KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS-VIIKONVAIHDE 8.-9.9 2012

7075. IS-viikonvaihde 8.-9.9 2012

Viljami8.9.2012 klo 15:32
Minusta Keränen on yksi lupaavimpia uusia laatijoita, jonka tiedän. Tämäkin ristikko on taitavasti rakennettu kokonaisuus. Vihjeytys ei minusta vielä ole sellaisten mestareiden kuin Pitkälän ja Skytän tasoa, mutta hyvällä polulla ollaan.

Minulle tämä jäi vaikeustasoltaan kolmemiikaksi. Eniten vaikeuksia tuotti pääkuvalauseen oikealle lähtevän lauseen toinen sana ja etenkin sen piilokirjain. Vihjeestä NÄMÄ NÄILLÄ en pitänyt, koska se ei jätä ratkojalle mitään mahdollisuuksia suoraan ratkaisuun.

Ja Heli Kärkkäisen toteuttamaa ulkoasua ei voi koskaan liikaa kehua.
2. Viljami8.9.2012 klo 16:13
po. pääkuvaSTA oikealle...
3. Kaapo8.9.2012 klo 19:32
Se alempi lause pääkuvasta oikealle. En saa siihen toiseksi sanaksi mitään kelvollista.
4. Tuomas L.8.9.2012 klo 21:17
En vielä tässä vaiheessa kommentoi muuten tätä ristikkoa, mutta yksi sen sanoista on niin selvä taivutusmuoto, että sitä ei mielestäni millään kriteerillä voi hyväksyä ristikkoon. (En siis puhu pääkuvalauseen sanoista.) Onkohan joku tästä kovin eri mieltä?
5. Marco Poloinen8.9.2012 klo 21:50
En kovin, mutta hiukan. Melkein missä tahansa muussa tapauksessa olisin valmis hylkäämään ko. taivutuksen sopimattomana, mutta tässä se mielestäni jotenkin menettelee. Kriteerini perustan siihen, että vihjeen tarkoittamassa ajassa ja paikassa sana on niin yleinen, että se on jo ikään kuin ikoni tai logo, joka on siirrettävissä semmoisenaan vaikka ristikkoon. Em. lailla perustellen sana ei häirinnyt, mutta en silti toivo menettelyn yleistyvän.
6. markus-setä8.9.2012 klo 22:42
Viljamin kanssa samaa mieltä,erittäin lupaava laatija ! Minusta se vihje "nämä näillä" on ihan looginen,mietipä se piilokirjain uudelleen.
7. anna h8.9.2012 klo 22:52
hyvä ristikko, minulle täys3, useampi tunti vierähti, mutta olipa ihana ratkoa tällaista kinkkistä, ja mikä ilo kun sanat loksahtaa paikoilleen, ja vielää kokee sen ahaa-oivalluksen.
löysin sopivan sanan ylimmän lauseen toiseksi sanaksi myös, ei ihan tavallinen, mutta täysin ymmärrettävä, ja sopii koko lauseen kontekstiin
8. Viljami9.9.2012 klo 06:55
markus-setä,
onhan tuo NÄMÄ NÄILLÄ vihje looginen, kunhan jommankumman ratkaisusanan ensin risteävien kautta selvittää. Tarkoitin vain, että tuo vihje on lähtökohdiltaan minusta huono, koska se ei anna ratkojalle mitään mahdollisuuksia suoraan ratkaisemiseen.
9. Kaapo9.9.2012 klo 09:52
Minä ihmettelen vieläkin toiseksi ylimmän lauseen toista sanaa.
10. Kaapo9.9.2012 klo 09:52
Minä ihmettelen vieläkin toiseksi ylimmän lauseen toista sanaa.
11. Kaapo vielä9.9.2012 klo 09:54
Tuliko nyt kaikille selväksi, mitä minä ihmettelen?
12. anna h9.9.2012 klo 12:44
Kaapo, kaikki lauseet liittyvät pääkuvan teemaan, mietipä vielä
13. Ahti9.9.2012 klo 12:54
Kaapo (tuli muuten nimeksi tyttärenpojalle viikko sitten), samaa kohtaa itsekin ensin ihmettelin, mutta kyllä siihen kelpo sana tuli piilokirjaimen läpikäynnillä. Tuomaksen kanssa samaa mieltä tuosta taivutuksesta, jos samaa kohtaa pohditaan. Ehkä Marco antaa ratkaisuajan umpeuduttua järkevän selityksen, koska tällä hetkellä en ratkaisua vielä purematta niele.
14. ripop9.9.2012 klo 13:10
Minusta taas tuo taivuteltu kohta tuntui niin pirteältä ja hauskalta,ettei tippaakaan haitannut sanaristikkokorvaani.Kerrankin jotain ihan uutta kentälle !
15. Kaapo9.9.2012 klo 13:54
No nyt hokasin. Kiitos kannustuksesta!
16. Emma9.9.2012 klo 14:12
Mukavan työläs ristikko (reilut kolme tuntia)! Jari Keränen on sanastoltaan persoonallinen - toivottavasti pysyykin sellaisena - rajojahan on mukava vähän testailla. Suosikkilaatijoiden lista sen kuin pitenee...
17. markus-setä9.9.2012 klo 23:29
Viljami, tällaista vihjemuotoa on käytetty monenkin laatijan toimesta.Itse hyväksyn sen ilman muuta.Oiskohan Skyttä sen ottanut aikoinaan käyttöön,en ole varma.Siltä veijarilta on tullut aikojen saatossa monia "jujuja",jotka ovat uudistaneet ristikoita vaikeampaan ja sellaseen , no jos nyt kirjoitan että älylliseen suuntaan,arvaan että jotkut älähtävät. Mutta uusi laatijapolvi on tullut/tulossa,Pitkälä,Rosenvall,Keränen,- jotka toivottavasti tajuavavat, että ristkot ratkotaan omilla aivoilla,ei netissä !
18. jussi vain10.9.2012 klo 21:22
Alkaa olla ristikko täysi noin 10% on uuvuksissa. Kyllä kieltämättä outoja sanavalintoja, yhdistelmiä on. Eiköhän loputkin selviä, kun pureksii ja tutkii. Muutamat vihjeet ovat ulottumattomissa.
19. Jussi vain14.9.2012 klo 23:32
Kymmenisen ruutua vielä on avoinna ja muutama verbi pääsanoissa ihmetyttää.

No, Ekin lähettämillä näytteillä tässä mennään pitkälle syksyyn ja ylikin! Saattaa mennä huhti- toukokuunkin puolelle...:)

Seuraan kyllä ratkaisua.
20. Jussi vain15.9.2012 klo 00:33
Joko voi kysäistä näistä verbeistä.

LYNTÄTÄ taikka NY.TYTTÄÄ, vai onko kumpikaan oikein. Joku KOHO hakee myös tunnistamistaan. On se vain Keränen melko vetkuli!
21. Jarike15.9.2012 klo 10:25
Jussille vain avuksi, että pääkuvasta tuleviin lauseisiin kuuluvat mm sanat LYSTÄTÄ, NYITYTTÄÄ JA XXLONGENKOHO. Heittomerkit pääkuvassa antavat vapauksia sananvalinnassa..

T: Jari K.
22. Ripe15.9.2012 klo 10:44
Kyllä purin kynää kauan tuon XXL:n takia enkä keksinyt! Mitkä ovat PETOJA, PITKÄLLÄ LISTALLA? (ylhäällä keskellä)
23. Tuomas L.15.9.2012 klo 11:35
Ripe, jos se sinua yhtään lohduttaa, niin XXL-kohta jäi tyhjäksi vuoden 2007 ratkonnan Suomen mestariltakin. Eipä olekaan vähään aikaan jäänyt aukkoa IS-kovikseen, viimeksi niin taisi käydä Skytän Alastalon salissa -aiheisessa tehtävässä pari vuotta sitten.

PITKÄLLÄ LISTALLA oli SADAS, PETOJA en muista.
24. Jarike15.9.2012 klo 12:04
Petoja on OSMAT eli ahmat.
25. Jussi vain15.9.2012 klo 19:16
Sovittelin LYNTÄTÄ verbiä jotenkin ruttaamiseen, jos jäätyy ja jää maaliksi. Mutta mistä ihmeestä LYSTÄTÄ juontaa, lystistä?

Kyllä jossakin vaiheessa oli tuo XXLONGENKOHO, mutta epäusko voitti - kumia paloi!

Maailmasta kuulu, tarkoittiko elokuvaa GARPin maailma?
26. Ripe15.9.2012 klo 19:53
Heheeeeeheeehee! Mulla oli sadas ja osmat ainakin 10 kertaa kirjoitettuna ja taas kumitettuna. Mutta kun tuli sanamahdottomuus AOSAT...ja nyt sitten kaikki näyttääkin niin selvältä... huikean hienoja oivalluksia laatijalta...itse vain en ollut tarpeeksi hoksaava.
27. Jussi vain15.9.2012 klo 20:02
Olen samaa mieltä Ripen kanssa, että hienoja juttuja. En kuitenkaan pureksimatta niele LYSTÄTÄ verbiä. Pitäisikö lystiä vsi lyntätäkkö hyvä opaste?
28. Marco Poloinen15.9.2012 klo 20:26
Tee mitä lystäät!
29. Jussi vain15.9.2012 klo 21:46
Jos näin on sitten viimeinen lause JÄÄ____MAALEINA on väärin.
30. Marco Poloinen15.9.2012 klo 22:27
Näin näyttää olevan. Samalla se tarkoittaa sitä, että moni vaakasana on väärin.
31. Marco Poloinen15.9.2012 klo 22:29
Tai jos lausesanasta puuttuvia kirjaimia ei huomioida niin ainakin kaksi vaakasanaa...
32. si-tee-raaja15.9.2012 klo 22:29
Lähettäjä: Jussi vain 14.9.2012 klo 23:32:
"Kymmenisen ruutua vielä on avoinna..."
33. markus-setä15.9.2012 klo 23:01
Pääkuvahan esittää poijua,luulenpa laatijan hiukan erehtyneen,ja on olettanut sen tarkkoittavan myös sanaa " pollari " ,joka on eri asia. Mutta sitä kautta avautuu tuo " lyntätä ",jonka itse vakaasti siihen kirjoitin.
34. Viljami16.9.2012 klo 05:48
Tuon ensimmäisen vaakalauseen toinen sana teetti piilokirjaimen osalta töitä. Nykäsestä löysin verbin LYSTÄTÄ, jonka synonyymeihin kuuluu mm. HALUTA ja MIELIÄ.
35. Pähkinänsärkijä16.9.2012 klo 12:20
Pidin alusta lähtien LYSTÄTÄ-sanaa ratkaisuna, koska se laveasti ottaen voisi tarkoittaa esimerkiki HALUTTAA (niitä isoja fisuja).

Markus-setä; sitäpä sitä, ja sen vuoksi ei ole mitään syytä epäillä laatijan erehtyneen, koska on laittanut lainausmerkit poijunsa ympärille. Kohosta on kyse kaikissa kolmessa ratkaisulauseissa.
36. Jussi vain16.9.2012 klo 19:09
No, mikähän JÄÄ____MAALEINA sana sitten on, MAHTAAKO LYSTÄTÄ ketjuun.

Keskikohdilla on vettä vihje, johon sain EVIAN, mistähän se tulee, vai onko sekin väärin?
37. tietoinen16.9.2012 klo 19:17
Ranskasta.
38. Marco Poloinen16.9.2012 klo 19:18
... JÄTTIVONKALEITA .

EVIAN on yleinen pullovesimerkki.
39. Jussi vain16.9.2012 klo 19:32
Kiitos!

Nyt tuli täyteen. LYS(N)TÄTÄ aiheutti vaivaa, kun ei tiennyt tarkemmin tarkoitusta. Piilokirjain I vain sopi väliin, juomasta en ole kuullutkaan...:)

Mistä Nykäsen voi tilata? Vai löytyykö kirjastosta?
40. iso S16.9.2012 klo 19:36
Kirjastosta löytyy Nykänen, antikoista ja kirppiksiltä voi etsiä, Antikka.net toimii monien antikoiden yhteisenä myyntikanavana ja sieltä yleensä löytyy. Kilohinta on kohtuullinen, ei mikään lompakon Puhdistus!
41. Jussi vain16.9.2012 klo 19:47
Yritin hakea googlella opusta, mutta lähes kaikki hauista tuli näille sivuille ja sanakirja.org osoitteeseen. Ei auta vaikka kuinka rajaa hakuja. Tutkinpa tuota antikka.net osoitetta.
42. ++juh16.9.2012 klo 19:52
huuto.net/fi/showlist.php3?tits=nykysuomen+sanakir ja
43. markus-setä16.9.2012 klo 23:19
Pähkinänsärkijä,kiitos ojennuksesta ja anteeksi Jarike,virhe-epäilyistä. Lystätä sana oli mulle outo, mutta taas opin uutta !
Oulun seudulla maistuuko sanan sijasta kysyttin ,"lystääkö", - ruoka.Kai tuo on jokin muunnos siitä.
44. Kati26.9.2012 klo 13:29
Pääkuvasta oikealle, ylempi ensimmäinen sana?
45. RA26.9.2012 klo 17:28
MAHTAAKO
46. Kati28.9.2012 klo 16:01
TIKKA TAI KASVI ja HÄVITTÄJIEN KESKEN (pääkuvan alla)?
47. RA28.9.2012 klo 16:05
Näin:
TIKKA TAI KASVI = PIIPPO;
(Piippo on tikkoja ja tikkatauluja valmistava tehdas)
HÄVITTÄJIEN KESKEN = ILMATAISTELU
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *