KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN - 303

6957. Kirjailijat ketjuun - 303

Maikki3.7.2012 klo 19:05
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én, -een tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa myös kahdesta niitä edeltävästä eri aakkosesta, esim. Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta, Kathleenin h:sta tai l:stä, Colleenin o:sta tai l:stä, mutta Helenistä vain l:llä, koska seuraava on e.
Mikäli nimessä on Jr. ja Sr. tai järjestyslukua osoittava merkki (esim. III) laitetaan ne nimen loppuun pilkulla erotettuna. Esim. näin Remley, Theodore P., Jr.
Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.
Jos nimessä on von, de tai muu aatelisuutta ilmaiseva liitesana, merkitään se sulkeisiin, eikä sitä käytetä jatkona.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!

Lähettäjä: Eki 3.7.2012 klo 18:57

Simone Ricca (Reinventing Jerusalem - Israel's Reconstruction of the Jewish Quarter after 1967)
2. Maikki3.7.2012 klo 19:06
Christmas Carol Kauffman (Ei kenenkään lapsi)
3. Eki3.7.2012 klo 19:19
Anne Muxel (The New Voter in Western Europe - France and Beyond; toienn toim.)

(Kiitos!)
4. Maikki3.7.2012 klo 19:46
Lauri Einari Karppinen (Kuin piru Raamattua)
5. Wexi3.7.2012 klo 19:58
Ilze Henderson (Behind the Scenes)
6. Eki3.7.2012 klo 20:24
Närhi, Mikko (Reino – Lämpimiä jalkoja ja ajatuksia)
7. Wexi3.7.2012 klo 20:26
Kelly, Henry Ansgar (Satan: A Biography)
8. Eki3.7.2012 klo 20:31
Alan Clarke (e-Learning Skills)
9. Wexi3.7.2012 klo 21:22
Keener, Craig S. (The Ivp Bible Background Commentary: New Testament)
10. Eki3.7.2012 klo 21:40
Sarkima, Mariela (Make Up Bible)
11. Wexi3.7.2012 klo 22:52
Anne K. Rasmussen (Worlds of Music: An Introduction to the Music of the World's Peoples; yksi tekijöistä)
12. Maikki3.7.2012 klo 23:19
Stone, Jon R. (Readings in American Religious Diversity; toinen tekijä)
13. Eki4.7.2012 klo 00:00
Raventos, Daniel (Basic Income - The Material Conditions of Freedom)
14. Wexi4.7.2012 klo 00:05
Eric Cole (Network Security Bible)
15. Eki4.7.2012 klo 00:07
Lisa Rivero (The Homeschooling Option - How to Decide When It's Right for Your Family)
16. Wexi4.7.2012 klo 00:10
Roger Chapman (Culture Wars: An Encyclopedia of Issues, Viewpoints, and Voices)
17. Eki4.7.2012 klo 00:13
Alton Rivers (Love, Ava)
18. Maikki4.7.2012 klo 00:15
Rubén G. Rumbaut (Immigrant America; toinen tekijä)


(Kuin vain)
19. Eki4.7.2012 klo 00:18
Terry Ryan (Ohio's Education Reform Challenges - Lessons from the Frontlines; yksi tek.)
20. Maikki4.7.2012 klo 00:24
Alejandro Portes (Immigrant America; toinen tekijä)

(Unia!)
21. Eki4.7.2012 klo 00:40
Stephen Royle (Company, Crown and Colony - The Hudson's Bay Company and Territorial Endeavour in Western Canada)


(Juu-uu!)
22. Wexi4.7.2012 klo 00:43
LauraMaery Gold (Homeschool Your Child for Free; toinen tekijä)

(Nii-ii!)
23. Eki4.7.2012 klo 01:08
Lafferty, Michael B. (Ohio's Education Reform Challenges - Lessons from the Frontlines; yksi tek.)
24. Wexi4.7.2012 klo 01:10
Linda Dobson (The Ultimate Book of Homeschooling Ideas)
25. Eki4.7.2012 klo 01:17
Nicola Sheldon (The Right Kind of History - Teaching the Past in Twentieth-Century England; yksi tek.)
26. Wexi4.7.2012 klo 01:25
Nancy Kline (Ohio)
27. Eki4.7.2012 klo 01:26
Edgar, David (Business Strategy - An Introduction; yksi tek.)
28. Wexi4.7.2012 klo 01:29
David P. McAllester (Worlds of Music: An Introduction to the Music of the World's Peoples; yksi tekijöistä)
29. Eki4.7.2012 klo 09:06
Ray Ryan (Writing in the Irish Republic - Literature, Culture, Politics 1949-1999)
30. Wexi4.7.2012 klo 09:49
Adams, Ian (Backroads of Ohio: Your Guide to Ohio's Most Scenic Backroad Adventures; toinen tekijä)
31. Eki4.7.2012 klo 10:01
Andrew Feldman (The Jock Doc's Body Repair Kit - The New Sports Medicine for Recovery and Increased Performance)
32. Wexi4.7.2012 klo 11:05
Ann W. Burgess (Crime Classification Manual; yksi tekijöistä)
33. Eki4.7.2012 klo 11:13
Smith, Michael (Nutrition and Mental Performance - A Lifespan Perspective; yksi tek.)
34. Wexi4.7.2012 klo 11:22
Lopez-Rey y Arroyo, Manuel (Endocrinologia y Criminalidad)
35. Eki4.7.2012 klo 11:27
Leslie Fielding (Before the Killing Fields - Witness to Cambodia and the Vietnam War)
36. Maikki4.7.2012 klo 12:30
Gabor, Peter A. (Program Evaluation for Social Workers; 1/3)
37. Eki4.7.2012 klo 12:36
Andrew J. Flibbert (Commerce in Culture - States and Markets in the World Film Trade)
38. Maikki4.7.2012 klo 13:00
Richard Nelson Current (Those Terrible Carpetbaggers)
39. Eki4.7.2012 klo 13:02
Thomas Foscht (Reverse Psychology Marketing - The Death of Traditional Marketing and the Rise of the New "Pull" Game)
40. Maikki4.7.2012 klo 13:05
Tung, May Paomay (Chinese Americans and Their Immigrant Parents)
41. Wexi4.7.2012 klo 14:44
Allen G. Burgess (Crime Classification Manual; yksi tekijöistä)
42. Maikki4.7.2012 klo 15:26
Sernett, Milton C. (Harriet Tubman: Myth, Memory, and History)
43. Eki4.7.2012 klo 17:50
Chester E. Finn, Jr. (Ohio's Education Reform Challenges - Lessons from the Frontlines; yksi tek.)
44. Wexi4.7.2012 klo 18:00
John M. Schechter (Worlds of Music: An Introduction to the Music of the World's Peoples; yksi tekijöistä)
45. Eki4.7.2012 klo 18:06
Robert H. Fowler (The Battle of Milroy Station)
46. Maikki4.7.2012 klo 20:01
Rosen, Hannah (Terror in the Heart of Freedom: Citizenship, Sexual Violence, and the Meaning of Race in the Postemancipation South)
47. Wexi4.7.2012 klo 20:15
Hirschi, Travis (A General Theory of Crime; toinen tekijä)
48. Maikki4.7.2012 klo 20:22
Sullivan, Patricia (Lift Every Voice: The Naacp and the Making of the Civil Rights Movement)
49. Wexi4.7.2012 klo 20:29
Andy Hochstetler (Choosing White-Collar Crime; toinen tekijä)
50. Maikki4.7.2012 klo 20:33
Richard G. Lyons (Understanding Digital Signal Processing)
51. Wexi4.7.2012 klo 21:04
Stock, Jonathan P. J. (Worlds of Music: An Introduction to the Music of the World's Peoples; yksi tekijöistä)
52. Maikki4.7.2012 klo 21:20
Jason Welker (AP Macroeconomics Crash Course)
53. Eki4.7.2012 klo 21:25
Richard B. Frank (MacArthur)
54. Wexi4.7.2012 klo 21:51
Katheryn Russell-Brown (The Color of Crime)
55. Eki4.7.2012 klo 21:57
Wendy French (sMothering)
56. Wexi4.7.2012 klo 21:59
Carey, Miriam (Backroads of Ohio: Your Guide to Ohio's Most Scenic Backroad Adventures; toinen tekijä)
57. Eki4.7.2012 klo 22:01
Max Paul Friedman (Partisan Histories - The Past in Contemporary Global Politics; toienn toim.)
58. Maikki4.7.2012 klo 22:28
Armpriest, Diane (Building Construction; 1/3)
59. Wexi4.7.2012 klo 22:41
Neal Shover (Choosing White-Collar Crime; toinen tekijä)
60. Maikki4.7.2012 klo 23:03
Rita-Marie Conrad (Assessing Learners Online; 1/3)
61. Wexi4.7.2012 klo 23:57
Douglas, John E. (Crime Classification Manual; yksi tekijöistä)
62. Eki5.7.2012 klo 00:25
Elizabeth Friedrich (The Parent's Guide to Raising Twins: From Pre-Birth To First School Days - The Essential Book For All Those Expecting Two Or More; toinen tek.)
63. Wexi5.7.2012 klo 00:31
Hofer, Barbara K. (The iConnected Parent: Staying Close to Your Kids in College (and Beyond) While Letting Them Grow Up; toinen tekijä)
64. Eki5.7.2012 klo 08:04
Keating, Jenny (The Right Kind of History - Teaching the Past in Twentieth-Century England; yksi tek.)
65. Wexi5.7.2012 klo 11:23
Nancy E. Dowd (In Defense of Single-Parent Families)
66. Eki5.7.2012 klo 11:35
Walker, Garthine (The Extraordinary and the Everyday in Early Modern England; toinen tek.)
67. Wexi5.7.2012 klo 12:51
Nihara K. Choudhri (Parent Savvy: Straight Answers to Your Family's Financial, Legal & Practical Questions)
68. Eki5.7.2012 klo 13:03
Rowland, Cherry (The Parent's Guide to Raising Twins: From Pre-Birth To First School Days - The Essential Book For All Those Expecting Two Or More; toinen tek.)
69. Maikki5.7.2012 klo 14:17
Ramakrishnan, S. Karthick (Democracy in Immigrant America)
70. Eki5.7.2012 klo 16:36
Christopher Warnes (Magical Realism and the Postcolonial Novel - Between Faith and Irreverence)
71. Wexi5.7.2012 klo 17:13
Swick, Kevin J. (Building Successful Parent-Teacher Partnerships; yksi tekijöistä)
72. Eki5.7.2012 klo 17:14
Jerold C. Frakes (Vernacular and Latin Literary Discourses of the Muslim Other in Medieval Germany)
73. Maikki5.7.2012 klo 17:25
Sheils, W. J. (The English Reformation: 1530-1570)
74. Eki5.7.2012 klo 17:29
Warning, Michael J. (Transnational Public Governance - Networks, Law and Legitimacy)
75. Maikki5.7.2012 klo 17:30
John Blyler (RF Circuit Design; 1/3))
76. Eki5.7.2012 klo 17:33
Retha M. Warnicke (Wicked Women of Tudor England - Queens, Aristocrats, Commoners9
77. Maikki5.7.2012 klo 17:50
Kasinitz, Philip (Inheriting the City; 1/4)
78. Eki5.7.2012 klo 18:13
Padraic Kenney (Partisan Histories - The Past in Contemporary Global Politics; toinen toim.)
79. Maikki5.7.2012 klo 20:20
Yen Le Espiritu (Asian American Panethnicity)
80. Wexi5.7.2012 klo 23:38
Tucker, Beverly (The partisan leader)
81. Eki6.7.2012 klo 00:43
Ye Weili (Growing Up in The People's Republic - Conversations between Two Daughters of China's Revolution; toinen tek.)
82. Wexi6.7.2012 klo 01:41
Lublin, David (The Republican South: Democratization and Partisan Change)
83. Eki6.7.2012 klo 08:06
Inlander, Charles B. (Take This Book To The Hospital With You; toinen tek.)
84. Maikki6.7.2012 klo 12:00
Bambrick-Santoyo, Paul (Driven by Data)
85. Eki6.7.2012 klo 12:19
Lahutsky, John (The Boy from Baby House 10; toinen tek.)
86. Wexi6.7.2012 klo 13:11
Hobson, Carol F. (Building Successful Parent-Teacher Partnerships; yksi tekijöistä)
87. Eki6.7.2012 klo 13:13
Foster, Jonathan (Nutrition and Mental Performance - A Lifespan Perspective; yksi tek.)
88. Wexi6.7.2012 klo 13:30
Abigail Sullivan Moore (The iConnected Parent: toinen tekijä)
89. Eki6.7.2012 klo 14:12
Ray Laurence (Pompeii; toinen tek.)
90. Maikki6.7.2012 klo 14:39
Craig A. Carter (Rethinking Christ and Culture)

(Kuin vain)
91. Eki6.7.2012 klo 15:01
Ricardo Lagos (The Southern Tiger - Chile's Fight for a Democratic and Prosperous Future; yksi tek.)
92. Maikki6.7.2012 klo 15:38
Stewart, Geoff (Edexcel GCE History: Ideology, Conflict and Retreat: The USA in Asia 1950-1973)
93. Eki6.7.2012 klo 15:42
Friedman, George (The Future of War; toinen tek.)
94. Maikki6.7.2012 klo 15:52
Guy, John (The Tudors: A Very Short Introduction)
95. Eki6.7.2012 klo 16:05
Hounshell, Blake (The Southern Tiger - Chile's Fight for a Democratic and Prosperous Future; yksi tek.)
96. Wexi6.7.2012 klo 16:25
Emmick, David J. (The Amick Partisan Rangers)
97. Maikki6.7.2012 klo 16:30
Juliana Barr (Peace Came in the Form of a Woman)
98. Wexi6.7.2012 klo 16:32
R. Eleanor Duff (Building Successful Parent-Teacher Partnerships; yksi tekijöistä)
99. Eki6.7.2012 klo 16:34
Friedman, Meredith (The Future of War; toinen tek.)
100. Wexi6.7.2012 klo 17:20
Howell, Edgar M. (The Soviet Partisan Movement, 1941-1944)
101. Maikki6.7.2012 klo 17:22
Michael MacKuen (Affective Intelligence and Political Judgment; 1/3)


(Kuin vain)
102. Idiootit asialla6.7.2012 klo 17:24
Voi vee. Selväpäisten armeian kertausopas. Adolf Hitler
(The Soviet Partisan Movement, 1941-2012)
103. Eki6.7.2012 klo 17:32
Elizabeth Dickinson (The Southern Tiger - Chile's Fight for a Democratic and Prosperous Future; yksi tek.)
104. Wexi6.7.2012 klo 17:33
Leland Gregory (Hey, Idiot!: Chronicles of Human Stupidity)
105. Wexi6.7.2012 klo 17:35
Neenan, Colin (Idiot!)
106. Maikki6.7.2012 klo 17:40
Inaba, Darryl S. (Uppers, Downers, All Arounders; toinen tekijä)
107. Wexi6.7.2012 klo 18:36
Leland Gregory (Hey, Idiot!: Chronicles of Human Stupidity)
108. Maikki6.7.2012 klo 18:45
Rena M. Palloff ( Assessing the Online Learner; toinen tekijä)
109. Wexi6.7.2012 klo 19:20
Farrell, Christopher A. (Day Trade Online)
110. Maikki6.7.2012 klo 19:41
Robin Smith (Conquering the Content)
111. Wexi6.7.2012 klo 23:04
Toivio, Marja (Suljettu ovi)
112. Maikki6.7.2012 klo 23:07
Juan Williams (Eyes on the Prize: America's Civil Rights Years, 1954-1965)
113. Wexi6.7.2012 klo 23:09
Michael R. Gottfredson (A General Theory of Crime; toinen tekijä)
114. Maikki6.7.2012 klo 23:14
Obama, Michelle (American Grown)


(On Vaimo!)
115. Wexi6.7.2012 klo 23:20
Eleanor W, Traylor (The Black Woman: An Anthology)
116. Maikki6.7.2012 klo 23:25
Rable, George C. (But There Was No Peace)
117. Wexi7.7.2012 klo 00:10
Cheryl Denise Bannerman (Black Child to Black Woman: A Journey of Tremendous Proportions)
118. Eki7.7.2012 klo 00:26
Alan Philps (The Boy from Baby House 10; toinen tek.)
119. Wexi7.7.2012 klo 00:44
Susie King Taylor (A Black Woman's Civil War Memoirs)
120. Eki7.7.2012 klo 00:58
Richard Lane (Beckett and Philosophy)
121. Wexi7.7.2012 klo 01:52
Edward Craig (Philosophy)
122. Eki7.7.2012 klo 02:03
Gary Leonard (Make The Music Go Bang!; toinen tek.)
123. Wexi7.7.2012 klo 02:27
Edney, Ralph (Philosophy for Beginners; toinen tekijä)
124. Eki7.7.2012 klo 03:07
Paine, Sheila (The Afghan Amulet - Travels from the Hindu Kush)
125. Wexi7.7.2012 klo 05:41
Linda Trinkaus Zagzebski (Philosophy of Religion: An Historical Introduction)
126. Eki7.7.2012 klo 08:54
Kerry Patterson (Unit Root Tests in Time Series Volume 1)
127. Maikki7.7.2012 klo 12:48
Nancy J. King (Criminal Procedure and the Constitution; 1/4)
128. Eki7.7.2012 klo 12:55
George P. Pelecanos (The Big Blowdown)
129. Maikki7.7.2012 klo 13:26
Susan Willoughby (Civil Rights in the USA 1863-1980; 1/3)
130. Eki7.7.2012 klo 13:54
Brian Pinkney (Diva; toinen tek.)
131. Maikki7.7.2012 klo 14:34
Eric E. Mccollum (Family Solutions for Substance Abuse; toinen tekijä)
132. Eki7.7.2012 klo 14:53
Ma Xiaodong (Growing Up in The People's Republic - Conversations between Two Daughters of China's Revolution; toinen tek.)
133. Maikki7.7.2012 klo 15:04
Gaberson, Kathleen B. (Evaluation and Testing in Nursing Education; toinen tekijä)
134. Eki7.7.2012 klo 15:09
Bernard J. Paris (Dostoevsky's Greatest Characters - A New Approach to "Notes from the Underground," Crime and Punishment, and The Brothers Karamozov)
135. Maikki7.7.2012 klo 15:37
Sweeney, Douglas A. (The American Evangelical Story)
136. Eki7.7.2012 klo 16:14
Snowden, Don (Make The Music Go Bang!; toinen tek.)
137. Wexi7.7.2012 klo 16:26
Nel Noddings (Philosophy of Education)
138. Maikki7.7.2012 klo 19:23
Goldenberg, Dolly (Curriculum Development in Nursing Education; 1/3)
139. Eki7.7.2012 klo 22:13
LaChanze (Diva; toinen tek.)
140. Wexi7.7.2012 klo 22:28
Zielinski, Joan M. (Homeschool Your Child for Free; toinen tekijä)
141. Maikki7.7.2012 klo 22:49
Mollenkopf, John H. (Inheriting the City; 1/4)
142. Wexi7.7.2012 klo 23:05
Helen Sandler (The Diva book of short stories)
143. Maikki7.7.2012 klo 23:24
Richard B. Hays (The Moral Vision of the New Testament)
144. Eki8.7.2012 klo 00:30
Sue Barlow (Sense and Respond - The Journey to Customer Purpose; yksi tek.)
145. Wexi8.7.2012 klo 00:34
Wray, Matt (White Trash: Race and Class in America; toinen tekijä)
146. Eki8.7.2012 klo 01:32
Angela McShane-Jones (The Extraordinary and the Everyday in Early Modern England; toinen tek.)
147. Wexi8.7.2012 klo 01:45
Edward Baron Turk (Hollywood Diva: A Biography of Jeanette MacDonald)
148. Eki8.7.2012 klo 12:24
Katarina Sehm Patomäki (Global Political Parties; toinen toim.)
149. Maikki8.7.2012 klo 13:24
Keith Pratt ( Assessing the Online Learner; toinen tekijä)
150. Eki8.7.2012 klo 15:39
Terrence Edward Paupp (The Future of Global Relations - Crumbling Walls, Rising Regions)
151. Maikki8.7.2012 klo 15:48
Paterson, David (Civil Rights in the USA 1863-1980; 1/3)
152. Eki8.7.2012 klo 15:54
Indrajit Sinha (Reverse Psychology Marketing - The Death of Traditional Marketing and the Rise of the New "Pull" Game)
153. Maikki8.7.2012 klo 16:02
Holdaway, Jennifer (Inheriting the City; 1/4)
154. Eki8.7.2012 klo 19:36
Rosalind P. Petchesky (Negotiating Reproductive Rights; toinen tek.)
155. Maikki8.7.2012 klo 19:46
Keating, Sarah B. (Curriculum Development and Evaluation in Nursing)
156. Eki8.7.2012 klo 19:49
Bob Paris (Gorilla Suit)
157. Maikki8.7.2012 klo 19:55
Susan Ko (Teaching Online; toinen tekijä)
158. Eki8.7.2012 klo 22:31
Kaara L. Peterson (The Afterlife of Ophelia - Reproducing Shakespeare; toinen toim.)
159. Maikki8.7.2012 klo 22:57
Oermann, Marilyn H. (Evaluation and Testing in Nursing Education; toinen tekijä)
160. Wexi9.7.2012 klo 01:13
Hesketh, Ian (Of Apes and Ancestors: Evolution, Christianity, and the Oxford Debate)
161. Eki9.7.2012 klo 01:20
Andreas Pickel (The Problem of Order in the Global Age - Systems and Mechanisms)
162. Wexi9.7.2012 klo 01:29
Lera Miles (World Atlas of Great Apes And Their Conservation; toinen tekijä)
163. Eki9.7.2012 klo 08:33
Stephen Parry (Sense and Respond - The Journey to Customer Purpose; yksi tek.)
164. Maikki9.7.2012 klo 12:15
Rossen, Steve (Teaching Online; toinen tekijä)
165. Eki9.7.2012 klo 18:18
Valdaliso, Jesús (The World's Key Industry - History and Economics of International Shipping; yksi toim.)
166. Wexi9.7.2012 klo 18:28
Sy Montgomery (Walking with the Great Apes: Jane Goodall, Dian Fossey, Biruté Galdikas)
167. Eki9.7.2012 klo 19:37
Ruth Vanita (Same-Sex Love in India - Readings from Literature and History; toinen toim.)
168. Wexi9.7.2012 klo 19:53
Tracey Mallett (Sexy in 6: Sculpt Your Body With the 6 Minute Quick-Blast Workout)
169. Maikki9.7.2012 klo 20:08
Tina Stavredes (Effective Online Teaching)
170. Eki9.7.2012 klo 20:12
Saleem Kidwai (Same-Sex Love in India - Readings from Literature and History; toinen toim.)
171. Maikki9.7.2012 klo 20:31
Anderson, Ray S. (The Shape of Practical Theology)
172. Eki9.7.2012 klo 20:35
Salmon, Frank (The Persistence of the Classical - Essays on Architecture Presented to David Watkin; toim.)
173. Maikki9.7.2012 klo 20:45
Ken Hemphill (Ten best practices: To make your Sunday school work; toinen tekijä)
174. Eki9.7.2012 klo 20:55
Leslie Hill (Performance and Place - Performance Interventions; toinen toim.)
175. Maikki9.7.2012 klo 21:22
Louie, Vivian S. (Compelled to Excel: Immigration, Education, and Opportunity among Chinese Americans)
176. Wexi9.7.2012 klo 21:27
Noelle Mack (Sexy Beast; yksi tekijöistä)
177. Maikki9.7.2012 klo 21:29
Conceição, Simone C. O. (Creating a Sense of Presence in Online Teachin; toinen tekijä)
178. Wexi9.7.2012 klo 21:30
Caryl Flinn (Brass Diva: The Life and Legends of Ethel Merman)
179. Maikki9.7.2012 klo 21:52
Iwasiw, Carroll L. (Curriculum Development in Nursing Education; 1/3)
180. Eki9.7.2012 klo 22:16
Leslie Sanchez (You've Come a Long Way, Maybe - Sarah, Michelle, Hillary, and the Shaping of the New American Woman)
181. Wexi9.7.2012 klo 22:18
Laura Corn (101 Sexy Dares)

[Olin laittaa O-alkuisen:-]
182. Wexi9.7.2012 klo 22:19
Elizabeth A. Grosz (Sexy Bodies: The Strange Carnalities of Feminism; toinen tekijä)
183. Eki9.7.2012 klo 22:29
Stefanie Sanford (Civic Life in the Information Age)
184. Maikki9.7.2012 klo 22:59
Desirée Pinder (E-Learning Uncovered; 1/3)
185. Eki9.7.2012 klo 23:11
Ray Sahelian (Kava - The Miracle Antianxiety Herb)
186. Maikki9.7.2012 klo 23:13
Allen, Michael W. (Michael Allen's Guide to E-Learning)
187. Wexi9.7.2012 klo 23:44
Laura Corn (101 Sexy Dares)
188. Eki9.7.2012 klo 23:49
Roger Sales (John Clare: A Literary Life)
189. Maikki9.7.2012 klo 23:53
Simonson, Michael (Teaching and Learning at a Distance; 1/4)

(Unia!)
190. Wexi9.7.2012 klo 23:57
Elspeth Probyn (Sexy Bodies: The Strange Carnalities of Feminism; toinen tekijä)

(Unet!)
191. Eki10.7.2012 klo 00:21
Narendra Singh Sarila (Once a Prince of Sarila - Of Palaces and Tiger Hunts, Of Nehrus and Mountbattens)
192. RA10.7.2012 klo 00:25
Lehtinen, Jussa (Lallin ajo)
193. Wexi10.7.2012 klo 00:27
Anna, Vivi (Sexy Beast; yksi tekijöistä)
194. Eki10.7.2012 klo 10:37
Valerie J. Sutherland (Organizational Stress Management - A Strategic Approach; yksi tek.)
195. Maikki10.7.2012 klo 12:05
Donaldson, J. Ana (Engaging the Online Learner; toinen tekijä)
196. Eki10.7.2012 klo 15:53
Ashley Weinberg (Organizational Stress Management - A Strategic Approach; yksi tek.)
197. Maikki10.7.2012 klo 16:22
Gene Mims (The Kingdom Focused Church)
198. Eki10.7.2012 klo 16:42
Sally Sales (Adoption, Family and the Paradox of Origins - A Foucauldian History)
199. Maikki10.7.2012 klo 17:05
Sharon Smaldino (Teaching and Learning at a Distance; 1/4)
200. Eki10.7.2012 klo 17:15
Nanora Sweet (Felicia Hemans - Reimagining Poetry in the Nineteenth Century; toinen toim.)
201. Maikki10.7.2012 klo 17:26
Tidwell, Charles A. (Church Administration)
202. Wexi10.7.2012 klo 17:38
Schaal, Kristen (Sexy Book of Sexy Sex; toinen tekijä)
203. Eki10.7.2012 klo 17:40
Sweet, Matthew (Inventing the Victorians)
204. Maikki10.7.2012 klo 18:08
Wheeler, David (Evangelism Is . . .: How to Share Jesus with Passion and Confidence; toinen tekijä)
205. Eki10.7.2012 klo 18:57
Deanne Williams (The Afterlife of Ophelia - Reproducing Shakespeare; toinen toim.)
206. Maikki10.7.2012 klo 19:06
Morris, A. E. J. (History of Urban Form: Before the Industrial Revolution)
207. Eki10.7.2012 klo 19:07
Joyce Sweeney (The Guardian)
208. Maikki10.7.2012 klo 19:10
Ely, Donald P. (Assessing Learners Online; 1/3)
209. Eki10.7.2012 klo 19:12
Paris, Helen (Performance and Place - Performance Interventions; toinen toim.)
210. Wexi10.7.2012 klo 19:12
Ellis, Stella (Size Sexy: How to Look Good, Feel Good, and Be Happy - At Any Size)
211. Maikki10.7.2012 klo 19:20
Lehman, Rosemary M. (Creating a Sense of Presence in Online Teachin; toinen tekijä)
212. Eki10.7.2012 klo 19:21
Alison Summers (Girl's Guide to Predators)
213. Eki10.7.2012 klo 19:21
Mike Faulkner (Sense and Respond - The Journey to Customer Purpose; yksi tek.)
214. Maikki10.7.2012 klo 19:22
Robert H. Welch (Church Administration)
215. Wexi10.7.2012 klo 19:25
Caldecott, Julian (World Atlas of Great Apes And Their Conservation; toinen tekijä)
216. Eki10.7.2012 klo 19:26
Carine Peeters (Economic and Management Perspectives on Intellectual Property Rights; toinen toim.)
217. Eki10.7.2012 klo 19:26
Alison Summers (Girl's Guide to Predators)
218. Maikki10.7.2012 klo 19:30
Robert A. Reiser (Trends and Issues in Instructional Design and Technology; toinen tekijä)
219. Eki10.7.2012 klo 20:16
Rick Szostak (Econ Art - Divorcing Art from Science in Modern Economics)
220. Maikki10.7.2012 klo 20:25
Karen A. McClintock (Preventing Sexual Abuse in Congregations)
221. Maikki10.7.2012 klo 20:29
(Puolenkymmentä nimeä mahtuu... Pien tauko.)
222. Eki10.7.2012 klo 20:33
Carine Peeters (Economic and Management Perspectives on Intellectual Property Rights; toinen toim.)
223. Wexi10.7.2012 klo 20:50
Rich Blomquist (Sexy Book of Sexy Sex; toinen tekijä)
224. Eki10.7.2012 klo 20:57
Simon Szreter (History, Historians and Development Policy - A Necessary Dialogue; yksi toim.)
225. Wexi10.7.2012 klo 22:09
Rutherford, Paul (A World Made Sexy: Freud to Madonna)
226. Maikki10.7.2012 klo 22:39
Lucas, Christopher J. (American Higher Education)


(Muutama vielä)
227. Wexi10.7.2012 klo 23:30
Jodie Hedley-Ward (You Sexy Mother: A Life-Changing Approach to Motherhood)
228. Maikki10.7.2012 klo 23:32
Vaihdan nyt.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *