KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS-VIIKONVAIHDE 13.-14.10. 2012

7136. IS-viikonvaihde 13.-14.10. 2012

Marco Poloinen13.10.2012 klo 18:10
Useimmiten niin sana- kuin muustakin taiteesta saa eniten irti jos onnistuu varjelemaan mielensä ennakko-odotuksilta. Tällä(kään) kerralla en siinä onnistunut, mutta tämänkertaiset kovisodotukseni toteutuivat kyllä ihan hyvin.

Limboja Pallonen/Lavonius-kaksikolta on turha vaineksia, jos kohta vasemman ylänurkan kuvavihje-ratkaisusanayhdistelmä olisi minusta saattanutkin olla tyylikkäämpi jonkun toisen lajin hyppykuvalla varustettuna. Parista arkisesta ratkaisusanasta toinen saattaapi olla eri puolilla maata asuville vieraahko, mutta "tiällä mualiman navan ympärillä" pojan vintiöt ovat sitä kyllä käyttäneet kautta aikain. Toisen tuttuus taas voi vaihdella vähän harrastuspohjan mukaan. (Samoin perustein yksi tietovihje todennäköisesti käytättää googlen tykönä muillakin kuin minulla.)

Millään ihme jipoilla ei tälläkään kertaa monilukuisesti mellastettu, vaan vaativuus perustui lähinnä tiedettäviin "yleissivistysasioihin" ja muuten vain hoksaamiseen. Silti tylsyys ei vaivannut ja vaikeuskin sopi jotakuinkin raameihinsa.

Tattista!
2. Kollo13.10.2012 klo 21:00
Odotukset oli minullakin, ja tyytyväinen olen. Ehkä hassu ilmaus, mutta ristikon Tunnelma oli hieno, sen parissa viihtyi. Paitsi, että vasen alakulma on Kollolla pahasti ratkomatta. Epäilen, että olen tehnyt virheen ja jumittunut siihen.
3. Emma13.10.2012 klo 21:14
Hyvä sanasto! Muutaman kirjaimen kummauksia joutui tekemään tämän tästä - tuntui ettei mikään ole niin kuin ensin luuli - ja sitten joskus oli kuitenkin. Eli yllätysmukava tuore tapaus kaikkine kikka-kolmosineen. Laatijan vaivannäköä pakko arvostaa!

Mainio vihje oikealla alhaalla (käsi ja kyssäri), toki monia muitakin. Kuvat hienoja ja selkeitä. Kiitos molemmille laatijoille.
4. markus-setä13.10.2012 klo 22:29
Ulkoasultaan, laadinnaltaan - erinomainen ristikko. Tuo Lavoniuksen kynän jälki on kyllä ihailtavaa. Vasemman reunan vihjekuvat,jotka kuvaavat entistä Suomea,tollaisessa koossakin- taidettahan tuo on.Ristikko oli helppo,samaa mieltä Emman kanssa,(käsi ja kysymysmerkki) hieno vihje. Jos olis sellainen arkisto,mihin säilöttäis ristikoita,jotka ois (ulkoasu ja laatija), parhaimmat,kyllä tämä menis sinne. Mestarit asialla !
5. Jaska13.10.2012 klo 23:46
2½-raamiin osui minullakin normaalissa ratkontarytmissä: ristikon kaksi kolmannesta vei yhden kolmanneksen kokonaisajasta, loppu siis päinvastoin. Täyskolmosissa ero on joskus selvempikin. Helpommissa ristikoissa ratkonta on tietysti tasavauhtisempaa.

Knoppeja oli IS-(puoli)kovisten tapaan kahta sorttia, hyviä ja ei ihan niin hyviä. Edelliset ehdoton enemmistö, sekin tavallista. Kaikista suomen kelvollisista ristikkosanoista ei näet A-luokan knoppia saa etenkään väkisin väännettyä. Useimmista kuitenkin asiavihjeelläkin tarpeeksi vaikean, sekä sanallisesti että etenkin kuvallisesti. Sanasto ja kuvasto toki kokonaisuutena jälleen laatuluokkaa.

Pallosen tavaramerkki kaakossa on tällä kertaa laajuudeltaan 6x8 ruutua. Se ja useat pitkät sanat nostavat kp:n valiolukemaan 6,19. Pisin sana 14-kirjaiminen, siitä muuten parhaat yksittäispojot. Ratkonnan aloitin rohkeasti 12-kirjaimisesta, kun unohdin, että parempi katsoa kuin kaatua!

Vihreiden piilovaalimainokselle herutan pohjattomasta pojolaaristani puolta vaille täydet.
6. markus-setä14.10.2012 klo 01:47
Jaska ,et voi olla tosissasi tuosta -"piilovaalimainokselle"- taisi lipsahtaa novellistilta hölmöys.Vai lipsahtiko,onkohan Jaska sittenkin oikeassa?En kuitenkaan usko.Huh,se vielä puuttuis,että ristikotkin politisoituisivat!
7. Viljami14.10.2012 klo 10:55
Kovin tuntuu toistolta näiden kovisten kehuminen, mutta kun nämä nyt vain sattuvat olemaan niin ylivertaisen hyviä, niin ei muutakaan voi. Erinomainen laatimus, jossa useita mainioita knoppeja. Vaikeuksia oli eniten keskialhaalla, jossa yksi sana piti kuuklata.

Hyvin osui vaikeusastearvio minunkin raameihini.
8. o14.10.2012 klo 16:23
Annetaan nuo kovikset olla omassa arvossaan.
9. Jussi vain14.10.2012 klo 19:51
Hyvä ristikko. Minusta mieluisin vihje oli tankkaajan apuna.
10. Hannu16.10.2012 klo 10:44
Muuten on valmis mutta 2 kirjainta vielä uupuu vihjeestä PÄÄLLIKKÖ. En saa järkevää sanaa siihen, vaikka mielestäni vasen alakulma on oikein ratkottu. Onkohan Kollolla ratkennut?
11. hp16.10.2012 klo 14:16
Päällikköön tuli aivan pätevä sana. Minulla on metsurin vieressä aukko pystyyn "BO- tai Å-", paikannimiä yritin etsiskellä, mutta tuloksetta.
12. Tuomas L.16.10.2012 klo 16:18
Sen verran voi varmaan sanoa, että tuo vihje ei liity paikannimiin, ainakaan ensisijaisesti.
13. Jaska16.10.2012 klo 16:59
Sen verran voi nyt siis päätellä, että Tuomas L. tulkitsee hp:n pohdiskelun epäsuoraksi kysymykseksi, johon on soveliasta vastata. Olen eri mieltä. Ehdotankin, että myös poissulkeva lisävinkkityyppi luetaan jatkossa kaikkien IS-kovisvakiopalstalaisten tunteman ja useimpien kannattaman pidättyvyyssuosituksen piiriin.
14. RA16.10.2012 klo 19:48
[Kannatan Jaskan ehdotusta.]
15. Mie19.10.2012 klo 15:11
Olen eri mieltä. Ei tuollainen nyt todellakaan liikaa ole kerrottu!

Aika saivartelua...
16. Emma19.10.2012 klo 15:33
Vihje on vihje. Se on laatijan antama, eikä sitä tarvitse mestaroida eikä selventää. Piste.
17. Marco Poloinen19.10.2012 klo 16:45
Usot sie Mie, että tuollainen poissulkeva vihje voi vähentää ratkaisevasti pohtimisvaihtoehtoja (joskus kahdesta sen toisen) ja vesittää laatijan kinkkiseksi tarkoittaman vihjeen keskis- tai pehmiskategoriaan.

Myönnän, että ennen vastausajan päättymistä käytävä ristikkokeskustelu on hieman ambivalenttia hommaa; toisaalta pitäisi kyetä kertomaan elävästi tuntojaan ristikosta ja ratkontafiiliksistään, mutta toisaalta ei passaisi hölöttää liikaa, eikä tärvellä laatijan ja toteuttajan harkittuja aikaansaannoksia. Usein jo pelkkä mielestään hyvien/huonojen vihjeiden luettelo saattaa antaa (kokeneelle) kovisratkojalle sen ratkaisevan orientoitumisavun, jolla jämähtäneestä tilanteesta taas porskutellaan etiäpäin.

Etukäteissensuuria ei ole, eikä jälkisensuuri enää auta. Ylläpitäjän ainakin omien ristikoidensa osalta suosittelema ja useimpien vakiopalstalaisten kannattama pidättyvyyslinja sen sijaan on olemassa. Sen linjan varjelemiseksi näen oikeastaan vain pari kelvollista keinoa: kommentoijien harkitsevainen omavalvonta - ja sen pettäessä hyväntahtoinen kollegiaalinen muistutus!
18. iso S19.10.2012 klo 18:28
Omasta kokemuksesta voin sanoa että joskus hämmästyttävän pieni vihje, suorastaan vihjeen serkun kumminkaima, voi naksauttaa ajatuksen oikeaan suuntaan. Kun näin selviää umpikujasta, löytynyt ratkaisusana voi toimia vipuna jonka avulla koko ristikko kampeutuu valmiiksi. Ilman pikkuriikkistä apua oivallus olisi saattanut jäädä tulematta tai ainakin se olisi vaatinut yön tai useammankin yli nukkumista.

Onko se sitten hyvä vai paha asia että saa ulkopuolista apua? Tästä on väännetty runsaasti peistä ja haavassa veistä eikä yksimielisyyttä tule. Pahinta on että ainakaan kaikki erimieliset eivät tunnu ymmärtävän toisinajattelevien hyvää tarkoitusta.

TIETYSTI on hienoa että ihmiset auttavat toisiaan ja TIETYSTI on hienoa että voi lukea ristikkokeskusteluja jo ennen palautusajan päättymistä ilman että silmille pomppaa ei-toivottuja apuja.

Menen vielä kauemmas metsään otsikon aiheesta toteamalla että minusta kaikkein käsittämättömin perustelu (sanan molemmissa merkityksissä) on tämä: kyllä minulle voi antaa suoria vihjeitä tai jopa ratkaisusanoja, koska en ikinä lähetä ratkaisuja! Herramunjee, se kuuluisa joku toinen saattaa lukea saman vihjeen ja jäädä ikuiseen epätietoisuuteen: olisinko pystynyt ihan itse?
19. RA19.10.2012 klo 19:12
[Vuosia sitten serkkupoika oli perso sokerille ja aina kun oli jotkut juhlat, hän tyhjensi joskus jopa koko sokeriastian ennen kuin kukaan oli ehtinyt kahvipöytään. Häntä siitä kovisteltiin ja kiellettiin. Sanoi ymmärtävänsä ja lupasi, ettei enää ikinä. ... Sitten jälleen hänet tavattiin sokeriastialta. Poika otti sokerin pois suustaan, pisti takaisin astiaan ja sanoi vilpittömin silmin: Minähän vain maistoin!

KUN on sovittu, ettei ristikkoa uudelleenvihjeitetä, erityisesti ilmapiirin ja keskustelun kannalta olisi raikkainta ja selkeintä, ettei sitten yhtään vihjeitetä. Tuommoinen "ihan pikkusen vaan"- tai "tämän verran varmaan voi"-vihjeily vain hämmentää turhaan; Kuten iso S tuossa yllä kirjoittaa, se "ihan pikkunenkin" voi olla hyvin paljastava. Kukaan meistä ei ole kovin taitava arvioimaan lisävihjeiden paljastavuutta. Kannatan siis nollatoleranssia jo pelkästään ilmapiirisyistä.

- IS Kovisten palautusaika on 6 päivää! Tuotakaanko aikaa ei millään voi ratkoa omin päin?]
20. u19.10.2012 klo 20:04
tapelkaa niin saatte tupakkaa
21. Kollo19.10.2012 klo 21:25
Hannu, sain ratkottua loppuun, meni useampi päivä, se kulma on ruma kolmen erivärisen geelikynän jäljiltä, mutta fiilis on kaunis. Ja juu, tupakkaakin meni, mutta sen eteen ei tarvinnut tapella.
22. Hannu20.10.2012 klo 11:47
Kollolle onnittelut sinnikkyydestä! Useampi päivä meni itelläkin ja löytyi kuin löytyikin yhden kirjaimen virhe alakulman vihjeestä KULT. Siitäpä se sitten heti naksahti mutta kyllä kesti. Joskus niin pienestä kiinni ja ajatus jumii mutta kyllä loppufiilis on mahtava pinnistelyn jälkeen!
23. Kollo20.10.2012 klo 19:32
Kiitos Hannulle gratuleerauksista, ja samat sanat sinne! Aloittakaa nyt joku ketju tämän viikonlopun koviksesta; itte en kehtaa, kun olen suhteellisen uusi kommentoija. Vasen kulma on siinäkin jännittävä, ja minulla taas monivärinen.
24. +20.10.2012 klo 20:08
(Samahan se, kuka aloittaa. Kunhan otsikossa nimi ja päivämäärät on oikein.)
25. Pekka30.10.2012 klo 23:39
Mikä ihme on tuo vas.yl. kuva, josta tulee SÄVEL- ?
26. Jaska30.10.2012 klo 23:43
Hieman tyylitelty korva.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *