KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN - 331

7527. Kirjailijat ketjuun - 331

Maikki4.7.2013 klo 16:04
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én, -een tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa myös kahdesta niitä edeltävästä eri aakkosesta, esim. Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta, Kathleenin h:sta tai l:stä, Colleenin o:sta tai l:stä, mutta Helenistä vain l:llä, koska seuraava on e.
Mikäli nimessä on Jr. ja Sr. tai järjestyslukua osoittava merkki (esim. III) laitetaan ne nimen loppuun pilkulla erotettuna. Esim. näin Remley, Theodore P., Jr.
Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.
Jos nimessä on von, de tai muu aatelisuutta ilmaiseva liitesana, merkitään se sulkeisiin, eikä sitä käytetä jatkona.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!

Lähettäjä: Eki 4.7.2013 klo 15:55
Nenonen, Pirjo (Liiku ja leiki - Motorisia perusharjoitteita lapsille; yksi tek.)
2. Maikki4.7.2013 klo 16:05
Juhani Karila (Gorilla)
3. Eki4.7.2013 klo 16:17
Linna, Helena (Aapeli-aapinen Hyvä Suomi 1; yksi tek.)


(Kiitoksin!)
4. Maikki4.7.2013 klo 16:49
Autio, Johanna (Perheen pakastekeittokirja; toinen tekijä)
5. Eki4.7.2013 klo 17:38
Alpola, Matti (Ratkaisukeskeinen työote lastensuojelussa perhekeskeisen työn sisältöjen kehittäminen nuoriso- ja perheasema Vanamossa)
6. Maikki4.7.2013 klo 18:25
Tuula Takkinen (Mummin satukirja : Viisi satua)
7. Eki4.7.2013 klo 18:29
Kasanen, Pirkko (Kuluttajien käyttäytyminen ja energiansäästö - Linkki-tutkimusohjelman loppuraportti; yksi tek.)
8. Maikki4.7.2013 klo 18:38
Kristiina Vuori (Siipirikko)
9. Eki4.7.2013 klo 21:46
Reynders, John (Illustrated alphabetical register of veterinary instruments)
10. Maikki4.7.2013 klo 22:23
Hilkka Janhonen (Perheen pakastekeittokirja; toinen tekijä)
11. Eki4.7.2013 klo 22:38
Hannu Horttanainen (Essu menee kouluun - Opaskirja koulutulokkaille)
12. Maikki4.7.2013 klo 22:45
Ayoub, Mahmoud M. (Islam: Faith and History)
13. Eki5.7.2013 klo 10:00
Mäkipää, Paula (Aapeli-aapinen Hyvä Suomi 1; yksi tek.)
14. Maikki5.7.2013 klo 10:50
Alyssa Kessinger (The Ghost Who Suffered From Child Abuse)
15. Maikki6.7.2013 klo 12:28
Rick Fawn (The Iraq War: Causes And Consequences; toinen toim.)
16. Maikki7.7.2013 klo 13:06
William Buck (Ramayana)
17. Eki8.7.2013 klo 00:08
Kurt Schackmuth (Lewis University; toinen tek.)
18. Maikki8.7.2013 klo 11:54
Hanan al-Shaykh (Women of Sand and Myrrh)
19. Eki8.7.2013 klo 12:22
Holma, Tupu (ITE3 2010 - Opas ITE-itsearviointi- ja laadunhallintamenetelmän käyttöön; yksi tek.)
20. Maikki8.7.2013 klo 12:59
Parsipur, Shahrnush (Women Without Men)
21. Eki8.7.2013 klo 14:06
Harri Holma (Voice over LTE (VoLTE); yksi tek.)
22. Maikki8.7.2013 klo 14:42
Matar, Hisham (In the Country of Men)
23. Eki8.7.2013 klo 15:37
Miikka Poikselkä (Voice over LTE (VoLTE); yksi tek.)
24. Maikki8.7.2013 klo 16:10
Kahf, Mohja (The Girl in the Tangerine Scarf)
25. Eki8.7.2013 klo 16:38
Jukka Hongisto (Voice over LTE (VoLTE); yksi tek.)
26. Maikki8.7.2013 klo 16:41
Troost, J. Maarten (The Sex Lives of Cannibals)
27. Eki8.7.2013 klo 17:14
Tolvanen, Riitta (ITE3 2010 - Opas ITE-itsearviointi- ja laadunhallintamenetelmän käyttöön; yksi tek.)
28. Maikki8.7.2013 klo 17:43
Thayil, Jeet (Narcopolis)
29. Eki8.7.2013 klo 21:01
Toskala, Antti (Voice over LTE (VoLTE); yksi tek.)
30. Maikki8.7.2013 klo 22:16
Thompson, Sam (Communion Town)
31. Eki9.7.2013 klo 00:27
Merja Vihma (ITE3 2010 - Opas ITE-itsearviointi- ja laadunhallintamenetelmän käyttöön; yksi tek.)
32. Maikki9.7.2013 klo 12:14
Mendez, Rebecca M. (The Dark Secrets of Rebecca Marie)
33. Eki9.7.2013 klo 12:25
Maija Holma (Vakavalla tavalla onnellinen ja muita kertomuksia; yksi tek.)
34. Maikki9.7.2013 klo 12:31
Miller, Jerry R. (Process Geomorphology; 1(3)
35. Eki9.7.2013 klo 13:10
Riitta Haverinen (Pienet - Kohti laatujärjestelmää; yksi tek.)
36. Maikki9.7.2013 klo 13:47
Ruia, A. J. (Don't tell them)
37. Eki9.7.2013 klo 13:57
Jenni Jousi (Vakavalla tavalla onnellinen ja muita kertomuksia; yksi tek.)
38. Maikki9.7.2013 klo 14:11
Steel, Vanessa (Punished)
39. Eki9.7.2013 klo 14:42
Saario, Johanna (Yhteiskuntaopin kieliympäristö ja käsitteet - Toisella kielellä opiskelevan haasteet ja tuen tarpeet)
40. Maikki9.7.2013 klo 15:14
Alison Pick (Far to Go)
41. Eki9.7.2013 klo 15:31
Chico Buarque (Benjamin)
42. Maikki9.7.2013 klo 15:51
Elias, Jamal J. (Key Themes for the Study of Islam)
43. Eki9.7.2013 klo 16:43
Jaakkonen, Petri (Sähkökitaran rakentaminen; yksi tek.)
44. Maikki9.7.2013 klo 17:17
Rice, Condoleezza (No Higher Honor: A Memoir of My Years in Washington)
45. Eki9.7.2013 klo 19:14
Avakian, Arra S. (Armenia - A Journey through History)
46. Maikki9.7.2013 klo 21:03
Silver, Marisa (No Direction Home)
47. Eki10.7.2013 klo 12:29
Arra, Michele (L'elicottero)
48. Maikki10.7.2013 klo 13:16
Lackberg, Camilla (The Hidden Child)
49. Eki10.7.2013 klo 21:24
Lotta Dufva (Vakavalla tavalla onnellinen ja muita kertomuksia; yksi tek.)
50. Maikki10.7.2013 klo 22:19
Anne Korkeakivi (An Unexpected Guest)

(Oli niin outoa törmätä suomalaiseen nimeen, että kävin tutkimassa vähän lisää. Syntynyt Isossa Omenassa, opiskellut arvosanat sekä englannin kielessä että vertailevassa kirjallisuustieteessä. Aviomies ihmisoikeuslakimies YK:ssa, kaksi tytärtä. Ei ilmaisesti suomennettuja kirjoja.)
51. Eki10.7.2013 klo 23:06
Vuorensola, Leena (Aapeli-aapinen Hyvä Suomi 1; yksi tek.)
52. Maikki10.7.2013 klo 23:09
Adeed Dawisha (Iraq: A Political History from Independence to Occupation)
53. Eki10.7.2013 klo 23:17
Aila Heusala (Holhoustili; yksi tek.)
54. Maikki10.7.2013 klo 23:30
Alger, Cristina (The Darlings)
55. Eki10.7.2013 klo 23:33
Antti Malmi (Samalla puolella - Eri puolella rajaa; yksi tek.)
56. Maikki10.7.2013 klo 23:43
Matthew Quirk (The 500)
57. Sini11.7.2013 klo 00:02
Rosa Liksom (Hytti nro. 6)
58. Maikki11.7.2013 klo 00:05
(Ja Rosa Likson osasta 6)
59. Eki11.7.2013 klo 00:13
Kokko, Taina(Yhdessä tein; yksi tek.)
60. Maikki11.7.2013 klo 00:40
Anshaw, Carol (Carry the One)

(Unia)
61. Eki11.7.2013 klo 01:13
Lohiniva, Anja (Samalla puolella - Eri puolella rajaa; yksi tek.)
62. Maikki11.7.2013 klo 11:19
John Katzenbach (What Comes Next)
63. Eki11.7.2013 klo 11:42
Heusala, Maarit (Yhdessä tein; yksi tek.)
64. Maikki11.7.2013 klo 12:35
Tom Piccirilli (The Last Kind Words)
65. Eki11.7.2013 klo 12:41
Irina Holma (Long-term follow-up study focusing on mdd patients' maintenance treatment, adherence, disability and smoking)
66. Maikki11.7.2013 klo 12:44
Michael Kardos (The Three-Day Affair)
67. Eki11.7.2013 klo 13:25
Soja Mäkelä (Holhoustili; yksi tek.)
68. Maikki11.7.2013 klo 14:02
Lawson, Mike (House Blood)
69. Eki11.7.2013 klo 14:08
Könkkölä, Maija (Liikkumisesteetön sauna)
70. Maikki11.7.2013 klo 14:18
James Grippando (Blood Money)
71. Eki11.7.2013 klo 14:45
Outinen, Maarit (Pienet - Kohti laatujärjestelmää; yksi tek.)
72. Maikki11.7.2013 klo 15:49
Troy, Peter (May the Road Rise Up to Meet You)
73. Eki11.7.2013 klo 16:39
Rönkkö, Pertti (Berliini - Suomalainen matkaopas)
74. Maikki11.7.2013 klo 17:31
Tilghman, Christopher (The Right-Hand Shore)
75. Eki11.7.2013 klo 23:30
Rönkkö, Marju (Hugo Backmansson; yksi tek.)

(Sori, Pertti Rönkkö olikin jo, haussa oli moka)
76. Maikki12.7.2013 klo 10:59
Jillian Medoff (I Couldn't Love You More)

(Otan vain omani pois, ei ongelmaa.)
77. Eki12.7.2013 klo 17:56
Figaro, Anna (Interkulturelle Soziale Arbeit)
78. Maikki12.7.2013 klo 18:34
Alix Kates Shulman (Ménage)
79. Eki12.7.2013 klo 18:50
Anna-Liisa Heusala (Samalla puolella - Eri puolella rajaa; yksi tek.)
80. Maikki12.7.2013 klo 18:55
Lizz Winstead (Lizz Free or Die)
81. Eki12.7.2013 klo 20:17
Dickerson, Paul (Social Psychology)
82. Maikki12.7.2013 klo 20:40
Lilly Ledbetter (Grace and Grit: My Fight for Equal Pay and Fairness at Goodyear and Beyond)

(kuin vain)
83. Eki12.7.2013 klo 23:14
Lorna Armati (EU constitutional law - An introduction; toinen tek.)
84. Maikki12.7.2013 klo 23:45
Tilghman, Christopher (The Right-Hand Shore)
85. Eki13.7.2013 klo 00:53
Riitta Koskimies (Loqour II: Debatti ja argumentti; toinen tek.)
86. Maikki13.7.2013 klo 12:26
Schulman, Helen (This Beautiful Life)
87. Maikki14.7.2013 klo 22:09
Lynn Povich (The Good Girls Revolt)
88. Maikki15.7.2013 klo 22:53
Colbert, Stephen (I Am America)
89. Eki16.7.2013 klo 01:00
Heikkinen, Ari (Holhoustili; yksi tek.)
90. Maikki16.7.2013 klo 11:17
Reimringer, John (Vestments)
91. Eki16.7.2013 klo 12:44
Harmia-Pulkkinen, Tuulikki (Silta erillisyydestä ykseyteen)
92. Maikki16.7.2013 klo 13:15
Kogan, Deborah Copaken (The Red Book)
93. Eki16.7.2013 klo 13:46
Karma, Maija (Piilomaan pikku aasi; toinen tek.)
94. Maikki16.7.2013 klo 14:17
Jean Baudrillard (Simulacra and Simulation)
95. Eki16.7.2013 klo 14:23
Ritola, Juho (Loqour II: Debatti ja argumentti; toinen tek.)
96. Maikki16.7.2013 klo 14:49
Halpern, Sam (A Far Piece to Canaan)
97. Eki16.7.2013 klo 14:57
Marttila, Marjaana (Yhdessä tein; yksi tek.)
98. Maikki16.7.2013 klo 14:59
Amanda Lee (Thread on Arrival)

(voi noitakin pyörittää)
99. Eki16.7.2013 klo 16:43
Elina Försti (.prof - Tekniikan ja talouden sanakirja suomi-englanti)
100. Maikki16.7.2013 klo 17:16
Tucker Max (Assholes Finish First)
101. Eki16.7.2013 klo 17:26
Alila, Anja (Sairaanhoitajan käsikirja 2007; yksi tek.)
102. Maikki16.7.2013 klo 17:29
Justin Halpern (Sh*t My Dad Says)
103. Eki16.7.2013 klo 17:34
Reinikka, Toni (Sähkökitaran rakentaminen; yksi tek.)
104. Maikki16.7.2013 klo 17:46
Illuminati, Chris (Assholeology: The Science Behind Getting Your Way - and Getting Away with it; 1/3)
105. Eki16.7.2013 klo 19:17
Stanko, John W. (A Daily Dose of Adverbs)
106. Maikki16.7.2013 klo 20:03
Wilser, Jeff (The Maxims of Manhood: 100 Rules Every Real Man Must Live By)
107. Eki16.7.2013 klo 21:37
Frans Mäyrä (Järjellä vai tunteella? - Nettipokerin pelikokemus ja pelaamisen hallinta; yksi tek.)
108. Maikki16.7.2013 klo 22:19
Robert A. Glover (No More Mr Nice Guy)
109. Eki16.7.2013 klo 22:28
Rafal Ksiezyk (Desperado autobiografia; toinen tek.)
110. Maikki16.7.2013 klo 22:43
Kay West (How to Raise a Gentleman)
111. Eki16.7.2013 klo 22:56
Steve Goldberg (I'm Next: The Strange Journey of America's Most Unlikely Superhero; toinen tek.)
112. Maikki16.7.2013 klo 23:03
Green, Steven B. (Assholeology: The Science Behind Getting Your Way - and Getting Away with it; 1/3)
113. Eki16.7.2013 klo 23:15
Bill Goldberg (I'm Next: The Strange Journey of America's Most Unlikely Superhero; toinen tek.)
114. Maikki16.7.2013 klo 23:21
Gayden Metcalfe (Some Day You'll Thank Me for This; toinen tekijä)
115. Eki17.7.2013 klo 00:41
Fino, Steven A. (All the Missiles Work)
116. Maikki17.7.2013 klo 11:27
Angel Adoree (The Vintage Tea Party Book)

(Kuin vain)
117. Eki17.7.2013 klo 11:52
Loyal Jonas (Country Music Humorists and Comedians)
118. Maikki17.7.2013 klo 12:07
Sullivan, Margaret C. (The Jane Austen Handbook)
119. Eki17.7.2013 klo 12:22
Crown, Susan (All Eyes On Me)
120. Maikki17.7.2013 klo 12:40
Alda Ellis (Southern Teatime Pleasures)
121. Eki17.7.2013 klo 13:33
Stanko-Kaczmarek, Maja (Arteterapia i warsztaty edukacji tworczej)
122. Maikki17.7.2013 klo 14:11
Jackson, Jeremy (Life at These Speeds)

(voipi uudestaankin kääntää)
123. Eki17.7.2013 klo 14:21
Möttönen, Veli (Energiakatselmus- ja analyysitoiminnan kehittäminen; yksi tek.)
124. Maikki17.7.2013 klo 14:36
LaValle, Dennis (Assholeology: The Science Behind Getting Your Way - and Getting Away with it: 1/3)
125. Eki17.7.2013 klo 15:20
Stanko Gerjolj (Der Engel Rafael - Ein Außerfamiliärer Erzieher)
126. Maikki17.7.2013 klo 16:05
Johnson, Margaret M. (Tea and Crumpets)
127. Eki17.7.2013 klo 16:19
Maijala, Hanna (Poikkeavaa lasta odottavan perheen ja hoitavan henkilön välinen vuorovaikutus - Substantiivinen teoria lapsen poikkeavuuden herättämissä kysymyksissä vahvistumisesta ja kuormittumisesta)
128. Maikki17.7.2013 klo 16:46
Antony Wild (The Perfect Afternoon Tea Recipe Book)
129. Eki17.7.2013 klo 16:50
Derge, Gillmer J. (STL Tutorial and Reference Guide; yksi tek.)
130. Maikki17.7.2013 klo 16:59
Jean Cazals (Tea Time)
131. Eki17.7.2013 klo 18:04
Sanna Jortikka (Koulun biologia ja maantieto 5: Työkirja B; yksi tek.)
132. Maikki17.7.2013 klo 20:18
Katie Quinn Davies (What Katie Ate)
133. Eki17.7.2013 klo 23:26
Satu Arjanne (Koulun ympäristötieto 1: Toukka; yksi tek.)
134. Maikki18.7.2013 klo 11:25
Ellen Byerrum (Veiled Revenge)
135. Eki18.7.2013 klo 12:03
Matti Palosaari (Koulun biologia ja maantieto 5: Työkirja B; yksi tek.)
136. Maikki18.7.2013 klo 12:25
Rachel Khoo (The Little Paris Kitchen)
137. Eki18.7.2013 klo 12:31
Hanna-Mari Maijala (Maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten liikuntaan osallistumisen tukeminen; toinen tek.)
138. Eki18.7.2013 klo 12:33
(Edellisen kirjan päänimi: Saa hengaa eri porukan kanssa)
139. Maikki18.7.2013 klo 13:02
Lynne Gigliotti (Mediterranean Cooking)
140. Eki18.7.2013 klo 13:14
Tuure Hakavuori (Sähköalojen työtapaturmien tilastointi; toinen tek.)
141. Maikki18.7.2013 klo 13:27
Raffetto, Meri (Mediterranean Diet Cookbook For Dummies; toinen tekijä)
142. Eki18.7.2013 klo 13:44
Rainer Oesch (Mallioikeus; yksi tek.)
143. Maikki18.7.2013 klo 13:55
Cloutier, Marissa (The Mediterranean Diet; toinen tekijä)
144. Eki18.7.2013 klo 13:58
Suokas, Jouko (Vakavien työtapaturmien tutkimusmenetelmä; toinen tek.)
145. Maikki18.7.2013 klo 14:07
Kara Milanova (Mediterranean Diet Exposed)
146. Eki18.7.2013 klo 14:19
Varjonen, Birgitta (Ylempi ammattikorkeakoulututkinto - osana innovaatioympäristöjä; toinen tek.)
147. Maikki18.7.2013 klo 14:30
Tessmer, Kimberly A. (The Complete Idiot's Guide to the Mediterranean Diet; toinen tekijä)
148. Eki18.7.2013 klo 15:22
Anna Danska (Tuotteen turvallisuuden arviointikriteerit; toinen tek.)
149. Maikki18.7.2013 klo 16:36
Karen Mitchell (The Model Bakery Cookbook; 1/4)
150. Eki18.7.2013 klo 17:29
Laaksonen, Raimo (Koulun ympäristötieto 1: Toukka; yksi tek.)
151. Maikki18.7.2013 klo 17:44
Melissa Clark (Franny's: Simple Seasonal Italian; 1/3)
152. Eki18.7.2013 klo 17:55
Kinnunen, Jani (Järjellä vai tunteella? - Nettipokerin pelikokemus ja pelaamisen hallinta; yksi tek.)
153. Maikki18.7.2013 klo 18:59
Nathan Williams (The Kinfolk Table)
154. Eki18.7.2013 klo 19:06
Maijala, Pekka (Sähköalojen työtapaturmien tilastointi; toinen tek.)
155. Maikki18.7.2013 klo 19:52
Kevin West (Saving the Season)
156. Eki18.7.2013 klo 20:37
Simonen, Mika (Pitkäaikaistyöttömien terveys, toimintakyky ja elintavat - Hämeenkyrön kehittämishankkeen tuloksia; yksi tek.)
157. Maikki18.7.2013 klo 21:29
Kelly Geary (Tart and Sweet; toinen tekijä)
158. Eki18.7.2013 klo 22:32
Rintala, Tuuli-Maria (Diabeetikon hoidonohjaus; yksi tek.)
159. Maikki18.7.2013 klo 22:44
Aran Goyoaga (Small Plates and Sweet Treats)
160. Eki18.7.2013 klo 23:39
Glenn, Wayne (The Ozarks' Greatest Hits: A Photo History of Music in the Ozarks)
161. Maikki19.7.2013 klo 11:03
Elizabeth Haynes (Human Remains)
162. Eki19.7.2013 klo 12:17
Sulander, Tommi (Pitkäaikaistyöttömien terveys, toimintakyky ja elintavat - Hämeenkyrön kehittämishankkeen tuloksia; yksi tek.)
163. Maikki19.7.2013 klo 13:42
Madelaine Bullwinkel (Gourmet Preserves Chez Madelaine)
164. Eki19.7.2013 klo 15:00
Leena Maijala (Folia Hungarica 3; yksi tek.)
165. Maikki19.7.2013 klo 15:40
Leah Traverse (The $7 a Meal Mediterranean Cookbook; 1/3)
166. Eki19.7.2013 klo 15:49
Simonen, Katariina (The state versus the individual: The unresolved dilemma of humanitarian intervention)
167. Maikki19.7.2013 klo 15:54
Andrew Feinberg (Franny's: Simple Seasonal Italian; 1/3)
168. Eki19.7.2013 klo 16:12
Granö, Päivi (Taikalamppujen valossa; yksi tek.)
169. Maikki19.7.2013 klo 16:31
Vinton, Sherri Brooks (Put 'em Up!)
170. Eki19.7.2013 klo 16:34
Katri Takala (Pitkäaikaistyöttömien terveys, toimintakyky ja elintavat - Hämeenkyrön kehittämishankkeen tuloksia; yksi tek.)
171. Maikki19.7.2013 klo 16:46
Linda Ziedrich (The Joy of Pickling: 250 Flavor-Packed Recipes for Vegetables and More from Garden or Market)
172. Eki19.7.2013 klo 16:51
Csepregi, Márta (Folia Hungarica 3; yksi tek.)
173. Maikki19.7.2013 klo 17:08
Terri Paajanen (The Complete Guide to Drying Foods at Home)
174. Eki19.7.2013 klo 17:43
Antti Järvi (Energiankulutuksen vähentäminen huokoisen kuitulevyn kuivausvaiheessa; toinen tek.)

(Käypä toisinkin päin)
175. Maikki19.7.2013 klo 17:56
Virant, Paul (The Preservation Kitchen; toinen tekijä)
176. Eki19.7.2013 klo 18:01
Lahti, Inkeri (Erämies Juhani Lahti ja hänen neljä koiraansa; toinen tek.)
177. Maikki19.7.2013 klo 18:34
Rick Rogers (The Model Bakery Cookbook; 1/4)

(Kuin vain)
178. Eki19.7.2013 klo 19:03
Kotisaari, Sirpa (Diabeetikon hoidonohjaus; yksi tek.)


(Lienee parempi näin)
179. Maikki19.7.2013 klo 19:21
Peterson, Wendy Jo (Mediterranean Diet Cookbook For Dummies; toinen tekijä)


(Ehottomasti)
180. Eki19.7.2013 klo 22:13
Johannes Granö (Kuusi vuotta Siperiassa)
181. Maikki19.7.2013 klo 22:18
Nilsson, Magnus (Fäviken)
182. Eki19.7.2013 klo 22:29
Sippola, Petra (Mehukas - Terveeksi & hoikaksi vastapuristetuilla mehuilla)
183. Maikki19.7.2013 klo 22:39
Romano, Michael (Family Table: Favorite Staff Meals from Our Restaurants to Your Home; toinen tekijä)
184. Eki19.7.2013 klo 23:00
Elisa Alila (Hiljaisen raportoinnin mahdollisuus kirurgian vuodeosastolla)
185. Maikki19.7.2013 klo 23:11
Art Lester (The Coffee Table Book of Doom; toinen tekijä)

(Kuin vain)
186. Eki19.7.2013 klo 23:56
Ritva Simonen (Diabeetikon hoidonohjaus; yksi tek.)
187. Maikki20.7.2013 klo 11:54
Mark Best (Marque)
188. Eki20.7.2013 klo 12:41
Sippola, Aulikki (Essays on human resource management perspectives on diversity management)
189. Maikki20.7.2013 klo 13:10
Kit Wohl (The James Beard Foundation's Best of the Best)
190. Eki20.7.2013 klo 13:31
Heidi Härmä (Työikäisen muisti ja muistisairaudet; toinen tek.)
191. Maikki20.7.2013 klo 14:05
Migoya, Francisco (The Elements of Dessert)
192. Eki20.7.2013 klo 14:11
Carpelan, Axel (Högtärade maestro! Högtärade herr baron! - Korrespondensen mellan Axel Carpelan och Jean Sibelius 1900-1919; toinen tek.)
193. Maikki20.7.2013 klo 14:17
Leahy, Kate (The Preservation Kitchen; toinen tekijä)
194. Eki20.7.2013 klo 14:22
Eriksson, Tuomas (Sähkökitaran rakentaminen; yksi tek.)


(käy päittäinkin)
195. Maikki20.7.2013 klo 14:38
Sarah Mitchell Hansen (The Model Bakery Cookbook; 1/4)
196. Eki20.7.2013 klo 14:43
Sibelius, Jean (Högtärade maestro! Högtärade herr baron! - Korrespondensen mellan Axel Carpelan och Jean Sibelius 1900-1919; toinen tek.)
197. Maikki20.7.2013 klo 15:01
Adamson, Eve (The Mediterranean Diet; toinen tekijä)
198. Eki20.7.2013 klo 15:46
Vaara, Riitta (Meikki itselle ja ammatiksi)
199. Maikki20.7.2013 klo 16:37
Torrent, Will (Patisserie at Home)
200. Eki20.7.2013 klo 16:41
Ivan M. Tribe (Mountaineer Jamboree: Country Music in West Virginia)
201. Maikki20.7.2013 klo 17:00
Bendelius, Jennifer M. (The $7 a Meal Mediterranean Cookbook; 1/3)
202. Eki20.7.2013 klo 18:03
Maijala, Ari (Energiankulutuksen vähentäminen huokoisen kuitulevyn kuivausvaiheessa; toinen tek.)
203. Maikki20.7.2013 klo 18:48
Robertson, Chad (Tartine Book No. 3)
204. Eki20.7.2013 klo 19:51
Armada, Xosê-Lois (Atlantic Europe in the First Millennium BC - Crossing the Divide; toinen tek.)
205. Maikki20.7.2013 klo 20:27
Stephanie Green (The Complete Idiot's Guide to the Mediterranean Diet; toinen tekijä)
206. Eki20.7.2013 klo 21:36
Esko, Timo (Näkökulmia asianajajaoikeuteen; yksi tek.)
207. Maikki20.7.2013 klo 21:54
Madison, Deborah (Vegetable Literacy)
208. Eki20.7.2013 klo 21:57
Heimo Härmä (Iijoen kansaa – Mölläri)
209. Maikki20.7.2013 klo 22:05
Mollie Katzen (The Heart of the Plate)
210. Eki20.7.2013 klo 22:20
Nuotio, Kari (Holhoustili; yksi tek.)
211. Maikki20.7.2013 klo 22:24
Randy Clemens (The Veggie-Lover's Sriracha Cookbook)
212. Eki21.7.2013 klo 10:45
Svea Stalter (Das Erbe des Ordens - Drachenherz)
213. Maikki21.7.2013 klo 11:42
Rich Roll (Finding Ultra: Rejecting Middle Age, Becoming One of the World's Fittest Men, and Discovering Myself)

(vain kuis)
214. Eki21.7.2013 klo 14:07
Härmä, Mikko (Toimivat ja terveet työajat; toinen tek.)
215. Maikki21.7.2013 klo 15:41
Kilian Jornet (Run or Die)
216. Eki21.7.2013 klo 16:03
Tuomarla, Ulla (La citation mode d'emploi: Sur le fonctionnement discursif du discours rapporté direct)
217. Maikki21.7.2013 klo 16:21
Landau, Rich (Vedge; toinen tekijä)
218. Eki21.7.2013 klo 16:24
Härmä-Rodriguez, Sari (Tyypin 1 diabetes ja joustava monipistoshoito; toinen tek.)
219. Maikki21.7.2013 klo 16:35
Robbins, John (Voices of the Food Revolution; toinen tekijä)
220. Eki21.7.2013 klo 16:38
Härmä, Juhani (Veikko Väänänen (1905-1997) - Latinisti ja romanisti; toim.)
221. Maikki21.7.2013 klo 16:49
Nixon, Lindsay S. (Happy Herbivore Light & Lean)
222. Eki21.7.2013 klo 17:23
Soininen, Lea (Älä jänistä - Opitaan kimpassa - Yrittäjyyskasvatuksen pelikortit; toinen tek.)
223. Maikki21.7.2013 klo 17:46
Anderson, Mérida (Vegan Secret Supper)
224. Eki21.7.2013 klo 18:24
Anne Hiekkataipale (Bongaa - Palvelun ja tarjoilun avaimet; yksi tek.)
225. Maikki21.7.2013 klo 18:43
LeAnne Campbell (The China Study Cookbook)
226. Eki21.7.2013 klo 19:16
Lasse Mårtenson (Laiskotellen – Niin kuin minä haluan muistaa)
227. Maikki21.7.2013 klo 19:40
Noyes, Tamasin (Vegan Sandwiches Save the Day!; toinen tekijä)
228. Eki21.7.2013 klo 19:50
Noora Valkila (Kasvata koirasta kunnon kaveri)
229. Maikki21.7.2013 klo 19:57
Lukas Volger (Veggie Burgers Every Which Way)
230. Sepeteus21.7.2013 klo 22:01
Elli Ojala (Pitkä kotimatka)
231. Sepeteus21.7.2013 klo 22:02
(Ella Ojala piti olla)
232. Maikki21.7.2013 klo 22:22
(Harmi löytyy jo Säie 4315 (32):)
233. Sepeteus21.7.2013 klo 22:23
(Sori, haku pätki, tai korvien väli...)
234. Eki21.7.2013 klo 23:41
Roald Steiner (Outsourcing: Effekte auf Beschäftigung und Arbeitsbeziehungen; yksi tek.)
235. Maikki22.7.2013 klo 11:37
Reinfeld, Mark (The 30-Minute Vegan's Taste of Europe)
236. Eki22.7.2013 klo 11:59
Keränen, Sirpa (Bongaa - Palvelun ja tarjoilun avaimet; yksi tek.)
237. Maikki22.7.2013 klo 12:06
Phillips, Bianca (Cookin' Crunk)
238. Eki22.7.2013 klo 15:55
André Bleicher (Outsourcing: Effekte auf Beschäftigung und Arbeitsbeziehungen; yksi tek.)
239. Maikki22.7.2013 klo 16:42
Rossant, Cyrille (Learning IPython for Interactive Computing and Data Visualization)
240. Eki22.7.2013 klo 16:45
Laitinen, Jaana (Toimivat ja terveet työajat; toinen tek.)
241. Maikki22.7.2013 klo 16:48
Allen Lim (Feed Zone Portables; toinen tekijä)
242. Eki22.7.2013 klo 17:29
Mona Jonsson (Arki haltuun – Sekvenssimenetelmä perhetyöhön; yksi tek.)
243. Maikki22.7.2013 klo 17:54
Vaihdan säikeen.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *