KESKUSTELUT > RISTIKOT > PUNAINEN PELIKAANI 2/2013

7320. Punainen pelikaani 2/2013

T.Avis15.2.2013 klo 20:59
Riimipiilosanan vihjeet ja pohja eivät ole yhteismitalliset.
2. Marco Poloinen15.2.2013 klo 21:26
Ensimmäinen asia jonka tarkistin - ja kyllä - aukeamissa oli hyvät saumat! :-)
3. Eki15.2.2013 klo 21:48
Joo, voijoijoi, taitaa olla vanha pohja piilosanalla. Sunnuntaina tulee uusi pohja virhepalveluun.
4. malire16.2.2013 klo 13:57
Hei! Uusi PuPe-kakkonen tuli perjantaina ja heti minäkin havaitsin piilosanoissa "kummaa". Ihmettelen kuinka niitä virheitä on joka lehdessä, yksi, useampiakin. Ihan tarpeeksi vaikeita tehtäviä ratkoessa tulee mieleen, että onkohan tässäkin nyt jokin virhe?Teette tupalasti tuskaa ratkojillenne!
Huolellisuutta!! Tilaus menee harkintaan.
5. Eki16.2.2013 klo 14:01
Jos katsoo Pelikaanin virhepalveluun tulleita korjauksia, niin en ihan allekirjoita yllä olevaa väitettä. Aika vähiin virheisiin on päästy. Paljon on tehty ihan virheettömiä lehtiä, vaikka joskus on tullut sanottua, ettei se ole mahdollista. Onneksi virhepalvelusta saa nyt aika varmaa pitemmän aikavälin perspektiiviä asialle.

Ja silti jok'ikinen virhe harmittaa niin penteleesti, kuten nyt tämäkin.
6. ripop16.2.2013 klo 14:45
Erectus humanum est.
7. Eki18.2.2013 klo 01:30
Virhepalvelusta löytyy nyt oikea sivu. Pohja oli väärä.

(http://sanaris.fi/pelikaani/punainen/pp20130221.p df)
8. mummeli19.2.2013 klo 11:52
Uusi Pupe ss. 18-19: Vihjesanaan konditionaali ei tule oikeaa ratkaisua!!! Elikkä siinä on virhe.
9. Jaska19.2.2013 klo 12:39
Tosi on!
10. Marco Poloinen19.2.2013 klo 14:13
Usein olen ottanut näihin ristikoissa esiintyviin virheisiin suht armollisen kannan: tekevälle sattuu! Asiavirheistä useimmat ovat syntyneet laatijoille vähemmän tuttuja käsitteitä vihjeytettäessä (ja tulkinnanvaraisinakin ihan mielekkäitä ruodittavia).

Tämä "KONDITIONAALI-virhe" on kielenkäytön ammattilaisketjulta sen verran paha, että ei voi kuin puistella päätään!
11. ripop19.2.2013 klo 16:19
Huh Huh.Täytyy varmaankin vetää koko lehti myynnistä pois.Ajatelkaapa,että jos joku abi tämän ratkoo ja sitten äidinkielessä reputtaa sen tähden.
Roman Schultz taisi joku aika sitten kirjottaa Iltsikassa siitä miten suuri kohu Suomessa tulee,jos sanaristikossa on virhe.Ohittaa kaikki muut maailman katastrofit.
Eikun otetaan huumorilla.Erectus humanum est.Varsinkin pysyvänä.
12. Mummi-4719.2.2013 klo 16:39
Eki, Riimipiilosanan pohja lieneepi nyt ok. Printtasin 1/2 h sitten.
VAAN - Pysty 7:n pituus on kaiketi nro-5 eikä 7 ?
Vai hankittava uudet silmälasit
13. Marco Poloinen19.2.2013 klo 18:11
Saattaapi olla vaara, että yhden tahran takia koko lapsi liukenee pesuveteen. Vaaraa torjuakseni tuon julki iloni ss. 18-19 aukeamaristikon huomattavista ansioista:

Ylitse kaiken maisen tavanomaisuuden on ristikon pääkuva. Se on yksi upeimmista näissä ympyröissä nakemistäni! Muutenkin Terhi Liinalaakson toteutus on niin kuvien laadukkuuden, kuin tekstin selvyydenkin osalta huippuluokkaa. Erikoiskiitos Terhille antoisasta ajankäytöstä!

Niin kuin viimeisimmältä Iltiksen kovispalstalta olin ymmärtävinäni, Ekin erityisenä laadinnallisena huolehtimisen aiheena on "pahiksien alapuolisen maailman" laadukkuus ja sävykkyys. Vielä hieman vajaan ratkontani perusteella tämä ristikko kelpaa malliksi keskiksen laadusta sekä sanaston, että vihjeityksen puolesta. Jälkimmäisen sivun avaruus on myös silmää ja ratkontapäätä miellyttävää.

Kokonaisuutena 10- teos!

[Virheestä vielä sen verran, että epäilen vahvasti ristikon ohittaneen koeratkoja-Liisan "haukankatseen" turvaetäisyyden päästä!]
14. Eki19.2.2013 klo 20:32
Mummi 47, eikös seiskassa ole 7 kirjainta?
15. markus19.2.2013 klo 23:05
Marco,myöskin kiinnitin huomion Liinalaakson toteutukseen-kerrassaan upeaa jälkeä ! Oma tyyli,ja jotenkin "tehdään tästä hyvän näköinen ristikko ",asenne. Jotkut PuPe:n toteuttajat voisivat tämän perusteella hiukan terästäytyä.
16. Tuomas L.20.2.2013 klo 10:51
Kari Kämäräisen sivun 23 ristikossa vihjeen VIESTIÄ TUOVA ratkaisusana on virheellinen. Monet luulevat, että sanasta on olemassa kaksi rinnakkaismuotoa, mutta ristikossa oleva muoto on väärä; vain se toinen on oikein. (Sana sinänsä on kylläkin käytössä sukunimenä.)
17. Eki20.2.2013 klo 12:14
Kyllähän se sana menettelee. Ota Tuomas huomioon, että sanan monikko tehdään myös usein tästä ristikkoon tulevasta muodosta.

Tuo Kämäräisen avainsanan puutos sivulla 23 onkin mielenkiintoinen tapaus. Älkuperäisessä ristikossa avainsana on, mutta Kämäräisen korjattuna lähetetystä versiosta ne ovat kadonneet.
18. Jaska20.2.2013 klo 12:31
Veikkaan niiden jääneen Turon kotiin. Kämäräinen voi käyttää seuraavassa ristikossaan.
19. kari kämäräinen20.2.2013 klo 16:31
Ei minulla ole enää alkuperäisessäkään versiossa noita avainnumeroita. Nähtävästi en ole muistanut tallentaa ristikkoa numeroiden laittamisen jälkeen. Enpä älynnyt tarkistaa ristikkoa korjailun jälkeen. No, jatkuupahan perinne Pelikaanien virhealttiimpana laatijana. Kunnia menee mutta maine sen kun kasvaa!
20. Eki20.2.2013 klo 16:49
Meillä ne alkuperäisessä on!
21. lp20.2.2013 klo 16:59
Mummi-47, Eipä siihen pystyyn 7 mahdu kuin 5-kirjaiminen sana, vaikka vihjeen perässä tarjotaan seiskaa.
22. kari kämäräinen20.2.2013 klo 17:03
Eki: Ovathan ne olleet minunkin alkuperäisessä ristikossa, josta olen tallentanut ristikon jpg:nä sinulle. Alkuperäistä Corelin tiedostoa en ole muistanut tallentaa numeroiden laittamisen jälkeen, johon olen taas tehnyt pyydetyt korjailut. Nähtävästi jompi kumpi jälkikasvuistani on käynyt koneella ja sulkenut Corelin tallentamatta tehtyjä muutoksia. Selityksen makua?
23. Eki20.2.2013 klo 17:03
Anteeksi, minä olinkin väärässä. Katsoin väärää pohjaa.
24. Kaapo20.2.2013 klo 18:34
Ristikossa s. 30-31 on vihjeenä HUNAJA eikä ratkaisusanan selviäminen risteävillä sanoilla sytytä minkäänlaista yhteyttä hunajaan. Epäilen virhettä.

(Laitan tämän viestin vain, koska yleensä heti enterin painamisen jälkeen syttyy valo.)
25. Portteri21.2.2013 klo 18:35
Mites tuo korjattu piilosana kannattaa arvontaan lähettää, löytyykö jos niittaan vanhan pohjan päälle. En ymmärrä kanssa tuota konditionaalivihjettä, tuleeko siihen sitten ajattelemani sana joka tarkottaa indikatiivia? tällöin kuitenkin 4 kirjaimen vastaussana keltataustaseen vihjeruutuun olis monikos ja putosin kärryiltä :S
26. Jaska21.2.2013 klo 20:55
Pääset nousemaan takaisin lähetysajan päätyttyä.
27. Emma22.2.2013 klo 20:54
Kylläpä Toni taas tarjosi oikein tosi kimurantin mietittävän pariksi illaksi - (kolme tähteä s. 29) - siitä kaunis kiitos!

Sanasto on hieno ja monipuolinen, vihjeet sananmukaisesti umpikieroja! Millään ei meinannut päästä alkuun, enkä varmaan olisi päässytkään ilman PCT:täni (personal crossword trainer), joka tyrmäsi ainoan keksimäni aloitussanan tylysti sanoin: "Ei sinne päinkään!"... Lopun sitten suurin piirtein itse pakersin. Googlesta ei muuten tämän kanssa ole mitään apua, sen plaraamiseen ei kannata aikaa hukata.

Tykkäsin tästä niin paljon, että en halua ruveta repostelemaan yksityiskohtia - joku ratkaisusana voi olla vähän outo, mutta olkoon! Sitäpaitsi voihan olla, että olen ratkaissut siinä kohden väärin... (Risteäviä ajatellen se ei kyllä näyttäisi mahdolliselta) Kun muut n. puolentoistasataa sanaa ovat toinen toistaan mainiompia, ei tämä ristikon taso huomioiden ainakaan minua vaivaa yhtään.
28. Utelias24.2.2013 klo 12:04
Eki

Viimeisen Punaisen Pelikaanin 2/13 voittajaluettelosta näin, että olin voittanut lehden 6/12 arvonnoissa.
Kysynkin nyt, että milloinkahan se pitäisi näkyä tilillä, koska vielä se ei ole tullut tähän päivään mennessä? Eiköhän voitot ole kuitenkin arvottu jo ajat sitten. Voittoja on minulle osunut niin harvoin, (jos koskaan), etten tunne käytäntöä.
29. Eki24.2.2013 klo 12:07
Joskus voitot maksetaan voiton sisältävän lehden ilmestyessä, joskus vähän myöhemmin. Tulossa ovat joka tapauksessa, kustantajalta vakuutetaan.
30. jaakko kontu24.2.2013 klo 16:09
hei! olen kyllä sitä mieltä,että näillä sivuilla vain vältetään vastuuta omista hutiloinneista (laatijat/toimitus)! pitäisi hyvittää esim. seuraavassa numerossa,tosin siinäkin tod.näk virheitä! olen toisen kustantajan lehdistä valittanut, kun ainavaan on virhetä.tuli tosin kokovuoden ristikkolehdet kerralla hyvityksenä...virheitä täynnä lähes joka lehdessä! piti nostaa kädet pystyyn!!! tää on verrattavissa siihen että palapelistä puuttuis muutama pala!tämä vuodatus koskien 2/13 riimipiilosanaan.-esim! pitäisikö teidän pitää yhden numeron paussi ja oikolukea/täyttää ennenkuin laitatte julkaisuun,eli onko liian kova tahti? kiitos
31. jaakko kontu24.2.2013 klo 16:16
niin tohon edelliseen viitaten. laittaisitte edes noi virheiset tehtävät korjattuna seuraavaan numeroon ylimääräisinä! olisi oikeus ja kohtuus!
32. Wexi24.2.2013 klo 16:39
Kovin tutunoloista tekstiä ei niin tutunoloiselta nimimerkiltä.

Hampaaton sarkasmi lyö onnahtelevasti kättä kömpelön, virheitä täynnä olevan tekstin kanssa.

Olisiko hyvä pitää pieni paussi, vetää henkeä, ja jos suinkin mahdollista, oikolukea tuotos ajatuksen kanssa?
Hyvällä tsägällä eksähtää jotain sanomisen arvoista sekaan.
33. VL25.2.2013 klo 13:56
Tuleeko s. 23 ristikon PÄIN JÄRVEN POHJAA -vihjeeseen sanakirjoista löytyvä ratkaisu. Minulle näyttäisi tulevan yksi kirjain liikaa. Risteävissä voi ehkä olla virhe. Kaapon edellä ihmettelemän HUNAJA-vihjeen (loppuaukeama) ja sen ratkaisun välille en minäkään keksi mitään yhteyttä. Ainakaan mikään sanakirja ei sellaista anna.
34. Marco Poloinen25.2.2013 klo 15:06
Virheitä ei havaittavissa. Löytyykö mitä, ja mistä -julkistukset jätettäköön palautuspäivän jälkeiseen aikaan.
35. Hiski25.2.2013 klo 19:58
Wexille
Riemastuttavaa sarkasmia Jaakko Konnun (Kontun?) vuodatuksen jälkeen.

Eläköön hyvä huumori!
36. Portteri26.2.2013 klo 10:12
VL: tarkistahan vielä kerran, itelle tulee siihen kyllä ihan oikea sana :)
37. Jaska27.2.2013 klo 23:30
Yhdyn Emman kehuihin Pitkälän koviksesta. Pahis oli (yli 4 h), mutta masokistiratkojalle mieluinen. Paitsi laatijan uuden kirjaimiston osalta. Gemenat osin luppikamaa. Varmasti pari kohtaa tuskallisia normaalinäköisillekin.

Kertokaas, mikä idea tässä uudistuksessa oli ottaen huomioon Pitkälän muita pienemmät ruudut. En viitsisi jatkossa tihruta niihin ahdettuja asteriskeja, viivoja ja ruudun reunan ylittäviä epäselviä kirjaimia. Suurentakaa ruutukokoa muiden tasolle. Pääsee laatijakin vähän vähemmällä. Syd. kiitos.
38. tonimikael28.2.2013 klo 00:49
Joskus vain menee yli aiottujen rajojen. Yritän pysyä tästedes kohtuudessa. Kiitos palautteesta, Jaska.
39. VL28.2.2013 klo 12:14
Kiitos Portteri kannustuksesta! Ratkaisuni PÄIN JÄRVEN POHJAA -vihjeeseen onkin sanakirjasta löytyvä sana. Minulle se oli kuitenkin tuntematon ja tarkistin sen aluksi huolimattomasti. Pahoittelen väärää hälytystä.
40. markus28.2.2013 klo 21:50
Minua ei häirinnyt ruutukoko,mahtuipahan enemmän herkullisen ovelia vihjeitä.Taas nautittavin PuPe:n ristikko.Jotkut laatijathan täyttävät ratkottavan alueen lähes kolmasosan valo-tai piirroskuvalla.Toni ei pihistele tässäkään asiassa,tila täyteen! Jaska vois investoida suurennuslasiin ;) ! Muuten,tonimikael,sun viestissä kerrot meneväsi yli aiottujen rajojen.Sen sinä kyllä teit,kun katsot aikamäärää milloin lähetit sen :) !!!
41. Jaska28.2.2013 klo 22:27
Vaikuttaa siltä, että lu(u)ppi on markukselle tuntematon sana. Oppia ikä kaikki:)
42. markus28.2.2013 klo 22:47
No, enpä keksi noin nokkelaan vastaukseen mitään !
43. Portteri2.3.2013 klo 11:26
Johan oli avoristikossa laatua kiitos Palloselle jälleen. En jaksa kun ihmetellä miten noita pystyy laatimaan. Varsinkin kun tässä oli useammalla rivillä vain 1-2 sanaa. Tosi hyvät ja kierot vihjeet pääs yllättämään monesti, koska sanan pituus ei ollut tiedossa. Esim odotti ratkasusanan olevan lyhyempi kuin sitten olikaan.

Palloselle kiitos jälleen myös sanakehikosta.
44. tonimikael2.3.2013 klo 12:32
Jaska: "Gemenat osin luppikamaa." "En viitsisi jatkossa tihruta..."

Eihän tuossa missään mainita, että Sinulla olisi luppi. Tuosta saa jopa sen kuvan, että Sinulle Ei ole luppia, koska pitää niin tihruta.

Että sitä paljon Markuksen investointikehotus kuulostaa aivan ymmärrettävältä ja aiheelliselta.
45. Jaska2.3.2013 klo 13:29
Taloudessamme on kaksi luppia. Joskus ristikkojen kärpäsenkakat eivät selvene edes lupilla tihruamalla.

Olen arvioissani maininnut luppauksestani lukemattomia kertoja. Ne ovat siis lukemattomia myös Sinun tonimikael ja uudehkon palstalaisen markuksen toimesta tai toimettomuudesta, miten vain. Erehtymisenne on siis ymmärrettävää ja anteeksi annettavaa.
46. markus2.3.2013 klo 23:07
No,mutta kyllähän kahdella lupilla nyt sentään pitäis nähdä pienemmänkin kärpäsen kakan.Otappa Jaska käyttöön kunnon suurennuslasi,siitä voi heijastua oma kuvakin sopivalla etäisyydellä :) PS. jään odottamaan mielenkiinnolla,jos joskus julkaiset " Luppaus jonka pidin "-muistelmasi :)))).
47. Köyhä laulaja4.3.2013 klo 08:32
Edustan laulajien tyypillistä ammattikuntaa; laulajat saavat tulonsa muiden ilosta. Tästä johtuen minulla ei ole ollut, ei ole eikä tule olemaan varoja hankkia TULOSTINTA, jotta virhepalvelun tuotokset saisi ulos.

Pitääkö siirtyä oopperan lavalle?

Tästä taas seuraa, etten enää tod.näk. PP:tä harrasta!

Arv, kommenttinne pyydän, oi ihmiset.
48. Eki4.3.2013 klo 08:38
Lähetä laulumies osoitteesi toimituksen osoitteella, niin postitan sinulle pohjan.

Onhan se selvää, ettei virhepalvelu auta kaikkia, mutta kyllä se tässäkin tapauksessa on monille iloksi ollut.

Myös nimimerkin fix tilaustietoja vielä odottelen.
49. Matami4.3.2013 klo 08:40
Köyhä laulaja,
Hyvä, että avasit keskustelun tästä aiheesta!

Olen aivan samaa mieltä kanssasi mitä koskee teknisiä vempaimia. Tässä tapauksessa tulisi mielestäni hyväksyä kaikki saapuneet vastaukset olivatpahan oikein tai väärin tai tyhjiä. Virhehän on julkaisijan.

Punaista Pelikaania en kylläkään jätä.
50. Eki4.3.2013 klo 08:46
Totta kai voittajat arvotaan tuon riimpipiilosanan osalta kaikkien lähettäneiden kesken, siis kaikkien tuohon numeroon ratkaisuja lähettäneiden.
51. tonimikael4.3.2013 klo 08:59
Onko, arvon ihmiset, päätelmänne tämä: Kun Pelikaani-lehdet ainoana(?) tunnustaa ja julkistaa virheelliset kohtansa, ovat ne täten ainoita lehtiä, joissa virheitä on?

Minun muistini mukaan virheistä ei ennen valitettu lähes ollenkaan eikä varsinkaan kukaan aikonut lopettaa lehden/lehtien tilausta niiden tähden. Mutta nyt on toisin.

Uskon kuitenkin, että avoimuus ja rehellisyys (ei virheettömyys, kun siihen ei kukaan pysty) on ehdottomaksi hyväksi.
52. fix4.3.2013 klo 08:59
Meili lähti just äsken.
53. Eki4.3.2013 klo 09:05
Perillä on ja hoituu! Lähetinkö silloin aikoinaan yhden Punainen numeron postitse? Jos vastaat ei, niin pannaan yksi lisänumero tilaukseesi.
54. fix4.3.2013 klo 09:08
tonimikaelin kanssa samaa mieltä "... , että avoimuus ja rehellisyys on ehdottomaksi hyväksi."

Minua on eniten harmittanut ratkaisuissa olleet virheet kun olen niitä opiskellessani tarkistellut. Kun en ole osannut, enkä jotain jippoa tajunnut olen sitten ratkaisun tullen täyttänyt koko ristikon uudelleen ja miettinyt kaikkien vihjeiden ja ratkaisusanojen yhteydet. Yleensä se on sieltä löytynyt, mutta jos ratkaisussa on jokin virhe, niin harmittaahan se. Olen siinä tapauksessa yleensä kuitenkin luottanut itseeni.

Minusta PuPe (ja Pelikaani yleensä) on hoitanut kuitenkin virheensä (niistä ilmoittamisen siis) tosi mallikkaasti.

Kaikkein eniten minua harmittaisi sellainen, että on virhe, mutta mistään ei saa tietoa siitä.

Hyvää työtä, sanon minä.
55. fix4.3.2013 klo 09:09
"Perillä on ja hoituu! Lähetinkö silloin aikoinaan yhden Punainen numeron postitse? Jos vastaat ei, niin pannaan yksi lisänumero tilaukseesi."

Et lähettänyt. Sopii mainiosti.
56. Tuomas L.4.3.2013 klo 11:05
Helsingin Sanomissa on muuten lähes päivittäin Oikaisuja-palsta, jossa korjataan aiemmissa numeroissa olleita virheitä. Kyse saattaa joskus olla pienenpienistä painovirheistä. Vedämmekö tästä sellaisen johtopäätöksen, että Helsingin Sanomat on lukijoita halveksiva ja ala-arvoinen lehti, koska siinä on usein virheitä?
57. Matami4.3.2013 klo 12:04
tonimikael,
Ei ole.
58. Tarja4.3.2013 klo 12:22
Jos taas näistä virheistä siirtysi iloisempiin palautteisiin. Pakko on kiittää Harto Hakosta sivun 26 aivan mielettömän hienosta ratkontakokemuksesta! Ristikko oli tosi vaikeakin, siis kiva, mutta ennen kaikkea minuun kolahti tämä teema. Hauska!
59. RA4.3.2013 klo 12:32
[Onko Hesarin Oikaisuja-palstalla ollut myös ristikon virheiden oikaisuja? Tuli mieleen, että ratkojathan voisivat aktivoitua ja ilmoittaa havaitsemiaan virheitä siellä julkaistavaksi.]
60. Eki4.3.2013 klo 13:05
Suurin osa Pelikaanien ristikoiden ratkaisuista on tarkastettu huolellisesti. Joitakin tehdään lehdenteon loppuvaiheessa ja ne ovat lähinnä alttiita virheille. Yritetään skarpata!
61. Köyhä laulaja5.3.2013 klo 19:34
4.3. lähettämäni tekstin ydin on, ettei minulla ole tulostinta. Harrastamani huumori lienee ollut joko huonoa tai liian vaikeaa monelle tyypille.

Aiheetta enempään.

Kiitos Eki!
62. Haasteen ottaja6.3.2013 klo 19:01
Riimipiilosanan virheet antoivat minulle haasteen :)

Töissä ruokatunneilla Pelikaania täytellessä aloin ihan mielenkiinnosta tutkia virheellistä riimipiilosanaa ja vihjeitä.

No,ensin näytti siltä,että jätän väliin.Mutta sitten kun palasia alkoi mennä kohdilleen,niin jatkoin.

Korjauskynällä poistamalla heppoja ja lisäämilläni ruuduilla sainkin ristikon tehtyä.

Niin, ja ilman nettiä :) (ei ole oikeuksia töissä päästä)

Työkaverinikin ihmetteli että kahdessa ruokatunnissa sain kuitenkin ristikon ratkottua.

Tulipahan hyvää aivojumppaa! ;)
63. Eki6.3.2013 klo 19:10
Loistavaa! Piilosanapohjan pystyy tosiaan taitava kehittelemään itsekin.
64. Marianna6.3.2013 klo 19:40
Eikös muinoin SK:n Erilaisissa ollut aina joskus piilopiilosana- tyhjä ruudukko ja vihjeet?
65. Eki6.3.2013 klo 20:17
Joo, joskus ennen Sanaris-aikaa oli vääriä pohjia, jotka herättivät pohjantekoinnostuksen ja sitten julkaistiin niitä myös tahallisesti ilman pohjia.
66. Matti6.3.2013 klo 21:41
Muistan, se oli kivaa. Miksi ei enää? Esim. tuplanumeroissa sen sokkokrypton voisi heivata mäkeen, ja täyttää tilan kokoelmalla sanaristejä, siluettiristikoita, pohjattomia piilosanoja, torusristikoita ...
67. aloittelijatar6.3.2013 klo 21:43
Minua kiinnostaisi tietää, kuinka pian julkaisupäivästä palautetaan ensimmäinen kokonainen lehti?
68. Leevi7.3.2013 klo 17:29
Olen Matin kanssa samaa mieltä, että sokkokrypton voisi heivata mäkeen, mutta tilalle minä taas toivoisin ihan kunnon ristikkopläjäystä, sellaista, joka olisi tasoltaan kuten joskus esim. IS:ssä "Vuoden vaikein". Se se olisi himoratkojille mannaa.
69. Jaska7.3.2013 klo 21:34
Sokkokrypto säilytettävä.
70. tiipii7.3.2013 klo 22:46
Sokkis saa puoltavan äänen täältäkin.
71. Eki7.3.2013 klo 22:50
Ei ole poistolistalla.
72. Kata8.3.2013 klo 08:25
Ei missään tapauksessa saa poistaa sokkoa, sehän on lehden suola. Joskus aukeaa ensi silmäyksellä, joskus on paperi puhki,ellen älyä ajoissa ottaa kopiota harjoittelua varten.
73. Jukkis8.3.2013 klo 09:15
Ymmärtääkseni Matin viestissä 6.3.2013 klo 21:41 oleva "sokkokrypton voisi heivata mäkeen" viittasi Suomen Kuvalehdessä silloin tällöin esiintyvään sokkokryptoon.
74. Eki8.3.2013 klo 09:29
Niinpä olikin. Sillä on paljon kannattajia, joten mielestäni ajaa asiansa. Mutta toisaalta tuollainen "pikkutehtävien rykelmä" olisi ihan hauska, joskus. Kysyn toimitukselta, koska idea ei välttämättä mene siellä läpi. Pääsiäiseen ei enää ehdi.
75. Matti8.3.2013 klo 12:06
Joo, Suomen Kuvalehden kaksoisnumeroja tarkoitin. Jään jännityksellä odottamaan esim. ensi Juhannuksen kaksoisnumeroa.
76. Jaska8.3.2013 klo 12:32
Ai se olikin SK. Saa poistaa tai olla poistamatta. Koviksen joka neljännessä numerossa on säilyminen.
77. RA10.3.2013 klo 08:10
[Radiossa sanoivat, että tänään on Aurin nimipäivä. Onnittelut ja kiitos kivoista ristikoista.]
78. jsi10.3.2013 klo 22:14
Teen sokkokryptosta excel -failin. Yksi ruutu on yksi alkio. Umpiruudut ovat X ja muut osoitteita a-sarakkeeseen. PuPe 2/13 ylärivi alkaa: X +a4 X +a22 X +a23. Sitten etsin hauskoja sanarytmejä ja syöttelen kirjaimia a-sarakkeeseen oikeannumeroiseen alkioon. Ei kulu paperi. Vähän työlästä.
79. Auri15.3.2013 klo 12:51
:) Kiitos, kiitos, RA!
80. Tuula21.3.2013 klo 18:08
Sanokaa ihmiset, mistä sanasta tai kohdasta olette päässeet alkuun Pitkälän s. 29 ristikossa. Ei oikein irtoa mistään.
81. Tuula21.3.2013 klo 18:09
En siis tarkoita ratkaisusanaa vaan kysymystä.
82. Tuomas L.21.3.2013 klo 19:34
Itselläni ensimmäinen sana tuohon Tonin ristikkoon taisi olla ITANIA USEIN TÄKSI (+nuoli); se tosin vaatii jonkin verran tietämystä. Vähän veikkaisin, että aika monilla ensimmäisten ratkaisusanojen joukossa on ollut MAILOIN TAI HARJOIN.
83. Jaska21.3.2013 klo 20:04
Aloitin tilastollisesti lauseettoman ristikon vaivattomimmasta lähtökohdasta eli oikeasta alakulmasta. Poikkeukset eivät ole kovin harvinaisia.
84. Jukkis21.3.2013 klo 21:23
"Tilastollisesti lauseeton ristikko"?
85. Jaska21.3.2013 klo 22:49
Sanat 2, 3, 4 -> 3, 4, 2.
86. RA21.3.2013 klo 22:59
[Jaska kiltti, selittäisit ajatuksenjuoksujasi niin, että tavallisempikin tallaaja tajuaisi. Keljuttaa, kun suurimmaksi osaksi en ymmärrä kirjoituksistasi mitään. Eikä toisaalta viitsis olla koko ajan kyselemässä. Kiitän jo etukäteen "tason" laskusta.]
87. Jaska21.3.2013 klo 23:28
Anteeksi epäselvyys. Viestin 20:04 sanojen järjestyksestä oli 22:49 kyse. Piti siis olla ...lauseettoman ristikon tilastollisesti...

Tilasto on henkilökohtainen, oletan kuitenkin yleispäteväksi.
88. Pete22.3.2013 klo 11:15
Lähteenmäki-Asikainen on usein koko lehden vaikein yksisivuisenakin, oli mainio idea tehdä siitä loppuaukeama. Nyt alkaa olla täynnä, ainoastaan oikea alakulma puuttuu...

Pitkälä on ehdoton suosikkini, aivan loistavia vihjeitä. Joskus käy niinkin, että valmista ratkaisusanaakin saa ihmetellä hetken ennen kuin vihjeen tajuaa. Vilpitöntä onnistumisen riemua joka ristikossa.

Näihin virheisiin vielä sen verran, että itse tarkastan kehoituksen mukaan (s.3) aina netistä onko virhettä, jos epäilyttää että näin on päässyt käymään. Minusta hyvä ja toimiva systeemi tällaisenaan.
89. tonimikael22.3.2013 klo 12:30
Kauniita sanoja, Pete, kiitos!
90. Utelias27.3.2013 klo 12:09
Eki
Viittaan tällä sivulla 24.2.2013 klo 12.04 lähettämääni kyselyyn, koska (mahd.?) voittoa ei ole vieläkään näkynyt. Olen yrittänyt soittaa lehdessä annettuun as.palv. numeroon kysyäkseni mm. onko kyseessä mahdollisesti toinen samanniminen henkilö vai onko jotain muuta hämminkiä. Puheluihin ei kuitenkaan vastaa kukaan.
Joten pyydän nyt, että selvität itse onko voitot vieläkin maksamatta ja jos ei ole, miksi puheluihin ei vastata, että voisi itse tiedustella.
Ei sillä, että elämäni olisi tuosta summasta mitenkään kiinni, mutta periaatteesta pidän kiinni, että asiat pitää hoitua. Puolin ja toisin!
91. Eki27.3.2013 klo 12:26
Hyvä Utelias.

Kustantaja pyytää sinua lähettämään tietosi osoitteeseen marjo(piste)hummasti(ät)movika(piste)fi. He selvittävät heti asian.
92. Toinen utelias27.3.2013 klo 15:34
Juu, tiällä kans kaipaillaan voittoa tilille, otanpa yhteyttä Marjoon josko sieltä selviisi minunkin asia ;)
93. Wexi5.4.2013 klo 03:35
Täytyyhän tuota nyt kysäistä:
Tavuristikossa s. 30, SOINTUVAn alapuolella, lukeeko siinä SUOMIa, vai SUOMId?
94. RA5.4.2013 klo 07:23
SUOMIa
95. Maikki5.4.2013 klo 13:07
Wexi, lupaan tuskaisia hetkiä... Itsellänikin vielä kesken. Kiitoksin!
96. Wexi5.4.2013 klo 16:32
Ilkeääkö tuota oikein sanoakaan... Ensin tulkitsin tuon SUOMIol...
97. imx29.4.2013 klo 14:55
Joko oli ratkaisuaika ummessa, saako kysellä vastauksia? Mikä oli avoristikossa jossain oikealla ylhäällä ollut "lumipallo"?
98. Tuomas L.29.4.2013 klo 16:15
Kuva esittää kuplaa ja vastaukseksi tulee AUTO.
99. imx29.4.2013 klo 16:44
Kiitos, niinpä tietysti! Uskottelin itselleni että se on golf-pallo (ilman koloja???) ajanmukaisessa talvisessa ympäristössä koska sain risteävistä saman ratkaisun...oikea merkki siis edes, huh.
100. leena29.4.2013 klo 19:04
Harmi! Perjantaina huomasin, että unohtui lähettää lehti.
101. Jukkis29.4.2013 klo 19:27
T. Pitkälän ristikossa s. 29 vasemmassa yläkulmassa oli tällainen rasti:
aijaa.com/4Esj7b
josta näyttäis tulevan TARU. Mitähän se tarkoittaa?
102. markus30.4.2013 klo 07:48
Jukkis,sen punaisen ristin alla oleva musta merkki on vino viiva ja pisteet molemmin puolin elikkä "oikein" ! Pirullista Tonia ;) !!
103. VL13.6.2013 klo 13:26
Tavuristikkoaukeamaan (ss. 31-2) jäi muutama epäselvä kohta. Toivottavasti joku vielä muistaa oikeat ratkaisut, vaikka aikaa on kulunut jo paljon. Vihjeen HUNAJA ratkaisuksi sain "sukkamehu". Lieneekö tuo oikein ja mikähän on selitys? POISTAA TIPAT -vihjeen ratkaisuksi sain "linko" ja ARVIOINTI-vihjeeseen "puntari". RAUHOITTUA-vihjeeseen taas tuli "tyynetä". Ovatkohan nuo sanat oikein?
104. Jukkis13.6.2013 klo 13:36
Minä ainakin sain noihin ihan samat.

Mutta mitähän mahtoi tulla oikean alanurkan suunnalla olevista OSOITTAA ULOSTULON ja KUN EI PURE EIKÄ NIELE?
105. Tuomas L.13.6.2013 klo 13:56
Ainakin minulla on LIHAMITTARI ja LETKURUOKINTA.
106. Vl13.6.2013 klo 14:01
Kiitos Jukkis, mutta mikähän yhteys hunajalla ja sukkamehulla on.
107. Arska14.6.2013 klo 19:29
Eikös (murteellisesti?) sanota jos joku haisee - "kylläpä hunajoi".
108. Marco Poloinen14.6.2013 klo 23:02
Varmaan eri joukko-osastoissa sotilasslangi jonkin verran poikkeaa, joten kaikille ei ko. "hunajailmaus" ole tullut vastaan. Mulle ei ollut outo, jätkäporukoissa olen kuullut myöhemminkin käytettävän jalkahien vastineena.
109. Jaska14.6.2013 klo 23:15
Olen kuullut myös herkän ilmauksen "paska haisee kuin hunaja."
110. VL17.6.2013 klo 12:23
Kiitos valaisemisesta! Minulle sanonta ei ollut tuttu.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *