KESKUSTELUT > RISTIKOT > "ORJAVIHJEET"

7159. "Orjavihjeet"

tapio28.10.2012 klo 11:31
Hei

Minua harmittaa joskus liian epäitsenäiset vihjeet. Tarkoitan niillä sellaisia, joita totaalisen mahdoton ratkaista ilman toisten sanojen apua.

Äärimmäinen tyyppi orjavihjeistä on puhtaat metavihjeet, joissa vain kerrotaan, että tämän ruudun sana liittyy toisessa ruudussa liittyvään sanaan ja kummatkin sanat ovat muiden sanojen orjia.

SK 40:ssä oli yksi vihje, joka oli myös orja. Kyse oli synonyymin etsimisestä 'sama kuin x__t____'.

Tuosta synonyymistä sen verran, että vihje saisi hieman antaa suuntaa, mistä kyse. Nythän ratkaisusanaa on mahdollista yrittää ratkaista vasta kun lähes kaikki risteävät sanat ovat paikoillaan.

'Nopsa, sama kuin x__t____' olisi antanut mahdollisuuden käyttää sanaa muiden sanojen ratkaisemisen apuna eikä sana olisi ollut muiden sanojen "orja".

Mielestäni ratkaisusanojen olisi hyvä olla edes jossakin määrin itsenäisiä.
2. otv-a28.10.2012 klo 11:41
myös vihjeet "etunimi" sekä "sukunimi" voisi luokitella orjiksi.
3. tapio22.11.2012 klo 10:50
Joo - saisi olla jokin lisävihje (koviksissa joskus suluissa vihje, joka toisinaan auttaa paljon ratkaisemisessa)
4. Juha N22.11.2012 klo 18:20
Tästä on mielestäni turha marista. Kovisten kuuluu olla kiperiä, ja kahden toisiinsa kytketyn vihjeen ei kuulukaan aueta heti. Lisävihje vesittäisi koko jutun.

Jos haluaa helpompia vihjeitä, niin kas - sopivia ristikoita on kosolti tarjolla. Helpompia. Kullekin makunsa mukaan. Ne helpommat ristikot sitten vain eivät ole koviksia.
5. ,-viilari25.11.2012 klo 19:26
Minua riepovat ns. epävihjeet. Esimerkkinä esim. ELI. Yleensä se on vihjeenä sanalle ITAALI, mutta voisi tarkoittaa ketä tahansa ei-elossa olevaa henkilöä !
Toinen älytön vihje on anagrammi, johon lähtösanaa ei anneta, esim VAATE SEKAISIN. Ratkaisusana oli nelikirjaiminen. Samaa tasoa olisivat esim. hämmennetty ruoka tai kaupunki mullin mallin.
Saa vapaasti lainata, kuka uskaltaa.
6. Viljami26.11.2012 klo 12:45
Olen aivan samaa mieltä tapion ja otv-a:n kanssa noista "orjavihjeistä". Minusta ratkojalle pitäisi aina antaa edes pieni mahdollisuus suoraan ratkaisuun. Juuri tuollaiset vihjeet kuten TÄMÄ ON TÄTÄ (toinen ratkaisusana alas toinen oikealle) tai tyyliin NIMI, SUKUNIMI koettelevat kovasti amalgaamieni kestävyyttä. Näihin voisi lisätä vielä minusta täysin ääliömäiset googlesta haetut ratkaisusanat, joita ei edes promille ratkojista voi tietää. HS-ristikoille tämä on tyypillistä, mutta on minusta huolestuttavasti leviämässä myös muihin ristikoihin.
7. tapio29.11.2012 klo 17:53
Juha N ymmärsi väärin, mitä tarkoitin. En tarkoittanut sitä, että pitäisi heti aueta vaan sitä, että nimen ohella annetaan jokin lisävihje, joka antaa edes pienen mahdollisuuden suoraan ratkaisuun.

Ehkä ristikoiden taso laskenut.

Ks. Avun nettiristikot ja siitä viimeinen vaikea ristikko 'TOSI PAHA'. Tuon kanssa meni aikaa, MUTTA siinä vihjeitä, joissa apuvihjeet esimerkillisellä tavalla antoivat mahdollisuuden suoraan ratkaisuun - erityisesti. 'SORSIA (....)' (...=lisävihjeet).
8. Funny29.11.2012 klo 18:17
Ei ristikoiden taso ole laskenut, vaan päinvastoin noussut, siis vaikeustaso. Epäilenpä, että tuo 'tosi paha' on monelle ns. lällärikamaa. Joidenkin mielestä liioilla apuvihjeillä helpotetaan ristikkoa liikaa.
9. tapio29.11.2012 klo 19:02
Kokeile ratkaista se TOSI PAHA. Vaikeimpia ristikoita minulle Avun nettiristikoista.
10. tapio8.12.2012 klo 11:27
Pahin orjavihje tähän asti

----(----)
11. arvaaja8.12.2012 klo 11:28
AGAR?
12. tapio8.12.2012 klo 11:42
Ei yhtän aavistusta ja tuossa tuli vahingossa virhe - lopussa (---) eli vihje

----(---)

tuossa ei pienintäkään mahdollisuutta ratkaista ilman muita sanoja.
13. RR8.12.2012 klo 12:22
Minä veikkaan ilman muita sanoja MYÖS.
14. Jaska8.12.2012 klo 13:23
Se on silti vain veikkaus, koska muitakin mahdollisia on, ainakin nen-päätteisiä. Risteäviä tarvitaan siis käytännössä aina veikkauksen osuvuuden varmistamiseksi.
15. Jukkis8.12.2012 klo 14:55
Minusta aika älytön vaatimus, että vaikeassa ristikossa pitäisi jokaisesta vihjeestä heti pystyä kirjoittamaan vastaussana. Hyvää vaikeaa pitää pähkäillä jonkin aikaa, ennen kuin siihen saa ensimmäisen sanan ja sitten siinä olevat aluksi käsittämättömiltä tuntuvat vihjeet alkavat avautua ratkottujen sanojen avulla. Jossain vaiheessa tommoinen ----(---) selviää ja on ihan selvä, esim. MYÖS tai TAAS tai jotain muuta.

Eli kuten Juha N 22.11.2012 klo 18:20 sanoi: Tästä on mielestäni turha marista.
16. Viljami8.12.2012 klo 17:46
Jukkis,
Jukkis,
pystytkö "jonkin aikaa pähkäilemällä" selvittämään esim. iranilaisen koripalloilijan nimen, joka ei ole pelannut muuta kuin oman maansa sarjassa tai 80-luvulla muutaman kuukauden ilmestyneen ruotsalaisen päivälehden nimen. Minusta tällaiset ratkaisusanat idioottimaisia. Onneksi tällaisia, minusta täydellisiä limboja, ei pahemmin esiiny muissa kuin HS-ristikoissa.

Olen edelleen sitä mieltä jokaisessa vihjeessä pitäisi ratkojalle antaa edes pieni mahdollisuus suoraan ratkaisuun.
17. RA8.12.2012 klo 18:34
Minustakin tällaiset tyhjät vihjeet (= ei pienintäkään vinkkiä, mitä haetaan) ovat tylsiä ja vihjeiden huonoimmasta päästä.

Kun nyt kuitenkin ristikoiden luonteeseen kuuluu, että osa sanoista ratkeaa muutenkin ja joka tapauksessa vasta risteävien avulla, niin menetteleehän nuo "siinä sivussa". Ei muutama tyhjä vihje ristikkoa pilaa.
18. Jukkis8.12.2012 klo 18:43
Missä minä annoin ymmärtää, että juuri joku iranilaisen koripalloilijan nimi olisi ensimmäinen sana, jonka ratkoja keksii? Miksi sellaista kukaan ensimmäisenä sanan rupeaisi miettimään? Jos ristikko on muuten hyvä, niin se nimi tulee siihen muiden sanojen avulla.

Minusta Hesarin ristikoissa tuollaiset ovat aika usein anteeksiannettavissa, koska niillä ristikoilla on sitten yleensä muita ansioita, kuten esim. pitkä lause melkein joka toisella rivillä.

Erikseen on sitten ne ristikot, joissa tuollaisia nimiä ja paikkakuntia vilisee ilman, että ristikossa on mitään hyvää tai kiinnostavaa sisältöä.
19. Marco Poloinen8.12.2012 klo 19:16
Eivät minunkaan mielestäni tuon ----(---) laiset nyt ihan vihjeiden aatelistoon yllä, mutta "kirjainsudokumaisena" tai hieman sokkokryptomaisena menevät moinaan.

Noiden (pääasiassa HS-ristikoissa esiintyvien) "Vinku-Intian" ja "Into-Kaavin" muutaman kilometrin pituisten jokien tai nelossarjan maahockeypelaajien nimien yleissivistymätöntä ristikkosanakelpoisuutta puoltavat lähinnä vain kunnianhimoisen pääkuvasta lähtevän tms. keskeisen sanastorakennelman (jos on!) aiheuttamat pakkosanasyyt.
20. RA8.12.2012 klo 19:20
Toisaalta voisi kysyä, että kannattaako laatijan laatia "pitkä lause joka toiselle riville", jos sen hinta on kasa huonolaatuista sanastoa? Olisiko parempi tyytyä muutamaan kekseliääseen lauseeseen, jotka osaa laatia muuta sanastoa olennaisesti huonontamatta?

Tällaiset ovat varmaankin kerta kerralta puntaroitavia asioita. Tuskin tarvitaan kenenkään ehdotonta kannanottoa.
21. Viljami9.12.2012 klo 08:02
Olen RA:n kanssa ehdottomasti samaa mieltä.
22. Jukkis9.12.2012 klo 10:01
Tässä nyt muutettiin lahjakkaasti puheenaihetta. Kyse on siitä, että näköjään joidenkin (mm. Tapion) mielestä jokaisesta vihjeestä pitäisi aina pystyä suoraan kirjoittamaan vastaus ilman risteävien sanojen apua. Tämähän on älytön vaatimus, joka tekisi mahdottomaksi laatia vaikeita ristikoita.

Jos ristikossa on vihje ANTAA MAKUA, 12 kirjainta, niin tämäkö on orjavihje ja hirveästi ärsyttää, kun ei voi tietää, mikä aika monesta mahdollisuudesta siihen tulee? Vasta kun saa muutaman kirjaimen risteävistä, voi ruveta sovittelemaan ehkä jotain maustetta tai ehkä ihan johonkin muuhun asiaan kuin ruokaan liittyvää ovelaa sanaa siihen.

Ja ennen kuin joku taas haluaa vaihtaa puheenaihetta muistelemalla jotain moldovialaisia painonnostajia tai burundilaisia pikkukyliä, niin kannattaa yrittää ensin ymmärtää, että tässä ei ole kyse ristikon sanastosta, vaan siitä, millaisia vihjeitä käytetään.
23. J9.12.2012 klo 11:40
Jos vihjeestä ----(---) tulee ratkaisusanaksi MYÖS, niin mihin se ratkaisusana KIN pitäisi kirjoittaa? Vai mikä tässä vihjeessä on ideana?
24. Jukkis9.12.2012 klo 12:09
Eiköhän ideana ole se, että kysytään 4-kirjaimista sanaa, jonka merkitys ei muutu, kun siihen laitetaan kolme kirjainta loppuun lisää.
25. Viljami9.12.2012 klo 16:04
Jukkis,
kyllä tässä minusta on kysymys nimenomaan ristikon sanastosta.
26. Jukkis9.12.2012 klo 16:14
Eipäs ole kuin vihjeistä. Tämmöinen termi kuin "orjavihje" on aiheena. Tällaisen orjavihjeen ratkaisuna voi olla aivan loistava ristikkosana tai sitten vähemmän loistava tai sitten huono. Minusta koko käsite "orjavihje" on älytön.
27. Viljami9.12.2012 klo 16:23
Jukkis, minusta tuo "orjavihje" on mainio nimitys. Mitä tulee yleensä vihjeisiin, niin minusta niitä on vaikea käsitellä ilman ratkaisusanoja.
28. Jukkis9.12.2012 klo 16:44
Juu, onhan se toisaalta aika kuvaava.

Aivan hyvin voi käsitellä esim. orjavihjettä ANTAA MAKUA (12 kirjainta) ilman että ratkaisusanasta on mitään tietoa. Kun kerta orjavihjeitä vastustetaan, niin tuo on huono vihje, koska sitä ei mitenkään voi ratkaista ennen kuin on saatu muutama kirjain risteävistä sanoista.

Uusimmassa Suomen Kuvalehdessä on Mirja Pihlajamäen ristikossa vaikka kuinka paljon orjavihjeitä. Esim. pääkuvasta tulevia sanoja ei millään voi arvata ennenkuin on niihin saanut joitakin kirjaimia. Vai keksikö muka joku esim. heti saman tien 4. alimmalle riville tulevan 7-kirjaimisen sanan? Ja sitten siinä on esim. vihje KORJATTAVA, 8 kirjainta. Orjavihje, koska eihän sitä millään voi keksiä ennen risteävistä tulevia apuja.

Tätähän tässä haetaan? Tämmöisiä huonoja vihjeitä.
29. Viljami9.12.2012 klo 17:05
Jukkis,
tarkoitin nimenomaan HS-ristikoissa esiintyviä googlekummajaisia. Mirja Pihlajamäki, joka kuuluu suosikkilaatijoihini, laatii ristikkonsa yleensä erinomaisella sanastolla. Vihjeet ovat yleensä kinkkisiä ja monet niistä avautuvat vasta risteävien avulla ja ihan hyvä niin. Näillä ei minusta kuitenkaan ole mitään tekemistä ns. "orjavihjeiden" kanssa.
30. Jukkis9.12.2012 klo 18:01
No sulla on sitten joku ihan oma määritelmä tuolle "orjavihjeelle". Minä olen tässä käsitellyt asiaa sen määritelmän pohjalta, jonka tuo Tapio on keksinyt.
31. Marco Poloinen9.12.2012 klo 19:10
Eikös se 'orjavihje' nyt puhtaimmillaan ollut sellainen, jossa esim. TÄMÄ >< TÄTÄ tai TUO >< TÄÄLLÄ ? Noissa usein vielä nuolet osoittavat suurinpiirtein jonnekin eri puolille ristikkoa. Rastiakin ko. tarkoituksessa käytetään.

Etsiessä tulee vähän sanalaatikkomainen fiilis, eikä aina saa selvää, kumpiko on orja ja kumpiko isäntä.
32. RA9.12.2012 klo 19:31
Niin. ... Ja ratkojan kannaltahan ei oikeastaan ole eroa, onko kyseessä 'orjavihje' tai 'tyhjä vihje' tai 'yliyleinen vihje' vai hyvinkin sisällökäs, mutta vaikeasti keksittävä vihje, koska kaikkiin näihin on saatava ensin apua risteävien sanojen kirjaimista.

Sanaristikko jo tehtävätyyppinä pitää sisällään tämän ajatuksen: Jotakin keksimällä keksii jotakin muuta, mitä muuten ei keksisi, ja sillä lailla ristikko täyttyy.

Kyllä minusta silti erilaisia vihjetyyppejä voi ja saa arvostella.
33. RA9.12.2012 klo 19:40
[Tuo sanaston huonous tulee mukaan tähän aiheeseen sitä kautta, että jos sanastossa on paljon huonoja sanoja, laatija on vihjeityksen kanssa pulassa; Sisällökkäämpiä vihjeitä on vaikea keksiä. Ehkä juuri nuo 'orjavihjeet' eivät lisäänny, mutta ainakin sukulaisensa 'tyhjät' ja 'yliyleiset' tyyliin NIMI.]
34. Marco Poloinen9.12.2012 klo 19:56
Kaikki kukat saavat minun puolestani kukkia. Mistäs sitä erottaisi kauniit ja huumaavat jos seassa ei olisi joskus nuutuneita nuppuja tai viherkasveja. :-)
35. hah10.12.2012 klo 00:03
Näin se on, kunhan ei liikaa aleta viljelemään näitä "orjia" tai muita tyyliin anagrammi- tai yliyleiseisiä vihjeitä samassa ristikossa.
Ristikossa saisi olla minun puolestani vaihtelevalla tyylillä tehtyjä vihjeitä, kunhan samaa "vitsiä" ei alettaisi toistamaan. Tällöin ainakin minusta alkaa tuntua siltä että tää laatija on oikeastaan vähän tyhmä, kun ei muuta oikein keksi.
Hyvästä sanastosta on aina apua. Huonolla on vaikea saada visaisia ristikoita aikaan.
36. tapio9.2.2013 klo 13:11
Kärjistin alussa liikaa. En minäkään edellytä, että jokainen vihje olisi ratkaistavissa itsenäisesti, mutta ristikossa ei saisi mielestäni olla liikaa vihjeitä, jotka vaativat toisten vihjeiden apua. Nimimerkki "hah" kiteytti aika hyvin.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *