KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN - 314

7192. Kirjailijat ketjuun - 314

Maikki17.11.2012 klo 15:12
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én, -een tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa myös kahdesta niitä edeltävästä eri aakkosesta, esim. Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta, Kathleenin h:sta tai l:stä, Colleenin o:sta tai l:stä, mutta Helenistä vain l:llä, koska seuraava on e.
Mikäli nimessä on Jr. ja Sr. tai järjestyslukua osoittava merkki (esim. III) laitetaan ne nimen loppuun pilkulla erotettuna. Esim. näin Remley, Theodore P., Jr.
Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.
Jos nimessä on von, de tai muu aatelisuutta ilmaiseva liitesana, merkitään se sulkeisiin, eikä sitä käytetä jatkona.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!

Lähettäjä: Eki 17.11.2012 klo 15:02

Lynne Barasch (Owney, the Mail-Pouch Pooch; toinen tek.)
2. Maikki17.11.2012 klo 15:13
Harry Lönnroth (Tampere kieliyhteisönä; toim.)
3. Eki17.11.2012 klo 15:17
Tara Bennett-Goleman (Emotional Alchemy)
4. Eki17.11.2012 klo 15:18
(... ja kiitokset...)
5. Maikki17.11.2012 klo 15:21
Antonina Koptajeva (Kirurgin vaimo)
6. Eki17.11.2012 klo 15:23
Veronika Bennholdt-Thomsen (There Is An Alternative - Subsistence and Worldwide Resistance to Corporate Globalization; yksi toim.)
7. Maikki17.11.2012 klo 15:31
Masson, Annick (Samin uusi kesätukka; toinen tekijä)
8. Eki17.11.2012 klo 15:46
Claudia von Werlhof (There Is An Alternative - Subsistence and Worldwide Resistance to Corporate Globalization; yksi toim.)
9. Maikki17.11.2012 klo 16:06
Fellman, Jaakko (Poimintoja muistiinpanoista Lapissa)
10. Eki17.11.2012 klo 21:40
Kerby, Mona (Owney, the Mail-Pouch Pooch; toinen tek.)
11. Maikki17.11.2012 klo 21:57
Andrew Casey (Cognitive Behavioural Counselling in Action; 1/4)
12. Eki17.11.2012 klo 22:36
Elena Bosque (Safe & Sound; toinen tek.)
13. Maikki17.11.2012 klo 22:59
Egan, Gerard (The Skilled Helper - A Problem-Management Approach to Helping)
14. Eki17.11.2012 klo 23:20
Rivele, Stephen J. (Vice; toinen tek.)
15. Maikki17.11.2012 klo 23:40
Jason Jones (Cognitive Behavioural Counselling in Action; 1/4)
16. Eki17.11.2012 klo 23:47
Sheila Watson (Safe & Sound; toinen tek.)
17. Maikki18.11.2012 klo 00:06
N. R. Leacock (Until You Come Back To Me)


(Jää vain hiljaisuus… Unia!)
18. Eki18.11.2012 klo 00:24
Catherine Brady (Story Logic and the Craft of Fiction)


(Uuunia!)
19. Maikki18.11.2012 klo 11:31
Datta, Pradip K. (MCQs and EMQs in Surgery; 1/3)
20. Eki18.11.2012 klo 11:51
Patrick Wallis (Medicine and the Market in Ealry Modern England; toinen toim.)
21. Maikki18.11.2012 klo 11:59
Sandel, Michael (What Money Can't Buy: The Moral Limits of Markets)
22. Eki18.11.2012 klo 13:00
Larry Cairns (Negotiating Skills in the Workplace - A Practical Handbook)
23. Maikki18.11.2012 klo 14:04
Spurling, Laurence (An Introduction to Psychodynamic Counselling)
24. Eki18.11.2012 klo 14:35
Chapman, Jared (Eläinpieruja – Tarkkailijan opas; toinen tek.)
25. Maikki18.11.2012 klo 15:07
Debbie Hindle (Personality Development; toinen tekijä)
26. Eki18.11.2012 klo 15:08
Eerola, Satu (Keskeneräisyys minussa – Kasvun avaimia)
27. Maikki18.11.2012 klo 15:17
T. E. Shepherd (The End Of All Worlds)
28. Eki18.11.2012 klo 15:38
Richard Calland (Thabo Mbeki's World - The Politics and Ideology of the South African President; toinen toim.)
29. Maikki18.11.2012 klo 15:54
Dawn Good (Stroke Care; 1/3)
30. Eki18.11.2012 klo 16:09
David Gray Carlson (Hegel's Theory of the Subject; toim.)
31. Maikki18.11.2012 klo 16:10
Neenan, Michael (Cognitive Therapy in a Nutshell<, toinen tekijä)
32. Eki18.11.2012 klo 16:11
Lori Marie Carlson (Red Hot Salsa)
33. Maikki18.11.2012 klo 16:18
N. P. Boyce (Veronica Britton: Chronic Detective: juuri ratkoin Mirjan dekkari-ristikon Passelista!)
34. Eki18.11.2012 klo 16:36
Cairns, Warwick (How to Live Dangerously - The Hazards of Helmets, the Benefits of Bacteria, and the Risks of Living Too Safe)
35. Maikki18.11.2012 klo 17:15
Christopher Bulstrode (Oxford Textbook of Orthopedics and Trauma; 1/7)
36. Eki18.11.2012 klo 17:44
Dianne L. Chambers (Feminist Readings of Edith Wharton - From Silence to Speech)
37. Maikki18.11.2012 klo 18:02
Sine, William F. (Guardian Angel)
38. Eki18.11.2012 klo 18:13
Michael Wallis (Mankiller; toinen tek.)
39. Maikki18.11.2012 klo 18:35
Sandra Giles (Pick 'N' Mix; 1/7)
40. Eki18.11.2012 klo 18:39
Sean Jacobs (Thabo Mbeki's World - The Politics and Ideology of the South African President; toinen toim.)
41. Maikki18.11.2012 klo 19:01
Buckwalter, Joseph (Oxford Textbook of Orthopedics and Trauma; 1/7)
42. RA18.11.2012 klo 19:06
Pippa Middleton (Celebrate)
43. Eki18.11.2012 klo 19:48
Nicholas Faraclas (There Is An Alternative - Subsistence and Worldwide Resistance to Corporate Globalization; yksi toim.)
44. Maikki18.11.2012 klo 20:20
Smith, Marta Vaciago (Personality Development; toinen tekijä)
45. Eki18.11.2012 klo 20:33
G. Donald Chandler III (On Effective Leadership - Across Domains, Cultures, and Eras; toinen tek.)
46. Maikki18.11.2012 klo 20:45
Rae Morris (Timeless Makeup)
47. Eki19.11.2012 klo 01:09
Sigmund Brouwer (Viimeinen opetuslapsi; toinen tek.)
48. RA19.11.2012 klo 01:21
Elina Lappalainen (Syötäväksi kasvatetut)
49. Eki19.11.2012 klo 01:24
Alberto Chong (Development Connections - Unveiling the Impact of New Information Technologies)
50. Maikki19.11.2012 klo 12:18
Gillian McEwing (Oxford Handbook of Children's and Young People's Nursing; 1/3)
51. Eki19.11.2012 klo 12:33
Gary Glitter (Leader: The Autobiography of Gary Glitter)
52. Maikki19.11.2012 klo 12:41
Richard Mark Bacon (Pick 'N' Mix; 1/7)
53. Eki19.11.2012 klo 13:04
Olsen, Wendy (The Politics of Money - Towards Sustainability and Economic Democracy; yksi tek.)
54. Maikki19.11.2012 klo 13:19
D. R. Crislip (The Sinner King: Book of Fire)
55. Eki19.11.2012 klo 13:43
Porter, Jacqueline (Justice and Peace in a Renewed Caribbean - Contemporary Catholic Reflections; yksi toim.)
56. Maikki19.11.2012 klo 14:04
N. Katherine Hayles (How We Think: Digital Media and Contemporary Technogenesis)
57. Eki19.11.2012 klo 14:17
Smeldit, H. W. (Eläinpieruja – Tarkkailijan opas; toinen tek.)
58. Maikki19.11.2012 klo 14:26
Hetty van de Rijt (The Wonder Weeks; toinen tekijä)
59. Eki19.11.2012 klo 17:52
John R. Baker (Vice; toinen tek.)
60. Maikki19.11.2012 klo 18:21
Emerson, Philip D. (Born To Lose)
61. Eki19.11.2012 klo 18:24
Padmashree Gehl Sampath (The Gene Revolution and Global Food Security - Biotechnology Innovation in Latecomers; toinen tek.)
62. Maikki19.11.2012 klo 18:36
Hill, Jonathan (Pick 'N' Mix; 1/7)
63. Eki19.11.2012 klo 18:59
Anna Kasafi Perkins (Justice and Peace in a Renewed Caribbean - Contemporary Catholic Reflections; yksi toim.)
64. Maikki19.11.2012 klo 21:06
Shevlane, Susan D. (Through Crystal Clear Waters)
65. Eki19.11.2012 klo 21:17
Donald Chambers (Justice and Peace in a Renewed Caribbean - Contemporary Catholic Reflections; yksi toim.)
66. Maikki19.11.2012 klo 21:51
Stephanie Sterling (The Perfect Candidate)
67. Eki19.11.2012 klo 21:57
George, Jodi-Anne (Beowulf)
68. Maikki19.11.2012 klo 22:04
N. M. Phillips (Nursing Calculations; toinen tekijä)
69. Eki19.11.2012 klo 23:31
Peter J. Whitehouse (The Myth of Alzheimer's; toinen tek.)
70. Maikki19.11.2012 klo 23:52
Sutton, Jan (Learning to Counsel; toinen tekijä)
71. Eki20.11.2012 klo 00:22
Alan George (Jordan - Living in the Crossfire)
72. Maikki20.11.2012 klo 12:19
Geraldine Price (Study Skills for Nursing and Healthcare Students; 1/3)
73. Eki20.11.2012 klo 13:02
Chandler, John W. (On Effective Leadership - Across Domains)
74. Maikki20.11.2012 klo 13:13
Weller, Barbara F. (Bailliere's Nurses Dictionary; toim.)
75. Eki20.11.2012 klo 14:14
Fairchild, Charles (Music, Radio and the Public Sphere - The Aesthetics of Democracy)
76. Maikki20.11.2012 klo 15:14
Shirley Bach (Communication and Interpersonal Skills in Nursing; toinen tekijä)
77. Eki20.11.2012 klo 15:37
Hank Hanegraaf (Viimeinen opetuslapsi; toinen tek.)
78. Maikki20.11.2012 klo 15:39
Frans Plooij (The Wonder Weeks; toinen tekijä)
79. Eki20.11.2012 klo 15:49
Julie Fleming (Moving Lila)
80. Maikki20.11.2012 klo 15:55
Gavin Bowden (Oxford Textbook of Orthopedics and Trauma; 1/7)
81. Eki20.11.2012 klo 16:38
Daniel George (The Myth of Alzheimer's; toinen tek.)
82. Maikki20.11.2012 klo 17:14
Grotta, James (Acute Stroke Care; 1/3)
83. Eki20.11.2012 klo 17:52
Shirley Foster (Elizabeth Gaskell - A Literary Life)
84. Maikki20.11.2012 klo 18:28
Richard Griffith (Law and Professional Issues in Nursing; toinen tekijä)
85. Eki20.11.2012 klo 18:30
Hugo Frey (Louis Malle - French Film Directors)
86. Maikki20.11.2012 klo 19:07
Edwina A. M. Kidd (Essentials of Dental Caries)
87. Eki20.11.2012 klo 19:29
Derek Furr (Recorded Poetry and Poetic Reception from Edna Millay to the Circle of Robert Lowell)
88. Maikki20.11.2012 klo 19:56
Roger McFadden (Introducing Pharmacology)
89. Eki20.11.2012 klo 20:14
Daniel Díaz Fuentes (Transforming Public Enterprise in Europe and North America - Networks, Integration and Transnationalization; yksi toim.)
90. Maikki20.11.2012 klo 20:32
Scully, Crispian (Medical Problems Dentistry)
91. Eki20.11.2012 klo 21:28
Aaron Fricke (Sudden Strangers; toinen tek.)
92. Maikki20.11.2012 klo 22:02
King, Frances (Pick 'N' Mix; 1/7)
93. Eki20.11.2012 klo 22:05
Shirley Foster (Elizabeth Gaskell - A Literary Life)
94. Maikki20.11.2012 klo 22:10
Robert Wassell (Applied Occlusion; 1/4)
95. Eki20.11.2012 klo 22:11
Lily Fairchilde (Voices from the Afterlife)
96. Maikki20.11.2012 klo 22:18
Derek Swetnam (Writing Your Dissertation; toinen tekijä)
97. Eki20.11.2012 klo 23:48
Martin H. Folly (Churchill, Whitehall and the Soviet Union, 1940-45)
98. Maikki20.11.2012 klo 23:59
Laura Mitchell (An Introduction to Orthodontics)


(Kaasuun...)
99. Eki21.11.2012 klo 00:43
Laurence Fenton (Palmerston and The Times - Foreign Policy, the Press and Public Opinion in Mid-Victorian Britain)
100. Maikki21.11.2012 klo 12:32
Nuttall, Dilyse (The Textbook of Non-Medical Prescribing; toinen tekijä)
101. Eki21.11.2012 klo 12:53
Sara Foster (Beneath the Shadows)
102. Maikki21.11.2012 klo 13:01
Robert D. Gilbreath (Schoolhouse-Nuthouse Road: A Journey into Wisdom)
103. Eki21.11.2012 klo 13:14
Henry Patterson (Unionism and Orangeism in Northern Ireland Since 1945 - The Decline of the Loyal Family; toinen tek.)
104. Maikki21.11.2012 klo 13:24
Nair, Muralitharan (Fundamentals of Applied Pathophysiology; toinen tekijä)
105. Eki21.11.2012 klo 14:14
Aleksandar Pavkovic (The Fragmentation of Yugoslavia - Nationalism and War in the Balkans)
106. Maikki21.11.2012 klo 14:37
Cobourne, Martyn T. (Handbook of Orthodontics; toinen tekijä)
107. Eki21.11.2012 klo 15:02
Tracey Campbell Pearson (My Brother Bert; toinen tek.)
108. Maikki21.11.2012 klo 15:26
Nohl, Francis (Applied Occlusion; 1/4)
109. Eki21.11.2012 klo 15:34
Susan Pearson (The Pattern of Evolution)
110. Maikki21.11.2012 klo 16:34
Nield-Gehrig, Jill S. (Foundations of Periodontics for the Dental Hygienist<, toinen tekijä)
111. Eki21.11.2012 klo 17:47
Suzanne Paylor (The Nineteenth-Century Press in the Digital Age (yksi tek.)
112. Maikki21.11.2012 klo 17:56
Rutt-Howard, Jane (The Textbook of Non-Medical Prescribing; toinen tekijä)
113. Eki21.11.2012 klo 18:30
Eric Kaufmann (Unionism and Orangeism in Northern Ireland Since 1945 - The Decline of the Loyal Family; toinen tek.)
114. Maikki21.11.2012 klo 18:53
Avijit Banerjee (Pickard's Manual of Operative Dentistry; toinen tekijä)
115. Eki21.11.2012 klo 19:32
Judith Clifton (Transforming Public Enterprise in Europe and North America - Networks, Integration and Transnationalization; yksi toim.)
116. Maikki21.11.2012 klo 20:05
Nigel Barraclough (First Aid Made Easy)
117. Eki21.11.2012 klo 20:09
Geoff Payne (Social Divisions; toim.)
118. Maikki21.11.2012 klo 20:21
Eric Whaites (Radiography and Radiology for Dental Care Professionals)
119. Eki21.11.2012 klo 21:04
Scott, Paul (Collaboration and Interdisciplinarity in the Republic of Letters - Essays in Honour of Richard G. Maber; toim.)
120. Maikki21.11.2012 klo 21:43
Louis Cozolino (The Neuroscience of Psychotherapy)
121. Eki21.11.2012 klo 22:05
Oyeyinka, Banji (The Gene Revolution and Global Food Security - Biotechnology Innovation in Latecomers; toinen tek.)
122. Maikki21.11.2012 klo 22:15
James Bennett-Levy (Oxford Guide to Imagery in Cognitive Therapy; 1/3 toim.)
123. Eki21.11.2012 klo 23:28
Valentina Polukhina (Brodsky Through the Eyes of His Contemporaries, vol. 2; toim.)
124. Maikki21.11.2012 klo 23:49
Aaronovitch, Ben (Whispers Under Ground)
125. Eki22.11.2012 klo 00:34
Byron Preiss (The Year's Best Graphic Novels, Comics & Manga; toinen toim.)
126. Maikki22.11.2012 klo 12:55
Southam, J. C. (Oral Pathology; toinen tekijä)
127. Eki22.11.2012 klo 13:41
Jacobs, Gregg D. (Say Good Night to Insomnia)
128. Maikki22.11.2012 klo 14:14
Gladman, Marc A. (Secrets of Success; 1/3)
129. Eki22.11.2012 klo 14:41
Comin, Francisco (Transforming Public Enterprise in Europe and North America - Networks, Integration and Transnationalization; yksi toim.)
130. Maikki22.11.2012 klo 15:48
Christina Hughes (How to Research; 1/3)
131. Eki22.11.2012 klo 16:02
Soumya Jain (The Luxury Market in India - Maharajas to Masses; toinen toim.)
132. Maikki22.11.2012 klo 16:41
Irfan Halim (MRCS Practice Papers)
133. Eki22.11.2012 klo 17:47
Mussell, James (The Nineteenth-Century Press in the Digital Age; yksi tek.)
134. Maikki22.11.2012 klo 18:40
Susan Culley (Integrative Counselling Skills in Action; toinen tekijä)
135. Eki22.11.2012 klo 18:46
Ellie James (Fragile Darkness - A Midnight Dragonfly Novel)
136. Maikki22.11.2012 klo 19:32
S. J. Parris (Sacrilege)
137. Eki22.11.2012 klo 21:38
Shainool Jiwa (Towards a Shi`i Mediterranean Empire - Fatimid Egypt and the Founding of Cairo; toim.)
138. Maikki22.11.2012 klo 21:57
Warren, Henry S., Jr. (Hacker's Delight)
139. Eki22.11.2012 klo 22:02
Jindra, Björn (Internationalisation Theory and Technological Accumulation - An Investigation of Multinational Affiliates in East Germany)
140. Maikki22.11.2012 klo 22:06
Ruth Chadwick (Ethics and Nursing Practice; toinen tekijä)
141. Eki22.11.2012 klo 22:11
Catherine Jinks (The Inquisitor)
142. Maikki22.11.2012 klo 22:19
Kmieč, Pawel "Sariel" (The Unofficial LEGO Technic Builder's Guide)
143. Eki22.11.2012 klo 22:19
Lev Loseff (Joseph Brodsky - The Art of a Poem)
144. Maikki22.11.2012 klo 22:33
Fairbank, Jeremy (Oxford Textbook of Orthopedics and Trauma; 1/7)
145. Eki22.11.2012 klo 22:39
Marianna Jameson (Frozen Fire; toinen tek.)
146. Maikki22.11.2012 klo 22:49
Nanci, Antonio (Ten Cate's Oral Histology)
147. Eki22.11.2012 klo 22:52
Irena Grudzińska Gross (Czesław Miłosz and Joseph Brodsky: Fellowship of Poets)
148. Maikki22.11.2012 klo 23:01
Standing, Mooi (Patient Assessment and Care Planning in Nursing; 1/3)
149. Eki22.11.2012 klo 23:02
Irena Grugulis (Skill, Training and Human Resource Development)
150. Maikki22.11.2012 klo 23:03
Steele, Jimmy (Applied Occlusion; 1/4)
151. Eki22.11.2012 klo 23:12
Mindy Pennybacker (Do One Green Thing)
152. Maikki22.11.2012 klo 23:15
Roger Cave (Pick 'N' Mix; 1/7)
153. Eki23.11.2012 klo 00:16
Evans, Bill (Frozen Fire; toinen tek.)
154. Wexi23.11.2012 klo 00:27
Laaksonen, Annamari (Making Culture Accessible)
155. Eki23.11.2012 klo 00:36
Roland Chambers (The Rooftop Rocket Party)
156. Wexi23.11.2012 klo 00:41
Salonen, Hanna (Ne: Kääntää katseesi kohti uusia versoja ja niiden selviytymiskeinoja)
157. Eki23.11.2012 klo 00:45
Atwal, Glyn (The Luxury Market in India - Maharajas to Masses; toinen toim.)
158. Wexi23.11.2012 klo 01:58
Ylönen, Pekko (Meillä on häät: Opas häiden suunnitteluun; yksi tekijöistä)
159. Eki23.11.2012 klo 09:31
Katy Parry (Pockets of Resistance - British News Media, War and Theory in the 2003 Invasion of Iraq; yksi tek.)
160. Maikki23.11.2012 klo 11:53
Rumbold, Graham (Ethics in Nursing Practice)
161. Eki23.11.2012 klo 14:19
Murray, Craig (Pockets of Resistance - British News Media, War and Theory in the 2003 Invasion of Iraq; yksi tek.)
162. Maikki23.11.2012 klo 14:50
Gibson, John (Churchill's Pocketbooks Clinical Dentistry; toinen tekijä)
163. Eki23.11.2012 klo 16:05
Hugh Willmott (Customer Service - Empowerment and Entrapment; yksi toim.)
164. Maikki23.11.2012 klo 16:52
Tengnah, Cassam (Law and Professional Issues in Nursing; toinen tekijä)
165. Eki23.11.2012 klo 17:21
MacKinnon, Colin (Morning Spy, Evening Spy)
166. m23.11.2012 klo 17:46
Ian Peate (Fundamentals of Applied Pathophysiology; toinen tekijä)
167. Eki23.11.2012 klo 17:47
Taylor, Philip M. (Pockets of Resistance - British News Media, War and Theory in the 2003 Invasion of Iraq; yksi tek.)
168. Maikki23.11.2012 klo 17:48
Pary, Jennifer (Acute Stroke Care; 1/3)
169. Eki23.11.2012 klo 18:01
Robinson, Piers (Pockets of Resistance - British News Media, War and Theory in the 2003 Invasion of Iraq; yksi tek.)
170. Maikki23.11.2012 klo 18:32
Soames, J. V. (Oral Pathology<, toinen tekijä)
171. Eki23.11.2012 klo 18:55
Joppke, Christian (Toward Assimilation and Citizenship - Immigrants in Liberal Nation-States; toinen tek.)
172. Maikki23.11.2012 klo 19:39
Andrew T. DiBiase (Handbook of Orthodontics; toinen tekijä)
173. Eki23.11.2012 klo 20:08
Sheri Joseph (Where You Can Find Me)
174. Maikki23.11.2012 klo 20:20
Praveen, B. V. (MCQs and EMQs in Surgery; 1/3)
175. Eki23.11.2012 klo 20:45
Bozkurt, Ödül (Retail Work; toinen toim.)
176. Maikki23.11.2012 klo 21:15
L. L. Bartlett (Murder on The Mind)
177. Eki23.11.2012 klo 22:05
SAS: The First Secret Wars
The Unknown Years of Combat and Counter-Insurgency
Tim Jones (SAS: The First Secret Wars - The Unknown Years of Combat and Counter-Insurgency)
178. Eki23.11.2012 klo 22:06
Tim Jones (SAS: The First Secret Wars - The Unknown Years of Combat and Counter-Insurgency)
179. Maikki23.11.2012 klo 22:25
Stanley Donwood (Household Worms)
180. Eki23.11.2012 klo 22:47
Dylan Jones (The Biographical Dictionary of Popular Music - From Adele to Ziggy, the Real A to Z of Rock and Pop)
181. Maikki23.11.2012 klo 23:02
Sills, Charlotte (Transactional Analysis; toinen tekijä)
182. Eki23.11.2012 klo 23:30
Tristan Coopersmith (Menu Dating - Taste-Test Your Way to the Main Course; toinen tek.)
183. Maikki23.11.2012 klo 23:40
Timothy F. Watson (Pickard's Manual of Operative Dentistry; toinen tekijä)
184. Eki24.11.2012 klo 00:06
Neil Powell (Benjamin Britten - A Life for Music)
185. Maikki24.11.2012 klo 00:19
Lindy Dale (The Bastard Takes A Wife)

(Takana fyysisesti rankka päivä. Unia!)
186. Eki24.11.2012 klo 00:24
Line Nyhagen Predelli (Majority-Minority Relations in Contemporary Women's Movements - Strategic Sisterhood; yksi tek.)


(Uunia!)
187. Maikki24.11.2012 klo 12:55
Laura Briggs (The Bride Has Two Faces)
188. Eki24.11.2012 klo 12:59
Goddard, Peter (Pockets of Resistance - British News Media, War and Theory in the 2003 Invasion of Iraq; yksi tek.)
189. Maikki24.11.2012 klo 13:02
Roberts, Susan (Patient Assessment and Care Planning in Nursing; 1/3)
190. Eki24.11.2012 klo 13:28
Adriana Sandu (Majority-Minority Relations in Contemporary Women's Movements - Strategic Sisterhood; yksi tek.)
191. Maikki24.11.2012 klo 13:51
De Groot, Leslie J. (Endocrinology; toinen tekijä)
192. Eki24.11.2012 klo 14:34
Johnson, Todd (Menu Dating - Taste-Test Your Way to the Main Course; toinen tek.)
193. Maikki24.11.2012 klo 15:44
Danielz (T.Rextasy - The Spirit Of Marc Bolan)
194. Eki24.11.2012 klo 16:04
Zimmerman, Howard (The Year's Best Graphic Novels, Comics & Manga; toinen toim.)
195. Maikki24.11.2012 klo 16:58
De-ann Black (THE BRUNETTE BOMBSHELL)
196. Eki24.11.2012 klo 17:05
Cecile Thun (Majority-Minority Relations in Contemporary Women's Movements - Strategic Sisterhood; yksi tek.)
197. Maikki24.11.2012 klo 19:15
Nina Whyle (MOVING UP ON MANOLOS)
198. Eki24.11.2012 klo 21:05
Ladds, Catherine (Empire Careers - Working for the Chinese Customs Service, 1854-1949)
199. Maikki24.11.2012 klo 22:07
Erin Kaye (Second Time Around)
200. Eki24.11.2012 klo 22:10
Ewa Morawska (Toward Assimilation and Citizenship - Immigrants in Liberal Nation-States; toinen tek.)
201. Maikki24.11.2012 klo 22:13
Kate Forster (The Perfect Location)
202. Eki24.11.2012 klo 22:22
Robert Ladrech (Europeanization and National Politics)
203. Maikki24.11.2012 klo 22:39
Carol Grace (Lonely Millionaire)
204. Eki24.11.2012 klo 22:46
Carol Felsenthal (Princess Alice - The Life and Times of Alice Roosevelt Longworth)
205. Maikki24.11.2012 klo 23:03
Lucy Diamond (The Beach Café)
206. Eki24.11.2012 klo 23:05
Diarmaid Ferriter (The Irish Famine; toinen tek.)
207. Maikki24.11.2012 klo 23:17
Roger Granelli (The Lost Ones)
208. Eki25.11.2012 klo 00:34
Irena Cristalis (East Timor - A Nation's Bitter Dawn)
209. Maikki25.11.2012 klo 00:43
Steve Hayes (Sherlock Holmes and the Queen of Diamonds; toinen tekijä)


(... Ja nyt UUNIIN...)
210. Eki25.11.2012 klo 00:52
Sean Field (Oral History, Community, and Displacement - Imagining Memories in Post-Apartheid South Africa)
211. qwertsu25.11.2012 klo 01:44
Duel
Banjo ja kitara
212. Eki25.11.2012 klo 02:04
Dueling banjos, kaksi banjoa taistelussa

(eikä enempää asiattomuuksia vääriin säikeisiin)
213. Maikki25.11.2012 klo 11:41
David Whitehead (Sherlock Holmes and the Queen of Diamonds; toinen tekijä)
214. Eki25.11.2012 klo 11:57
Dark, K. R. (Religion and International Relations)
215. Maikki25.11.2012 klo 12:06
Karen Elcock (Preceptorship for Newly Registered Nurses; toinen tekijä)
216. Eki25.11.2012 klo 14:04
Cristyn Davies (Rethinking School Violence - Theory, Gender, Context; yksi toim.)
217. Maikki25.11.2012 klo 14:48
Scarlett Thomas (Bright Young Things)
218. Eki25.11.2012 klo 14:54
Steve Dawkins (Video Production - Putting Theory into Practice; toinen tek.)
219. Maikki25.11.2012 klo 14:58
Sacerdoti, Daniela (Watch Over Me)
220. Eki25.11.2012 klo 15:36
Alexander Dawson (First World Dreams - Mexico Since 1989)
221. Maikki25.11.2012 klo 15:51
Orsoff, Beth (Honeymoon for One)
222. Eki25.11.2012 klo 16:09
Halsaa, Beatrice (Majority-Minority Relations in Contemporary Women's Movements - Strategic Sisterhood; yksi tek.)
223. Maikki25.11.2012 klo 16:32
Cutpurse, Molly (Seven Sisters)
224. Eki25.11.2012 klo 16:49
Leslie Derfler (The Fall and Rise of Political Leaders - Olof Palme, Olusegun Obasanjo, and Indira Gandhi)
225. Maikki25.11.2012 klo 16:55
Rose-Innes, Louise (Lessons in Love)
226. Eki25.11.2012 klo 18:36
Steven J. Diner (A Very Different Age)
227. Maikki25.11.2012 klo 19:25
Robert, Katee (Wrong Bed, Right Guy)
228. Eki25.11.2012 klo 20:50
Tina Dirmann (Such Good Boys)
229. Maikki25.11.2012 klo 21:09
Amelia Carr (A Woman of Secrets)
230. Eki25.11.2012 klo 21:34
Annelien de Djin (Tocqueville Today? - From Oracle to Actor; toinen toim.)
231. Maikki25.11.2012 klo 21:54
Ian Bone (Neurology and Neurosurgery Illustrated; 1/3)
232. Eki26.11.2012 klo 12:05
Eran Dolev (Allenby's Military Medicine - Life and Death: World War I Palestine)
233. Maikki26.11.2012 klo 12:28
Vaihdan säikeen.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *