.2013 klo 06:08
vapaa-aika
313. PS16.12.2013 klo 08:42
(Oikeusrekisterikeskus on jo käytetty sana, sen tietää siitä, että se löytyy koosteesta.
Tämän ketjun esipuheessa sanotaan, että saman yhdyssanan toistumista pyydetään välttämään. Parempi olisi, kun toisto olisi jyrkästi kielletty, sillä eihän samojen sanojen toistelemisessa ole mitään mieltä.)
314. lk16.12.2013 klo 13:55
[jatkunee siis sanasta tilatukioikeus]

oikeushenkilö
315. Hakro16.12.2013 klo 16:33
henkilöhaku
316. juhani16.12.2013 klo 19:13
hakuvalo
317. O16.12.2013 klo 21:18
valokarnevaaliaika
318. PS16.12.2013 klo 22:07
aikaansaanti
319. Arskis16.12.2013 klo 22:29
saantitodistuskirje
320. annikki17.12.2013 klo 05:14
kirjeleimasin
321. Arskis17.12.2013 klo 09:50
leimasintehdas
322. Hakro17.12.2013 klo 11:04
tehdastalli
323. Arskis17.12.2013 klo 12:57
tallinovi
324. lk17.12.2013 klo 14:09
ovipumppu
325. annikki17.12.2013 klo 16:37
pumppunosturi
326. juhani17.12.2013 klo 20:26
nosturiliike
327. lk18.12.2013 klo 14:15
liikemäärämomentti
328. leslie18.12.2013 klo 16:18
momenttivarsi
329. PS18.12.2013 klo 23:27
varsimukula
330. annikki19.12.2013 klo 05:47
mukulakivi
331. lk19.12.2013 klo 13:33
kivisormus
332. PS19.12.2013 klo 14:21
sormuskaiverrus
333. Arskis19.12.2013 klo 15:55
kaiverruskone
334. PS19.12.2013 klo 21:56
Konekauha (Oy, Vantaa)
335. Arskis19.12.2013 klo 22:07
kauhakone (kauhuri)
336. annikki19.12.2013 klo 22:12
konevaja
337. leslie20.12.2013 klo 06:19
vajatonttu
338. Arskis20.12.2013 klo 09:26
Tonttupolkka
339. lk20.12.2013 klo 17:50
Polkkapossu
340. juhani20.12.2013 klo 18:08
possupata
341. T.Avis20.12.2013 klo 20:16
Patakolmonen
342. PS20.12.2013 klo 20:38
kolmospesä
343. leslie20.12.2013 klo 20:40
pesänhävittäjä
344. PS20.12.2013 klo 22:30
hävittäjäkonelaivue
345. lk21.12.2013 klo 08:30
laivuelento
346. annikki21.12.2013 klo 10:17
lentolippu
347. Arskis21.12.2013 klo 10:19
lennonjohto
348. Arskis21.12.2013 klo 10:30
lippuhinta
349. juhani21.12.2013 klo 10:36
hinnanlasku
350. PS21.12.2013 klo 15:49
laskutelinepyörä
351. leslie21.12.2013 klo 15:54
pyöränketju
352. annikki22.12.2013 klo 09:04
ketjuharava
353. Arskis22.12.2013 klo 10:06
Haravapuro (Ilomantsissa)
354. lk22.12.2013 klo 11:22
Puroniitty
355. juhani22.12.2013 klo 12:15
niittylaidun
356. Hakro22.12.2013 klo 12:38
laidunkausi
357. annikki22.12.2013 klo 14:56
kausiliiga
358. PS22.12.2013 klo 14:56
kausivihannekset
359. SP22.12.2013 klo 16:29
liigakarsinta
360. PS22.12.2013 klo 19:47
karsintakirves
361. annikki23.12.2013 klo 05:09
kirvespaita (Tapparanpelaaja)
362. Arskis23.12.2013 klo 09:35
Paitakulma (Kamppi, Helsinki)
363. lk23.12.2013 klo 14:29
kulmasoutu
364. annikki23.12.2013 klo 17:22
soutumatka
365. Arskis23.12.2013 klo 17:53
matkaratsastus
366. Hakro23.12.2013 klo 18:02
ratsastusleiri
367. PS23.12.2013 klo 19:08
leirikaste
368. juhani23.12.2013 klo 19:27
kastemekko
369. annikki24.12.2013 klo 08:02
mekkoputiikki
370. PS24.12.2013 klo 12:49
putiikkikuja
371. Arskis24.12.2013 klo 13:13
Kujajärvi (Ylistarossa)
372. lk24.12.2013 klo 13:36
[ Hyvää Joulua! ]

järvimuta
373. Hakro24.12.2013 klo 13:43
mutakakku (http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/227889/Mu takakku/)
374. Arskis24.12.2013 klo 14:02
kakkukupu (joulukakunkin suojaksi)
375. KOM24.12.2013 klo 14:22
kupukanta (esim. ruuveissa)
376. Hakro24.12.2013 klo 14:45
kantakortti
377. KOM24.12.2013 klo 14:50
korttihuijaus (useita erilaisia)
378. annikki24.12.2013 klo 19:33
huijausviesti
379. lk25.12.2013 klo 11:22
Viestiveistämö (mainostoimisto)
380. juhani25.12.2013 klo 18:21
veistämöyrittäjä
381. Arskis25.12.2013 klo 18:32
yrittäjäkuljettaja (työaikadirektiivi ja -laki koskee myös häntä)
382. lk26.12.2013 klo 13:37
kuljettajaopetus
383. annikki26.12.2013 klo 13:41
opetustunti
384. Hakro26.12.2013 klo 15:56
tuntituotto
385. PS26.12.2013 klo 16:00
tuottohakkuu
386. juhani26.12.2013 klo 16:27
hakkuuaukko
387. annikki27.12.2013 klo 05:46
aukkohakkuusuunnitelma
388. lk27.12.2013 klo 13:01
suunnitelmapäivitys
389. PS27.12.2013 klo 13:10
(hakkuuaukko on jo valmiiksi savotoitu koosteessa, joten jatkuu: tuottohakkuu -sanasta)
390. [lk]27.12.2013 klo 15:10
[tuohon väliin sopisi hakkuusuunnitelma, niin jatkuisi sitten ihan
oikein]
391. Arskis27.12.2013 klo 18:44
päivityshistoria
392. PS27.12.2013 klo 23:16
historiatoimikunta
393. Arskis27.12.2013 klo 23:34
kuntajakoselvitys (Hennan heiniä)
394. lk28.12.2013 klo 08:34
selvityslaitos
395. juhani28.12.2013 klo 09:06
laitoskone
396. Mari28.12.2013 klo 15:34
koneyrittäjä
397. lk29.12.2013 klo 11:53
yrittäjäjuhla
398. PS29.12.2013 klo 18:28
juhlatalo
399. O29.12.2013 klo 21:11
talopakettipiirustus
400. Mari29.12.2013 klo 21:27
piirustuspahvi
401. O29.12.2013 klo 21:44
pahvimuuttolaatikko
402. PS29.12.2013 klo 22:07
laatikkosilakat
403. Arskis29.12.2013 klo 22:10
silakkaverkko
404. O29.12.2013 klo 22:18
verkkoapteekkiketju
405. PS29.12.2013 klo 22:54
ketjuviikate
406. Mari30.12.2013 klo 05:56
viikatemies
407. Arskis30.12.2013 klo 12:21
mieseläinlääkäri
408. lk30.12.2013 klo 14:18
lääkärisanasto
409. PS30.12.2013 klo 16:23
sanastonkeruu
410. Arskis30.12.2013 klo 16:33
keruuputkisto
411. Mari30.12.2013 klo 17:15
putkistovuoto
412. Hakro30.12.2013 klo 17:40
vuodonilmaisuaine
413. juhani30.12.2013 klo 19:28
ainemitta
414. PS30.12.2013 klo 19:58
mittariuku
415. Mari30.12.2013 klo 20:31
riukuveräjä
416. Hakro30.12.2013 klo 20:36
Veräjämäki (00650)
417. O30.12.2013 klo 21:26
mäkikuismakimppu
418. PS31.12.2013 klo 14:34
kimpputierasammal (Racomitrium fasciculare)
419. Mari31.12.2013 klo 22:13
sammalruusu
420. Arskis1.1.2014 klo 10:46
ruusupapu (Phaseolus coccineus)
421. juhani1.1.2014 klo 12:23
papusalaatti
422. PS1.1.2014 klo 13:46
salaattifenkoli
423. lk1.1.2014 klo 15:15
fenkolirisotto
424. Arskis1.1.2014 klo 15:20
risottoriisi
425. Hakro1.1.2014 klo 15:45
riisipaperi
426. Arskis1.1.2014 klo 16:02
papeririisi (500 arkkia)
427. PS1.1.2014 klo 16:06
riisipuuro
428. Mari1.1.2014 klo 19:51
puurolusikka
429. Hakro1.1.2014 klo 20:07
lusikkapora
430. juhani2.1.2014 klo 05:30
porasarja
431. lk2.1.2014 klo 09:07
Sarjametalli
432. Arskis2.1.2014 klo 09:35
metallihohtomaali
433. Mari2.1.2014 klo 18:21
maalitilasto
434. PS3.1.2014 klo 12:39
tilastopoikkeama
435. juhani3.1.2014 klo 16:28
poikkeamavertailu
436. lk3.1.2014 klo 17:58
vertailujarrut
437. Arskis3.1.2014 klo 18:56
jarrurumpu
438. Mari3.1.2014 klo 19:40
rumpukuivaus
439. Arskis3.1.2014 klo 21:40
kuivaushuone
440. PS3.1.2014 klo 21:48
huoneviikunapuu (Ficus elastica)
441. Mari3.1.2014 klo 22:00
puunkorjuu
442. Hakro3.1.2014 klo 22:10
korjuuaika
443. lk4.1.2014 klo 09:13
aikamatkustaja
444. Arskis4.1.2014 klo 10:52
matkustajavaunu
445. Mari4.1.2014 klo 12:37
vaunumies
446. Hakro4.1.2014 klo 14:04
miehenkunto
447. PS4.1.2014 klo 17:18
Kunto-Pirkat (urheiluseura)
448. Mari4.1.2014 klo 19:20
Pirkanhiihto
449. T.Avis4.1.2014 klo 19:38
hiihtopummi
450. Arskis4.1.2014 klo 22:05
pummimatkustaja
451. PS4.1.2014 klo 22:09
matkustajalaiva
452. Mari5.1.2014 klo 05:45
laivalippu
453. lk5.1.2014 klo 09:53
lippunauha
454. PS5.1.2014 klo 10:01
nauhasilikaatit
455. juhani5.1.2014 klo 10:06
nauhalaku
456. juhani5.1.2014 klo 10:08
silikaattimaali
457. Hakro5.1.2014 klo 10:34
maaliintuloaika
458. lk5.1.2014 klo 15:26
ajanhallinta
459. Mari5.1.2014 klo 18:29
hallintasopimus
460. lk6.1.2014 klo 09:28
sopimusvapaus
461. Arskis6.1.2014 klo 10:22
Vapaudenaukio
462. Mari6.1.2014 klo 11:01
aukionäyttämö
463. lk6.1.2014 klo 13:00
Näyttämönpuisto
464. PS6.1.2014 klo 13:05
puistoruskokarve (Parmelia acetabulum)
465. Hakro6.1.2014 klo 15:44
karvejäkälät
466. anni6.1.2014 klo 16:22
jäkälämuru (eli soredia)
467. lk6.1.2014 klo 18:02
murupiirakka
468. Arskis6.1.2014 klo 18:14
piirakkasukat
469. Mari6.1.2014 klo 18:14
piirakkaresepti
470. Aura6.1.2014 klo 18:29
Piirakkasukka yksikkömuodossa on jo käytetty
471. Arskis6.1.2014 klo 20:58
Reseptipankki
472. juhani6.1.2014 klo 21:05
pankkipalvelu
473. Hakro6.1.2014 klo 21:08
palveluvuoro
474. PS6.1.2014 klo 22:24
vuorovuosi
475. Mari7.1.2014 klo 04:58
vuosiluku
476. PS7.1.2014 klo 11:18
lukuheimo
477. lk7.1.2014 klo 15:49
heimokulttuuri
478. Mari7.1.2014 klo 21:36
kulttuurikeskus
479. Hakro8.1.2014 klo 10:52
keskusohjaus
480. PS8.1.2014 klo 11:05
ohjaustehostin
481. lk8.1.2014 klo 16:01
tehostinpumppu
482. Mari8.1.2014 klo 16:30
pumppukoppi
483. PS8.1.2014 klo 21:40
koppivankeus
484. Hakro8.1.2014 klo 21:44
vankeusaika
485. PS9.1.2014 klo 09:30
aikatulilanka
486. Arskis9.1.2014 klo 09:47
langansyöttö
487. Hakro9.1.2014 klo 11:46
syöttöpumppu (dieselmoottorissa)
488. lk9.1.2014 klo 16:44
pumppumeisseli
489. Mari9.1.2014 klo 17:17
meisselikotelo
490. PS9.1.2014 klo 20:25
koteloitiö
491. juhani9.1.2014 klo 20:29
itiökasvi
492. Hakro10.1.2014 klo 00:23
kasvinsuojeluruiskutus
493. Mari10.1.2014 klo 05:14
ruiskutusaika
494. PS10.1.2014 klo 10:13
aikahevonen
495. Arskis10.1.2014 klo 10:17
Hevoshullu (aikakauslehti)
496. PS10.1.2014 klo 12:33
hulluruohouute
497. Hakro10.1.2014 klo 13:47
ruohouutejuoma
498. Mari10.1.2014 klo 17:57
juomalasku
499. lk10.1.2014 klo 18:32
laskunippu
500. PS10.1.2014 klo 19:29
nippulautta
501. Arskis10.1.2014 klo 19:39
lauttalaituri
502. Hakro10.1.2014 klo 21:51
laiturinlauta
503. Mari10.1.2014 klo 22:04
lautaverhoilu
504. Hakro10.1.2014 klo 22:18
verhoilumateriaali
505. juhani10.1.2014 klo 22:33
materiaalikulu
506. lk11.1.2014 klo 09:32
kulukirjaus
507. Mari11.1.2014 klo 10:23
kirjaustapa
508. Annikki11.1.2014 klo 13:17
tapaohjekirja
509. juhani11.1.2014 klo 19:20
kirjankirjoittaja
510. Arskis11.1.2014 klo 19:25
kirjoittajakoulu
511. Mari12.1.2014 klo 09:02
koulutehtävä
512. lk12.1.2014 klo 11:16
tehtävänurkka
513. PS12.1.2014 klo 11:20
nurkkasalvos
514. Hakro12.1.2014 klo 16:49
salvostyyppi
515. lk12.1.2014 klo 19:26
tyyppikuormitus
516. Hakro12.1.2014 klo 20:29
kuormituspiste
517. Mari12.1.2014 klo 20:37
pistesarja
518. Hakro12.1.2014 klo 22:16
sarjaherätys
519. PS12.1.2014 klo 22:22
herätyskello
520. Arskis12.1.2014 klo 22:34
kellotasku
521. Mari13.1.2014 klo 05:09
taskuliina
522. PS13.1.2014 klo 09:20
Liinahamari
523. Hakro13.1.2014 klo 13:42
Hamarintie (Porvoossa, Seinäjoella, Jyväskylässä, Nakkilassa...)
524. lk13.1.2014 klo 14:36
tienlaita
525. Mari13.1.2014 klo 16:26
laitasuojus
526. PS13.1.2014 klo 19:50
suojusmaissi
527. Arskis13.1.2014 klo 20:40
maissintähkä
528. Hakro13.1.2014 klo 21:13
tähkäpää
529. Mari13.1.2014 klo 21:55
päärakennus
530. Hakro13.1.2014 klo 21:59
rakennusurakka
531. Mari14.1.2014 klo 06:00
urakkatyömaa
532. Arskis14.1.2014 klo 09:59
työmaalämmitin
533. PS14.1.2014 klo 10:32
maalämmitinsijainti (talvella, kaivettavaksi tarkoitetun haudan kohdalla)
534. lk14.1.2014 klo 14:15
sijaintikatselmus
535. juhani14.1.2014 klo 16:39
katselmuskokous
536. Mari14.1.2014 klo 21:14
kokousasialista
537. Hakro14.1.2014 klo 23:34
listankiinnitys
538. PS15.1.2014 klo 11:18
kiinnityspultti
539. lk15.1.2014 klo 14:25
pulttipyssy
540. Hakro15.1.2014 klo 15:14
pyssynperä
541. Mari15.1.2014 klo 16:33
peräpelto
542. anni15.1.2014 klo 17:09
Peltoperä (sukunimi)
543. lk15.1.2014 klo 17:14
peräpukama
544. juhani15.1.2014 klo 17:29
pukamakipu
545. Maija15.1.2014 klo 20:29
kipupiikki
546. Hakro15.1.2014 klo 22:32
piikkiäes
547. PS15.1.2014 klo 22:33
piikkikruunu (Euphorbia milii)
548. PS15.1.2014 klo 22:42
äkeenpaino
549. Hakro15.1.2014 klo 22:55
painotuote
550. Mari16.1.2014 klo 06:23
tuotenäyte
551. PS16.1.2014 klo 22:23
näytelaidun
552. Mari17.1.2014 klo 05:22
laidunkausi
553. PS17.1.2014 klo 11:07
Kausiasu (Lahdessa)
554. Arskis17.1.2014 klo 11:38
Asupiste (kauppakeskus Zeppelinissä Kempeleellä)
555. PS17.1.2014 klo 11:43
pistekalat (Myctophidae)
556. Arskis17.1.2014 klo 12:05
kalatiira (Sterna hirundo)
557. lk17.1.2014 klo 16:36
tiiralokki
558. Arskis17.1.2014 klo 16:55
lokkilinnut (Laridae)
559. Mari17.1.2014 klo 17:38
lintukirja
560. Annikki18.1.2014 klo 08:53
kirjalaatikko
561. lk18.1.2014 klo 09:32
laatikkokisko
562. PS18.1.2014 klo 09:38
kiskopari
563. Ari18.1.2014 klo 10:01
[ Jatkuu seuraavassa osassa. ]
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *