KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS-VIIKONLOPPU 9.-10.2.2013

7312. IS-viikonloppu 9.-10.2.2013

Eki9.2.2013 klo 12:09
Nyt Tonin fanit kauppaan tai kioskille!
2. Lars9.2.2013 klo 14:40
Ei voi ymmärtää tuota loikkaa kakspuolosesta kolmoseen, ihan kuin seinään hyppäisi ;(
3. Seppo9.2.2013 klo 14:49
Olipa taas mahtava laadinta, erinomaista sanastoa ja loistavia vihjeitä alusta loppuun asti. Kiitos, Toni!
4. Lauri Kultti9.2.2013 klo 14:53
Pääkuvan alapuoli työllisti pisimpään. Oikeassa laidassa ratkontaa vaikeutti ristikkäin jo alussa saamani "varmat" sanat, jotka sitten tietysti - kuten lainausmerkeistä kai jo voi päätellä - osoittautuivat vääriksi.
5. Jaska9.2.2013 klo 15:32
Minulla loikka jäi keskipituiseksi harppaukseksi kolmemiikkaan oman skaalan täyttöajan perusteella. Se on kyllä vähän kummallista, koska ratkontakunto on ollut selvästi laskeva. SM-pehmiskin välillä takkusi epäpehmismäisesti. Tämän täyttäminen oli siihen verrattuna suhteellisen yksinkertainen tehtävä, aika vain kuusinkertainen.

Mutta eipä se silti tarkoita, että olen r a t k o n u t ristikon täydellisesti, siis ymmärtäen kaikkien vihjeitten ja ratkaisusanojen yhteydet. Pääkuvalause näet vielä mietityttää. En ole lainkaan varma, että oma tulkintani yhteneväistyy laatijan tarkoittamaan. Joka todennäköisesti onkin jotain kekseliäämpää. Täytynee konsultoittaa keraratkojaa.

Bongasin useita hytkäyttäviä, vannoutuneimmille lavan (= ratkontapöytä) äärellä kirkuville Toni-faneille ehkä jopa IIK-tason vihjeitä! Pitkälää parhaimmillaan = ainakin nerokkuutta hipovaa, ellei siihen täysin ykseytyvää sanansäilän säihkettä. Överiksi meni, mutta menköön!

Sanastossa saattaa olla jollekulle jotakin kulmia kurtistuttavaa ja pipoa kiristyttävää. Ei siis mitään uutta auringon eikä varjonkaan, jonka häivääkään en langeta ristikon ylle. Meriteeraa meriiteistä täysiä pojoja.
6. Jaska9.2.2013 klo 15:39
... alla puuttui, mutta voishan se olla ylläkin. Tai sivulla, jos kiertorata on vaakatasossa.
7. Jaska9.2.2013 klo 15:48
Lauseen tulkinnan osalta olin oikeassa, että olen väärässä!
8. ripop9.2.2013 klo 16:15
MTÄÄH.?! Uskoisko teidän juttuihin?
Oliskohan SM-psyykkailu alkanut jo näin varhain.Minusta tämä on pahimpia Pitkäsiä aikoihin.3-.Ei ikinä.
Ainakin minulle tämä tulee vaatimaan unettaren suomia yliluonnollisia kykyjä ja hyvä niin.Sitähän aina toivonkin.Eli kiitos taas Tonille.
9. Juha N9.2.2013 klo 17:56
Peesaan Jaskaa: minustakaan tämä ei ollut ihan puhdas täyskolmonen, vaikka veikin hitusen pitemmän ajan kuin Antin toissaviikkoinen.

Peesaan Seppoa: upea laadinta, erityisesti pääkuvaa rajaavan jättiaukion osalta. Pikkumoite vain vihjeen PERINTÖÄ saamalle ratkaisusanalle.

Runsaiden hienojen vihjeiden - kuten NOKIAN SUUNNITTELIJALLA, PESTÄVIEN ASTIOIDEN JOUKKOON?, - KSAUTTAA, NOLLAT, mollamaijan kuva - vastapainoksi muutama harva ei ole ihan niin onnistunut: NÄISSÄ LIPEÄÄ (parempi: NÄISSÄ EHKÄ LIPEÄÄ), KUUN KALTAISIA (eivät ole kaltaisia kuin nimeltään), PERINTÖÄ (mielestäni tämä sana ei monikoidu, ellei vihjeenä ole esim PERINTÖÄ + LIIKETOIMINTAA).

Tonin uutuutena esittelemä pienaakkosfontti mättää mielestäni sikäli, että se tuo liikaa mieleen erään toisen laatijan, jonka tuotannosta en juuri pidä.

Laurin "varmat" sanat oikealla olivat ehkä EI VOI KANTAA sekä ylösalaisista puhekuplista UUNO ja URPO lähtevä sana?
10. Tuomas L.9.2.2013 klo 20:10
Laurista en tiedä, mutta ainakin minulla oli väärin ensimmäisenä ristikkoon kirjoittamani sana, joka oli noista ylösalaisista puhekuplista tuleva. Myös tuoksi risteäväksi sanaksi oli melko varma tarjokas. Ylänurkan EKALUOKALLA-vihjeeseen olin myös alkukirjaimen perusteella sovittelemassa eri sanaa.

Mutta tämä oli tosiaankin hieno tehtävä. Tonille tyypillisesti ratkonta ei välillä tuntunut etenevän mihinkään, ja sitten taas yhden sanan oivaltaminen vei aimo harppauksen eteenpäin. (Omalla kohdallani olen huomannut, että nimenomaan Tonin ristikoissa tätä tapahtuu usein.)

(NOKIAN SUUNNITTELIJALLA -vihjeestä puuttuu muuten yksi N-kirjain; tuossa ei piile mitään jekkua.)
11. Marco Poloinen9.2.2013 klo 23:18
Kävi kuin pahimmillaan Mäkäräiselle, kohdistuksen jälkeen tuulen suunta muuttui. Huteja tuli, ja epävarmuuden vallassa ei uskaltanut luottaa niiden selvempienkään vihjeiden vastauksiin. Nettituloste pienine ruutuineen ei sanottavasti sekään hommaa helpottanut. En muista koska olisin viimeksi pyrähdellyt yhtä monen pysähdyksen taktiikalla suorituksen läpi, eikä suuntaus lupaa hyvää kisojakaan ajatellen.

Ettei tulisi sellaista kuvaa, että ajankulu olisi vain ja ainoastaan ratkojan heikkoudesta johtuvaa, on Tonille kyllä annettava täydet pinnat. Ansat olivat riittävän tavallisen näköisiksi peiteltyjä, enkä usko vähemmän ko. laatijan tuotantoon perehtyneiden ratkojien alkuunpääsynkään olevan erityisen helppoa. Näille edellä kommentoineille 3- -miehille nostan hattua, tatsi on ollut kohdallaan!

Pääkuvasta syntyvä lause noudattaa laatijan perinteisen veikeää linjaa, jos kohta luomiseen liittyvä taiteilijan vapaus on hyvä pitää mielessä...

Kiitän ja kumarran!
12. Emma10.2.2013 klo 01:33
Toni näytti taas kyntensä!

Toivoisi vain, että täällä säikeillä niitä ei yhtään enempää katkota... Miten vaikeaa onkaan kovisten kyseenollessa pitäytyä pelkissä laatijan vihjeissä!
13. Lauri Kultti10.2.2013 klo 12:40
Juha N aavisti aivan oikein "varmat" sanani.
14. Hannu10.2.2013 klo 19:04
Eihän tässä voi kuin silmät suitsirenkaina ihmetellä Teitä Mestariratkojia hattua kohotellen!

Sanonta "Alku aina hankalaa...." ei pitänyt nyt minulla paikkaansa. Alkuun pääsin hyvin ja huomattavasti helpommin kuin parin viikon takaisen Skytän kanssa, joka tuli täyteen vasta toissapäivänä mutta kuitenkin omin avuin...ja se jos mikä tuntuu todella palkitsevalta, vaikka siihen nyt aikaa tuhraantui.

Nyt jämähdin kun 114 ruutua on täynnä ja aika vahvasti uskon, että ne ovat jopa oikein. Samoin kävi niinkin historiallisen Pitkälän koviksen kanssa kuin SK 51-52...alku lähti hyvin ja sitten jumittui. Se on ollut rinnalla aina sillointällöin muiden ratkontojen lomassa ja tuli täyteen tänään kun lopetin tämän kanssa vehtaamisen toviksi..:-)
15. Lauri Kultti10.2.2013 klo 19:35
Hannu: Eikös nimenomaan pitänyt paikkansa "alku aina hankalaa...."? Tosin nyt Pitkälän SK 51-52:n kanssa. Ja haluanpa uskoa, että samoin sinulla käy tämänkertaisenkin Pitkälän kanssa.
16. Jussi vain10.2.2013 klo 23:54
Toni kyllä tekee hienoja ristikikkoja. Voisiko ratkaisijoitakin armahtaa? Ratkoin kuluvana viikonloppuna hesarin ristikkoa, joka oli miellyttävä ja mukaansa tempaava.

Ristikon voisi laatia muutenkin kuin laatijan aivoitusten oivaltamisen paketiksi. Tonin aivoitukset ovat usein hebrean kaltaista mössöä. Tottakai nämä muutamat sekuntaattorilla varustetut ratkaisijat löytävät ratkaisut.
17. Hannu11.2.2013 klo 19:57
Lauri Kultti: Näinhän se on tietenkin...kiitos odottaa lopussa kun tarpeeksi on vaivaa nähnyt ja jos ratkaisu on vielä jopa oikein :-) Tämäkin Pitkälä aukesi paljon tänään aamulla tunnin aikana ja nyt taas kun pääsi tämän pariin niin oivalluksia tuli heti!

Taisi olla Funny, joka taannoin ajatteli myös, että uusi päivä voi kaiken muuttaa...ja täyttelee väliin jotakin muuta ristikkoa jos yksi tökkää...kyllä ne sieltä aukeaa...näin se on :-)

Toki tällä meriitillä en ole kilparatkoja ja SM-kisat kaukaista utopiaa...kärki on tavoittamaton :-D, mutta ajanvietteenä ristikot menevät kyllä kaikkien tositv-formaattien yli reilusti!!!
18. Jussi vain14.2.2013 klo 00:36
Omalta kohdaltani olen päätynyt siihen tulokseen, etten Tonin ristikoita, ajatuksia enää ratko. Tämän ei ole tarkoitus olla loukkaus Pitkälää vastaan, mutta liialliset sanajipot ovat ainakin minulle liikaa.

Mielestäni Perjantain Hesari oli erittäin hyvä ja "säikeellä 2731" on mukava keskustella ristikon ratkaisusta. Taidan siirtyä nyt Hesarin ja IisakinRistikoitten pariin.

Minulla ei aivokapasiteetti yllä Tonin ratkaisujen ja kiemurteluiden tasolle. Luulen, että oikeita vastauksia tulee ehkä kymmenissä/korkeintaan kolmekymmentä!

Mietiskelkääpä asiaa tahoillanne.
19. Jussi vain14.2.2013 klo 01:06
Voisi olla mukavaa, jos ristikoiden ratkaisuista voisi vihjeitten kera keskustella, ilman että joku kertoisi miiten saa toimia.
20. Meester_Henk14.2.2013 klo 13:32
[Hieman olen "Jussi vain"-henkilön kanssa samaa mieltä siitä, että kun ajattelemme sitä viihdytyspointtia, jota ristikoilta haemme, niin nämä useimmille ylivaikeat laatimukset eivät oikein iske. Olen joitakin Tonin kolmosia selvittänyt ja nehän ovat sitten olleet todella palkitsevia kokemuksia, mutta olisi mukava että "normaalikovistason" (mikä sitten lieneekään?) ristikko olisi muutaman miettimistauon jälkeen valmis. Tietysti tässä ollaan kateellisia näille tosi koville ratkojille, mutta kuinka paljon heitä todella oikeasti on?

Ainahan voidaan sanoa, että mene Iisakin helppoihin, mutta kun sekään ei ole relevantti tie. Aivovoimistelua kuitenkin kaivataan. Ymmärrän, että vaikeustason asettelu on haastava tehtävä, mutta tuntuu siltä, että absoluuttinen taso tuntuu vain kiipeävän ylöspäin. Ei ole siinäkään järkeä, että koviksen kokoisen ristikon ratkaisuun menee parin vuorokauden tunnit. Sinä aikana voi keksiä muutakin mukavaa.

Tonin ristikot ovat toki selkeydessään huipputasoa (taideteoksia) ja siitä tykkään kovasti, samoin olen sitä mieltä, että hän on maan huippulaatija, mutta pientä armahtamista meille keskitason "koviksille" silti toivoisin. Ristikostahan voidaan varmasti tehdä sellainenkin, että eivät Jaska, JuhaN, Lauri Kultti yms edes pysty ratkaisemaan, mutta silloin ei olla järkevillä teillä.

Oli mielenkiintoista kun Antti Skyttä kertoi, että häneltä kunnon koviksen vihjeitykseen menee viikkotolkulla aikaa. Eki, mihin ollaan menossa? Äärimmäisen hieno harrastus, mutta missä ovat rajat?]
21. Marco Poloinen14.2.2013 klo 13:48
Jussi vain,
hienoa, että olet (vihdoin) löytänyt itsellesi sopivan "ekolokeron"!

Näiden Tonin, ja monien muidenkin, kovisten kanssa askartelu on välillä aika kovaa ja omanlaistaan "kapasiteettia" vaativaa hommaa. Jotain aihepiiriin liittyvää oli ihan vilpittömässä mielessä, kun aikoinaan säikeessä 6402 (IS-viikonloppu 24.-25.9.11) sulle kirjoittelin.
22. RA14.2.2013 klo 13:52
IS Kovisten vaikeustaso hypähtelee ylös-alas viikosta toiseen. Vaativia ovat kaikki ( = eivät ole helppoja yksikään), mutta vaativuus vaihtelee.

Pitkälän Tonilta ja Skytän Antilta taitaa tätä nykyä tulla vaikeimmat ja heilläkin vaikeustaso vaihtelee. Vaikeudeltaan täysin ylivoimaisia ei ole ollut aikoihin. Veikkaan, että kunkin ristikon oikein ratkoneita on ollut aina useampia kuin muutama kymmenen.

Minusta tämä nykyinen kattaus on hyvä: Vaikeasti nieltävää kaiken aikaa ja siellä täällä ihan erityisen pitkään pureksituttavaa.
23. Jaska14.2.2013 klo 14:26
Meester_Henk rinnastaa harhauttavasti minut huipputason SM-ratkojiin Juha N ja Lauri Kultti. Olen ollut kolmasti mukana sadan joukossa välierissä häntäpään sijoituksin. Kärki on toivottoman kaukana, mutta olkoon. En ole oikeasti tippaakaan kateellinen. Meester_Henk väittää olevansa. Luultavasti kalvanta on kuitenkin niin lievää, että kalasopasta ei tule pahempaa pulaa.

SM-kilpailun kolmanteen alkuerään, IS-skaalalla täyskolmoseen, on tullut yli kolmesataa oikeaa ratkaisua. Kaikki samantasoisen ristikon täyttämiseen kykenevät kovisten harrastajat eivät kisaan kuitenkaan osallistu. Heitä on saattaa olla jopa enemmän kuin kolmesataa, kenties jopa tuhat.

Eki tietänee tarkemmin, kuinka paljon Ilta-Sanomien täyskolmosiin tulee keskimäärin ratkaisuja. Muistaakseni joskus mainittu luku oli satoja. Suurin osa lienee tekstiviestejä, joten on mahdollista, että aivan kaikki eivät ole täyttäneet koko ristikkoa. Täyskolmosten helpottaminen nykytasosta, minulle keskimäärin kolme - neljä tuntia kestävästä mieluisasta viikonvaihteen aivovoimistelusta, tarkoittaisi minun ja satojen muiden ratkojen syrjimistä.

Laatijat ja IS-toimitus älkööt kallistako korvaansa muutaman enemmistön edustajan vähemmistöön kohdistuvalle ristikkorasismille. Enemmistölle on herra paratkoon aivan riittävästi vaihtoehtoista ristikko- ja muuta viihdykettä tarjolla kerran kuussa tässä maassa.
24. ripop14.2.2013 klo 14:44
Juuri näin.Minulla puretuttaa pitkään juuri tämä Pitkälän ristikko.Minulle vaikein aikoihin.Vasen yläkulma ihan auki ,joten tuo päälausekin on viellä avautumaton.Mutta en luovuta.Pitäisi ehkä lauantain jälkeen pysyä poissa näiltä sivuilta,ettei vaan vahingossa saisi joltain helpotusta.
25. RA14.2.2013 klo 15:07
Jo yksin minä tiedän itseni lisäksi 5 muuta, jotka ratkovat kaikki IS Kovikset, mutta eivät niitä koskaan palauta. Palauttaneiden määrä ei siis missään tapauksessa kerro, kuinka paljon Koviksia kaiken kaikkiaan ratkotaan ja niitä Koviksista Koviksimpiakin onnistuneesti saadaan täyteen.
26. Meester_Henk14.2.2013 klo 15:30
[Jaska, puhut asiaa, niinkuin aina muutenkin, vaikka joskus koukeroistasi on vaikea hahmottaa ydintä.

Siinä olen eri mieltä, että IS-välierien kolmonen ei vastaa esim. viime viikonvaihteen TP:n ristikon vaikeusastetta, mutta nämähän ovat makuasioita. Itselleni team Katalin ehkä iskee sitten paremmin.

Käsitääkseni Hesarin Auliksen laatimuksiin tulee about 500 vastausta (ainakin silloin kun vastaajein määrät vielä kerrottiin) ja tiedät hyvin, että tasohan on jotain muuta kuin IS-koviksissa. Ekillä varmaankin on tästä tietoa?

Ajatukseni olikin alunperin tämä viihdyttävyys eli jos lyöt aina päätäsi seinään TP:n ristikoissa, niin intohan siinä katoaa. Tosin myönnän senkin, että into saattaa myös lisääntyä, kun huomaa, että vielä on lisää opittavaa.

En ole neuvomassa ketään vaikeusasteen suhteen, vaan lähinnä olen utelias siitä, että kuinka näihin asioihin suhtaudutaan. Jos enemmistö on liian pieni, niin silloin kaupallisessa mielessä tietenkin lehtiyhtiö tekee johtopäätöksensä. Ettei vain ajauduta umpikujaan ja mennä lepsumpaan suunntaan?!

Jollen saa TP:n ristikkoja ratkaistua, niin menen katsomaan kylppäristä vanhentuvaa omakuvaa ja sen jälkeen ulos lenkille. Tästähän viime kädessä on kysymys. Iän karttuessa vain lenkin pituutta täytyy näköjään lisätä.

Edelleenkin olen sitä mieltä, että vuosien mittaan nämä ristikot ovat vaikeutuneet siitä kun joskus näitä aloittelin. Jos ajattelemme aloittelevia tekijöitä, niin aika pitkä tie pitää kulkea kolmen pallukan koviksen ratkaisuun. Jos julkaisija toteaa, että kysyntä pienenee, niin sitten on edessä ehkä revisio vaikeusasteen suhteen. Sanasepot-lehti on ehkä parempi foorumi näille tosivaikeille, mutta mielestäni siellä harvoin ylletään edes näille IS-kovisten tosivaikeille. Punaisessa Pelikaanissa välillä kylläkin. No, jokainen voi valita vaikeusasteensa, kuten Jaska totesi, hankkimalla sen tasoisen julkaisun kuin haluaa.]
27. Marco Poloinen14.2.2013 klo 16:41
[Meester_Henkin käsitys vaikeutumisesta pitänee keskimäärin paikkansa, ainakin jos puhutaan IS:n kolmen pallon koviksista. Pehmikset ja keskikset - samoin kuin niiden pääasialliset ratkojat - sen sijaan lienevät säilyneet tasoltaan enimmäkseen entisellään.

Edellä olevasta yhtälöstä päästäänkin lempiaiheeseeni: Alempaa koviskastia (OO1/2, OOO-) ei pidä vaikeuttaa kolmipallosten vaikeutumisen varjolla! Joko kovimpien kovisten ratkojien täytyy tyytyä siihen, että kolmipallosten kovuus voi vaihdella kovasta äärettömään, tai sitten nykyasteikon yläpuolelle pitää lisätä pari palloa.

Vaikka itsekin olen sitä mieltä, että tiukoista tehtävistä innoittunutta porukkaa on riittävästi viikon koviksensa ansaitakseen, "jälkikasvusta" on huolehdittava. Viimeistään näinä aikoina loput suurista ikäluokista jäävät eläkkeelle ja lisääntynyt vapaa-aika mahdollistaa työn haittaaman harrastuksen intensivistämisen(!), eikä nousujohteisten etappirattaiden väliin passaa laittaa liian isoja kapuloita. Niin kuin ei nuorempienkaan, jos ovat megatarjonnasta sattuneet tämän helmen löytämään!]
28. matts14.2.2013 klo 16:53
Ei täälläkään pelihousuja revitä vaikka tästä Pitkälästä on vieläkin kolmasosa tyhjää! Ku ei leikkaa ni ei leikkaa, minkäs teet! Ei se ainakaan Tonin vika (eikä toiseksi vika varmaankaan) ole. Pitäis mennä varmaan Mensan testiin kokeilemaan notta onko niissä silanautasäilykkeissä hevosta vai karjua, vai piräiskö karjua että konia. Muihin Mensan testeihin ei kyä tohdi mennä!
29. iso S14.2.2013 klo 17:06
Jaska ja Meester_Henk arvioivat eri ristikon vaikeutta. Jaska puhui kolmannesta alkuerästä, tupakkimainos kolmannesta välierästä. Näiden visaisuudessa on suuri ero. Välierä pitäisi kursia kasaan 45 minuutissa ja moni siihen pystyykin, jotkut jopa virheettömästi ja maksimiajan selvästi alittaen. Paitsi silloin yhtenä vuonna kun ruuvi oli vedetty liian kireälle. Aivan terävin kärki voi selvittää viimeisenkin alkuerän kolmeen varttiin, mutta välierissä kärjen perässä kärkkyvä joukko tuhertaa tunteja. Siitä näkee miten mäen jyrkkeneminen saa joillakin hölkkääjillä vain pulssin vähän nousemaan kun muut pistävät kävelyksi tai putoavat polvilleen.

Siitä huolimatta myönnän olevani sitä mieltä että kolmas alkueräkin on armeliaampi kuin useimmat Pitkälän ja Skytän kolmoset. Onneksi. Muuten minua ei välierissä olisi nähty muuten kuin mielikuvitusolentona.

Mikään ristikkolehti ei kannattaisi jos siinä julkaistaisiin vain täyskolmosten tasoisia ristikoita. Yksi tai kaksi sitä luokkaa oleva saattaa olla mahdollista ilman että liikaa porukkaa vaihtaa helpompaan lehteen. Iltiksessä tilanne on sikäli toinen että jotkut ostavat lehden muusta syystä kuin ristikon takia (vaikea ymmärtää, mutta näin on). Meidän purnaajien on hyvä muistaa että Iltiksessä ei ole kai koskaan täyskolmosta yksin, sen vieressä pn Pehmis jolla voi verrytellä kakspuolosia odotellessa.

Sanasepossa muuten on yleensä 1-2 ristikkoa jotka jäävät minulta ratkomatta. Ei kestä pää. Kuulostaa kolmostasolta.
30. ripop14.2.2013 klo 18:35
Voisihan täyskolmosen lehdenkin julkaista.Ristikoiden Ferrarin.Hintakin sen mukainen.Minä ainakin ostaisin.
Sellainen näkyvästi kädessä olisi kiva mennä kahvilaan ratkomaan sitä.Älykkyyden status symboli merkkinä kyvyistään.
Mitäh?Ihan tosissaan.
31. TJV14.2.2013 klo 18:55
Jaskan kolmemiikan innoittamani lähdin vielä myöhään lauantaina hankkimaan lehden (vaikkei siinä Mustanaamiotakaan ollut). Ajattelin törmääväni johonkin miikkaan liittyvään kenties helpottavaan kohtaan. Mutta onhan Jaska saattanut sen antaa jostakin ihan muusta syystä.

Silloin tällöin olen jonkin sanan onnistunut tuikkaamaan "ratkaisuuni", mutta aivan täyttä varmuutta oikeellisuudesta saamatta. Tämä jää varmaankin kesken. Eli kuten eräässä vihjeessä ("puhtaudessa pysytään tässä"), niin melko samassa tilassahan ristikkoni on.

Joskus vastaavassa tapauksessa, jos ratkaisun sisältävän lehden olen muistanut hankkia, olen vilkaissut siitä minkä hyvänsä satunnaisen yhden sanan. Sitten taas yrittäen normaalilla tavalla ratkoa edelleen. Taktiikkani saattaisi olla sisukkaalle antoisa. Minulla tuo ei ole toiminut.

Totta kai todelliset kovisratkojat ansaitsevat saada annoksensa.
32. Funny14.2.2013 klo 19:07
Minäkin ostaisin, jos sellainen "Ristikoiden Ferrari" ilmestyisi. Mutta en sen tähden, että yrittäisin kahvilassa leveillä. Moniko siellä kiinnittäisi tuollaiseen huomiota? Uskon, että vaikkapa kerran vuodessa ilmestyvänä sellainen vosi olla hyvä idea.

Alkuviikosta totesin, että on tässä muutakin tekemistä kuin kuluttaa aikaansa yhden hassun ristikon kanssa. Eräänä päivänä taisin saada vain yhden sanan kasaan. Vielä tänä aamuna oli vasta kolmasosa Pitkälästä täynnä. Iltapäivällä sitten jotenkin terästäydyin. Ratkoin ristikkoa moneen otteeseen, pienen edistymisen jälkeen aina puuhailin välillä muuta ja vilkulin, mitä täällä kommentoidaan. Sitten menin ja täytin loput. Hups vain, ja omituisilta tuntuneet paikat löysivät oikeat sanat.

Kumia tarvitsin paljon enemmän kuin yleensä. Moneen paikkaan keksin hyviä sanoja, ja niille risteäviä kumppaneita. Mutta sitten huomasin, että koko aukio taitaa olla pielessä. Aika ovelia hämäyksiä paikoin, ehkä kaikki eivät edes tahallisia.

Monta Pitkälän kovista on jäänyt minulta kesken, mutta jostakin syystä tästä selvisin. Tämä "kimpparatkonta" kyllä auttaa. Vaikka kukaan ei anna vinkkejä, porukka tavallaan tsemppaa toinen toistaan. Sellaiset ristikot, joista ei keskustella, saattavat helpommin jäädä ratkomatta, puuttuu ehkä motivaatiota.
33. Wexi14.2.2013 klo 19:13
Ylioppilaslehti:
"Suomessa on noin miljoona sanaristikoiden harrastajaa..."

Synkkä arvioni on, että ehkä vain kymmenellä prosenttilla tuosta määrästä on valmiuksia täyttää joko PuPe tai Iisakki viimeiseen ruutuun:-)
34. matts14.2.2013 klo 19:57
Se on täytetty. Kun en lähetä näitä niin uskalsin doupata kaverilta hieman apua.
35. Marco Poloinen14.2.2013 klo 20:15
[Wexi, tuommoisella synkkyydellä pääsisit varmaan Positiivareiden kunniajäseneksi! :-) ]
36. pelaaja14.2.2013 klo 20:30
[Mistähän IS ne 'voittajien' nimet nappaa, kun kukaan ei koskaan tunnusta lähettävänsä ratkaisuja?]
37. Jussi vain14.2.2013 klo 21:58
Olisi oikein ystävällistä, jos saisi tilastoja ristikoiden ratkaisujen määrästä. Ei liene mahdottomuus.

Minulla alkaa niskassa kiristämään kun näen tonin kolme palloisen. Minulle ristikko on lähinnä ajanviettettä ja taakkaa en sittä vanhoilla päivilläni halua tehdä.
38. HM14.2.2013 klo 21:59
En Pitkälässä päässyt alkua pitemmälle, mutta muita kolmipalloisia olen ratkonut paljonkin. Yhtään ei harmita kuitenkaan, jos joskus on tosi vaikeakin. Enemmänkin ihmettelen sitä, miten hyväksytään yhdeltä laatijalta eräässä nimeltä mainitsemattomassa lehdessä vuodesta toiseen suttuiset kuvat, jatkuva googletus ja hieman epämääräiset ratkaisusanat. Niitä onkin sitten pakko porukalla pohtia, mitä siinä kuvassa oikein oli ja miten googlettamalla ratkaisun saa. Pitkälän vika, että jouduin sortumaan perjantairistikkoon! ;)
39. Eki14.2.2013 klo 22:25
Ei minulla ole kovinkaan tarkkoja is-koviksen vastausmääriä antaa. Muutamasta kymmenestä jokuseen sataan ne lienevät joka viikko.
40. Jussi vain14.2.2013 klo 23:38
Ei mielestäni ole mitään järkeä tehdä ristikoita, jotka ovat äärimmäisen outoja.

somali --> ruotsalainen afrikkalainen
tai voisi vihje ollakin näin afrikassa.

Nämä eivät tietenkään ole olleet ristikossa, kuten hylätty ruotsalainen pubistikaan. Isotikka...

Mitä järkeä on vihjeistää ristikko tuhansilta ratkojien ulkopuolelle. Hirveä salaisuus voisi olla vaikkapa lihapihvi tai kamalaasia.
41. Jussi vain14.2.2013 klo 23:45
Mielelläni olisi mukavaa, jos voisi vihjein selvittää vastauksia. Sitähän ei ole muualla kuin Hesarin ristikoissa. Mitä merkitystä onko oikeinratkottuja enemmän tai vähemmän. Veikkaan, että oikeinratkotut tonin ristikoissa ovat vasemman käden kolmella sormella laskettavissa.

Tätä minä mietin. Tulohan se on pienikin tulo.
42. HM15.2.2013 klo 00:10
Ehkä pitäisi olla oma säie, jossa selviteltäisiin Jussi vain- nimimerkin ajatuksia? ;)
43. Jussi vain15.2.2013 klo 00:25
Kysyin punaisen pelikaanin 05/2012 numerosta.

"Käsi sydämelle, montako oikeaa vastausta tuli Tonin sivun 28 ristikolle. 1/2013:ssa oli paljon ja kosolti virheitä?"
siihen ei tullut vastausta. Sivu28.

Ratkaisu julkaistussa lehdessä sisälsi paljon virheitä. Mikä oikein on homman nimi?

Yksi vastaus tuli, eikä hänenkään vastaus ollut oikein!
44. Jussi vain15.2.2013 klo 00:30
Siis ratkaisu oli numerossa 1/2013.
45. Eki15.2.2013 klo 00:31
Arvonta on Oulussa kustantajan tiloissa enkä ole paikalla. En osaa vastata määriin. Kyllä PuPella on Suomen parhaat ratkojat asiakkainaan ja ratkaisuja tulee paljon. Sen voivat todistaa nekin, jotka ovat yrittäneet voittaa visaisista muttevät ole onnistuneet.

Ratkaisun virheet ovat tulleen Tonin alkuperäistä koneelle siirrettäessä. Arpojat ovat nähneet tuon Tonin version, joka on virallinen oikea ratkaisu.
46. Jussi vain15.2.2013 klo 00:36
Tarkoittaako edellinen sitä, että virheellinen tonin koneelta tullut ratkaisu on oikea?
47. Eki15.2.2013 klo 00:37
Ei.
48. Marco Poloinen15.2.2013 klo 00:39
Miks ihmeessä sinä Jussi vain yhä vielä täällä urputat, vaikka sanoit siirtyväsi HS-säikeelle, jossa voit keskustella ja selvitellä vastauksia mieleiselläsi tavalla. Näillä muilla ristikkosäikeillä et ennen palautusajan umpeutumista voi. Syyt on käyty läpi sen seitsemän kertaa.

Toisekseen, millä perusteella just sinun aivokapasiteettisi pitäisi olla joku kategorinen koviksen vaikeusoptimi? Siksikö, että voisit itsellesi ja muille todistaa pystyväsi ratkomaan Suomen vaikeimmat ristikot tuosta vaan melkein kylmiltään, kun muut rahjukset on raataneet vuositolkulla päästäkseen niiden kanssa sinuiksi? Ja kun se ei onnistu niin vika on aina jossain muualla kuin itsessäsi.

Mieti nyt vaihteeksi vaikka noita.
49. Jussi vain15.2.2013 klo 00:46
En ole aivokapasiteettiani kehunut, enkä mainostanut. Mielestäni vain tässä ei olla nyt reilulla pelillä mukana.

Minä vain jotenkin oletan, että tässä ristikkoratkojiien kustannuksella joku kerää lisätuloja.

Mietippä Marco tuotakin ja Eki myös.
50. Eki15.2.2013 klo 00:54
Mistäköhän se tulo tulisi ja kenelle ja onko jollakin tästä kustannuksia?
51. ellada15.2.2013 klo 00:56
Jeeeee, valmiiksi tuli. Ilmeisesti iltapäivänokoset auttoivat, kun viimeinenkin kolmannes ratkesi:) Ratkaisun oikeellisuudesta en tietenkään tiedä, mutta jokaisen ratkaisusanan pystyin itselleni perustelemaan. Viimeisiksi jäivät "tavallista vahvempia" ja "ummalliiat".
52. ellada15.2.2013 klo 01:02
Piti tietenkin olla "ummallisia"
53. Marco Poloinen15.2.2013 klo 01:03
Onneksi olkoon, ellada, sinulla vaikuttaa olevan asenne kohdallaan!
54. Jussi vain15.2.2013 klo 01:08
Sitä en tiedä paljonko kustannuksia on. Kaiketi painokustannuksia on. Mutta jos ristikko toteutetaan liian vaikesti, paremmin ratkaisijat hyötyvät. 200 €:n ylimääräinen tulo on suhteellisen hyvä lisä. Tuo em kuvaamani ristikko on esimerkki.

Sen takia olisi hyvä julkaista voittajatilastoja.
55. Jussi vain15.2.2013 klo 01:15
Tällä saitilla on ongelma. Käyttäjän ei tarvitse rekisteröityä ja voi kirjoittaa nimekseen mitä tahansa, kuten ellada.
56. Eki15.2.2013 klo 01:15
Nyt haetaan siis ratkojaa, joka voittaa vaikeimmista isoja summia ja muille ratkojille jäävät kustannukset? Ja se selviää, jos kootaan voittajatilastoja?
57. Marco Poloinen15.2.2013 klo 01:16
Jussi vain: "Mitä merkitystä onko oikeinratkottuja enemmän tai vähemmän."

Kovastipa näyttää kuitenkin olevan, ihan ihmeellisiksi päähänpinttymiksi asti.

Koviksen voittosumma on 100 euroa.
58. Eki15.2.2013 klo 01:22
No huh, nyt kymmenen toimintavuoden jälkeen löytyi ongelma, rekisteröimättömyys.

Mikä elladassa mahtoi rassata?
59. Wexi15.2.2013 klo 01:23
Miten "reilu peli" liittyy haasteellisuuteen (paitsi että joissain kolmosissa on reilusti haasteellisuutta)?

Itseltäni jää Pitkälän kolmonen täyttämättä, mutta ei se minua häiritse "pätkääkään". Viimeisessä PuPessa myös Hakonen jää täyttämättä, mutta sekään ei isommin psyykeä heilauta.

Pitkälän "kolmoset" vaatisivat jo "tosissaan tynnäämistä" ja se alkaa jo muistuttamaan työntekoa:-).

Hakonenkin on ruotoinen, mutta sen lisäksi ulkoasu ei miellytä silmää (ratkon, minkä ratkon, edelleen lähinnä "yömyssyksi" ennen kirjan ottamista kouraan, ja lukulampun valossa en tahdo saada selvää, en kuvista enkä tekstistä (mun silmille ikävä fontti.)
Hakosta olen silmäillyt paikassa, jossa on kirkas valo, ja missä takuulla kukaan ei kurkista olan takaa, mutta ei tyylinsä aukea.

Mutta se, että kyseiset laatimukset jäävät ratkomatta, ei ole laatijoiden vika, vaan vika on omassa laiskuudessa (ja osin innottomuudessa).
60. Jussi vain15.2.2013 klo 01:24
Pelikaanissa 200€. Suurempiakin summia on!

Kustannukset jakautuvat lehtien ostajien kesken. Eli ostajat maksavat ristikot, laadinnan ja painotyöt.

Olisi mielenkiintoista nähdä tilastot vaikeimpien ristikoiden oikein ratkaisseista. Myös muista.
61. ellada15.2.2013 klo 01:29
Ongelma on siinä, että minäkin voin kirjoittaa nimeni elladaksi.

Jussi vain
62. Eki15.2.2013 klo 01:34
Tässä oli pientä palautetta

Jussi vain
63. Marco Poloinen15.2.2013 klo 01:35
Tee tilastot, äläkä odota valmista - voittajien nimet on julkista tietoa. Ihan omista haluistaan täällä on muutkin tilastonikkarit ahkeroineet.

Sinun kohdallasi ongelma vaikuttaa olevan paljon nimimerkkiä syvemmällä.
64. Ylläpito15.2.2013 klo 01:36
Kyllä täällä tarkkaillaan nimimerkkien väärinkäytöksiä.

Asiasta on keskusteltu taannoin ja enemmistö ei kaivannut rekisteröitymistä. Joidenkin esiintyneiden törkeyksien takia on annettu porttikieltoja ja harkittu vakavasti rekisteröitymistä. Toteutus on jäänyt muiden kiireiden alle.
65. Marco Poloinen15.2.2013 klo 01:38
Tässä Marcokin, nyt kannattaisi rekisteröityä sanarisikot.net sivustolle.

Jussi vain

Joko Ekille valkeni!
66. Eki15.2.2013 klo 01:40
Katsoin pikaisesti läpi Punaisen Pelikaanin päätösaukeamien voittajat tästä hetkestä vuodelle 2009. Jos en katsonut väärin, ei ollut yhtään kaksoisvoittajaa, kaikki olivat eri nimiä. Nimistä vain osa oli minulle tuttuja esim. SM-kisojen tai Sanaseppojen yhteydestä, suuri osa oli sellaisia, joita en olisi osannut nimetä enkä siis muistanut mistään, mutta eivät kaikki nimet toki helposti mieleen jää.
67. Jussi vain15.2.2013 klo 01:47
Minä kannattaisin rekisteröintiä. Se ei ole teknisesti mitenkään vaikea toteuttaa. Teillä ei myöskään ole salattu yhteys, sekin on tärkeä. Kyllä jokaisen itseään tärkeänä pitävän nettisaitin pitää suojautua ja hoitaa asiat kuntoon.

Anteeksi, jos loukkasin. Esimerkeilläni näitte varmaan mitä kirjautumattomuus tarkoittaa. Ei kannata pelleillä tietoturvan kanssa.

Ylläpito ilmeisesti on Eki?
68. Eki15.2.2013 klo 01:51
Ylläpidon tiedot löytyvät tuolta kyllä.

Kaikki asiat maailmassa ovat helppoja, kun katsoo sivusta ja toivoo niiden tapahtuvan. Esimerkiksi Jussi vainin sulkeminen sivustolta nimimerkkivarkauksien seurauksena.
69. Jussi vain15.2.2013 klo 01:54
Kyllä Eki olet parhaita ratkojia, ja mukava on ristikoitasi ratkoa. Otappa nyt Eki asiaksesi kirjautumissäännöt ja suojaus. 10-vuodessa on tapahtunut melkoinen harppaus tietotekniikassa. Se mikä on ollut 10-vuotta sitten totta, ei päde enään.

Pitää elää tätä päivää. Ketkä olivat päättämässä kirjautumattomuudesta. Hyvin asiantuntematonta porukkaa kuitenkin.
70. Wexi15.2.2013 klo 01:59
Jussi vain. Sun täytyy ymmärtää, että esimerkkisi (15.2.2013 klo 01:38) on löysä kuin krapula.....?

Kyseinen "esikuvasi" kirjoittaa poikkeuksetta ymmärrettävää tekstiä, eikä milloinkaan sorru moisiin latteuksiin.

Tuonhan näkee jo sokea kepilläänkin, tyylisi on läpinäkyvä. Teksti terävää, kuin huopatossun kärki.
71. Jussi vain15.2.2013 klo 02:00
Eki, tietenkin laatijoita. Tuli ajatuskatkos.:)

No, kyllä sinäkin varmaan ratkot.

En syytä sinua mistään, mutta tietoturva on heiveröinen teillä. Kuten lienen pystyin todistamaan.
72. Jussi vain15.2.2013 klo 02:04
Testing
73. Eki15.2.2013 klo 02:05
Testing
74. Eki15.2.2013 klo 02:07
Oliko tässä sinun luullaksesi jotain uutta meille opittavaksi?
75. Jussi vain15.2.2013 klo 02:26
Niin, yritin selittää tämän suojauksen tärkeyttä.
76. Eki15.2.2013 klo 02:41
Säikeessä 4364 käsiteltiin erikoista tapausta. On näitä juttuja puitu vuosikymmenen aikana monella tavalla. Suurimmaksi syyksi rekisteröitymiseen on kuitenkin osoittautunut törkeyksien kirjoittajien karsiminen. Nimimerkkirikoksissa on päästy pian normaalitilaan.

Pääset tuohon säikeeseen kirjoittamalla sen osoitteeseen 7312:n tilalle. En kuitenkaan toivo, että sitä kaivettaisiin tuolta kaukaa nykypäivään kommentoimalla. Se on muuten jo historiaa.
77. Jussi vain15.2.2013 klo 02:57
ip-osoite useimmiten muuttuu, kun kone käynnistetään, jollei ole kiinteää yhteyttä.
78. Jussi vain15.2.2013 klo 02:58
En jaksanut selata loppuun 4364 säiettä.
79. matts15.2.2013 klo 07:16
Jussi vainaalle!
Jospa ongelmasi näissä (Tonin) koviksissa on sama kuin minulla, että kun ei leikkaa niin ei leikkaa! Silloin vaan on tunnustettava itselleen, että nuin on. Ei siinä auta syytellä laatijaa! Kun nyt katson valmista Tonin kovista, niin eihän siinä (muutamaa outoa tai ovelaa sanaa lukuun ottamatta) nyt niin ihmejuttuja ollut. Olishan se pitänyt selättää kokonaan itse (nyt sain siis apuja). Jos ei älli leikkaa niin kannattaisi miettiä tarkkaan pitääkö siitä tulla tänne kailottamaa (tuossa sävyssä kun sen teit). Minähän voin äkkäämättömyyteni tunnustaa kun nämä täällä kirjoittavat kaiffarit asian jo aikaa sitten muutenkin ovat huomanneet :-( Ota nyt lusikka kauniiseen käteesi ja muuta tyylilajia niin mukavahan meidän sitten on täällä jutustella!
80. TJV15.2.2013 klo 10:12
Tonin ristikot pysyvät täällä hänen ominaan. Hän tekee myös helppoja ja helpohkoja.

Kun perjantaipäivä etenee vähän pidemmälle, käy HS-ristikoille aivan toisin. Jonkin ajan kuluttua ei voida puhua Lehdon ristikosta, koska ne on vihjeitetty uudelleen muiden toimesta HS-säikeellä.
81. Jussi vain15.2.2013 klo 19:27
Matts antoi aivan oikein minulle sapiskaa. Minusta ei vain ole tonin ristikoiden ja ajatuksenjuoksun lukijaksi. Hiillyin eilen turhan takia.

Mielestäni kirjautuminen olisi parannus kuitenkin.
82. Marco Poloinen15.2.2013 klo 20:58
[Yhtäältä, joo. Kirjautumisen edut ovat olleet (ilman rautalankaesimerkkejäkin) ylläpidon tiedossa varmaan alusta asti.

Toisaalta kirjautumattomuus on itse kullekin omaehtoinen kypsyyskoe; onko vai eikö ole 'olijaksi'. Kaikista ei ole, eikä ilkeimmiltä typeryksiltä pelasta kirjautuminenkaan.]
83. Jussi vain15.2.2013 klo 21:25
Ehkä niin on? Kirjautuminen ja salattu yhteys kuitenkin avaisivat uusia mahdollisuuksia ylläpidolle (ekille).

sanaristikot.net on melkoinen poikkeus nykyaikana, jolloin tietoturvaa korostetaan.

Näillä näytetään menevän.
84. matts15.2.2013 klo 21:40
Jussi V ja koko muu jengi!
Hiotaan vähän itse kukin särmiä kirjoituksistamme niin turhanpäiväinen koheltaminen vähenee. Uskon että J V:kin haluaa oikeasti jutella täällä asiallisesti joten olkaamme pitkämielisiä - kyllä se siitä alkaa sujua. Kaikkien ristikoista kiinnostuneiden mielipiteitä tarvitaan ja kuten Toni itse sanoi - myös kritiikkiä saa tulla. Tämä saitti kun ei nyt ole Suomi24, jossa joka tyyppi lyttää edellisen kirjoittaja oman besserwisserläisyytensä koko arsenaalilla. Josko oltaisiin vähän aikuisempia - vai?
85. Jussi vain15.2.2013 klo 22:54
Matts, kyllä olet oikeassa. Särmiä on itsekulla ja parantamista riittää. Yritetään olla jatkossa hiiltymättä ja parannnetaan risikkomaailmaa.
86. matts16.2.2013 klo 08:15
...ihan vaan varmuuden vuoksi ilmoitan etteivat matts ja Jussi vain ole saman hlön eri nimimerkkejä ;-) (kun nyt tuollaista ymmärrystä tulee...)

Hyvä Jussi v, arvostan noita viimeviestejäsi. Jatketaan tuolta pohjalta!
87. Kati16.2.2013 klo 10:33
Jaahas, yksi neljäsosa vasta tehtynä... Ottaisin apuja mieluusti vastaan: "KROOH", "MEKASTAA INOITTA", "KÄÄRMEELLISIÄ AINEITA" ja "PIIKIKÄS".
88. Tuomas L.16.2.2013 klo 11:03
Ei ole ristikkoa tässä, mutta ainakin KROOH oli HENGITYSÄÄNI, MEKASTAA INOITTA oli HULDA (hulinoida - ino) ja KÄÄRMEELLISIÄ AINEITA oli ALKYYLIT tai ALKYYNIT, en muista kumpi.
89. Jaska16.2.2013 klo 11:23
ALKYYNIT, huom. HUL(INOI)DA.

PIIKIKÄS piikittelyä kirjallisessa muodossa.
90. TJV16.2.2013 klo 13:42
Jaaha. Mielenkiintoista. On siis ohitettu palautuspäivä. Viimemainittu HULDA on uusi tuttavuus. Taidanpa toisinaan tätäkin ristikkoa vielä vilkuilla.

Muuten olen Tonin tavallisesta jo siirtynyt Ekin eriskummalliseen.
91. Lars16.2.2013 klo 13:46
Nyt kun tuota ratkaisua katselee niin edelleenkään en voi ymmärtää miksen noita ratkaisusanoja keksinyt, itsestään selviä kun ne näkee. Pitkät sanat tulee risteävistä joten niitä ei suoraan tartte keksiäkään. Just kun meinasin kysyä mistä tuo ALUSTAA sanan ratkaisu tulee niin samantien sen hoksasin. Pitää vaan jatkossa yrittää sitkeämmin....
92. Meester_Henk17.2.2013 klo 15:26
Huh, ratkesi sittenkin noilla muutamilla avuilla. Kiitos niistä. Vireystilalla on varsin suuri merkitys näissä hankalissa tapauksissa.
93. Ahti20.2.2013 klo 21:46
Sinnillä mentiin, mutta täyteen tuli lopulta. -KSAUTTAA ratkaisun yhteys vihjeeseen ei ole vielä auennut. Risteävät ovat kuitenkin järkeenkäyviä. Jätetään hautumaan. Näytti olevan samat ratkaisut täällä ruodittujen ratkaisuiden kanssa, joten sai uskonvahvistusta noilta osin ratkaisuiden oikeellisuudesta.
94. tonimikael21.2.2013 klo 09:56
Ahti, itse asiassa se vihje on tarkalleen ottaen näin:
- KSAUTTAA
Eli viivan jälkeen on väli. Mieti vielä hetki, jospa vaikka itse keksisit! :)
95. Jaska21.2.2013 klo 21:04
Tuosta kannattaa jo valittaa hoviin.
96. Tarja25.2.2013 klo 20:17
Enpäs onneksi huomannut, että täällä jo vihjaillaan täyttä päätä. Jostain syystä pääkuvan ympäristö vaati näin pitkän hengähdystauon alitajunnalle, ja hah, äkillisesti ratkesi tänään. Kumma homma.

Ja ikinä en ole ristikkoa palauttanut enkä luultavasti palautakaan, vaikka tasan aina nuo kovikset nykyisellään teen. Yleensä heti, joskus vähän hitaammin. Mahdollisten tilastojen ulkopuolella pysyisin siis harhailemassa. Täyskolmoslehden muuten tilaisin saman tien nimenomaan pelikaanilaatijoilta!
97. Jussi vain26.2.2013 klo 20:49
En ole käyttänyt Mats-nimimerkkiä. Ihan oma henkilönsä. Toin esille Nimimerkit, joita käytin esimerkkinä.

Ripopille ja Marco Poloiselle heittäisin pienen kysymyksen, miten ristikonratkaisu sidoksissa älykkyyteen? Voitteko selventää?
98. Jussi vain26.2.2013 klo 21:02
Tuskin moni kiinnittää huomiota missään vaikka kainalossa olisi se ylivoimaisen vaikea ristikko, eikä maailma siihen kaadu vaikka ristikko jäisi vähemmällä aivokapasiteetilla ratkomatta.

Ristikonratkonta ei ole maailman tärkein asia, mutta täällä näyttää olevan.
99. matts26.2.2013 klo 22:18
Ei ratkonta oo maailman tärkein asia!
Maailman tärkein asia on parsinta!
100. Jussi vain27.2.2013 klo 00:46
Ristikonratkonta pitäisi olla mukava asia, mutta täällä siitä tehdään keljukenkkusta. Ratkonta ei suurta älykkyyttä vaadi, riittää kun osaa kohtuullisesti sanojen synonyymejä!

Tärkein asian on puutarhanhoito kiinalaisen sananlaskun mukaan. Ripopille ja Marco Poloiselle esittämäni kysymys on edelleen vailla vastausta.
101. Wexi27.2.2013 klo 01:16
Sananlasku jatkuu:
...eikä sekään ole kovin tärkeätä."
102. ripop27.2.2013 klo 13:38
Jussille: Tavavomaisten tusinaristikoiden ratkonta ei todellakaan vaadi suurta älykkyyttä.Riittää kun omaa suuren sanavaraston,siis tietää,on oppinut jotain.Tietoviisaus ei ole synonyymi älykkyydelle.Älykkyyttä on tietenkin monenlaista.Faktoriteorian mukaan sellaiset tekijät kuin sanasujuvuus (w-faktori) ja kielellisten analogien keksimiskyky (v-faktori) auttavat varmasti vaikeiden ristikoiden ratkonnassa.Jos nämä faktorit geneettisistä syistä ovat huonosti kehittyneet,tuskin pahimmat Pitkälät tai Skytät,ym:t aukenevat,vaikka harrastaisi koko ikänsä ratkontaa.Se ei kuitenkaan tarkoita,että silloin välttämättä olisi tyhmä.Voihan ratkonnassa pärjäämätön olla numeerisessa ,matemaattisia kykyjä omaavassa gategoriassa vaikka nobelikko.
Oikeasti heitit kyllä ihan mielenkiintoisen keskusteluaiheen,mikä ansaitsisi oman foorumin.
103. Ylläpito27.2.2013 klo 13:42
Perustetaanko ratkojanalykkyys.fi?
104. Matti27.2.2013 klo 14:49
Näitä lukiessa rupeaa välillä v-faktori kuumenemaan.
105. x-faktori27.2.2013 klo 14:58
Onko ripopilla tietoa, mihin älykkyyden lajiin liittyy sellaisen asian oivaltaminen, että tekstin luettavuus paranee roimasti kun laittaa välilyönnin aina välimerkin perään? Siis ei laita välilyöntiä välimerkin eteen. Eikä jätä väliyöntiä tyystin pois.
106. ripop27.2.2013 klo 15:37
No sen oivaltaminen on tietysti kiinni siitä, että huomaa lukioidensa joukossa olevan joitakin vähempiälyisiä.
Eikun kiitos vaan neuvosta.
107. 27.2.2013 klo 16:09
Meidän lukioissamme ei ole yhtään vähempiälyisiä, johan silloin olisi vallan mennyt koulunkäynti hukkaan eikä ehkä säilyisi v-faktorikaan kuumenematta...
108. ripop27.2.2013 klo 16:29
Tuo on juuri sitä verbaalitekiää, että löytää välittömästi tekstistä puuttuvat jiit.
Tietenkin kaikki koulumme oppilaat ovat tasaälyisiä.Pois älyrasismi.
109. verbaalitekiä27.2.2013 klo 16:45
Taidanpa omia tuon ensi sijassa nimimerkikseni!
110. ripop27.2.2013 klo 17:46
Hienoa, että sinulla on huumorintajua, muttei mieli ku vitusta.
111. ripop27.2.2013 klo 17:59
Sorry.Piti harjoitella noita välilyöntejä.
112. Marco Poloinen27.2.2013 klo 18:54
Jussi vain,

aloitan vastaukseni mutkan kautta "muistelemalla" lokakuun ensimmäisen päivän 2011 kirjoitustani sinulle:

"Ihan vilpittömästi ja omakohtaisen koetun perusteella ehdotan, että treenaat mahdollisimman paljon nimenomaan näiden Iltiksen täyskolmosten laatijoiden hieman kevyemmillä ristikoilla. Niistä löytyy lähes samat kunkin omaperäiset jipot, mutta kuitenkin helpommin aukeavina ja siten myös toistojen kautta paremmin mieleenjäävinä. Tonilta ja Ekiltä (TNV:ltä) esim. näistä Iltiksistä ja Punaisesta Pelikaanista, Antilta ja Alfilta ainakin Iisakin ristikoista. Jos olet Sanaseppojen jäsen, koko konkkaronkan laatimuksia (vaativiakin) löytyy jäsenlehdestä. Väitän, että niistä omaksutuilla, kullekin laatijalle ominaisilla vihjeillä ja "konnuuksilla" ratkeavat heidän koviksensakin vähintään 80 %:sti. Loppuja onkin sitten jo eri mielekästä ruotia porukassa."

Silloisesta vastauksestasi ja näistä myöhemmistä kirjoituksistasi on käynyt selvästi ilmi, että niinkin älykkään tyypin kuin sinun olisi kerrassaan alentuvaa laskeutua niiden "kymmenkunnan" vähempiälyisen ratkojan tasolle, jotka pitkän aikaa "pelkästään kohtuullisesti synonyymeja" treenattuaan ainoina kansalaisina selviävät kiusaksesi laadituista Tonin ristikoista. Tyvestä nousua kunniakkaampaa on ollut hyppääminen suoraan latvaan välittämättä siitä, että päähän voi sattua jos ote lipsuu. Sehän näet on vain suoraa seurausta laatijoiden ilkeydestä ja suhteellisuudentajuttomuudesta ja/tai takapajuisella säikeellä pyörivän nipottajaporukan yhteistyökyvyttömyydestä.

Jos mielestäsi "ristikonratkonta ei ole maailman tärkein asia", niin miksi ihmeessä sinä viitsit jurnuttaa tämän niin vähäpätöisen asian, muutaman laatijan ja tärkeilevän saittilaisporukan takia, ja eskaloida homman sivustoa koskien välillä ihan häiriköinniksi asti. Itse epäilen vahvasti, että kyse on "Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista" -ilmiöstä. Ja toisaalta tarpeesta saitin vajavaisuutta korostamalla kääntää huomio pois omasta epäonnistumisestasi huippuratkojana.

Hieman ehkä karua tämä tekstini, mutta kun aikansa metsään huutelee, saattaa vastauksessa olla havaittavissa samantapaisiakin sävyjä. Lainaan loppuun vielä omahyväisesti (edelleen pätevän) osan v:n -11 vastauksestani ylempänä lainaamani kirjoituksen kirvoittamaan kommenttiisi:
"Suosittelen kuitenkin, että luet kirjoitukset - niin minun kuin omasikin - huomenna kaikessa rauhassa uudelleen ja jatkat johtopäätösten tekoa vasta sitten. Ja jos tulet siihen tulokseen, että tilanteen koko totuus ja oikeampi tyyli löytyy omastasi - ja vaikket tulisikaan - niin ei muuta kuin anna palaa ja "lycka till!""

Ps. Älyn eri osa-alueista ja niiden suhteesta ratkonnan tapaiseen hommaan löytyy riittävästi tietoa vaikka netistä. Arvelen esim. ratkonnan SM-kisoissa loppukilpailutasolle selviytyneiden olevan poikkeuksetta erittäin älykkäitä ihmisiä, mutta vähemmälläkin hoksaamiskyvyllä (esim. omallani) voi ratkonnasta saada elämyksellisen harrastuksen. Vaikka oppii tietämään - ja tunnustamaan - rajansa, voi silti kurkottaa seuraavalle askelmalle. Klisee, mutta usein todeksi näyttäytynyt: Asenne ratkaisee!
113. Jussi vain27.2.2013 klo 21:02
Niinpä niin. Älykkyys tiivistyy omahyväisyyden kera. Tuleeko siitä lopuksi rusina?

Olen yrittänyt puhua kirjautumisen puolista ja eduista. Yhteisestä ristikin ratkonnasta, josta varmasti olisi iloa monille ratkojille ja lisäisi harrastajia.

Ristikkoakatemian tavoitteet laatijoiden ja ratkojien oppimiseen Suomen kieleen on torso, jos nettipuoli ei toimi.
114. Wexi27.2.2013 klo 22:04
Tuota kimpparatkomistahan on "aina" harrastettu. Aviopuolisot keskenään, työpaikoilla ruokatuntihupina, baareissa suoritettavina pikakatselmuksina ym.
Se on aika mukavaakin ajanhukkaa, ja tulosta syntyy yleensä vauhdilla. Tottahan on, että (kaltaisillani) monta tyhmää päätä ajattelee näpsämmin, kuin yksi sellainen.

Mutta kun tässä on se kilpailullinen puoli. Se nyt vaan ei ole reilua, että palkintotehtävissä ratkaisut paljastetaan "julkisesti". Se vie pohjan "kilvoittelusta".

Enkä oikein ymmärrä, mitä vitsiä on netitse väijyä ratkaisua ristikkoon, siinä ei ole samanlaista sosiaalista kanssakäymistä, kuin kavereitten kanssa "livenä pähkäily".

Jos vastauksen saisi halutessaan "takasivuilta", tulisi monille kiusaus kurkistaa ensimmäisessä tukalassa paikassa avitusta, eikä antaa itselle mahdollisuutta tehdä oivallusta.

Pienenä kevennyksenä loppuun: Usko tai älä, olen joskus yleisellä paikalla hihkaissut: Saatana, mä olen nero! hoksattuani ilman risteäviä "Sisääntulomarssin" piilosanassa (italialaisten myötymysten välissä, jne.) sellaisella volyymillä ja seurauksella, että naapuri oli kaataa tuopposen:-)
115. Ahti28.2.2013 klo 08:04
Kiitos tonimikael. Tuo väli tosiaan muutti vihjeen aika oleellisesti ja löysin "yhteyden"... Täytyy olla tarkempi ja huolellisempi näköjään näiden vihjeiden lukemisen kanssa jatkossa. :-)
116. Jussi vain28.2.2013 klo 23:29
Jo vain ...
117. TJV10.3.2013 klo 03:36
Tämä ei valvottanut tai herättänyt ihmettelemään. Syy on hyvin toinen, mutta kun nyt tuli sopivaa aikaa miettiä, panen näkyvile. Jaska mainitsit alkupuolella, ettet kenties pääkuvan ratkaisun suhteen siitä lähtevästä tulkinnasta arvaa, onko yhteneväinen laatijan kanssa . Kehtaan tunnustaa, että vaikka ratkaisu on ollut ihmeteltäväni ainakin viikon, en osaa yhdistää kuvaa ratkaisulauseeseen "TÄMÄ MIES TUSKIN HERMOSTUU IKINÄ".
Kuvassa on teksti "PYÖRÄÄNI KUULUVA" ja kaverin käsien kohdalla kulkee viisto viiva, joka merkinnee jotakin minulle avautumatonta.
Oli pari muutakin paikkaa, joita ratkaisunkaan nähtyäni en älynnyt, mutta sittemmin ne ovat auenneet (- KSAUTTAA ->IATA sekä toinen puoli tarpeeton ->TAIKKA).
Olisijako työ ystävällinen ja kertoisija, miten kuvaa ymmärtää. Ellei lehtesi ole jo päätynyt saunan kiukaan tai takan sytykkeeksi.
118. matts10.3.2013 klo 07:19
Joillekin siis pitkä pinna on tuntematon käsite!
119. TJV10.3.2013 klo 07:22
Niinpä näkyy, höh.
120. Tuomas L.10.3.2013 klo 11:52
[NI]IATA [NI]KSAUTTAA

TOINEN PUOLI TARPEETON: sanan TAIKKA jälkipuolisko on tarpeeton, koska pelkkä TAI tarkoittaa samaa asiaa.
121. Hannu19.4.2013 klo 19:35
Rrristus mikä ristikko tämä oli!! Ajattelin, että varmaan ratkeaa ennen oikean ratkaisun julkaisua mutta täytyy kyllä todeta, että oman ratkojaurani vaikein ehdottomasti! Ristikossa ei ole vikaa, vaan ratkojassa...:-)

Sain tämän lopulta jotenkin niin kummalliseen solmuun, että auki saaminen tuntui jo mahdottomalta. Sitä on niin vaikea niitä omasta mielestä "varmoja" tuosta vain muutella. Toki tämä oli sivussa hieman kauemmin kun piti SM-ristikoitakin tehdä ym. IS-koviksia mutta silti...eilisiltana tämä vasta valmistui.

Tässä katselen vielä tiettyjä ovelia vihjeitä ja niiden ratkaisuja...on, on laatija tämä Toni Pitkälä!

Hämärän peitossa kuitenkin on vielä pääkuvan yhteys ratkaisuksi syntyneeseen lauseeseen? Saa minua sivistää ken haluaa...:-)
122. matts19.4.2013 klo 19:57
kts. vaikka edeltä 10.3. klo 7:19
123. Hannu19.4.2013 klo 20:52
Kiitos matts...:-) Ei ollut kärsivällisyydestä uupelo...nyt minusta kuitenkin tuntuu siltä, että en vain jaksa pohtia enempää... Hyvää yötä...
124. Hannu5.5.2013 klo 17:57
KYLLÄ MINUA HÄVETTÄÄ! :-( Tämä tuli tuossa tovi sitten käteen kun ruukaan tutkailla näitä vanhoja pitkään askarruttaneita koviksia. Aivan niin...NYT VASTA selvisi tämä pääkuvan lause! Missä minun ajatukset on olleet kun vielä luin, mitä matts viittasi?!?

Enkä puolustele yhtään, vaikka tuota nyt ei oikein pyörän pinnaksi tunnista...ei näy kiristysnippeliä eikä navan puoleista L-mutkaa...tai nippeli on ruuvattu pois kun pinnakin on irti...:-)

Helpotti mutta NIIN NOLOSTI...:-D
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *