KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN - 310

7114. Kirjailijat ketjuun - 310

Maikki30.9.2012 klo 22:10
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én, -een tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa myös kahdesta niitä edeltävästä eri aakkosesta, esim. Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta, Kathleenin h:sta tai l:stä, Colleenin o:sta tai l:stä, mutta Helenistä vain l:llä, koska seuraava on e.
Mikäli nimessä on Jr. ja Sr. tai järjestyslukua osoittava merkki (esim. III) laitetaan ne nimen loppuun pilkulla erotettuna. Esim. näin Remley, Theodore P., Jr.
Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.
Jos nimessä on von, de tai muu aatelisuutta ilmaiseva liitesana, merkitään se sulkeisiin, eikä sitä käytetä jatkona.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!

Lähettäjä: Wexi 30.9.2012 klo 21:50
Eija Syrjäläinen (Eikö opettaja saisi jo opettaa?)
2. Maikki30.9.2012 klo 22:11
Isoniemi, Petri (Verenjanoinen talvivieras)
3. Eki30.9.2012 klo 22:28
Rabih Abouchakra (Leading Smart Transformation - A Roadmap for World Class Government; yksi tek.)
4. Maikki30.9.2012 klo 22:33
Richard C. Morais (Herkullinen elämä)
5. Eki30.9.2012 klo 22:39
Shabd S. Acharya (Food Insecurity, Vulnerability and Human Rights Failure - Studies in Development Economics and Policy; yksi toim.)
6. Maikki30.9.2012 klo 22:42
Anna Härmälä (Sinä et kuulu tänne, Beiron)
7. Eki30.9.2012 klo 22:53
Lynn Abbey (Rifkind's Challenge)
8. Maikki30.9.2012 klo 23:17
Eljas Pohtila (Rakotulilta maailmalle)
9. Eki30.9.2012 klo 23:22
Alan Saffron (Gentle Satan: My Father)

(Tämä vilahti Kurjissa kuppiloissa. Eljas Pohtila on muuten tuttu mies opiskeluajoilta.)
10. Maikki30.9.2012 klo 23:31
Niskakoski, Kalervo (Äkäslompolo : seitsemän tunturin kylä ajan virrassa; toinen tekijä)


(Niin arvelinkin. Rouvansa entinen työkaveri.)
11. Eki30.9.2012 klo 23:37
Vanessa Agard-Jones (Transnational Blackness - Navigating the Global Color Line; toinen toim.)
12. Maikki30.9.2012 klo 23:46
Scott Phillips (Jäätävää satoa)
13. Eki30.9.2012 klo 23:50
Sophia Pandya (Muslim Women and Islamic Resurgence - Religion, Education and Identity Politics in Bahrain)
14. Maikki30.9.2012 klo 23:51
Aarre Linnala (aik. Lindgren, Rintaman takana; näytelmä)
15. Eki1.10.2012 klo 00:14
Adriano Pappalardo (Elections, Electoral Systems and Volatile Voters; toinen toim.)
16. Maikki1.10.2012 klo 00:19
Dan Jurgens (The Midas Touch; ¼)


(Unia!)
17. Wexi1.10.2012 klo 00:43
Sakari Virtanen (Siniset metsät, vihreä kulta: Kainuun metsätalouden historia)
18. Eki1.10.2012 klo 01:28
Takis S. Pappas (Making Party Democracy in Greece)
19. Maikki1.10.2012 klo 12:26
Stephen L. Hauser (Harrison's Principles of Internal Medicine; 1/6)
20. Eki1.10.2012 klo 12:55
Randles, Jenny (The Truth Behind Men In Black)
21. Maikki1.10.2012 klo 12:59
Yarbrough, Robert W. (Encountering the New Testament: A Historical and Theological Survey; toinen tekijä)
22. Eki1.10.2012 klo 13:01
Wallace, Peter G. (The Long European Reformation - Religion, Political Conflict, and the Search for Conformity, 1350-1750)
23. Maikki1.10.2012 klo 14:10
George Pérez (The Midas Touch; ¼)
24. Eki1.10.2012 klo 14:15
Ernest E. Jenkins (The Mediterranean World of Alfonso II and Peter II of Aragon (1162-1213))
25. Maikki1.10.2012 klo 14:17
Sylvia Moody (Dyslexia: How to survive and succeed at work)
26. Eki1.10.2012 klo 14:18
Davis, Benjamin (Food Insecurity, Vulnerability and Human Rights Failure - Studies in Development Economics and Policy; yksi toim.)
27. Maikki1.10.2012 klo 14:20
Nosek, Kathleen (Dyslexia in Adults)
28. Eki1.10.2012 klo 14:22
Edmund Herzig (Iran and the World in the Safavid Age; toinen toim.)


(Kuis päis vais)
29. Wexi1.10.2012 klo 14:29
Dreissig, Georg (Köyhien kulta)
30. Eki1.10.2012 klo 14:31
Guha-Khasnobis, Basudeb (Food Insecurity, Vulnerability and Human Rights Failure - Studies in Development Economics and Policy; yksi toim.)
31. Maikki1.10.2012 klo 14:34
Bailey, J. (Wicked Newport: Sordid Stories from the City by the Sea; toinen tekijä)
32. Eki1.10.2012 klo 14:37
Walters, John (Intervention in the Modern UK Brewing Industry; yksi tek.)
33. Eki1.10.2012 klo 14:38
John Walters (Intervention in the Modern UK Brewing Industry; yksi tek.)
34. Wexi1.10.2012 klo 15:04
Streng, Johan (Pastori katosi lomalennolla)
35. Maikki1.10.2012 klo 16:06
Adrienne L. Herrell (Teaching in K-12 Schools; 1/3)
36. Eki2.10.2012 klo 00:16
Laura Watt (Carry Me Back)
37. Maikki2.10.2012 klo 00:26
Taylor, T. L. (Ethnography and Virtual Worlds; ¼)

(Uniseksiä!)
38. Eki2.10.2012 klo 00:30
Thurman, Chris (Intervention in the Modern UK Brewing Industry; yksi tek.)


(Kiitos, lähden kohta vaimoni viereen ja pukeudumme sänkyyn eri tavalla...)
39. Maikki2.10.2012 klo 00:51
Sandra Hargreaves (Study Skills for Dyslexic Students)


(En voinut vastustaa kiusausta. Huomiseen!)
40. Eki2.10.2012 klo 01:12
Spicer, John (Intervention in the Modern UK Brewing Industry; yksi tek.)
41. Wexi2.10.2012 klo 01:14
Skipp, David (Sinä ja seksi; toinen tekijä)
42. Wexi2.10.2012 klo 01:21
Hughes, Alistair (Seksi ja aisti-ilot: käytännön opaskirja; yksi tekijöistä)
43. Maikki2.10.2012 klo 13:16
Ronald D. Davis (The Gift of Dyslexia: Why Some of the Brighest People Can't Read and How They Can Learn; toinen tekijä)
44. Eki2.10.2012 klo 13:25
Simon Ward (Intervention in the Modern UK Brewing Industry; yksi tek.)
45. Maikki2.10.2012 klo 13:36
D'Oliveira, Manuela (Learning to Use Statistical Skills in Psychology; toinen tekijä)
46. Eki2.10.2012 klo 13:38
Lamott, Anne (Hard Laughter)
47. Maikki2.10.2012 klo 13:40
Thomson, Bonita (MAKING DYSLEXIA WORK FOR YOU CD: A Self-help Guide; toinen tekijä)
48. Eki2.10.2012 klo 13:46
Andrew Lycett (Kipling Abroad - Traffics and Discoveries from Burma to Brazil; toim.)
49. Maikki2.10.2012 klo 13:49
Thompson, Ross (SCM Studyguide to Theological Reflection; 1/3)
50. Eki2.10.2012 klo 13:55
Steven Loyal (Understanding Immigration in Ireland - Ireland in a Global Age)
51. Maikki2.10.2012 klo 15:10
Leman, Patrick (Developmental Psychology; ¼)
52. Eki2.10.2012 klo 15:48
Caroline Lucas (Green Alternatives to Globalization; toinen tek.)
53. Maikki2.10.2012 klo 16:31
S. Marc Breedlove (Biological Psychology; 1/3)
54. Eki2.10.2012 klo 17:18
Victor Lodato (Mathilda Savitch)
55. Maikki2.10.2012 klo 17:35
Tomas Chamorro-Premuzic (The Psychology of Personnel Selection; toinen tekijä)
56. Eki2.10.2012 klo 17:42
Clare Longrigg (Boss of Bosses - A Journey into the Heart of the Sicilian Mafia)
57. Maikki2.10.2012 klo 17:46
Gavin Bremner (An Introduction to Developmental Psychology; toinen toim.)
58. Eki2.10.2012 klo 17:55
Rosetta Loy (First Words - A Childhood in Fascist Italy)
59. Maikki2.10.2012 klo 18:44
Oden, Amy (In Her Words: Women's Writings in the History of Christian Thought)
60. Eki2.10.2012 klo 21:02
Michael Woodin (Green Alternatives to Globalization; toinen tek.)
61. Maikki2.10.2012 klo 21:18
Neil V. Watson (Biological Psychology; 1/3)
62. Eki2.10.2012 klo 21:27
Omar, Mohammad (Leading Smart Transformation - A Roadmap for World Class Government; yksi tek.)
63. Maikki2.10.2012 klo 22:07
David Marks (The Psychology of the Psychic)
64. Wexi2.10.2012 klo 22:08
Skipp, David (Sinä ja seksi; toinen tekijä)
65. Maikki2.10.2012 klo 22:11
Daniel Moerman (Meaning, Medicine and the 'Placebo Effect')
66. Eki2.10.2012 klo 22:17
Abrahm Lustgarten (China's Great Train - Beijing's Drive West and the Campaign to Remake Tibet)
67. Maikki2.10.2012 klo 22:20
Thomas Gilovich (How We Know What isn't So)
68. Eki2.10.2012 klo 22:35
Campioni, Maddalena (Rwanda Fast Forward - Social, Economic, Military and Reconciliation Prospects; toinen toim.)
69. Maikki2.10.2012 klo 22:48
Alan Baddeley (Memory; 1/3)
70. Eki2.10.2012 klo 22:56
Edward Chitham (A Bronte Family Chronology)
71. Maikki2.10.2012 klo 23:00
Morrison, Keith (A Guide to Teaching Practice; ¼)
72. Eki2.10.2012 klo 23:15
Theresa M. Collins (Thomas Edison and Modern America; toinen tek.)
73. Maikki2.10.2012 klo 23:24
Stuart Sutherland (Irrationality)
74. Wexi3.10.2012 klo 09:31
Dorothee Wolters (Suuri ei ja pieni ei; toinen tekijä)
75. Maikki3.10.2012 klo 13:22
Rosenzweig, Mark R. (Biological Psychology; 1/3)
76. Eki3.10.2012 klo 14:22
Karlin, Jason G. (Idols and Celebrity in Japanese Media Culture; toinen toim.)
77. Maikki3.10.2012 klo 14:31
Greene, Judith (Learning to Use Statistical Skills in Psychology; toinen tekijä)
78. Wexi3.10.2012 klo 16:48
Hazel Harrison (Suuri maalaus- ja piirustuskirja : Piirtäminen, vesiväri, öljy, akryyli, pastelli)
79. Maikki3.10.2012 klo 17:06
L. A. Dale (The Bastard Takes A Wife)
80. Wexi3.10.2012 klo 17:08
Lawson, Michael (Sinä ja seksi; toinen tekijä)
81. Maikki3.10.2012 klo 17:16
L. K. Davies (Fondant Basics)
82. Eki3.10.2012 klo 19:22
Sylvia Longmire (Cartel - The Coming Invasion of Mexico's Drug Wars)
83. Maikki3.10.2012 klo 19:35
Richard Kemp (SPSS for Psychologists; 1/3)
Rosemary Snelgar
84. Maikki3.10.2012 klo 19:37
(Allaoleva on vahinko.)
85. Wexi3.10.2012 klo 19:48
Marita Miettinen (Suuri Savontie: Vanhan valtatien tarina; toinen tekijä)

[Lipeskö arkistosta?]
86. Maikki3.10.2012 klo 20:24
Tammi L. Shlotzhauer (Living with Rheumatoid Arthritis; toinen tekijä)


(Sieltähän se lipsahti…)
87. Wexi3.10.2012 klo 20:42
Ritva Rajander-Juusti (Maahan Kiintyneitä, Onnen Etsijoita; toinen tekijä)

[Jos olisin löytänyt yhdenkään suomenkielisen sanan, olisin ryöstänyt:-]
88. Eki3.10.2012 klo 20:49
Tyson E. Lewis (Education Out of Bounds - Reimagining Cultural Studies for a Posthuman Age; toinen tek.)
89. Maikki3.10.2012 klo 21:30
Snelgar, Rosemary (SPSS for Psychologists; 1/3)
90. Eki3.10.2012 klo 22:36
Richard Kahn (Education Out of Bounds - Reimagining Cultural Studies for a Posthuman Age; toinen tek.)
91. Maikki3.10.2012 klo 22:41
Humes, W. M. (Scottish Education; toinen tekijä)
92. Wexi3.10.2012 klo 22:49
M. Lehtinen (Precambrian Geology of Finland: Key to the Evolution of the Fennoscandian Shield; yksi tekijöistä)
93. Maikki3.10.2012 klo 22:56
Tony Koltz (It Worked for Me: In Life and Leadership; toinen tekijä)
94. Eki3.10.2012 klo 23:08
Tomasz Kamusella (The Politics of Language and Nationalism in Modern Central Europe)


(Ystävällä on asiaa...)
95. Maikki3.10.2012 klo 23:19
L. P. Dake (The Practice of Reservoir Engineering)

(Haluaa äänesi… )
96. Eki3.10.2012 klo 23:52
Kaster, Pam (Molly The Pony)
97. Maikki3.10.2012 klo 23:53
McGuire, James L. (Living with Rheumatoid Arthritis; toinen tekijä)
98. Eki3.10.2012 klo 23:55
Lisa Gitelman (Thomas Edison and Modern America; toinen tek.)
99. Wexi3.10.2012 klo 23:56
Nurmi, P. A. (Precambrian Geology of Finland: Key to the Evolution of the Fennoscandian Shield; yksi tekijöistä)
100. Eki3.10.2012 klo 23:59
Penny Keyes (Gathering Power Through Insight; toinen tek.)
101. Maikki4.10.2012 klo 00:16
Sarah Jarvis (Diabetes For Dummies; toinen tekijä)
102. Eki4.10.2012 klo 00:37
Saeid Khaghani (Islamic Architecture in Iran - Poststructural Theory and the Architectural History of Iranian Mosques)
103. Maikki4.10.2012 klo 12:04
Nicola Brace (SPSS for Psychologists; 1/3)
104. Eki4.10.2012 klo 20:56
Caroline Chatwin (Drug Policy Harmonization and the European Union)
105. Maikki4.10.2012 klo 21:17
Eysenck, Michael W. (Memory; 1/3)
106. Eki4.10.2012 klo 23:30
Wendy Clinch (Fade to White)
107. Maikki4.10.2012 klo 23:34
Colin Powell (It Worked for Me: In Life and Leadership; toinen tekijä)
108. Eki5.10.2012 klo 00:31
Lamar, Michelle (The White Trash Mom Handbook; toinen tek.)
109. Maikki5.10.2012 klo 12:05
L. Steven Sieden (A Fuller View: Buckminster Fuller's Vision of Hope and Abundance for All)
110. Eki5.10.2012 klo 12:15
Noack, Patrick (Rwanda Fast Forward - Social, Economic, Military and Reconciliation Prospects; toinen toim.)
111. Maikki5.10.2012 klo 12:19
Celia Pearce (Ethnography and Virtual Worlds; ¼)
112. Eki5.10.2012 klo 12:26
Cameron, Sonja (Using Computers in History; toinen tek.)
113. Maikki5.10.2012 klo 12:37
James K. Wellman, Jr. (Evangelical vs. Liberal)
114. Eki5.10.2012 klo 12:51
Jim Cheshire (Stained Glass and the Victorian Gothic Revival)
115. Maikki5.10.2012 klo 13:04
Ross D. Parke (Developmental Psychology; ¼)
116. Eki5.10.2012 klo 13:04
Ken Keyes, Jr. (Gathering Power Through Insight; toinen tek.)
117. Maikki5.10.2012 klo 13:24
Jean-Bertrand Pontalis (The Language of Psychoanalysis; toinen tekijä)
118. Eki5.10.2012 klo 14:13
Sharell Cook (Henna for the Broken-Hearted)
119. Maikki5.10.2012 klo 14:17
Krul, J. T. (The Midas Touch; ¼)
120. Eki5.10.2012 klo 14:24
Jody Cornish (Learning to Change the World - The Social Impact of One Laptop Per Child; yksi tek.)
121. Maikki5.10.2012 klo 14:34
Herman van Veen ( Alfred J. Kwakin isä)
122. Eki5.10.2012 klo 14:34
Neal Donahue (Learning to Change the World - The Social Impact of One Laptop Per Child; yksi tek.)
123. Maikki5.10.2012 klo 14:41
Eide, Brock. L. (The Dyslexic Advantage; toinen tekijä)
124. Eki5.10.2012 klo 14:43
Kane, Charles (Learning to Change the World - The Social Impact of One Laptop Per Child; yksi tek.)
125. Maikki5.10.2012 klo 14:54
Stephen A. Mitchell (Hope and Dread in Pychoanalysis)
126. Eki5.10.2012 klo 15:04
Lorna Collins (The Modern Family Business - Relationships, Succession and Transition; yksi tek.)
127. Maikki5.10.2012 klo 15:11
Steiner, John (Seeing and Being Seen)
128. Eki5.10.2012 klo 15:23
Hamilton Cravens (Cold War Social Science - Knowledge Production, Liberal Democracy, and Human Nature; toinen toim.)
129. RA5.10.2012 klo 16:17
Schwarzenegger, Arnold (Total Recall: My Unbelievably True Life Story)
130. Maikki5.10.2012 klo 17:11
Davey, Graham (Applied Psychology)
131. Eki5.10.2012 klo 17:18
Molly Wendland (The White Trash Mom Handbook; toinen tek.)
132. Maikki5.10.2012 klo 17:35
D. A. Bekerian (Applied Psychology; toinen tekijä)
133. Eki5.10.2012 klo 17:41
Arlo Crawford (A Farm Dies Once a Year)
134. Maikki5.10.2012 klo 17:59
Daniel Chamovitz (What a Plant Knows: A Field Guide to the Senses of Your Garden - and Beyond)
135. Eki5.10.2012 klo 18:35
Tucker, John (The Modern Family Business - Relationships, Succession and Transition; yksi tek.)
136. Maikki5.10.2012 klo 19:17
Hood, Bruce (Supersense)
137. Eki5.10.2012 klo 20:54
Claire Seaman (The Modern Family Business - Relationships, Succession and Transition; yksi tek.)
138. Maikki5.10.2012 klo 21:27
Anderson, Michael C. ((Memory; 1/3)
139. Eki5.10.2012 klo 21:57
Colin Crawford (Inside The U D A - Volunteers and Violence; toinen tek.)
140. Wexi5.10.2012 klo 22:02
Rämö, O. T. (Precambrian Geology of Finland: Key to the Evolution of the Fennoscandian Shield; yksi tekijöistä)
141. Maikki5.10.2012 klo 22:16
Trevor Jones (Diary of a Witchcraft Shop; toinen tekijä)
142. Eki5.10.2012 klo 22:35
Stuart Graham (The Modern Family Business - Relationships, Succession and Transition; yksi tek.)
143. Maikki5.10.2012 klo 22:41
Manion, Lawrence (A Guide to Teaching Practice; ¼)
144. Eki5.10.2012 klo 23:24
Crisp, Jeff (Poverty, International Migration and Asylum - Studies in Development Economics and Policy; toinen toim.)
145. Maikki5.10.2012 klo 23:29
Frederick Buechner (Wishful Thinking: A Seeker's ABC)
146. Wexi6.10.2012 klo 09:46
Ritva Alku (Elävä ravinto; toinen tekijä)
147. Eki6.10.2012 klo 09:53
Keyes, Ralph (I Love It When You Talk Retro - Hoochie Coochie, Double Whammy, Drop a Dime, and the Forgotten Origins of American Speech)
148. Maikki6.10.2012 klo 12:10
Patricia E. Farrell (Creating Literacy-Rich Preschools and Kindergartens; toinen tekijä)
149. Eki6.10.2012 klo 12:16
Landau, Jacob M. (Language Politics in Contemporary Central Asia; toinen tek.)
150. Maikki6.10.2012 klo 12:32
Bolker, Joan (Writing Your Dissertation in Fifteen Minutes a Day)
151. Eki6.10.2012 klo 12:46
Andrew Crisell (Liveness and Recording in the Media - Key Concerns in Media Studies)
152. Maikki6.10.2012 klo 12:51
Leo J. Chance (Cacti and Succulents for Cold Climates)
153. Eki6.10.2012 klo 12:57
Crisp, Quentin (How to Go to the Movies)
154. Maikki6.10.2012 klo 13:14
N. J. Walters (Damek's Redemption)
155. Eki6.10.2012 klo 15:30
Smyth, Marie (Inside The U D A - Volunteers and Violence; toinen tek.)
156. Maikki6.10.2012 klo 16:09
Eide, Fernette F. (The Dyslexic Advantage; toinen tekijä)
157. Eki6.10.2012 klo 16:19
Finger, Anne (Elegy for a Disease - A Personal and Cultural History of Polio)
158. Maikki6.10.2012 klo 16:45
Anne Allison (Permitted and Prohibited Desires)

(Kuin vain)
159. Maikki6.10.2012 klo 16:47
(Sorry, en huomannut... )

Embrosewyn Tazkuvel (How to See Auras)
160. Eki6.10.2012 klo 19:39
Landau, Jennifer (Relationship Competence for Healthcare Management; toinen tek.)
161. Maikki6.10.2012 klo 21:05
R. M. Strauhs (Patriots Awakening)
162. Eki6.10.2012 klo 22:12
Saul Landau (The Pre-Emptive Empire - A Guide to Bush's Kingdom)
163. Maikki6.10.2012 klo 22:13
Anne Allison (Permitted and Prohibited Desires)
164. Eki6.10.2012 klo 22:14
Oliver Lake (Snow White; yksi tek.)
165. Maikki6.10.2012 klo 22:17
Kenneth R. Ginsburg (Building Resilience in Children and Teens(
166. Wexi6.10.2012 klo 22:23
Gisela Braun (Suuri ei ja pieni ei; toinen tekijä)
167. Maikki6.10.2012 klo 22:34
Urs Gasser (Interop: The Promise and Perils of Highly Interconnected Systems; toinen tekijä)
168. Eki6.10.2012 klo 23:34
Richardson, Sarah (Using Computers in History; toinen tek.)
169. Maikki6.10.2012 klo 23:46
H. P. Mallory (Be Witched)


(Unosia!)
170. Eki7.10.2012 klo 00:14
Rebecca Fakoussa (The Modern Family Business - Relationships, Succession and Transition; yksi tek.)

(Juu)
171. turutar7.10.2012 klo 01:12
Anne Taintor (Tästä ei selviä ilman toista drinkkiä)
172. Maikki7.10.2012 klo 11:31
Ryan, Kendall (Unravel Me)
173. Eki7.10.2012 klo 12:16
Louise Grisoni (The Modern Family Business - Relationships, Succession and Transition; yksi tek.)
174. Maikki7.10.2012 klo 12:24
Isabelle Rae (When Summer Ends)
175. Eki7.10.2012 klo 12:40
Alice Landau (Redrawing the Global Economy - Elements of Integration and Fragmentation)
176. Maikki7.10.2012 klo 12:54
Allsopp, David H. (Teaching Mathematics Meaningfully; 1/3)
177. Eki7.10.2012 klo 12:58
David S. Landay (Be Prepared - The Complete Financial, Legal, and Practical Guide to Living with Cancer, HIV, and other Life-Challenging Conditions)
178. Maikki7.10.2012 klo 13:05
Audrin, Alice F. (Energy Healing, Herbal Magic & Protection Charms)

(Saa kääntääkin)
179. Eki7.10.2012 klo 13:14
Fink, Christina (Living Silence in Burma - Surviving under Military Rule)
180. Maikki7.10.2012 klo 13:21
Andy Bremner (Developmental Psychology; ¼)
181. Eki7.10.2012 klo 13:58
Robert A. Kahn (Holocaust Denial and the Law)
182. Maikki7.10.2012 klo 14:47
Hudson, W. H. (Far Away & Long Ago: A childhood in Argentina)
183. Eki7.10.2012 klo 15:28
Walter Bender (Learning to Change the World - The Social Impact of One Laptop Per Child; yksi tek.)
184. Maikki7.10.2012 klo 16:58
R. K. Ryals (The Labyrinth)

(Kuin vain)
185. Eki8.10.2012 klo 00:45
Landau, Carol (The New Truth About Menopause; toinen tek.)
186. Wexi8.10.2012 klo 01:46
Otto Eduard Vincenz Ule (Mintähden ja sentähden: Kysymyksia ja wastauksia kaikkeen luonnon tietoon kuuluwissa asioissa)
187. Maikki8.10.2012 klo 12:41
Liz Williams (Diary of a Witchcraft Shop; toinen tekijä)
188. Eki8.10.2012 klo 12:50
Michele G. Cyr (The New Truth About Menopause; toinen tek.)
189. Maikki8.10.2012 klo 12:57
Rain, J. R. (Vampire Dreams: A Samantha Moon Story(
190. Eki8.10.2012 klo 12:59
Jakeman, Vanessa (Improve Your Grammar; yksi tek.)
191. Maikki8.10.2012 klo 13:03
S. H. Kolee (Love Left Behind)


(Varmaan nimensä takia…)
192. Eki8.10.2012 klo 13:13
Laura James (Nasser at War - Arab Images of the Enemy)
193. Maikki8.10.2012 klo 13:28
Sandler, Joseph (Projection, Identification, Projective Identification; toim.)
194. Eki8.10.2012 klo 13:29
Paterson, Ken (Improve Your Grammar; yksi tek.)
195. Maikki8.10.2012 klo 13:57
K. R. Hook (Missing: A Freda Montage Mystery)
196. Eki8.10.2012 klo 14:19
Kellner-Heinkele, Barbara (Language Politics in Contemporary Central Asia; toinen tek.)
197. Maikki8.10.2012 klo 14:32
Redding, J. R. (11 Ways To Get Everyone & Anyone To Like You - Borrow Time Books)
198. Eki8.10.2012 klo 14:36
Jennifer M. Jeffers (Britain Colonized - Hollywood's Appropriation of British Literature)

(Käännös mahdollinen)
199. Maikki8.10.2012 klo 14:44
Mary Gauvain (Developmental Psychology; ¼)
200. Eki8.10.2012 klo 15:18
Isabelle Gourdin-Sangouard (Lindsay Anderson - Cinema Authorship; yksi tek.)
201. Maikki8.10.2012 klo 16:16
D'Arc, Bianca (Rare Vintage)
202. Eki8.10.2012 klo 21:14
Caruso-Scott, Melissa (Snow White; yksi tek.)
203. Maikki8.10.2012 klo 21:45
Schwindt, M. (EMR Implementation Strategies For Success; 1/3)
204. Eki8.10.2012 klo 22:07
Margaret M. Jensen (The Open Book - Creative Misreading in the Works of Selected Modern Writers)
205. Maikki8.10.2012 klo 22:19
S. E. Smith (Ambushing Ariel)
206. Wexi9.10.2012 klo 01:25
Teresa Wimmer (The Beatles: Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band)
207. Eki9.10.2012 klo 08:08
Roy Johnston (From From Votes to Seats - The Operation of the UK Electoral System since 1945)
208. Maikki9.10.2012 klo 12:37
Ogden, Thomas H. (Projective Identification and Psychotherapeutic Technique)
209. Eki9.10.2012 klo 12:39
H. S. Jones (Pluralism and the Idea of the Republic in France; toinen toim.)
210. Maikki9.10.2012 klo 13:37
Scolari, Massimo (Oblique Drawing: A History of Anti-Perspective)
211. Eki9.10.2012 klo 14:30
Matthew V. Johnson (The Tragic Vision of African American Religion)
212. Maikki9.10.2012 klo 14:39
Neville Symington (The Analytic Experience: Lectures from the Tavistock)
213. Eki9.10.2012 klo 14:41
Otten, Dominique (The Modern Family Business - Relationships, Succession and Transition; yksi tek.)
214. Maikki9.10.2012 klo 14:57
Eileen Stief (Mediator's Handbook; 1/3)
215. Eki9.10.2012 klo 15:18
Fred Jerome (The Einstein File - J. Edgar Hoover's Secret War Against the World's Most Famous Scientist)
216. Maikki9.10.2012 klo 15:21
Moore, Christopher W. (The Mediation Process: Practical Strategies for Resolving Conflict)
217. Eki9.10.2012 klo 16:17
Wright, Julian (Pluralism and the Idea of the Republic in France; toinen toim.)
218. Maikki9.10.2012 klo 16:29
Allan H. Goodman (Basic Skills for the New Mediator)
219. Eki9.10.2012 klo 16:38
Angela Jianu (A Circle of Friends: Romanian Revolutionaries and Political Exile, 1840-1859)
220. Maikki9.10.2012 klo 16:54
Nora Doherty (The Essential Guide to Workplace Mediation and Conflict Resolution; toinen tekijä)
221. Eki9.10.2012 klo 17:28
Trixie Belle (Snow White; yksi tek.)
222. Maikki9.10.2012 klo 17:38
Lawsonn, K. (EMR Implementation Strategies For Success; 1/3)
223. Eki9.10.2012 klo 17:41
Kathryn Jacques (Bangladesh, India and Pakistan - International Relations and Regional Tensions in South Asia)
224. Maikki9.10.2012 klo 17:46
Shay McConnon (Managing conflict in the workplace; toinen tekijä)
225. Eki9.10.2012 klo 18:45
Norman Manea (The Hooligan's Return)
226. Maikki9.10.2012 klo 19:20
Adair, John (Effective Communication)
227. Eki9.10.2012 klo 19:25
Hillary Johnson (My Mother Ruth; toinen tek..)
228. Maikki9.10.2012 klo 19:36
Neil Gopee (Mentoring and Supervision in Healthcare)
229. Eki9.10.2012 klo 20:17
Paula Jolin (Three Witches)
230. Maikki9.10.2012 klo 21:07
Ian Welsh (Partners in Learning; toinen tekijä)


(Muutama vielä)
231. Eki9.10.2012 klo 21:14
Samuel Josua (Schooling in Western Europe - The New Order and its Adversaries; yksi tek.)
232. Maikki9.10.2012 klo 21:29
Aston, Liz (Successful Mentoring in Nursing; toinen tekijä)
233. Eki9.10.2012 klo 22:06
Innes, Rosalind (Schooling in Western Europe - The New Order and its Adversaries; yksi tek.)
234. Maikki9.10.2012 klo 22:12
Vaihdan säikeen.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *