KESKUSTELUT > RISTIKOT > SANASEPPO 3/2012

7110. Sanaseppo 3/2012

RA28.9.2012 klo 15:39
SyysSeppo ilmestynyt.
2. - siirto -28.9.2012 klo 15:41
Lähettäjä: Tuomas L. 28.9.2012 klo 15:36:

Tuossa kun lehden juttuja luin, huomasin Ekin pienen artikkelin siitä, miten vaikeaa oli löytää mistään floridanleikettä. Helposti sellaisen olisi saanut Manhattan Steak Housesta, jolla on toimipisteet ainakin Forumin pohjakerroksessa ja Erottajan tienoilla. Silloin kun sellaisen siellä söin, sen päälle oli kasattu kaikennäköisiä säilykehedelmiä, ei vain ananasta ja persikkaa.
3. Pertsa28.9.2012 klo 18:45
Tosiaan Seppo tuli tänään myöskin tänne Napapiirin korkeudelle.
4. Tuomas L.1.10.2012 klo 14:28
Onkohan tuo kansiristikon vasemman ylänurkan vihje -V---A ihan tarkoituksella noin? Minusta siitä ei hahmotu oikein mitään järkevää. Vihje sopisi mielestäni muotoon -V---AS?, kysymysmerkki siis osana vihjettä.

Painovirhe on ainakin palkintotehtävänä olevassa Pasi Leppäsen Piilosanassa, vihjeessä 11 vaakaan sanan ANTATAJAT pitäisi luonnollisesti olla ANTAJAT. Vihje olisi muuten tuskin mainitsemisen arvoinen, mutta tässä sillä on merkitystä. (Tässä tuli nyt pakosta annettua pieni lisävinkki.)
5. Eki1.10.2012 klo 14:33
Samasta ideasta on kyse, mutta vaikeammin esitettynä.
6. Tuomas L.1.10.2012 klo 15:00
Jaa niin, onhan tuo vihje ymmärrettävissä noinkin. Ristikko on vain muuten aika helppo, eli vihje ei ehkä ihan sopinut tehtävän yleiseen tasoon.
7. RR3.10.2012 klo 08:21
Laitoin sanaseppokyselyyn toiveeksi, että tiimilaadintoja voisi olla enemmän. Toiveeseeni vastattiin nopeammin kuin uskoinkaan. Team Katalin oli tehnyt taas huippuhienon ristikon. Parasta mahdollista kilpailukauteen valmistavaa harjoittelua oli se.

Mulla on sellainen fiilis, että ristikot on menossa muutenkin enemmän pääkuvattomampaan suuntaan. Se olisi ainakin minun mieleen. Tylsiin pääkuviin tuhlatun ajan voisi yhtä hyvin käyttää vihjeiden hiomiseen ja samalla saisi myös enemmän ratkottavaa. (Koskee myös itseäni.)
8. Eki3.10.2012 klo 09:01
Katalimmat ovat myös seuraavan SK:n kolmosen takana. Siis tämänviikkoisen.
9. RR3.10.2012 klo 09:26
Se on saatava. Eikös SK ilmesty perjantaina kauppoihin? (Tämähän on kuin ovela piilomainos, muttei ole.)
10. Eki3.10.2012 klo 09:34
Viimeistään perjantaina.
11. Viljami3.10.2012 klo 17:27
RR:lle vinkiksi, että SK tulee myös kirjastoon, josta ristikon voi käydä kopioimassa.
12. RR3.10.2012 klo 18:19
Kiitti vinkistä, Viljami.
13. EJlo4.10.2012 klo 12:54
Olen hakenut SK:n kopion kirjastosta jo parin vuoden ajan. Joskus ottavat kopiomaksun 40 senttiä sivu, toisinaan maksulla ei ole niin väliä, jos tuttu henkilö sattuu olemaan virkailijana. Mainittakoon että saan kyllä varsinaisen lehdenkin, mutta vasta seuraavan viikon ma tai tiistaina postin tuomana. SK:n paperilaadun (liian hyvän) vuoksi kopiopaperille lyijykynällä ratkonta on helpommin näkyvää.
14. Viljami7.10.2012 klo 11:34
Pakko oli Team Katalinin s.26 ristikossa turvautua Googleen vasemmassa yläkulmassa, jossa oli minulle kaksi vaikeaa toisiaan risteävää sanaa.

Erinomainen ristikko, jossa muutamat ratkaisusanat, kuten TANSSII, KUTNA ja TILAA teettivät töitä vielä jälkikäteen.

Juha Hyvöseltä mainio ristikko s.10. Olin pitkään siitä ihan pihalla, kunnes tuo koiruus avautui.

Skyttä, Joutsi s.7 ristikosta olen aivan kuutamolla!
15. Viljami7.10.2012 klo 11:56
Siis muutamat VIHJEET, kuten...
16. Tuomas L.21.10.2012 klo 11:55
SM-alkukilvassa sivulla 11 on mielestäni hiukan outoja kohtia. Vihjeisiin 25 vaakaan ja 4 pystyyn saan kyllä ratkaisut, mutta en hahmota niiden piilosanamaista osaa. Anagrammeilta vaikuttaisivat, mutta molemmissa on silloin yksi väärä kirjain. Ovatko virheitä vai jotain niin ovelia jekkuja, etten ymmärrä niitä?

Ja onko vihjeessä 20 pystyyn ollenkaan piilosanamaista osaa?

(Tämä ei ole palkintotehtävä, joten siitä voinee kysyä pikkuisen suoremmin kuin yleensä.)
17. Marianna21.10.2012 klo 13:42
Samaa mieltä vihjeistä 25 vaakaan ja 4 pystyyn. Kilpailun kiireessä jäi huomaamatta, etteivät anagrammeja olleetkaan. Pysty 20 taas on varsinainen Hanneksen erikoisen erikoinen: sama jekku on myös finaaliristikossa. Onneksi tuli tutuksi jo Keuruun kisassa 2010!
18. kysyjä23.10.2012 klo 20:48
Jari Ahlgren "Kerää pisteet"-ristikko, mihin liittyy pääkuvan alla oleva kuva, vihjeen EI RAKASTA VEROJA vieressä?
19. Tuomas L.23.10.2012 klo 21:15
Palkintoristikoista ei lisävihjeitä, mutta kommentti kuitenkin: Tuo kyseinen ristikko meinasi jäädä minulta vajaaksi juuri tuon nurkan takia. Lopulta hakuteoksien avulla löysin ratkaisun ja sain tuosta kuvavihjeestäkin (luullakseni oikean) ratkaisusanan. Tiedän siis, mitä kuvan on ilmeisesti tarkoitus esittää, mutta kuva ei siitä muuttunut selvemmäksi.

Toisaalta luulen, että vaikka kuvasta saisikin selvää, se ei välttämättä hirveästi auttaisi ratkaisusanan keksimisessä.
20. kysyjä25.10.2012 klo 10:20
Löysin myös haeskelun jälkeen asiaan ratkaisun, joka myös mielestäni on oikein.
21. - SIIRTO -1.12.2012 klo 09:44
Säikeestä 6932:

Lähettäjä: pösilö 27.11.2012 klo 18:02
Minulle jäi täysin epäselväksi Joutsin Visainen-ristikossa ollut jippo, allaoleva lainaus risuaitoineen ratkaisusta (ss 3/ 12)

ex-pääministeri
S
A
ei jää jään T A L # T A M A
takia käytöttä A
R
Mistä tässä on kyse?


Lähettäjä: Maikki 27.11.2012 klo 18:05
Siinä oli yhdessä ruudussa neljä kirjainta. Pystyyn SAVISAAR
ja vaakaan VISA:n kanssa TALVISATAMA.


Lähettäjä: iso S 28.11.2012 klo 16:45
Laatijan pakkorako: jos ei olisi ollut, niin Visainen olisi ollut Visaton!

Joutsilta yllättävää irrottelua, yleensä häneltä on tottunut odottamaan riehaantumista enintään sääntöjen rajoissa. Tosin viimeinen sääntöhän pelastaa aina: "Säännöistä voidaan poiketa, mikäli..."

Jotkut tykkäävät tällaisista ylläreistä, jotkut eivät, joten en käy kiistelemään makuasioista. Totean vain, että pitkällä urallaan Joutsi ei ole koskaan ollut Pekkaa pahempi!


Lähettäjä: pösilö 30.11.2012 klo 14:10
Vielä jäin ihmettelemään saman julkaisun s. 39 "Naamion" vihjeytystä:
Muutama esimerkki
TURVE - MUTA muta on pohjalietettä
HALTIJA - UKKO viitannee muinasisuomalaisten ylijumalaan, joka ei ollut mikään alempiarvoinen haltija
PIENET POJAT - SAKIT ?
VALITSIVAT PUHEENJOHTAJAN - KEPU

Ristikon keskikohdan johtolauseen TUNTEE TUOKSUT vihjekuviota en vieläkään osaa tunnistaa nenäksi - mitähän se esittänee?
On hienoa, että Sanaseppo julkaisee harrastelijoiden luomuksia, mutta eikö näihinkin voisi kohdistaa laadunvalvontaa?


Lähettäjä: Tuomas L. 30.11.2012 klo 14:18
PIENET POJAT on kikkailuvihje: S tarkoittaa pientä eli S-AKIT.

Ylijumala Ukkoa kutsutaan muistaakseni kansanrunoudessa myös haltijaksi.
22. sähläri (RA)1.12.2012 klo 10:03
[Anteeksi sotku. Yllä keskustellut ristikot ovat lehdessä Sanaseppo 2/2012. Näiden ratkaisut ovat lehdessä Sanaseppo 3/2012.]
23. Jaska27.12.2012 klo 12:51
Skytän/Joutsin kesäpäiväsuperpahiksesta Silloin jäivät ymmärrystä vaille

1) Pääkuvasta oikealla seitsemän allekkaista viivaa, nuoli osoittaa ylimpään, viivojen alla PENTTI, ratkaisusana ELLEN.

2) Vasemmassa laidassa
haa-
vaan
kiva

Ratkaisusana SALONKI. Joku paikalla olleista tai muuten ymmärtäväinen voinee selittää. Kosolti kiitoksia.
24. Marco Poloinen27.12.2012 klo 13:06
Paikalla olleena ja töin, tuskin ymmärtäneenä saatan valaista asiaa:

1. PENTTI oli ko. aikana viimeisin puoliso, ensimmäistä kysytään.
2. Kyseessä omanlaisensa skytismi; ratkaisusana jaettava kolmeen osaan!
25. Marco Poloinen27.12.2012 klo 13:10
Tarkemmin muistellen taisi Jenni olla jo ko. aikana "virassa", mutta ei vain näkynyt luettelossa...
26. Jaska27.12.2012 klo 13:31
Kerrassaan kiero skytismi aukesi, haavaan salva. Mutta Jenni sekoitti entisestään. Luulin Ellenin tarkoittavan Svinhufvudia, ja laatijain tehneen laskuvirheen. Viivoja olisi pitänyt olla siinä tapauksessa kahdeksan. Pitää vielä fundeerata.
27. Marco Poloinen27.12.2012 klo 13:39
Mannerheimilla ei tainnut olla siippaa presidenttiaikana, joten viivat riittänevät.
28. Jaska27.12.2012 klo 13:41
Jennin on pakko olla Pentin seuraaja. Siinä tapauksessa virheitä on jopa kaksi. Viivoja pitäisi olla yhdeksän, kahdeksan Pentin yläpuolella ja yksi alapuolella. Ihmettelen, ellei tätä jo Vaarissa ihmetelty!
29. Marco Poloinen27.12.2012 klo 13:49
Taisin onnistua sekoittamaan "viimeisin"-määreelläni hommaa turhan päiten. Vihjeessähän ei viimeisimmästä puhuta mitään, Pentistä vain pitää laskea nimenomaan puolisoita taaksepäin.
30. Jaska27.12.2012 klo 13:50
Ihmettelen, miksi laskin Mannerheimin mukaan. Viivat siis oikein, eikä Jennin puuttuminen ollut virhe. Niin kuin ei myöskään Pentin puuttuminen, jos viivoja olisi ollut kuusi, ja niiden alla Eeva. Tai yksi viiva, jonka alla Kaisa.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *