KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS-VIIKONLOPPU 23.-24.3.2013

7377. IS-viikonloppu 23.-24.3.2013

Marco Poloinen23.3.2013 klo 20:25
Oliskohan passannut niin, että Riku-poika rumautti laatia vuoden vaikeimman, vaikka vain kolmemiikkainen piti tulla? Tuskinpa vain, vaikka (virevammainen?) omakohtainen kokemus vahvasti siihen viittaakin. Epäilemättä asiaan saadaan lisäselvitystä jahka kaikki vasenkätiset ja muut virtuoosit ehtivät kommentoimaan...

Jos oli hoksottimet tiukilla tajunnanvirtavihjeiden kanssa, niin sama ilmiö oli havaittavissa paikka paikoin yleissivistyksen tiimoilta. "Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa..."

Sekä teknisesti, että taktisesti julumetun hieno ristikko!
2. Lars23.3.2013 klo 20:36
Minä koin että olin tyhjentänyt tarvittavat voimat tuohon kisaristikkoon joten jätin suosiolla lepäämään pariksi päiväksi.
3. Jaska23.3.2013 klo 21:37
Rikulle oli aivan oikein, että putosi SM-jatkosta. Näin tuumin, kun puolen tunnin tuumailun jälkeen saldo oli pari varmaa ja noin karkeasti osapuilleen seitsemisen epävarmaa sanaa. Pikku hiljaa mataminen (ei missään tapauksessa mataaminen) kuitenkin kehittyi hieman nopeammaksi ryöminnäksi, ja sen myötä tuomioni alkoi tuntua liian kovalta. Urakan valmistuessa rauhallisessa kävelyvaihdissa reilusti ennen pahisrajan ylitystä olin valmis kumoamaan sen kokonaan peruslempeää luontoani toteuttaen.

Onhan tuo kolmemiikka siis joka tapauksessa (toistaiseksi kaksi) hurjasti alakanttiin. Annan senkin anteeksi, koska ristikko on hyvä. Lukuisia hyviä vanhoja ja pari uuttakin knoppia, keksipituuskin yli valiorajan. Pari vihjettä väkinäisen rajamailla, joten ei ihan täysiä pointseja - 9,85.
4. markus23.3.2013 klo 23:08
Kyllähän tämä kovis oli aivan huippuluokkaa. Kiitos!! Erinomaisen ovelia vihjeitä,Riku Rosenvall,nyt nostan kuviteltua hattua.(pssst,kyllä sen miikan olis voinut jättää pois niiden pallukoiden perästä).
5. Eki23.3.2013 klo 23:16
Miikkaa kovasti mietittiin, olisi ehkä voinut tosiaan jäädä pois.
6. Kaapo23.3.2013 klo 23:38
Kolme miikka oli aivan oikein. Hyvä sanasto.
7. markus24.3.2013 klo 00:13
Miinus tai ei,ei sillä oikeasti ole mitään väliä.Toivottavasti tämä veijari RR saa esiintymiskertoja useamminkin.
8. Emma24.3.2013 klo 02:09
Aivan superhyvä sanasto ja vihjeytys! Suorastaan ihmettelen, että onnistuin tämän ollenkaan ratkaisemaan. Alkuunpääsy oli yhtä vaikeaa kuin SM-kolmosessa, eikä jatko ollut sen helpompaa.

Oikein kaunis kiitos laatijoille kolmen tunnin laatuviihteestä!
9. Emma24.3.2013 klo 02:10
LAATIJALLE
10. ripop24.3.2013 klo 12:41
Taisin jo edellistäkin Rikun Ristikkoa ylistää taivaisiin asti.Pääsisköhän viellä ylemmäksi? No, jospa pääsiäiseksi ilmestyisi sellainen!
11. Eki24.3.2013 klo 12:47
Pääsiäisenä Pallosta, sitten Kerästä, sitten Vuokilaa...
12. Ahti24.3.2013 klo 22:34
Mukava kaksimerkityksinen päälause kolahti kympillä. Oli tosiaan haastavuuden osalta kolmonen ainakin itselleni.
13. kaarlo25.3.2013 klo 11:34
Olipa loistavasti laadittu ristikko.
Menihän siinä jonkin aikaa, mutta ratkesi kuitenkin.
Toivottavasti jatkoa seuraa.
KIITOS!!
14. Tulokas25.3.2013 klo 15:58
Olipa tosiaan visainen Kovis. Se on nyt täysi. Muutaman sanan yhteyttä vihjeeseen en oikein ymmärrä, mutta jospa ne vielä ...
15. Joey L2.8.2013 klo 18:53
Löysin tämän, Koviksen takia jemmaamani vanhan Iltiksen. Ratkoin ristikkoa aimo tovin. Huipputason viihdettä. Lopulta puuttui vain yksi kirjain, ylärivin ensimmäinen. Vihje pystyyn DRAAMAN ALKU, valmiina _EER. Vihjeet vaakaan KANAVA sekä EKS-PERTTI (jälkimmäinen siis tavutettu kahdelle riville), valmiina _ROT.

Vaan ei meinannut tulla valmista, kun aivoni eivät kai enää toimineet. Epäilin jopa tehneeni virheen, mutta huomasin erehtyneeni. Löytyihän siihen lopulta käypäinen kirjain. Nyt on EKSPERTTI olo.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *