KESKUSTELUT > RISTIKOT > SM 2013 2.ALKUERÄ

7335. SM 2013 2.alkuerä

Joutilas25.2.2013 klo 10:13
Johan pomppas.Enää ei tarvitse valittaa ristikon helppoutta.Kyllä tämä karsii melkoisen joukon OUTSIDE OF WINDOW.Oma aikani oli 34min.Erittäin laadukas ristikko,kuten odottaa sopikin.Huiput vetänevät 10:n minuutin pintaan.
2. Lars25.2.2013 klo 12:08
Juu, 34 minuuttia ja n. puolet täytetty. Lopputarkastuksessa pitää kullä kuukkelia käyttää, on sivistyksessä sen verran aukkoja.
3. Silveri25.2.2013 klo 15:10
Tuhrasin aurinkoista hiihtopäivää liki kolme tuntia tämän ristikon parissa.
Edellisten kommentoijien tekstien masentamana taidan vaihtaa lajia ja yritän kuitenkin pelastaa suomalaisen mieshiihdon lisäkatastrofeilta ensi talven olympialaisissa.
Siispä nanot alle ja ladulle!
4. Lars25.2.2013 klo 15:40
No kyllä minullakin ainakin kolme tuntia meni ennenkuin täyteen sain, liekö sitten oikein...
5. ripop25.2.2013 klo 16:00
Kymmeneen minuuttiin tuskin kukaan pystyy.Minulla meni 40.Jälkeenpäin kirjoitin uudestaan päälle mahdollisimman nopeasti ja siihen meni 9 minuuttia.On siellä muutama paikka,jossa ainakin hetken joutuu pohtimaan.Ei nyt kuitenkaan mitään ansoja oikeastaan.
6. O25.2.2013 klo 18:06
Hauskoja hetkiä vietin tämän ristikon kanssa.
Ei tarvinnut vaihtaa vielä lyijykynäänkään! ;)
7. karie25.2.2013 klo 18:20
45 min snookeria katsellessa
8. matts25.2.2013 klo 18:32
41
Yksi piilo mietityttää, vaikkei siihen oikein muu sovi kuin nyt laittamani!
9. Portteri26.2.2013 klo 01:06
aikaa on vaikea laskee, koska sekkaria ei ollut käytössä ja tein pitkin päivää, oisko jotain tunti tehokasta ja muutamaa piilokirjainta vaille on enää , sit viel huolellinen tarkistus jos ny valmiiks saan :) Oon kyl nyt jo saanu ihan riittävästi onnistumisen fiiliksiä kiitos siitä laatijoille :)
10. Portteri26.2.2013 klo 01:21
valmista tuli, muutama sana meni yleissivistyksen ulkopuolelle ja piti tarkistaa, toisaalta onneks näitä vihjeitä ratkaisusanoineen oli vähän, "miinoja" löysin paljonkin toivottavasti en itse kompastu niistä johonkin :)
11. Ahti26.2.2013 klo 06:33
Hitaasti kiiruhtaen täyttyi tämä toisen alkuerän ristikko 70 minuutissa verrattuna ensimmäisen kierroksen 12 minuutin sprinttikisaan (jota paljon nopeammin jo pelkkä kirjoittaminen ei itseltäni onnistu). Liekö ollut liikaa pitovoidetta vai paranoiaa muutamaa piilokirjainta kohtaan. Pitää toivoa, ettei tule yhtään pummia rauhallisemmalla menolla ja hitaammalla sykkeellä, jotta pysyisi jatkossa mukana ja pieni toivonkipinä säilyisi kolmannelle alkuerä kierrokselle osallistumisesta.
12. Lauri Kultti26.2.2013 klo 10:30
Tähän astisten kommenttien perusteella alkaa vaikuttaa aika kiinnostavalta. Itse pääsen ristikon kimppuun vasta tänä iltana.
13. Lars26.2.2013 klo 12:02
Juu, kyllä kihelmöis kysyä parista piilosta mutta ei voi kun malttaa ja odotella virallista tarkastusta......
14. Jaska26.2.2013 klo 12:23
Tarkennus. Ensi viikon tiistaista alkaen voi kysyä. Sitä ennen välillisestikin ratkontaan vaikuttavista kysymyksistä ja kommenteista tulisi järjestäjän ohjetta noudattaen pidättyä.
15. carpediem26.2.2013 klo 13:40
Koska 3. alkuerään selviytyneet julkaistaan IS:ssä?
16. Eki26.2.2013 klo 13:59
18.3.
17. Hannu26.2.2013 klo 18:41
Asennoiduin ratkomaan huolellisesti, enkä niinkään kelloa vastaan ja kokonaisajaksi tuli 117 min. kolmessa eri jaksossa. Yksi piilokirjain vielä mietityttää, koska minun logiikalla siihen on kaksi vaihtoehtoa...kumman sitten valitsen ja onko se oikein vai onko molemmat oikein, kuten saattoi päätellä tuomariston työskentelystä kiperissä ja tulkinnanvaraisissa tilanteissa. Yhden ratkaisusanan yhteys vihjeeseen on myös vielä aukeamatta mutta tarkistuksen olen huolella tehnyt ja näillä menen eteenpäin...tuleeko sitten seinä vastaan niin se selviää 18.3....:-)

Minusta oikein hyvä ristikko...tietenkin karsii väkeä mutta kaikkien aikojen suurimmasta osallistujamäärästä ja ristikkokärpäsen puremasta innostuneita luulisi menevän myös jatkoon ennätysmäärä...toivottavasti ainakin. Minusta tämä oli sopivan haastava, eikä vaatinut kuitenkaan mitään "ylemmän viisauden" tietoja...toki muutama kohta oli sellainen, että ratkesi risteävien sanojen avulla ja googlelta täytyi varmistaa. Seuraava onkin sitten varmaan "veret seisauttava"...:-)

Täytyy vielä kunnioittaa tuomariston työpanosta!! Noin 600 ratkomusta joutuvat kukin käymään läpi ja tulkitsemaan erilaisia "harakanvarpaita"!! Ajattelin omalta osalta helpottaa heidän työtä ja otin ristikosta kopion, jonka täytin ensin ja jossa ei korjaukset ja kumitukset haittaa. Sitten kirjoitin rauhassa ja selvällä käsialalla lehteen puhtaaksi, jonka sitten lähetän tarkistukseen...tosin vasta sitten kun olen päättänyt kumman piilokirjaimen ruutuun laitan...:-)
18. eikä26.2.2013 klo 18:47
Älkää nyt viittikö. Ristikkoharrastus pikkasen jäänny paitsioon viime aikoina ja sen kyllä huomaa.
Muuten kyl onnistuu mut ihan oon ulalla vihjeen tapi kansa negatiivisena kanssa.
Ja ku vastaus selviää ensimmäinen reaktio on no niin tietty:)
19. Portteri26.2.2013 klo 19:02
Oikea alakulma oli itelleni se kiperin, oli kyl itelle aika paljo sellasia vieraita sanoja. vVaikea sit sanoa mikä kuuluu yleissivistykseen ja mitkä menee jo liian erikoisten sanojen puolelle. Eka ristikko oli tässä määrin parempia vaikka ei haastetta tarjonnutkaan. Esim tässä ristikossa vihje aksia:a sanaa jouduin kaivelee pari päivää, miten saan siitä tuon vastaussanan jonka olin muodostanut jo risteävillä sanoilla :D
20. eikä26.2.2013 klo 19:11
Ja ihan jo heti sit keksin vastauksen:)
Ja tunsin oloni ihan hiukka vaan tyhmäksi....
21. Lauri Kultti26.2.2013 klo 19:26
No niin. 23 minuuttia + 3 minuuttia kahteen google tarkistukseen. Siis 26. Eipä ollut mikään läpikirjoitusjuttu. Olen muistavinani, että aiempina vuosina 1. ja 2. alkuerän vaikeusasteet eivät olisi ihan näin paljon toisistaan eronneet (edellisessä kisassa taisin jopa tehdä 2. alkuerän nopeammin kuin 1. alkuerän!). Jos 3. alkuerä vaikeutuu samassa suhteessa kuin 2. verrattuna 1.:een, niin saattaapi tulla hiki.
22. Tuomas L.26.2.2013 klo 19:49
Hyväksyttiinkö muuten 1. alkuerässä mitään vaihtoehtoisia ratkaisuja? Itse en huomannut siinä varsinaisia duaaleja, mutta ainahan niitä perinteisesti on löytynyt.
23. Hannu26.2.2013 klo 20:21
No niin-valmista tuli ja tällä mennään tuomariston eteen...:-) Hyvä on joskus pysähtyä rauhassa miettimään! Olisin mennyt metsään kun ajattelin vain kahta mahdollista kirjainta ratkaisuksi kun löytyikin kolmas kirjain...lukittuneen ajatuksen laukaisu on mojovan tuntuinen jytky...!
24. Marianna26.2.2013 klo 20:32
Mansessa löydettiin duaali - kaksi vaihtoehtoa piilokirjaimelle.
25. Hannu26.2.2013 klo 21:14
Jos Mansessa samaa kohtaa mietitään niin ei siihen ole kahta vaihtoehtoa...
26. matts26.2.2013 klo 21:27
Duaaleja on useita!
27. markus26.2.2013 klo 21:29
Keskiksen paikalla ja keskiksen luokkaa,hyvä linja laatijoilta.Paljon tulee taas vastauksia ja se on hyvä asia ! Uusia,innostuneita,vähän vaikeampienkin ristikoiden pariin.Hyvä,Katalin !
28. utami26.2.2013 klo 21:40
Aivan mainio ristikko!Aikaa sain kyllä tämän kanssa kulumaan yli neljä tuntia,(kaikki ruoka-ja kahvitauot mukaanlukien),mutta tarkoitus olikin vain nautiskella tämän kanssa.Yhtään en kyllä vaikeusastetta toivoisi lisää,jos nyt toiveita yleensä kuunnellaan;)
29. Hannu26.2.2013 klo 22:31
Marianna ja matts! Älkää nyt kompastuko tässä vaiheessa...!
30. Arska26.2.2013 klo 22:31
Sain ratkottua ajassa 1:10. Sisältää kaksi "kuukletusta". Vielä pitää tarkistaa. Minullakin yksi piilokrjain aatteluttaa mutta ei siihen oikeastaan voi tulla mitään muuta kirjainta(?).
31. iso S26.2.2013 klo 22:33
utami, ehkä yleensä kuunnellaan, mutta nyt ei armoa annettane.

Tuomas L., katso säikeestä 7308. SM 2013 leikkimielellä tarjoamani duaali. Olisitko heltynyt hyväksymään?
32. matts26.2.2013 klo 22:41
...niin ja yksi triaalikin taitaa olla.
33. EJlo26.2.2013 klo 22:58
Täytyy myöntää että vähän kuukletusta ja kaksi ihan varmaa ns dualin paikkaa löytyi !
34. Marianna26.2.2013 klo 23:10
Viisainta lie tarjota yleisesti tunnetumpaa.
35. miiiau26.2.2013 klo 23:47
mun mielestä ihan selväjärkinen ristikko, saapa nähä onko vaan omasta mielestä ;) ketuttaa jos menee kuralle ku tuntuu et ei tohon voi muuta laittaa :D
36. J27.2.2013 klo 12:01
Perinteisesti tuomaristo on toiminut ratkojaystävällisesti duaalien kohdalla. Jos vaihtoehtoiselle ratkaisusanalle löytyy järkevä selitys, niin se on hyväksytty. Luotamme siihen, että samoin toimitaan tänäkin vuonna.
37. utami27.2.2013 klo 16:24
Kertokaahan minulle,mikä on duaali,ja triaali.Minä kun en ymmärrä tätä ristikkoslangia ollenkaan,vaikka ristikon täyteen sainkin.(Tiedä sitten onko edes oikein.)Vai pitäisikö alkaa vielä googlettamaan.....
38. Lars27.2.2013 klo 16:39
Utamille: Duaali, vihjeestä voi tulla kaksi oikeata vastausta piilokirjainta vaihtamalla. Triaali, sama kolmella oikealla sanalla. Esimerkiksi vihjeenä Akun veljenpoika, ensimmäinen kirjain piilokirjain ja sen jälkeen ratkaisussa UPU. Oikeita ratkaisuja on Tupu, Hupu ja Lupu.
39. ässä27.2.2013 klo 16:41
Duaalilla tarkoitetaan, että johonkin ruutuun voisi olla mahdollista kelvata kaksi eri kirjainta ja triaaliin jopa kolme. Esimerkiksi vihje " tyttöjä", jossa 4. kirjain on piilossa kelpaisivat ANNAT, ANNET ja ANNIT.
40. ässä27.2.2013 klo 16:43
Olin hitaampi, mutta asia selvinnee näin tuplavarmistuksella.
41. iso S27.2.2013 klo 16:55
Nimipalvelulla on enemmän tyttöystäviä kuin luulisi. Sieltä löytyy triaalin tyttöjen lisäksi Anno (alle 15, miehiä myös alle 15), Annu (888) ja Anny (alle 49, miehiä alle 15). Monikkomuodossa kantanimeksi kelpaisi myös Ann (alle 1890, miehiä alle 20), mutta silloin ilman tarkennusta ei tietenkään voisi tietää onko kyseessä Ann- vai Anni-monikko.
42. Wexi27.2.2013 klo 17:04
Täytyykin heti makustella: Pariairoduaali.
Kyllä vain. Tunnen heti itseni hyvin kultivoituneeksi. Siis älkää mulle!
43. utami27.2.2013 klo 17:05
Lars,ässä ja iso S:Kaunis kiitos Teille kaikille tiedoista.Ehkä jätän sen ristikkoakatemiaan pyrkimisen nyt sikseen,koska nyt tiedän nuokin kaksi sanaa.Iiihanaaaa;)
44. HM27.2.2013 klo 21:51
Oliko tavallista parempi päivä, oliko takana lempilaatijani vai putosinko jokaiseen ansaan, kun tämä ratkesi ajassa 100 min? Tuntui liiankin luistavasti sujuvan, odotin koko ajan jumitusta. Välillä kaksipuolipalloinen kovis jatkuu toisen päivän puolelle, joskus tosin 3- ratkeaa päivän mittaan.
45. O27.2.2013 klo 22:02
HM.
Minullakin oli tavallista mukavamman tuntuinen ristikko.
Ohuella tussikynällä täyttämiseen meni noin 90 min.
(Tosin siinä välissä laittelin päivällistä ym, enkä istu kello
vieressä koskaan täyttäessäni ristikoita.)
46. Kasperi28.2.2013 klo 10:57
Poikkeuksellisesti täytin ristikon sekuntaattori vieressä, kun sellainen sattui lähistöllä olemaan. Laitoin käyntiin, kun avasin sivun ja suljin kirjoitettuani viimeisen kirjaimen, 31 min 41 s, vaikkei ihan läpikirjoitusjuttu ollutkaan :)
47. Kärsä28.2.2013 klo 10:58
Tupu, Hupu ja Lupu eivät ole Akun veljen vaan Della -nimisen sisaren poikia.
48. Lars28.2.2013 klo 12:22
Tällainen pilkunhäirintä ei kuulune tähän säikeeseen mutta oikaistaan nyt kun joku otti kärsäänsä asiasta: Englanninkielinen sana ”nephew” tarkoittaa sekä veljen- että sisarenpoikaa. Termi suomennettiin Aku Ankassa ensi alkuun veljenpojiksi, vaikka termi on Tupun, Hupun ja Lupun tapauksessa väärä. Aku onkin poikien eno vaikka tätä Aku-sedäksi sanotaankin. Virheellinen nimitys vakiintui Aku Ankka -sarjakuvissa käyttöön vuosikymmenien ajaksi, mutta nykyään suomalaisissa ankkajulkaisuissa puhutaan Tupusta, Hupusta ja Lupusta yleensä pelkästään ankanpoikina tai sukulaispoikina, ei veljen- tai sisarenpoikina. Ankanpoikien isän nimi on vielä hämärän peitossa, mutta hänen kerrotaan joutuneen sairaalaan, kun pojat räjäyttivät raketin hänen tuolinsa alla.
49. Jaska28.2.2013 klo 12:30
Oliko Hupu, Tupu, Lupu myös kuoriutumisjärjestys?
50. Pasi28.2.2013 klo 12:45
Kuoriutumisjärjestyksestä ei tietoa mutta epäilen,että ovat erimunaiset kolmoset.
51. matts1.3.2013 klo 06:33
2. on postitettu, panttasin monta päivää lähettämistä, josko tulisi joku lisävalaistuminen yhteen piiloon mutta eip tullunna! Joten herrojen haltuun ja katsotaa kui äijän käy?
52. Timo M.1.3.2013 klo 11:47
Toiseen meni 50 minuuttia ja postiin sujahti vastaus keskiviikkona. Vaikeusaste nousi ehkä pykälän ensimmäisestä ja kolmas taitaa olla vaikeampi kuin viime vuonna. Katsotaan kuinka käy.
53. fix2.3.2013 klo 09:18
Sain kakkosenkin ratkaistua!

Nettoaikaa kului noin 20 tuntia. Olen 99% varma, että ratkaisuni on oikein. En sitä tietenkään voi mihinkään lähettää, koska en sitä ykkösosaakan mihinkään lähettänyt. Siihen aikaa kului noin 40 minuuttia. Ykkönen oli oikein, tarkistin. Se oli helppo.

Kolmosesta tiedän! Se on mahdoton! Minulle.

Onko tämmösiä törppöjä muita kuin minä?

Osasin kummiskin.

PS. Eki, laitoin sulle eMailia noin kuukausi sitten. Tilasin siinä PuPen kakkosnumerosta lähtien (2/2013), mutta en sitä ole saanut, ostin kiskasta. En toki ole laskuakaan saanut. Laitanko uuden meilin?
54. Eki2.3.2013 klo 09:39
Pane uusi meili. Nyt en just muista, mistä tapauksesta on kyse. Välitän aika paljon tilauksia ym. Ouluun ja yritän seurata, että ne tulevat hoidetuiksi. Nyt hoidan, että varmasti saat numeron 3.
55. KJJ2.3.2013 klo 09:55
ensimmäinen oli tosi helppo. Kakkonen jo vaikeampi. Yksi piilokirjain mietityttää. Mielestäni siihen käy kaksikin kirjainta riippuen miten ajattelee
56. Lars2.3.2013 klo 12:22
Kaksimielisesti ajattelevilla on aina mukavampaa ;)
57. Helena2.3.2013 klo 21:05
Yksi törppö ilmoittautuu! :) (tosin ensimmäisen lähetin ja aion lähettää tuon toisenkin)
58. Arska3.3.2013 klo 16:04
Kolmas törppö :o) Eka oli helppo (20 min), ja kun nimi komeili 2042:n muun nimen joukossa, pitihän toinenkin ratkoa. Se olikin huomattavasti vaikeampi. Kolmessa jaksossa ratkoin, aikaa meni 70 min. Postiin laitoin, saas nähdä onko oikein.
59. Lars5.3.2013 klo 12:18
No, kukas nyt selvittäis mulle noi "Tapi...." ja "aksi"? Eikös tänään jo saa sanoa ihan selkokielelläkin? Ja oletan että nuo on ollut ne kaksi kompastuskiveä mistä täällä on puhuttu.
60. Eki5.3.2013 klo 12:29
Nyt saa keskustella.

On siellä enempi muita kompastuskiviä.
61. Lars5.3.2013 klo 13:25
No kun kukaan ei vastaa niin kysytään nyt sitten onko ANIONI ja AKKU oikeita noihin? Jos niin miksi?
62. Tuomas L.5.3.2013 klo 13:27
TAPI KANSA -vihjeessä nimen Tapani Kansa ANI on I.

AKSI = AKKU: takaperin RAISKA = RAUKKA ja alusta kirjaimia pois. Tämä oli mielestäni ristikon vaikein vihje.
63. Lars5.3.2013 klo 13:42
Se oli AKSIA ja eiköhän se sitten ole RAISKA = RUKKA joista R pois ja takaperin. Mahdoton ratkaista vihjeestä mutta onneksi ei ollut piilokirjainta ja risteävillä ratkes. Nämä kun oli oikein niin mielenkiinnolla kuulisin muistakin kompastuskivistä.
64. Pena5.3.2013 klo 13:57
Onko sinne oikean alakulman "naisia päivättäkin" useampia vaihtoehtoja? MAREETTA tuli (hymyilemättä) mieleen d=).
65. Lars5.3.2013 klo 14:02
Eikköhän siinä tarkoitettu MAR KE TTA nimeä, eikä minun mielestä siihen käy esim MA, TI, TO, PE, LA tai SU
66. Marco Poloinen5.3.2013 klo 14:15
Larsin lailla tulkitsin tuon AKSIA-juitsun, mutta ei se minusta mitenkään mahdoton ollut ihan vihjeestä ratkaistavaksi. Saattoi olla jopa ensimmäinen ko. kulmaan laittamani.

NAISIA PÄIVÄTTÄKIN lienee ollut se vihje, josta tulleeseen duaalimahdollisuuteen useimmat säikeellä kirjoittaneista viittasivat. Arvelisin KATALININ tarkoittaman ratkaisun olevan (ainakin ensisijaisesti) MARKETAT, mutta MAREETAT vastaa myös vihjeeseen. Jälkimmäisiä nimiä löytyy myös "Väisäsen" kirjanpidosta, joten sekin täytynee olla hyväksyttävä.
67. matts5.3.2013 klo 14:28
Lars
Vähän mielikuvitusta vaan niin MA REETAT käy
68. Aksu5.3.2013 klo 14:41
"Väisänen" tuntee myös nimet MARIETTA, MARJETTA ja MARGETTA, joilla ei ole omaa nimipäivää allakassa. MARKETTA löytyy nimipäiväkalenterista.
69. Marco Poloinen5.3.2013 klo 14:45
Tässä tapauksessa Aksun luettelemilla nimillä ei sinänsä ole mitään käyttöä, koska ne eivät vastaa vihjeeseen.
70. Aksu5.3.2013 klo 14:48
No, jopas sattui! Joskus on ollut vihjeenä PÄIVÄTÖN POIKA, jolloin on päädytty siihen, ettei pojalla ole omaa nimipäivää kalenterissa.
71. Marco Poloinen5.3.2013 klo 14:53
... tosin teoriassa voitaisiin olettaa jollekin lapsukaiselle annetun RIETTA-nimen, mutta käytännössä tuskin, eikä ainakaan "Väisäsen" mukaan. Tuskin menee raadin seulasta läpi.
72. Marco Poloinen5.3.2013 klo 15:06
Joka tapauksessa näyttäisi siltä, että tässä kyseeseen tulevia "päivättömyyksiä" ovat MAanantai (ja KEskiviikko). Jos lähdettäisiin tuolle (lähinnä Auliksen harrastamalle) (nimi-)päivättömyyden tielle, oltaisiin heti kohta syvällä suossa...
73. Marco Poloinen5.3.2013 klo 15:08
... korjaan: po. KEskiviikko (ja MAanantai)!
74. Aksu5.3.2013 klo 15:14
"Päivättömyyksiä" löytyy enemmän Suomen Kuvalehdestä. Mielestäni Aulis ei harrasta tällaisia vihjeitä.

[Itsekin olen tullut tälle saitille tammikuussa 2008, kuten sinä, Marco Poloinen.]
75. Marco Poloinen5.3.2013 klo 15:24
[Aksu, mukava sattuma! - Voi olla, että "Aulis-päätelmäni" perustui vaillinaiseen otokseen - en ole vakiratkojiaan - mutta vastaavanlaisia epämääräisyyksiä olen niissä runsain määrin todennut.]
76. Jaska5.3.2013 klo 16:02
Minä noteerasin vain maanantain, jolloin Mareetat/Reetat. Duaalimahdollisuus on Marietat/Rietat. Yksikkö siis huom. Rieta, joka on jopa tuplasti päivätön, siis vailla suomalaista nimipäivää. Katalinin ykkösvaihtoehto on tosiaan tainnut olla MAR(KE)TAT, joten käsittääkseni hyväksyttäviä ratkaisuja on (ainakin) kolme.

Selvä duaali on myös HAJUT/HAIUT. HAVUT menisi kai hylkyyn, vaikka ratkoja väittäisi havujen siinä savuavan! Vihjeeseen MUSTIAKIN vastaa tarkoitetun ratkaisun MAGIAT ohella kaiketi hyväksyttävästi myös MAFIAT. MARIA-nimisiä mustia naisimmeisiä lienee maailmassa miljoonia, mutta arvelen vain heihin mahdollisesti päätyneiden hyljeksityiksi tulleen...
77. Jaska5.3.2013 klo 16:24
Ratkojaihmisen (myös ainakin yhden laatija-) paras ystävä Google paljastaa vielä duaalin MA/RYETAT.
78. Marco Poloinen5.3.2013 klo 16:35
Joo, mutta edes "paras ystävämme" ei näytä tuntevan (etunimeltään) ketään RYETA-nimistä naishenkilöä.
79. Lars5.3.2013 klo 16:37
Kiitoksia kommenteista, rauhallisin mielin odotan nimilistaa, siinä minulle tarpeeksi meriittiä, kolmosta tietysti yritän mutta todennäköisyys saada se täyteen on pienempi kuin tavata Ryeta jossain ;)
80. iso S5.3.2013 klo 17:03
Edellä esiin nostetut anioni ja akku olivat varmasti kohtia joissa moni ratkoja jäi ykköspesälle.

ANI on I taitaa olla laajennettu skytismi: en muista aiemmin törmänneeni tuollaiseen versioon jossa osa kirjaimista (tässä I) on sekä vihjeessä että ratkaisussa. Samantapainen laajentamalla vaikeuttava kuin kahden kirjaimen poisto. Yleensä poistetaan yksi, esimerkiksi
(t)ukissa -> (t)akut
jolloin kahden poistoon ei ole tottunut varautumaan.

Aksia -> akku on tavallaan vastaava vaikeutus. Yleensä kikkoja on yksi per vihje, mutta tässä on yhdistetty takaperoisuus ja kirjaimen pudotus. Pehmisratkojat ovat ulalla, mutta kovisfanaatikot haukottelevat ja aloittavat tästä.

Päivättömät naisetkin on omanlaisensa ylltys, kun todennäköisimmin tarkoitetussa rakaisussa päivä napataankin pois keskeltä eikä alusta tai lopusta.

Pinsk oli minusta kauneusvirhe muuten hyvässä sanastossa.

Pelonsekainen kauhu lisääntyy kolmosta odotellessa.
81. matts5.3.2013 klo 17:07
Valitsiko kukaan Pitää erillään vihjeeseen KARAOTE vai onko kaikilla KARKOTE!
Ja kai se Hessu Hopo nyt on HOOPO!
Ehkä vielä yksi duaali: koti jossa piika kasvattaa perheen villikkoja on tietysti PIIKAKOTI, laitoin kuitenkin POIKAKODIN!
Muovailtavissa voivat olla myös SAKET, onhan ihminen sen verran elastista ainetta, että nyrkillä saa Sakarien naaman kyllä muotoiltua poliklinikkakuntoon. Savet siihen kuitenkin kirjoitin.
82. matts5.3.2013 klo 17:11
Mustiakin>Mania, on mekkomerkki ja varmasti myydään mustankin.
83. Jaska5.3.2013 klo 17:19
Uskottava on, joskaan ei kuin vuoreen, että Ryeta on pelkästään sukunimi. Kolme oikeaa ratkaisua eli triaali on kuitenkin fakta.
84. Jaska5.3.2013 klo 17:24
Jos MANIAT kelpaa, niin miksei myös MAKIAT. Lakritsihan on makeaa eli esim. Maikin suussa makiaa.
85. Tuomas L.5.3.2013 klo 17:47
Musta Makia -nimistä lakritsia on muistaakseni oikeasti ollut myytävänä 80-luvulla.

Se yksi vihje oli tosiaan AKSIA, en enää muistanut sitä tarkalleen. Sinänsä kiinnostava havainto, että AKSI olisi myös oikein, vihje olisi silloin vielä vaikeampi.
86. Jaska5.3.2013 klo 18:57
MAGIAT, MAFIAT, MANIAT, MAKIAT, siis kvatra!!
87. Matti5.3.2013 klo 19:05
Vasen alareuna tökki aikansa, kun vihjeeseen KULUU NOPEASTI tuli aivan väkisin TOKIO. Lopuksi huomasin, että se olikin KLUU NOPEASTI. Virheet pois korjaava koodi aivoissa on välillä häiritsevän voimakas.
88. Portteri5.3.2013 klo 20:41
omasta sanavarastosta ei löytynyt sanaa TALMUD
89. fix6.3.2013 klo 05:55
Tähän saakka kuulluista kaikki oikein.

TAPIn tajusin eri tavalla kuin varmaan tarkoitettu AN siitä puuttuu ja negatiivinen on IONI. Siitä siis AN-IONI.

Vihjeeseen KASVATTAA olisin halunnut kysymysmerkin perään. Kasvattaako poikakoti? Tai piikakoti?

Yksi parhaista vihjeistä oli minusta "ERÄS MIES..."

Z-kirjaimen olemassaoloon ristikossa en uskonut, vaikka auton nimen tunsinkin.
90. ellada6.3.2013 klo 10:16
Eipä tainnut tulla jatkopaikkaa. TAPIin sain ratkaisuksi AN-TON-I eli samoin kuin fix ajattelin, että AN puuttuu, jolloin ratkaisu alkaa ANton ja I on negatiivinen.
91. Funny6.3.2013 klo 10:35
Minäkin ensin vähän samalla logiikalla kuin ellada laitoin ANTONI, mutta se ei tuntunut kovin hyvältä ristikkosanalta, ja muutin sen ANIONIksi, vaikka en tarkkaa logiikkaa siinä vaiheessa ymmärtänyt. Onhan se kumminkin negatiivinen. Nämä laatijathan pyrkivät parhaaseen mahdolliseen sanastoon, ja siinä valossa ANIONI on minusta selvästi parempi vaihtoehto kuin tuollainen erikoinen nimi.

Parissa muussakin paikassa kävi niin, etten heti ymmärtänyt jonkun vihjeen logiikkaa, mutta laitoin niitä sanoja, mitä sinne "täytyi" tulla, ja ne ovat ilmeisesti osoittautuneet oikeiksi.
92. J6.3.2013 klo 10:50
Eihän ristikoissa ole tarkoitus keksiä ratkaisusanaksi juuri sitä sanaa, jota se laatija on mielessään miettinyt vihjettä keksiessään. Esimerkiksi tuo ANTONI pitäisi olla ihan hyväksyttävä ratkaisusana. Sama juttu noiden muiden duaalien ja ties minkä kvartaalien kanssa! Jos löytyy looginen yhteys vihjeen ja ratkaisusanan väliltä, niin pitäisi aina hyväksyä.
93. Funny6.3.2013 klo 11:08
J, laitoitko sinäkin siihen ANTONI? Tietenkin ANTONI on hyväksyttävä ristikkosana, jos aukoton logiikka löytyy, mutta tässä tapauksessa en näe sellaista. Tarkoitinkin sitä, että jos vihjeen logiikka ei ole täysin selvillä, kannattaa laittaa parhaalta kuulostava sana, joka sopii yhteen muiden sanojen kanssa.
94. J6.3.2013 klo 11:13
Laitoin siihen ANIONI, mutta huomasin ANTONIn logiikan myös. Se on juuri se minkä ellada tuossa edellä selitti.
95. Pasi6.3.2013 klo 11:38
Mulla tökkii edelleen tuo härpäke tuossa kaden kasan ja an vihjeen yläpuolella,mkä ihme se on?
96. Marco Poloinen6.3.2013 klo 11:47
Kyseessä on NAUHAKE, johon on kiinnitetty kunniamerkki tms. Tavallisimmin käytetään nimitystä 'nauha', mutta nimenomaan tuossa yhteydessä 'nauhake' on myös käytössä.
97. Lars6.3.2013 klo 12:35
Missä mielessä I on negatiivinen? Mielestäni ANTONI on väärä. Ja sitten miksi siinä vihjeessä oli lisämääreenä negatiivisena. Ratkaisuhan on ANI ON I. Ja sehän on itsessään jo negatiivinen eli negatiivinen ioni.
98. Marco Poloinen6.3.2013 klo 12:38
Tietysti abin mielestä I on negatiivisempi kuin L, mutta ei tuo ANTONI-yhtälö minunkaan mielestäni oikein vihjeen kanssa natsaa.
99. J6.3.2013 klo 13:32
Jos vihje olisi ollut pelkästään Tapi Kansa, niin silloin ANIONI olisi ainut hyväksyttävä ratkaisusana. Mutta nyt sillä negatiivisella I-arvosanalla annettiin mahdollisuus laittaa siihen myös ANTONI.
100. Eki6.3.2013 klo 14:06
Siinäpä tuomaristolle purtavaa.
101. Jaska6.3.2013 klo 14:29
Se mahdollisuus lienee ollut katalienkin mielessä, ja nyt heillä on tilaisuus hykerrellä "onnistuimmepas!"

Pelkkä tavu voi siis ristikossa saada nominin taivutus- tai muun päätteen. Konsonanttiin päättyvä tavu AN on siis genetiivissä ANIN. Sen sijaan -kin pääte ei mielessään kaipaa väli-iitä: ANKIN EDELLÄÄN MIES -> TERO

Entä -ton? ANTON vai ANITON? Käykö vihjeeksi ANTON PÄÄKAUPUNKI -> KARA, vai pitääkö olla ANITON PÄÄKAUPUNKI? Minulle kelpaisi vain aniton. Kiinnostaisi ammattilaisen kanta.
102. Jaska6.3.2013 klo 14:33
Purtavaa. Se ei siis ollutkaan ANTONI-ansaksi tarkoitettu.
103. Eki6.3.2013 klo 14:33
Ei ollut tahallinen. Ja kyllä minäkin olen Jaskan kannalla, että aniton se olisi.

Marketat/Mareetat/Marietat oli myös tosi yllätys.
104. Funny6.3.2013 klo 14:43
No niin, tähän on päädytty, kun vihjeistä on tullut tavuilla ja kirjaimilla leikittelyä. Kun on tarpeeksi hyvä selittäjä, niin voi täyttää ristikon millä sanoilla hyvänsä, ja keksii niille pätevän selityksen.
105. Eki6.3.2013 klo 14:58
Vaikka vihje olisi kuinka eksakti sillä oikealla tavalla, ratkojat ovat tosiaan kekseliäitä tahoillaan ja tekevät joskus tuomariston olon tukalaksi.
106. iso S6.3.2013 klo 16:53
Ratkojilla on laatijakoplaan ja tuomaristoon verrattuna määrällisesti suurempi ylivoima kuin vanhassa sanonnassa: yksi hullu kysyy enemmän kuin kymmenen viisasta ehtii vastata. Lisäksi me ratkojat olemme tässä tilanteessa hullun roolissa, joten viisaiden asema on sitäkin kestämättömämpi.
107. Ahti6.3.2013 klo 18:28
Eki, tullaanko kaikki kolme nimivaihtoehtoa hyväksymään?
108. matts6.3.2013 klo 20:56
Mitä se nyt haittaisi vaikka se harvinainenkin nimi kelpuutetaan, jos se kerran vastaa vihjeeseen. Kyllä kaikki duaalit ja triaalit pitää hyväksyä, jotka selvästi voidaan vihjeestä johtaa.
109. Virheellinen tulkinta?6.3.2013 klo 23:20
Minä tulkitsin "naisia päivättäkin" siten, että kyseessä on nainen, vaikka hänellä ei olekaan nimipäivää.
110. Putosinkohan jo leikistä?7.3.2013 klo 14:16
Tuomaristo hoi, tullaan kait vihjeeseen MUSTAAKIN hyväksymään myös ratkaisusana MAFIA?
Tarkoittaahan mafia (käsitteenä) järjestäytynyttä rikollisuutta. Ja lienee jossainpäin maailmaa 'mustaa järjestäytynyttä rikollisuutta' eli 'mustaa mafiaa'.
111. Eki7.3.2013 klo 14:32
Pohditaan.
112. Lars7.3.2013 klo 14:37
Minun mielestä makia vielä menettelee, se on makkaran tuotenimi mutta mafia ei anna googlessakaan oikein mitään suoraa vastaavuutta.
113. Marco Poloinen7.3.2013 klo 15:13
Enpä pitäisi minään oikeusmurhana vaikka 'mafia' jäisi hyväksymättä. Olkoon vain "jossainpäin maailmaa 'mustaa järjestäytynyttä rikollisuutta' eli 'mustaa mafiaa'.", mutta vihjeen -KIN-pääte edellyttää muunKINlaisen (valkoisen mafian?) olemassaoloa, ja sen toteennäyttäminen yleisesti hyväksyttynä käsitteenä on jo vähän kinkkisempi juttu.

Huolta en erityisemmin kanna ojan pohjalla ketarat pystyssä olevasta lehmästäni, vaan jostain tolkusta vastaavuuksien venyttämisessä ja/tai vesittämisessä.
114. matts7.3.2013 klo 16:49
MP; ei kai se kin edellytä sentään jonkin toisen värin olemassa oloa vaan että kun on magiaa niin voi olla mustaakin sellaista. Siksi duaalit jotka ovat järkeviä tulisi hyväksyä, mafiaan en ota kantaa.
115. iso S7.3.2013 klo 16:55
Minun mielestäni mafiaa ei saa yleisesti hyväksyttäväksi millään ilveellä. Roistoja ovat.

Cybill Shepherd näytteli pääosaa elokuvassa Musta Mafia (1992) mutta sekään nimi ei ole yleisresti hyväksytty. Alkuperäinen nimi ennen kääntäjän mustaa kättä oli Memphis.
116. Jaska7.3.2013 klo 17:01
Larsille tiedoksi, että haulla musta mafia löytyi oitis kaksi sen nimistä suomalaista yhteisöä. Black mafia antoi yli kaksi miljoonaa osumaa.
117. RA7.3.2013 klo 17:10
Google: pink mafia > 29 200 000 tulosta
118. Jukkis7.3.2013 klo 17:52
Koska vihje on ollut MUSTAAKIN, niin MAFIA ei minusta ole hyväksyttävä vastaus koska on kielellisesti kökköä sanoa että "mafia on mustaa". Eri asia olisi, jos vihje olisi ollut MUSTAKIN.

RA ei osaa käyttää lainausmekkejä googlatessaan.
119. Jukkis7.3.2013 klo 17:53
Puhumattakaan siitä että osaisi käyttää lainausmerkkejä.
120. Lars7.3.2013 klo 18:09
Jaska, en hyväksy rasismia missään muodossa, molemmat yhteisöt viittaavat siihen. Tai no habbohotellin ryhmästä ei ole varmaa tietoa...
121. Hannu7.3.2013 klo 18:15
Olen samaa mieltä kuin Marco Poloinen ja iso S! Ja Funnyn ajatuksen jaan myös, että selittelijöitä löytyy ja omalle ratkonnalle haetaan lähes väkisin hyväksyntää!

Lars: Mainitsit, että Makia on makkaran tuotenimi. Kysymys: Missä olet Makia nimistä makkaraa syönyt mustanaKIN jos olet syönyt...ulkomailla? Veikkaan, että menit n. kymmenen vuoden takaiseen ansaan nettimainonnassa. Kyseistä tuotetta ei kukaan koskaan mistään kaupasta löytänyt, eikä valmistajasta ollut mitään tietoa...
122. Jaska7.3.2013 klo 18:18
Vihje ei ollut MUSTAAKIN, vaan MUSTIAKIN.

Jukkis ei osaa varmistaa oman tekstinsä virheettömyyttä ennen kuin arvostelee muiden osaamattomuutta.
123. Lars7.3.2013 klo 18:20
Juu, mutta onneksi laitoin itse MAGIA joten ihan sama miten ratkaisevat muo ÄFFÄT ja KOOT. Toivottavasti ei tullut mitään kirjoitusvirhettä kun kopsasin ratkaisun tulostetusta ristikosta lehtiristikkoon. Vielä on toista viikkoa jännättävää.
124. Jaska7.3.2013 klo 18:31
Minä en osannut varmistua tekstini virheettömyydestä ennen kuin huomautin Jukkikselle olettamastani virheestä. Uusi lausuntoni perustuu PP:n vahvistamaan tietoon vihjeen yksikön partitiivista. Luotan hänen muistiinsa enemmän kuin omaani.

Anteeksipyyntö vaadittaessa.
125. Marco Poloinen7.3.2013 klo 18:41
matts,
niinhän mä just sanoin; jos on 'mustaaKIN', on oltava myös jollain lailla siitä poikkeavaa, muutenhan olisi vain 'mustaa'.

Oma lukunsa on sitten se, voiko jostain ryhmästä, yhteisöstä (syndikaatista) tai henkilö(i)stä käytää määritettä 'mustaAkin'. Jos voi, niin sitten lisätään luetteloon vielä ainakin MARIA ja MAYIA .

Sitä minä vaan, että jokainen lisäselittelyä edellyttävä lisävaihtoehto(ratkaisu)sana tuo helposti mukanaan uuden sanan, joka pitäisi oikeastaan hyväksyä koska se vastaa niin läheisesti sitä edellistä jne.

Pyykkien paikat määrittelee kuitenkin tuomaristo, jonka hommaa en erityisemmin kadehdi. Itse urputtelen ihan löysin rantein. ;-)

Ps. Savon Mafia on myös olemassa, katsojan suhtautumisesta riippunee onko se mustaa vai valkoista...
126. Jaska7.3.2013 klo 18:55
Outo juttu, ellei ole dementiaa, se fiksoitumiseni pluraaliin niin vahvasti, että olin siitä varma. Sotkeuduin omiin kvatraaleihini. Onneksi ratkaisuni täytyy olla oikein. Jos siis olen tällännyt G:n piiloruutuun...
127. Iso G7.3.2013 klo 19:02
"G"
128. D8.3.2013 klo 09:32
Oliko tosiaan niin, että kolmanteen ristikkoon selvinneet julkaistaan IS:ssa 18.03. Itse olin merkannut tämän päivän eli 08.03. Viralliset aikataulut tosiaan menivät sen ekan ristikon mukana. Netistä en aikatauluja löytänyt.
129. Eki8.3.2013 klo 09:35
Tosiaan näin on.
130. D8.3.2013 klo 10:51
Parahin kiitokseni Eki. Erinomaista kevään jatkoa sinulle. Tosiaan.
131. Eppu8.3.2013 klo 14:58
Minäkin olin merkannut, että 8.3 tulee lista jatkoon päässeistä!
132. Portteri8.3.2013 klo 17:24
katsoivat täällä kirjastossa pitkään, kun iltasanoman "luin" 10 sekunnissa läpi :D
133. PF8.3.2013 klo 19:14
Iltiksestä otin ylös minäkin kaikki päivämäärät mm 8.3., ja innolla ostin tänään digilehden, mutta eihän siinä kisasta ollutkaan mitään MURRR! Varmaan ollut IS:ssä väärä päivä toisen ristikon selvittäneistä. Voiskohan Eki vaikka tarkistaa asian, alkuperäiset aikataulut kun tosiaan menivät ensimmäisen ristikon mukana.
134. Arska8.3.2013 klo 19:36
Luettuani tämän säikeen kirmaisin kiparilta ostamaan Iltiksen mutta mutta, ei siinä ollut mitään jatkoon selvinneitä? Herää kysymys, mistä on kysymys?
135. fix8.3.2013 klo 20:12
Minulla on lehti tallessa, koska en ristikkoa lähettänyt.

Kyllä siinä sanotaan, että nimet julkaistaan 8.3.2013!
136. nauris9.3.2013 klo 00:41
Kioskilla kävin minäkin. Näissä säikeissä kun aina puhutaan ristikon laatijoiden pienenpienistäkin epätarkkuuksista. Mitä enää voi olettaa olevan oikein, kun ei lehteen asti saatu edes oikeata päivämäärää ristikon oikein ratkaisseista. Tämä lehtihän ei tule postiluukusta sisään, josta voisi sitten nimilistaa etsiä päivittäin.
Asia lienee kyllä huomattu kisan järjestäjienkin keskuudessa, vaan kumman hiljaista on sillä suunnalla. Päivämäärämoka olisi ollut kätevä korjata kakkosristikon yhteydessä.
137. Ahti9.3.2013 klo 08:20
Kyllä tuossa yllä on aiheellista nurinaa, koska itselläni tosiaan on myös tallessa 4.2.2013 lehden sivusta kopio, jossa sanotaan toisen kierroksen jälkeen mukana olijoiden nimet julkaistavan 8.3.2013. RISTIKKO SM 2013 2. alkuerän ristikossa itsessään ei ole kerrottu jatkoonpäässeiden julkaisupäivää. Ainoa tieto on palautuspäivä. RISTIKKO SM 2013 1. alkuerän logiikan perusteella lienee sitten oletettava, että jatkoon päässeet julkaistaan RISTIKKO SM 2013 3. alkuerän julkaisupäivänä eli 18.3.2013. Pitääkö tämä oletus paikkansa?

Harmin aiheena ovat seuraavassa prioriteettijärjestyksessä:
1) Ei 100%:sen varmaa tietoa tällä hetkellä RISTIKKO SM 2013 2. alkuerän jatkoonpääsijöiden nimien julkaisupäivästä.
2) 1,40€ taloudellinen tappio turhuuksien markkinoille, koska ainoa IS, jonka ostan, on viikonlopun versio ja senkin vain KOVIKSEN takia. Toki tulee ne muutkin nokkeluudet siitä ratkottua.
3) Tuli ruokittua ja tuettua nykymediaa (ei koske pelkästään IS:ää), jonka uutisoimisen taso on kyseenalaista tänä päivänä, mutta pitäähän lehtitoimittajillekin saada leipää ja kansalle sitä kautta sirkushuveja.

Positiivistahan tässä on loppujen lopuksi IS:n kannalta se, että saivat ainakin muutaman harhaanjohdetun ristikonratkojan rahat haalittua itselleen. Vai saadaanko tällä kikalla ratkojat ostamaan kaikki irtonumerot aina tuonne RISTIKKO SM 2013 3. alkuerän julkaisupäivään saakka eli siinä mielessä olisi mukava tietää tuo oikea nimilistan jukaisupäivä. Itsellekin tästä tuli toki positiivista mukavan ylimääräisen liikunnan muodossa, kun piti hilpaista lehti paikalliselta huolto-asemalta hakemaan. Eiköhän tämä tästä selkene. Mielenkiinnolla lopputuomiota odotellen. :-)
138. RA9.3.2013 klo 08:26
3. alkueräristikko ja 2. alkuerästä jatkossa olevat julkaistaan samassa lehdessä: maanantain Ilta-Sanomat 18.3.
139. Ahti9.3.2013 klo 08:31
Kiitos RA. Nyt tieto löytyy joka säikeeltä.
140. Vellu10.3.2013 klo 11:38
Juu! Kyllä TapANI ON I ...
141. Lars10.3.2013 klo 11:43
Mutta kukaan ei ole vielä selittänyt lisävihjettä NEGATIIVISENA. Onko vain lisätietona että ANIONI on negatiivinen itsessään vai mikä tarkoitus tuolla vihjeen osalla on?
142. Eki10.3.2013 klo 11:56
Sepä se.
143. Tuomas L.10.3.2013 klo 11:56
Tuossahan on samantyyppinen logiikka kuin piilosanojen vihjeissä, eli vihjeeseen sisältyy sanallinen vihje ja suora vihje. Tuontyyppistä vihjeytystä on etenkin visaisemmissa ristikoissa aika useinkin.
144. Vellu10.3.2013 klo 12:01
Odotellaan vain POSITIIVISINA kolmatta alkuerää..
145. J18.3.2013 klo 11:55
Mustista mafioista ei Iltiksen jutussa mainittu mitään. Menikö ne läpi? Mikä oli se peruste, jolla Antoni hylättiin?
146. - SIIRTO -18.3.2013 klo 12:06
[SIIRTO säikeestä 7351. SM-RISTIKOT 2013 alkuerä 3]

Lähettäjä: Eki 18.3.2013 klo 09:01:
Juhani Tolvanen Iltiksessä vastaa kyselijöille, hänellä on hylättyjen paperit. IS:n keskus on 09-1221.

Jatkoon on aina jakoa, ei kannata luovuttaa tässä vaiheessa.


Lähettäjä: TAM 18.3.2013 klo 09:33:
Eki!
Tarkistin kymmeneen kertaan että varmasti oli kaikki oikein. Kaamee yllätys aamulla, kun en ollutkaan jatkossa. Otan yhteyttä tolvaseen. Tarkoitatko, että voisin kuitenkin ottaa osaa kolmanteen alkuerään, vaikka siellä nyt näköjään on ollut joku huomaattomuusvirhe?????????


Lähettäjä: Lars 18.3.2013 klo 09:50:
TAM, eiköhän Eki minua yrittänyt tsempata ;) Mutta kannattaa toki ottaa yhteyttä Tolvaseen, ei ne tarkastajatkaan erehtymättömiä ole.....


Lähettäjä: Eki 18.3.2013 klo 09:55:
Näin oli, ei väärällä jatkoon pääse.


Lähettäjä: TAM 18.3.2013 klo 09:57:
niinpä tietysti tarkoittaa Sinua. innostuin vaan, että josko kuitenkin saisin jatkaa. Laitoin viestin Tolvaselle. Vanhaa Sanaseppoa vain harmittaa, jos oman huolimattomuuden tähden tipahtaa jatkosta.


Lähettäjä: RR 18.3.2013 klo 10:14:
Ainakin yksi ratkoja putosi ornitologisen vihjeen takia. Pikkukiivi olikin pikkukuovi. Mokaajan puolustukseksi on sanottava, että ainakin kyseisten lintujen nokka on samanlainen.

(Harmittaa niin vietävästi!)


Lähettäjä: Eki 18.3.2013 klo 10:21:
Ei ole samanlainen, pikkukuovilla käyrä, kiivillä suora.


Lähettäjä: RR 18.3.2013 klo 10:40:
Ok, Eki. Pitkä se ainakin on.
147. Eki18.3.2013 klo 12:08
Mafiat ja makiat hyväksyttiin, se on jäänyt lehdestä pois.

Ohessa Juha Hyvöen perustelu Antonista:

"TON"-johdos voidaan muodostaa joko tavusta AN tai kirjaimista A ja N:

AN-tavuton = ANITON (johdos liitetään genetiivivartaloon, ja
konsonanttiloppuinen "vierassana" AN vaatii genetiivivartaloon
sidosvokaalin I)

A-N-kirjaimeton = AN:TÖN (vokaalisointu: "aa-än-tön")

=> ANTONI ei näillä perusteilla minusta kelpaa.
148. Lars18.3.2013 klo 16:23
Jokos Tolvanen on TAMille vastannut mistä virhe löytyi?
149. Jukkis18.3.2013 klo 18:27
Ihan pikkasen rupesi kiinnostamaan, että jos laittoi KIIVI kun piti olla KUOVI, niin mitä (ja mistä vihjeistä tulevia) sanoja risteää noiden 2. ja 3. kirjaimen kanssa kun tuskin ne molemmat piilokirjaimia on. Kun ilmeisesti väärällä linnun mimellä tuli risteäväksikin jotain oikean tuntuista?
150. Eki18.3.2013 klo 18:37
Kikkare/kokkare, toinen piilo. Aikamoinen sattuma.
151. Tuomas L.18.3.2013 klo 18:38
U on piilokirjain, O tulee sanaan KOKKARE, jonka tilalle käy myös KIKKARE.
152. Hannu18.3.2013 klo 18:40
KIIVI:n ensimmäinen i oli piilokirjain mutta toinen i ei ja silloin olisi KOKKARE ollut KIKKARE.
153. Arska18.3.2013 klo 20:30
Heh, olinpa ratkonut hyväksytysti 2. alkuerän. Pikaisesti vilkaisin 3. alkueräristikkoa, taitaa jäädä ratkomatta - ainakin aikaa kuluuuuuuuu.... No, huomenna keskityn siihen.
154. Johanna18.3.2013 klo 20:59
Jes, oikein oli mennyt vaikka migreenin kourissa ratkoin :)
155. Matti19.3.2013 klo 11:15
Olen sitä mieltä, että kikkare - pikkukiivi olisi ehdottomasti pitänyt hyväksyä. Paljon parempi se on kuin jokin Mareeta tai Marieta. Tarkoitus ei kai ole, että kisailijoita ruvetaan karsimaan jonkin linnun nokan käyryyden perusteella. (Oma lehmä ei ole ojassa, laitoin onnekkaasti pikkukuovi.)
156. Eki19.3.2013 klo 11:36
Kikkare olisi hyväksytty, mutta kuoveja ei voinut tulkita kiiveiksi. Jos olisimme tajunneet vaihtoehdot aiemmin, olisimme ehkä poistaneet tuon komman.
157. RR19.3.2013 klo 11:55
Tuomio oli mielestäni ihan oikea. Kuvan kuoveja ei pysty sekoittamaan kiiveihin. Lintutietous ei minulla vaan ollut riittävällä tasolla.
158. J19.3.2013 klo 12:09
Mareetan hyväksymättä jättäminen olisi taas ollut oikeusmurha.
159. Matti19.3.2013 klo 12:27
(jupisee itsekseen ... )
160. aspe 12319.3.2013 klo 12:51
Kuka antaa lapselleen nimen Rieta? Rietasta on keskutella Rietasta.
161. RR19.3.2013 klo 14:19
Kiitos kuitenkin tuesta, Matti!
162. Matti19.3.2013 klo 19:35
No niin, jokainenhan ymmärtää, että sellainen kaarti kuin Team Katalin ei olisi SM-kisalaatimukseensa ikinä koskaan milloinkaan hyväksynyt niin kökköä sanaa kuin Mareeta, tai Marieta.
163. Marco Poloinen19.3.2013 klo 20:20
Älkääs, kuulkaas, Matti ja aspe 123 sortuko yllyttämään hulluja liioittelun, vähättelyn tai yleistämisen syntiin! MaRIETTA on suomalaiseksi nimeksi (ilman MA-alkua) minunkin mielestäni vieraahko, mutta MaREETTA aluttomana tosi yleinen, ja kokonaisenakin Väisäsen tilastosta löytyvä. (Kaksoiskonsonantithan ovat monikoitaessa jokseenkin aina astevaihtelun piirissä). Jos taas ihmisten lapsilleen antamia nimiä ruvetaan arvostelemaan kökköyden tai muiden sivumerkitysten perusteella, niin perinteisistä hienoista suomalaisnimistä on paras ruveta äkkiä luopumaan - ihan Annasta, Miinasta, Yrjöstä tai Jormasta lähtien!
164. J19.3.2013 klo 20:35
Matti: kakkoserän ratkaisusta löytyviä ratkaisusanoja ovat mm. olas, umea, aiai ja Pinsk. Yksi Mareetat ei siinä vaiheessa enää paljon missään tunnu. Eihän ratkojan tehtävä ole edelleenkään yrittää löytää juuri sitä ratkaisusanaa mitä laatija on ajatellut, vaan sellaisen ratkaisusanan, joka sopii vihjeeseen.
165. Seppo19.3.2013 klo 21:40
Tuohon J:n viestiin haluaisin kommentoida seuraavaa: olas, umea ja aiai ovat niin yleisiä sanoja nimenomaan ristikoissa, että uskoisin niiden tulleen lähes jokaiselle kokeneelle ratkojalle melkeinpä liiankin tutuiksi. Pinskiä helpotti tuo vihje pääkaupunki Minskiin, mutta Mareetan jos joskus ristikkosanana tapaatte, uskoisin sen tapahtuvan Hesarin ristikoissa, joissa kaikki mitä Googlesta löytyy, on kelvollista tavaraa.
166. iso S19.3.2013 klo 22:10
En ole perehtynyt näiden nykysuksien pohjarakenteeseen kun viimeksi olin ladulla n. 1991, mutta olas (suksen pohjaura) on mielestäni aivan kelpo sana.

Umean lienen oppinut ristikoista eikä sitä taideta city-olosuhteissa käyttää. Niille kenen elämiseen ja olemiseen sää vaikuttaa enemmän se on kuitenkin kelpo sana. Kannataako syyttää säätä jos ei itse tunne sitä kuvaavaa sanaa?

Ai-ai on saanut uutta painoarvoa, kun nisäkäsnimistötoimikunta on ehdottanut sitä elukan ainoaksi nimeksi. Aiemmin se on ollut vaihtoehto nimelle sormieläin.

Pinsk riipi hiukan minuakin. Asukasluvultaan melko tarkkaan Jyväskylän kokoinen kaupunki, jolla ei ole mitään erityisiä meriittejä. Pinskin suot sen sijaan ovat olleet molemmissa maailmansodissa tärkeitä strategisia esteitä, joten silläkin sanalla on oikeus olla ja elää. Tuo sotahistoria oli minulle entuudestaan tuntematon tai mielestä karissut, joten alkukiukun lauhduttua en ollut ollenkaan pahoillani että minut pakotettiin googlaamaan varmistus.

Kaiken tämän puolustelun jälkeen myönnän että kritiikissä on perääkin ja esimerkkinelikko oli osuvasti valittu siinä mielessä että nuo sanat eivät kuulu jokaisen suomalaisen jokapäiväisessä kielessä.
167. Funny19.3.2013 klo 23:14
Minkähänlaisia ristikoista tulisi, jos laatijalla olisi käytössään vain jokaisen suomalaisen päivittäin käyttämät sanat?
168. markus19.3.2013 klo 23:16
Tuo Sepon sarkastinen sivallus Hesarin ristikkoa koskien - olen kyllä täysin samaa mieltä !! Omituinen lista siitä tulisi,kun joku kokoaisi Auliksen Ristikko-allakan,sukunimet,etunimet.
169. Olli22.3.2013 klo 03:30
Mielestäni Hessu Hopon kuvan kohdalle kuuluisi paremmin olla HHOPO eikä HOOPO. HHOPO olisi tullut vyväksyä, kun muitakin tulkinnanvaraisuuksia on hyväksytty.
170. matts22.3.2013 klo 08:45
HHOPO ei ole sana mutta ei ole ??????:kaan, j
171. matts22.3.2013 klo 08:48
HHOPO ei ole suomenkielen sana (mutta ei ole ????ITA:kaan, joka taisi olla 3. alkuerässä!)
172. Eki22.3.2013 klo 09:26
Meillä on neljän hengen tuomaristo, josta jokaisen pitää olla hyväksymisen tai hylkäämisen kannalla, ennen kuin päätös tehdään. Siihen pitää kilpailijoiden tyytyä.
173. Olli22.3.2013 klo 14:27
Suomenkielessä usein otetaan etunimestä alkukirjain ja sukunimi kokonaan eli muotoa H.Hopo ja ristikoissa otetun vapauden mukaan voisi ihan hyvin olla Hessun kuvaa ilmaisemaan HHOPO (ilman pistettä). Toki tyydyn tuomareiden päätökseen, vaikka päätös on väärä.
174. faff22.3.2013 klo 16:32
H. Hopo on kaksi sanaa, joten tuomariston päätös on oikea.
175. iso S22.3.2013 klo 23:25
Säikeessä 7369. Kevätinfo 2013 mentiin sivuraiteelle joka liippaa likeltä Hessu Hopo -asiaa.

"Jaska 17.3.2013 klo 17:18

Joskus runsas puoli dekadia sitten IS-koviksessa oli henkilön etu- ja sukunimi kirjoitettu yhteen. Yhdeksi ratkaisusanaksi siis. Se aiheutti jonkin verran kummeksuntaa, olihan se Ekin ristisanakirjan sääntöjen vastainen. Tosin viimeisen säännön 21 mukaan muista säännöistä voidaan poiketa, jos...

Harmikseni en muista, mikä se nimi oli.

Matti 17.3.2013 klo 18:51

Olikohan se Einojuhanirautavaara."

Koviksissa löytyy siis ennakkotapaus tällaiselle epäpyhälle yhteenkirjoittamiselle. Ratkojalla on siis perusteltavissa oleva syy arvella että ristikossa voidaan tehdä näin. Muitakin esimerkkejä varmasti on ja tästä asiasta on kirjoitettu puolesta ja vastaan, en vain tähän hätään löydä muita esimerkkejä.

Lisäksi tämäntyyppinen sanonta on suhteellisen yleinen ristikoiden ulkopuolellakin: kyllä ne sellaiset erkkivuokilat tiedetään. Tätä tosin useimmiten käytetään nimenomaan monikossa.

Ollin tarjoama HHOPO ei siis ole oikopäätä tuomittava vaihtoehto ja hoopoon verrattuna sikäli parempikin että se ei ole loukkaava. Jossain määrin voi sanoa että me ratkojat viheltelemme pimeään, kun kilpailussa noudatettavia sääntöjä ei ole tarkasti määritelty. Ristikon sisällön osalta niitä ei ole itse asiassa määritelty ollenkaan.

Tuomaristo on kuitenkin pätevä eikä ilkeämieliseksi tunnettu, joten päätös on hyväksyttävä, vaikka toisenlainenkin ratkaisu olisi saattanut tulla. Johonkin se jossittelun raja on pakko vetää.

Tämän vuoksi pudonneiden ei kuitenkaan tarvitse hävetä. Saappaat jalassa kaatuivat.
176. Funny23.3.2013 klo 01:04
Ketä se voisi loukata, jos Hessua kutsuu hoopoksi, kun hän ei ole todellinen henkilö?

Vaikka HHOPO hyväksyttäisiinkin ristikkosanana, voidaan olla aika varmoja, että tämän tason laatija ei sitä pane ristikkoon silloin, jos parempi vaihtoehto on tarjolla, ei ainakaan tällaiseen kilpailuristikkoon, jossa vihjeet ja vastaussanat joutuvat tavallista tiukemman kritiikin kohteiksi.
177. s23.3.2013 klo 08:41
Hessu on Hopo ei Hessu Hoopo.
178. Lars23.3.2013 klo 08:44
Kyllä se Hessu on vähän hoopo ;)
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *