KESKUSTELUT > RISTIKOT > "RANGAISTAVA" KIRJOITUSASUN RIKKOMUS?

7083. "Rangaistava" kirjoitusasun rikkomus?

tapio13.9.2012 klo 09:30
Hei

Mielestäni Toni Pitkälällä menee kirjoitussääntöjen rikkominen LIIAN PITKÄLÄKSI!

Väliviivan jättäminen on mielestäni ihan ok, esim. jos OIKEA kirjoitusasu on esim. S-ASUT, ristikoissa ratkaisusana voi olla SASUT.

:- merkin pois jättäminen on jo kyseenalaisempaa ja on siinä ja siinä onko se asiallista. Tästä yksinään minulla ei ole esimerkkiä.

Mutta mielestäni KAHDEN SANAN PITÄMINEN YHTENÄ SANAN ON PITKÄLÄLTÄ TÄYSIN EPÄASIANMUKAISTA! Mielestäni raja on siinä, että ristkikoissakaan kaksi erillistä sanaa, ei voisi olla yhtenäinen ratkaisusana.

Tässä esimerkki mielestäni totaalisen epäasiallisesta ratkaisusanasta - ratkaisu on hauska, mutta rikkoo mielestäni liikaa kirjoitussääntöjä - vieläpä kahta samaan aikaa, joista jälkimmäinen totaalisen epäasiallinen

oikea kirjoitusasun A:N NELI
ja ratkaisusana ANNELI

Tuossa on kyseenalaisesti poistettu :-merkki ja mikä pahempaa pois jätetty sanaväli. Mielestäni sanavälejä pitää kunnioittaa ristikoissakin vaikka olisi kuinka hauskaa nokkelaa jättää ne huomioimatta.
2. Jukkis13.9.2012 klo 11:19
Kyllähän noita muutkin laatijat harrastaa kuin TP.

Minusta ei mitään vikaa. Antaa uusia mahdollisuuksia tehdä oivallusta vaativia vihjeitä. Ei ristikot mitään romaaneja ole. Ne voivat olla myös kielellä leikkimispaikkoja silloin kun ovat parhaimmillaan. Saman tien voisi ruveta valittamaan siitä kun ristikoissa sanoja pitää lukea ylhäältä alas. Mitä se sellainen on? Miksi ristikoissa noudatetaan mongolialaista kirjoitustapaa?
3. Jukkis13.9.2012 klo 11:22
Ja sitten vielä voisi valittaa siitä kun kirjaimet on ruutujen sisällä. Kohta rupeavat kirjoja latomaan niin että kirjaimet on ruutujen sisällä, jos tätä ristkikkojen tapainturmellusta ei saada aisoihin. Sellaista kirjaa on sitten kyllä tosi ikävä lukea.
4. Jukkis13.9.2012 klo 11:23
"ristkikkojen". Hupaisa painovirhe.
5. RA13.9.2012 klo 11:24
Hih.
6. tapio13.9.2012 klo 11:51
Enkä niuhotan liikaa. Jos lopputulos on oikein kirjoitettu sana, se kai näissä ristikoissa riittää.

Mitä oivallusvihjeisiin tulee, soisi niiden olevan puhtaita oivallusvihjeitä, jolloin ne voisivat avautua kelle tahansa eikä tarvittaisi jonkun henkilö- tai paikannimen tuntemusta. Toni puolittaisissa oivallusvihjeissä paljon minulle tuntemattomia henkilönimiä, jolloin ihmettelee, mistä ratkaisu oikein sitten tulikaan.
7. markus-setä14.9.2012 klo 00:49
tapio,mikä on puhdas oivallusvihje ? Onko ristikko silloin huono,jos siellä on paikannimiä,henkilönimiä,- joita sinä et tunne. Ne ovat kuitenkin ratkaisusana ! No,älähdän suosikkilaatijani puolesta liiankin herkästi. Jukkiksen kanssa samaa mieltä.Mutta muistan kun Pitkälä aloitti,en nyt muista vuotta, eka ajatus "ei hemmetti tällaista,mikä tää on",mut sitten se aukesi !! Mutta aivan ensimmäisien Pitkälän ristkkojen vihje: MOOTTIRIPYÖRÄKORTIT ja ratkaisusana-ALLAOLEVAT,ei ole valjennut minulle vieläkään. Ristikon alla -ei . Rekkarinumero,ei sekään?Sain kyllä ristkon täyteen,mutta tuo jäi kaiveleen.
8. Matti14.9.2012 klo 00:57
Olisiko moottoripyöräkortti A-kortti? (Erona esim. AB-kortista.)
9. Marco Poloinen14.9.2012 klo 00:57
Se mp-kortti nyt vaan sattuu olemaan A-kortti, ei siinä varmaan sen kummemmasta ole kysymys.
10. Matti14.9.2012 klo 00:58
(Haa, päihitin Marco Poloisen rinnanmitalla!)
11. Eki14.9.2012 klo 01:00
Toni aloitti kevätkesällä 2005. Pari ekaa pahista oli pahistakin pahempia, sitten saatiin rukattua aivot oikeaan asentoon ja alkoi syntyä "vain" pahiksia. Artikkeleista löytyy juttu vuodelta 2005.
12. Emma14.9.2012 klo 01:06
Niin, mikä tosiaan on oivallusvihje? Onko se sellainen, että on piirretty autonkuva ja ratkoja sitten oivaltaa, että kas, tähän tulee auto! Tällaisia ristikkoja kyllä löytyy yllin kyllin kioskin ristikkohyllystä, mutta onneksi niitä ei ole PuPessa. Jos taas katsotaan tätä outojen nimien käyttämistä ristikoissa, niin niitä nimenomaan ei Tonilla liiemmin ole. Verrataanpa määrää vaikka HS-ristikoihin, sieltä löytyy - niin henkilö- kuin paikannimiäkin, ja joskus TOSI outoja.

Tonin ristikkojen taidonnäyte oli taannoinen aakkossarja, sen jälkeen tällainen kritiikki, jota tapio esittää, tuntuu asiattomalta. Tonin helpommatkin ristikot ovat ihan nautittavia, niitä voi suositella, jos kovikset ovat liian vaikeita.
13. markus-setä14.9.2012 klo 01:48
Kiitos molemmille M:lle,niinkai se sitten oli ?Eki, kyllä minä huomasin sen rukkauksen,ja alkoi syntyä siis tajuttoman hyviä juttuja. Jotenkin pelkään sen tyhjentävän itsensä tollaisella vauhdilla. Jos Aulis joskus - toivottavasti ei pitkään aikaan (hoksaa kyllä Google-harhailun),lopettaa,Pitkälä olis seuraaja. Ai hemmetti unohdin,Mikael Ahne lopettaakin perjantairistikon?
14. markus-setä14.9.2012 klo 02:09
Emma,olen hemmetin huono tän netin kanssa,mutta jos osaisin lähettäisin Sinulle punaisia sydämenkuvia pitkän rivin!
15. Emma14.9.2012 klo 02:39
Kiitos Markus-sedälle "terveisistä"!
16. tapio14.9.2012 klo 20:51
Joku kysyi

tapio,mikä on puhdas oivallusvihje ?

Vastaus: sellainen vihje, joka ei edellytä mitään erityistietoa (esim. ei biokemiaa (kuten ANIONI), henkilönimiä (kuten SKAAR) tai paikannannimiä) - siis riittää vain hokaaminen.
17. tapio14.9.2012 klo 20:54
Siinä samaa mieltä Emman kanssa, että Tonilla harvoin outojen nimien käyttöä, mutta saisi olla vieläkin vähemmän.

Joskus täytin HS-riskikoita, joissa Auliksella naurettavia googlauksilla väkisin laitettuja nimiä - näistä hän kuulemma on jo luopunut.
18. hah15.9.2012 klo 15:05
Jos ANNELI on edellä olevan nojalla ei "rangaistava vihje" niin sittenhän tuolle ANIONI:lle sopisi hyvinkin vihjeeksi A+ tai A-, puhumattakaan ryhmälle i-kirjaimia INTIIMI.
Kun tälle linjalle lähdetään, niin O:n sisään pistetylle 1:lle tulisi ratkaisuksi ONYKSI. Sitten vielä pistetään U-kirjain kiven päälle ja ratkaisuksi UNKARI.
Tästä joku voisi sitten hyvinkin tehdä teemaristikon, kun nämä ovat kerrassaan niin "hauskoja" vihjeitä.
19. Jukkis15.9.2012 klo 16:31
Mukavia vihjeitä nuo. Aulishan noita harrastaa aika paljon. Ei noita ihan ehkä teemaksi asti riitä.
20. hah15.9.2012 klo 20:21
Voihan riittääkin,
pistetään A pöydälle, tulee ANTIIKKINEN,
ET = ENTEELLINEN
pari taloa, joiden sisälle U = UNTUVAT
E kuuntelemaan Hopeista kuuta = ENOLA
A ratkomaan ristisanaa ja sanoo siihen, että "nää Pitkälät hyviä" = ANTONIT

Löytyyhän näitä
21. tapio16.9.2012 klo 18:40
Ihan hauskoja nuo.

Viimeksi outoja ratkaisuja Tonilta:

Naara tai koira! > RASTA - en ole kuullut, että kumpaakaan kutsuttu noin.

Kuivan takaa > NORA - totaaliseti ohi.
22. RA16.9.2012 klo 18:49
Naara(s) tai koira(s) > RASTA(s)

Kuivan takaa > NORA;
- kuiva on aro
- kuivan on aron ja se takaa(päin) = NORA
(vihje tulee siis tulkita: "kuivan" takaperin lukien)
23. RA16.9.2012 klo 18:57
Tällaista kirjain- yms. kikkailua on ristikoissa vaikka kuinka paljon. Niin paljon, että eipä pysty nimeämään laatijoita, jotka tätä erityisesti harrastaisivat tai eivät harrastaisi.
24. tapio16.9.2012 klo 19:07
Yleensä sanan alkuun lisätään implisiittisesti kirjain, mutta en aiemmin tavannut, että implisiittisesti sanan loppuun laitettaisiin kirjain.

Yleensä takaperoinlukeminen ilmaistaan muulla sanalla kuin 'takaa' (yleensä 'nurin'), joten en tajunnut, että kyse on takaperin lukemisesta. Sinänsä erittäin tuttu kikka, mutta viittaustapa minulle tähän asti outo.

Nuo kaksi tapaa olivat siis minulle outoja.
25. tapio16.9.2012 klo 19:10
Mitä nurinpäinlukemiseen tulee, oudoin ilmaisu on minulle ollut 'idästä', koska sanaa ei normaalisti käytetä tekstin suunnasta puhuttaessa.
26. RA16.9.2012 klo 19:38
Kääntämisen voi ilmaista monin eri tavoin. Eipä kai siinä ratkojana auta muu kuin olla vain "hereillä" ja tsekata aina, kun vihjeessä on ylipäätään jotakin, joka s a a t t a i s i vihjata moiseen.
27. iso S16.9.2012 klo 19:45
Tai vaikkapa ei vihjaisikaan. Vihjesana voi olla pelkkää siansaksaa mutta takaperin luettuna selkosuomea, jolloin ratkaisusanan vihje on tuo takaperin luettu ja ratkaisu kirjoitetaan myös takaperin. Tietysti ratkaisusanan pitää olla silloinkin olla oikea sana, mutta sen merkitys voi olla oikeinpäin luettuna mitä tahansa.

Oikein ilkeä laatija käyttää vihjeenä palindromia ja ratkaisun pitää seurata takaperin kirjoitettuna tuosta vihjeestä. Lievästi halpamaista, koska vihje on sama etu- ja takaperin. Tällaistakin olen tavannut, mutta näin suoralta kädeltä ei tule mieleen esimerkkiä eikä syyllistä, joka voitaisiin lähettää itään päin opettelemaan lukemisen suuntia!
28. Matti16.9.2012 klo 20:24
Esim. ex-puhis Hannes jättää pillosanan piilovihjeessä kokonaan kertomatta, että kyseessä on takaperinluku. Tämä on piilosanoissa ihan OK, näin pitääkin olla.
29. Pitkälästä vielä18.9.2012 klo 18:44
Ällöttää kun jo neljännen kerran oli ristikossa vihjeenä PIERU.
Joo joo, mutta kumminkin. Ei ole fiksua. ei lainkaan!
TuhnuToniPieruPitkälät saavat tästä lähtien jäädä täyttämättä
meikäläiseltä.
Ristikot eivät ole hauskoja lainkaan!
30. Jaska18.9.2012 klo 19:34
Moni vanha pieru on varmaan samaa mieltä.
31. RR18.9.2012 klo 20:14
Niin justiinsa. Pieruhuumori on ihan persiistä.
32. 18.9.2012 klo 20:34
Itku pitkästä ilosta,
pieru paljon naurannasta.
33. Tuomas L.18.9.2012 klo 21:53
"Lähettäjä: RA 16.9.2012 klo 18:57
Tällaista kirjain- yms. kikkailua on ristikoissa vaikka kuinka paljon. Niin paljon, että eipä pysty nimeämään laatijoita, jotka tätä erityisesti harrastaisivat tai eivät harrastaisi."

Havaintojeni mukaan Mirja Pihlajamäellä tällaisia vihjeitä on korkeintaan joskus satunnaisesti.

Lähettäjä: iso S 16.9.2012 klo 19:45
Oikein ilkeä laatija käyttää vihjeenä palindromia ja ratkaisun pitää seurata takaperin kirjoitettuna tuosta vihjeestä. Lievästi halpamaista, koska vihje on sama etu- ja takaperin. Tällaistakin olen tavannut, mutta näin suoralta kädeltä ei tule mieleen esimerkkiä eikä syyllistä, joka voitaisiin lähettää itään päin opettelemaan lukemisen suuntia!

Jossakin Sanasepon visaisessa ristikossa on ainakin ollut AJAJA = AKIM. En muista enää laatijaa.
34. RA18.9.2012 klo 23:57
Tottapa kyllä, Tuomas.

Varmasti on nimettävissä laatijoita, jotka kikkailevat harvoin tai eivät (juuri) koskaan. Tarkoitin vain sitä, että kaikenlaiset ylläpuhutut kikkailut on nykyään niin yleinen vihjetyyppi, jopa vihjeitystrendi, ettei siitä oikein voi yksin Pitkälän Tonia syyttää eikä kiittää. Tai ketään muutakaan yhtä laatijaa nimeten.
35. tapio21.9.2012 klo 20:56
No Toni Pitkälän ristikot kyllä vaativat pohtimista, mikä sinänsä hyvä.

Jälleen yksi asia meni yli hilseen:

'Tätä voi lehdet' > VARIS
36. RA21.9.2012 klo 21:37
'Tätä voi lehdet' > VARIS:
- tätä = VARISta / lehdet voivat varista
37. pekka21.9.2012 klo 22:05
oletko tosissasi, loogisuudessasi RA?
38. Jaska21.9.2012 klo 22:14
Kämäräisestäkin voi lehdet.
39. RA21.9.2012 klo 23:19
Ja kynttilä- tai tiilimerkistäkin voi lehdet.
40. hah21.9.2012 klo 23:25
Kaikkea sitä, varmaan seuraavaksi "tätä koirasta" = PENIS, vai onko ollut?
41. T.Avis22.9.2012 klo 11:46
Paremminkin "koiras" = PENIS
42. tapio23.9.2012 klo 17:16
En kyllä enää sulata ilman valitusta tätä


Eräässä Toni Pitkälän sanaristikossa kysyttiin kaupunkia ja lisävihjeenä '(ruots)' - kaupunki oli kuitenkin SAKSALAISKAUPUNKI (Kiel) - en ymmärrä tällaista hämäystä.
43. Eki23.9.2012 klo 17:26
ruotsi = kieli > ruots = kiel
44. tapio23.9.2012 klo 17:27
ok. en ymmärtänyt vain lisävihjettä
45. tapio23.9.2012 klo 17:32
Mitä tulee vielä VARIS-ratkaisuun, siinä sanasta pudotetaan jo kaksi kirjainta pois, kun yleensä yksi - jos pudotetaan enemmän kuin yksi, mennään jo mielivaltaisuuteen - mistä tietää, jos sanasta pudotetaan lopusta (ilman minkäänlaista vihjettä, että kirjaimia tiputetaan pois) vaikka viisi kirjainta. Mielestäni ylitetty mielivaltaisuuden raja.
46. Eki23.9.2012 klo 17:35
tämä = varis
tätä = varista

ihan taivutusmuodoilla temppuillaan

aika yleistäkin koviksissa
47. tapio23.9.2012 klo 17:42
No en tunne kaikkia metkuja, kuten en ymmärrä tätäkään:

'Ruton elikko' > SAKKO
48. tapio23.9.2012 klo 17:44
Mitä vielä tuohon VARIS-ratkaisuu, samassa ristikossa toinen samalla logiikalla

'Tänä ääni' > KOLI
eli

tämä = KOLI
tänä = KOLINA
49. Eki23.9.2012 klo 17:46
elikko = rusakko

ruton rusakko = sakko
50. tapio23.9.2012 klo 17:57
ok, luin sanan 'RUTON' liian kirjaimellisesti - 'TON' täytyy näemmä jatkossa lukea erikseen.

Joitain minulle tuntemattomia koiruuksia on myös tässä:

'He oikeasti ku a:na? > VESKUT

Siis koiruudet menivät yli hilseen.
51. Eki23.9.2012 klo 17:59
Veskut ovat yleensä oikealta nimeltään Vesat.
52. tapio23.9.2012 klo 18:19
Olinpa tyhmä kun kyse oli vain kirjainten korvaamisesta toisilla. Vihjeen ongelma vain se, että sana ratkeaa vasta kun vaakatasossa tarpeeksi ratkaistuja sanoja.
53. tapio23.9.2012 klo 18:39
No alkaa noita jippoja vähitellen ymmärtää

ruton rusakko > sakko

lisäksi toinen vastaava 'TON-päätteeseen liittyvä vihje.

(KA-TON) TYTTÖ > ISLA

(= KAISLA, josta otetaan pois 'KA')

Ongelma tuossa oli enemmänkin se, että en ole tiennt' että ISLA voi olla naisen etunimi (on ainakin ulkomailla, muttei kaiketi Suomessa).
54. tonimikael23.9.2012 klo 20:04
Esim. veljeni tytär on ISLA. Ja vaimoni tiesi yhtäkkiä kolme muutakin sen nimistä. Että ei nykyään ainakaan aivan outo nimi ole täällä koto-Suomessa.
55. tonimikael23.9.2012 klo 20:08
Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun mukaan Suomessa on "alle 888" Islaa. Ennen 60-lukua ei yhtään. Nimenomaan nykysuosiosta kertoo aika paljon se, että 2010-luvulla Isla-nimen on saanut 413 tyttöä.
56. putko23.9.2012 klo 20:34
Yksi hauskimpia auliksen tekosia oli se terroristi attan (atana) kuva nurinpäin, jolloin tietenkin ratkaisu oli atta.
57. tapio24.9.2012 klo 18:53
Erkki Vuokilalan yhtä hauskuutta en ymmärtänhy

EHHIA > AMMEET
58. Matti24.9.2012 klo 18:57
Lue takaperin ja kahdenna konsonantti.
59. tapio24.9.2012 klo 20:02
Luin kyllä takaperin, mutten keksinyt ideaa enkä keksinyt sitä vieläkään. Tuossahan on jo kahdennettu konsonantti.
60. Wexi24.9.2012 klo 20:39
AIHE > TEEMA jne.
61. tapio26.9.2012 klo 21:07
OK.

Taas outo Pitkältä.

'Ruotsalaisen kanssa' > KAANI
62. Matias-Myyrä26.9.2012 klo 21:23
Ruotsalainen = hurri -> hurrikaani
63. tapio26.9.2012 klo 22:04
ok.

'SA- TAI SOTA' > LAIVA

Miestäni SA-LAIVA tai SALAIVA on mielestäni huuhaata
64. Jaska26.9.2012 klo 22:07
Täsmennys: hurri on suomenruotsalainen, ei riikinruotsalainen.
65. Jukkis26.9.2012 klo 22:14
Yhdyssanat on joskus hankalia hahmottaa. SALAIVA taitaa olla lähinnä sanan "ironia" suomalainen vastine. Ei se mitään huuhaata ole.
66. tapio26.9.2012 klo 22:18
sori, taisin olla liian väsynyt kun en heti hahmottanut
67. tapio26.9.2012 klo 22:35
mutta PHUI on mielestäni ratkaisuna turhan tuntematon sukuni - googlaamalla löysin
Wong Phui Nam -nimisen henkilön.
68. J26.9.2012 klo 23:40
Jari Kurrin lapsen nimeksi tuli Isla, joten nyt voi vihjaista seuraavalla kerralla "Jarillakin".
69. tapio27.9.2012 klo 15:28
Muutamia vielä, joita en ymmärtänyt:

'X SOITTIMEKSI!' > SITRA
'UKSI-' > AKAT (en ole kuullut oviakoista tai puuttuuko UKSI-sanasta jokin kirjain ja sama/samasta paikasta myös loppuosasta)
'KALLINENKIN' > TOTTA (mikä on kallinen?)

PS. SALAIVA kohdalla hämäsi se, että normaalisti yhdyssanan alku- tai loppuosaan viittaavissa vihjeissä on kokonainen sana.

Aika metku
'PELTOLA' > 'AHOLA' - normaalisti etsitään etunimiä, mutta tässä sukunimileikki.
70. tapio27.9.2012 klo 15:40
Jaska kirjoitti

"Täsmennys: hurri on suomenruotsalainen, ei riikinruotsalainen."

Eikö silloin 'Ruotsalaisen kanssa' ole hieman epäasiallinen vihje ja oikea olisi 'SUOMENRUOTSALAISEN KANSSA'.

PS. Tässä vähän pidempi päätteen kaltainen leikittely:
'Tällä metalliraha' > MELA ( sanasta MELANKOLIKKO)

Näihin 'tämä...', 'tällä...' jne. alkaa vähitellen tottua.
71. Matias-Myyrä27.9.2012 klo 15:50
Tuo "hurri on suomenruotsalainen" on Jaskan mielipide.
Kielitoimiston sanakirjassa on tämmöistä:
hurri halv. (suomen)ruotsalainen.
72. Jukkis27.9.2012 klo 15:55
X = RASTI, kirjaimet uuteen järjestykseen -> SITRA (tai SITAR)

TAKAISKU takaperin UKSIAKAT

KALLINENKIN ei nyt aukea
73. Jukkis27.9.2012 klo 15:57
Ettei se ollut KAILLINENKIN -> TOTTA (KAI)
74. T.Avis27.9.2012 klo 15:59
Voisiko se olla KAILLINENKIN?
75. T.Avis27.9.2012 klo 15:59
Vähän myöhässä...
76. tapio27.9.2012 klo 17:31
En saanut ihan selvää, lukeeko KALLINENKIN vai KAILLINENKIN. Jälkimmäinen tuntuu järkevältä ja niin se varmaan oli (Flash-kuvan tarkkuus ei ole kovin hyvä, mistä syystä toisinaan ei saa vihjeistä täysin selvää).
77. tapio27.9.2012 klo 19:47
Vuokilalta en ymmärrä:
'kakkostalon sijainti' > ALKU
78. tapio27.9.2012 klo 19:51
ja toinen

'työkaluja' > ORAT
En tunne mitään työkalua, jota kutsutaan tuolla nimellä.
79. Jaska27.9.2012 klo 20:27
Tällä säikeellä on omituinen otsikko. Aihetta vastaisi esim. EN YMMÄRRÄ - SELITTÄKÄÄ, KIITOS

Askarruttavasta vihjeestä ja sen julkaistusta ratkaisusanasta voi tietysti kysyä myös sopivassa ristikkosäikeessä, kuten IS-viikonloppu ja Punainen Pelikaani. Auttaminen helpottuisi, jos tietäisi, mistä ristikosta on kyse. Voisi tsekata, onko kysyjä mahdollisesti lukenut vihjeen väärin:)
80. tapio27.9.2012 klo 20:32
Alkuperäinen aihe ohittunut aikoja sitten. Kyse ei ole missään vaiheessa ollut mistään spesifistä ristikosta vaan aluksi periaatteesta ja sitten vain olen kysellyt, mistä jokin ratkaisusana oikein tulee. Pääosin kyse Toni Pitkälän laatimista ristikoista, mutta joissakin tapauksessa myös Erkki Vuokkilan.
81. Jukkis27.9.2012 klo 20:34
Jos et oraa tunne, niin kyseessä on ns. aukko sivistyksessä.

Kakkostalon sijainnista en osaa sanoa.
82. RA27.9.2012 klo 22:22
Lähettäjä: tapio 27.9.2012 klo 19:47:
Vuokilalta en ymmärrä:
'kakkostalon sijainti' > ALKU
----
Eipä sytytä, mikä juju tuossa on. Oletko tapio varma, että vihje ja ratkaisu olivat juuri noin? Eki?
83. Maikki27.9.2012 klo 22:31
Tai, kuten Jaska tuossa ylempänä toivoi, voisitko kertoa mistä vihje on löytynyt.
84. Eki27.9.2012 klo 22:48
Osoitteessa xxxtie 2 on tien alkuosa samoin kuin osoitteessa xxxtie 1 tien toisella puolella.
85. RA27.9.2012 klo 22:57
Siis: Niin suora vihje kuin vain olla voi.
86. Matti27.9.2012 klo 23:28
Ei noin kieroja hyväksytä!
87. Jaska27.9.2012 klo 23:30
Ei tuo pidä läheskään aina paikkaansa.
88. RA27.9.2012 klo 23:38
Niin. Siinä tien alussahan voi olla parillisten talojen puolella vaikka aluksi puisto. Ja jos tie on lyhyt, niin kakkostalo voi sijaita tarkkaan ottaen tien keskikohdassa tai jopa tien loppupuolella.
89. Kravattimies28.9.2012 klo 00:11
[Katumme on kokonaisuudessaan kahden poikkikadun välillä. Nurkkatalot kuuluvat niihin numeroidensa mukaan, muut talot kuuluvat tälle kadulle. Nurkkatalosta seuraavien numerot ovat 7 ja 8 (kadun vastakkaisilla puolilla), sitten 11 ja 12, sitten 15 ja 16, jne. Tällä systeemillä vältetään "ikävät numerot" kuten kiinalaisille kuolemannumero 4 ja tavallinen epäonnen numero 13.]
90. Jukkis28.9.2012 klo 07:51
Ihan virkistävää välillä nähdä jotain tosi huonoa, ja tuo kakksotalovihje on kyllä tosi huono. Ei kiero. Huono.
91. J28.9.2012 klo 11:37
Luulin että Kraka asuu Australiassa eikä Kiinassa. Vai vältelläänkö muissakin maissa Kiinan epäonnennumeroita?
92. ieva28.9.2012 klo 12:27
Olen ennenkin nurissut seuraavasta:
Vihjesana esim.- pikkulinnulla-, josta ratkaisusana on -kuli-, siis sisältyy vihjesanaan, mutta niillä ei ole mitään loogista yhteyttä.

Toisin kuin esim: vihjesana voisi olla -kaljanostajalla- ja siitä ratkaisusana olisi -jano-. Se olisi ihan nokkela vihje.
93. tapio29.9.2012 klo 16:20
Joo, olet oikeassa.

Kysympä vain vastaisuuden varalle, mikä idea tässä (Erkki Vuokila) voisi olla:

"Turun palloseuraa" > TEHOTA
94. Eki29.9.2012 klo 16:26
"Tepsiä"
95. tapio29.9.2012 klo 16:27
Noin tiedoksi kaikki nämä nyt vanhoja Avun ristikoita. Kategoria
'VAIKEAT' on niissä aika suhteellinen

- Teemu Pallosen kohdalla kyse a i n a keskivaikeista ristikoista ja kolme tähteä on a i n a liikaa; vain laiha välipala
- Erkki Vuokilan laatimat ristikot ansaitsevat useimmiten kuulumisen tähän kategoriaan, vaikka joskus ne ovat vain keskivaikeita
- Toni Pitkälän ristikoiden kohdalla on a i n a tunne, että saakohan niitä ratkaistua (tähän vain kerran on yksi ristikko olisi jäänyt pahasti kesken - sain siihen liikaakin apua; tämä ristikko oli Suomen Kuvalehdessä); niitä ei voi koskaan yrittää ratkaista, jos on liian väsynyt
96. Kravattimies30.9.2012 klo 03:01
[

J: - Luulin että Kraka asuu Australiassa eikä Kiinassa. Vai vältelläänkö muissakin maissa Kiinan epäonnennumeroita?



Lähde:http://en.wikipedia.org/wiki/Chinese_Austral ian

- Australiassa asui vuoden 2011 väestönlaskentapäivänä 866205 kiinalaista

Se on 4 % kaikista Australian asukkaista

tai 40 % kaikista Australian aasialaisista asukkaista.

Manner-Kiinan lisäksi tänne muuttaneiden kiinalaisten aikaisempi asuinpaikka oli Hongkong, Macau, Taiwan, Indonesia, Malesia, Singapore ...


Australian kiinalaiset ovat koulutukseltaan jopa keskimääräistä tasoa korkeammin koulutettuja

(yliopistot pullollaan, mutta silti numero 4 estää talokaupat)

]
97. tapio30.9.2012 klo 16:22
Vielä Pitkälän vihjeitä, jotka menevät yli hilseen:

'Tenori Matti, kun menee vetiseksi!' > KASTU

'Luukkaan verbi' > KALUTA (Luukas oli UT:ssa lääkäri ja kirjuri)

Sitten sarjassa e r i t t ä i n huonoja vihjeitä:

'hautaholvissa' > UTAH ( ei sitten pienintäkään loogista yhteyttä toisiinsa - todella ärsyttäviä tällaiset; tämä oli Toni aika vanhasta ristikosta, mutta vieläkin Tonilta tulee tämäntapaisia ala-arvoisia vihjeitä)
98. tonimikael30.9.2012 klo 17:15
Tapio! (Ja muutkin)

Avun ristikoihin teen vain kolmetähtisiin vihjeet. Kaksi- ja yksitähtiset (vai mitä palloja niissä onkaan) vihjeittää täysin kuvittaja Heli Kärkkäinen.

Kolmitähtisiähän ei taida tulla vuositasolla kuin yksi tai kaksi. Tänä vuonna olen tehnyt Apuun tähän mennessä vain yhden kolmitähtisen; pääkuvassa siinä oli kissa katolla.
99. tonimikael30.9.2012 klo 17:18
Tällainen työnjakohan (=itse ainoastaan laadin, kuvittaja keksii kaikki vihjeet) on hyvin epätavallinen, ja minullakin vain nämä Avun aukeamankokoiset ristikot.
100. ripop30.9.2012 klo 17:19
Se ,jolla on luu,voi sitä kaluta.Lihaksikas voi jo tehdä paljon muutakin.Tuo utahjuttu on niin selvä kuin vain voi olla:jonkun sisällä on jotain.Kaikki vihjeet eivät välttämättä ole asiasisältöisesti loogisia vaan enemmänkin foneettisia yhteyksiä.Kastusta minulla ei ole mitään hajua ,ellei se ole sukunimi.Tonilta ei kyllä mielestäni tule koskaan ala-arvoisia vihjeitä.Niitä voi kyllä tulla niiltä,jotka eivät vaan pääse sille tasolle asti.
101. *30.9.2012 klo 17:24
MATTI KASTU, tenori
3.2.1943 –
102. Eki30.9.2012 klo 17:34
tonimikael, taisi olla puhe Avun nettiristikoista.
103. Funny30.9.2012 klo 17:38
Eikös tuo utahjuttu, niin selvä kuin onkin, ole vähän turhan helppo tapa tehdä vihjeitä? Esimerkiksi ristikkorenki antoi 34 sanaa, joihin UTAH sisältyy. Jos näen tuollaisen, epäilen, että laatija on välttämättä halunnut konstailla, muttei ole mitään parempaa keksinyt.
104. Eki30.9.2012 klo 17:45
Tuon UTAH-vihjeen tapaiset lähes aina poistetaan Sanaris-tehtävistä. Voi sellainen joskus päästä läpi, mm. laatijoiden omaa tyyliä ja moni-ilmeisyyttä yritetään arvostaa ja ottaa huomioon. Perusajatus on kuitenkin se, että joku viittaus pitäisi olla ratkaisusanaan.

Myös samantapainen vihje KONT- ja vastaus on TORI, pääsee läpi tosi harvoin. Siis jotta sanan TORI voi vihjata viivavihjeellä, pitää olla kyseessä yhdyssana.

Kyse on siis tämän hetken tilanteesta. Aiemmin noita saattoi päästä enemmän. Ratkojien mielipiteitä kuunnellaan.

Tuollaisen vihjeen teko ei välttämättä ole laiskuutta. Laatija saattaa hakea vihjeisiin erilaisia yllättävyysaspekteja.
105. tapio30.9.2012 klo 18:41
Kiitti noista vastauksista

Se UTAH-juttu oli aika vanha, mutta vastaavia vielä joskus tapaa, joten seula ei aina pidä. Kuten Eki kirjoitti

"Perusajatus on kuitenkin se, että joku viittaus pitäisi olla ratkaisusanaan."

olen tuosta samaa mieltä ja moni muukin. Voi olla, ettei Tonilta enää tule tämän tason vihjeitä. Tämä vihje oli vuodelta 2010.

En hahmottanut Luukkaasta LUU-sanaa vaan ajattelin vain etunimeä 'LUUKAS' - täytyypi olla entistä valppaampi.

Mitä tenoriin tulee, tiedän Matti-nimisistä klassisen musiikin laulajista vain Matti Salmisen - Matti Kastu minulle totaalinen tuntemattomuus, mistä syystä en lytänyt ratkaisusaanaan mitään logiikkaa.
106. Jaska30.9.2012 klo 19:12
Paljon levyttäneet ja konsertoineet oopperalaulajat Matti Lehtinen ja Matti Tuloisela ovat hyvinkin tuttuja vanhemman polven radionkuuntelijoille.
107. hah30.9.2012 klo 19:19
Eikös se olisi parempi siten, että "sovitaan sitten niin, että minä en puutu sinun työhösi ja sinä et sitten puutu minun työhöni niin hyvin menee."
Luulisin, että moni kuvittaja, varsinkin Heli, olisi jo sen verran kokenut, että pystyisi hoitamaan pohjat kuin pohjat loppuun asti. Toimiiko se toisinkin päin eli voiko kuvittajakin parannella pohjia siten, että sopii paremmin kuvituksen suhteen? Ajattelin vain, kun kerta tuo laatija/kuvittaja suhde on tällaisena epätavallinen.
108. tapio30.9.2012 klo 19:41
Tämä vanhempia ristikoita. Siinä ei lukenut muuta kuin "Laatinut Toni Pitkälä", mikä viittaa siihen, että Toni tehnyt sekä sanat että vihjeet.
109. tonimikael1.10.2012 klo 07:47
Eli jos kyse on sittenkin Avun nettiristikoista (koko 25x14 ruutua), niin ne on kyllä täysin minun käsialaani.
110. tapio1.10.2012 klo 19:00
No sitten kritiikki meni oikeaan osoitteeseen. En nyt muista, milloin viimeksi oli UTAH-tyyppinen vihje, mutta olisi fiksua jos:

- jos sanan keskeltä haetaan sanaa, nillä edes jonkin tason keskinäinen yhteys, mistä syystä UTAH on tyyppi esimerkki huonosta vihjeistyksestä
- jos sana pätkäistään alusta, sama juttu, eli esim. ALBAT sanasta ALBATROSSI on huonosti laadittu vihje

Tuo jälkimmäinen taisi olla tältä vuodelta (Suomen Kuvalehden ristikot).

Sinänsä Avun nettiristikoissa Tonin ristikoissa eniten mietittävää, mutta ne eivät ole kuitenkaan ylivoimaisen vaikeita.
111. Jaska1.10.2012 klo 20:43
Piiloratkaisusana on täysin hyväksyttävä ilman tapion tarkoittamaa keskinäistä yhteyttäkin. Esim. ALBATROSSIN MIES -> ATRO on kelvollinen ja vihjeknoppologian alkeisopetuksen kannalta hyväkin vihje pehmikseen. Ainakin se on vähemmän tylsä kuin LAHTELA. Kyllä keskiverto ratkojanoviisikin pian hoksaa vihjeen tarkoittavan, että sanan albatrossi kirjaimista neljällä keskimmäisellä on hämmästyttävä yhteys miehen etunimeen Atro:)
112. Matti1.10.2012 klo 22:59
Tuossa albatrossissa tapion peräänkuuluttaman keskinäisen yhteyden korvaa "mies", joten vihje on ok. Albat- >Rossi on taas huono vihje. Samoin rautaharava>utah on huono vihje. Tätähän tapio tarkoitti.
113. Jaska1.10.2012 klo 23:13
Matti, lienet tarkoittanut rautaharavassa > utah. Huono on, valtio pitäisi lisätä. Näitä tapion huonoja on paha arvioida, kun hän ei muista tarkasti esimerkkejä.
114. tapio2.10.2012 klo 18:35
Siinä altabrossissa oli kyse 'Linnun alku' > ALBAT . Keskustelussa tuota pidettiin huonona vihjeenä, koska keskinäinen yhteys puuttui.
115. Jukkis2.10.2012 klo 18:41
Miten niin puuttuu? ALBAT on linnun alku, joten vihje on jopa harvinaisen täsmällinen.
116. Matti2.10.2012 klo 20:05
Linnun ja albojen yhteys puuttuu. Mutta enpä sitä tässä yhteydessä kaipaakaan.
117. Eki2.10.2012 klo 20:34
Tätä tämä vihjeiden hionta juuri on. On perussäännöt ja sitten pitää vielä vihje vihjeeltä miettiä, toimiiko. "Linnun alku" tai "linnun alkupuolisko" (kun kyse on legendaarisesta linnusta, jolla on aika erikoinen nimi) ovat aika hyviä vihjeitä (mielestäni), mutta "-rossi" on niitä huonompi, ei kuitenkaan mahdoton sekään. Albat-sanan merkityksen sotkeminen mukaan saattaisi jäykistää vihjeen huonoksi.
118. Jaska2.10.2012 klo 21:27
Vihjettä PAITAKÖYSI en ole toistaiseksi nähnyt ristikossa, vaikka se on hyvä. Tosin ei kelpaisi vihjeen ja ratkaisusanan suoraa asiayhteyttä vaativille.
119. Jukkis2.10.2012 klo 21:29
Jos tämmöisiä keskinäisiä yhteyksiä kovin tosikkomaisesti ruvetaan vihjeissä vaalimaan/vaatimaan, niin monia sanaleikkityyppisiä juttuja pitää jättää ristikoita pois. Ei näin.
120. tapio4.10.2012 klo 16:07
Samaa kategoriaa tämäkin:

venel- > aituri

Ei vaikuta kovin fiksulta.
121. Jaska4.10.2012 klo 17:47
Huonohan se on, improbatur. AIVA- olisi aivan apro.
122. tapio5.10.2012 klo 20:03
Tuo äskeinen oli Erkki Vuokilan.

Nimiin viittaukset joskus tosi ongelmallisia:

'Victorian miehen eka' > OLOF (

Kenen ihmeen Victorian (tarkoittanee aviomiehen ekaa nimeä - luulin ensin, että kyse on ekasta avioliitosta)

En ole ikinä kuullut, että 'OURUT' olisi oikea sana - löytyy kuitenkin ratkojat.fi avulla. Joskus ristikoissa tosi outoja sanoja.
123. J5.10.2012 klo 22:07
Prinsessa Victorian mies on nimeltään prinssi Olof Daniel Westling.
124. tapio5.10.2012 klo 22:57
Ok. Aina vaan puhuttu Danielista.
125. Viljami6.10.2012 klo 00:54
Tuohon AITURI-sanaan voisi olla hyvä vihje myös UHAT.
126. Viljami6.10.2012 klo 00:59
Siis tietenkin UHAT-
127. tapio11.10.2012 klo 13:18
Ihan oma tyylinsä on Pekka Joutsella - viljelee lausevitsejä, esim.

'Tekee suojan' > LUOKATON

Yhtä vitsiä en ymmärtänyt:

'Eduskunnan railoja!' > HEINÄLUOMA
128. Matias-Myyrä11.10.2012 klo 15:07
RAI=HEINÄ, OJA=UOMA, L niiden väliin
129. Eki11.10.2012 klo 15:10
Minä sanoisin, että nuo ovat Joutsilla aika uutta tyyliä, mutta ne ovat tyypeiltään tulleet tutuiksi lukuisista koviksista ja auliksista. Tai tuo luokaton ainakin, railoja taas on aika huikea viritelmä, ihan uutta Joutsiakin tosiaankin.
130. Jaska11.10.2012 klo 18:36
Sovellusta, arvelen uudeksi: SALLII VAINOTA (9)
131. tapio13.10.2012 klo 09:24
Nuo Joutsin olivat Suomen Kuvalehden 23/2012 numerosta. Ao. ristikossa vasenta yläkulmaa en meinaa saada valmiiksi.

Näihin koukkuihin en löytänyt vastausta - en toivo suoraa vastausta vaan jotain pikku vihjettä:

'Ex-johtajapa nousi' (6 kirjainta - yritin TITOon liittyvää, koska ajattelin, että kyse on väärinpäin lukemisesta, mutta 'PUOTIT' ei ole oikea taivutusmuoto)

'Ennen Jussiakin' (4 kirjainta)

Ehkä jotain pielessä sanan 'Pörriäiset' (pystyyn) yhteydessä, sillä 'ARVUTTAA' ei tunnu suomelta eikä 'VETI' sovi taivutusmuotona oikein ristikkokon.
132. Jaska13.10.2012 klo 12:55
Olisit Tapio ongelmasi voinut tuoda framille SK 23-säikeessäkin. Eihän niissä ole mitään "rangaistavaa."

Vihje oli siis ex-johtaPA nousi, ei -PU. Oli minulla eka ratkaisusana tähän pikkukinkkiseen ristikkoon (noin 2½ IS-skaalalla).

ENNEN JUSSIAKIN jättää helposti tunnistettavia jälkiä talvella.

Arvuttaa on väärin. Ei sovi vihjeeseen OLI IHAN SURKEA. VETI ei siis myöskään ole oikein. Vihjeelle RIISISTÄ RUOKAAN ei toki verbin imperfekti tule kyseeseen ratkaisusanana. Ota Tapio kuusi askelta taakse!
133. Jaska13.10.2012 klo 13:00
Sori, olihan SK-23:ssa sinulta asiaa eilisen päätteeksi. Olisit tietysti voinut jatkaa sitä aamulla, esim. "antakaas jo tulla niitä vihjeitä, vai ettekö muka enää muista."
134. 13.10.2012 klo 13:01
ex-johtajaPA nousi [ei 12:55 ex-johtapa] = TITOPA nousi > APOTIT
135. Jaska13.10.2012 klo 13:17
Ja Jaskalta jäi jonnekin jumiin jumaliste, joku janonyymi jätön julkisti.
136. tapio13.10.2012 klo 15:28
No Ennen Jussiakin' keksin jokin aika sitten ja TITOn suhteen olin oikeilla jäljillä, mutta en ymmärtänyt, että PA-osa tulee lukea erikseen.


Riisi-juttua ('Riisistä ruokaan') en ymmärtänyt - mitä tekemistä PETI:n kanssa.

Sain ristikon kuitenkin loppuun.
137. Jukkis13.10.2012 klo 15:33
Eikö RIISIPETI ole tuttu?
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *