KESKUSTELUT > RISTIKOT > KAKSI SAMAA SANAA SAMASSA RISTIKOSSA

7704. Kaksi samaa sanaa samassa ristikossa

anaconda11.11.2013 klo 17:08
Olen luullut, että samassa ristikossa ei ole kahta samaa sanaa samanlaisellalla vihjeellä. Luuloni sai "pahan kolauksen" kun ratkoin Taloustaito-lehden 10/2013 ristikon. Sen oli laatinut SanarisOy:n Teemu Pallonen ja ulkoasu oli Heidi Heinolan. Ratkaisusana oli RAOT ja vihjekuvana oli melkein samanlainen piirros aidasta. Oliko tarkoitus vaikeuttaa ratkaisijoita, vai oliko kyse virheestä? Koskaan ennen monikymmenvuotisen ratkoja-aikanani en ole kyllä kertaakaan ennen tavannut tällaista yhtäläisyyttä.
2. Marco Poloinen11.11.2013 klo 17:24
Ei siinä tälläkään kertaa ole kahta samaa ratkaisusanaa. Vasemmanpuoleisessa kylläkin näyttää olevan jotain häikkää vihjepuolella. Aidan kuvan paikalla pitäisi olla toinen vihje. Tai oikeammin se pitäisi olla SUKISSAKIN-vihjeen yläpuolella.

Sanasto siis on virheetön, virhe on vihjeityksessä.
3. Eki11.11.2013 klo 18:29
Veikkaisin, että siinä on lähdetty korjaamaan tuota tuomittavaa tuplasanaa ja jossain kohtaa joku on ollut huolimaton.
4. iso S11.11.2013 klo 22:17
Joskus 15-20 vuotta sitten Seuran suurnuotassa tuollainen oli pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Identtisiä ratkaisusanapareja oli tavallisesti 1-6, hyvin harvoin 0. Parin vihjeetkin olivat joskus samat. Pahimmoillaan sama ratkaisusana oli kahdesti peräkkäin samalla rivillä ja täsmälleen samalla vihjeellä.

Kaikessa ihmisen tekemässä voi olla hyvästä tarkoituksesta huolimatta virheitä ja Seuran laatija oli hyvin, hyvin inhimillinen.

Nykyaikaan palatakseni, olen ollut huomaavinani että Pallosen ykkösprioriteetti ei sen säännön pilkuntarkka noudattimen että sama ratkaisusana ei saa esiintyä ristikossa edes yhdyssanan osana. Tällä kevennyksellä (sääntöhän on jossain määrin mielivaltainen ja sen rikkominen on lähinnä kauneusvirhe) hän ilmeisesti saavuttaa ristikoittensa muuten korkean laadun.

Uskallan uskoa että tahallisesti Pallonen ei päästä irti ristikkoa jossa on kokonainen ratkaisusana kahdesti, ellei kysymyksessä ole ristikon teemalauseissa oleva tupla. Sehän on täysin sallittua, esimerkiksi jos pääkuvasta lähtevä lause on vaikkapa "lennä lennä leppäkerttu."
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *