KESKUSTELUT > RISTIKOT > RISTIKKOAKATEMIA

6982. Ristikkoakatemia

Eki17.7.2012 klo 09:15
Sanasepoilla on pitkälle suunniteltuna ristikkoalan koulutusta antava, työnimellä Ristikkoakatemia kulkeva hanke.

Tämä paljastettiin tänään Ylen aamulähetyksessä, jossa oli paikalla puheenjohtaja Jari Haapa-aho.
2. Kaapo17.7.2012 klo 10:05
Komeat on nimitykset Sanasepoilla.

Ehdotan akatemiaan kolmea oppiainetta.

Ne ovat: instruktiivi, instruktiivi ja instruktiivi.
3. g17.7.2012 klo 10:19
On jo kiuulemma olemassa Juvan Ristikkoakatemia.
4. Eki17.7.2012 klo 10:38
Mistäs g semmoista on kuullut?
5. jpq17.7.2012 klo 13:07
Mielenkiintoista. Vaikka aiheuttaakin vaaraa kohta osalaatijoista jää kortistoon...:)
6. Eki17.7.2012 klo 13:17
Osalaatija on hyvä ja menee myös oppiin.
7. jpq17.7.2012 klo 17:42
Eki: nehee. ja ei sitä ainakaan opiskelemaan matkusteta etänä ehkä joskin sanoisin perusteet tajuan noin kaikista tehtävistä mutta se käytännön totetus onkin se ei ihan noin vain oleva osuus.
8. Kotus17.7.2012 klo 21:02
Väärä ketju! Pitikö mennä Kaunis Suomemme kieli -ketjuun tuo edellinen?
9. MK19.7.2012 klo 12:58
Kenelle tuo ristikkoakatemia on tarkoitettu ja mihin ammattiin siitä valmistuu ?
10. Jaska19.7.2012 klo 13:03
Siinäpä akateeminen kysymys!
11. Eki19.7.2012 klo 13:10
Tarkemmin asiasta varmaan tiedotetaan, kun suunnitelmat etenevät.

Akatemian työnkuvaan kuuluvat mm. laadinnan ja ratkonnan opetus, tutkimus ja arkiston pito.
12. jpq19.7.2012 klo 17:15
Kotus: ei pitänyt jos minusta puhe.
13. A19.7.2012 klo 17:28
Ajatus hyvä. mutta on 30 vuotta vaan myöhässä.
14. Eki19.7.2012 klo 19:50
Reilut 30 vuotta sitten syntyi Sanasepot, nyt syntynee Ristikkoakatemia. Pitäisikö jättää Ristikkoakatemia sen takia väliin, ettei sitä ole tehty aiemmin?
15. A20.7.2012 klo 11:38
Pääseeko akatemian professoriksi, kun laatii A4 ristikon sanapohjan tunnissa ilman konetta?
16. Eki20.7.2012 klo 12:27
Epäilen, mutta ainahan voi kysyä toimikunnalta. Pane meiliä Sanasepoille!
17. jpq20.7.2012 klo 14:01
A: :) tuo aika saavutus joskin en tiedä miten vaikean ja mtien hyvä sanaisin teet.
18. Uimamaisteri20.7.2012 klo 18:40
Onko se virnuileva vilttihattu sitten rehtorina siellä?
Käädyt ja kaikki pitäisi hankkia.
19. Uimamaisteri.20.7.2012 klo 18:50
Antti Skyttä sai joskus jonkin tunnustuksen Sanaseppoakatemialta. En muista nyt mitä. Jotakin lasista se oli.
Antti voisi olla ensimmäinen ristikkoakatemiassa väitellyt promotoitava riemutohtori.
Ja metsämaisteri antaisi kuusenhavuin koristellun seppeleen hänen kutreilleen.
20. RA20.7.2012 klo 19:05
Hauskoja ideoita!
21. qwertsu20.7.2012 klo 20:18
Tää oli oikeesti qwertsu, mutta hauskaa.
22. Eki24.7.2012 klo 10:11
Turun kaupungilla nyt uusi bändiakatemia (Rock Academy Turku).

(http://areena.yle.fi/tv/1589282)
23. Eki24.7.2012 klo 10:17
Sain juuri meiliä osoitteesta yritysakatemia.fi.
24. si-tee-raaja24.7.2012 klo 10:24
"Akatemia voi olla
- tiede- taide- tai kirjallinen seura, joka pyrkii edistämään alansa tutkimusta ja opetusta"
25. RA24.7.2012 klo 10:33
Jo 80-luvulla puhuttiin punk-akatemiasta.
(Blomstedt, Jan & Saarinen, Esa: Punk-akatemia (1980))
26. pius24.7.2012 klo 11:02
Hieman ennen 80-lukuakin puhuttiin akatemiasta.

Platonin Akatemia, Platonin noin vuonna 385 eaa. perustama koulu.
27. ristikkofani6.10.2012 klo 11:05
Missä näitä laatija-ja ratkojakoulutusta järjestetään ja milloin ? Paljonko kurssi maksaa ?Pääsyvaatimukset ?
28. +6.10.2012 klo 11:07
KS. ristikkoakatemia.fi
Sieltä löytyvät myös yhteyshenkilöt.
29. Siirto/Ylläpito6.10.2012 klo 11:11
Nyt siis toimii osoite ristikkoakatemia.fi ja viikonlopun Iltiksessä on juttua.

Sivut on pystytetty vauhdilla, mutta sitä ei juuri huomaa. Tietenkin ulkoasua hiotaan ja kaikkea viimeistellään. Keskustelupalsta ei ole vielä toiminnassa.
30. D6.10.2012 klo 11:19
Lähettäjä: a 6.10.2012 klo 09:59
Sanariksen porukka ensimmäiseksi, kun luvataan että muutamassa päivässä oppii laatimaan oikeilla sanoilla. :)
31. Tuomo6.10.2012 klo 11:24
ristikkoakatemia.fi:ssä on nyt myös vieraskirja, jonne voi jättää tervehdyksensä. Valmiita palikoita käytettäessä saadaan nopeasti jotenkin toimivaa, mutta viimeisen silauksen antaminen onkin sitten aikaa vievä juttu... Esimerkiksi valmiiden käännösten osalta pyydän kielioppia osaavilta sanasepoilta anteeksi suomentajien puolesta.

Ristikkoakatemian yhteystiedoista löytyy myös webmasterin sähköpostiosoite; vikailmoitukset, kommentit, parannusehdotukset ym ovat tervetulleita. Ja palautteet: löysitkö sivuilta mitä halusit vai mitä puuttuu???
32. Eki11.10.2012 klo 19:23
Tämän viikon Seura-lehdessä aukeaman juttu Ristikkoakatemiasta.
33. v11.10.2012 klo 19:49
Eikohän tuo mainostamiminen on Sanaseppojen puuha?
34. RA11.10.2012 klo 20:18
Eikohän tuo on. Jospapa siksisikin Ekikikin mainostataa.
35. voi vee11.10.2012 klo 20:26
Nimimerkki v, uskoisin sekä Ekin että Tuomon olleen jo pitkään Sanaseppojen jäseniä...
36. jpq14.10.2012 klo 00:02
voi vee: varmaan ainakin Ekin (en muista monesko mutta todellakin kauan) ja minäkin olen raaja eikun tietenkin jäsen.
37. Eero1.11.2012 klo 13:33
Terveisiä Alahärmän ristikkokerholaisille!
38. Eki1.11.2012 klo 13:36
Suomen Kuvalehdessä tällä viikolla juttua Ristikkoakatemiasta Pari sanaa ristikoista -palstalla.
39. Mella15.11.2012 klo 16:09
Olen saanut sen addiktiota vastaavan pistoksen mahtavista vaikeista ristikoista. Kuvittelin, että tällä palstalla olisi ollut enemmänkin annettavaa. Ja olisi mukavaa saada edes joku vinkki kuinka lähteä itse laatimaan ristikkoa.
40. iso S15.11.2012 klo 16:45
Eihän tuohon kovin kummoista vinkkiä tarvita. Ruutupaperi, lyijykynä ja kumi, siitä se lähtee, sanoja ristiin vain!

Taipumuksia alalle voi testata laatimalla miniristikoita. Aluksi 4*4-ruutuisia, sitten 4*5 ja 5*5 jos ei pienin sääntöjenmukainen aukio jo saanut masentumaan.

Seuraavana vaiheena voisi vaikkapa uhrata jonkin helppotasoisen ristikon ja laatia sellaiseen omat sanat, alkuperäisistä vihjeistä välittämättä. Tietysti voi kopioida pohjan ruutupaperille, mutta siinä on ylimääräinen mekaaninen työvaihe vaivana.

Heti ensimmäinen laatimus on tuskin julkaisukelpoinen, mutta harjoitus tekee mestarin. Tai sitten hermoraunion.

Tulipa tulosta tai ei, yritys ei mene hukkaan ratkontaakaan ajatellen. Itse laatimalla oppii epäilemään jos ratkaisusanan poikittaisilta sanoilta vaaditaan päättymistä epätavallisiin kirjaimiin. Samoin oppii ymmärtämään miksi tietyt vähemmän hohdokkaat sanat esiintyvät ristikoissa useammin kuin "elävässä elämässä".
41. Kravattimies15.11.2012 klo 23:29
Mellalle vinkki:

_http://aijaa.com/mEfPAo
42. D16.11.2012 klo 11:15
Kuten tuosta iso S tyhjentävästä kirjoituksesta kävi ilmi ristikon laadinta on maailman helpoin asia. Jos hermot kestää. Mihin siis akatemiaa tarvii, kysyn vaan.
43. ?16.11.2012 klo 12:19
Haittaaks se?
44. Eki17.11.2012 klo 13:10
Väitetään, että kun tietokone oli keksitty, IBM:n pomo Thomas J. Watson sanoi, että maailmassa saatettaisiin tarvita kenties viisi tietokonetta kaikkinensa. Tämä oli vuonna 1943.

Annetaan nyt siis tälle yhdelle ristikkoakatemiallekin mahdollisuus näyttää kyntensä eikä tuomita etukäteen. Kaikki ristikkokustantamot, joihin Antti Skyttä on tähän mennessä ollut yhteydessä, ovat suhtautuneet asiaan tosi positiivisesti ja pohtineet kursseja omillekin laatijoilleen.

Ristikon laadinta ei ole helppoa, varsintaan hyvän ristikon. Akatemialla on paljon sarkaa kynnettävänä.
45. iso S17.11.2012 klo 14:30
Akatemian toistaiseksi tuntematonta arvoa en halua mitenkään vähätellä. Käsitän kuitenkin niin että akateeminen koulutus edellyttää yleensä jonkinlaista aikaisempaa pohjaa. Laadinnan alkeita ei kuitenkaan valitettavasti opeteta peruskoulussa, joten suosittelin tuollaista omaehtoista harjoittelua alkajaisiksi.

Kravattimiehen linkki oli hyvä lisäys, unohdin mainita että siinä mainittu teos lienee Suomen paras (ja kenties ainoa) kirjallinen lähde jossa laadintaa käsitellään. Kirjakaupoista ei taida löyty, painos loppu? Kirppiksiltä ja antikoista (huom. Antikka.net) voi yrittää. Omaani en myy, ellei tarjous ole alkuperäisen hinnan sopivaksi katsomani monikerta.
46. Eki17.11.2012 klo 14:33
Kirjastani MMM Sanaristikot on juuri tullut lisäpainos. Jos ei kaupasta saa, voivat tilata Otavalta.
47. jepsj17.11.2012 klo 15:19
Akatemiassa se, että jos vaatimustaso on tutkinto laatimiseen, niin onko laatija, jolla ei ole tutkintoa - niin valelaatija?
48. Eki17.11.2012 klo 15:45
Suunnilleen yhtä paljon kuin Pop/Jazz-konservatoriota käymätön on valelaulaja tai valemuusikko.
49. jepsj17.11.2012 klo 17:10
Kyllä. Hyvähän se että annetaan opetusta ristikkolaadintaan nimikkeellä millä tahansa. Kunhan kynnys pidetään matalana, että moni uskaltaa astua sisälle. Toivotaan menestystä idealle.
50. RA17.11.2012 klo 17:36
Ristikkoakatemiassa on ristikkoalan asiantuntemusta ja vuosikymmenten kokemus. Ristikkoakatemiassa työskennellään sekä laatijoiden että ratkojien hyväksi.

Mikä hätä tai vaara tässä on? Mikä on pahinta, mitä Ristikkoakatemian myötä voi seurata? Miksi märinä?
51. Marco Poloinen17.11.2012 klo 17:58
Mellalle - ja muillekin tiedonhaluisille - tiedoksi, että tämän säikeen tarkoituksena ei ole miltään osin toimiminen Ristikkoakatemian osa(kouluttaja)na, akatemiasta tiedottavana ja sen tiimoilta keskusteluttavana kylläkin. Kommentoijien omatoiminen laadinta- ja ratkontaopastus on tietysti mahdollista, ihan niin kuin muillakin ristikkosäikeillä.
52. B30.12.2012 klo 09:35
Onko akatemia kuollu? Kun ei näy mitään?
53. Tuomo30.12.2012 klo 16:46
Jos B tarkoitat ristikkoakatemia.fi:n nettisivuja niin suurempaan kokonaisuuteen liittyvän päivityksen takia siellä on nyt vain yhteystiedot näkyvissä, kesto 1-2 päivää (ja ennen kuin joku neropatti vääntää niin totta, sivut aukeavat uudelleen tänä tai ensi vuonna :)
54. Tuomo30.12.2012 klo 17:26
Ja nyt ristikkoakatemia.fi toimii taas normaalisti!
55. Pekka Harne7.1.2013 klo 12:28
Ristikkoakatemialla on nyt myös oma Facebook-ryhmäsivu. Se löytyy osoitteesta https://www.facebook.com/groups/460494437348060/.
56. Pekka Harne8.2.2013 klo 13:50
Ristikkoakatemian ensimmäinen ratkojakurssi pidetään kahtena lauantaina 23.3. ja 20.4. Päivien välissä on neljä viikkoa. Kurssin pitopaikkaa ei ole vielä lyöty lukkoon. Se sijaitsee akselilla Helsinki—Lahti. Kurssin vetäjinä ja asiantuntijoina toimivat Antti Skyttä, Pekka Harne ja Riitta Rustari.

Ilmoittautumiset osoitteeseen antti.skytta@ristikkoakatemia.fi. Mukaan pääsee ilmoittautumisjärjestyksessä 15 ensimmäistä.

Tarkemmat tiedot kurssista ja sen hinnoittelusta ohessa löytyvät Ristikkoakatemian nettisivuilta (http://www.ristikkoakatemia.fi/index.php/ratkojal uokka/).

Loppukeväällä järjestetään vielä toinen vastaava ratkojakurssi. Tarkemmista päivistä ilmoitetaan myöhemmin.
57. hah8.2.2013 klo 23:11
Siis oikeasti, pitääkö minun itkeä vai nauraa! Näistä kahdesta vaihtoehdosta mä nauran. Siis ratkojakurssi! haahhahahahahhhahahahahahahahahah.

Oikeesti hei, haloo! Pistäkää vähän paremmaksi! Eihän ratkojaksi tule kuin ratkomalla! Ei muuta kuin ristikkoa nenän alle, ei siinä muuta kurssia tarvii!
58. jupejus8.2.2013 klo 23:54
Älä nyt hah. Ei muuta kuin eu:lta hakemaan kehittämistukea, jos ei ole vielä haettu. Nythän sitä on taas saatavilla, kun on just neuvoteltu. Mitään markkinataloudellisesti tuottavaahan ei eu rahoitakaan, mutta ratkojakurssi on aivan aiheellinen ja täyttäisi varmaan eu-rahoitushakuehdot.
59. jpq9.2.2013 klo 06:23
hah: Tietysti mutta vihjeiden ideoiden ymmärtäminen ja eri tehtävien logiikka. eli kyllä ratkomistakin voi opettaa.
60. s9.2.2013 klo 09:25
Ei kyllä laatijalla ole mitään lgiikkaa vihjeiden teossa, Jos yuossa kurssilla jonkun selvyyden läydätte siitä olette kyllä fiksuja poikia.
61. s9.2.2013 klo 09:27
Tuossa on se logiikka, että on kiljoitusvilheitä, mutta sen lukee kyllä oikein.
62. RA9.2.2013 klo 14:00
hah, oletko sitä mieltä, ettei m i s s ä ä n harrastuksissa tulisi hakeutua "oppiin". Että k a i k i s s a harrastuksissa vain itse tekemällä on opittava.

JOS joissakin harrastuksissa on hyvä(kin) hakeutua oppiin ja joissakin ei, niin millä perusteella nimenomaan ratkontaa ei saisi yhtään opiskella.
63. iso S9.2.2013 klo 15:42
Minusta tältä sivustolta löytyy kohtalaisen hyviä esimerkejä oppimisen halusta ja neuvonnan tarpeen tunnustamisesta, mitenkään erityisesti mainitsematta HS-säikeitä ja nimimerkkiä Tapio.

Tietenkin on mahdollista kehittyä ratkojana itsekseen pähkäilemällä tai tyytyä vallitsevaan tasoonsa, kenties jopa olla ratkomatta. Kuitenkin etenemistä auttaa jos löytyy joku Koskela joka "on ennenkin ollut". Jos joku väittää ettei koskaan ole apua kysynyt tai pyytämättä saanut niin heittäköön pesuveteen ensimmäisen akateemikon!
64. n9.2.2013 klo 15:47
Sanokaapa viisaat miten vajaassa viikossa sitä ratkontaa saati laatimista opitaan? Kyllä siihen kumpaakin tarvitaan enemmän aikaa.
65. hah9.2.2013 klo 17:59
Onhan tää maa kaikenlaisia hömppäkurssejä täynnä, että varmasti vielä yksi mahtuu joukkoon. Ei hyväksi ratkojaksi tulla millään hokkuspokkustempuilla, vaan tarvitaan treeniä treeniä treeniä.
Laatijakurssin nyt vielä jotenkin käsittää, ettei tule samanlaista suttua kuten eräällä, vaan ristikoista tulee akatemian malliin tehtyjä tuotteita.
66. RA9.2.2013 klo 18:11
Kuka muu (kuin sinä itse, hah) on puhunut hokkuspokkustempuista? Kuka on väittänyt, ettei mitään muuta treeniä tarvita? Onko joku väittänyt, että Ristikkoakatemian lyhyehköt kurssit riittävät yksinään tekemään mestareita?

Jotain tolkkua ja suhteellisuudentajua kovasti toivoisin. Provosoidessakin. Vai mitä tämä väninä nyt sitten onkaan.
67. n9.2.2013 klo 18:48
Miten täällä asiallisia keskuteluja voi käydä, kun pikkuisenkin on erimieltä tai kysyy, nii on provosoimista? Ei silloin ole keskustelua, jos ja kun kaikki sanoo juu juu.
68. Antti Skyttä9.2.2013 klo 20:30
hahille!

Olen päävastuussa Ristikkoakatemian kursseista ja niiden sisällöstä. Tunnen niiden ideat, tavoitteet ja toteutustavan paremmin kuin kukaan muu.

Enpä muista, milloin olisin viimeksi nähnyt yhtä negatiivisen asenteellista kirjoitusta kuin sinun kaksi aiempaa: 8.2. klo 23.11 ja 9.2. klo 17.59.

"Onhan tää maa kaikenlaisia hömppäkursseja täynnä, että varmasti vielä yksi mahtuu joukkoon." Kerro minulle, mistä päättelet ratkojakurssin olevan yksi kaiken maailman hömppäkursseja.

"Eihän ratkojaksi tule kuin ratkomalla." Mitähän sinä mahdat ajatella, että ratkojakurssilla tehdään? Kerro minulle (ja muillekin), kun tunnut olevan niin hyvin asiasta perillä.

"Siis oikeasti, pitääkö minun itkeä vai nauraa!" Ehkä jos selvittäisit, mistä tässä asiassa oikeasti on kysymys, ei tarvitsisi tehdä kumpaakaan.

Mitä sinä, hah, ajattelet edistäväsi noilla kahdella viestilläsi?
69. Pete9.2.2013 klo 21:19
Kyllähän ristikkoakatemiapuuhastelu tuntuu tuon nettisivuston pohjalta todella epämääräiseltä. Mistään ei tunnu selviävän, mikä taho on vastuussa toiminmasta, onko kysymyksessä Antti Skyttä yksityishenkilönä tai esim. jonkun firman edustajana. Myöskin herätti ihmetystä, mitä ihmeen valmentajan majoituskuluja sisältää yhden päivän kurssi ja miksi se edes osanottajia kiinnostaisi. Tuosta toki voisi päätellä sen, että hinta ei sisällä mitään muuta palkkiota valmentajalle tai järjestäjille yleensäkään. Firmoja voisi sen sijaan kiinnostaa, sisältääkö kurssin hinta ALV:n.

Muutenkin huvittavaa, että kerätään osallistujia kurssille, jonka pitopaikka ei ole selvillä edes 100 kilometrin tarkkuudella.
70. Marco Poloinen9.2.2013 klo 21:45
"Mistään ei tunnu selviävän, mikä taho on vastuussa toiminmasta, ..."

"Huvittavaa", kuinka asenteellisuus näyttää sokaisevan mielestään fiksuja kansalaisia. Niin kun nyt Petenkin. Ristikkoakatemian etusivu:

"Suomalaisten sanallisesta kulttuurista ristikot muodostavat aika suuren viipaleen. Tämän kulttuurin kehittämiseksi ja jäsentämiseksi on Suomeen perustettu Ristikkoakatemia. Ristikkoakatemia on käynnistetty Sanaristikkoseura Sanasepot ry:n aloitteesta ja vastuulla."
71. Olavi Kivalo9.2.2013 klo 23:14
Kuinka Helsingin yliopisto kytkeytyy tähän "ristikkoakatemiaan"? En löytänyt yliopiston sivuilta mitään tällä hakusanalla.
72. n10.2.2013 klo 08:59
Antti Skyttä turha olla noin haavoittuvainen, Ei kukaan ole sinua vastaan "hyökännyt". Nyt puhuhaan itse asiasta. Onko laatiminen noin helppoa, että vajaa viikko sitä opskellaan niin tulee laatija. Jotkut ei ole 10 vuoden päästäkään laatijoita.
73. n10.2.2013 klo 09:03
Epäilen, että jos ja kun laatija eksyy kurssille niin yksi kerta riittää. Ei varmaan ala ravaa useille kursseille istumaan.
74. mma10.2.2013 klo 13:13
Jotkt taas ei koskaan ala oppii suomnkieltä eik kirjottaa näppäimstöllä...
75. J10.2.2013 klo 13:58
Toivottavasti laatijoista kaikki fakkisanahurjastelijat pakotettaisiin kurssille. Fakkisanoista irtautuminen lienee kuitenkin se tärkein yksittäinen kehityskohta nykyristikoissa.
76. Pekka Harne10.2.2013 klo 14:27
Olavi Kivalolle: "Ristikkoakatemia on käynnistänyt tutkimusyhteistyön Helsingin yliopiston Suomen kielen laitoksen kanssa. Tutkimusalueena ristikot ovat monipuolinen ja kiehtovan mielenkiintoinen alue." Lainaus on akatemian mediatiedotteesta.
77. hah10.2.2013 klo 19:51
Siis pelkkää positiivista palautetta? Mikäs Pohjois-Korea tää nyt on??? Ehkä moni ei ole sanonut ääneen mitä ajattelee. Ainakin nyt aletaan päästä itse asiaan, jos soraääniä ei ole vielä tullut.
Minusta ainakin tämä kuulostaa vahvasti siltä, että tähän hankkeeseen on lähdetty ensisijaisesti rahankiilto silmissä, eikä siitä seuraa yleensä hyvää. Sitten yritetään vakuutella, miten hyviä kursseja nämä on, kun alan huippuosaajat ovat mukana.
Sinäänsä on hyvä, että jossain kerrotaan, miten ristikon toteutuksessa on hyvä huomioida, ettei jotkut tee asioita yrityksen ja erehdyksen kautta kuten esim. eräs nimeltä mainitsematon henkilö. Mutta toisaalta tässä alkaa olla taas vaaran merkkejä ilmassa. Pian valtaosa ristikoista alkaa olla saman kaavan mukaan tehtyjä ja kun otetaan vielä mukaan Suomen kielen tutkimuslaitos mukaan, niin fakkiutuminen alkaa olla enää ajan kysymys. Niin tämä tutkimusmaailma toimii. Tosin ristikkomaailma haiskahtaa jo hiukka fakkiutuneelta.
Nyt ainakin tiedetään mihin päin sitten sormet osoittavat, jos tässä niin käy.
78. Jukkis10.2.2013 klo 19:59
Aivan ulkopuolisena mihinkään sisä- tai muuhun alan piiriin kuulumattomana maallikkona on pakko todeta: Todella typerää tekstiä nimimerkiltä hah.
79. n11.2.2013 klo 09:13
Ihan aiheellisesti hah ravistaa tätä aihetta. Viisi päivää jä päivä 120 e laskekaapa siitä onko kurssin jälkeen laatija vai köyhä vai näiden fiksujen poikien kirjoituksten jälkeen liikaa kurssilta odottava. Pientä rajaa tuossa kurssin mainostamisessakin.
80. TJV11.2.2013 klo 10:45
Ratkojakurssi vaikuttaa mielenkiintoiselta. Kouluttajat ovat asiantuntijoita. Hinnoittelua voi pitää varsin kohtuullisena.
Omasta puolestani pitopaikka tuolla mainitulla akselilla ei tunnu mitenkään hankalalta. Kurssi olisi ainakin minulle mitä tarpeellisin. Kotiläksykirjankin olen joskus saanut lahjaksi ja saattaisin tuon kahlata läpi tarvittaessa, tähän saakka olen vain hakenut silloin tällöin jonkin kohdan, mikä nyt mieleen on muistunut tarkistaa. Ristikkosanastoa en suostu vilkuilemaan. Laadinnan vakiintuneiden tapojen tunteminen ja vihjeittämisen älyäminen saattaisivat parantua kohdallani. Vuosien mittaan kertynyt ratkontakokemukseni on edelleen melko yksipuolinen.
Ilmoittautumiseni viipyminen johtuu vain tulevaisuuden kaukaisuudesta. Empiminen on jo nyt saattanut viedä paikan jonosta. Onhan siellä toki se toinen kurssi vielä myöhemmin.
81. n11.2.2013 klo 11:52
Voivat olla hyvinkin asiantuntevia, mutta tietyn ristikkolinjan kannattajia. Ja tuo linja on kaukana tavallisista ristikoista.
82. RA11.2.2013 klo 12:06
Millaisia ovat "tavalliset ristikot"? Millä perusteella kutsut niitä "tavallisiksi"?
83. n11.2.2013 klo 12:38
Onko RA sinultakin hämärtynyt tuo? Ei ole sitten ihme, että täällä käsitellyt ristikot on jotain ihan muuta mitä muissa lehdissä on.
84. RA11.2.2013 klo 12:40
Määrittele nyt vain "TAVALLINEN RISTIKKO", kun se sinulle tuntuu olevan jotenkin selvä asia. Vastaa sinä, kun tiedät.
85. n11.2.2013 klo 12:43
Tuli jo.
86. Eki11.2.2013 klo 13:06
Tuli selväksi. Tavallisia ristikoita ovat kaikki paitsi hesarit ja is-kovikset.

Sehän toki pitääkin paikkansa.

Eläköön muutamat visaiset ristikot, jotka elävöittävät suomalaista ristikkoelämää!

Eläkoon myös "tavalliset ristikot"!
87. Antti Skyttä11.2.2013 klo 16:38
Minkähän takia jotkut kirjoittajat haluavat näköjään pelkästään heitellä perusteettomia herjoja? Hyvän keskustelun pelisääntöihin kai täälläkin kuuluvat asiassa pysyminen ja toisten kunnioittaminen?

Kysykää asiallisesti, niin varmasti vastataan kaikkiin kysymyksiin.

hah: Aivan käsittämätön tuo Pohjois-Korea -vertauksesi! Miten se liittyy mihinkään Ristikkoakatemiassa?

Kaikki palaute on tärkeää. Siis asiallinen palaute. Minun kommenttini jo toisen kerran on, että Sinun (hah) kirjoituksesi ovat lähinnä asiatonta provosointia ja suunsoittoa.

Mistä Sinä päättelet samaan kaavaan menon? Sekä laatija- että ratkojakurssit eivät takuulla ole laadittuja mihinkään kaavoihin. Mm. ratkojakurssiaineistossa on työnäytteet yhteensä 133 laatijalta.

hah, väitteesi rahan kiillosta ei perustu ainakaan minkäänlaiseen asiatietoon siitä, mitä kaikkia kulupanostuksia on tuonkaltaisten kurssien rakentamisessa. Molemmissa kursseissa on ennakkolukuteokset, osallistujille jaetaan kurssikansiot materiaaleineen. Kokoustilat eivät ole ilmaisia (tähän mennessä edullisin kokoushotelli on tarjonnut tilojaan 48 €/osallistuja/päivä, kun osallistujalta ratkojakurssilla peritään 55 €/päivä). Laatijat ovat kursseilla kohottamassa ammattitaitoaan, millä alalla se on ilmaista?

Ristikkoakatemialle tälle vuodelle budjetoidut tapahtumat on suunniteltu niin, että akatemia maksaa itse itsensä, mutta ei tuota voittoa. Ja siitä huolimatta emme selviä kuiville ilman apurahoja ja lahjoituksia. Niin että se siitä rahan kiillosta silmissä.

Ratkojakursseissa on kolme vetäjää, jotka kaikki ovat ymmärtääkseni asiantuntijoita ja puolueettomia.

n: Kirjoitat tuolla edellä (10.2. klo 09.03): "Epäilen, että jos ja kun laatija eksyy kurssille, nin yksi kerta riittää. Ei varmaan ala ravaa useille kursseille istumaan."

Akatemiassa on tarjolla tällä hetkellä vain yksi kurssi laatijoille. Aihe vaan on niin laaja ja monimuotoinen, että sitä on turha yrittää mahduttaa yhteen päivään. Tsekkaa (n) huviksesi, mitä kaikkia aiheita laatijakurssiin on liitetty.

hah ja n: Eikö hyvän keskustelun pelisääntöihin kuulu myös se, että kun lyttää jonkun ja on tyytymätön, niin sitten ehdottaa jotakin sellaista, joka vie asiaa eteenpäin. Odotan teiltä kummaltakin mielenkiinnolla asiallisia ehdotuksia.
88. n11.2.2013 klo 18:57
Mitä tuo oli hah ja n kohtaan? Sivistynyttä keskusteluako? Silkka hyökkäys. Sanon minä!!!!!!
89. n11.2.2013 klo 18:59
Täällä pitää olla samaa mieltä. Ja nyt se on nähty.
90. n11.2.2013 klo 19:11
Ovelasti kierretty vastine koko asialle. Käykääpä katsomassa mitä laatikurssi sanoo. Ja eihän tuo ollut koko jutun aiheekaan nyt. Oli silkka hyökkäys toisen ajattelijaa vastaan.
91. RA11.2.2013 klo 21:03
n, täällä paljon käsiteltyjä ristikkoja ovat myös Iisakin ristikot. Siis Hesarin ja IS Kovisten ja Pelikaanien lisäksi. Kuuluvatko Iisakin ristikot luokkaan "tavalliset ristikot" vai (mikäköhän se vastakohta on?) "epätavalliset ristikot"?
92. Jaska11.2.2013 klo 22:47
Tavalliset ristikot ovat niitä, joiden laatijaa kohtaan ristikon arvioija ei tunne antipatiaa.
93. Eki11.2.2013 klo 23:30
Paras osuma Jaskan määritelmään on minusta Pekka Joutsi, joka tekee kaikkea muuta kuin tavallisia ristikoita.
94. markus11.2.2013 klo 23:58
Jäitä hattuun nyt kaikki.Ymmärtääkseni Sanasepot on yritys,jonka pitää tuottaa voittoa,tottakai ! Itse uskon , että tässä Ristikko-Akatemia- yrityksessä on vilpitön tarkoitus kohottaa ristikoiden laatua-ja laadun myymistä ! Käykääpäs katsomassa lähimarketin lehtihylly,onhan siellä kaikenlaisia , jos kenenkin;helppoja ,tähti,super,ym; alkuisia lehtiä.Kysyin kerran marketin lehtivastaavalta,miksi teillä ei ole Punaista Pelikaania."Oli se meillä jonkin aikaa ,mutta liian vähän myytiin". Mikäpä olis temppu.millä saatais ratkojat siirtymään hiukan vaikeampiin ristikoihin ? Muuten te narisijat,on olemassa ihmisiä,jotka on SYDÄMELTÄÄN ristikkoihmisiä-ja sitä ei voi teille selittää .
95. Eki12.2.2013 klo 00:15
On markuksella paljon ihan nappiin osuvaa asiaakin, mutta Sanasepot ei ole yritys vaan aatteellinen yhdistys, joka ei tuota voittoa.
96. Marco Poloinen12.2.2013 klo 00:56
Aina silloin tällöin saitille ponnahtaa uusia, uusiksi muuntautuneita tai muuten vaan oppositiohenkisiä kommentaattoreita, jotka ovat omaksuneet käsityksen, että heidän mielipiteensä jotenkin automaattisesti edustaa tuoreutta ja paremmuutta, sekä valaisee tunkkaista, epäpätevää ja fakkiutunutta konsensusloukkoa. Ja että näiden mielipiteiden kyseenalaistaminen ja/tai (lisä)perusteiden perään kyseleminen jotenkin automaattisesti osoittaa vain vanhan klikin muutosvastarinnan ja erimieltäolon kieltämisen. - Ei se nyt kuitenkaan ihan niin mene.

Täällä jokseenkin vakituisesti kirjoittelevat ihmiset ovat enimmäkseen (ristikko)asioista perillä olevia tyyppejä, joilla on kykyä ja halua perehtyä satunnaista heittoa analyyttisemmin käsiteltävään asiaan. Jos eri ihmiset tulevat ihan ilman klikkiytymistä tai minkään viiteryhmän pakottamana (=itsenäisesti) joistain asioista samaan johtopäätökseen, "konsensuksessa" ei luulisi olevan urputtamista. Vastakritiikistä ilmeisen loukkaantuneena 'n' - ei kovin ovelasti - tempaisi marttyyrinviitan harteilleen ja käänsi asetelman päälaelleen.

Nyt käsiteltävässä asiassa ei "ristikkoakatemiakriitikoiden" - hah ja n - taholta ole kyllä edes näennäisesti esitetty mitään uutta tai analyyttistä, molempien mielestähän kaiken pitää mennä niin kuin ennenkin. Jotenkin hämmästyttävää tuommoinen jyrkkä Ristikkoakatemian vastustus, kun kummallakaan ei takuuvarmasti ole mitään empiiristä tietoa asiasta, eikä kommenteista päätellen esitetietoudenkaan omaksumisessa ole hurraamista. "Ristikkomaailman fakkiutuminen" (akatemian toimesta) edellyttäisi laatijakunnan olevan aivotonta massaa, joka suosiolla luopuu omaperäisyydestään ja alkaa robottimaisesti toistaa samaa mantraa. Siihen en usko pätkääkään. Koulutuksessa nimenomaan yksilöllisesti "keskitytään kehittämään niitä taitoja, joita osanottajat erityisesti omalta kohdaltaan haluavat parantaa."

[Kun en ihmisenä ole yhtä kultivoitunut kuin arvostamani Antti Skyttä, otan vielä vapauden hieman provosoitua ja ehdottaa Ekille, että (mahd. muiden ristikkotalojen tavoin) Sanaris'kin tarjoaisi laatijoilleen mahdollisuuden (talon puolesta) osallistua akatemian laatijakurssille, että "esim. eräs nimeltä mainitsematon henkilö" voisi vihdoin vapautua "yrityksen ja erehdyksen" jättämästä angstista. Tiedä vaikka noista alkuaikojen negatiivisista kritiikeistä jo aikoja sitten positiiviseksi muuttunut palaute kasvaisi "akateemikkona" saajansa tarpeen täyttäväksi. Aina ei hyvästäkään työstä saa riittävästi kiitosta - ei hitsarikaan kympin saumasta - ja jos runsaammin usein toistuvia kättentaputuksia on vailla, on parasta hakeutua Ristikkoakatemian sijasta Sibelius-akatemiaan.]
97. markus12.2.2013 klo 01:18
Kylläpä allekirjoitan tämän Marcon vuodatuksen! Ja jaksoin sen lukea !!! (psst ); voisko sitä sanottavaa tiivistää ? )
98. Marco Poloinen12.2.2013 klo 01:25
[Ei savolainen voi ;-) ]
99. markus12.2.2013 klo 01:31
No,voe mahoton,anna mennä sitten ku ennenkin :) !
100. Wexi12.2.2013 klo 01:36
[Ei tuota ole tarvis tiivistää. Nimimerkki ilmaisee mielipiteensä (kuten aina) selkeästi ja tajuttavasti.
Nimimerkki muuten käsittelee (mielestäni) asioita kiihkottomasti ja maltilla, jopa "provosoituaan":-)]
101. n12.2.2013 klo 08:28
Kyllä on massaa kertynyt tänne, Kun yksi sanoo hyppää suohon niin kaikki hyppäämässä sinne. Koko kurssi on hömppä sillä perusteella. että luvatataan vajaassa viikossa ratkojaksi ja laatijaksi. Kun istut muutaman päivän ja maksat 120 päivä. Luuletteko tosiaan että tuo auttaa? ja jos auttaa niin mihin?
102. TJV12.2.2013 klo 08:47
Laatijasta saa helpommin ratkojan kuin ratkojasta laatijan. En usko, että laatijaksi voi edes ryhtyä ilman hyvää ratkojakokemusta.
Kurssien, siis laatijaluokan ja ratkojaluokan hinnat ovat selkeästi erilaiset. Ensinmainitun kesto näkyy olevan neljä kurssipäivää viiden viikon välein. Jälkimmäisen kaksi neljän viikon välein.
103. Antti Skyttä12.2.2013 klo 11:31
n!

Sinä kirjoitat edelleen puhdasta potaskaa! "Koko kurssi on on hömppä sillä perusteella. että luvataan vajaassa viikossa ratkojaksi ja laatijaksi." Vastaa, n, tähän asialliseen kysymykseen asiallisesti: missä näin on luvattu?

Kummassakin kurssissa oppimistyöskentely aloitetaan ennen ensimmäistä kokoontumista ennakkotehtävällä. Kurssipäivien välillä on riittävän pitkä aika (4-6 viikkoa), jotta osallistujat ehtisivät tehdä välitehtävät, joita kunkin päivän lopuksi yhteisesti sovitaan tehtäväksi. Kurssin lopussa tehdään henkilökohtaiset suunnitelmat oppimityön jatkumiseksi kurssiajan jälkeen. Laatijakurssin aktiivinen oppimisjakso on noin 20 viikon mittainen.

Laatijakurssin tavoitteiksi on kirjattu näkyviin: Tavoitteina on lisätä ymmärrystä ristikoista ja laatimisesta sekä mahdollistaa laadintataitojen kehittäminen ja syventäminen.

Onnistuneen oppimistyön pääosa tehdään aina muualla kuin kurssipäivän aikana, jolloin yhdessä keskitytään niihin asioihin, joita yhdessä halutaan syventää. Onnistunut oppimistyö tehdään ennen muuta asennoitumalla positiivisesti oppimiseen ja ponnistelemalla omakohtaisesti tavoitteen eteen.

n, sinun asenteellasi ei kannata osallistua minkäänlaisiin kursseihin, ei laatija-, ratkoja- eikä mihinkään muuhunkaan, ei ilmaisiin eikä maksullisiin. Sinä olet jo sulkenut kaikenlaisen oppimismahdollisuuden ulkopuolelle omalla asennoitumisellasi.
104. RA12.2.2013 klo 11:45
n ja hah - pikku vinkki: Kannattaisi luottaa enemmän siihen, että pääsääntöisesti ihmiset ovat fiksuja ja ajattelukykyisiä. Eikä hallusinoida kaikkia itse keksittyjä tyhmyyksiä toisten päihin.
105. Mitä sanoin12.2.2013 klo 12:13
"hah" alias "n" taitaa tahallaan vedättää. Vaikuttaa keskustelujen vakiohäiriköltä.
106. n12.2.2013 klo 12:13
Hyvä, että piteni 20 viikoksi. Mutta eipä tuo aika ole siitä huolimatta tarpeeksi pitkä. Eipä sillä kokemuksella ja tiedolla vielä ensikertalainen saa mistään töitä. Jää ainoaksi tieksi, jos laatijaksi haluaa on vaan oltava kärsivällinen ja opittava ruutupaperin kanssa kotona. Ja Antti älä sinä puhu mitään oppimisesta. Kyllä jokainen tajuaa, että tuon kurssin jälkeen ei ole vielä mikään. -Vaikka nyt jotenkin tuo aika pomppasi 20 viikkoon. -Pitäisi tuokin ilmetä sivulla, että pitää vielä hakeutua johonkin loppututkintoon. RA ei tässä mitään hallusinoida. Esitetään vaan realiteetit eteen. Ja Antti hyvä älä toki sinäkään väitä, että opit 20 viikossa laatijaksi?
107. Antti Skyttä12.2.2013 klo 12:43
n!

Sinä et näköjään kerta kaikkiaan kuuntele. Katso uudestaan edellisestä kirjoituksestani, mitä kirjoitin siihen laatijakurssin tavoitteista. Siinä ei puhuta mitään valmiiksi laatijaksi tulemisesta sen paremmin neljässä päivässä kuin 20 viikossa.

Ristikoitani on julkaistu melkein 43 vuotta. Oppimistyö on edelleen menossa, aina voi oppia paremmaksi laatijaksi.

"Ja Antti älä sinä puhu mitään oppimisesta." Tätä en ymmärrä.

Olen varsinaisen leipätyöni tehnyt valmentamalla 25 vuoden ajan organisaatioiden ihmisiä erilaisissa taidoissa eli auttanut heitä tekemään omaa oppimistyötään. Katson, että tuolla 25 vuoden kokemuksella voin mainiosti puhua oppimisesta (ja voisin tietysti ilman sitäkin). Ja miksi jaksoin tehdä tuota kiehtovaa työtä niin pitkään? Koska onneksi hyvin harvoin tapasi n:n lailla asenteensa kiinni niitanneita ihmisiä.
108. RA12.2.2013 klo 12:44
n, Sinä hallusinoit. Sijoitat Ristikkoakatemian vetäjien päihin ja suihin väitteitä, joita kukaan ei ole ajatellut tai väittänyt. SE ON hallusinointia.

Ymmärräthän: KUKAAN muu kuin Sinä itse (ja hah) ei ole ymmärtänyt tätä hanketta samalla lailla oudosti.
109. RA12.2.2013 klo 13:10
RA: Ajattelin mennä kokkikurssille
n: Ei se riitä ravintoloitsijaksi
RA: Ajattelin mennä käsityökurssille
n: Eihän tuossa ole edes kaikki materiaalit
RA: Ajattelin mennä tanssikurssille
n: Et ikinä pääse mihinkään ammattiryhmään
RA: Ajattelin mennä autonkäsittelykurssille
n: Ei F1-sopimusta tuolla lailla saa
RA: Ajattelin mennä lapioimaan lumia
n: Ei siitä mitään SM-lumiveistosta synny kuiteskaan
RA: Ajattelin mennä kirjoittajakurssille
n: Ei muutamasta sivusta kirjaa tule
110. n12.2.2013 klo 13:41
No aina vaan paranee. Eipä tuo lupaa mitään, jota ei voi itse tehdä? Syventää näkenystä ristikohin voi itsekin. Ei siihen tarvita muuta kuin paneutumista aiheeseen. Ja tämä tyhjä keskustelu voi päättyä minun osaltani. Toinen puhuu aidasta ja toinen aidanseipäästä.
111. Antti Skyttä12.2.2013 klo 13:58
n!

Kiitos, kun lopetit osaltasi keskustelun!
112. Wexi12.2.2013 klo 14:10
[Älä hyvä veli vielä toppuuttele.
On erittäin mielenkiintoista (väheksymättä viihteellistä ulottuvuutta) seurata millaiseen vimmaan on ihminen kykeneväinen saattamaan itsensä jokseenkin jonninjoutavista asioista, ennen lopullista luisumista kaiken avun tavoittamattomiin.]
113. jupejus12.2.2013 klo 20:14
Mielenkiintoista keskustelua pitkästä aikaa ollutkin tänään. Ymmärrän hahin noteeraamisen oikein hyvin tuohon ratkojakurssin ilmoitukseen. Siitä sai alkuun kuvan, että pidetään ratkojakurssi hintaan ja aikaan se ja se.

Tosi asia, että turhaltahan tuntuu, että ratkojia kurssitetaan ratkomaan ristikoita. Kun jokainen voi ristikkoon innostua aivan omasta päästä ja koetella taitojaan, osaako.

Yleensä tehtävät, varsinkin kompatehtävät, ovat tehtävän tekijän, keksijän mielestä juuri niin, että jokainen miettiköön itsetykönään pystyykö ratkaisun löytämään. Tuohan on ihannetarkoitus.

Mutta ja mutta. Nykyaika on tuonut hiukan uusavuttomuutta vähän joka taholle, jopa ratkomiseen. Mutta etenkin sellaisille asioille kuin heräämiselle uusille aihealoille. Vaikka lehdissä on ristikoita, niin niitä ei enää välttämättä huomioida. Eikä lueta lehtiä yleensäkään etenkään nuorten parissa kuten ennen.
Ristikot ovat jäämässä katvetilaan.

Tänä päivänä on kurssia joka lähtöön, niin miksi ei sitten ristikoillekin. Tuohan voi olla mainiokin keino herätellä, rohkaista ihmisiä ratkomaan. Vielä tehokkaampaa, jos kurssit herättäisivät jopa laatimaankin.

Laatimiskurssi on varmasti paljon tarpeellisempi. Ainakin henkilö, joka haluaisi laatijaksi ei saa apua juuri mistään laadintaan, jos apuna ei ole ketään tuttua siltä alalta.
Jos vielä itsekseen opettelisikin laadintaa, niin ristikon toteutus julkaisukuntoon on vielä utopistisempaa. Jos laatijakurssi auttaa tuohon, niin se enemmän kuin toivottavaa.. uskoisin.
114. Olavi Kivalo12.2.2013 klo 21:54
Olisiko mahdollista avata tätä kytköstä oikeaan akatemiaan, ts. HY:n Suomen kielen (ym.) laitokseen. Ei heti tule mieleen, mikä laitoksen intressi tässä voisi olla.
115. Matti12.2.2013 klo 21:55
Jos yksi haluaa kurssittaa ratkojia, ja toiset haluavat osallistua, niin miksi moinen meteli? Eikös tämä ole vapaa maa?
116. Eki12.2.2013 klo 21:58
Seurassa 41/2012 oli juttu Olavia kiinnostavasta aiheesta. Valitettavasti tuo linkki ei tunnu toimivat akatemian sivustolla. Sivuston päivittäjä on tällä hetkellä lomalla.
117. Eki12.2.2013 klo 22:00
Tässä Iltiksen jutussa on pitkähkö osuus. "Yhteistyön mahdollisuudet ovat miltei rajattomat."

(http://www.ristikkoakatemia.fi/pdf/iltasanomat%20 2012%2010%2006%20juttu%20iso.jpg)
118. Olavi Kivalo13.2.2013 klo 01:36
Kiitos Eki vastauksesta. Tuo "rajattomat mahdollisuudet" on periaatetason toteamus. Laitoksen edustaja ei tuon lehtijutun mukaan nimennyt mitään yhteisyömuotoa, joten kumppanuuskin näyttäisi ainakin tässä vaiheessa olevan vain periaatetasolla. Sekin tietysti riittää ensi alkuun, koska sillä saadaan lunastetuksi tuota akatemianimikkeen oikeutusta.

HY:n Suomen kielen laitoksella tehdään varsin monentyyppistä tutkimusta, kuten osoittaa esim. kohtapuolin julkistettava HS:n Suvi Aholan väitöskirja suomalaisista lukupiireistä. Siinä tutkija lähetti kyselyn usealle lukupiirille ja selvitti mm. niiden profiilin. Hän tullee puolustamaan tieteellisin argumentein, että osallistujista yli 90% on naisia. Jotain samankaltaista saataisiin toki irti myös ristikkoharrastajista.

Mahdollisuudet ovat siis rajattomat. Voisin itsekin listata lukuisia ja etenkin ristikoiden laadintaan liittyviä tieteellisesti kiinnostavia tutkimuskysymyksiä. Suomen kielen laitos ei kuitenkaan ole ainoa ja tuskin kaikkiin kysymyksiin edes paras akateeminen yhteistyötaho.

Jos "Ristikkoakatemian" toiminta on laadinnan ja ratkonnan valmennusta, en juuri nyt näe mikä se käytännön yhteistyömuoto tuolloin olisi.
119. qwertsu13.2.2013 klo 01:47
Miksi ei näitä laadinta- ja ratkomiskursseja järjestetä esimerkiksi Työväenopistoissa. Järjestetäänhän niissä muutenkin kaikenlaisia uskomushoito- ym. kursseja. Eikä maksa paljon.

Skytällä taitaa nyt olla jalat tukevasti ilmassa

p.s. Miten on sen laatijamatrikkelin laita?
120. n13.2.2013 klo 09:03
Puutun vielä tuohon hahin sanontaan.

"Laatijakurssin nyt vielä jotenkin käsittää, ettei tule samanlaista suttua kuten eräällä, vaan ristikoista tulee akatemian malliin tehtyjä tuotteita".

Muistuupa mieleeni kp:n lähettämä ristikko tänne. Sitä vängättiin täällä olevien mieleen. Oli se ja se sana ihan pielessä.
Kyllä totuus on mitä mieltä vetäjä on ja millainen sana mieltymys ristikoista, sitä opettaa. - Että hah on ihan oikeassa tuossa.
121. n13.2.2013 klo 09:50
Ja ajan kanssa ristikot menetävät oman tyylinsä, kun muutuvat
lurssin vetäjän mieleiseksi. -Että tuoko sitten on kaiken tarkoitus?
122. Jukkis13.2.2013 klo 10:03
Nimimerkki "n" 12.2.2013 klo 13:41: "Ja tämä tyhjä keskustelu voi päättyä minun osaltani."

Tosiaan, eihän tuossa lue, että koska se keskustelun tyhjä osuus päättyy, näkyy jatkuvan vielä. Sitä päättymistä tässä nyt odotellaan.
123. n13.2.2013 klo 10:47
Jukkis sä et ymmärrä tuosta mitään. :)
124. Jaska13.2.2013 klo 11:00
Adjektiivi tyhjä lienee tarkoittanut n:llä tyhjänpäiväistä, hyödytöntä, vastapuolen kantaa järkyttämätöntä keskustelua. Lopettamislupaus koski siis tällaista keskustelua. Jatkon pitäisi siis tehdä tyhjäksi edeltävä tyhjyys.
125. Antti Skyttä13.2.2013 klo 11:09
qvertsulle

Keskustelut on viritetty myös työväenopistojen suuntaan. Nähtäväksi jää, onnistutaanko.

Tässä vaiheessa yritämme kartoittaa erilaisia mahdollisia tapoja tarjota koulutusta ristikkoaiheesta, mitään niistä ei vielä ole suljettu ulkopuolelle.

Ratkojille suunnattu koulutus tuli nimenomaan esille useissa keskusteluissa eri ratkojien ja ratkojaporukoiden kuin myös ristikonjulkaisijoiden kanssa.

Laatijamatrikkeli on pysähdyksissä. Jos löytyy riittävästi sellaisia tekijöitä, jotka ovat halukkaita satsaamaan asiaan omaa aikaansa ja energiaansa, jatketaan.
126. Hidas käsi13.2.2013 klo 16:25
Hei, minua kiinnostaisi tietää, mikä tasoisille ratkojille kurssi on tarkoitettu. Pehmiksiä pähkäilevä ja täyskolmosiin tähtäävä ratkoja ovat jokseenkin eri lähtökuopissa.
127. Antti Skyttä13.2.2013 klo 16:34
Nyt tarjolla oleva on peruskurssi. Se on myös kerrottu kurssin sisällön tarkemmassa esittelyssä.

Jos tarvetta täyskolmosien osaamisen kehittämiselle löytyy, räätälöidään myös sellainen.
128. Skytälle17.2.2013 klo 12:18
Nimimerkkini kirjoitetaan tuplaweellä

t. qwertsu
129. Tuomo17.2.2013 klo 22:27
Ristikkoakatemia.fi:n ylläpito lähettää terveisiä Egyptin Hurghadasta. Netti toimii paremmin kuin kesämökiltä.

Tässäkin säikeessä mainittu Ristikkoakatemian ja Helsingin Yliopiston yhteistyöstä kertoava Seuran artikkeli aukeaa kyllä ongelmitta täällä(kin). Se on PDF-muodossa ja suora osoite ristikkoakatemia.fi/pdf/Seura_41-2012_Ristikkoakat emia.pdf
Otan mielelläni viestiä jos siinä on jotakin ongelmaa niin tutkitaan.

Muuhun keskusteluun: hyi ja pyh. Ristikkoakatemian kursseille osallistuminen on toistaiseksi täysin vapaaehtoista; rohkeat ja ennakkoluulottomat voivat osallistua ja skeptikot saavat jäädä odottamaan raportteja kun kursseja järjestetään tai unohtaa koko asian. Vai oliko se niin, että kun ei ymmärrä tai kiinnosta tai uskalla tai muuten kykene, niin ei se voi kenellekään olla hyväksi? Hyi ja pyh ja pah.
130. matts17.2.2013 klo 23:57
Toivottavasti tuo sana ...toistaiseksi... oli Tuomolta vaan lapsus vai onko suunnitelmissa tehdä niistä pakollisia ;-)
131. Olavi Kivalo18.2.2013 klo 12:59
Kyllä tuo Seuran artikkeli aukesi. Siinä yliopiston edustaja heitteli ajatuksia, mitä tuli mieleen.

Kuten totesin, ristikoita koskevassa datassa (dadassa?) löytyy kaikenlaiseen tilastolliseen tutkimiseen, mutta menetelmät ovat standardeja ja tulosten tieteellinen kiinnostavuus lähinnä nolla. Samaan aikaan sanaristikot tarjoavat monia tieteellisestikin kiinnostavia tutkimuskohteita.

Sanojen ristiinlaittoa puhtaasti matemaattisena kombinatoriikan ongelmana on jo tutkittu. Kun siihen lisätään ihmisen rooli, saadaan mukaan sosiaalinen aspekti ja uusia ulottuvuuksia. Minkälaista sanastoa käytetään ja millaisilla mieltymyksillä sanat valitaan, kertoo laatijan asemasta sosiaalisessa kentässä ja näkyy sitä kautta tuotteen sisällössä. Ruokkiiko valtavirtaristikoiden sisältöjen arvomaailma ratkojakunnan ajattelua? Näivettääkö se ratkojat populaarimusiikin diggareiksi vai voisiko se johdatella pohtimaan kosmologian ihmeitä? Onko ristikko uhka vai mahdollisuus? Tällaisilla ulottuvuuksilla "Ristikkoakatemia" on jonain päivänä Ristikkoakatemia.
132. Eki18.2.2013 klo 13:03
Yliopisto on erittäin kiinnostunut teettämään opiskeilijoillaan ristikkoaiheisia kirjoitustöitä, tutkimuksia, miksi niitä haluaakaan kutsua.

Ristikkoakatemialla on tässä erittäin tärkeä rooli. Se voi esittää tutkimusaiheita siten, että tuloksista on mahdollisimman paljon hyötyä ristikkoalalle. Tylsän otsikon antaminen johtaa nollatutkimukseen ja turhiin tuloksiin ja päätelmiin.
133. Antti Skyttä18.2.2013 klo 15:10
Olavi Kivalo

Sinulla tuntuu olevan paljon ideoita ristikkotutkimukseen. Tervetuloa mukaan! Ota minuun yhteys, niin mietitään rooliasi tällä saralla.
134. qwertsu22.2.2013 klo 22:13
"Kävin sivuilla.Siis akatemian
UUSIMPIA PÄIVITYKSIÄ!"

Mikä mättää suomenkielessä. Kirjoitti kai Skyttä
135. qwertsu23.2.2013 klo 00:07
Muuten, missä on se pallo, mitä jakelee piiri pieni.
Teräspallin näköinen ehkä
136. Olavi Kivalo28.2.2013 klo 23:46
Suomalaiset (siis noin miljoona heistä jonkun käsityksen mukaan) haluavat ratkoa suomalaisia ristikoita. Siis leikkiä suomalaisilla sanoilla, tutkia niitä, tehdä löytöjä.

Suomenkieli on maailmanlaajuisesti katsoen hyvin suppean joukon äidinkieli. Siltä pohjalta katsoen se voi hyvinkin olla ajan myötä häviävien kielten joukossa vähän kuin suomensukuisten kansojen kielet Venäjällä, joita nuori polvi ei koe tärkeinä.

Hantilaiset, komilaiset tai marilaiset ristikot, jos niitä on, tuskin näyttelisivät enää mitään roolia näiden kielten elvyttämisessä, mutta suomalaisilla ristikoilla saattaa hyvinkin olla joku merkitys suomenkielen elinvoimalle, kun kieli koetaan muunakin kuin jokapäiväisenä kommunikaatiovälineenä. Jos näin on, ristikkoala muuttuu vastuulliseksi, jonka taas tulisi näkyä tuotteen laadussa.
137. Marco Poloinen1.3.2013 klo 00:14
Kyllähän Sanasepot on jo vuosia (ennen akatemiaakin) tehnyt töitä ristikkoalan vastuullisuuden sekä ristikoiden suomenkielen eloisuuden ja elinvoimaisuuden eteen. Positiivisesta kehityksestä on vaikea eritellä Sanaseppojen osuutta, mutta ei se varmasti mitätön ole.

Täysin kattavaa tietoa ja kokemusta minulla ei tietenkään ristikkolehdistöstä ole, mutta jonkinmoisen otannan perusteella tilanne on esim. kymmenen vuoden takaiseen verrattuna selvästi laadukkaampi myös kielen käytön suhteen.
138. Tuomo1.3.2013 klo 00:37
Mikä mättää suomen kielessä?

suomen kieli eli suomi
suomenkielinen
Pienellä ellei ole virkkeen alussa.
139. Marco Poloinen1.3.2013 klo 01:45
[Ihan niin kuin olisin tietävinäni mättämättömyyssäännön, mutta näköjään joskus lipsahtaa. Olisko esimerkistä jäänyt kuvajainen aiheuttanut välilyöntinäppäimen käyttämättömyyden. ;-)]
140. oikolukija1.3.2013 klo 07:24
Kiitos korjauksesta, Tuomo! Kuten huomaamme, eivät palikat näytä olevan täysin hallussa kaikilla niilläkään, jotka täällä esiintyvät kielemme asiantuntijoina.
141. Wexi1.3.2013 klo 08:08
Tervehdin ilolla henkilöitä, jotka osaavat virheettömästi suomen kieltä.
Vielä suuremmalla ilolla tervehdin henkilöitä, jotka osaavat käyttää sitä virheetöntä suomen kieltä.
142. Olavi Kivalo1.3.2013 klo 10:59
Oikeinkirjoituksen syynäys, jossa ohitetaan tekstin sisältö, tuo väistämättä mieleen (nyt kun akatemiasta puhutaan) Ranskan akatemian, jonka päätehtävä on ranskan kielen oikeinkirjoituksen vaaliminen. Ortografia kielenhuollon keskeisenä välineenä perustuu uskoon, että se takaa kielen säilymisen. Ranskan akatemia on tunnettu protektionistisena inkvisitiona, joka ei suostu kielen uudistamiseen. Ranskassa toimii myös antiakatemia, jossa lingvistikot pyrkivät yksinkertaistamaan oikeinkirjoitusta, mutta viimeisen parinkymmenen vuoden aikana akatemia on suostunut vain eräisiin suosituksiin, joita ei kuitenkaan opeteta kouluissa.

Äidinkieli on niin tärkeä, että sen tulee olla pysyvästi iloinen asia. Viitatakseni edelleen ranskan kieleen, seuraava lainaus kuvaa, mihin ajaudutaan, kun syynätään liikaa. ”Ranskan ortografiaa voidaan hyvin verrata museoautoon, jota voi näyttää muille kauniina päivänä ja jolla on hauska ajaa muutaman kerran, mutta jota järkevä ihminen ei käyttäisi koko ajan.”
143. Jaska1.3.2013 klo 11:13
Wexin tervehdys suomea virheettömästi osaaville on siis "Ilo!" Virheettömästi osaavia harvivaisempia ovat virheettömästi käyttävät, joille Wexi huikkaa "Iloilo!"
144. Tuomo1.3.2013 klo 18:59
Minä putosin jo kärryiltä mutta ei se mitään, kävellenkin pääsee perille.
145. Matti1.3.2013 klo 19:23
Kävellen pääsee vaikka Filippiineille.
146. ake1.3.2013 klo 20:15
Ja hiihtämällä vaikka Etelänavalle...
147. oikolukija1.3.2013 klo 20:17
Jätin Olavin jutun suomentamatta kun en löytänyt mistään sivistyssanakirjaani, ehkä parempikin niin.
148. wertsu29.6.2013 klo 13:08
Ristikkoakatemian sivustot eivät toimi. Yritin lähettää tällaisen tekstin:
Millä tavalla Helsingin yliopisto on mukana tämänlaisessa huuhaa- bisneksessä?
149. hesu29.6.2013 klo 14:19
Olut!
150. viisi viivaa29.6.2013 klo 19:16
Ja vilpitön mieli
151. wertsu1.7.2013 klo 17:38
"Lähettäjä: Eki 12.2.2013 klo 21:58

Seurassa 41/2012 oli juttu Olavia kiinnostavasta aiheesta. Valitettavasti tuo linkki ei tunnu toimivat akatemian sivustolla. Sivuston päivittäjä on tällä hetkellä lomalla".
(On tainnut ottaa ritolat).
152. Eki1.7.2013 klo 17:43
Otapa qwertsu käyttöön oikea nikki. Kyllä sivusto toimii, nyt on joku vika Espoon kaistapäässä.
153. Jukkis1.7.2013 klo 19:54
No Seuran juttu kyllä näkyy, mutta se mikä ei toimi, on vieraskirja. Siellä on captcha, ja lukee että "Kirjoita kuvassa näkyvät kirjaimet ja numerot". Ei näy mitään kuvaa, jonka kirjaimia ja numeroita voisi tiirailla. Siksi vieraskirjaan ei voi mitään kirjoittaa.
154. m1.7.2013 klo 20:05
Etkö Eki vieläkään ole tajunnut ettei nimimerkkejä saa paljastaa. Eli niiden takana olevia ihmisiä...
155. qwertsu4.7.2013 klo 02:19
Otapa Eki käyttöön oikea nikki. Kyllä sivusto toimii, nyt on joku vika Malmin Laukkipäässä.
156. qwertsu2.11.2013 klo 02:06
virkistän
157. M.A.Penninen5.11.2013 klo 10:00
kiitos virkistyksestä gwertsu. mitä miettisi Kangasalan kirkonvartijanakin toiminut TOIPPA tästä ip-osoitteiden penkomisesta, jos vielä sivustolla luuraisi. Pitkää ikää muuten!
158. Pekka Harne5.11.2013 klo 17:57
Mitä ihmeen tekemistä viimeisillä tämän säikeen viesteillä on Ristikkoakatemian kanssa? Vastaus: EI YHTÄÄN MITÄÄN! Asiaan!
159. qwertsu7.11.2013 klo 16:07
Niin, ja Helsingin Yliopistolla.
160. Pekka Harne13.11.2013 klo 14:54
Ristikkoakatemialla on oma Facebook-sivunsa osoitteessa https://www.facebook.com/groups/ristikkoakatemia/. Tervetuloa mukaan!
161. Pauli Katainen14.11.2013 klo 22:09
Virkistänpä Eki "ylläpito" Vuotilaisen muistia. Mitä sanoi pitkönrannan jussi toiselle. ei mitään vaan lähtipä häjyyt puukkohippasille. Näin ollen Pekka Herneen mielipide on invaliidi eikä kirjoitukset pysy sen enempää lapasessa. Shout outit Penniselle, jukkikselle ja jäbälle. pysykää miehinä oi
162. qwertsu16.11.2013 klo 10:54
Mistähän lähetysaarnaaja-asento sanonta on saanut alkunsa?
Yllä kirjoittava voisi ehkä antaa selvityksen, kun on ammattimies alallaan.
163. iso S21.3.2014 klo 18:52
Myönnän suhtautuneeni hienoisella epäilyksellä Ristikkoakatemiaan. Mahtaako saada ilmaa siipien alle? Löytyykö kiinnostusta laatija- ja ratkpjakursseille? Tuleeko tuloksia?

Nyt on tullut. Lehdessä Suuri Ristikko2/2014 osui silmiin ristikko, jonka mainitaan olevan laadittu Ristikkoakatemian laatijakurssin diplomityönä. Laatija on Kaarina Luukkonen ja onnittelen häntä ja ristikkoanemiaksi epäilemääni epäluulojeni murtamisesta. Ristikko vaikuttaa rakenteeltaan asialliselta ja ulkoasultaan siistiltä ja selkeältä. Sanaston ja vihjeityksen arviointi jää mutu-pohjalle, kun en ole (vielä?) ratkonut.
164. AP21.3.2014 klo 21:01
Myös uusimmassa Passelissa Ristikkoakatemian lopputyönä tehty ristikko.
165. Pekka Harne22.3.2014 klo 13:08
Ristikkoakatemian ensi syksyn kurssit ja niiden ajankohdat on nyt päätetty. Jos joku niistä vähänkin kiinnostaa, pane päivämäärät allakkaasi jo nyt!

Hanki ristikoiden ratkonnan perustaidot -kurssi

Kurssipäivät: 16.9., 23.9., 30.9. ja 7.10. (klo 17.30 - 20.45)
Vetäjät: Antti Skyttä ja Riitta Rustari
Lähde mukaan mielenkiintoiseen harrastukseen! Miten opin ratkomaan ristikoita ja kehitän ratkontataitojani edelleen? Kurssi johdattaa ratkonnan perustaitoihin. Käsiteltäviä teemoja ovat osallistujien tärkeysvalintojen pohjalta mm. ratkonnan ensiaskeleet, eri ristikkotyyppeihin tutustuminen, millaisia apuvälineitä ratkonnassa löytyy, ristikoiden erityinen sanasto, millaisia vihjeitä ja vihjetyyppejä ristikoissa esiintyy, ristikkotarjonta Suomessa (sanomalehdet, aikakauslehdet, ristikkolehdet), palkinnot ristikoista ja ristikkokilpailut. Kurssin aikana harjoitellaan ratkomista paljon, yksin ja kimpassa, kurssijaksojen välillä ratkotaan kotitehtäviä. Kurssimateriaaliin kuuluvat kurssikansio sekä Erkki Vuokilan kirja Sanaristikot (yhteishinta 36 €).


Kehity huippuratkojaksi -kurssi

Kurssipäivät: 4.11., 11.11., 18.11. ja 25.11. (klo 17.30 - 20.45)
Vetäjät: Antti Skyttä ja Riitta Rustari
Pitemmälle edenneen ratkojan kurssi. Kurssi antaa eväät kehittyä omissa ratkontataidoissa niin, että osallistujat osaavat kurssin jälkeen ratkoa eri ristikkotyyppien ristikoita kovistasolle asti. Erityisesti keskitytään siihen, miten opitaan ratkomaan kaikkia eri vihjetyyppejä keskitason koviksista korkeimpaan vaikeustasoon. Samalla tutustutaan eri laatijoiden ajatusmaailmaan ja opetellaan tuntemaan niitä. Käsittelyn painopisteet perustuvat kurssin alussa tehtyihin tärkeysjärjestysvalintoihin. Kurssi rakentuu omakohtaiseen ja ryhmäkohtaiseen, opastettuun ratkonnan harjoitteluun. Kurssijaksojen välissä ratkotaan kotitehtäviä. Kurssimateriaalina kurssikansio ja Erkki Vuokilan kirja Sanaristikot (yhteishinta 36 €).

Opi laatimaan ristikoita -kurssi

Kurssipäivät: 20.9., 27.9., 4.10. ja 11.10. (klo 10.00 - 16.00)
Vetäjät: Antti Skyttä ja Pekka Harne
Kurssi perehdyttää ristikoiden laatimiseen sekä syventää laatimistaitoja ja -tekniikoita. Laatimista harjoitellaan monipuolisesti osallistujien lähtökohdista. Kurssi sopii niin laatijaksi haluavalle kuin kokeneemmallekin laatijalle. Käsiteltäviä aihepiirejä: ristikkosäännöt, tehtävätyypit, laatijan osaamisalueet, sanaston laatu ja valintakriteerit, pääkuvat (sanat/lauseet, sijoittelu, pääkuvaidea), teemaristikot, vihjeityksen toteutus (kriteerit, vihjetyypit, vaikeustasot), ristikon ulkoasu ja toteutus. Jokainen osallistuja laatii ja toteuttaa näyttötyönä yhden ristikon, joka julkaistaan jossakin ristikkolehdessä. Kurssimateriaalina kurssikansio, Veikko Nurmen ja Jouko Nyyssösen julkaisu Suomalainen sanaristikko sekä Erkki Vuokilan kirja Sanaristikot (yhteishinta 46 €).
166. tsiisus!22.3.2014 klo 18:52
Pysyisi Harne vain mustien siunaamihommissa
167. iso S23.3.2014 klo 19:50
Nyt on Luukkosen diplomityöstä silmäilyä tarkempaa kerrottavaa. Muutamasta kikkavihjeestä huolimatta ristikko oli helposti ratkottu, mitä älköön pidettäkö moitteena. Päinvastoin, varsinkin aloittelevan laatijan on helpompi tehdä huono vaikea kuin hyvä helppo. Jälkimmäisille lienee enemmän kysyntää!

Ihan helosta lähtöasetelmasta ei ole lähdetty liikkeelle. Ristikon läpi kulkee pystysuunnassa kaksisanainen teemalause ja sen kanssa poikittain kaksi koko ristikon läpi kulkevaa teemasanaa. Lievänä tyylirikkona voisi pitää sitä, että laatija on joutunut nöyrtymään yhteen tasareunan rikkovaan alkupiiloon. Tämä on lähinnä laatijoiden välisen elvistelyn arvoinen asia, monet ratkojat (kuten minä) eivät pidä alkupiiloa muita piiloja pahempana.

Ristikon arvoa on vaikea mitata numeroin, mutta jotain tietyt tunnusluvut kertovat. Vertasin ristikkoa samassa lehdessä olevaan Juha Leinosen ristikkoon. Juha on ankaralla kädellä hallitseva ratkonnan mestari ja edustamansa yhtiön parhaita laatijoita. En halua loukata muutamia muita sanomalla paras, vaikka niinhän asia on...

Lehden normaali sivun koko on 16 saraketta, 22 riviä. Luukkosen ristikko on kumpaankin suuntaan pykälän suurempi, mutta noin pieni ero ei vaikuta ratkaisevasti tunnuslukuihin. Ero lisäksi tasoittuu sillä, että Luukkosella on suurempi pääkuva. Vertailussa on ensin Luukkosen lukema.

Sanojen määrä: 83 - 88, keskipituus 5,69 - 5,60. Hyvää ristikkolehtitasoa. Ahkera kommentoija Jaska harkinnee hatunnostoa vasta kutosen ylittämisestä, mutta kyllä 5,5:n ylitys on ihan kelpo suoritus.

Piilokirjainten määrä 28 - 23. Ei häiritsevällä tasolla, ja ero ammattilaiseen oli pieni.

Nelikirjaimiset sanat 32 -30. Taas merkityksettömän pieni ero.

Monikot: 18 - 10. Tässä ero on selvempi. T-loppuiset tuppaavat helpottamaan laadintaa, joten niiden minimoiminen on yksi osaamisen ja viitsimisen mitta. Eroa tasoittaa se, että Leinosella on kaksi monikollista sanaa (tyyliin sakset ja housut).

Henkilövihjeet: 12 - 6. Liiallinen yhden vihje- ja sanatyypin toisto on ikävää, paitsi jos se on nimenomaan ristikon teemana. Näissä ei ollut valittamista.

Fakkisanat 2 -1 (suvaitsevalla asenteella) tai 4 - 2 (tiukalla pipolla).

Pahat piilokirjaimet 0 - 1 (Leinosella on yksi sellainen, että siihen voisi sovittaa kolmea konsonanttia. Kahdelle väärällekin löytyy Google-osuma, joista toinen on kylläkin huti ja toinenkin virhe.)

Erittäin hyvä esiintulo. Takana täytyy olla salaharjoittelua ja akatemia ansaitsee kiitokset siitä että selvä kyky pääsee näkyviin. Sitä ei tietysti tarina kerro, kuinka ankaran hikoilun takana tulos on.
168. Jaska23.3.2014 klo 21:00
Kelpo eli hyvä on 5,50:n ylitys niin kuin olen ennenkin todennut. 6 on valioraja, jonka rikkomista ei pidä aloittelevalta odottaa. Hattua minulla ei ole, vaikka usein hatuttaa.
169. Golgatan Olga24.3.2014 klo 00:20
Ja kurssipaikka on tuttu Kapernaumin tyhjä kansakoulu Ilomansissa
170. Matti24.3.2014 klo 13:31
Kapernaumi on kylläkin Seinäjoella.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *