KESKUSTELUT > RISTIKOT > SEURA RISTIKKOLIITE 25 - 26/2012

6941. Seura Ristikkoliite 25 - 26/2012

Soleil22.6.2012 klo 22:06
Onko Seuran ristikkoliitteen Sanaristikko 1:ssä (s. 6 - 7) virhe? Olen tarkistanut logiikkani kahdesti, ja silti eteen tulee melkein heti tilanne, johon ei löydy kelpaavaa sanaa sanavalikosta.
2. Sepeteus24.6.2012 klo 22:16
Sain tuon Sanaristikko 1:n täyteen ongelmitta.
3. Auroran pappa25.6.2012 klo 08:51
Samoin pappa on täyttänyt tämän, mutta ei voi sanoa että ongelmitta, koska tässä helposti haksahtaa laittamaan vika sanan johonkin kohtaan jos ei tarkista pari kolme sanaa eteenpäin, että löytyykö sanoja vielä eteenpäinkin.
4. Soleil25.6.2012 klo 12:36
Kiitos paljon vaivannäöstä teille kummallekin! Luin vastauksenne ja päätin tarkistaa ristikkoni vielä kolmannen kerran, ja löytyihän syy umpikujaani: huolimattomuuttani olin ohittanut valikon 7-kirjainsanan YÖPILVI ja luulin, että vain TIETÄVÄssä ja TUTTAVAssa on V toiseksi viimeisenä kirjaimena.

Tässä ristikossa oli vain 12 kahdeksankirjaimista sanaa, joten aloitin kohdasta, jossa kaksi tällaista sanaa risteää keskenään, ja eliminoin ensimmäisen sanan esiin. Siitä sitten on melkoisen yksinkertaista jatkaa matkaa tarvitsematta turvautua kovin monimutkaiseen logiikkaan. Kuvavihjeet jätin kokonaan noteeraamatta.
5. MIRJA22.10.2023 klo 12:03
Minkä takia seuran ristikkoliitteen vastauskohta ei aukene,olisin vastannut kaikkiin ristikoihin,kun viimenen vastauspäivä on 7 marraskuuta,niin kyllä pitäis jo voida vastata,oletko sinä ratkoja siellä samaa mieltä.
6. Ritu22.10.2023 klo 13:28
Mirja, minä en lehdessä nähnyt mainintaa mahdollisuudesta vastata netin kautta. Kyse varmaan Kesä 25-26/2023 Seuran ristikkoliitteestä. Jos oikein tuosta lehdestä katsoin, niin tehtäviin voi vastata vain puhelimitse tekstiviestillä tai lähettämällä ratkaisut postitse. Postitse ratkaisujen lähetysohjeet sivulla 27 ja puhelimitse ohjeet kunkin ristikon alapuolella.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *