KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > YHDYSSANAKETJU -130

7470. Yhdyssanaketju -130

Ari27.5.2013 klo 07:02
Tässä ketjussa ketjutetaan yhdyssanoja. Jatkosanan alkuosan pitää olla sama sana kuin edeltävän sanan loppuosa. Monikko- ja yksikkömuoja saa sekoittaa, samoin eri sijamuotoja. Esimerkiksi kävelykengät - kengänkanta on hyväksyttävästi jatkettu. Koko sanan pitää olla sellainen että se voisi olla esimerkiksi tietosanakirjan hakusana, joten loppuosan pitää olla perusmuodossa ellei se ole erisnimi. Silloinkin on suotavampaa käyttää mieluummin perusmuotoa, paitsi jos perusmuoto on jotenkin "huono" sana ja taivutettu erisnimi (kirja, elokuva, musiikkikappale...) on paremmin tunnettu.

Saman yhdyssanan toistumista pyydetään välttämään. Etsintä onnistuu useimmilla selaimilla näppäinyhdistelmällä Ctrl-F ja/tai valikosta Muokkaa - Etsi (Edit - Find).

Varmuuden vuoksi kannattaa hakea yksikkömuodon ja monikkomuodon yhteisellä osalla, siis esimerkiksi haku ruokapöy löytää sekä sanan ruokapöytä ja ruokapöydät.

Moniosaisten yhdyssanojen käyttö on sallittua ja niistä voi jatkaa yhdestä tai useammasta täydestä sanasta. Esimerkiksi sanasta jengityöntekijä voi jatkaa joko työntekijä- tai tekijä-alkuisilla yhdyssanoilla.
Koko sanasta ei saa jatkaa.

Sellaista sinänsä hauskaa temppua ei sallita missä sana jaetaan "mahdottomasti". Esimerkiksi tapauskova jakautuu tapa-uskova, ei tapaus-kova koska jälkimmäinen ei ole mielekäs sana. Jatkon pitää siis olla uskova-alkuinen, kova-alkuinen ei käy.

Jo käytettyjen sanojen lista löytyy säikeestä "4941. Yhdyssanaketjun kooste" joka löytyy osoitteesta:

_http://tinyurl.com/nzpgya


Jatkuu sanasta ruplahinta
2. Arskis27.5.2013 klo 09:30
hintalaskuri
3. PS27.5.2013 klo 20:31
laskurivalokenno
4. anni27.5.2013 klo 21:59
kennosuoja
5. PS28.5.2013 klo 08:31
suojakiduskotilot (Cephalaspidea)
6. T. Avis28.5.2013 klo 08:38
kotilonkuori
7. lk28.5.2013 klo 14:35
kuorielementti
8. anni28.5.2013 klo 19:02
elementtikerrostalo
9. Arskis28.5.2013 klo 20:30
kerrostalolähiö
10. Hakro28.5.2013 klo 21:56
lähiöääliö (tätä sanaa aion käyttää AK-ketjussa)
11. lk30.5.2013 klo 18:13
ääliökänni
12. Matias-Myyrä30.5.2013 klo 18:17
[lk, oliko tuo ehdotus? Ostin just äskön 24 keppanaa ja kyllähän tämmöisen hellepäivän jälkeen janottaa]

känniörvellys
13. PS31.5.2013 klo 21:38
örvellyssakki
14. O31.5.2013 klo 21:54
sakkimittelö
15. lk2.6.2013 klo 08:38
[kyllä helteisen päivän jälkeen pari huurteista maistuu, mutta
en suosittele nauttimaan koko "salkullista" kerralla:)]

mittelöpassi
16. PS2.6.2013 klo 09:12
passijuoksu (hevosen juoksu siten, että se siirtää saman puolen etu- ja takajalan yhtaikaa eteenpäin)
17. O2.6.2013 klo 22:42
juoksufoorumi (keskustelupalsta)
18. Arskis2.6.2013 klo 23:09
foorumipohja
19. lk3.6.2013 klo 07:27
pohjatasoite
20. Arskis3.6.2013 klo 09:20
tasoitetapetti
21. PS3.6.2013 klo 09:32
tapettiharja
22. Arskis3.6.2013 klo 11:16
Harjakangas (Noormarkussa)
23. PS3.6.2013 klo 11:31
kangashumus
24. Rakel L3.6.2013 klo 13:13
humuskerros
25. T. Avis3.6.2013 klo 13:23
kerroskakku
26. PS3.6.2013 klo 16:26
kakkukuorrute
27. lk4.6.2013 klo 09:05
kuorrutesuklaa
28. Arskis4.6.2013 klo 10:14
suklaarusina
29. lk4.6.2013 klo 17:37
rusinapulla
30. Rakel L4.6.2013 klo 18:29
pullakahvi
31. Arskis4.6.2013 klo 18:39
kahvitarjous
32. Hakro5.6.2013 klo 00:14
tarjouskilpa
33. PS5.6.2013 klo 07:14
kilpalatva
34. lk5.6.2013 klo 08:15
latvapistokas
35. Arskis5.6.2013 klo 09:45
pistokaslisäys
36. PS5.6.2013 klo 10:27
lisäysviljely
37. lk6.6.2013 klo 08:04
viljelylaboratorio
38. PS6.6.2013 klo 08:49
laboratoriokoje
39. Arskis6.6.2013 klo 10:15
kojelautakamera
40. lk7.6.2013 klo 07:40
kameratolppa
41. T.Avis7.6.2013 klo 08:41
tolppasänky
42. PS7.6.2013 klo 08:46
sänkypotilas
43. Arskis9.6.2013 klo 10:14
potilasasiamies
44. PS9.6.2013 klo 13:27
miesluukku
45. lk9.6.2013 klo 19:30
luukkusarana
46. anni9.6.2013 klo 21:04
saranaruuvi
47. O9.6.2013 klo 22:50
ruuvilinja
48. PS9.6.2013 klo 22:55
linjaluotaus
49. O9.6.2013 klo 23:01
luotausviestintä
50. Arskis9.6.2013 klo 23:06
viestintäaliupseerikoulu
51. O9.6.2013 klo 23:24
upseerikoulutuspaikka
52. [Arskis]9.6.2013 klo 23:41
[O, jatko aliupseerikoulu-, upseerikoulu- tai koulu-]
53. lk10.6.2013 klo 19:41
koululiikunta
54. anni10.6.2013 klo 19:42
liikuntasali
55. PS10.6.2013 klo 20:48
salibandyerotuomari
56. O10.6.2013 klo 21:14
erotuomaripaita
57. PS11.6.2013 klo 09:40
paitatilkku
58. lk11.6.2013 klo 12:02
tilkkupeitto
59. Arskis11.6.2013 klo 17:56
peittoaluekartta
60. lk12.6.2013 klo 06:36
karttapaikka
61. PS12.6.2013 klo 09:42
Paikanselkä (Sallassa)
62. Arskis12.6.2013 klo 10:26
selänhoitopenkki
63. T. Avis12.6.2013 klo 11:40
penkkivelli
64. PS12.6.2013 klo 12:57
velliryynit
65. Hakro12.6.2013 klo 13:09
ryynimakkara
66. PS12.6.2013 klo 14:39
makkarasuoli
67. anni12.6.2013 klo 18:45
suolikuori (siis makkarassa)
68. PS12.6.2013 klo 19:00
kuoriameebat (Arcellinida)
69. lk13.6.2013 klo 06:50
ameebatartunta
70. PS13.6.2013 klo 09:00
tartuntaripa
71. anni13.6.2013 klo 14:19
ripakassi
72. lk13.6.2013 klo 17:15
kassikalja
73. anni13.6.2013 klo 18:13
kaljaryyppy
74. ellu13.6.2013 klo 18:23
ryyppysakki
75. PS13.6.2013 klo 19:15
sakkikello
76. anni13.6.2013 klo 20:18
kellonsoitto
77. Hakro13.6.2013 klo 21:09
soittokilpailu
78. lk14.6.2013 klo 08:33
kilpailuetu
79. PS14.6.2013 klo 09:14
etupyöräveto
80. Hakro14.6.2013 klo 17:01
vedonestovaljaat (koirille, ei hevosille)
81. Arskis14.6.2013 klo 18:00
valjasreppu
82. PS14.6.2013 klo 19:00
Repunpää (Bungo Reppulin rakentama hobitinkolo)
83. anni14.6.2013 klo 19:55
päävoitto
84. ipe14.6.2013 klo 19:59
voittoluokka
85. O14.6.2013 klo 20:35
luokkasormustilaus
86. anni14.6.2013 klo 21:42
tilauskuljetus
87. Arskis15.6.2013 klo 00:08
Kuljetusrinki
88. [lk]15.6.2013 klo 08:55
[luokkasormuksia on tilattu jo aiemmin]
89. [anni]15.6.2013 klo 10:24
[kävisikö: voittoluokka > luokkakuvatilaus (ei ole vielä tilattu) > tilauskuljetus > Kuljetusrinki >]
90. lk15.6.2013 klo 10:25
[luokkasormustilauksen tilalle luokkakuvatilaus]

Rinkikorjaamo
91. anni15.6.2013 klo 14:36
korjaamomonttu
92. O15.6.2013 klo 14:55
montturock (Tuusula)
93. anni15.6.2013 klo 18:14
Rockradio
94. Hakro15.6.2013 klo 20:41
radiotaajuus
95. PS15.6.2013 klo 21:50
taajuusjakokanavointi
96. lk16.6.2013 klo 09:23
kanavointimuoto
97. KOM16.6.2013 klo 13:39
muotovahti (valvoo mallin olevan ulkoisesti pätevä)
98. lk16.6.2013 klo 18:10
Vahtistudio
99. O16.6.2013 klo 21:27
studioravintola (Paksu)
100. PS16.6.2013 klo 21:34
ravintola-ala
101. lk17.6.2013 klo 06:44
alahelmi
102. PS17.6.2013 klo 09:30
helmililja (Muscari)
103. Arskis17.6.2013 klo 10:19
liljakukko (Lilioceris lilii)
104. PS17.6.2013 klo 11:13
Kukonharjavuoristo
105. Arskis17.6.2013 klo 13:48
Vuoristo-yhtiöt
106. Hakro17.6.2013 klo 14:00
yhtiövero
107. PS17.6.2013 klo 21:26
veroporsaanreikä
108. O17.6.2013 klo 21:46
reikälevymalli
109. muuntaja18.6.2013 klo 00:06
mallinkutoja
110. Arskis18.6.2013 klo 00:29
kutojalintu
111. lk18.6.2013 klo 06:24
lintukirppu
112. PS18.6.2013 klo 08:52
kirppusara (Carex pulicaris)
113. lk18.6.2013 klo 12:35
Saraviita
114. anni18.6.2013 klo 17:09
Viitasaari
115. Arskis18.6.2013 klo 17:16
Saariharju
116. T. Avis18.6.2013 klo 17:20
Harjukelo
117. PS18.6.2013 klo 18:52
kelonkehräjäkälä (Lecanora varia)
118. Arskis18.6.2013 klo 21:40
Jäkälävaara
119. Hakro18.6.2013 klo 22:55
vaarantunne
120. O18.6.2013 klo 22:58
tunnelukko
121. Hakro18.6.2013 klo 23:29
lukkosokka
122. lk19.6.2013 klo 07:10
sokkasarana
123. Arskis19.6.2013 klo 10:31
sarananivel
124. PS19.6.2013 klo 11:27
nivelvirna (Coronilla)
125. lk19.6.2013 klo 13:30
Virnaperhonen
126. anni19.6.2013 klo 15:12
perhovapa
127. -19.6.2013 klo 15:14
[Perho ja perhonen ovat eri sanoja, vaikka tarkoittavat samaa asiaa. Perhonen-sanasta pitää jatkaa perhos-alkuisella sanalla.]
128. iso S19.6.2013 klo 16:40
perhosvapaa [perhostutkijan loma]
129. O19.6.2013 klo 21:49
vapaaehtoistyötiimi
130. lk20.6.2013 klo 06:48
tiimiviesti
131. Arskis20.6.2013 klo 14:27
viestihiihto
132. anni20.6.2013 klo 15:19
hiihtolatu
133. lk20.6.2013 klo 16:36
latu-ura
134. anni20.6.2013 klo 18:11
urakierto
135. PS20.6.2013 klo 19:51
kiertohapsikka (Ruppia cirrhosa)
136. Arskis21.6.2013 klo 01:18
hapsikkakasvit (Ruppia)
137. PS21.6.2013 klo 08:40
kasvineste
138. lk21.6.2013 klo 10:01
nesteenpoisto
139. PS21.6.2013 klo 10:37
poistoilmahormi
140. Arskis22.6.2013 klo 13:23
hormitiili
141. O22.6.2013 klo 21:17
tiiliholvi (mm tampereella)
142. Arskis22.6.2013 klo 21:52
holvikäytävä
143. O22.6.2013 klo 21:54
käytävämattokoko
144. O22.6.2013 klo 22:59
korjaus.
käytävämattomitta
145. Hakro22.6.2013 klo 23:50
mittalanka
146. PS23.6.2013 klo 08:26
lankajäkälä (Cystocoleus)
147. lk23.6.2013 klo 09:54
Jäkäläviita
148. T. Avis23.6.2013 klo 11:28
viitapiru
149. Hakro23.6.2013 klo 12:23
pirunpelto
150. PS23.6.2013 klo 12:34
peltolata
151. Hakro23.6.2013 klo 13:19
ladanlankku
152. Arskis23.6.2013 klo 15:01
lankkuperunat
153. lk23.6.2013 klo 17:48
perunasose
154. anni23.6.2013 klo 18:18
sosepurkki
155. Arskis23.6.2013 klo 18:44
purkkiarmeija
156. lk24.6.2013 klo 06:38
armeijamuistelu
157. PS24.6.2013 klo 08:58
muistelutuokio
158. lk24.6.2013 klo 09:28
tuokiokuvatunnelma
159. Arskis24.6.2013 klo 10:00
Tunnelmatupa
160. PS24.6.2013 klo 13:34
Tupavuori (räjähti ja upposi Naantalin satamassa 1958)
161. lk25.6.2013 klo 06:55
vuorivaahtera
162. PS25.6.2013 klo 08:21
vaahterasavikka (Chenopodium hybridum)
163. Arskis25.6.2013 klo 13:55
savikkakasvit (Chenopodioideae)
164. lk25.6.2013 klo 18:05
kasvihuonekurkku
165. Arskis25.6.2013 klo 18:11
kurkkumätä (difteria)
166. PS25.6.2013 klo 18:28
Mätäjoki
167. anni25.6.2013 klo 18:42
Jokijärvi
168. O25.6.2013 klo 21:11
Järvisydän (Rantasalmi)
169. anni25.6.2013 klo 22:15
sydänsuru
170. lk26.6.2013 klo 06:32
suruliputus
171. Arskis26.6.2013 klo 10:11
liputusohje
172. PS26.6.2013 klo 11:20
ohjepato
173. lk26.6.2013 klo 15:10
patopelti
174. Arskis26.6.2013 klo 16:55
peltiruuvi
175. PS26.6.2013 klo 18:52
ruuviväkipyörä
176. O26.6.2013 klo 20:02
väkipyöränkatu (Tampere)
177. lk27.6.2013 klo 07:06
katuasfaltti
178. PS27.6.2013 klo 09:04
Asfalttikukka
179. Arskis27.6.2013 klo 10:16
kukkajäärät (Leptura)
180. PS27.6.2013 klo 12:10
jääräpässi
181. O27.6.2013 klo 20:09
pässikatras
182. Arskis27.6.2013 klo 20:50
Katraankatu (Tampereella)
183. O27.6.2013 klo 21:22
Katuhaukka (mm. amer. sarja)
184. Arskis27.6.2013 klo 21:28
haukkapöllö (Ninox scutulata)
185. lk28.6.2013 klo 07:03
pöllönpönttö
186. PS28.6.2013 klo 09:46
pönttöruisku
187. Arskis28.6.2013 klo 09:54
ruiskuhuone
188. PS28.6.2013 klo 10:18
huonekookospalmu (Microcoelum martianum)
189. Arskis28.6.2013 klo 10:21
palmusunnuntai
190. PS28.6.2013 klo 18:21
sunnuntailapsi
191. Arskis28.6.2013 klo 19:29
lastenkoti
192. PS28.6.2013 klo 20:53
kotimuori (Peperomia subtrinervis)
193. O28.6.2013 klo 21:08
muorinkukka (viherkasvi)
194. anni28.6.2013 klo 21:52
kukkapenkki
195. O28.6.2013 klo 21:53
penkkipunnerrusohje
196. Arskis29.6.2013 klo 00:52
ohjepankki
197. ake29.6.2013 klo 02:22
pankkikorko
198. lk29.6.2013 klo 08:40
korkokanta
199. [PS]29.6.2013 klo 08:57
[muorinkukka kukkii jo koosteessa]
200. lk29.6.2013 klo 11:00
[kotimuori-Muorinpuisto-Puistokukka-kukkapenkki jne...)
201. Arskis29.6.2013 klo 11:02
kantanauha
202. PS29.6.2013 klo 11:11
nauhanorsukala (Gymnarchus niloticus)
203. Arskis29.6.2013 klo 11:34
kalalokki (Larus canus)
204. PS29.6.2013 klo 13:36
lokkilisko (Pteranodon)
205. lk29.6.2013 klo 14:51
Liskodisko
206. Arskis29.6.2013 klo 15:12
diskoperhonen
207. PS29.6.2013 klo 22:45
perhospölytys
208. Arskis30.6.2013 klo 00:11
pölytyspalvelu
209. lk30.6.2013 klo 09:04
palveluaula
210. Arskis30.6.2013 klo 10:50
aulaemäntä
211. anni30.6.2013 klo 10:57
Emäntä-kisa (NRJ Nettiradiossa)
212. lk30.6.2013 klo 16:40
kisa-avustaja
213. anni30.6.2013 klo 17:00
Avustajakeskus
214. PS30.6.2013 klo 17:21
keskusristi (separaattorin osa, jonka keksiminen aikanaan merkittävästi paransi laitteen tehoa)
215. anni30.6.2013 klo 17:26
ristisorsa (Tadorna tadorna)
216. [Arskis]30.6.2013 klo 18:30
sorsalinnut (Anseriformes)
217. anni30.6.2013 klo 21:21
Linnunlaulupuu (yhteisö, joka toteuttaa taiteellisia visioitaan medioita vaihdellen)
218. O30.6.2013 klo 21:34
puukeskustuoteryhmät
219. PS30.6.2013 klo 22:30
ryhmäsamettikukka (Tagetes patula)
220. O30.6.2013 klo 22:35
kukkakaaligratiinipaistos
221. Arskis30.6.2013 klo 23:43
paistostaikina
222. lk1.7.2013 klo 06:57
taikinatiinu
223. PS1.7.2013 klo 08:10
tiinukimpi
224. lk1.7.2013 klo 11:08
kimpivaneri
225. Arskis1.7.2013 klo 11:14
vanerijolla
226. PS1.7.2013 klo 20:36
jollapurje
227. O1.7.2013 klo 20:59
purjekangaslaatu
228. anni1.7.2013 klo 21:36
laatuarvostelu (mm. suomenhevosten)
229. O1.7.2013 klo 21:48
arvostelutaulukko
230. [Arskis]1.7.2013 klo 21:55
[arvostelutaulukkoa käytettiin jo koosteessa]
231. O1.7.2013 klo 22:16
arvostelupistemäärä
232. lk2.7.2013 klo 07:01
määränsäätöventtiili
233. PS2.7.2013 klo 07:48
säätöventtiilitukos
234. Arskis2.7.2013 klo 10:01
Tukosputki (Tukosputki Ky, Helsinki)
235. PS2.7.2013 klo 10:15
putkisorvi (:n puisten salaojaputkien valmistukseen kehitti ja patentoi mv Lauhkonen Akaasta (ei nykyisestä, vaan aiemmasta))
236. Arskis2.7.2013 klo 10:20
Sorvisoppi (puuntyöstökoneiden ja tarvikkeiden nettikauppa)
237. PS2.7.2013 klo 10:24
Sopenkorpi (kaupunginosa Lahdessa)
238. Arskis2.7.2013 klo 10:29
Korpivaara
239. lk2.7.2013 klo 14:34
vaaratiedote (tänä kesänä useita)
240. anni2.7.2013 klo 16:21
tiedotepohja
241. PS2.7.2013 klo 21:26
pohjaliete
242. Arskis2.7.2013 klo 21:27
lietepumppu
243. PS2.7.2013 klo 21:57
pumppuvoimala
244. lk3.7.2013 klo 07:29
voimalatoiminta
245. PS3.7.2013 klo 08:40
toimintakatkos
246. anni3.7.2013 klo 09:04
katkostiedote
247. Arskis3.7.2013 klo 10:18
tiedotepohja
248. [PS]3.7.2013 klo 11:30
[tiedotepohja näyttää olevan jo viitisen tuumaa ylempänä]
249. lk3.7.2013 klo 11:44
tiedotetulva
250. PS3.7.2013 klo 19:44
tulvaneva
251. Arskis3.7.2013 klo 22:30
Neva-joki
252. PS4.7.2013 klo 07:34
jokibarbi (Barbus barbus)
253. lk4.7.2013 klo 08:51
barbinukke
254. Arskis4.7.2013 klo 09:50
nukenvaunu
255. lk5.7.2013 klo 06:06
vaunumarkiisi
256. anni5.7.2013 klo 08:27
markiisikangas
257. PS5.7.2013 klo 09:26
kangasjänönkorva (Otidea leporina)
258. Arskis5.7.2013 klo 09:29
korvapunkki (Otodectes cynotis)
259. PS5.7.2013 klo 09:46
punkkipanta
260. Arskis5.7.2013 klo 15:55
pantakoira
261. anni5.7.2013 klo 18:15
koirankarvakintaat
262. O5.7.2013 klo 20:59
kinnasneulapari
263. Arskis6.7.2013 klo 02:42
parisuhdeongelma
264. lk6.7.2013 klo 08:03
ongelmakissa
265. PS6.7.2013 klo 08:51
kissanhäntä (Acalypha)
266. Arskis6.7.2013 klo 12:23
häntäapinat (Cercopithecidae)
267. lk6.7.2013 klo 15:32
apinauros
268. PS6.7.2013 klo 22:39
urosaasi
269. anni7.7.2013 klo 12:19
aasinhäntäleikki
270. lk7.7.2013 klo 16:43
leikkiluola
271. anni7.7.2013 klo 17:23
luolapiirros
272. O7.7.2013 klo 21:00
piirrosmerkkimäärä
273. lk8.7.2013 klo 07:24
määrähinnoittelu
274. Ari8.7.2013 klo 12:14
[ Jatkuu seuraavassa osassa. ]
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *