KESKUSTELUT > RISTIKOT > RISTIKKO HELMI/PALAPELI

6972. Ristikko Helmi/Palapeli

satu12.7.2012 klo 23:15
Ristikko Helmessä esiintyy Palapeli -niminen ristikko, enkä yhtään ymmärrä miten sitä pitäisi tehdä. Siis ennenkin olen yrittäny saada siihen jotain järkeä, mutta metsään menee. Teen kyllä kaikenlaisia ristikoita, sudokuja ja japanilaisia ristikoitakin, mutta tätä en ole vielä tajunnut. Ohjeessa lukee vain: Sijoita palat eli kaikki kirjaimet ja mustat ruudut ristikkoon. Helpottamiseksi tehtävään on sijoitettu yksi kirjain ja musta ruutu. Neuvokaa viisaammat. Kiitos!
2. Taata13.7.2012 klo 01:24
Siinä sijoitetaan tuollainen 3 x 3- ruutua oleva palanen paikoilleen. Alussa näyttää, että olisi pari vaihtoehtoa tuolle Y:lle, mutta toinen karsiutuu heti kättelyssä pois, kun ympyrä ei sovi kuvioon mukaan. Tuosta pääsee sitten alkuun ja jatkamaan tehtävän ratkomista.
3. Taata13.7.2012 klo 01:40
Sitten, kun ensimmäinen pala on paikoillaan, niin pitää alkaa laittaa paloja paikoilleen siten, että muodostuu sanoja. Tuo ohje on valitettavasti puutteellinen. Sinne tulee alaspäin mentäessä sanat PYSSY ja ÄMYRI ja näin sitten jatketaan palojen sijoittelua kunnes kaikki palat ovat oikeilla paikoilla.
4. satu13.7.2012 klo 22:13
Kiitos tiedosta, pitääpä yrittää ratkoa tuota. :)
5. Taata13.7.2012 klo 23:32
Ohjetta täydennetään tuleviin tehtäviin. Kiitos Satu palautteesta.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *