KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN - 315

7201. Kirjailijat ketjuun - 315

Maikki26.11.2012 klo 12:36
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én, -een tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa myös kahdesta niitä edeltävästä eri aakkosesta, esim. Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta, Kathleenin h:sta tai l:stä, Colleenin o:sta tai l:stä, mutta Helenistä vain l:llä, koska seuraava on e.
Mikäli nimessä on Jr. ja Sr. tai järjestyslukua osoittava merkki (esim. III) laitetaan ne nimen loppuun pilkulla erotettuna. Esim. näin Remley, Theodore P., Jr.
Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.
Jos nimessä on von, de tai muu aatelisuutta ilmaiseva liitesana, merkitään se sulkeisiin, eikä sitä käytetä jatkona.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!

Lähettäjä: Eki 26.11.2012 klo 12:05
Eran Dolev (Allenby's Military Medicine - Life and Death: World War I Palestine)
2. Maikki26.11.2012 klo 12:37
Veikko Lindberg (Unelmat vahvistavat sydäntä. 71 v. savukoskelainen pappi ja palokuntamies ajoi polkupyörällä 1300 km viime kesänä Savukoskelta syntymäseudulleen Tuusulaan, ja teki matkasta tämän kirjan.)
3. Eki26.11.2012 klo 12:39
Gaylord Dold (Samedi's Knapsack)
4. Eki26.11.2012 klo 12:39
(Kiitollisenakin!)
5. Maikki26.11.2012 klo 12:41
Laakso, Johanna (Komin kansan ensimmäinen runoilija: 150 vuotta I. A. Kuratovin syntymästä; toim.)
6. Eki26.11.2012 klo 12:53
Auriel Douglas (The Grammar Bible - Everything You Always Wanted to Know About Grammar but Didn't Know Whom to Ask; toinen tek.)
7. Maikki26.11.2012 klo 13:23
Somppi, Taija (Parantavat rasvat; toinen tekijä)
8. Eki26.11.2012 klo 13:25
Jaeger, Gary (Repression, Integrity and Practical Reasoning)
9. Maikki26.11.2012 klo 13:33
Rantala, Leif (Kuolan niemimaalla käyneiden suomalaisten tiedemiesten matkakertomuksia; toim.)
10. Eki26.11.2012 klo 13:35
Fricke, Walter (Sudden Strangers; toinen tek.)
11. Maikki26.11.2012 klo 13:39
Eva Pietarinen (Trio)
12. Eki26.11.2012 klo 13:41
Robert James (Popular Culture and Working-class Taste in Britain, 1930-39 - A Round of Cheap Diversions?)
13. Maikki26.11.2012 klo 13:43
Sam Binnie (The Wedding Diaries)
14. Eki26.11.2012 klo 15:57
Ian Wynd (Video Production - Putting Theory into Practice; toinen tek.)
15. Maikki26.11.2012 klo 16:13
D. J. Kirkby (Without Alice)
16. Eki26.11.2012 klo 16:20
Bill Jordan (Social Work and Social Policy under Austerity; toinen tek.)
17. Maikki26.11.2012 klo 16:45
Avery, James K. (Essentials of Oral Histology and Embryology; toinen tekijä)
18. Eki26.11.2012 klo 17:08
Michael Strumpf (The Grammar Bible - Everything You Always Wanted to Know About Grammar but Didn't Know Whom to Ask; toinen tek.)
19. Eki26.11.2012 klo 17:09
Strumpf, Michael (The Grammar Bible - Everything You Always Wanted to Know About Grammar but Didn't Know Whom to Ask; toinen tek.)
20. Maikki26.11.2012 klo 18:23
Lori K. Garrett (Get Ready for A&P for Nursing and Healthcare; 1/3)
21. Eki26.11.2012 klo 21:08
Taylor-Gooby, Peter (Ideas and Welfare State Reform in Western Europe; toim.)
22. Maikki26.11.2012 klo 21:43
Riley, Lucinda (The Light Behind The Window)
23. Eki26.11.2012 klo 21:52
Anthony Tedesco (Online Markets for Writers - How to Make Money by Selling Your Writing On the Internet; toinen tek.)
24. Maikki26.11.2012 klo 22:01
Chiego, Daniel J., Jr. (Essentials of Oral Histology and Embryology; toinen tekijä)
25. Eki26.11.2012 klo 23:32
Joe Jackson (Atlantic Fever - Lindbergh, His Competitors, and the Race to Cross the Atlantic)
26. Maikki27.11.2012 klo 11:30
Nicky Pellegrino (When in Rome)
27. Wexi27.11.2012 klo 12:04
Nieminen, Jussi "hermit" (Kuntoutujan tie)

[Koosteessa on Nieminen, Jussi, mutta on ilmeisesti eri Jussi]
28. Maikki27.11.2012 klo 12:19
Steven Pryjmachuk (Mental Health Nursing)

(Antaa mennä vaan. Näyttää olevan kirjan kannessakin tuo Hermit)
29. Eki27.11.2012 klo 12:27
Kimio Kase (Asian versus Western Management Thinking - Its Culture-Bound Nature; toinen tek.)
30. Maikki27.11.2012 klo 12:37
Stan Mutsatsa (Medicines Management in Mental Health Nursing)
31. Eki27.11.2012 klo 14:03
Alesia Slocum (Asian versus Western Management Thinking - Its Culture-Bound Nature; toinen tek.)

(kuis vais)
32. Maikki27.11.2012 klo 14:24
Morrison, Andrew P. (Essential Papers on Narcissism)

(ed.)
33. Eki27.11.2012 klo 15:09
Wallace, Joseph (A Gathering of Wonders)
34. Maikki27.11.2012 klo 15:12
Pearl Shihab (Get Ready for A&P for Nursing and Healthcare; 1(3)
35. Eki27.11.2012 klo 16:30
Beverly M. Weber (Violence and Gender in the "New" Europe - Islam in German Culture)
36. Maikki27.11.2012 klo 16:36
Rosanna Ley (The Villa)
37. Eki27.11.2012 klo 16:39
Eric D. Weitz (Fascism and Neofascism - Critical Writings on the Radical Right in Europe; toinen toim.)
38. Maikki27.11.2012 klo 16:40
Z. A. Maxfield (The Long Way Home)
39. Eki27.11.2012 klo 17:27
David Weitzman (A Subway for New York)
40. Maikki27.11.2012 klo 17:43
Ailsa Clarke (Get Ready for A&P for Nursing and Healthcare; 1/3)
41. Eki27.11.2012 klo 19:03
Kathryn Williams (Pizza, Love, and Other Stuff That Made Me Famous)
42. Maikki27.11.2012 klo 19:16
Muamba, Fabrice (I'm Still Standing)
43. Eki27.11.2012 klo 19:42
Carol Lynch Williams (Miles from Ordinary)
44. Maikki27.11.2012 klo 20:09
M. R. Cornelius (The Ups and Downs of Being Dead)
45. Eki27.11.2012 klo 20:27
Sharon Wood (Italian Women Writing; toim.)
46. Maikki27.11.2012 klo 20:52
Danny A. Davis (M&A Integration: How to Do it - Planning and Delivering M&A Integration for Business Success)

(Kuin vain)
47. Eki27.11.2012 klo 22:01
Angelica Fenner (Fascism and Neofascism - Critical Writings on the Radical Right in Europe; toinen toim.)
48. Maikki27.11.2012 klo 22:27
R. M. Guéra (Scalped; toinen tekijä)
49. Eki27.11.2012 klo 23:56
Rose Weitz (Rapunzel's Daughters)
50. Maikki28.11.2012 klo 12:21
Zombo, Carol (Copywriting Rules!)
51. Eki28.11.2012 klo 18:42
Landolt, Hermann (An Anthology of Ismaili Literature - A Shi'i Vision of Islam; yksi toim.)
52. Maikki28.11.2012 klo 19:15
Aaron, Jason (Scalped; toinen tekijä)
53. Eki28.11.2012 klo 19:28
Norman Levine (Marx's Discourse with Hegel)
54. Maikki28.11.2012 klo 19:42
Newman, Stella (Pear Shaped)
55. Eki28.11.2012 klo 20:46
Levit, Daphna (Israeli Rejectionism - A Hidden Agenda in the Middle East Peace Process; toinen tek.)
56. Maikki28.11.2012 klo 21:48
Akira Toriyama (Dragon Ball Z)
57. Eki28.11.2012 klo 23:29
Mark Drakeford (Social Work and Social Policy under Austerity; toinen tek.)
58. Maikki28.11.2012 klo 23:59
Donald E. Willmann (Foundations of Periodontics for the Dental Hygienist<, toinen tekijä)
59. Eki29.11.2012 klo 00:12
Amit, Zalman (Israeli Rejectionism - A Hidden Agenda in the Middle East Peace Process; toinen tek.)
60. Maikki29.11.2012 klo 00:16
Amy M. Karch (Focus on Nursing Pharmacology)

(Nukkumaan!)
61. Eki29.11.2012 klo 00:28
Caroline O. N. Moser (Victims, Perpetrators or Actors? - Gender, Armed Conflict and Political Violence; toinen toim.)
62. Maikki29.11.2012 klo 12:09
Richardson, Matthew (The Inbetweeners A-Z; toinen tekijä)
63. Eki29.11.2012 klo 12:29
Washington, George R. R. (A Game of Groans)
64. Maikki29.11.2012 klo 12:46
Richard Rowe (The A-Z of Welsh Rugby)

(Kuis vais)
65. Eki29.11.2012 klo 15:46
Winick, Judd (Pedro and Me)
66. Maikki29.11.2012 klo 16:47
Dodgson, Mike (The Inbetweeners A-Z; toinen tekijä)
67. Eki29.11.2012 klo 17:12
Elsbeth S. Woody (Handbuilding Ceramic Forms)
68. Maikki29.11.2012 klo 17:26
Danielewski, Mark Z. (The Whalestoe Letters)
69. Eki29.11.2012 klo 17:35
Katie Wright (International Migration, Development and Human Wellbeing)
70. Maikki29.11.2012 klo 17:47
Henry, Veronica (Just A Family Affair)
71. Eki29.11.2012 klo 18:31
Clark, Fiona (Victims, Perpetrators or Actors? - Gender, Armed Conflict and Political Violence; toinen toim.)
72. Maikki29.11.2012 klo 18:44
Alec Grant (Communication and Interpersonal Skills in Nursing; toinem tekijä)
73. Eki29.11.2012 klo 19:05
Tedesco, Paul (Online Markets for Writers - How to Make Money by Selling Your Writing On the Internet; toinen tek.)
74. Maikki29.11.2012 klo 19:30
Long, Martha (Ma, I've Reached for the Moon an I'm Hittin the Stars)
75. Eki29.11.2012 klo 21:22
Adrian Winnett (Towards a Collaborative Environment Research Agenda)
76. Maikki29.11.2012 klo 22:05
Tony Crisp (Dream Dictionary)
77. Eki29.11.2012 klo 22:08
Patricia J. Williams (Seeing a Color-Blind Future)
78. Maikki29.11.2012 klo 22:11
Maier, Pat (Study Skills for Nursing and Healthcare Students; 1/3)
79. Eki29.11.2012 klo 22:16
Terry M. Williams (Making Essential Choices with Scant Information - Front-end Decision Making in Major Projects; yksi toim.)
80. Maikki29.11.2012 klo 22:21
Matthew Bishop (Economics)
81. Eki29.11.2012 klo 22:50
Peter Wende (A History of Germany)
82. Maikki29.11.2012 klo 23:00
Drew Knowles (Route 66 Adventure Handbook)

(Olikohan Raittisella jo tämä mukana?)
83. Eki29.11.2012 klo 23:10
Samira Sheikh (An Anthology of Ismaili Literature - A Shi'i Vision of Islam; yksi toim.)
84. Maikki29.11.2012 klo 23:15
Hinckley, Jim (Ghost Towns of Route 66)
85. Eki29.11.2012 klo 23:40
Martin Welton (Feeling Theatre)
86. Maikki29.11.2012 klo 23:51
Nick Baldwin (The Automobile Magazine's A-Z of Cars of the 1920s)
87. Eki30.11.2012 klo 00:21
Ian Whyte (World Without End - Environmental Disaster and the Collapse of Empires)
88. Maikki30.11.2012 klo 00:23
Timmins, Fiona (Clinical Skills in Children's Nursing; 1/3)
89. Eki30.11.2012 klo 00:35
Amy Willesee (Love and Death in Kathmandu; toinen tek.)
90. Maikki30.11.2012 klo 11:58
Steve Wells (Killer Cuvee: Winemaker Series)
91. Eki30.11.2012 klo 13:03
Sunnevåg, Kjell (Making Essential Choices with Scant Information - Front-end Decision Making in Major Projects; yksi toim.)
92. Maikki30.11.2012 klo 13:27
Lisa Strick (Learning Disabilities; toinen tekijä)
93. Eki30.11.2012 klo 14:27
Knut Samset (Making Essential Choices with Scant Information - Front-end Decision Making in Major Projects; yksi toim.)
94. Maikki30.11.2012 klo 14:46
Talbot, Pat (Key Concepts in Learning Disabilities; 1/3 toim.)
95. Eki30.11.2012 klo 15:25
Alperovitz, Gar (Atomic Diplomacy: Hiroshima and Potsdam - The Use of the Atomic Bomb and the American Confrontation with Soviet Power)
96. Maikki30.11.2012 klo 16:15
R. E. Butler (A Bead of Blood)
97. Eki30.11.2012 klo 16:22
Rangel, Charles B. (And I Haven't Had a Bad Day Since; toinen tek.)
98. Maikki30.11.2012 klo 16:52
Ben Cohen (Ben and Jerry's Homemade Ice Cream and Dessert Book; 1/3)
99. Eki30.11.2012 klo 18:12
Horst Rechelbacher (Aveda Rituals - A Daily Guide to Natural Beauty and Health)
100. Maikki30.11.2012 klo 18:51
Robert S. Blackham (The J.R.R. Tolkien Miscellany)
101. Eki30.11.2012 klo 19:35
Marsha Recknagel (If Nights Could Talk)
102. Maikki30.11.2012 klo 20:18
Lisa Mondello (All I Want for Christmas is You)
103. Eki30.11.2012 klo 20:53
Leon Wynter (And I Haven't Had a Bad Day Since; toinen tek.)
104. Maikki30.11.2012 klo 21:59
Robert R. Provine (Curious Behavior: Yawning, Laughing, Hiccupping, and Beyond)
105. Eki1.12.2012 klo 10:38
Nikolopoulos, Andreas (Negotiating Strategically - One Versus All)
106. Maikki1.12.2012 klo 11:49
Sebastian Seung (Connectome: How the Brain's Wiring Makes Us Who We Are)

(Kuis vais)
107. Eki1.12.2012 klo 12:14
Gier, Jaclyn J. (Mining Women - Gender in the Development of a Global Industry, 1670 to the Present; toinen toim.)
108. Maikki1.12.2012 klo 12:26
Jacquelynn Luben (Pick 'N' Mix; 1/7)
109. Eki1.12.2012 klo 12:40
Bernhard Giesen (Iconic Power - Materiality and Meaning in Social Life; yksi toim.)
110. Maikki1.12.2012 klo 13:04
Steffen, P. M. (The Profiler's Daughter)
111. Eki1.12.2012 klo 13:09
Peter Gatrell (Warlands - Population Resettlement and State Reconstruction in the Soviet-East European Borderlands, 1945-50; toinen toim.)
112. Maikki1.12.2012 klo 13:10
Lake, Paul (I'm Not Really Here)
113. Eki1.12.2012 klo 13:18
Lincoln Geraghty (Living with Star Trek - American Culture and the Star Trek Universe)
114. Maikki1.12.2012 klo 13:30
Tim Shallice (The Organisation of Mind; toinen tekijä)
115. Eki1.12.2012 klo 13:32
Christine Geraghty (My Beautiful Laundrette - The British Film Guide 9)
116. Maikki1.12.2012 klo 13:46
Terri Passenger (ADHD Autism, Dyslexia and Dyspraxia; toinen tekijä)
117. Eki1.12.2012 klo 13:59
Ricardo Gottschalk (The Basel Capital Accords in Developing Countries - Challenges for Development Finance; toim.)
118. Maikki1.12.2012 klo 14:57
Kutscher, Martin L. (Kids in the Syndrome Mix of ADHD; 1/3)
119. Eki1.12.2012 klo 14:59
Liesl Graz (The Turbulent Gulf - People, Politics and Power)
120. Maikki1.12.2012 klo 15:12
Zack O'Malley Greenburg (Empire State of Mind)
121. Eki1.12.2012 klo 16:18
Gray, Marlow (Numerology for Newlyweds; toinen tek.)
122. Maikki1.12.2012 klo 16:26
Willie Wit (Pick 'N' Mix; 1/7)
123. Eki1.12.2012 klo 16:32
Trevor R. Griffiths (The Tempest - Shakespeare Handbooks)
124. Maikki1.12.2012 klo 16:46
Hall, Judy (Crystal Prescriptions)
125. Eki1.12.2012 klo 16:55
David M. Gross (Fast Company - A Memoir of Life, Love, and Motorcycles in Italy)
126. Maikki1.12.2012 klo 18:13
Showell, Billy (Billy Showell's A-Z of Flower Portraits)
127. Eki2.12.2012 klo 09:37
Linda Williams Aber (101 Activities For Siblings Who Squabble- Projects And Games To Entertain And Keep The Peace)
128. Maikki2.12.2012 klo 11:42
Rucka, Greg (Batwoman: Elegy; toinen tekijä)
129. Eki2.12.2012 klo 11:48
Gabriele Abels (Gendering the European Union - New Approaches to Old Democratic Deficits; toinen toim.)
130. Maikki2.12.2012 klo 12:09
Loeb, Jeph (Batman Dark Victory TP; toinen tekijä)
131. Eki2.12.2012 klo 12:17
Perween Hasan (Sultans and Mosques - The Early Muslim Architecture of Bangladesh)

(kuis päis vais)
132. Maikki2.12.2012 klo 12:25
Williams, J. H., III (Batwoman: Elegy; toinen tekijä)
133. Eki2.12.2012 klo 13:19
Hessenius, Barry (Hardball Lobbying for Nonprofits - Real Advocacy for Nonprofits in the New Century)
134. Maikki2.12.2012 klo 13:34
Richard P. Cooper (The Organisation of Mind; toinen tekijä)

(Atte Blom äänessä parhaillaan YLE Suomessa, Miten minusta tuli minä, muistaakseni myös uusitaan viikolla jonain iltana,)
135. Eki2.12.2012 klo 14:06
Robin Higham (The Military History of Tsarist Russia; toinen toim.)


(Areenassa sitä voi kuunnella kuukauden ajan.)
136. Maikki2.12.2012 klo 14:25
Mason, Tom (Key Concepts in Learning Disabilities; 1/3 toim,)
137. Eki2.12.2012 klo 15:00
Martin Hoch (The Second Crusade - Scope and Consequences; toinen toim.)
138. m2.12.2012 klo 15:11
Carmine Di Giandomenico (X-Men: Magneto Testament TPB; toinen tekijä)
139. Eki2.12.2012 klo 15:57
Charles Higham (Howard Hughes: The Secret Life)
140. Maikki2.12.2012 klo 16:44
Martin Hickman (Dial M for Murdoch; toinen tekijä)
141. Eki2.12.2012 klo 18:10
Alexander, Jeffrey C. (Iconic Power - Materiality and Meaning in Social Life; yksi toim.)
142. Maikki2.12.2012 klo 18:14
Carter, David C. M. (Breakthrough: Learn the secrets of the world's leading mentor and become the best you can be)
143. Eki2.12.2012 klo 19:26
Christopher Z. Hobson (Blake and Homosexuality)
144. Maikki2.12.2012 klo 20:30
O'Hearn, Kate (Pegasus and the Origins of Olympus)
145. Eki2.12.2012 klo 22:24
Tony Horkins (Led Zeppelin)
146. Maikki2.12.2012 klo 22:38
Sara Maitland (Gossip from the Forest)
147. Eki2.12.2012 klo 23:27
Dominik Bartmanski (Iconic Power - Materiality and Meaning in Social Life; yksi toim.)
148. Maikki2.12.2012 klo 23:47
Kirsty Gunn (The Big Music. And Good Night!)
149. Eki2.12.2012 klo 23:55
Urna Gray (Numerology for Newlyweds; toinen tek.)
150. Maikki3.12.2012 klo 12:31
Astbury, Geoff (Key Concepts in Learning Disabilities; 1/3 toim.)
151. Eki3.12.2012 klo 13:20
Fieldhouse, David K. (Kurds, Arabs and Britons - The Memoir of Col. W.A. Lyon in Kurdistan, 1918-1945)
152. Maikki3.12.2012 klo 13:29
Donovan Hohn (Moby-Duck: The True Story of 28,800 bath Toys Lost at Sea)
153. Eki3.12.2012 klo 14:51
Hale, Sandra (Community Interpreting - Research and Practice in Applied Linguistics)
154. Maikki3.12.2012 klo 15:43
Robert R. Wolff (Kids in the Syndrome Mix of ADHD; 1/3)
155. Eki3.12.2012 klo 16:14
Fabian Hilfrich (Debating American Exceptionalism - Empire and Democracy in the Wake of the Spanish-American War)
156. Maikki3.12.2012 klo 16:50
Hutson, Matthew (The 7 Laws of Magical Thinking)
157. Eki3.12.2012 klo 18:14
Wolfgang Hildesheimer (Mozart)
158. Maikki3.12.2012 klo 18:54
Reid, Terri (Broken Promises)
159. Eki3.12.2012 klo 19:22
Richard Howard (Inner Voices)
160. Maikki3.12.2012 klo 19:49
D. J. Molles (The Remaining: Refugees)
161. Eki3.12.2012 klo 19:56
Steen Høyrup (Employee-Driven Innovation - A New Approach; yksi toim.)
162. Maikki3.12.2012 klo 20:22
Peter P. Greweling (Chocolates and Confections)
163. Eki3.12.2012 klo 21:03
N. J. Higham (The Convert Kings - Power and Religious Affiliation in Early Anglo-Saxon England)
164. Maikki3.12.2012 klo 22:00
Moore, C. P. (Secret of the Nexus)
165. Eki3.12.2012 klo 22:16
Phillips, Jonathan (The Second Crusade - Scope and Consequences; toinen toim.)
166. Maikki3.12.2012 klo 22:28
Arnold Mindell (Processmind)
167. Eki3.12.2012 klo 23:29
Lotz, Maja (Employee-Driven Innovation - A New Approach; yksi toim.)
168. Maikki3.12.2012 klo 23:36
Jerry Greenfield (Ben and Jerry's Homemade Ice Cream and Dessert Book; 1/3)
169. Eki3.12.2012 klo 23:40
Dennis P. Hupchick (The Palgrave Concise Historical Atlas of the Balkans; toinen tek.)
170. Maikki3.12.2012 klo 23:43
Claudia Hammond (Time Warped)
171. Eki3.12.2012 klo 23:54
Daniel D. Hutto (Wittgenstein and the End of Philosophy - Neither Theory nor Therapy)
172. Maikki4.12.2012 klo 00:13
Terrell, Colin (ADHD Autism, Dyslexia and Dyspraxia; toinen tekijä)

(Päätty peli alkaa yö, huomiseen… Tai ainakin puolillepäivin.)
173. Eki4.12.2012 klo 00:16
Nick Baron (Warlands - Population Resettlement and State Reconstruction in the Soviet-East European Borderlands, 1945-50; toinen toim.)


(Jaa juu joo)
174. Maikki4.12.2012 klo 11:47
Niemann, Derek (Birds in a Cage)
175. Eki4.12.2012 klo 11:57
Kirsten Møller (Employee-Driven Innovation - A New Approach; yksi toim.)
176. Maikki4.12.2012 klo 11:59
Recht , Z. A. (Survivors)
177. Eki4.12.2012 klo 12:02
Aaltonen Mika (Mr & Mrs Future ja 5 suurta kysymystä; toinen tek.)
178. (Eki)4.12.2012 klo 12:03
(pilikku unoohtu)
179. Maikki4.12.2012 klo 12:18
Kotter, John P. (The Heart of Change< toinen tekij.


(ja mulla merkistö sekaisin)
180. Eki4.12.2012 klo 14:09
Pekka Tani (Kliininen neuropsykiatria; yksi tek.)
181. Maikki4.12.2012 klo 14:23
Ivor G. Chestnutt (Churchill's Pocketbooks Clinical Dentistry; toinen tekijä)
182. Eki4.12.2012 klo 15:34
Thermes, Jennifer (Maggie & Oliver or A Bone of One's Own; toinen tek.)
183. Maikki4.12.2012 klo 15:51
Richard Boyatzis (Primal Leadership; 1/3)
184. Eki4.12.2012 klo 17:18
Sainio, Markku (Kliininen neuropsykiatria; yksi tek.)
185. Maikki4.12.2012 klo 17:31
Kenyon, T. K. (Rabid)
186. Eki4.12.2012 klo 17:36
Kati Juva (Kliininen neuropsykiatria; yksi tek.)
187. Maikki4.12.2012 klo 17:48
V. R. Marks (The Thief)
188. Eki4.12.2012 klo 19:27
Kalska, Hely (Kliininen neuropsykiatria; yksi tek.)
189. Maikki4.12.2012 klo 19:55
Larson, B. V. (Empire)
190. Eki4.12.2012 klo 20:47
Bonnafous-Boucher, Maria (Employee-Driven Innovation - A New Approach; yksi toim.)
191. Maikki4.12.2012 klo 21:38
Annie McKee (Primal Leadership; 1/3)
192. Eki4.12.2012 klo 21:41
Kervinen, Martti (MAOL-taulukot: matematiikka, fysiikka, kemia; yksi tek.)
193. Maikki4.12.2012 klo 22:03
Tony Blackman (Victor Boys)
194. Eki4.12.2012 klo 22:09
Anna Blom (Galleri 7; yksi tek.)
195. Maikki4.12.2012 klo 22:14
McDonald, M. P. (Mark Taylor: Genesis)


(Saapi kääntääki)
196. Eki4.12.2012 klo 23:26
Paasonen, Marko (Galleri 7; yksi tek.)
197. Maikki4.12.2012 klo 23:39
Kline, L. V. (Why Online Marketing Matters - How Small Business Can Get More Customers, Sales & Profits)
198. Eki5.12.2012 klo 00:00
Valerie Hobbs (Maggie & Oliver or A Bone of One's Own; toinen tek.)
199. Maikki5.12.2012 klo 00:17
Butterworth, William E.,IV (Empire and Honor; toinen tekijä)
200. Eki5.12.2012 klo 00:30
Väinö Turjanmaa (Kliinisen fysiologian perusteet; yksi tek.)
201. Wexi5.12.2012 klo 00:45
Asko Vilkuna (Kansallisten tieteiden ja kotiseuduntutkimuksen historiaa; toinen tekijä)
202. Maikki5.12.2012 klo 00:47
(Mahtaako tuo jatko olla oikea, se on IV järjestysluku?)
203. Maikki5.12.2012 klo 12:35
(Paikkaan tuon jatkovirheen)

Manninen, Sulevi (Levoton päivä)

ja jatkan

A. E. Douglas (The Insects: Structure and Function; 1/3)
204. ?5.12.2012 klo 12:39
(Mihinkä kohtaan tuo Manninen, Sulevi tulee?)
205. ?5.12.2012 klo 12:41
[Keksinkin jo. Oman nimesi perään.)
206. (Maikki)5.12.2012 klo 12:43
(sehän on vain virheen paikkaus, ei suoranainen jatko, ei haitanne?)
207. Eki5.12.2012 klo 12:53
Salonen, Anssi (Galleri 7; yksi tek.)


(Jaa että järjestysluku ohitetaan...)
208. Maikki5.12.2012 klo 13:17
(Löysin kaksi IV yhdistelmää, kummastakaan ei ole jatkettu.)

Simpson, S. J. (The Insects: Structure and Function; 1/3)
209. Eki5.12.2012 klo 13:45
Jamil Hilal (Where Now for Palestine? - The Demise of the Two State Solution)
210. Maikki5.12.2012 klo 14:08
Lewis, Jon E. (The Mammoth Book of Native Americans: The Story of America's Original Inhabitants in All Its Beauty, Magic, Truth and Tragedy)
211. Eki5.12.2012 klo 14:16
Esko Länsimies (Kliinisen fysiologian perusteet; yksi tek.)
212. Maikki5.12.2012 klo 14:54
Seymour, P. (How to Be Happier)
213. Eki5.12.2012 klo 14:58
Pekka Meriläinen (MAOL-taulukot: matematiikka, fysiikka, kemia; yksi tek.)
214. Maikki5.12.2012 klo 15:05
Norton, Neil S. (Netter's Head and Neck Anatomy for Dentistry)
215. Eki5.12.2012 klo 16:18
Savolainen, Sauli (Kliinisen fysiologian perusteet; yksi tek.)
216. Maikki5.12.2012 klo 17:05
Lynn E. Connolly (Elisabeth III)
217. Eki5.12.2012 klo 18:20
Ying Ying Zhang (Asian versus Western Management Thinking - Its Culture-Bound Nature; toinen tek.)
218. Maikki5.12.2012 klo 18:34
Gerbarg, Patricia L. (The Healing Power of the Breath; toinen tekijä)
219. Eki5.12.2012 klo 19:20
Ahonen, Aapo (Kliinisen fysiologian perusteet; yksi tek.)
220. Maikki5.12.2012 klo 20:13
Pearson, Judith E. (Why Do I Keep Doing This!!)
221. Eki5.12.2012 klo 20:27
Hartiala, Jaakko (Kliinisen fysiologian perusteet; yksi tek.)
222. Maikki5.12.2012 klo 20:43
Kathryn Bonella (Hotel K: The Shocking Inside Story of Bali's Most Notorious Jail)
223. Eki5.12.2012 klo 21:13
Lea Karkela (MAOL-taulukot: matematiikka, fysiikka, kemia; yksi tek.)
224. Maikki5.12.2012 klo 21:46
Angela Yuriko Smith (End of Mae)
225. Eki6.12.2012 klo 12:10
Hasse, Cathrine (Employee-Driven Innovation - A New Approach; yksi toim.)
226. Maikki6.12.2012 klo 12:23
Nelson-Jones, Richard (Theory and Practice of Counselling and Therapy)
227. Eki6.12.2012 klo 12:41
Rolf Jensen (Mr & Mrs Future ja 5 suurta kysymystä; toinen tek.)
228. Maikki6.12.2012 klo 12:45
Smith, Corinne (Learning Disabilities; toinen tekijä)
229. Eki6.12.2012 klo 13:04
Esko Vanninen (Kliinisen fysiologian perusteet; yksi tek.)
230. Maikki6.12.2012 klo 13:10
Everington, James (First Time Buyers)
231. Eki6.12.2012 klo 14:12
Sari Kaunisto (Galleri 7; yksi tek.)
232. Maikki6.12.2012 klo 14:52
Timm, Bruce (Batman - Mad Love and Other Stories<, toinen tekijä)
233. Eki6.12.2012 klo 16:00
Cox, Harold E. (The Palgrave Concise Historical Atlas of the Balkans; toinen tek.)
234. Maikki6.12.2012 klo 16:28
D'Lacey, Joseph (Blood Fugue)
235. Eki6.12.2012 klo 16:33
Hublin, Christer (Kliininen neuropsykiatria; yksi tek.)
236. Maikki6.12.2012 klo 16:57
Robert Swartwood (Spooky Nook)
237. Eki6.12.2012 klo 17:35
Dale Purves (Neuroscience; yksi tek.)
238. Maikki6.12.2012 klo 17:40
Vaihdan säikeen.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *