KESKUSTELUT > RISTIKOT > SM 2013

7308. SM 2013

lillu4.2.2013 klo 09:14
31 min.
2. +4.2.2013 klo 13:14
Ratkonnan 1. alkueräristikko Ilta-Sanomissa TÄNÄÄN!

(Huom. Iltistä on yleensä vaikea löytää myyntipäivänsä jälkeen, joten jos meininki, niin kannattaa hakea lehti NYT!)
3. O4.2.2013 klo 14:31
lillu.
Mukava ristikko. Täytän aina kuivamustekynällä, joten
pitää ensin täyttää mielessä, ennenkuin kirjoitan. (35 min.)

Käykää ihmeessä ostamassa, sillä klo 11:00 ekassa ostopisteessä oli jo myyty loppuun!
4. ripip4.2.2013 klo 15:33
Täytän yleensä lyijykynällä,mutta nyt piti vaihtaa mustekynään,kun olisi pitänyt teroittaa.Ilman vaihtoa olisi juuri mennyt alle 10 minuuttia.Yhtään vihjettä ei tarvinnut kahta kertaa miettiä.
Olisin toivonut edes vähän tiukempaa alkua,kun on sentään SM-kisoista kysymys.
5. iso S4.2.2013 klo 16:36
Älä ripip huoli, uskoakseni saat vielä hikoilla jatkossa, kenties jopa miettiä kolmannenkin kerran. Alku on aina ollut tarkoituksella löysä, että laajemmatkin kansankerrokset pääsevät kokemaan kisassa onnistumisen hurmaa. Ehkä SM:n toinenkin merkitys on väijymässä, nimittäin jo toisessa erässä iso osa kerroksista kuoriutuu kokiessaan seinän pystyyn nousemisen turmaa.

Itse kunkin kykyjä tuntematta en uskalla antaa sitovia ennusteita, mutta noin yleisesti totean: edellisillä kerroilla on koviakin nimiä karsiutunut työn, levon, sairauden tai töppäyksen vuoksi. Siksi ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa, ja välierien orsilla tapaavat vain ne jotka eivät tipahda. Pientä toivonkipinää elättelen että näkisin silmällä ketkä ovat kuulolla kun Skyttä osoittaa matemaattiset kykynsä laskemalla 1-2-3 kertaakaan erehtymättä.
6. Eki4.2.2013 klo 16:58
Jos ripop kirjoitti ristikon ratkaisun yhtä huolellisesti kuin nimimerkkinsä, en menisi viimeistä hattuani lyömään vetoa hänenkään läpipääsystään.
7. Hannu4.2.2013 klo 17:44
Jaaha..tähän sitä nyt on tultu tämän harrastuksen kanssa, että piti ensimmäistä kertaa ratkoa oikein kellon kans :-). 14 min ja omasta mielestä ihan kelpo tulos kun en ole mikään pikakirjoittaja. Ilmoitetaanko aika pyöristettynä sääntöjen mukaan lähimpään tasaminuuttiin vai kuinka tarkkaan?
8. ripop4.2.2013 klo 18:35
Kiitos vaan Eki.En kylläkään tajua ,mistä se hylätyn merkki tuli ,kun yleensä nimimerkkini tulee automaattisesti,kun tulen näille sivuille.Mutta hyvä vinkki kyllä kaikille kisaajille.Yksi kirjain voi pilata jopa mestariehdokkaan mahdollisuuden jopa ihan alussa.
En kyllä ole viellä ihan varma haluanko osallistua koko kilpaan,kun parilla viimeisellä olen muutamalla minuutilla jäänyt alle sen sadan rajan.Vähän vähettelemällä olisi päässyt loppukisaan.
Kuitenkin kustannuksia tulee niin postikuluista ja loppukisan matkasta ja itse päävoittoon en usko itselläni olevan mahdollisuuksia.Eikä minulla ole edes itseasiassa minkäänlaista kunnianhimoa.Rakastan vain hankalia sanaristikoita.
9. matts4.2.2013 klo 18:51
12 minsaa meni kun piti kirjoittaa sellaisia kirjaimia, että muutkin ymmärtävät. Joskus tein ensin kopiolle hosukirjoituksella ja sitten kirjoitin puhtaaksi lehteen ja niinhän siinä kävi, että jäljensin yhden piilokirjaimen väärin ja hylsy tuli 3. alkuerästä. Ei muuten taida olla duaalejakaan nopeasti katsottuna?
10. skeptikko4.2.2013 klo 19:16
Hyväksytäänkö kohdassa JÄLLEEN KERRAN piilokirjaimeksi U? Se lyhentää savolaisten ratkaisuaikaa ainakin 30 sekuntia.
11. ripop4.2.2013 klo 19:37
Suattaaha tuonnii siihe muiluttoo.
12. Olavi Kivalo4.2.2013 klo 22:57
Kävin ostamassa lehden. Kokeilin ja totesin, että normaalilla ratkonnalla jossa ensin luetaan vihje ja sitten kirjoitetaan ratkaisusana, aikaa menee 20 minuuttia. Tämän alittavat suoritukset edellyttävät, että ristikko esiratkotaan ensin kirjoittamatta ja sitten vain kirjoitetaan ja mitataan kirjoittamiseen kuluva aika. Väitän siis, että alle 20 minuutin suoritukset ovat liioiteltuja.
13. matts4.2.2013 klo 22:58
Väärä väite!
14. markus4.2.2013 klo 23:22
Hyvä alku Ristikko-Akatemian palavereista?Tehdään ensimmäinen ristikko mahdollisimman helpoksi ! Näin saadaan harrastajia lisää. Tässähän oli kyllä kyse ristikonlaadinnan helppousennätyksestä,ainakin näissä puittessa (IS). Uskonpa vastausten määrän yllättävän - luultavasti lähes kaksinkertaistuu viime vuoteen.Hemmetti,sehän loistavaa!!
15. tonimikael4.2.2013 klo 23:37
Olavi, kaikkihan jotka ratkovat paljon ja nopeasti (tai pelaavat sanajahtia), ovat huomanneet, että kun edellisen vastausta kirjoittaa, niin samalla voi jo lukea seuraavaa vihjettä ja keksiäkin sen. Eli kyllä hyvällä keskittymisellä helpon ristikon todellakin voi ns. läpikirjoittaa.
16. markus4.2.2013 klo 23:46
Täsmälleen noin se menee.
17. Marco Poloinen4.2.2013 klo 23:47
Jotenkin on semmoinen olo, että markuksen faktoissa olisi tarkistamisen tarvetta. Ristikko-Akatemialla ei ole SM-kisojen kanssa mitään tekemistä (tai no, ehkä Postitalolla sitä saatetaan mainostaa). Ensimmäinen alkueräristikko on aina ennenkin ollut helppo ja osallistuminen monituhatpäistä. Viime vuonna ei ollut ratkonnan SM-kisoja, koska ne järjestetään parittomina vuosina kahden vuoden välein.
18. markus5.2.2013 klo 00:06
Marco Poloinen,huomasitko kysymysmerkin?Sinulla on parempaa tietoa.Vai onko,"jotenkin on semmoinen olo" - mies ?
19. Marco Poloinen5.2.2013 klo 00:49
[markus, en kiinnittänyt kyssäriisi riittävästi huomiota - sori! Tietojeni "paremmuudesta" en tiedä, mutta pitävät tässä tapauksessa paikkansa. - Luen muuten parast'aikaa Esko Valtaojan 'Kaiken käsikirjaa', joten ensi viikolla varmaan tiedänkin sitten kaiken... ;-) ]
20. Jaska5.2.2013 klo 00:59
Ristikossa on 185 sanaa ja niille 180 vihjettä, sanallisia ja kuvallisia en viitsinyt laskea erikseen. Kymmenen minuutin ratkaisuajalla saadaan keskiarvoksi 3,24 sekuntia per sana. Se tuntuu mahdottomalta, jos ei ota huomioon, että huomattava osa sanoista saattaa täyttyä automaattisesti risteävien avulla.

Äärimmäisessä teoreettisessa tapauksessa, ei kuitenkaan tässä pääkuvasanojen johdosta, riittäisi vain vaakasuorien sanojen (tässä 89) ja pystysanojen (96) piilokirjaimien (10) ratkonta. Se on nopeampi tapa kuin päinvastoin, vaikka vaakapiiloja on vain 9. Yhteensä 19 piiloruutua, 3,75 prosenttia 507:stä, on muuten teknisesti kova saavutus.

Oli ratkontatekniikka mikä tahansa, jokainen ruutu pitää täyttää, ja huom. virheettömästi. Niitä on siis 507. Kymmenen minuutin ratkonta-ajalla yhden ruudun keskiratkonta ajaksi tulisi 1,24 sekuntia ottamatta huomioon sanavihjeiden lukemiseen ja kuvien katsomiseen kuluvaa aikaa.

Mutta se ja ratkaisanan vaatima aika pitää tietysti myös noteerata. Yksi sekunti per vihje ei liene ainakaan pahasti yläkanttiin. Oletan, että SM-kisassa jokainen kilpailija lukee ja katsoo jokaisen vihjeen ja keksii sille ratkaisusanan. Siihen menee siis noin kolme minuuttia. 507 ruudun kirjoittamiseen jää 7 minsaa, keskiarvo n. 0,83 sekuntia.

12 minuutin eli mattsin kokonaisajalla em. tulokset kerrotaan 1,2:lla = n. 8,4/1 sekuntia. En pidä sitä mahdottomana. Uskon hänen olevan tarpeeksi nopeaälyinen ja - kätinen.

Oma aikani oli 21 minuuttia, joka sisälsi useita muutaman sekunnin tuumaustaukoja.
21. matts5.2.2013 klo 07:21
Tuskin olen kovinkaan nopeaälyinen (jos verrataan SM- kisojen pärjääjiin, sijoitukseni on pyörinyt n. 70 korvilla silloin kun olen sattunut sinne pääsemään), mutta 1. alkuerä on kyllä aina ollut ns. läpikirjoitusta, eli sanaa kirjoitettaessa 2, jopa 3 seuraavaa sanaa pystyy päättelemään. Kyllä se täyttö nopeaa silloin on, minulla oli yksi kummaus (4-kirjaiminen sana), joka itse asiassa olikin oikein kun köyhien alueen päättelin ensin väärin vaikka sitä en siis vielä ollut kirjoittanut.
Luulen, että huippuratkojat vetäisivät tuo ykköserän alle 10 min., mutta eivät fiksuina tuloksellaan täällä retostele (kuten tällaiset kahjut niinku mä).
22. Joutilas5.2.2013 klo 10:27
Nopeat ovat ERITTÄIN nopeita.Tässä nyt kuitenkin kompastellaan lillukanvarsiin.Karrikoidusti voisi sanoa,että vain oikeellisuus ratkaisee.Alkuerä 3 ja välierä 3 ovat jo niin vaikeita,ettei ajalla ole juurikaan merkitystä.Etenkään välierä 3:sta ei säädetyssä ajassa ehdi ratkaisemaan kuin muutama "hevonen".Jopa loppukilpailussa hitaimmat ovat oikeellisuuden vuoksi nousseet mitaleille,kun nopeat ovat tehneet virheitä.Ei se nopeus kuitenkaan kovin suuri synti ole (kunhan vaan ratkoo oikein).
23. Jaska5.2.2013 klo 15:26
Testi. Mikä aikaisemmissa SM-kisoissa mukana ollut puuttuu tällä kertaa?
24. hah5.2.2013 klo 18:48
Tsekkasin ristikon, oma ratkaisuaikani oli 12 min ja risat. Tosin näin jälkikäteen katsottuna ristikossa oli yksi virhe. Onko nyt ratkaisuaikani 20 tuntia korjattuani sen?
Ei tällä tuloksella kovin pitkälle pääse.
25. Ahti5.2.2013 klo 18:53
Tyyntä myrskyn edellä sanon minä, kuten moni jo totesikin tuossa aikaisemmin hieman eri kiertoilmauksin. Kyllä noihin aikoihin pääsee ihan käytännössäkin. Kokeiltu on. :-)
Täytyy toivoa, ettei ollut mitään kompaa, joka jäi huomaamatta vauhdin hurmassa.
26. iso S5.2.2013 klo 18:54
Toivottavasti testin tulos on jotain ratkonnan ulkopuolista, ettei anneta apuja kesken kisan.

Olavi Kivalo ei ole ilmeisesti koskaan nähnyt nopeaa ratkojaa tositoimissa. Se on veretseisauttava kokemus. Yhden jos toisenkin SM-kisan suojelijan silmät lienevät jääneet pitkäksi aikaa pyöristettyyn olomuotoon.

Tässä ykkösristikossa on 28 sanariviä ja 23 sanasaraketta. Niistä kertyy 644 ruutua, osa tietysti vihjeruutuja. Sattumalta löysin vuoden 2007 kisan dokumentteja. Ensimmäisen välierän ristikossa oli samoin 23 sanasaraketta, mutta sanarivejä 14, puolet täsätä alkuerästä. Ruutuja siis 322, joka sekin on (mikä yllätys!) puolet alkuerästä. Välieräristikossa oli suhteellisesti ottaen pienempi pääkuva kuin alkuerässä. On siis täysin kohtuullista olettaa, että alkuerä on mahdollista ratkaista tupla-ajassa välierään verrattuna.

Sitten tulospaljastus: Juha Neitola sai välierästä 11 bonusminuuttia, mikä tarkoittaa sitä että ratkonta vei alle 4 minuuttia. Valvotuissa olosuhteissa, ilman myötätuulen apua.
27. Jaska5.2.2013 klo 19:11
Testin tarkoitus oli selvittää, onko joku muukin huomannut lähetysohjeiden muuttuneen.
28. Lars5.2.2013 klo 19:16
Juu, kyllä siihen tällaiselta normiratkojalta se 20 minuuttia meni, toivottavasti oli oikein.
29. Lauri Kultti5.2.2013 klo 19:20
Ratkoin lyijykynällä. Ajan otin siitä, kun viimeinen kirjain oli paikallaan ja kun olin silmäillyt, ettei jäänyt tyhjiä ruutuja. Aika oli 7 minuuttia (taisi olla n. 20 sekuntia päälle, mutta laskin vain kokonaiset minuutit). Lopuksi kirjoitin kuulakynällä päälle. Tätä en laskenut ratkonta-aikaan.
30. matts5.2.2013 klo 19:36
Hyvä että Lauri (ed. kisojen 3. jos oikein muistan) tuli ulos kaapista ja pelasti minut! Hän täytti siis ristikon 58 %:ssa minun ajastani. Olin itse asiassa siis etana!!! MOT. Laskekoon Jaska montako kymmenesosasekuntia ihailemaltani kulttiratkojalta meni per kirjain.
31. Emma5.2.2013 klo 19:54
Jaska,
kerro nyt, mikä se lähetysohjeiden muutos on - en minä ainakaan muista mitään kahden vuoden takaa, kun en muista kahden minuutinkaan takaisia. Lähetysosoite on sikäli outo nykyaikaan, että Helsingin jälkeen tulee vielä postin joku numero 70; muinoinhan tämä oli tapa, liekö tullut takaisin? Mutta tätä tuskin haet?
32. TJV5.2.2013 klo 20:01
Jaskan testi taitaa olla postiosoitteessa. Nyt se on 00701 Helsinki 70. Kaksi vuotta
sitten 00701 Helsinki. Tuo uusi tuntuu jotenkin vanhahtavalta tavalta, siihen en
muista viimeaikoina kiinnittäneeni huomiota. Itellako palannut entisiin tapoihin?
33. TJV5.2.2013 klo 20:03
Näköjään kirjoitan kauan ja hartaasti. Lisäksi mokaan säännöllisesti rivijaon.
34. Tuomas L.5.2.2013 klo 21:10
Jaska taitaa tarkoittaa sitä, että aikaisemmin palautuskuoren vasempaan ylänurkkaan on pitänyt kirjoittaa "Ristikko-SM". Muistaakseni viime kisojen yhteydessä joku, mahdollisesti juuri Jaska, kyseli syytä tähän käytäntöön.
35. Emma5.2.2013 klo 21:11
TJV,
täällä nyt mokailee jokainen vuorollaan. Rivijako pitäisi osua kohdalleen automaattisesti, kun et tee sitä ollenkaan vaan annat rivien vaihtua itsekseen. Senkuin jatkat iloisesti kirjoittelemista.
36. Tuomas L.5.2.2013 klo 21:12
(Niin, ja olen toki ratkonut tehtävänkin. Aikaa meni 10 minuuttia, uskokoon ken haluaa.)
37. RA5.2.2013 klo 21:17
Nyt alkoi jännittää, että mitähän se Jaska tarkoittaa. Montako päivää on vielä arvailuaikaa ennen kuin saamme helpottavan pehmistason lisävihjeen?
38. Jaska5.2.2013 klo 21:24
Tuomas L läpäisi testin!
39. Eki5.2.2013 klo 21:42
Minä poistatin sen lisämerkinnän, jota Jaska penäsi. Ja lisäsin tuon Helsingin numeron 70 tuonne perään, ymmärtäköön ken haluaa. Kyllä minä tiedän, että sitä pidetään vanhahtavana.
40. matts5.2.2013 klo 22:04
Kultti olikin 2. kaksi vuotta sitten.
41. Jaska5.2.2013 klo 22:38
Ei ollut.
42. RA5.2.2013 klo 22:59
SM Finaali 2011:

1 Juha Leinonen 7.53
2 Lauri Kultti 14.07
3 Juha Neitola 8.22
4 Riitta Rustari 8.28
5 Tuomas Lähteenmäki 10.54
6 Pekka Harne 13.23

(aikojen heittely selittyy virheillä)
43. +5.2.2013 klo 23:05
(Leinonen ja Kultti: ei virheitä - Neitola, Rustari ja Lähteenmäki 1 virhe, Harne 3 virhettä)
44. iso S5.2.2013 klo 23:11
Jaskan testissä kysyttiin, mikä puuttui. Jäin miettimään, mikä muuttui. Vastaan itselleni viitaten säikeen 6018. SM 2011 alkaa! viestiin 27.3.2011 klo 14:13. Kaksi vuotta sitten ainakin kolmannessa alkuerässä pyydettiin osoitetiedot tavallisesta poikkeavassa järjestyksessä, postitoimipaikka ja postinumero. Nyt pyydetään postinumero ja -toimipaikka. Tarkkana pitää olla ettei mokaa ratkaisun ulkopuolellakaan!

Nopeudesta vielä: löysin vanhoja muistiinpanoja 1980-luvulta, jolloin vielä ratkoin kellon kanssa ja olin nykyistä vikkelämmässä vireessä. Iltiksen kokosivun pehmiksissä tavanomainen ratkonta-aika oli 10-15 minuuttia. Lukuisia kympin alituksia tuli, parhaana tasan 8 minuuttia. Saattoi siinä tulla hikikin.

Nyt ajat ovat toiset, kuvaannollisesti ja kirjaimellisesti. Laiskana ratkoin suoraan kuulakärkikynällä, rauhallisesti ja virheitä vältellen, melkein siinä onnistuenkin. Yhdessä sanassa tarkkaavaisuus herpaantui ja piti sutata päälle. Tulos 23 minuuttia.
45. Jaska5.2.2013 klo 23:11
Siis toissa vuonna.
46. =6.2.2013 klo 00:48
?? Mitä Jaska nyt...
47. Jaska6.2.2013 klo 10:21
Jaska nyt vähän viisastelee. Toissa vuonna, huhtikuussa 2013 kullattiin ed. kisojen mestariksi Juha Leinonen ja hopeoitiin kakkoseksi Lauri Kultti. Kaksi vuotta sitten, siis 6.2. 2011 hallitseva mestari oli kuitenkin Juha Neitola ja kakkonen Juha Leinonen.
48. Jukkis6.2.2013 klo 10:40
Näitä Jaskan juttuja kun katselee, niin nousee mieleen, että kumpikohan näistä nyt paremmin sopisi tähän väliin:

youtube.com/watch?v=2DI9VUvQfV8
vai
youtube.com/watch?v=RidNDGcM3fk
49. +6.2.2013 klo 10:51
"... Toissa vuonna, huhtikuussa 2013..."pa hyvinnii.
50. Matti6.2.2013 klo 13:14
Jukkis, paha!
51. matts6.2.2013 klo 13:34
Ehkä Jaska vielä suomentaa tuon, sanoisinko hieman sekavan sanomansa, meille oppimattomille ja ymmärtämätömille.
52. Jaska6.2.2013 klo 15:25
matts, sori jos jotenkin loukkasin. Kuten sanottua, se oli viisastelua, johon on oikeutettua vastata sarkastisesti. Ethän sinä näet tosissasi ylennystä (vrt. Matt. 23.12) kaivanne:)
53. ake6.2.2013 klo 16:01
Eikö tuossa Jaskan sanomassa 6.2.2013 klo 10:21 ole kuitenkin vuosilukuvirhe, po. "Toissa vuonna, huhtikuussa 2011"... Muutenhan se on ihan selvää.
54. Marjakka6.2.2013 klo 16:09
Kovin oli helppo. 35 min. meni, vaikka ympärillä oli häiriötekijöitä.
55. Jaska6.2.2013 klo 16:16
Joo virhe oli viisastelussakin.
56. PS9.2.2013 klo 11:25
Voisiko joku kertoa mikä oli vastauksien palautusosoite, täytetty ristikko kuoressa, kuori liimattu kiinni ja osoite ei tullut muistiin.
57. n9.2.2013 klo 11:40
avaa hyvä mies se kirje.
58. RA9.2.2013 klo 11:50
Tässä osoite:

RISTIKKO SM 2013
PL 90
00701 HELSINKI 70
59. Eki9.2.2013 klo 12:05
Tarkastajat ovat alkaneet työnsä. Kuusi laatikollista kisavastauksia on jo työn alla. Ensi viikolla tulee vielä runsaasti lisää.

Näistä asioista tulee juttua akatemian palstalle IS-viikonloppuisin ensi viikosta alkaen. Jutun kirjoittaja Antti Skyttä tuntee koko tapahtumien ketjun läpikotaisin.
60. n9.2.2013 klo 12:14
Riippuu paljon laatikon koosta. Siis miten paljon on noita vastauksia.
61. Eki9.2.2013 klo 12:15
Palataan määriin myöhemmin.
62. Suzie Q.9.2.2013 klo 14:22
Vinkkinä muille: Jos maanantain Ilta-Sanomat unohtui ostaa, sen voi hankkia digilehtenä (maksaa 1 euron). Ei nimittäin löytynyt kyseistä lehteä enää muualta kuin kirjastosta, ja siitä oli se tärkein sivu repäisty irti.
63. iso S9.2.2013 klo 15:44
Piste digitekniikalle. Lehti ei lopu kesken eikä myymättä jääneitä tarvitse palauttaa.
64. Jussi vain11.2.2013 klo 01:17
Ostin €urolla 4.2 lehden tänään, vieläkö ehtii kisaan mukaan. Epähuomiossa jäi ostamatta tuo lehti aiemmin.
65. Jussi vain11.2.2013 klo 01:36
Aikaa en mitannut, mutta Loirin tupakin verran siinä vierähti.
66. Lars11.2.2013 klo 08:26
En nyt muista ehtiikö mutta lukaseppa siitä lehdestä ;)
67. R17.2.2013 klo 12:36
Mikä on 1.alkueräristikon viimeinen palautuspäivä?
68. Eki17.2.2013 klo 12:46
Viime maanantai.
69. Pete18.2.2013 klo 13:45
Onkos toinen alkuerä lehdessä tänään vai vasta viikon päästä?
70. Lars18.2.2013 klo 14:03
Viikon päästä eli 25. pvä. Siinä pitäis olla myös jatkoon päässeitten nimet.
71. Pete18.2.2013 klo 14:22
Kiitos. Ei oikein olisi tänään ehtinyt kioskille juostakaan.
72. Eki20.2.2013 klo 17:20
Juhani Tolvasen viesti tuomaripalaverin jälkeen: Huippuvuosi!

Lisää ensi maanantain Ilta-Sanomissa.
73. RA21.2.2013 klo 11:10
Näin viime yönä unta, että en löytänyt nimeäni eka alkuerästä jatkoon päässeiden listasta. Kertokaas, oliko ristikossa vaaran paikkansa? Siis näennäisesti helppo, mutta mutta... meinasiko tulla johonkin moka?
74. Lars21.2.2013 klo 11:15
Itsellä meinas tulla moka piilokirjaimen poisjäännistä, vasta toisella tarkastuskerralla huomasin että tuostahan puuttuu kirjain. Jos joku viheellinen ratkaisu on yleinen niin eiköhän nuo sen maanantain lehdessä kerro.
75. iso S21.2.2013 klo 18:55
En näe ristikossa mitään erityistä vaaran paikkaa, ellei joku tee samaa virhettä kuin minä ja usko tarkistamatta syntyvään outoon poikittaiseen. Piilokirjaimen jääminen tyhjäksi on aina mahdollinen virhe, mutta se ei ole mitenkään tälle ristikolle ominainen erityispiirre.

Itseluottamusta uhkuen, myöhemmin töppäystäni puhkuen ratkoin tämän verryttelyristikon kuulakärkikynällä. Oikeassa reunassa keskivaiheilla on vihjekuva, jossa korkataan pulloa. Sen kummemmin ajattelematta valitsin väärin J/V-vaihtoehtotilanteessa. Kuten tavallista, itse kirjoittamaansa uskoo, joten onnistuin keksimään poikittaiseen pystysanaan (vähäpukeinen nainen) valitsemaani kirjaimeen istuvan sanan. Tuloksena oli kaloja, joita en usko olevan olemassa. Hetkinen, poistuu googlaamaan...

No mutta höh: tässäpä olisikin tuomareille lähes uskottava duaalin paikka: en.wikipedia.org/wiki/List_of_the_world's_100_wors t_invasive_species sisältää sukuun Cyprianus kuuluvan kalan, jonka nimi jollakin kielellä on sellainen että jos ulkomaankielisiä sanoja voisi surutta monikoida niin sehän istuisi alkuperäiseen ratkaisuuni kuin peräpäästään 37,5 % lyhennetty karpaasi!

Silloin en tarkistanut, joten suttasin kolmen kirjaimen päälle ne joita tuomaristo oletettavasti odottaa näkevänsä. Jos ei jäänyt virhettä ja Itella on hoitanut oman osuutensa, nöyrryn seuraavassa erässä lyijykynän käyttöön.
76. O21.2.2013 klo 22:04
iso S.
Nyt alkoi tosissaan arveluttamaan ja jännittämään!
77. O21.2.2013 klo 22:06
Mikäli putoan jo tässä vaiheessa, niin vaihdan minäkin
lyijykynään.
78. Juha N24.2.2013 klo 17:09
Veikkauksia ensimmäisen alkuerän laatijasta? Tarkoitan siis arvuutella tiimin sitä jäsentä, joka sommitteli sanat ristiin.

Itse ehdottaisin Juha Hyvöstä. Jos käsitteen "ristikon keskusta" alle luetaan kaikki muu kuin reunojen kaksi äärimmäistä riviä/saraketta, joihin tulee vierekkäisten aukioiden kommunikaatiotarpeiden vuoksi piilokirjaimia automaattisesti, niin ristikon keskustassa piilokirjaimia vain kaksi. Toinen niistä on vapaaehtoinen (LIEMIKAUHA yhdistää kaksi vierekkäistä aukiota, vaikka ei olisi ollut pakko) ja toinen pakollinen (HIILIPÖLY yhdistää kaksi aukiota, koska muuten toiseen niistä olisi tullut kolmikirjaiminen sana). Uskoisin, että piilokirjainten välttäminen on ollut tarkoituksellista. Mittatikun tarkkaa työtä. Sanat pohjan mukaan, ei pohja sanojen mukaan.

Toinen Hyvöseen viittaava piirre ovat mukavat ääkkösiä sisältävät deskriptiiviset sanat, joista tässä laadinnasta tosin on esimerkkinä vain MÖHKÄLE.
79. Lars25.2.2013 klo 09:57
Löytyihän se nimi sieltä. Oikein veikkasin että piilokirjaimen puuttuminen oli yksi yleisimmistä virheistä. Ihmeen paljon karsiutuneita?
80. iso S26.2.2013 klo 22:29
Jatkoonpääsijät ovat selvinneet (oletan että jotkut ovat eilen juhlineet onnistumistaan), joten voin paljastaa vihjailemani lähes mahdollisen duaalin.

Oikeassa reunassa, puolivälin yläpuolella oli kuva vähäpukeisen naisen rintamuksesta. Oikea ratkaisu oli liivit. Kolmas kirjain oli piilokirjain ja neljänteen olin valinnut V:n sijaan j:n, joten keksin sopivan ratkaisusanan, linjat. Olihan nainen selvästi huolehtinut linjoistaan.

Neljännen kanssa poikittainen olisi voinut olla yhtä hyvin avaaja tai avaava.

Viidennen kanssa poikittaisen vihje oli kaloja. Linjavalintani tuloksena siihen muodostui karpat. Tämä herätti minut korjaamaan minut J:n v:ksi ja linjat liiveiksi, vaikka ymmärrän paremmin kiinnostuksen nätteihin flikkkoihin kuin rätteihin ja lumppuihin.

Karpa on karppi jollakin kielellä, ehkä useammallakin. Vieraskielisiä sanoja ei ristikoissa suosita, mutta eivät ne täysin poissuljettujakaan ole. Jossain teemaristikossa voisi luetella aasialaisen ruokapöydän antimien joukossa karpat. Lisäksi Karpa on sukunimi (hakekaa surname karpa) ja laillinen ratkaisusana voidaan vihjata "epäasiallisella" tavalla, kunhan siitä assosioituu kyseinen ratkaisu.

Minkähän kannan hellämielinen tuomaristo olisi ottanut tähän ratkaisuun, jos olisi kirjoittanut marginaaliin tuollaisen
perustelun karpoille? Kaksi muuta poikkeamaa oikeasta ratkaisusta eivät mielestäni tarvitse puolustelua.

Tässä yksi linkki jossa karpa mainitaan:

artflakes.com/en/l/karpa/fish
81. Matti27.2.2013 klo 00:19
Löyhänä assosiaationa edelliseen: Tiesittekö, että taimen on venäjäksi tajmen, ja harjus on harjus.
82. Jaska27.2.2013 klo 10:26
PETUN VILLE, LUISEVA HARJUS!! Jääkiekkovalmentajan olisi sanktion välttämiseksi hyvä spuuneroida viestinsä vastapuolelle.
83. Karhunkaataja11.5.2013 klo 07:53
Miten 3.välierässä vihje LA ratkeaa, minä sain sanan LEKA, ja ei aukea näiden yhteyttä?????voi lähettää tämän vinkin???Miten nuo ovat keskenään sympioosissa!
84. matts11.5.2013 klo 08:20
Ainakin näin: L + EKA kirjain A
85. Karhunkaataja11.5.2013 klo 09:25
Pitäisi olla korpin aivot näköjään, lintumaailman älykkö!!! Kiitti matts!Olisi LEKALLA töitä!
86. Tipu11.5.2013 klo 09:56
Kertokaa nyt kokemattomalle näissä ristikoissa, mikä tulee synteettisiin mansetoimiin, entä nostokurjissa ?
87. Eki11.5.2013 klo 10:14
Kun trevirat olivat nuorimmalle katalimmalle vieraita, lisättiin Tre-virat eli manse-toimet.

Nostokurjissa olevat ulokit oli varmaan tämän kolmannen välierän vierain sana. Piiloja ei ollut.
88. Tipu11.5.2013 klo 10:27
Kiitos Eki, alun hoksasin, mutta en sitten enämpiä. Entäs mikä vaikutus on lääkkeellä ? Hesarin ratkojana en oikein hahmota tai tunne vielä tämän laatijan tai laatijoiden ällyytyksiä.
89. Eki11.5.2013 klo 10:35
Sinulla taitaa olla vielä ristikon juju keksimättä. "Lääkkeellä"-vihjeen sanaan tulee 17 kirjainta, se olkoon vinkki!
90. Tipu11.5.2013 klo 10:45
Kyllä, myönnän vajavaisuuteni ! Kun ei aukea niin ei aukea. Juicekin jumittaa.
91. Tipu11.5.2013 klo 11:08
Nyt mä hokasin, vielä on toivoa ! Kiitos vielä Ekille.
92. Tipu11.5.2013 klo 11:11
Silti vielä tuo usein rumia sana auki.
93. Eki11.5.2013 klo 11:37
Hyvin keksitty! Rumia ovat elkeet.
94. Tipu11.5.2013 klo 11:42
Kääk. Sinnekin tuli se tupla, eikä humma.
95. iso S11.5.2013 klo 17:57
Juju rikkoisi ristikkosääntöjä, ellei säännöissä olisi viimeisenä kaiken pelastava lisäsääntö: edellisistä säännöistä voi poiketa, jos...

Tuollaisen jujutuksen laittaminen ristikkoon vain kerran hipoisi törkeää; jekku pitää vahvistaa ainakin yhdellä toistolla. Tässä tapauksessa se esiintyi kolmesti, mikä oli erityisen hyvin paikallaan juuri kyseisessä ristikossa: sehän oli SM-kisan kolmas välierä. En tiedä oliko lukumäärä erityisesti tavoitteena vaan laatimisen aikana sattumalta sujuvasti tullut, mutta tulos oli jotenkin osuva.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *