KESKUSTELUT > RISTIKOT > PUNAINEN PELIKAANI 1/2013

7229. Punainen Pelikaani 1/2013

+14.12.2012 klo 17:03
Lähettäjä: Emma 14.12.2012 klo 12:47:
Nysse tuli! Hyvin varovaisen, kunnioittavan alkusilmäilyn perusteella näyttää kiinnostavalta... Pitkälän loppuaukeaman sanapituudet huimaavat, löytyy jopa 20-kirjaiminen ja useita 19-kirjaimisia! Ne ehkä vähän ratkojaa kuitenkin avittavat, kun pääkuvasta tai lauseista ei nyt tule vetoapua.

Ensimmäiseksi kuitenkin ajattelin iskeä Lähteenmäki-Asikaisen tavuristikoon, sitä voi sitten kypsytellä ja haudutella aina muiden lomassa sana kerrallaan eteenpäin.



Lähettäjä: Jaska 14.12.2012 klo 16:46:
Pitäiskö nyt sitten ostaa irtonumero Pitkälän takia. Aukeama vaihteeksi taas kopioimiskelvoton. Olen pettynyt. Siirtäkää se jatkossa keskiaukeamalle. Ja miksei muka.
2. Matami14.12.2012 klo 20:03
Samaa mieltä kuin Jaska. Taitto on sellainen, että koko lehti pitäisi hajoittaa irto-osiin ennen kuin Pitkälän ristikon kaikki vihjeet olisivat luettavissa. Harmillinen juttu kun tämä ristikko on muutenkin meikäläiselle hankala ratkottava.
3. Jukkis14.12.2012 klo 21:06
Eihän tästä asiasta täällä ole valitettu kuin vasta vähän yli kahdeksan vuotta:
sanaristikot.net/keskustelut/index.php?p1=vast.php &id=1227
4. nykkis16.12.2012 klo 09:11
Sivun 8 vasemmassa alhaalla JOUTAVAA. Nykäsen mukaan saamani vastaussana ei ole samaa tarkoittava.
5. Eki16.12.2012 klo 09:28
Tosiaan. Sanaa ei myöhemmissä teoksissa ole lainkaan.

Joillakin mullakin on samantapainen käsitys sanasta, sillä sanaparista löytyy ihan suora siteeraus ainakin kahdesta nettitekstistä. Väittäisin melkein, että tässä olisi voitu täydentää merkitystä, jos sana olisi saanut kirjoissa jatkaa. Mutta nyt siitä ei löyty todistusta kovista kansista.
6. ässä16.12.2012 klo 21:49
Pikku virhe Pihlajamäen Charles Dickens-aiheisessa ristikossa s. 23, yksi pääkuvaan liittyvä sana keskellä vasemmalla laidalla, sininen värjäys lienee lipsahtanut pari ruutua tarkoitettua ylemmäs.
7. ripop20.12.2012 klo 16:42
Sainpahan selätettyä Pitkälän loppuaukeaman.Huhhuh mikä painimatsi.Älliä sai repiä päästään niin että päreet kärysi.Googlesta ei mitään apuja missään.Mielestäni yksi Tonin parhaimpia teoksia.Oikea yläosa kaikkein pahin.Paljon ihan uusia jippoja.Hauskin ehkä tuo joskus Norjasta tuleva.Hehheh.Suurkiitos vaan Tonille ja hyvää joulua.
8. tonimikael22.12.2012 klo 09:33
Kiitos ja hyvää joulua ripopille ja muillekin ratkojille ja ratkomattomillekin!
9. M-A25.12.2012 klo 13:17
Mikä on Pitkälän s. 30-31 ylhäällä keskikohdassa oleva vihje? GRPEN vai onko enemmän kirjaimia? Muut sivujen keskellä olevat vihjeet ehkä ovat arvattavissa.
10. Eki25.12.2012 klo 13:51
GERPEN.
11. Tuomas L.25.12.2012 klo 16:36
Joulupäivä on kulunut mukavasti Tonin aukeamaa pähkäillen. Löytyipä lopulta kirjain jokaiseen ruutuun. Muutamat vihjeet olivat Tonin aikaisemmista tehtävistä tuttuja, mikä helpotti paikka paikoin ratkontaa, mutta miettimistä oli silti yllin kyllin. NARKOMAANILLE TUTTUA? tuntuu kyllä vielä toistaiseksi vähän hämärältä, ainakin jos kyse on oivallus- eikä tietovihjeestä.

Ristikossa on muuten aivan pienoinen virhe: vasemman sivun keskivaiheilla olevassa vihjeessä .V... MIESVÄKEÄ pitäisi olla yksi piste enemmän. Tuo on tosin ilmiselvää, koska ratkaisusanassa on viisi kirjainta.
12. Tuomas L.25.12.2012 klo 16:58
(Vihje siis .V...KIN MIESVÄKEÄ.)
13. skeptikko25.12.2012 klo 20:27
Hm, täytyy sanoa, etten itse kokenut narkomaanivihjettä erityisen hämäräksi. Käsittääkseni kyseinen harrastus on ollut huumehörhöjen parissa yleistymään päin, kuten esimerkiksi eräistä viime syksyn lehtiuutisista saatiin lukea.
14. Tuomas L.25.12.2012 klo 23:23
Taitaa siis olla sittenkin tietovihjeestä kysymys, ja silloin arvelisin tietäväni, mistä on kyse. No, eipä tuosta enempää; joku on saattanut jo saada vinkkiä tästäkin sananvaihdosta.
15. skeptikko29.12.2012 klo 16:09
Vuokilan ja Mannisen ristikossa sivulla 8 sanan OLLETIKIN ratkaisu herättää pientä ihmetystä. Olletikin-sanan merkityshän on ennen kaikkea, varsinkin, etenkin, nimenomaan, ja nyt ratkaisuksi tuli jotain aivan muuta. Hiukan hämmästyttävää, olletikin siksi, että kyseessä ei ole kovinkaan harvinainen sana - ei lainkaan samaa sarjaa kuin esimerkiksi Auliksen ristikoiden Nykäs-harvinaisuudet tai google-kummajaiset. Vai onko tässä kohdin ehkä jokin kompa tai kikka, joka meni minulta yli hilseen?
16. T30.12.2012 klo 08:25
Tuon Gerpenin alapuolella sitten jeneissä, onko jengeissä vai puuttuuko siitä mitään?
17. Tuomas L.30.12.2012 klo 11:48
JENKEISSÄ on tuo vihje.
18. markus3.1.2013 klo 23:51
Pääsinpähän viimein PP:kimppuun. Tasaisen hyvä. Kari Kämäräisen ristikot oivallisia, toteutusta myöten.Mirja Pihlajamäen ristikot ovat suosikkejani myös. Harto Hakonen oli ihan super-hyvä! Mutta sitten-Pitkälä. Vihjeet meni " inhimillisen käsityskyvyn äärirajoille ,jopa sen ylikin". Ratkesi silti. Mahottomasti kiitoksia !!!!
19. Jukkis4.1.2013 klo 10:35
Miksi ässän 16.12.2012 klo 21:49 huomaamaa virhettä sivun 23 ristikossa ei laitettu virhepalveluun? Syytä olisi. Pitkään piti ihmetellä sitä kohtaa, kun asiasta ei virhepalvelussa mitään ollut.
20. Wexi4.1.2013 klo 14:18
Totta. En yleensä silmäile "ristikkopuolta" helpottaakseni ratkontaa (pasianssiakin pelaan yksin), joten tuo "värjätty" hämmensi kotvasen miekkosta.
21. Eki4.1.2013 klo 14:28
Kiitos muistutuksesta, asia on nyt hoidettavana ja löytyy kohta virhepalvelusta.
22. Maikki5.1.2013 klo 12:20
Auki enää Pitkälän ristikosta tuo Zre Bahrn( suku), enkä löydä mistään apuja. Onko vihjeitä antaa mistää löytyisi?
23. Maikki5.1.2013 klo 12:25
(Maikki hyvä, vaihda nimmarisi toiseen. Olen käyttänyt tätä jo neljä vuotta täällä!)
24. Jaska5.1.2013 klo 12:37
Lisävihjeitä Sanaris Oy:n tuottamista palkintoristikoista on tapana antaa tuottajan suositusta noudattaen vasta lähetysajan päätyttyä.
25. Wexi5.1.2013 klo 17:52
Avoristikko (s.22), 9. pystyrivi vasemmalta, 8. vaakarivi ylhäältä, risteyskohta.
Tahtoo tarjoutua väkisinkin kahta eri kirjainta.
Laittaisko vaakaan vai pystyyn korrektin? Sitä huutais.
26. Viljami5.1.2013 klo 18:10
Tuo Toni Pitkälän päätösaukeama taitaa olla minun henkiselle kapasiteetilleni liian vaikea. Periksi en vielä anna, mutta ei kovin hyvältäkään näytä. Neljännes ristikosta ratkaistu ja täydellinen jumitus on ollut jo pitemmän aikaa.
27. Marco Poloinen5.1.2013 klo 19:05
Wexi, ihan se ja sama. Pane molempiin! ;-)
28. Wexi5.1.2013 klo 19:23
Niin aivan:-) (Laittaisinkin, jos löytyis sopiva)
29. markus5.1.2013 klo 23:14
Viljami,pidä pieni loma siitä Pitkälästä ja, hupsista,sen jälkeen se aukeaa. Olen varma , että ratkaiset sen !! Muuten,se Mirja Pihlajamäen ristikon avainsanan tummennusmoka tuskin on laatijan vika.Niitä on ollut ennenkin useita-menevät painon piikkiin. Mitä mieltä olette Malojen ristikosta ?
30. Viljami6.1.2013 klo 07:04
markus,
kiitokset rohkaisevista sanoistasi. Olen itsekin pannut merkille, että alitajunta tekee ihmeellistä työtään pienen tauon aikana. Saas nährä miten äijän käy!

Tiedustelit mielipidettä Malojen ristikoista. Eivät kuulu suosikkilaatijoitteni joukkoon, vaikka silloin tällöin väläyttelevätkin aika hyvillä vihjeillä. Kuvat ovat usein aika epäselviä ja vihjeistys on kovin kaksijakoinen, eli aika paljon ihan suoria vihjeitä, joiden vastapainona usein ainakin minulle kovin vaikeita tietovihjeitä.

Yksi laatija, joka minun mielestäni on jäänyt turhan vähälle huomiolle on Hannu Salokangas. Hänellä on usein todella loistavia vihjeitä. Tässäkin lehdessä häneltä löytyy minusta erinomainen ristikko sivulta 25. Hyvänä esimerkkinä hänen vihjeistystaidostaan voisi mainita oikean alakulman vihjeen TIELLÄ TAHALLISIA. Lisäksi tuossa pääkuvassa on minusta mainiosti kehitelty idea.
31. RA6.1.2013 klo 07:13
Samaa mieltä Hannu Salokankaan ristikoista. Sanastoltaan ja vihjeitykseltään ristikosta toiseen tosi mukavia oivallettavia.
32. nimetön6.1.2013 klo 14:10
Kun en saa käyttää oma etunimeäni koska se on jonkun nimimerkki niin nimettömänä kysyisin vielä että oliko kellään vihjettä tuohon Zre Bahrn sukuun??
33. tjn6.1.2013 klo 14:13
Tilasin maaliskuussa kolmen euron tekstarilla Punaisen Pelikaanin näytenumeron. Onko kohtalotovereita kertomaan, kestääkö vielä kauan odotella?
34. Jukkis6.1.2013 klo 14:23
Mun lehdessä ainakin se Zre Bahrn -vihje on painettu siihen ristikkoon. Jos se tosiaan siitä puuttuu, niin tässä:
ZRE
BAHRN
(SUKU).
35. Juha N6.1.2013 klo 18:24
nimetön Maikki II, joka sanoit:

"Auki enää Pitkälän ristikosta tuo ZRE BAHRN (SUKU), enkä löydä mistään apuja. Onko vihjeitä antaa mistä löytyisi?"

Tarkoititko siis kysyä, mistä hakuteoksesta apuja löytyisi? Jos tarkoitit, niin vastaus kuuluu: oma pää on sellainen hakuteos :)

Ehkä sellainen lisävihje voidaan suoda, että

SUKU

riittäisi ratkaisusanalle ainoaksi vihjeeksi, mutta laatija on hyvää hyvyyttään antanut toisenkin vihjeen

ZRE
BAHRN
36. Jaska6.1.2013 klo 20:43
Turhaa hempeilyä lisävihjeiden kärttäjälle, joka viis veisaa hänelle selitetystä aikataulukäytännöstä.
37. Eki6.1.2013 klo 20:50
tjn, lopeta odotus jä lähetä toimituksen osoitteella tietosi, niin lähetän uusimman lehden maanantaina!

Eki
38. AP8.1.2013 klo 09:18
Olen myös ihmetellyt tuota Zre Bahrn -juttua. ristikko on täynnä ja siihenkin vihjeeseen syntyi ihan oikea suomalainen sana joka on myös suku. Mutta koska yritän aina ymmärtää vihjeen ja vastauksen yhteyden, olen ärsyyntynyt kun en nyt ymmärrä.
Ehkä se joskus selviää - tai sitten unohdan koko asian siihen mennessä;)
39. Jukkis8.1.2013 klo 09:34
Minä taas ihmettelen tässä ristikossa niitä 215:ttä ratkaisusanaa, joita en vielä ole keksinyt. Saisko niihin kaikkiin vihjeen?

Ai niin, mutta ne vihjeethän onkin painettu tohon ristikkoon. Aika kätevää, hyvä keksintö.
40. Viljami8.1.2013 klo 14:41
On tuo Jukkis hieno, mutta pirullinen kommentaattori!
41. Tuomas L.8.1.2013 klo 15:15
Minulle tuo keskustelua herättänyt sana oli koko ristikon ensimmäisiä ratkaisusanoja, ja nimenomaan tuon vihjeen ZRE BAHRN perusteella. Sehän on paljon helpompi vihje kuin SUKU.
42. Jaska8.1.2013 klo 16:13
Laatijan oli siis lisättävä kyseinen vaikeutus, ettei ihan pehmikseksi olisi jäänyt.
43. Harri L13.1.2013 klo 18:36
Mahtaakohan käärmeen annettu vihjekirjain S olla lipsahtanut yhden ruudun liian häntään päin?
44. lp13.1.2013 klo 19:11
Samaa ajattelin itsekin kun olin ratkaissut lähes koko käärmeen. Sitten aloitin alusta ja niinpä tuli paljon pyyhittävää ja siirrettävää ja S osui kohdalleen. Se oikea ratkaisu oli pieni korjaus. Kokeile Harri.
45. Eeva14.1.2013 klo 09:57
Enään sivut 28 ja 30-31 aloittamatta. Tuntuivat niin vaikeilta. Muut ratkesivat mukavasti, paitsi kahdessa on nyt jummittanut jonkin aikaa. Tavuristikko s.29 jäi alareunasta ja sivu.27 oikean yläkulman 20 ruutua, joihin en vielä keksinyt mitään. Onneksi on aikaa pähkäillä. Käärme ratkesi ankaran kumituksen jälkeen. Kyllä s kirjain oli paikallaan.
46. Jaska14.1.2013 klo 13:21
Omalla skaalalla käärme oli keskis. Ei siis mahd. erittäin visainen = ei tarvinnut tuntikausia äheltää. Vaikeampaa kuin PuPen käärmeen ratkonta voikin olla sen laadinta. Ainakin minulle olisi. En muista, onko sen laadinta-ajasta ollut puhetta. Onko se keskimäärin:
1 alle tunti, X 1-2 tuntia, 2 yli 2 tuntia?
47. Jaska17.1.2013 klo 23:51
No niin, päätin kokeilla, mikä on oikea merkki. Se on varmasti ykkönen, ainakin ratkaisusanojen osalta. Minäkin räpelsin 82-kirjaimisen vajaassa tunnissa. Vähän lyhyempi meni ensin melkeinpä vartissa, mutta siinä hosuessa tuli tehty perusvirhe: käärme katkesi. Vihjeisiin mennyt aika on suunnilleen tämän ja oman erillisen käärmesäikeen ilmestymisaikojen erotus.
48. Eki17.1.2013 klo 23:59
Käärmeen laadinta-aika on 1 alle tunti (yleensä).
49. Wexi18.1.2013 klo 00:12
Viime yönä (Unijukka kateissa) ratkoin ensimmäistä kertaa tuon käärmeen (viimeinen sivu jää vähemmälle huomiolle, ehkä krypton takia) ja ihmeekseni se lähti soljumaan hyvinkin leppoisasti. Lyhyt oikosulku, kun meinasi mennä päin persettä vastaantulevan hahmotus.

Pitkälän aukeama vaatisi jo tynnäämistä (harjaannustakin toisella tavalla) ja yhdestä ulkoasusta en vaan tykkää.

Muutenhan tuo olis valmis postiin... tai onkin sitä jo:-)
50. Tuula21.1.2013 klo 15:32
Kyllä on tekemistä Pitkälän 30-31 kanssa. Melkein ainoita ratkaisuja minulla on ZRE BAHRIN (SUKU). Vähän luoteisnurkkaa myös.
51. mummo -4622.1.2013 klo 13:21
Selkishän tuo Pitkälän 30-31 lopulta. h-m vihjeestä tuleva ratkaisusana oli ainoa jota en ymmärrä. Toivottavasti joku joskus sen kertoo :)
52. Arska30.1.2013 klo 22:59
Sainpa käärmeen ratkaistua minäkin. Oli meikäläisen ratkojataitojen ylärajoilla. Vihje "Presidentti, hallitus, eduskunta.... jäi vähän askarruttamaan.
53. Tuomas L.30.1.2013 klo 23:03
Ehkä tuon vihjeen ratkaisusana oli vihjeen runsauteen nähden vähän mitäänsanomaton. Mitään sinänsä erikoista siinä ei kuitenkaan mielestäni ole.
54. M-A2.2.2013 klo 19:38
Mitkä ovat vihjeet s.30-31 taitoskohdassa alimmassa vihjeruudussa? Pystysuoraan vihjeeseen jotain ....tiin: onko pisteiden edessä jotain kirjaimia ja mikä on alempi sana? Entä vaakasuoraan tulevan sanan vihje, ei näy sekään kokonaan vai onko tajunalle?
55. Jukkis2.2.2013 klo 19:46
ILTAJU-
NALLE
K....TIIN
MEILLÄ

Luulisin. On se kyllä yhtä perkelettä, että kun siitä on vissiin kohta kymmenen vuotta kun tästä samasta taitoskohta-asiasta alettiin täällä valittaa, niin ei vaan saada aikaan sellaista, että aukeamaristikot ladottaisiin aina niin että taitoskohdassa olisi selvä väli. Aina. Ei poikkeuksia. Aina.
56. Eki2.2.2013 klo 19:52
No nyt on kerrottu Tonille, että lähettää aukeaman kahdessa osassa.
57. Leena3.2.2013 klo 11:33
En millään meinannut keksiä käärmeen ensimmäistä sanaa, mutta tänä aamuna se välähti. Eikä ollut loppujen lopuksi vaikea.
58. Matami3.2.2013 klo 16:28
Leena,
Minä olen toivoton tapaus sekä käärmeen että sokon kanssa. En ikinä (harvoin) saa niitä kasaan ilman apuja. Tällä hetkellä parsitaan viimeisiä reikiä sivulla 30 ja 29. Kovin teettää aivotyötä.
59. Maikki3.2.2013 klo 16:32
S. 29 oli mieletäni yllättävän kesy, ainakon jos vertaan pariin aikaisempaan, eikä s. 32 osoittautunut kovinkaan vaikeaksi. S. 30-31 on selvästi vaikein koko lehdessä, suuria aukkoja vielä ratkaisussa.
60. M-A3.2.2013 klo 17:52
Minulla on usein vaikeuksia saada Käärme tehtyä, tällä kertaa se ratkesi yhdellä istumalla. Samoin krypto aukesi yllättävän helposti. Tonin aukeamassa riittää vielä pähkäiltävää.
61. Leena3.2.2013 klo 20:57
Matami,
tein käärmeen hännästä päähän. Niin tehtynä oli helpompi. Ristikoista 26 ja 27 puuttuu molemmista muutama kirjain. Ja 28 ja 29 ovat pahasti kesken. Sivuilla 30 ja 31 oleva ei aukea minulle ollenkaan.
62. Matami4.2.2013 klo 15:58
Leena,
Pikku lepo teki käärmeelle hyvää, nyt se ratkesikin. 30-31 on yhtä kirjainta vaille valmis.
Malojen 9-ristikossa on yksi kohta josta minulle ei selviä onko "lintu vai kala" eli mielestäni aika epämääräinen piirros..
63. Jussi vain5.2.2013 klo 21:19
Vuokilan käärme voisi olla isompikokoinen!
64. VL28.2.2013 klo 12:20
Ratkaisuaika lienee ummessa, joten tarkistaisin muutamien ratkaisujeni oikeellisuuden. Eniten päänvaivaa aiheutti taas kerran ***-tavuristikko. SUUSTA SANOITTA -vihjeen ratkaisuksi sain "puuske", sen kanssa risteävän munkkivihjeen ratkaisuksi taas tuli "puustivinkit" ja pääkuvalauseen viimeiseksi sanaksi sain "pelmuavat". Lienevätkö ne oikein? S.12 ristikon SAMOIN-vihjeen ratkaisuksi sain "kuin". Tässä lienee jokin virhe?
65. RA28.2.2013 klo 15:26
Tavusristikko, s. 29, vasen reuna:

SUISTA SANOITTA = MUISKE

Piirros / siinä on lappu, jossa lukee TI MUNKIT (VIIS) ja nenäliina solmussa = MUISTIVINKIT
(lapun teksti on vastaussanan anagrammi)

Pääkuvalauseen PELMUAVAT on oikein.
66. Wexi28.2.2013 klo 15:30
En millään meinannut hyväksyä PELMUAVIA, mutta kun LOIMUAVAT, tai LEIMUAVATkaan ei käynyt.
67. Tuomas L.28.2.2013 klo 17:32
Entä mitäs mahtoi sitten tulla vihjeiden NAAMAN VÄÄNTELY ja POKAN JA LASIN KANSSA ratkaisusanojen risteävään ruutuun? En ole sellaista tavua keksinyt, jolla molempiin suuntiin tulisi oikea ja järkevän tuntuinen sana. Vaakaan siis IL-?-TE-LY ja pystyyn KIT-TI-?-TA, jos nyt olen oikein ratkonut.

Entäpä oikean alanurkan HÄLYTIN NYKYISIN? PALO-jotakin, mutta loppu askarruttaa: kolmas tavu on piilossa ja molempiin lopputavuihin käy sekä JA että VA.
68. Matias-Myyrä28.2.2013 klo 17:44
IL-LIS-TE-LY ja KIT-TI-LIS-TA?
69. RA28.2.2013 klo 17:44
NAAMAN VÄÄNTELY = ILLISTELY
POKAN JA LASIN KANSSA = KITTILISTA

HÄLYTIN NYKYISIN = PALOVARTIJA: palovartijoiden ammattikunta on korvattu nykyisin hälyttimillä, lopputavu voi siis olla vain JA
70. Tuomas L.28.2.2013 klo 17:49
No enpä ollut illistelystä ennen kuullut. Kittilista kävi kyllä mielessä mahdollisena ratkaisusanana.

Olikin näemmä virhe tuolla oikealla alhaalla, TAISTO oli minulla TASI, jolloin pystyyn voisi tulla AHTAJA tai AHTAVA. Oikeat siis MATSI ja AHMATTI.
71. Matias-Myyrä28.2.2013 klo 17:49
Viralliset sanakirjat eivät illistelyä tunne, mutta Urbaani Sanakirja tuntee:
"Illistely tarkoittaa (lapsellista) naaman vääntelyä, irvistelyä tai kielen näyttämistä."
72. Jukkis28.2.2013 klo 19:32
Minä en ymmärrä sivun 27 ristikossa (Keränen & Vesanto) näitä:

VETTÄ VAIKKA 5.=1. -> ISER
Eikun taisin sama tien ymmärtää. 5. = E, 1. = A, joten kun 5.=1., niin ISAR. Vai?

Entä
UUT
TU
VAT? -> AKIT.

JUUTTUVAT JAKIT, MUUTTUVAT MAKIT, PUUTTUVAT PAKIT, SUUTTUVAT SAKIT?

Aika hämärä on myös
KASVUTKIN -> IMUT
73. Kaapo28.2.2013 klo 20:37
Vain pakki puuttui muistaakseni jossain polkupyörämainoksessa.

VAIN PAKKI PUUTTUU 159000 osumaa Googlella!
74. Jaska28.2.2013 klo 20:40
Helkaman mainos.
75. Jukkis28.2.2013 klo 22:49
No niinpä tietysti.

Sitten on s. 17 ristikossa (Salokangas) tällainen:

URUIS-
AKIN -> OSIN

josta en tajua mitään.

Ja s. 8 (Vuokila & MAnninen) tulee sana JOLINA vihjeestä JOUTAVAA. Onko tuollainen sana olemassa? Nykäsessä on "jolista" verbin "solista" synonyyminä. Joutavaa solinaa?
76. Marco Poloinen28.2.2013 klo 23:31
JOLINA taitaa olla jonkun sortin "vieriversio" 'jorina'-sanasta.

URUIS-
AKIN esittää käsittääkseni saman vihjeruudun ylemmän vihjeen PURUISTAKIN puutteellisena eli OSIN (vrt. kaksi samaa vihjettä alekkain, jossa alempi = TAAS)
77. Jukkis28.2.2013 klo 23:39
No kato, kylläpä sitä ihminen osaa olla näkemättä selvää asiaa.
78. Tuomas L.28.2.2013 klo 23:44
JOLINA-asiaan Eki ottikin jo tuolla ketjun alkuvaiheessa itse kantaa.
79. Jukkis1.3.2013 klo 07:44
Sen kerran kun ei huomaa selata aiempia juttuja läpi, asia on sitten käsitelty siellä aiemmissa jutuissa.

Vielä kun joku selittäisi tuon
KASVUTKIN -> IMUT

Hämärä käsitys tuossa olevasta loogisesta yhteydestä on, mutta olisi kiva saada samanlainen aivoloksahdus kuin vaikka tuosta UUTTUVAT? -> AKIT sai.
80. Seppo1.3.2013 klo 08:20
Jossakin vanhassa fillarimainoksessa hoettiin aikanaan, että VAIN PAKKI PUUTTUU, lienee yhteytenä tuohon Jukkiksen jälkimmäiseen kysymykseen.

Historian puolelle menee toinenkin arvaukseni, aikanaan maaltamuuton tyhjentäessä maaseutua puhuttiin suurkaupunkien imusta, joka houkutteli uusia muuttajia ja samalla sai aikaan runsasta väestönkasvua.
81. Jukkis1.3.2013 klo 08:33
Näköjään muiltakin jää säikeen aiemmat jutut selailematta. Eilenhän tuo puuttuva pakki tuli jo käsiteltyä.

Tuo väestökasvun ja imun välinen yhteys ei kyllä ollenkaan kelpaa vihje-ratkaisuparin
KASVUTKIN -> IMUT
selitykseksi. Löytyykö parempia? Laatijalla tietysti saattaa olla joku selitys?
82. hege1.3.2013 klo 08:47
Jukkis, kyllä minustakin tuo edellä esitetty ajatusyhteys IMUT - KASVUT vaikuttaisi aika loogiselta, juuri tämä suurkaupunkien imuhan sai aikaan näiden etelän kaupunkien kasvamisen. No ehkäpä laatija kertoo...
83. Jukkis1.3.2013 klo 08:55
Jos imu aiheuttaa kasvua, niin eihän se tarkoita, että kasvu ja imu millään tavalla olisi ristikossa esitetyllä tavalla sama asia. Vähän sama kuin jos olisi että
TULVATKIN -> SATEET
84. Jaska1.3.2013 klo 10:49
Kasvu ja imu eivät ole synonyymeja, vaikka imu aiheuttaa kiistämättä kasvua esim. puulle ja kaljamahalle. Syy ja seuraus. Loogisesti korrekti vihje olisi siis ollut KASVATTAVIAKIN.
85. Kielonen1.3.2013 klo 10:56
Kuv. Jssak on imua vetovoimaa. Paperivienti pääsi imuun vauhtiin, kasvuun. Markkinoiden imu [= kysyntä] kohdistuu nyt näihin tuotteisiin.
86. M-A30.4.2013 klo 11:54
Hakosen s.28 vihje oli "hokee itseään" ja ratkaisu "alli". Mistä tämä tulee?
87. Tuomas L.30.4.2013 klo 12:17
Alli ääntelee "al-lii, al-lii"-tyyppisesti. Tästä se on kai saanut nimensäkin.
88. Matti30.4.2013 klo 12:18
Jospa alli ääntelee tyyliin allialliallialli ...
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *