7207. SK 45

tapio29.11.2012 klo 17:58
Tässä ristikossa ärsyttävän paljon googlattavaa (henkiönimiä, paikannimiä, tv-sarjoja) - toivottavasti tällaiset eivät yleisty SK:ssa, sillä tosi hankala löytää googlellakaan mistä oikein on kyse. Pitkästä aikaa inhokki ristikko.
2. Jukkis29.11.2012 klo 18:37
No eihän tuossa ole yhtäkään sellaista outoa sanaa, joka ei ratkeaisi ongelmitta risteävillä sanoilla. Että sikäli vähän ylimitoitettu valitus taas.

Piti sieltä pari tarkistaa, että mikä on. Eipä ole esim. mitään mielikuvaa tuosta Paavo ja Raili -TV-sarjasta.
3. Maikki29.11.2012 klo 18:39
Tässä on kyseessä Joutsin laatima kakstähtinen.

Henkilönimiä 10 joista yksi kuvavihje ja tv-sarjaan viitattuna vielä yksi henkilönimi.
Vastaussanoissa paikannimiä kaksi sekä pääkuva-aihe.

En pidä mitenkään suurena määränä, varsinkin kun kahdessa nimivihjeessä oli annettuna kaksi nimeä.

En itse pitänyt tätä mitenkään hankalana, vaan hyvinkin tyypillisenä Joutsina.
4. tapio29.11.2012 klo 19:02
Ei valittanutkaan vaikeudesta, mutta mielestäni ihan liikaa kaiken tyyppisiä nimiä, joita sitten piti googlella etsiä ja tarkistaa (osaa en löytänyt heti vaan tarkistin vasta sitten, kun sain risteävillä sanoilla sanan kokoon).
5. tapio29.11.2012 klo 19:22
Suuri nimien määrä sopii hyvin kyllä erikoisristikkoon 'TV-ristikko', joka useissa sanomalehdissä.
6. Maikki29.11.2012 klo 19:29
Tässä on viisi nimivihjettä, jotka sopivat tavalla tai toisella TV-ristikkoon. Jos se on paljon mielestäsi, niin anna olla! Muut nimivihjeet kulkevat muiden taidelajien mukaan.
7. Jukkis29.11.2012 klo 19:32
"osaa en löytänyt heti".

Kannattaa ehkä sun vähän rukata ratkomismetodiasi. Eihän siinä nyt ole järkeä, että ekana rupeaa outoja nimiä netistä etsimään. Täytä ensin ne sanat, jotka keksit muutenkin ja sitten jos uteliaisuutta piisaa, voi tarkistella risteävien avulla tulleita outoja sanoja.

Tosin kun sulle tuntuu olevan kovin vastenmielistä ottaa selville ennestään tuntemattomien sanojen taustaa, niin eikö olisi parempi vaan jättää ne jälkikäteen googlaamiset tekemättä?
8. tapio29.11.2012 klo 19:47
No teen lähinnä ratkaisun tarkistamiseksi. Joskus ihan mielenkiintoisiakin tietoja esille (viimeksi täyttämissäni ristikoissa aika monta virolaista henkilöä). Joskus nimien tarkistelu kuuluu kategoriaan EVVK.
9. Funny29.11.2012 klo 19:55
EVVK-asenne ei sovellu ratkojille. Milloinka ymmärrät sen?
10. tapio29.11.2012 klo 19:55
Tässä yhteensä kuusi henkilö-, paikan- tai tuotenimeä piti tarkistaa joko googlaamalla tai Ratkojat-sivuston avulla. Ei nyt ihan kohtuutonta, mutta noita saisi vaan mielellään olla vähemmän.
11. Jukkis29.11.2012 klo 20:02
Miten niin "piti tarkistaa"? Kuka pakotti?
12. EVVK29.11.2012 klo 20:05
Elä Valita, Vaan Keskity.
13. tapio29.11.2012 klo 20:11
Piti tarkistaa - tarkoitan sitä, että voisi varmistua ratkaisun oikellisuudesta. No tämän säikeen ydin valitus on vain siinä, että henkilönimet eivät ole kovin kivoja. Ne joko tietää liian helposti tai joutuu etsimään netistä. Mitään ahaa-elämystä ne eivät yleensä synnytä.
14. Jaska29.11.2012 klo 21:15
On niitä kivojakin nimiä, esim. 16.11. 2012 22:35 säikeessä 6281 Tämän sanan haluaisin ristikkoon 2.
15. Jukkis30.11.2012 klo 16:18
Onhan Tapio tässä kuitenkin sen verran asialinjalla, että hyvä yleissääntö lienee se, että mitä enemmän ristikon ratkaisusanoissa on erisnimiä, sitä huonompi ristikko on kyseessä.

Mutta ei tämä SK:n ristikko tässä(kään) mielessä ole mitenkään huono. Lehtipisteistä löytyy pilvin pimein ristikkoja, joiden sanastoa ei sen kummemmin ole mietitty, kunhan (ilmeisesti tietokoneelta) on saatu jotain sanoja ristiin, ja niistä sitten erisnimiä voi olla vaikka melkein puolet.
16. Eki30.11.2012 klo 16:24
Yleissääntönä kyllä, mutta sitten pitää muistaa, että maantieteelliset erisnimet ovat usein jopa erinomaisia, erisnimistäkin Schwarzenegger, Zyskowicz ym. samoin.
17. Matti30.11.2012 klo 19:40
Schjerfbeckiä en ole juuri tavannut ristikoissa.
18. Eki30.11.2012 klo 19:48
Kyllä ne kaikki ovat joskus olleet.
19. tapio30.11.2012 klo 19:50
SK:n kahden tähden ristikoista pidän eniten Pihlajamäen ristikoista. Niissä suht. vähän erisnimiä ja jekkuja.

Parissa Tonin kaksitähtisessä kyse oikeastaan helpotetuista kolmitähtisestä, sillä kaksitähtisiksi suht. paljon jekkuja. Sen verran helpompia kumminkin, että pystyy tekemään TV:tä katsellessa (kolmitähtiset vaativat vireyttä ja keskittymistä).
20. Jaska30.11.2012 klo 20:16
Eikös Riku Rosenvallilla ollut alkuvuodesta Schjerfbeck IS-koviksen vasemmassa yläkulmassa. Vai missä se oli? Pännii, kun en muista tarkemmin.
21. RR30.11.2012 klo 20:40
Ei ollut mulla. Oli Jari Haapa-aholla viime vuoden joulusepossa. Muita nimiä on ristikoissani kyllä yllin Kyllin. Ainakin Minoque oli joskus.
22. Eki30.11.2012 klo 20:53
Oikea kirjoitusasu kylläkin Minogue.
23. RR30.11.2012 klo 21:16
Hups!
24. Jaska30.11.2012 klo 21:44
Haapa-aho ja Jouluseppo tietenkin. Sijainti oli sentään oikein.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *