KESKUSTELUT > RISTIKOT > TIETOKONEOHJELMAT JA SANARISTIKOT 2

7078. Tietokoneohjelmat ja sanaristikot 2

vvest10.9.2012 klo 19:17
Jatkoa muutaman vuoden vanhalle säikeelle:

Terve

Olen opiskelujen lomassa jatkanut edellisessä säikeessä esittelemäni ristikonlaadintaohjelman kehittelyä. Sain vastikään saatettua ohjelman julkaisukelpoiseen kuntoon ja kokeiluversio onkin nyt saatavilla osoitteessa generistik.fi. Sivuilta löytyy myös kuvia ja videoita ohjelman käytöstä.

Takavuosina ohjelman käyttö oli melko kömpelöä, sillä pohja piti luoda ensin kokonaan valmiiksi ja vasta sen jälkeen pääsi kokeilemaan, että laatiutuuko ristikko. Nykyisessä versiossa ohjelman käyttäminen on kätevämpää, sillä pohjaa on mahdollista luoda ja muokata samaan aikaan kuin kone tekee sanojen asettelua. Käyttäjä pystyy ohjailemaan ristikon laadinnan kulkua, joten laadinnan voi aloittaa ensin vaikeista paikoista ja laatia helpoimmat alueet vasta lopuksi. Tämä parantaa laadinnan onnistumismahdollisuutta. Ristikon osia voi myös näppärästi laadituttaa uudelleen, mikäli ristikon sanasto kaipaa viilausta.

Nyt olisi kaikenlaiset kommentit tervetulleita... Onko ohjelma vieläkään riittävän hyvä laadukkaiden ristikoiden laatimiseen? Toimiiko ohjelma koneellasi? Löytyykö ohjelmalle käyttäjiä? Kehitysideoita? Mitä sanastoja ohjelmaan voisi lisätä nykyisten lisäksi? jne...
2. J10.9.2012 klo 20:15
Kun ohjelmaa yrittää ladata, niin tulee seuraavanlainen ilmoitus: Sorry, this file is infected with a virus.
3. vvest10.9.2012 klo 20:32
Niinpä tuleekin, kiitos tiedosta!
Pitääpä tutkia, mistä johtuu. Laitan latauslinkin huomenna uudestaan, kunhan ensin löydän vian. Tuskin siinä oikeasti virusta on; luultavasti Googlen virustarkistin ei jostain syystä vaan ymmärrä tiedostoa.
4. Jussi vain10.9.2012 klo 21:43
Liittynee Javaan se ei ole tietoturvaltaan paras mahdollinen, Itse olen poistanut jaavan kokonaan kaikilta koneiltani - enkä varmaankaan uudelleen asenna.

Vvest toteuta ohjelmasi windows, IOS tai android ympäristössä.
5. vvest10.9.2012 klo 21:53
No nyt taas toimii.
6. Matti10.9.2012 klo 21:57
Hyvin latautui sivu, F-Secure ei valittanut.
7. Jussi vain10.9.2012 klo 23:46
Hei Vvest!

Olet tehnyt hyvän ohjelman ristikoiden laadintaan. Minulla ei edes JRE-ympäristö asettunut tukemaan javaa.

Kokeilin, mutta ei pelitä. Hiekkalaatikolla avasin jre ympäristön, ja toimikin ihan kivasti. Java on epävakaa ja toimimaton härpäke. En aio enää asennella sitä koneeseeni.
8. Funny11.9.2012 klo 00:15
Minulla ohjelma toimii ihan hyvin. 7x14 ruudun ristikko syntyi parhaimmillaan muutamassa sekunnissa keskipituudella 5,91. Mutta kun kirjoitin samaan pohjaan pari sanaa valmiiksi, ohjelma totesi hyvin pian, että ei onnistu. Eli jos haluaa laittaa esimerkiksi pääkuvalauseita, varmaan pitää tyytyä melko helppoon pohjaan.

Joka tapauksessa oli mielenkiintoista kokeilla tällaista. En ole ennen tutustunut laadintaohjelmiin. Perinteisellä tavalla laatiminen on hauskaa, vaikka työlästä. Ja siinä on se hyvä puoli, että voi vapaasti käyttää kaikkia mahdollisia sanoja.
9. arvid11.9.2012 klo 01:18
Avautui Nokian kommunikaattori E90:lläkin helposti ja nopeasti.
10. vvest11.9.2012 klo 07:53
Kiitos kommenteista Jussi vain ja muut!

Totta on, että Javassa on se huono puoli, että JRE tulee olla asennettuna koneelle. Jos jollain C:n sukuisella kielellä saisi ohjelman koodattua, niin lopputulos saattaisi olla parempi. Mutta koska Java on se kieli, jota parhaiten osaan ja tämä projekti on kuitenkin vain tällainen harrastus/kokeiluprojekti ilman suurempia tavoitteita, tyydyn Javaan. Olisi kuitenkin luultavasti vuosien työ (sivutyönä) tehdä ohjelma jollain muulla pohjalla, jota en vielä osaa.

Mitä tietoturvaan tulee, niin lienee ihan odotettavaa olipa systeemi lähes mikä tahansa, että välillä tulee tietoturvaongelmia ja yleensä niihin ne korjauksetkin hyvin pian saadaan. Taitaa olla tämä viime aikoina uutisoitu haavoittuvuuskin korjattu uusimmassa Javan versiossa.

Toisaalta Javalla on omat etunsa. Esimerkiksi tämä ohjelma on Linux-pohjaisessa käyttöjärjestelmässä koodattu, eikä tarvinnut suuria muutoksia tehdä, että toimi myös Windowsilla. Lisäksi mielestäni Java soveltuu hyvin niin sanottujen perusohjelmien tekemiseen. Tietysti näistä asioista on hyötyä vain kehittäjän näkökulmasta...

"Minulla ei edes JRE-ympäristö asettunut tukemaan javaa."
En ymmärrä, että mitä tällä tarkoitat. Sen verran osaan kuitenkin sanoa, että kun ajoin joskus virusohjelman hiekkalaatikossa joko asennusohjelmaa tai itse ohjelmaa, niin ei toiminut.

Funnyn kommentit pitävät paikkansa. Jos omia sanoja haluaa ristikkoon asetella, on keskipituus tiputettava lähemmäs viittä. Sanojen asettelussa vaikuttaa vahvasti myös minkälaisia sanoja asettelee ja minkälaisiin paikkoihin. Esimerkiksi, jos oman sanan johdosta risteävä sana loppuu johonkin outoon konsonanttiin, niin voi olla vaikea saada tulosta aikaan. Myös ääkköset kuuluvat niihin hieman harvinaisempiin kirjaimiin. Jos pääkuvalausetta aikoo tehdä, niin paras taktiikka lienee se, että asettaa ensin halutun lauseen ristikkoon ja yrittää sitten laatia ristikkoa ympärille muokkaillen pohjaa aina, kun näyttää, että ei onnistu.
11. Jukkis11.9.2012 klo 08:42
Kun Javasta en paljon tiedä, nin kysyn: Eikö Javalla koodattua ohjelmaa voi kääntää sellaiseksi exe-tiedostoksi, että se pyörii sellaisessakin Windows-koneessa, jossa ei ole JRE:tä? Siis kääntäjä poimisi JRE:stä mukaan ne osat, mitä ohjelma tarvitsee ja sitten käännetty ohjelma pyörisi ihan itsenäisesti?

Mutta jos tosiaan jokainen Javalla koodattu ohjelma vaatii toimiakseen JRE:n, niin onpas tyhmää näinä aikona kun joka tuutissa kehoitetaan poistamaan Java koneilta kokonaan.
12. Ari11.9.2012 klo 11:16
Muistelen, että joskus sanottiin, että javalla EI VOI tehdä viruksia.
13. vvest11.9.2012 klo 16:32
Jukkis: Sellainen on ainakin olemassa kuvailemasi exe-tiedoston luontiin kuin Excelsior JET, mutta käyttö maksaa 2500$. Ei taida ihan kulut peittyä =)
Javan voi kai liittää ohjelmapaketin mukaan siten, että se olisi vain tämän ohjelman käytössä eikä sitä ei tarvitsisi varsinaisesti koneelle erikseen asentaa. Tällöin tietysti asennuspaketin koko voi kasvaa kymmeniin megatavuihin. Saatanpa tämmöisen paketin tekemistä joskus lähiaikoina kokeilla.
14. jpq12.9.2012 klo 02:50
Toteuta ohjelmasi OS X ympäristössä että saadaan edes tämä ala Windows vapaaksi. terveisin OS Xää käyttääv laatija.
15. jpq12.9.2012 klo 02:51
Kiva olis käyttää tätä OS Xälläkin kun kerta Java luomus.
16. Funny12.9.2012 klo 15:08
Kaveri tekee vuosikausia töitä, kehitellen mainion ohjelman, mutta kansa vain napisee!
17. jpq13.9.2012 klo 03:04
Funny: jotkut syystä kuten minä. tai en napisi ja puoli vitsillä mutta silti oikeasti haluttaisi tuota kokeilla.
18. Ari13.9.2012 klo 08:19
jpq, ei muuta kuin että ASENNA JAVA koneellesi.
19. vvest13.9.2012 klo 09:17
jpq: Koitan saada myös OS X ja Linux paketit aikaiseksi... Heti kun ehdin ja osaan :)
20. vapaa16.12.2012 klo 17:57
Näyttää hyvältä! Harmi vaan tosiaan windowsille. Jos et itse jaksa tai taidot ei riitä niin lähdekoodin julkaisemalla voisit saada apua muilta. Tai muut voisivat kääntää sen itselleen.
21. vvest17.12.2012 klo 07:51
Taidoissa on tosiaan hiomisen varaa :)
Jos kaikki menee putkeen, niin tämän vuoden puolella uuden version myötä tulee vielä paketit debianille ja os x:lle sekä windows-paketti, jossa java tulee mukana.
22. Olavi Kivalo18.12.2012 klo 10:14
Latasin ohjelman ja kokeilin. Mahtavaa.

Olin tehnyt pikku-Idalle jouluristikon kooltaan 16x15. Syötin sen pohjan ja muutaman avainsanan, ja tadaa: hetkessä minulla oli aivan tasokas vaihtoehtoratkaisu perustuen ohjelman sanastoon.

Seuraavaksi aion testata samaa ranskanryhmälleni laatimani jouluristikon kanssa. Tämä edellyttää sanaston luomista, mutta senkin pitäisi onnistua.

Erittäin lupaava tuote. Laatijalle jää mahdollisuus paneutua vihjeiden laadintaan, joka on se, jolla ristikon karaktääri luodaan. Onnittelut Villelle!
23. jpq21.12.2012 klo 01:57
Ari: mulla on java asennettuna.
24. Ari21.12.2012 klo 14:34
jpq, silloinhan kait tuon ohjelman pitäisi konellasi toimia. Oletko kokeillut?
25. Jukkis21.12.2012 klo 15:15
No millä se jpq olisi voinut sitä Macissa kokeilla, kun vain Windowsille on saatavilla asennuspaketti?

On muuten tosi näpsäkkä ohjelma. Lain elämäni ensimmäisen ristikon äsken.
26. Jukkis21.12.2012 klo 15:15
Lain = laadin
27. Ari21.12.2012 klo 15:18
Jukkis, niinpä tosiaan...
28. Funny21.12.2012 klo 15:43
No niin, nyt voi jokainen laatia itse omat ristikkonsa, jos ei ole tyytyväinen nykyiseen tarjontaan. Voi esimerkiksi poistaa ohjelmasta sellaiset sanat, joita ei halua nähdä ristikoissa. Suosittelen kokeilemaan, mitä siitä syntyy!
29. qwertsu21.12.2012 klo 17:07
Lisäsin tämän
-http://www.generistik.fi/
ohjelman suosikkeihini. Vanhat pyyhekumilaatijat vaviskaa!
30. qwertsu21.12.2012 klo 17:32
No eihän niitä vanhan ajan laatijoita ole enää näillä sivuilla kommentoimassa. Sanarisin Eki korjaa sen sadon, minkä aikoinaan on kylvänyt.
Shakissakaan ei enää ole tietokoneen voittanutta
31. Olavi Kivalo21.12.2012 klo 22:12
Pikkuhiljaa alkaa innostuneita kommentteja ilmaantua. Jotkut taas lienevät huuli pyöreänä: kuinka tämä mullistaa, jos mullistaa, ja mitä.

Pienen treenauksen jälkeen ohjelmalla pystyy tuottamaan käden käänteessä ainakin noita standardiristikoita, joita odotushuoneiden lehdet toistavat. Jäljelle jää vihjeiden teko. Ristikkograafikkojen tulevaisuus ei liene uhattuna.

Olen tehnyt joukon erityistestejä, joissa ohjelma pannaan täyttämään jo julkaistujen ristikkojen pohjia. Kuten saattaa odottaa, tässä tehtävässä ohjelma ei ole parhaimmillaan. Esim Pitkälän kolmitähtinen uusimmassa SK:ssa ei täyty järjellisessä ajassa, jollei sitä auta syöttämällä itse oivallettuja ratkaisusanoja. Vaikka ohjelmaa ei ole suunniteltu ratkaisijaksi, siltä saa silti hyviä vihjeitä. Osa Pitkälän ristikosta täyttyi oikein!

Mielestäni tätä ja tämänkaltaisia ohjelmia tulee tervehtiä ilolla, koska se vapauttaa laatijan keskittymään siihen, mitä tietokone ei osaa: vihjeyttämiseen ja ulkoasun suunnitteluun.
32. Ari21.12.2012 klo 22:55
"mitä tietokone ei osaa"

Siis tietokonehan sinällään ei osaa mitään. Se "osaa" vain sen mitä sille on opetettu, eli ohjelmoitu. Eli siis ohjelmaa kehittämällä se osaa myös vihjeyttää ja tehdä ulkoasustakin paremman.
33. Funny21.12.2012 klo 23:16
Koska tietokone ei osaa ajatella, voi sitä käyttää vihjeiden tekoon vain helpoissa ristikoissa. Visaisissahan laatijan pitää koko ajan kehitellä uusia ideoita. Niitä ei hyödytä opettaa tietokoneelle, koska samoja vihjeitä ei voi käyttää kovin usein.

Mutta sitten, kun tietokone osaa tehdä hyviä ristikoita täysin valmiiksi, se osaa myös ratkaista sellaisia.
34. Olavi Kivalo21.12.2012 klo 23:22
Tuo usein käytetty ilmaisu on tietenkin epämääräinen, mutta tarkoittaa, että tietokone ei osaa sitä, mitä ihminen ei osaa sille ohjelmoida. On inhimillisiä kykyjä, joita ei voi siirtää tietokoneen hoidettavaksi. Nämä ovat mm. niitä, jotka perustuvat abduktiiviseen päättelyyn, johon luova suunnittelu pohjautuu. Luova suunnittelu on intuitiivista, jolloin tyypillisesti suunnittelija ei kykene artikuloimaan, miksi toimii niinkuin toimii. Ns. tietokoneavusteinen suunnittelu sisältää vain ne (rutiini)suunnittelun elementit, jotka perustuvat ohjelmoitavissa olevaan deduktiiviseen ja induktiiviseen päättelyyn. Näissä päättelyissä tietokone toimii yleensä ihmistä paljon tehokkaammin.
35. Paavo26.2.2013 klo 22:03
Jatkokehittely-idea Generistik-ohjelmaan voisi olla jonkinlainen tilastointitoiminto, joka pitäisi kirjaa sanojen toistumisesta laadituissa ja hyväksytyiksi merkityissä ristikoissa. Ohjelma voisi vältellä samojen sanojen toistumista saman käyttäjän laatimissa ristikoissa.
Myös sanastojen muotoiluun ohjelman vaatimaan muotoon olisi hyvä olla apuohjelma, johon voisi heittää copy-pastena tavaraa ja apuohjelma tekisi alkukarsinnan materiaalista.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *