7489. SK23

Olavi Kivalo8.6.2013 klo 16:01
Keräseltä uusi huikea tuote, joka hipoo kolmea tähteä. Laatija on joko tietoisesti vienyt harhautustekniikkaa kohti huippua tai sitten olen itse harhautuvaa tyyppiä. Kaiken kaikkiaan palkitseva kokemus.

Piirtäjää ei ole nimetty. Hahmot muistuttavat kovasti erään toisen laatijan pottuneniä.
2. Olavi Kivalo8.6.2013 klo 16:43
Kerä-, Pallo- tai Pitkänen - samantekevää kun ristikko on hyvä.
3. Matti8.6.2013 klo 17:04
Taitaa olla Tonyboyn tekemä alusta loppuun.
4. lp10.6.2013 klo 19:37
Sekä ristikko että piilosana ovat ihan "herkullista" ratkottavaa.
5. L-a11.6.2013 klo 19:16
Jäin koukkuun. Enpä ole ennen tämän tekijän ristikoita ratkonut. Pari tyhjää kohtaa vielä piinaa. Vaativa.
6. arvid11.6.2013 klo 19:32
Lähes valmis minullakin. Vasen yläkulma hieman auki vielä, mutta en luovuta. On tässä ollut haastetta riittämiin. Tämä kaksitähtinen oli mielestäni vaikeampi kuin Mirja Pihlajamäen (SK 22) kolmetähtinen.
7. Hannu13.6.2013 klo 18:58
Kyllä tästä kehut ja kiitokset pitää antaa. Lankaankin menin muutamissa kohdin ja minusta tämä oli aika tasapäinen edellisen Mirja Pihlajamäen kolmitähtisen kanssa, joka oli myös hyvä. Kukahan tämän kuvitti?
8. Olavi Kivalo14.6.2013 klo 00:08
Voisikohan vaikka Eki tai itse laatija jo korjata, etteivät kiitokset mene väärään kohteeseen.
9. Eki14.6.2013 klo 00:14
Ristikon 23 on alusta loppuun tehnyt Toni Pitkälä.
10. joskus14.6.2013 klo 09:58
Minustakin kolmosen ristikko. Oikea ylänurkka vielä hieman epäselvä. Taideteoksen vihje ei ole hyvä. Laatija on myös poikennut "tavanomaisesta" periaatteesta monikkoon ja yksikköön liittyvissä vihjeissä.
11. Olavi Kivalo14.6.2013 klo 12:10
Eräs kielentutkija väitti minulle joskus, että synonyymeistä vain yksi jää eloon, jos niiden merkitykset ovat täysin identtiset. Toisin sanoen nyanssikin merkityserossa riittää, että synonyymit säilyvät kielenkäytössä.

Tuo joskuksen/joskusin? mainitsema 'Taideteos' on mielestäni käypä vihje, koska ratkaisusana on ainoa synonyymeistään, joka merkitsee myös, ja usein, taideteosta.

Edellistä risteävän sanan kuvallinen vihje on pelkistetty: kaksi nuolta. Vihje voidaan tulkita kahdella tavalla, joka on hienoa. Säälittää vain, kun molemmat tulkinnat antavat saman ratkaisun. Menee osa herkuista harakoille.
12. tapio22.8.2013 klo 15:38
Sain tämän käsiin vasta äskettäin, siksi myöhäinen osanotto keskusteluun. Muutama kritisoitave vihje:

'OTETAAN NURINKIN' - no kai pultsari ottaa TENUa, mutta silti vähän arveluttava vihje, sillä yleisesti ottaen tenu on kyllä ottamatonta

'TAKSIKUSKILLA' - tarkasti ottaen pitäisi lukea 'TAKSIKUSKILLA ENNEN' - ULAPUHELIN kuulunee menneisyyteen - ei kai kukaan taksikuski sitä enää käytä?
13. tapio22.8.2013 klo 16:00
Pääkuvan pystyyn menevä eka sana - en saa järkevää piilokirjainta.
14. tapio22.8.2013 klo 16:11
Sain 'RIIMITTELYÄ' > RAPTILA - ei tunnu oikealta sanalta, sillä väliviiva puuttuu (pitäisi kai olla RAP-TILA), vai saako ristikossa tällaisissa tapauksissa aina jättää väliviivan pois?
15. iso S22.8.2013 klo 16:32
Saa. Joillakin laatijoilla tai lehdillä on tapana merkitä väliviiva ruutujen reunaviivan päälle, etenkion jos kyse on vaakasanasta. Pystysanoissa se ei näytä yhtä mielekkäältä, koska silloin väliviiva joko hukkuu reunaviivaan tai on poikittain kirjainten asentoon nähden.
16. tapio22.8.2013 klo 17:00
Jos toi RAPTILA on oikea ratkaisu, en pidä sitä kovin onnistuneena. Yleensä tämän tapaisissa vihjeissä kahden sanan yhdistelmä on uusi sana, jossa ei millään lailla kaivata väliviivoja.
17. Hannu22.8.2013 klo 17:28
tapio, RAPTILA ei ole oikea vastaus. Sinulla on lopun risteävissä virhettä.
18. tapio22.8.2013 klo 18:05
Ok. Sain korjattua. Ihan järkevä ratkaisu. Ainoa oikeutettu huomautukseni koskee taksikuskeja.
19. tapio22.8.2013 klo 18:08
Niin ja TENU

22.8.2013 klo 16:00 piilokirjain kaiketi S, sillä taivutusmuoto ALKUNSA on suomea
20. Jukkis22.8.2013 klo 22:33
No mikä siitä RIIMITTELYÄ sitten tuli kun ei tullut RAPTILA. Yritin ristikkoa näkemättä muutella loppupään kirjaimia mutta en keksi.
21. tapio23.8.2013 klo 19:18
RAPMUSA
22. tapio23.8.2013 klo 20:40
Edellinen ratkaisu olisi ollut melkein vaihtoehtoinen ratkaisu - vain 'HUOLESTAKIN' ei tullut järkevää ratkaisua, sillä AIRUE ei oikein toimi ratkaisusanana. MOOTTORILLA/MOOTTORISSA mielestämi molemmat sinänsä ok.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *