KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS VIIKONVAIHDE 1.-2.12.2012

7209. IS viikonvaihde 1.-2.12.2012

Eki1.12.2012 klo 10:52
Pitkälä-fanit, nyt kauppaan!
2. Kaapo1.12.2012 klo 12:49
Kiitos!
3. ässä1.12.2012 klo 15:56
Tästä iso plussa Tonille, Googlea en tarvinnut yhdenkään sanan hakuun tai edes tarkistamiseen, kunpa kaikki muut laatijatkin pystyisivät tekemään yhtä nautittavia koviksia.
4. kari kämäräinen1.12.2012 klo 17:40
ässä: Uskoisin, että monikin laatija pystyisi moiseen googlettomuuteen, mutta se ei ole taloudellisesti kannattavaa niille, jotka tekevät sitä ammatikseen, kuten Toni. Tonille iso hatun nosto siitä, että tekee kaikesta huolimatta välillä myös koviksia vaikka vähän pienemmällä tuntiansiolla! Koviksesta maksetaan yhtä paljon (tai vähän!) kuin tavallisesta ristikostakin, vaikka sen laadintaan ja varsinkin vihjeittämiseen menee aikaa monta monta monta kertaa tavallista ristikkoa enemmän. Tätä eivät varmaan monetkaan ratkojan ole ymmärtäneet?
5. Marco Poloinen1.12.2012 klo 17:45
Nyt olisi - jos nyt ei ihan tuhannen taalan, niin ainakin sadan euron - paikka niille ratkojille, jotka ovat kertoneet empivänsä täyskolmoseen (r)yhtymistä! Ässän kertoma huomio käy yhdestä syystä ja toisesta se, että juonien lisäksi teokseen on peruskuteeksi punottu runsaasti suht mutkatonta perusainesta. Epäilemättä johonkin kohtaan väliaikaisesti tyssää (niin itselläkin), mutta eri lohkoja kierrättämällä alitajunta hautoo rauhoitettua kohtaa ja siihen palatessa pamauttaa ratkaisun näkösälle... Siis ennakkoluulottomasti kimppuun!

Pelkästään "kylmän" ajallisesti olisi aika houkutteleva paikka urputtaa, että "eihän tämä ollut kuin hätäjälin kolmemiikka", mutta ajatus- ja kummaustyömäärän huomioiden ristikko mielestäni täyttää mustat pisteensä. Ratkontakokemus on monien asoiden summa ja niistä ajankulun subjektiivinen tuntuma ajaa kirkkaasti tiimalasista valuvan hiekan ohi.

Aivan joidenkin menneiden kirjainkovisten antamaa euforiaa en tavoittanut, mutta kyllä tämä lauantain kohokohdaksi hyvinkin passasi!
6. Kaapo1.12.2012 klo 22:09
Hyvä hyvä, jäi ratkomista vielä huomisellekin.

Jaska taas tuomitsee vihjeen antamisesta, mutta esim VOI RASIAN oli kelpo vihje.
7. Jussi vain1.12.2012 klo 22:41
Tulipa unohdus kaupassa käynnissä. Taitaa joutua nettiversioon turvautua.
8. markus-setä2.12.2012 klo 00:13
Kari Kämäräinen,olen täysin samaa mieltä.Tosivaikeiden ystävänä tulevaisuus vaikuttaa aika synkältä. No,yrityksen pitää tehdä rahaa,helpot ja keskinkertaisethan sitä tuovat. Kai se on tunnustettava,että ristikot ratkotaan suurimmaksi osaksi Googlen avulla,mikä on mielestäni äärimmäisen murheellista ! Onhan tietysti aikaisemminkin käytetty karttoja,ym.aputeoksia-esimerkiksi Aulis,joka teki tunnetuksi ATIUn,ATARin,ym.eksoottiset paikat - ja jatkaa edelleen meidän tutustumittamista,"naisnimi","sukunimi"tietoisuutt a. Googlesta löytyy. PS. ihan hyvää Tonia.
9. Joutilas2.12.2012 klo 07:36
Tätä se on.Tätä se on parhaimmillaan.Ei tarvita mitään erikoisosaamista.Tarvitaan vain älyämistä.Laatijalta ja ratkojalta.
Kiitokset Tonille.Jatka samalla linjalla.
10. Emma2.12.2012 klo 11:49
Joutilas sen jo sanoi... peesaan. Hienot lauseet - täytyy olla aikamoinen neropatti, että saa tuollaisesta pääkuvasta mokomat irti!
11. Matti2.12.2012 klo 13:57
Aulikki Nenosen piilosanassa on vihje 12 pystyyn: Hyvä on, Kassila tai sävelalueet c-h paljastetaan. (8) Tässä on virhe. Pitää olla c-c.
12. Matti2.12.2012 klo 13:59
Tai C-c.
13. Eki2.12.2012 klo 14:07
Tästä kinattiin taannoin. Tietolähteestä riippuen sanotaan c-h tai c-c.
14. Matti2.12.2012 klo 16:30
Joo muistan että kinattiin. c-h on septimi. Missä lähteessä se on toisin? (c-c = priimi, c-d sekunti, c-e terssi, c-f kvartti, c-g kvintti, c-a seksti, c-h septimi)
15. Eki2.12.2012 klo 17:08
Esim. WSOY:n isossa tietosanakirjassa.
16. tonimikael2.12.2012 klo 18:59
WSOY:n tietosanakirja minunkin mielestäni väärässä. Eli samalla linjalla Matin kanssa.
17. Maikki2.12.2012 klo 19:03
Otavan Iso Musiikkitietosanakirja on Ekin kanssa samaa mieltä.
18. Jaska2.12.2012 klo 19:22
C-duuriasteikon oktaavissa on seitsemän säveltä c-h. Oktaavin suuruinen intervalli (tuplaantuva värähdysluku) on c-c. Älkäämme enää kolmatta kertaa alkako kinailla selvästä asiasta.
19. Wexi2.12.2012 klo 19:37
Jaskan keskimmäisessä lauseessa oleellinen, tärkein.
20. Jussi vain3.12.2012 klo 00:24
Tuli tänään käytyä kaupassa ja ostettua. En vielä ole ehtinyt tonin luomukseen perehtyä. Kopioin sen kuitenkin kovalle pahville, jolloin kumin käyttö ei sitä ristikkoa turmele. (130g)

Hienolta näyttää.
21. Jaska3.12.2012 klo 00:48
Marco Poloinen totesi hieman pehmennetyin sanakääntein, että tämänkertainen kovis ei ollut parasta Pitkälää. Se on ihan totta. Kuukkeloimistarpeettomuus on tietysti plussaa, mutta ei sitä poikkeukselliseksi voi katsoa Pitkälällä, eivätkä muutkaan Sanarisin laatijat siihen liian usein turvauta. Mahdollista vakihesarilaista OS-kovisebytoijaa tämä ristikko saattaa nyt hyvinkin ällistyttää.

Lauseet (tietysti) oivalliset, muu sanasto tasaista ilman tonismeja eli hauskoja uudisyhdyssanoja. Se ei tietenkään ole heikkous, mutta vähän pirteytystä sinne tänne ei olisi ollut pahitteeksi. Hanke on tosin vaikea toteuttaa nelikirjaimisilla, joiden määrä lähenee uhkaavasti miinustettavuuden rajaa kp:n jäädessä 5,3:een.

Vihjeistö on lähes kliinisen puhdas tyylipuhtaista täyskolmoskovisknopeista, ja sen toisen kahdesta kriteerit täyttävästä Kaapo minua ärsyttääkseen kerkeästi paljasti. Ikävää tuottaa hänelle pettymys, mutta näin adventtina olisi minunkin hyvin sopimatonta tuomion pasuunaan puhallella.

Omalla asteikolla vaikeus jäi kolmemiikan puolelle ja arvosana magnaksi. Muutaman "sisäänheittovihjeen" koventaminen ei olisi ollut pahitteeksi. Aloitussanani on muistaakseni identtinen uusinta parin Pitkälän kovisjakson takaa. Mutta kyllähän asia kertauksenkin kestää:)
22. Eeva3.12.2012 klo 15:23
Kiitos ihanan vaikeasta ristikosta.Sai hyvin pakkaspäivän kulumaan sitä täytellen. Kumia ja kynää vuorotellen, mutta täyttyihän se siitä.
Nyt tämän päivän lehden kimppuun.
23. Viljami4.12.2012 klo 10:57
Kerrassaan nautittavaa Pitkälää jälleen kerran! Aivan mestarillinen googlevapaa ristikko, jossa useita loistavia vihjeitä. Yhden vihjeen yhteys ratkaisusanaan vielä pätkii. Pääkuvan alapuolinen alue sekä oikea alakulma teettivät eniten töitä.

Selvästi täyskolmosen ristikko minullekin.
24. tonimikael4.12.2012 klo 19:15
Kiitos kivoista palautteista!

Karikoolle tiedoksi, että ei mulla tosiaan ole varaa kuluttaa näihin yli kaksikertaista aikaa normaaliristikoihin verrattuna. Eli ihan säädyllisessä yhden (pitkähkön) työpäivän vauhdissa tässä mentiin. Mutta kiva jos tällaisista sutauksistakin tykätään.
25. lp4.12.2012 klo 19:37
Tykkäsin tosi paljon. Sai miettiä mukavasti ja nauttia kun ovelat vihjeet selvisivät. Tulee lopulta sellainen jess, se on valmis-olo!!
26. Ahti6.12.2012 klo 08:55
Kyllä tämä täyskolmoseksi meni. Oikea yläkulma piti jättää hautumaan viikonlopulta tänne "itsepäisyyspäivän" aamuun. Ratkaisujen löydyttyä tuli sitten se plääh-olo, että miksen tuota heti hoksannut. Eli Toni todisti taas kieroutensa vihjeiden laatijana. Hyvää taattua Tonia. Kiitos
27. Viljami8.12.2012 klo 07:28
Pakko kehua muutamaa vihjettä. Ensinnäkin tuo Kaapon mainitsema VOI RASIAN on mielestäni hämäävänä aivan erinomainen. Ainakin minä yritin siihen aluksi kovasti sovittaa jotain verbiä. Myös vihjeet KEIJUN KOHTEESEEN ja VETISENÄKIN KUIVA ovat minusta mainioita. Vihjeeseen SIITETTÄVIÄ? saan vastaukseksi VIIS, mutta tuo yhteys pätkii. Paljon mahdollista, että minulla on siinä jotain väärin. Voisiko joku valistaa?
28. hep8.12.2012 klo 07:50
Viljami, VIIS SIITÄ vaikkei kyseinen vihje Sinulle aukeaisikaan, oikein se on kuitenkin :-)))
29. Viljami8.12.2012 klo 09:44
hep,
no niinpä! Kiitos vastauksesta.
30. Jygge8.12.2012 klo 10:28
Pääkuvasta alas: LUMIUKKOJEN TEOSSA KÄYVÄT KÄSIKSI. lienee oikein? Oikealle en hoksaa millään mitään.
31. Jaska8.12.2012 klo 10:47
Kyllä sinä Jygge moisesta hoksaamattomuudesta nyt pääkuvan saat, laatija puolestaan ruusuja kimpun.
32. Pekka8.12.2012 klo 11:50
Sain länsiluoteeseen pystyyn IHISTÄ. Onkohan se oikein?
33. Jygge8.12.2012 klo 12:25
Länsiluoteeseen pystyyn INISTÄ
34. Jaska8.12.2012 klo 12:26
Ei ole. Tarkastajan punakynä pukittaa hoon.
35. Pekka8.12.2012 klo 18:15
Kiitoksia. Nytpä tiedän senkin , että punainen muste (tms.) on PUNE.
36. Jussi vain8.12.2012 klo 18:18
Tyttö hänkin pojan --> IISA. En oikein ymmärrä. Runon linnustoa --> LOUE, eiät tunnut oikeilta

Nirppanokka oikealla puolivälissä. -->YNSEÄ

Mitenkä näiden status?
37. Onneton8.12.2012 klo 20:28
Perus- tai käskymuoto?
38. Marco Poloinen8.12.2012 klo 20:51
TYTTÖ = IISA / HÄNKIN = IISAKIN // POJAN = IISAKIN

LOUE ei ole siellä päinkään.

YNSEÄ ok.
39. Vara_Eko8.12.2012 klo 21:01
Eikö tästä uudesta koviksesta ole vielä mitään kommenttia? On kai sitten ollut aika helppo-No,kohta nähdään kun eukko tulee töistä,lupasi tuoda lehden tullessaan.
40. Jussi vain8.12.2012 klo 21:18
LOUE vain tuli ensimmäisenä mieleen. Tajusin kyllä, ettei se ole oikein ääkkösten takia, vaikka ei se aina varmaa ole kun Tonin ristikosta onkyse!
41. Jussi vain9.12.2012 klo 00:15
Onko nenää painava HUOMORISTI vai HAJUAISTI, vaiko kumpikaan?
42. Jussi vain9.12.2012 klo 00:16
Siis HUMORISTI
43. Jaska9.12.2012 klo 00:36
Ei kumpikaan. Neljä viimeistä oikein.
44. Jussi vain9.12.2012 klo 01:17
Minulla noin 25 prosenttia ratkomatta yläpuolelta, koska ei viitsinyt/osannut ruveta pakertamaan.

Kerroppa jaska ovatko UIMARIT kosteita, lastaan hakkaavalla LIPSUU? Voisit kertoa mikä ISTI kuvassa on, enköhän pääse näillä loppuun.

No loppukysymys. Onko ketjussa ALEPA. Runon linnustokin olisi hyvä tietää. Saattaa olla, ettei nämäkään avut riitä. Minulla loppuu usko kun toni tekee ristikon.

Aiemmin oli Skyttä, mutta Skytän ideoihin olen jo saanut yhteyden, yhteyden, yhteyden, yhteyden, ....


Näillä luulisi saavan täytettyä - kun olet hereilläkin!.
45. vaari9.12.2012 klo 08:52
Jussin pitäisi nukkua yöllä ! Uimarit,lipsuu ja alepa väärin.
46. Olavi Kivalo9.12.2012 klo 09:57
Onko tämän vastausaika jo umpeutunut, kun vinkkejä jaellaan ja jopa suoria ratkaisujakin?

Slangisanat näyttävät vakiinnuttavan paikkansa ristikoissa - sekä vihjeisssä että ratkaisuissa. Mikäs siinä, koska niiden oivaltaminen antaa yhtälailla elämyksen. Kuitenkin taka-alalle jää ihmetys epäjohdonmukaisuudesta, kun kirjakielen sanojen ympärillä käydään toisaalla kiihkeitäkin keskusteluja, joissa vannotaan purismin nimeen. Ehkä 'akatemia' panee ryhtiä tähän, vaikka sen missio ei ole ainakaan minulle vielä kirkastunut.

Muuten, aloitin ratkaisun vanhasta tutusta vihjeestä, jonka laatija oli tosin modifioinut niin, ettei siitä saanut enää vosua.
47. Pekka9.12.2012 klo 11:51
Onnettomalle: SELITÄ (=SELJETÄ)
48. ässä9.12.2012 klo 12:23
Olavi Kivalo, näissä Iltiksen lauantairistikoissa on yleensä viikon verran vastausaikaa, kyseisessä lehdessä käskettiin lähettää ratkaisut viimeistään 7. 12.
49. Jaska9.12.2012 klo 12:42
Kosteita/humidit, lasta mätkivä/ropsiva, nenää kaivava/epäsiisti.
50. Olavi Kivalo9.12.2012 klo 13:45
Täällä on oikein papukaijamerkin metsästys käynnissä. Jaskallakin on kolme oikein.

Sain tämän ristikon tuttavalta, joka ei halunnut koskeakaan siihen. Mikäs siinä. Tämähän on ihan oiva ristikko. Pidin muutamasta vihjeestä aivan erityisesti: runollisesta "Koiden syömiä" ja viikarimaisesta "Lopuksi pamautettu?"
51. Jaska9.12.2012 klo 15:17
Minulla on kylläkin 112 oikein. Sain tämän ristikon Ilta-Sanomien mukana Citymarketista hintaan 2,50 aikomuksenani koskea siihen lyijykynällä. Minä en aivan erityisesti pitänyt mainituista vihjeistä, tolleen vain ihan tavanomaisesti.
52. kanssaratkoja9.12.2012 klo 20:22
Mikä on "paavin oinaan" piilokirjain?
53. Jussi vain9.12.2012 klo 21:49
Olisiko I, sen sain ratkaisuksi.

Edelleen minulla yläosa kanittaa.

EI AINA ANNA MIELUISTA VASTAUSTA.-->hämärän peitossa
KELTAMUSTA SANKARI samoin
KETJUSSA --> LIEKA?

Tämä ristikko ei ainakaan minulle ollut helppo!
HAAVEILIJAN SELAILEMA--> ELLEN?
54. Jussi vain9.12.2012 klo 21:51
EN oikein koskaan ole saanut otetta Tonin ristikoihin, kaikki tuntuvat olevan saavuttamattomissa.
55. Pekka9.12.2012 klo 23:16
EI AINA ANNA MIELUISTA VASTAUSTA.-->KUVASTIN
KELTAMUSTA SANKARI : REPE (sarjakuvasorsa)
KETJUSSA --> IKEAT
HAAVEILIJAN SELAILEMA--> ATLAS
56. A .10.12.2012 klo 08:54
Mikä tulee alas siihen lennokkijuttuun ? T-ate ? Vai onkohan mulla joku väärin...
57. Viljami10.12.2012 klo 09:44
MONI LENNOKKIIN = TAITE
58. hp10.12.2012 klo 12:02
Täyttyihän tämäkin vihdoin muutaman vinkin avulla, tattista vaan.
59. Jussi vain10.12.2012 klo 19:45
Minulla oikea yläkulma auki

KEIJUN KOHTEESEEN, mitä keijua tarkoitetaan. Margariinia?
Voi antaa aivan oikean vastauksen.

Pääkuvasta HUONOA jotakin?

Kritisoisiin MONI LENNOKKIIN ja ratkaisua TAITE, se tuli ratkaistua, mutta onko oikein vihjata MONI LENNOKKIIN, olisiko vihje pitänyt olla MONIIN. Tuokaan ei toimi olisi parempi olla MONIIN LENNOKKEIHIN?

Minun mielestäni tässä vedetään veteen piirrettyä viivaa, jossa ei ole mitään sääntöjä.

NIIN MONTA KERTAAA --> IKÄÄN?

Tässä mennään mielestäni säännöstöjen ulkopuolelle.

Sain koiden syömiksi YÖPIMEÄT. Miksi?
60. Tuomas L.10.12.2012 klo 20:03
KEIJUN KOHTEESEEN taisi olla KARIES. Hammaskeijusta siis kyse. Pääkuvasta vaakaan lähtevän kokonaisuuden jälkimmäinen sana on PALAUTETTA.

Aamunkoi "syö" yöpimeän. Tämä oli minustakin vaikea vihje oivaltaa, mutta tarjosi sitten yhden ristikon parhaista ahaa-elämyksistä.
61. Pähkinänsärkijä10.12.2012 klo 22:01
Jussi vain 10.12.2012 klo 19:45; tarvitaanhan yhteenkin lennokkiin monta taitetta - etenkin, jos sen kyhää paperiarkista. Vihje oli minusta oivallinen.
62. Jussi vain10.12.2012 klo 22:19
Nyt on kaikki sanat ratkaistu.
Miksi ATERIA on mäkistä
Pari seiskaa, tai mitä ne on TOSI.
Puolet riittää TAIKKA
RUNON LINNUSTOA käöt
mITEN HAAVEILIJAN SELAILEMA ON atlas?
KESKELTÄ vakoisia pikeet?
poika/tytöt TAMI.
Voi lähteä NÄÄTÄ.
Puusta -->ITTI, mikä tämä on?
Naiselle -->ÄIJÄ
Paljon muutakin kummastusta on!

Minusta tässä mennään keksintöjen puolelle, joita ei voi mitenkään ymmärtää.
63. Wexi10.12.2012 klo 22:25
(Tässähän alkaa ko. ristikko hahmottumaan näkemättä:-)

Ne seiskat vois olla ÄLLIÄ?
Pikeepaidat on vakoisia.
Käkönen kukkuu.
Mäkistä, Mäkkärista tuplajuusto Efraimilla.
jne.
64. Wexi10.12.2012 klo 22:26
[...ovat...]
65. Tuomas L.10.12.2012 klo 23:09
PUOLET RIITTÄÄ = TAIKKA: ei tarvitse sanoa koko sanaa TAIKKA, vaan puoletkin eli TAI riittää saman asian ilmaisemiseen.

Ulkomaanmatkoista haaveileva voi selailla Atlas-kartastoa.

VOI LÄHTEÄ PUUSTA on kaksiosainen vihje, josta tulee sanat KÄÄPÄ ja IRTI.

Poika / tytöt lienee väärin, tai sitten vihje ei ole tarkalleen tuollainen. (Ei ole ristikkoa käsillä, vaan muistista vastailen.)
66. Jaska10.12.2012 klo 23:28
Poika on siis RAMI eikä Tami. Vihje oli
POIKA/
TÖTYT
Tavut vaihtaen alemmasta TYTTÖ = MIRA
Seiskojen näköisinä kaksi L-kirjainta eli isot nurin = TOSI
67. Jussi vain11.12.2012 klo 00:27
Tässäpä tämä ratkaisu, ett sillekseen!

Vielä olisin TÖTYT vihjeestä eri mieltä. Eikö vihjeessä olut monikko?
68. Jaska11.12.2012 klo 00:36
Joo takaperin luettuna. Mutta muistaakseni sanoin, että se oli tavunvaihtovihje. Se piti siis lukea etuperin tavut vaihtaen, ensin TYT ja sitten TÖ. Joten RA-MI tavut vaihtaen on MI-RA. Eiköhän tämä nyt riitä, että tollekseen:)
69. Wexi11.12.2012 klo 00:36
Tässä tapauksessa ei ole monikkoa, vaan kaksi tavua; TÖ ja TYT, joiden paikkaa laatija tahtoo vaihdettavan.
70. pelaaja11.12.2012 klo 20:38
Minun oma tykkäämiskeskukseni on varmaan jotenkin kulahtanut, koska en ole päässyt IS-koviksia ratkoessani kokemaan niin huimia positiivisia ahaita kuin useat muut. Tosin olen 'debytoinut' vasta 13 kertaa. (Terveisiä Jaskalle.)Ne 13 kovista eivät toki ole kaikki kokonaan omin avuin auenneet.
Varmaan jatkan, kunnes tavoitan suuret tunteet ja sen jälkeen tietysti sitten jatkan.
71. matami12.12.2012 klo 20:25
innostuin taas kokeilemaan 3sta.
muuten valmista,mutta
jumiuduin tynnyriukosta tulevaan sanaan (serke . at) ?? samoin sotilaalla(irtor . mat)??
minulla ei niistä tule kunnon sanoja.
vieläkö tulee vinkkejä?
72. matami12.12.2012 klo 20:40
jo valkeni..!
kysymyksen kirjoitettuani, hoksasinkin virheet risteävissä sanoissa, ja vot, valmis!!
(osin avuillanne!)
73. Jussi vain12.12.2012 klo 20:48
Näköjään on alistuttava, Vinkkejähän tulee niin paljon kun kukin pyytää. Ovatko kaikki jo asentaneet microsoftin turvaåäivitykset , jotka tulivat tänään. Kip kip!
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *