KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > LASKIAINEN

730. Laskiainen

Pena19.2.2004 klo 15:40
(Artikkeli julkaistu palvelulehti Itäväylässä 19.2.2004. Kirjoittaja Iina Wahlström on loviisalaissyntyinen kansantieteilijä, joka työskentelee tutkijana Turun yliopiston kulttuurien tutkimuksen laitoksella.
Lähteet:
Vilkuna: Vuotuinen ajantieto
Karjalainen & Korhonen & Lehtonen: Uusi ajantieto)

-------------------

"Laskiaisena varmistettiin hyvä pellavasato

Laskiaissaunassa piti olla hiljaa, jotta kesällä saisi rauhan hyönteisiltä

Laskiaissunnuntai on seitsemän viikkoa ennen pääsiäispäivää, tänä vuonna siis tulevana sunnuntaina 22. helmikuuta. Varsinainen laskiainen on kuitenkin vasta seuraava tiistai, jonka jälkeen ennen alkoi pääsiäiseen kestävä paasto. Juhlan nimikin tulee paastoon laskeutumisesta, josta sitten päästiin pääsiäisenä.
Monet laskiaiseen liittyvät kansan tavat pyrkivät takaamaan hyvän sadon kuluvalle vuodelle. Erityisesti laskiaisena haluttiin varmistaa hyvä pellavasato. Päivän aikana lattia lakaistiin moneen kertaan ja rikat kannettiin kauas, näin toimien arveltiin pellavapellon pysyvän puhtaana ja kasvavan pitkää vartta.
Naiset pukeutuivat laskiaisena puhtaisiin, valkeisiin vaatteisiin ja sukivat usein hiuksiaan, jotta seuraavana kesänä saataisiin pitkäkuituista ja vaaleaa pellavaa.
Iltapäivällä nuoriso lähti kelkkamäkeen. Mäenlasku oli hurjaa, tytöt laskivat tukka auki ja samalla huudettiin 'pitkiä pellavia, hienoja hamppuja, nauriita kuin lautasia'. Mitä pidemmälle kelkalla liu'uttiin, sitä pidemmäksi kasvoivat pellavat kesällä. Seuraavana päivänä, tuhkakeskiviikkona, paaston alkaessa, ei enää sopinut mennä kelkkamäkeen. Se pilasi pellavan kasvun.

Laskiaisena pyrittiin kotiaskareet saamaan varhain iltapäivällä päätökseen, jotta työt joutuisivat hyvin koko vuoden. Saunaankin lähdettiin jo valoisan aikana. Miehet ja naiset kilpailivat, kummat ehtivät ensin saunaan. Jos miehet voittivat, syntyisi taloon sonnivasikoita, naisten voittaessa puolestaan lehmiä.
Saunassa ei puhuttu, jotta kesällä saisi olla rauhassa hyönteisiltä. Monin keinoin kiusoitellen, vaikkapa kylmää vettä niskaan kaatamalla, yritettiin saada muut saunojat puhumaan.
Laskiaisena ruuassa piti olla ennen kaikkea rasvaa. Syötiin hernerokkaa, rasvarieskoja, rasvamakkaroita ja juustoa. Mitä enemmän syöjien suupielissä ja sormissa kiilteli rasvaa, sitä paremmin kesällä siat lihoivat ja lehmät lypsivät. Ruokapöytää ei tyhjennetty koko päivänä. Näin taattiin talon pysyvän vauraana koko vuoden.
Nykypäivän suuri laskiaisherkku, laskiaispulla, tuli tutuksi maamme varakkaalle kaupunkiväestölle jo 1700-luvulla lähinnä ruotsalaisten keittokirjojen kautta. Suomalaisiin keittokirjoihin laskiaispullan ohje pääsi vasta 1800-luvulla, ja hiljalleen siitä tuli koko kansan herkku. Aluksi nimenomaan herrasväki iloitsi pullan mentelitäytteestä, kun taas pullan kera nautittu kuuma maito oli enemmän maalaiseen makuun."
2. ile13.3.2004 klo 16:52
Laiskiainen roikkuu oksistossa ja pysyttelee monta viikkoa paikallaan kerälle käpertyneenä. Linnut voivat jopa munia sen turkkiin ja kasvattaa lentokykyisiä poikasia tarvitsematta pelätä, että pesä lähtee vaeltamaan.

Kateeksi käy tuollaisen unaun elämä.

Vaan liukumäkeen pitää taas lähteä, ties monennenko kerran tällä lumikaudella. Mutta kun vaihtoehtona on imurointi, niin ei muuta kuin ulkovaatteet ylle, pulkka ja liukuri kouraan ja menoks.

Housut kastuu, mutta ei mitään välii.

Sanoo Ani Lenoks.
3. V-R13.3.2004 klo 17:17
Olen nähnyt Korkeasaaressa laskiaisen liikkuvan!
Oli tosi hidasta sen meno.
Tähän säikeesen voivat muutkin lukihäiriöiset
kirjoitella ; )
4. ile13.3.2004 klo 18:00
Huomenna mennään Korkeasaareen, korkeasaareen, Korkeasaareen - lähinnä ulkoilemaan eli happea haukkaamaan. Tuleehan siinä toki taas myskihärkää ihmeteltyä. Jälleen kerran.

Hyvä niin.

Amerikkatalossa laskiaisen kanssa laskimman eläimen tittelistä taistelee olematonta eväänsä liikuttamaton anakonda, käärme, jonka epäilen olevan täytetty sellainen. Se löhöää aina saman näköisenä samassa paikassa.

Ruokaansa sulattelee varmaan tuo massiivinen liero. Olisiko syönyt laskiaisen???
5. ile13.3.2004 klo 18:08
Kyllä se taitaa olla silti anakondan sijasta pyton. Mutta huomennahan asia selviää.
6. Pena26.2.2006 klo 08:33
"Liulau laskiaist,
minun mammallein pitkii pellavaittii,
hurukselaisille huiskuntynkii,
mämmäläisille mätäpäitä!"

Laskiaishuutoja:

http://www.finlit.fi/tietopalvelu/juhlat/paasiaine n/huutoja.htm
7. Arska26.2.2006 klo 18:22
Itse päästin laskiashuutoni laskiaistiistaina jolloin synnyin. (montakytvuotta sitten)
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *