KESKUSTELUT > RISTIKOT > PITÄÄKÖ KUVARISTIKOSSA OLLA PÄÄKUVA?

736. Pitääkö kuvaristikossa olla pääkuva?

Tane24.2.2004 klo 18:17
Mielipiteitä siis kaivataan. Itse ratkojana tykkään, kunhan se ei ole puolen sivun kokoinen, mutta ei haittaa jos ei aina olekaan. Koosta taisi olla keskustelu joskus aiemminkin.
2. Eki24.2.2004 klo 18:52
Ilta-Sanomissa alkavat tänä lauantaina ristikot ilmestyä uudessa aikakauslehtimäisessä osassa. Lehden antamissa ohjeissa pääkuvan pitää olla aina vasemmassa yläkulmassa ja hyvän kokoinen.

Aika harvoin tulee tällaisia pyyntöjä, mutta on hyvä, että jos lehdellä on linja, että se kerrotaan hyvissä ajoin myös ristikontekijöille.

Henk. koht. mielipide Tanen kysymykseen: kaikki käy!
3. Jouni24.2.2004 klo 19:03
Joskus pääkuvalla pystytään lisäämään ristikon mielenkiintoa, mutta mitenkään välttämättömänä en sitä pidä.

Pääkuva jää myös joskus irralliseksi, kun siitä tulee vain yksi sana eikä se mitenkään teemoita ristikkoa.

Muuten, Antti Skytän viimeviikkoinen IS-Kovis on aika visainen. Kysyttävää jäi ja palaan niihin ensi lauantaina. Etenkin jäivät ihmetyttämään reisiluun kuva ja Tanella! Miksi niihin tuli sellaiset ratkaisusanat kuin tuli?
4. Sopuli24.2.2004 klo 19:42
Pääkuva on minusta ok, se tekee ison ristikon ilmavammaksi. Vielä parempaa, jos kuva on hyvin piirretty ja siinä on hyvä ja hauska idea. Niin kuin Hesarissa aika usein...

IS-Koviksesta muistan Viitamäen ristikon pääkuvan, jossa kaksi muslimia hiekka-aavikolla. Tyypeillä oli jännät, vähän arvoitukselliset repliikit (jotain pölypalloista ja ullakosta) ja yhdeksi ratkaisusanaksi tuli muistaakseni afgaaninvinttikoira. Jos joku muistaa tarkkaan, voisiko kertoa.

Jounin kanssa samaa mieltä Skytän viimeisimmästä Koviksesta. En saa otetta millään.
5. Henry Haapalainen24.2.2004 klo 19:51
Pääkuva tai -kuvat, kuviin liittyvät lauseet tai teemasanat, ristikon nimi joka liittyy edellisiin, näistä yhdessä muodostuu kivijalka, ristikon idea ja tunnistettavuus.
6. Egon24.2.2004 klo 21:12
Pidän ristikoista, joissa on selkeä pääkuva. Henryn mainitsemat asiat pitävät ainakin minun kohdallani paikkansa. Ne lisäävät ratkonnan nautittavuutta.
7. Eki24.2.2004 klo 21:19
Itsekin teen melkein kaikki ristikkoni pääkuvalla tai teemalla. Silti jos käsiin sattuu etenkin hyvä visainen ristikko, jossa on kymmeniä hyviä sanaleikkejä, ei siinä pääkuvan yksi vitsikään enää paljon lisäryytiä tuo. Totta kai se tekee ristikon habituksen muistettavammaksi.

Tylsimpiä ovat pääkuvat joista tulee esim. sanat NAINEN, TAULU ja KISSA tai legendaariset nokkeluudet tyyliin KAKSI NAISTA KUVASSA ja TAKANA UIMARANTA. En tarkoita, etteikö noillakin eväillä saada aikaiseksi ok helppo välipalaristikko, mutta ikimuistoisia niistä ei tule ja pitkän päälle sellaisten laatijasta jää erikoinen kuva.

Pienehkössä ristikossa ei kyllä pääse ainakaan lauseilla mässäilemään.
8. MM24.2.2004 klo 22:04
...tiedä sitten tekeekö se ristikon paremmaksi jos isohkosta pääkuvasta lähtee yksi tai kaksi lyhyehköä sanaa. Varsinkin jos saman asian voisi esittää reunassa pienellä vihjekuvalla.

No, tuleehan sillä sitten ristikon "kivijalka"-vaatimus täytettyä.
9. Henry Haapalainen24.2.2004 klo 22:19
MM:lle
Ei tule!
10. MM24.2.2004 klo 22:34
Henry Haapalaiselle
EI NI!
11. Henry Haapalainen25.2.2004 klo 01:00
Hyvä. Minä jo erehdyin luulemaan, että olit tosissasi.
12. MM25.2.2004 klo 06:28
Eiköhän tuo huumorintajuttoman Tosikon leima sovi paremmin ..... ...noh, jollekin muulle.
13. jepsjuu25.2.2004 klo 13:02
Ei sitä näemmä kaikkeen kiinnitä huomiota. Kyllähän sitä näkee "pääkuvia" ristikoissa sanastojen yllä, valokuvina ja piirrettyinä, joskus kera pitkien lauseiden ja joskus sananpätkien - mutta en vain ole ollut tietoinen, että tuollainenkin "vaatimus" olisi ristikolle tarpeen.

Ihmetyttää, mitä sanomalehtitalo näkee "pääkuvassa", että sieltä taholta velvoitetaan ristikko sommittelemaan sillä mallin heidän makunsa mukaan. Risitkonlaatijako ei saakaan toteuttaa omia luomisen tuskiaan oman ispiraation vallassa, vaan 'maksajatko luovatkin puitteet'.

Hyvä ja hauska pääkuva, varsinkin hyvin piirrettynä (malliin esim. MM) - hyvillä ja poikkeavilla lauseilla, tekee kyllä ristikolle mannaa, mutta ei tuota ole ratkoja (omalta kohdaltani ainkaan) osannut kaivata ristikkoon, jos sitä ei olekaan.

Kyllä ristikko voi olla hyvä, vaikkei olisi minkäänlaistakaan kuvaa (pää- tai sivu-). Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, sanotaan, mutta jos sanoilla ei ole mitään kerrottavaa kuvista, varsinkaan valokuvista, niin sitten mieluummin valintavaihtoehtona ristikkoihin kertovat sanat ilman kuvia.
14. marja-liisa25.2.2004 klo 13:33
Pääkuvan piirros malliin MM on taivaallista mannaa, niin myös pikkukuvat. Sitä katselee kuin kuvakirjaa ja hihittää, melkein ratkonta unohtuu...
15. Titta25.2.2004 klo 13:52
Marja-Liisa:

Onneksi on ne tylsät Pelikaanit! :D
16. Matti25.2.2004 klo 20:12
Helposta ristikosta saa vaikeamman ja mielenkiintoisemman, kun pyytää vaimoa leikkaamaan pääkuvan pois. On jännä katsoa mitä johtoriveille ilmestyy.
17. Timppa25.2.2004 klo 20:55
Matti, mitenkäs sitten, jos vaimo ratkoo tai kyseessä on poikamies?
18. Henry Haapalainen26.2.2004 klo 01:39
MM:lle
Useampana vuonna olet lähettänyt joulupiirroksen, viime jouluna ei tullut. Jos syy oli se, että sähköpostiosoite on muuttunut, kelpaa se kuva vielä myöhästyneenäkin.

kirppu@kolumbus.fi
19. MM26.2.2004 klo 07:05
Asia korjattu...
20. Hennry Haapalainen26.2.2004 klo 13:30
Juu, kiitos.
21. Floora26.2.2004 klo 13:52
Ratkomisurani alkuvaiheilla pidin pääkuvia tosi vaikeina vihjeinä enkä edes vilkaissut johtorivejä, joten ne jäivät aina viimeisiksi. Ja usein syynä vaikeuteen olikin se, että ne olivat helppoja vihjeitä!
22. Matti26.2.2004 klo 21:40
Timppa, hyvä kymysys. Kumpikaan vaimoni ei ratko(nut). Voihan poikamies pyytää apua vaikka siltä huoltoaseman myyjättäreltä, joka IS:n ja IL:n möi.
23. Timppa26.2.2004 klo 22:12
Matti, saakohan huoltoasemalta enää nykyään noin henkilökohtaista palvelua...;-)
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *