KESKUSTELUT > RISTIKOT > MONIKO ON VOITTANUT RISTIKKORATKAISUILLAAN?

7079. Moniko on voittanut ristikkoratkaisuillaan?

Jussi vain10.9.2012 klo 22:47
Pannaanpa tämäkin tutkinnan alle.
2. Jussi vain10.9.2012 klo 22:51
Lisään vielä, että meikäläisen parhaita voittoja on ollut ratkaista IS-koviksia ja muita vaikeita ristikoita. Suurin tyydytys tulee siitä, kun saa ristikon ratkaistuksi.

Mutta, kertokaahan voitoistanne!
3. Kaapo10.9.2012 klo 22:53
Meitsi on voittanut pari kertaa. Viime voitosta on jo viitisen vuotta.

Aina lähetän koko Punaisen Pelikaanin täytettynä. Postituskulut ovat kuitenkin enemmän kuin kertyneet voitot.

Huono bisnes. Ei lyö leiville.
4. sofia10.9.2012 klo 22:55
En ole kauan ratkonut hesaria, mutta jo toisella kertaa lähetettyäni arpaonni suosi. Nyt ei aina tule lähetettyä.
5. arvid10.9.2012 klo 23:02
Hesarista en ole saanut voittoa koskaan. Ehkä noin 50 kertaa olen lähettänyt. Enää en viitsi lähetellä. Kerran voitin 20 euroa Turun Sanomien Extran ristikosta. Niistä ratkon ja lähetän vain ns. vaikeat ja keskivaikeat; jotka todellisuudessa ovat hyvin helppoja nekin.
6. Maikki10.9.2012 klo 23:07
Eihän näillä elä, mutta viimeksi kuluneen vuoden aikana olen voittanut neljä kertaa. Pikkuvoittoja kaikki, mutta onhan se kiva nähkä oma nimensä painettuna.
7. Johanna11.9.2012 klo 00:49
Minulla on melko hyvä arpaonni. HS:n ristikoita olen ratkonut noin kymmenen vuotta. Lähetimme aluksi siipan kanssa ratkaisun vuoroviikoin, nyt noin vuoden ajan molemmat ovat lähettäneet oman ratkaisun. Olemme voittaneet (kymmenen vuoden ajalle laskettuna) noin kerran vuodessa.

Ristikkolehtiä en jouda nykyään ratkomaan. Viitisentoista vuotta sitten ratkoin muutaman kerran Pelikaani-ristikoita ja voitin kerran. Kalevasta voitin kauan sitten 120 markkaa yhden kerran.

Kauanko Pelikaani-ristikot ovat ilmestyneet...?
8. Eki11.9.2012 klo 00:58
Musta ja Punainen vuodesta 1993, Paksu aloitti 1994 muuttuen jokin aika sitten Passeliksi ja Krypto 1995.
9. PS11.9.2012 klo 08:35
Olen voittanut useita kertoja Iisakin Ristikoista ja joskus PuPe:sta, jotka palautan aina suurinpiirtein täysinä.
Ilta-Sanomista olen myös saanut muutaman kerran jopa satasen voiton. Iltalehdestä voitin kerran lahjakortin Nokian tai Oulun Eden-kylpylään. Tuota pikkuvoittoa en lunastanut, kun katsoin että matka olisi ollut turhan kallis ja hankala. Odotin kyllä että lunastusaikana olisi tullut jotain asiaa jomman kumman kaupungin suuntaan, niin olisin voinut poiketa kahvilla, mutta niin ei käynyt.
10. Jukkis11.9.2012 klo 08:47
Ei mitään uutta auringon alla:

Voitot ristikkoarvonnoissa
sanaristikot.net/keskustelut/index.php?p1=vast.php &id=1563

HESARIN VOITOT
sanaristikot.net/keskustelut/index.php?p1=vast.php &id=5740
11. xxx11.9.2012 klo 10:41
Arvonnat ovat täyttä huuhaata. Niistä on rehellisyys kaukana.
12. jenisei11.9.2012 klo 11:07
Eilen tuli jostain Iisakin lehdestä 15 e, pari viikkoa sitten IS:lta 150 e, Vartista 20 e, vuosien varrella tasaisesti pieniä ja vähän isompia summia, Iltikseltä kerran matkalahjakortti 500 e, VR:ltä kerran edestakainen matka ym ym. Mutta varmasti olen häviöllä koska lähetän miltei kaiken mitä ratkon.
13. jykä11.9.2012 klo 20:01
hesarin perjantairistikon olen lähettänyt noin sata kertaa, yksi voitto
14. Jussi11.9.2012 klo 21:42
Viime viikosta alusta lähtien lähetetty noin 15 ratkaisua.
Katsotaan miten äijän käy.
Toivottanette onnea.
Kiitos!

Aiemmin en ole ratkaisuja lähettänyt.
15. Kyllikki12.9.2012 klo 15:35
Olen lähettänyt PuPen (usein myös Mustan) säännöllisesti ja useimmiten ihan täynnä toistakymmentä vuotta. Ei yhtään voittoa! Lieneekö xxx oikeassa?
16. qwertsu12.9.2012 klo 18:55
Olisiko Maikki kiva, jos julkaisisin täällä koko nimesi ja osoitteesi?
Tiedossa on.
Numerosi löytyy myös kännykästäni. Parempi, kun jättää soittamatta puhelut paremmille puolisoille

"Lähettäjä: Maikki 10.9.2012 klo 23:07

Eihän näillä elä, mutta viimeksi kuluneen vuoden aikana olen voittanut neljä kertaa. Pikkuvoittoja kaikki, mutta onhan se kiva nähkä oma nimensä painettuna."
17. O12.9.2012 klo 23:27
qwertsu.

Tulin sulkemaan konettani ja lukaisin uusimmat.
Mielestäni kirjoituksessi alku on uhkailua!

Soittele kenelle haluat, mutta ei tarvitse täällä kertoa kenen
numeroita sinulla on. Törkeää! :(
18. [O]12.9.2012 klo 23:37
[korjaus "kirjoituksessi" sanassa oli yksi s-kirjain liikaa.]
19. 13.9.2012 klo 02:29
(Tuosta qwertsu-ressukasta tulee aina mieleen se Kummeli-sketsi, missä mies huutelee yksinään kerrostalojen sisäpihalla, että "kohta kyllä panokset kovenee!". Niisk!)
20. qwertsu14.9.2012 klo 19:01
O:lle. Eskaloitumaan oli tämä tilanne aikoinaan päässyt.
Olin Maikille kirjoittanut hieman sopimattomia näillä säikeillä.
Nokkelana hän sitten päätti kostaa. Soitti siipalleni ja rupesi kertomaan, kuinka törkyinen ja ilkeä ihminen olen.
Miksei Maikki soittanut suoraan minulle?
Maikin soitosta jäi jälki, jonka sitten tallensin.
Onko nyt mielesi hyvä O?
21. qwertsu14.9.2012 klo 19:07
Uhkailusta lisää. Eräs Pähkinärinteessä asuva kirjoitti minulle jokin aika sitten tulleensa poikansa kanssa katsomaan pihaa ja asuntoa. Selvät uhkailun piirteet tässäkin oli ilmassa.
22. qwertsu14.9.2012 klo 20:17
olen huumorimiehiä. Olen jo valmiiksi alaston täällä vaatteiden sisällä
23. 14.9.2012 klo 20:19
Ei voi olla totta
24. Jussi vain15.9.2012 klo 00:53
Näyttää näitä voittajiakin olevan, itse en ole koskaan lähettänyt ratkaisuja, enkä em takia ole mitään voittanut, Täytynee jatkossa lähetellä, jotta pääsee tienaamaan....:)
25. äö25.9.2012 klo 17:29
mielenkiintoista miten onni täällä vaihtelee kun vertaa palkintojen joskus epätasaistakin jakaantumista
26. Wexi25.9.2012 klo 18:24
Epätasaista jakaantumista? Etteikö menekään samaan osoitteeseen kaikki?
27. pius27.9.2012 klo 13:59
Vastaus säikeen kysymykseen on - moni.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *