KESKUSTELUT > RISTIKOT > RISTIKON TULOSTAMINEN IS-DIGILEHDESTÄ

7322. Ristikon tulostaminen IS-digilehdestä

Lars16.2.2013 klo 19:21
Pähkinänsärkijä kysyi:
[Lars, osaatko neuvoa, millä ilveellä Koviksen saisi kokonaisen A4-vaakasivun kokoiseksi? Digilehden printtiosiossa ei valittua ristikkoa kai saa vaakasuoralle asiakirjalle. Olen aikaisemmin tehnyt kovin monimutkaisia temppuja muuntamalla valittu printtiala .pdf-asiakirjaksi (jossa siis ristikko jää pieneksi sivun yläosassa), kopioimalla siitä Paint-ohjelmaan ja sieltä vaaka-asentoon asetettuun Word-asiakirjaan. Tässä tuloksen selvyys ja terävyys on kärsinyt.]
2. Lars16.2.2013 klo 19:23
En ole keksinyt muuta tapaa kuin mitä digilehti antaa, eli maalaa sen tulostettavan alueen. Ongelma minulla on noissa isoissa ristikoissa, jos tulostaa kokonaan jää oikea riv tulostumatta. Olen tulostanut kahdessa osassa ja silloin ongelmana on saada samankokoiset tulosteet.
3. Marco Poloinen16.2.2013 klo 20:01
Ristikon saa tulostumaan kerralla kokonaan maalaamalla sivua riittävästi korkeussuunnassa. Itse aloitan "Ratkojan tiedot" -tekstin kohdalta ja päätän "Teuvo Lylyn" alempien puhekuplien alle. Ruudut jäävät melko pieniksi, mutta kunnolla toteutetussa ristikossa vihjeistä saa silti selvän.

Em. pätee ainakin Linux/Ubuntu/Firefox/Epson -yhdistelmään.
4. Jussi vain16.2.2013 klo 20:25
Minä skannaan koviksen halpisskanneriilla ja tulostan 120 g paperille.
5. Jussi vain16.2.2013 klo 20:36
Tämä vihje siis kovikseen! Tulostusasetuksista löytyy myös tulosteen kääntö. Kovis sopii juurikin vaakasivulle ja sopii kuin nakutettu.
6. Pähkinänsärkijä18.2.2013 klo 13:35
Kiitos vain vinkeistä. Niistä mikään ei auttanut yksinkertaistamaan ratkaisua ongelmaani: miten saada riittävän isokokoinen - ja terävä - tuloste näköislehden Koviksesta?

Nyt käytin Office 2010:n XPS Vieweria, johon siis "printtasin" maalaamani ristikkoalueen, minkä jälkeen kopioin näkymän Print Screen -toiminnolla (PrtSc) ja liitin sen sitten vaakasuoraksi määrittelemääni Word-asiakirjaan tulostusta varten. Tulos on tyydyttävä: A4-arkki, jossa ristikko on suurin piirtein saman kokoinen kuin paperileehdessä. Terävyys tosin vähän kärsii operaatiosta, mutta sain tehtävän ratkaistuksi ilman suurennuslasia (Googleen kyllä jouduin turvautumaan).

Jussi-vainaan tulostusasetukset varmaan poikkeavat omistani, sillä kääntömahdollisuutta en löydä. (Sitäpaitsi tuo Jussin "skannaus" tarvitsisi käsittääkseni jonkinlaisen originaalin minkä tahansa hintaisessa skannerissa ...)
7. Ohjeistaja18.8.2018 klo 10:53
Jos on Windows-tietokone paras tuloste saadaan seuraavasti
1) Tulostetaan IS digilehdestä sivu PDF-dokumentiksi
2) Avataan dokumentti Adobe Acrobat Reader DC -ohjelmassa ja suurennetaan kuva 219% arvoon
3) Otetaan tilannekuva (Muokkaa > Ota tilannekuva) - huomaa, että kuvaa voi vyöryttää vasemman alalaidan ohitse alaspäin ja oikealle
4) Haetaan tilannekuva (eräänlainen kuvaruutukopio) toiseen ohjelmaan, esim. Paintiin ja tulostetaan siinä.
8. iso S18.8.2018 klo 15:27
Pieni varoituksen sana, ettei käy niin kuin minulle kävi kun yritin soveltaa tuota ohjeistusta Hesarin ristikkoon.

Asetuksissa oli kohdassa "Printterit ja skannerit" ruksi ruudussa "Anna Windowsin hallita oletustulostintani", Windows asettaa silloin viimeksi käytetyn printterin oletukseksi. Kun PDF vaihtui oletustulostimeksi, Paint ei jostain syystä nähnyt fyysistä printteriä ollenkaan. Esimerkiksi Wordpad näki kyllä ja tarjosi sitä yhtenä vaihtoehtona. Paintissa vaihtoehtoina oli vain PDF ja Document Writer. Piti opiskella miten oma printteri asetetaan oletukseksi.

Tulos verrattuna suoraan digihesarista printtaamiseen: hiukan mustetta säästyi kun tuli vain ristikko eikä koko sivu. Ruutukoko oli viitisen prosenttia suurempi. Kontrastia tuntui olevan hiukan enemmän, mutta suoraan Hesarista tulostettuna pienet tekstit (esim. pääkuvassa) olivat hieman selkeämpiä. Osa kuvavihjeistä hahmottui vasta ratkaisusanan myötä. Yhtä lukuun ottamatta ne olivat digilehdessä selkeämpiä kuin printattuna, mutta yksi (Vesku-vihjeen vieressä) ei avautunut siitäkään. Hesarin ristikossa en siirry käyttämään PDF:n kautta kulkemista.
9. Ohjeistaja18.8.2018 klo 21:15
Testasin ohjeeni vielä kerran. Kun selaimella tulostus oli "Tallenna PDF:ksi", Paint löysi normaalin tulostimen. Mitään ongelmaa en tässä suhteessa havainnut. Tulostimen hakeminen oli vain hieman epämiellyttävästi toteutettu.

Kovisristikko tulostui optimikokoisena. Millä suurennussuhteella Adobe Acrobat DC -ohjelmalla ristikkoa tulee suurentaa, riippuu ristikosta. 219% on optimiarvo vain IS:n ristikoille ja testaamallani PC:llä.
10. Funny18.8.2018 klo 22:38
Pitäisikö tilata IS-digilehti todetakseni, onko ristikon tulostaminen noin monimutkaista? Kokeilin sen sijaan Hesarin ristikon tulostamista. Tarpeetonta sinänsä, kun minulle tulee myös painettu lehti, enkä noita edes paljon ratko.

Huomasin jotain, kun klikkasin ristikkoa suuremmaksi. Hiiren oikean näppäimen valikosta löytyy nyt "näytä kuva". Tällä saadaan näkyville ristikkosivu png-kuvana. Sen voi sitten tallentaa. Nykyisin Windowsin valokuvien katseluohjelma on kätevä myös kuvien muokkaamiseen. Sillä rajasin lisukkeet pois ja lähetin ristikon tulostimelle. Ohjelma sovitti ristikon juuri paperin täyttäväksi. Mitään prosentteja ei tarvittu.
11. Ohjeistaja19.8.2018 klo 07:24
Funnyn esittämä tapa ei toimi IS:n digilehdessä.

IS:n koviksesta voisi ottaa kuvaruutukopion, mutta se edellyttää laitteen näytöltä hyvää resoluutiota.

PC:ni näytön resoluutio on 1600x900px, mikä ei riitä laadukkaaseen kuvaruutukopioon.

Acrobat Reader DC:ssä prosenttiluku 219% tuo näyttöni kanssa optimitulostuksen. Toisenlaisella näytöllä prosenttiluku olisi eri.

Nimimerkki Pr käyttää iPadia. Sen näytön tarkkuus riittää siihen, että Kovis-ristikosta voi ottaa kuvaruutukopion ja tulostaa sen. Tosin kuvaruutukopioon jää ylimääräistä, jos ei ala sitä siistimään jollakin ohjelmalla.
12. ++juh19.8.2018 klo 16:37
Kyllä Funnyn tapa toimii IS-digilehdessäkin, mutta Ohjeistajan ohjeilla laatu on parempi.

IS-digilehden "näytä kuva" -kuvan leveys on koneeni 1920×1200 px näytöllä 1536 px ja (virtuaalisella) 2560×1600 px näytöllä 1680 px. Mutta kun sivun tulostaa digilehden vasemman yläkulman "kerroshampurilaista" klikkaamalla ja valitsemalla "tulosta sivu" jne., IS lähettää sivun selaimelle uudestaan mutta 1920 px leveänä png-tiedostona, jonka PDF-virtuaalitulostin vain sujauttaa "pdf-kuoreen" ja tallentaa.

Windowsissa Iltiksen sivun voi tallentaa myös XPS-virtuaalitulostimella. Kannattaa käyttää tiedostopäätteen ".xps" sijaan päätettä ".zip", esim. "kovis.zip" – xps-tiedosto kun on oikeasti zip. Zip-tiedosto aukeaa tuplaklikkaamalla kuten hakemisto. Tallennetun "kovis.zip"-tiedoston uumenissa on tiedosto "Documents\1\Resources\Images\1.PNG", jonka leveys on 1920 px.
13. Ohjeistaja19.8.2018 klo 18:13
Kiitos ++juh. Tuota XPS-tulostusvaihtoehtoa ei ole tullut koskaan kokeilleeksi ennen tätä päivää.

Kuvan voi hakea zip-tiedostosta nimimerkin Tuttu mainitsemaan valokuvien katseluohjelmaan ja siinä rajata sopivaksi. Rajauksen jälkeen kuvan voi tulostaa.

Tämä taitaa olla Windows-koneella kätevin tapa saada hyvänlaatuisia tulostuksia kovisristikoista.
14. Täyttelijä19.8.2018 klo 23:31
Kappas vaan kuka on tupsahtanut takaisin keskusteluihin. Voitte tämän käydä varmistamassa Tapsan sivuston uusimmasta päivityksestä.
15. Funny20.8.2018 klo 01:19
Vahva epäily oli minullakin, mutten halunnut möläyttää julki epävarmaa tietoa. Vaikutti niin henkilökohtaiselta ongelmalta tuo, tuttuun tyyliin. Ja sekoilu nimimerkkien kanssa.
16. Tapio20.8.2018 klo 07:07
Harmittaa tuo nimimerkkisekoilu, jonka seurauksen kyllä arvasin. Ongelma ei ole henkilökohtainen sikäli, etten käytä IS:n digilehdestä milloinkaan tulosteita. Asian on sikäli henkilökohtainen, että haluan aidosti auttaa henkilöitä, jotka haluavat saada maksimaalisen hyvän tulosteen IS:n digipalvelusta.

Minulle ei juuri nyt tule digilehteä, mutta saatan sen tilata joskus uudelleen, sillä IS:n ristikot ovat aidosti hyviä. Muistaakseni kokeilin hiiren oikeanpuoleista klikkiä, mutten saanut tallennusmahdollisuutta. No ++juh osoitti, että laatu sitä kautta ei olisi paras mahdollinen ja laatu riippuisi näytön koostakin.

Minusta elinikäinen porttikielto on kohtuuton rangaistus.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *