7646. SK 39

joskus29.9.2013 klo 19:47
Vasen ylänurkka tökkii pahasti, muuten kunnossa.
2. 29.9.2013 klo 22:55
Kiitos tiedosta.
3. 29.9.2013 klo 23:15
Kanttii ratkoo usseemmin.
4. joskus30.9.2013 klo 09:55
No eilen illalla sain kuitenkin kuntoon. Ylin vaakasanani oikealla puolella ristikkoa on vihjeen kannalta huono, muttei aivan mahdoton.
5. P. Katainen30.9.2013 klo 13:16
Yrititkö Udella tietynlaisen hämäräperäisen läpinäkyvyyden kautta? Ei onnistu tällä sivustolla veliseni. Pidämme vastauksista kiinni kuin Suomi itsenäisyydestään.

P.K.
6. Olavi Kivalo2.10.2013 klo 19:54
Keränen tarjoilee herkkua höystettynä pässinlihalla ja maustettuna keinotekoisuuksilla.
7. Olavi Kivalo7.10.2013 klo 17:00
Herkkuosastoon sijoittuvat mm. ristikon kolme puhekuplaa, miksei KALLEKIN. Erikoisuuksia ovat ALUSSA KYLLÄ OHJAA ja SUU-
ALA. Pääkuva on minimalistisuudessaan ja moniselitteisyydessään aika vaativa, mutta ehkä kummahko. EIVÄT KESTÄ ei oikein kestä tiukkaa kritiikkiä.
8. Olavi Kivalo8.10.2013 klo 09:33
Pässinlihaa edustakoon MYYTÄVÄ. Sitähän saa kaupasta.

UIVIAKIN saa kaupasta. Ja mikä parasta, vihjeellä sellaisenaan ja ratkaisusanalla on sisällöllinen yhteys. Sellaista taas ei ole vihjeellä OVIAKIN. Vielä huonompi on vihje ELMI, joka ei tarkoita mitään.

Jos hyväksytään vihjeeksi sana, joka ei tarkoita mitään, voitaisiin vihjeeksi hyväksyä vaikkapa UISKI ja väittää että se on vetimen synonyymi. Näin ei ole tässä tehty.

Mitkähän siellä kisailevat, johon KISAPAIKKAKIN viittaa? Pölyhiukkaset?
9. Olavi Kivalo8.10.2013 klo 21:40
Voi olla, ettei tätä ristikkoa ole juuri ratkottu tai se ei ole herättänyt mitään intohimoja.

Ajattelin antaa vähän rakentavaa palautetta laatijalle (sitähän jokainen töitään julkistava halajaa) ja provosoida keskustelua, jonka se mielestäni ansaitsee.

Ehkä ratkaisuajan päätyttyä joku sanoo vielä jotain. Tsemppiä Jari.
10. Jukkis8.10.2013 klo 21:53
Kotitehtävä Olavi Kivalolle: Kenen nimipäivä on helmikuun 12. päivänä?
11. jarike9.10.2013 klo 08:36
Kiitos palautteista. En palautusajan ollessa menossa ala kuitenkaan kommentoida yksittäisiä vihjeitä tai sanoja.
Palataan myöhemmin.
T. Jari
12. Olavi Kivalo9.10.2013 klo 09:28
Hei, taisin onnistua. Ei tarvitse kuin väittää, ettei sana tarkoita mitään, niin joku provosoituu naputtelemaan sen oitis googleen.

Siellä ovat mm:
ALMI, ELMI, ILMI, OLMI, ULMI, YLMI, ÄLMI ja ÖLMI.
Ja toki siellä on myös UISKI.

Koe:
Tuotin seuraavan sanan aakkosista satunnaislukugeneraattorilla:
BSIF. Turha väittää, etteikö se tarkoittaisi mitään.

Siltä varalta, että joku provosoituisi nyt tuottaman sanan, jota ei taatusti löydy googlesta, todettakoon, että google on dynaaminen. Sana, mitä se ei tunne tänään, on siellä huomenna.
13. Marco Poloinen9.10.2013 klo 12:19
No jopas jottaen. Tokko väärällä väitteellä provosoinnissa nyt mitään erinomaista hienoutta on, maailman sivuhan sitä on tehty (usein kylläkin itse väitteeseensä uskoen).

Ei minusta suomalainen (allakasta löytyvä) nimi nyt kuitenkaan ihan yhteismitallinen ole minkä tahansa googlesta löytyvän satunnaislukugeneraattorisanan kanssa,
14. Jukkis9.10.2013 klo 14:05
"... joku provosoituu naputtelemaan sen oitis googleen".

Ei tarvinnut naputella. Minä olen elämäni aikana tuntenut ainakin neljä Elmi-nimistä naista. On kyllä nyt kaikki kuolleet, vanhuuteen.
15. Olavi Kivalo9.10.2013 klo 16:13
No siitä saivat. Omata nyt nimi, joka ei tarkoita mitään.
16. tonimikael9.10.2013 klo 16:22
... ja käyttää nyt verbiä "omata" tuollaisessa merkityksessä. Ontuvahkoa.

Kielonen:
omata73 vars. ilmaisemassa että jhk kuuluu jonkinlainen ominaisuus; tav. paremmin toisin. Hän on toinen ammattilaiskokemusta omaava ajaja, joka on ilmoittautunut kilpailuihin. Huomattavia sivuvaikutuksia omaava lääke paremmin: lääke, jolla on huomattavia sivuvaikutuksia. Hän omaa [paremmin: hänellä on] laajat tiedot alalta. Huomattavaa vaikutusvaltaa omaavien [paremmin: huomattavan vaikutusvaltaisten] henkilöiden kannanotot. Oman asunnon omaava [paremmin: omistava] leskimies.
17. Olavi Kivalo9.10.2013 klo 16:42
Nykyajan kielenopas: "Hyvä kirjoittaja pitää omata-verbin takataskussaan, käytettäväksi hankalissa tilanteissa. Joskus omata-verbin korvaaminen muilla ilmauksilla on vaikeaa, ja silloin voi harkita, onko saavutettava hyöty suurempi kuin lukijoiden ärsyyntymisen riski."

Jos haluat provosoida esiin keskustelua, käytä omataa!
18. Tiio9.10.2013 klo 16:48
Omatapa oma tapa!
19. tapio11.10.2013 klo 23:56
No minulla tökkii oikea laita sen verran pahasti, että en edes yrittänyt saada loppuun ratkaisuajan puitteissa.

Kysyn nyt ekaksi suoraan, mikä sana tulee pääkuvan sanasta oikeaan reunaan ylemmäksi sanaksi. Minulla useitakin vaihtoehtoja, mutta wn halua yrittää ratkoa tätä jokaisen vaihtoehdon kanssa.

Naurun paikka olisi eräs TALO, mutta ROTISKOoksi sanotaan yleensä rakennusta, mutta sanan loppuun tulee TALOn kanssa henkilöön viittaava ratkaisusana
20. tapio12.10.2013 klo 00:03
ALUSSA KYLLÄ OHJAA - kaiketi kyse juJusta, jossa KYLLÄ viittaa tavuun eli jos sanaan liitetään KY, tulee joku/jokin, joka ohjaa. En millään keksi mitään/ketään, joka ohjaa ja joka alkaa KY-kirjaimilla. En halua suoraa vihjettä vaan hienovaraisen vihjeen, joka ohjaisi oikeaan suuntaan.

En ymmärrä vasemman alalaidan vihjeiden logiikkaa.

KALLEKIN

S____ ON KUVA-AIHEKIN?
21. Olavi Kivalo12.10.2013 klo 10:37
Hienovaraisuus kuuluu sosiaalisten taitojen vaativimpaan osioon. Esim upea lakimme jokamiehen oikeudesta rakentuu keskeisesti hienovaraisuuden/hienotunteisuuden varaan. Kulkijan tulee tiettyyn mittaan kunnioittaa toisen yksityisyyttä ja maanomistajan tulee tiettyyn mittaan sietää kulkijaa. Lakiteksti, jonka tehtävä ei yleisestikään ole opettaa käytöstapoja, on tässä laissa hyvin niukka, jonka seurauksena näinä rapistuvien sosiaalisten taitojen aikoina syntyy paljon konflikteja. Ne voitaisiin välttää, jos kodit, koulut ja työelämä satsaisivat enemmän sosiaalisiin taitoihin. Lakitekstin täsmentäminen ei tämän oikeuden kohdalla tule kysymykseen.

Tuon alustuksen jälkeen siirryttäköön ristikkomaailmaan. Sanallisesti annetun vihjeen selkeyttäminen niin, ettei synny konfliktia, on samalla lailla haasteellista. Hienotunteisuus koskee siinäkin molempia osapuolia. Kun ratkoja pyytää hienovaraista lisävihjettä, on hänen sitouduttava sietämään tietyyn mittaan sitä mitä saa.

Sanallista vihjettä on mahdollista selkeyttää, päinvastoin kuin lakitekstiä, myös keinoilla, jotka vähentävät luonnollisen kielen tulkinnallista epämääräisyyttä, kuten käyttämällä grafiikkaa tai formaalia kieltä.

Vihjeessä ALUSSA KYLLÄ OHJAA uskon laatijan harhauttaneen tarkoituksellisesti väärille päättelyteille. Vihje näyttää lauseelta, koska siinä on ymmärrettävän lauseen elementit: toisistaan välilyönneillä erotetut kolme kirjainjonoa, jotka ovat oikeita sanoja ja muodostavat merkityksen. Kas tässä ensimmäinen hienovarainen vihjeeni. Annan toisen tarvittaessa matematiikan avulla.
22. joskus12.10.2013 klo 10:47
Minullakin tuo alussa kyllä ohjaa ohjasi harhaan aika taitavasti. Sitten kun revin palaset uuteen uskoon, vastaus olikin aivan selvä ja luonteva.
23. tapio12.10.2013 klo 11:17
No tuosta nyt ota selkoa - onko ajatukseni edes hieman oikeilla jäljillä eli ymmärsinkö jekun oikein vain ohko siinä jokin toinen harhautus. Harhautukseksi tuo tajuaa jo siitä, että kyse kolmen tähden ristikoksi.
24. Olavi Kivalo12.10.2013 klo 12:25
Voiko myös hienovaraisuuden liioittelu muodostua sietämättömäksi? (Naapurit eivät tule koskaan käymään, koska pelkäävät loukkaavansa yksityisyyttä)

Kokeillaan jeesusvinkkiä eli puhutaan vertauksilla. KALLEKIN/ratkaisu on analoginen parille HAITTAKIN/KÄVELYKADUT.
25. ES12.10.2013 klo 12:53
Olin samaan tapaan metsässä kuin tapio tuon ALUSSA KYLLÄ OHJAA vihjeen kanssa -tämähän on vaikea ristikko, joten vihjekin on varmaan vaikea. Paitsi, että tämä olisi helpon ristikon vihje ainakin muodossa ALUSSA+KYLLÄ=OHJAA. (Toivottavasti en ole tässä liian suora.)

Itselläni on ratkaisematta keskiosa: TIKUSSAKIN... Ainoa sana, jonka saisin sopimaan jo "ratkaisemiini" kirjaimiin olisi GOOTTI, mutta ei kai se tikussa ole? Varmaankin jotakin väärin tuossa, siis? Olisiko mahdollista saada lisää vihjeitä tähän?
26. tapio12.10.2013 klo 13:11
No olin tosiaan ulkona tuossa ALUSSA..., sillä vihje suorempi kuin oletin.

TIKUSSAKIN... suhteen olet ihan pihalla. Mieti, mitä tikku merkitsee eri aikakausina.
27. tapio12.10.2013 klo 13:17
Virhe siinä, että kaloista tietävän oppiarvo alempi, mitä olet laittanut ristikkoon.
28. ES12.10.2013 klo 14:25
Ahaa, en tiennytkään tuosta alemmasta oppiarvosta. Kiitos, tapio! Nyt ratkesi.
29. tapio12.10.2013 klo 15:53
En keksinyt sopivaa KATRIa
30. Maikki12.10.2013 klo 16:08
AALTIO
31. Olavi Kivalo12.10.2013 klo 16:15
Epäilen laatijan harhauttaneen tarkoituksellisesti myös vihjeessä
S---- ON KUVA-AIHEKIN? jättämällä hieman pidemmän välin viimeisen viivan ja kirjaimen O väliin synnyttääkseen vaikutelman sanasta ON. Täsmennetty vihje on S----ON KUVA-AIHEKIN?
32. tapio12.10.2013 klo 18:15
No sitä kautta jotain järkeä. Mielestäni harhautus meni liian pitkälle, sillä kyllä vihjeestä pitää käydä ilmi, onko kyse samasta sanasta vai eri sanasta.
33. tapio12.10.2013 klo 18:19
Mitä Maikin esittämään Katriin tulee, sitä ajattelin (ratkojat.fi löysin), mutten saanut järkevää sanaa vihjeelle 'ARAV-', jonka katsoin olevan väärin päin luettava - voi toki olla satunnaisesti katkaistu oikein päinkin luettava sana (nykyisin kun sanoja ei aina katkota tavuviivan tai yhdyssanan alkuosan kohdalta).
34. Maikki12.10.2013 klo 18:22
ARAV- ei ole nurin luettava...
35. tapio12.10.2013 klo 19:02
Ok. Keksin tähän vihjeeseen liittyvän metkun. Hyvä, että ei tarvinnut enää miettiä, miten päin on luettava. Sain valittua oikeaan reunaan sopivan sanan (kolmesta vaihtoehdosta).

Puhekuplat olivat haastavia, koska yhteen vihjeeseen pakattu kahteen tai kolmeen ratkaisusanaan liittyvää vihjettä.

Sainpa sentään loppuun. Muuten Avun nettiristikoissa nyt suht. haastava ristikko, mutta saattaisi jäädä SK:ssa kahteen tähteen eli on jotain 2+ luokkaa.
36. Olavi Kivalo13.10.2013 klo 08:54
Kritisoin vihjettä EIVÄT KESTÄ. Sain ratkaisuksi TUOKIOT. Tuokiolla on kesto riippumatta kuinka lyhyestä tuokiosta on kyse.
37. Jukkis13.10.2013 klo 09:44
Kritisoin edellistä kritisointia. Jos jotain joutuu odottamaan, niin saatetaan sanoa että "Kylläpä se nyt kestää". Tuokio on sen verran lyhyt aika, että siitä ei noin sanota.
38. tapio13.10.2013 klo 09:54
Ihan ok vihje minustakin. Mutta en vieläkään oikein ymmärrä tuota 'KALLELLEKIN'

Jos se luetaan K ALLEKIN, alla voi olla autotie, mutta mikä ihmeen K?
39. tapio13.10.2013 klo 09:57
Ehkä jossakin päin maailmaa autotiet nimetään kirjaimin, mutta menee tällöin kyllä liian kaukaa haetuksi.
40. Hannu13.10.2013 klo 10:09
Tapio: "KALLEKIN" voisi olla myös "PALLEKIN" ja ratkaisu olisi sama.
41. tapio13.10.2013 klo 13:37
Ei avannut logiikkaa.
42. Maikki13.10.2013 klo 13:44
Koetappas K:n tilalle ulkomaisempaa versiota.
43. tapio13.10.2013 klo 14:33
Ei auta eteenpäin. Yritin googlata, josko jossain päin maailmaa teillä käytetään kirjaimia (esim. W 1), mutta sellaista maata en löytänyt.
44. ES13.10.2013 klo 14:55
Muistelin, että Kanariansaarilla oli katuja Calle sitä tai Calle tätä, mutta jos tuo on perustelu ratkaisusanalle, niin ei se kyllä minusta ole oikein.
45. RR13.10.2013 klo 15:12
En tiedä vastaussanaa, mutta voisiko siihen ajatella erästä mallia?
46. Hannu13.10.2013 klo 15:15
Vihjeestä käy myös "HALLEKIN".
47. tapio13.10.2013 klo 16:06
tiedoksi RR:lle, että sain ratkaisusanaksi 'AUTOTIE'
48. RR13.10.2013 klo 16:10
Autotiellä olen nähnyt ainakin Fordeja. Toisaalta Hannukin on kyllä oikeassa.
49. Hannu13.10.2013 klo 16:22
Avautuisiko logiikka jo kysyn, että omistatko Tapio moottoriajoneuvoa? :-)
50. EJlo13.10.2013 klo 16:35
Hakusanalla Ford KA löytyy kuvan kanssa asia kyseisetä Fordin kaupunkiauton mallista.
51. Hannu13.10.2013 klo 17:33
"Roikkonokkanen" kymppipyörä Jyry-Sisu oli aikanaan legenda soralastien kuljetuksessa. Fordin valmistamana löytyy myös useammalla kuin neljällä pyörällä liikkuvia malleja.
52. tapio13.10.2013 klo 17:53
Virheeni se, että katkaisin vihjeen loogisesti väärin eli K + ALLEKIN, enkä KA(:)LLEKIN, jolloin ihmettelin, miten pelkkä K liittyy autoteille. KA tuttu mallimerkki.
53. Olavi Kivalo13.10.2013 klo 20:23
KA = kuorma-auto
HA = henkilöauto
jne

Nämä ovat virallisia ajoneuvolyhenteitä (katso esim. Evira)

HAITTAKIN (henkilöautoittakin) -> KÄVELYKADUT
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *