KESKUSTELUT > RISTIKOT > HURRIGANES

727. Hurriganes

Pena18.2.2004 klo 22:23
Uusimaa 18.2.2004:

"Hurriganes-fotonäyttely Sipoon kirjastoon

Hurriganesin klassikkoalbumi Roadrunner on paitsi dynamiittia sisällöltään myös pakattu komeisiin kansiin. Levynkansi valittiin kolme vuotta sitten Helsingin Sanomien Nyt-liitteen järjestämässä äänestyksessä kaikkien aikojen suomalaiseksi levynkanneksi.

Kansikuva on Ripa Vuorimiehen alias Papa Monteron ottama. Vuorimies valokuvasi vuosina 1973–75 Hurriganesia lavalla ja sen takana. Nyt nuo kuvat asetetaan näytteille Sipoon kirjastoon. Mustavalkoisten isojen kuvien lisäksi näyttelyyn kuuluu levynkansia, tarroja, vaihtuvia väridioja, tietokonekuvia ja tietenkin musiikkia.

– Olen halunnut tehdä tämän näyttelyn suomalaisen rockhengen uudistajille Remulle, Kisselle ja Albertille. Kaksi kolmesta on poissa, mutta Hurriganeshenki elää, toteaa Vuorimies.

Vuorimies kävi Tukholmassa Christer Strömholmin johtamaa valokuvakoulua vuosina 1970–72. Suomeen palattuaan hän oli perustamassa reportaasivalokuvausryhmä Saftraa ja vuonna 1973 hän aloitti omaehtoisen valokuvausprojektin Hurriganesien kanssa. Alkuvaiheen Suomen keikoilta kertyi jo niin hyvää materiaalia, että kuvia käytettiin Ganesin ensilevyn Rock´n roll all night long kansissa. Vuorimies jatkoi bändin kansitaiteen tekijänä Roadrunnerin ja Crazy Daysin hullut vuodet.

Vuorimies lopetti ammattimaisen valokuvauksen 1970-luvun lopulla. Nykyään hän työskentelee Radio Helsingissä ja muutamissa oppilaitoksissa kuubalaisen musiikin toimittajana, luennoitsijana ja kouluttajana."
2. Eki28.9.2004 klo 02:13
Remu esitti Levyraadissa säveltämänsä ja sanoittamansa kappaleen "I love you". Huikeaa runoutta mutta muuten ihan uudenlaista Remua, nykysoundeja myötäilevää. Njassa sanoi oikein, että vähän lisää potkua kompissa olisi voinut olla.
3. Titta28.9.2004 klo 02:38
Niinpä teki. Hassua, kun ensin satoi sydämiä, ja yhtäkkiä niiden keskelle ilmestyi Remu! :D
4. Roadrunner28.9.2004 klo 05:49
Hyvin se on Remu toipunut :) kotinsa palosta :( , vaikka taisi mennä koko irtaimisto :(
Remuhan on keräilijä, ja hänellä tuhoutui palossa paljon sellaista, mitä ei saa enää mistään. :(
5. Pena28.9.2004 klo 07:58
Remu on tottunut toipumaan! Taisipa muudan vuosi sitten olla jokin valjakko-onnettomuus Lapissa. Nyt paloi Linnaksi kutsuttu talo (osittain). Kuulemma Linnan korjaustyöt ovat vastatuulessa. Ensin sammutusvedet kastelivat talon, ja nyt sateisen kesän ansiosta sitä ei ole saatu kuivattua kunnolla. Toivottavasti kuitenkin kaikki käy hyvin ja kuivatus onnistuu, onhan Linna kaunis ja historiallisesti arvokas rakennus Porvoonjoen rannalla.
6. J Takala28.9.2004 klo 08:01
Jos artistina olisi ollut joku muu kuin Remu, niin olisi naurettu ulos koko raadista.
7. Pena28.9.2004 klo 08:09
Jos asuntonsa savupirtiksi muuttanut olisi ollut joku muu kuin Remu, ei hyväntekeväisyyskonserttia olisi järjestetty.

No voi olla että olisi, mutta ei jonkun taviksen takia.
9. Pena28.9.2004 klo 09:02
Oho! Siinähän se Linna onkin! Harvinaista, että aurinko paistaa kuvanottohetkellä. Kuvahan on otettu tänä kesänä.
10. Pena28.9.2004 klo 09:16
Tarkemmin sanottuna viime kesänä. Oliko sattumaa vai harkittua, että samaan ristikkoon tulivat sanat PORVOON & ETANAT? d:)
11. Eki28.9.2004 klo 09:30
Sattumaa se oli, vaikka eihän niitä kahta sanaa ole helppo erottaa :)

Kun kuvaaja astui muutaman askeleen taaksepäin ja kääntyi 140 astetta vasemmalle, sai hän seuraavan kuvan.

http://www.sanaristikot.fi/faksanat/index.php?p1=a isa.php&p2=info.php
12. Pena8.12.2004 klo 21:42
Hurriganes-ilta!

Radio Suomi
14.12.2004
18.03-20.30


http://194.252.88.3/ijulkaisu.nsf/sivut/lehdistoti edote?opendocument&pageid=Content104059FB2F7
13. Matti8.12.2004 klo 22:04
Kiitos Pena varoituksesta.
14. ile8.12.2004 klo 22:32
Hyvä Pena!

Viesti välitetty eteenpäin aika monelle Ganes -diggarille.

Tätä ei saa missata!
15. muskogee9.12.2004 klo 02:09
MUSKOGEE
16. IiKoo9.12.2004 klo 20:29
Ei missään tapauksessa! Täytyy virittää olohuoneeseen legendaarinen Intron juliste, niin pääsee paremmin fiiliksiin... ;-)

Eilen keskiviikkona tuli FST:ltä Rockens Roll-sarjan Hurriganes-jakso. Se oli aikoinaan yksi parhaista Hurriganes-dokumenteista, mitä olen nähnyt, ellei paras. Vahinko vaan, ettei ollut digiboksia vielä... Ärf!
17. Tsööts10.12.2004 klo 01:46
"Opinions are like assholes, everybody´s got one!" tai ainakin sinnepäin sanoi Clint Eastwood elokuvassa Heartbreak Ridge, joten heitetäänpä tähän mielipidekysymys Ganes-biiseistä l. ihmisten top3 - ei tarvitse olla paremmuusjärjestyksessä. Itse heitän Shorai shorai, Honey I´m leaving sekä Ya Ya. Coveritkin käy!
18. Eki10.12.2004 klo 01:49
Parhaasta päästä ainakin:

Mr X
Phone rang
Chinatown
19. Sepposka10.12.2004 klo 14:23
Love Records-yhtiössä osan elämäntyötään tehnyt parhaana
Hurriganes aikana kuuntelee varmasti 14.12 tulevan ohjel-
man. Olihan se upeaa aikaa se Rock and Roll´in kukoistus
ja miksei myös sen jatkumo aina näihin päiviin saakka.
20. Sepposka10.12.2004 klo 14:38
...jatkaa, perikuntaa on ankarasti varoitettu millään tavoin
hävittämästä tai hukkaamasta Hurriganes levyjä, myöskin
niiden upeiden Risto Vuorimiehen ainutlaatuisten kansikuvien
vuoksi. Hyvä Sipoo ! Penalle kiitos !
21. Pena14.12.2004 klo 13:23
Tänään se Ganes-ilta sitten on!

Tässä vain muistuttelen, ja Mattia varoittelen! ;-)
22. Matti14.12.2004 klo 16:46
Pena, kiitos!
23. Pena19.12.2004 klo 18:24
Matille varoitus:

21:00 MTV3 Live: Leningrad Cowboys Plays Hurriganes.

Tänään!
24. Matti20.12.2004 klo 11:55
Leningrad Cowboys oli aikamoinen juttu. Juma, siis saivat Puna-armeijan kuoron mukaan!
25. iso S20.12.2004 klo 12:23
Sävelradio mainostaa että Hurriganes-juttua tulee joka päivä klo 14:20. Voi olla, ohjelmatietojen mukaan klo 14-15 tulee Servetti-niminen ohjelma.

Nettisivuilla www.savelradio.fi on heti etusivulla:
Sävelradion uutisikkuna
Seuraa nuotteja ja osallistu Hurriganes-kisaan!

Vieressä on linkki kilpailuikkunaan mutta sieltä pääsin vain Laitilan panimon esittelyyn. Nuotteja kyllä alkukuvassa sinkoilee ja ehkä joku osaa seurata niitä paremmin ja pääsee remuamaan.

Kiinnostuneille tässä taajuudet:
1. Helsinki 102,8
2. Espoo 92,5
3. Porvoo 105,2
4. Järvenpää 101,8
5. Hyvinkää 94,7
6. Karjaa 107,0
7. Lohja 95,7
8. Kotka 104,9
9. Turku 102,4
10. Forssa 90,1
11. Lahti 94,2
12. Tampere 105,6
13. Mikkeli 100,9
14. Jyväskylä 101,0
15. Kuopio 89,1
16. Pihtipudas 102,3
17. Haapavesi 106,1
18. Oulu 106,2
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *