KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS-VIIKONVAIHDE 16.-17.6. 2012

6925. IS-viikonvaihde 16.-17.6. 2012

Viljami16.6.2012 klo 12:59
Ristikko lähti purkautumaan vasemmasta alakulmasta sen verran vaivattomasti, että ajattelin tämän olevan vielä helpompi kuin Keräsen edellinen laatimus, mutta mitä vielä. Ainakin minulle tässä riitti vääntöä ihan täyskolmosen edestä. Vaikein oli pääkuvan alapuolinen alue, jonka kanssa ähelsin varmaankin toista tuntia.

Useita mainioita vihjeitä , joista monet tuottivat mukavan ahaa-elämyksen.

Ristikon ulkoasu on toteutettu jälleen kerran ilmavan raikkaasti. Heli Kärkkäinen on tällä alalla ehdoton ykkössuosikkini.
2. Pekka Harne16.6.2012 klo 13:03
Mitä ilotulitusta tänä viikonloppuna Jari Keräseltä! Ensin tuli perjantaina eteeni Suomen kuvalehden kakkonen ja Punaisen pelikaanin kolmonen. Nyt äherrän Iltiksen koviksen kanssa. Parasta Jaria toistaiseksi (ja ainakin yksi skytismikin mukana)!
3. fix16.6.2012 klo 13:48
Onko laatijalle tullut lipsahdus Pehmiksessä? Keijukaisen ratkaisusana.

Pehmis oli kyllä muuten iisi. Kovikseen en minä taida kyetä. Piilosana tuntuu myös yllättävän helposti aukeavan. Kaikki vaakasanat miettimättä.
4. ripop16.6.2012 klo 16:38
Minähän rupesin ihmettelemään,että mitähän nämä Viljami ja Harne oikein horisevat noista laatijoista ja miksiköhän Iltis on muuttanut ristikoiden ulkoasua ihan tyhmäksi ja kaiken kunniaksi itse ristikkokaan ei ollut mitenkään kovin kiinnostava.Sutaistuani sen alle aikayksikön ja käytyäni näillä sivuilla aloin lukea itse lehteä ja perkules sehän olikin Iltalehti !En ikänäni sitä ole ostanut.Voi että harmitti.Jos olisin sen heti huomannut ,olisin käynyt vaihtamassa.Onko IS-ristikko nyt riittävän hankala ,että kannattaa se sitten huomenna ostaa ?
5. Marco Poloinen16.6.2012 klo 17:30
On.
6. pirjo16.6.2012 klo 23:46
Olipas Keränen käärinyt melkoisen vyyhdin, meni melkein koko päivä tyyliin ½ tuntia pähkäilyä ja kumittamista, tunnin tauko ja uusi yritys... jolloin yllättäen taas muutama sana eteni. Eli kolmos- ja nelosvaihtoehdot käytössä, vaikka usein kävi niinkin, että se eka olikin lopulta oikea.

Kiva saada uutta laatijakuntaa koviksiin, vaikka on niitä vanhojakin ikävä - huippuna Tonin aakkoset!

RÄÄKÄTYLLÄ PEHMOLLA oli kyllä lajissaan mainio. Miten kummassa nuo pääkuvalauseetkin loppujen lopuksi näyttävät ihan järkeviltä, vaikka niitä tuli väännettyä ties millaisille mutkille? AUKIOIDEN TAKANA, VIHREÄ PAIKKA ja PARAS SIENI sekä monet muut olivat vihjeiden ENNÄTYSAATELIA.
7. Jussi vain17.6.2012 klo 00:09
Nyt tuntuu vaikeusastetta riittävän ainakin viikoksi. Ekin mukava piilosana ja kierrehärpäke saavat ainakin päivän mukavasti kulumaan.

Mikä sen parempaa kuin kuunnella lintujen keskustelua ja ratkoa näitä tehtäviä ulkosalla luonnon helmassa. Koittakaapa kuunnella, kyllä ne keskustelevat!
8. fix17.6.2012 klo 01:02
Jussi vain - Onko meillä eri lehti? Minun lehdessäni on Aulikki Nenosen piilosana. Pidän helppona.
9. Jussi vain17.6.2012 klo 01:09
No sama lehti on. Enpä huomannut, ettei Eki ollutkaan laatijana piilosanassa. Ainakin Krypto ja Kääntis ovat Ekin käsialaa, kaikki kunnia Aulikille - terävää vihjeistystä häneltäkin!
10. Ansu17.6.2012 klo 21:21
Voisko jotakin vihjeenpoikasta saada jollekin pääkuvan alla
olevalle pysty- tai vaakasanalle?
11. Tuomas L.17.6.2012 klo 21:38
Ei nyt varsinaisia vihjeitä, mutta sen verran ehkä opastusta, että pääkuvasana on melkoisen vaikeasti oivallettava, joten kannattaa varmaan keskittyä noihin muihin sanoihin.
12. *17.6.2012 klo 22:07
* ratkaisujen viimeinen palautuspäivä on perjantai 22.6. *
* lisävihjailu ja ratkaisujen paljastaminen alkaen la 23.6. *
13. RA18.6.2012 klo 08:19
"Lähettäjä: fix 16.6.2012 klo 13:48:
Onko laatijalle tullut lipsahdus Pehmiksessä? Keijukaisen ratkaisusana."

Ei ole tullut lipsahdusta.
Arvaan kyllä, mitä meinaat, mutta oikein on.
Sanoo Pesonenkin.
14. Jaska18.6.2012 klo 13:07
Tällä ristikolla Jari Keränen lunastaa paikkansa Ilta=Sanomien kovistriumviraatissa tasavertaisena jäsenenä Toni Pitkälän ja Antti Skytän kanssa. Jopa johtotähden asema on mahdollinen hienoisella vihjeiden hionnalla. Maanmainioitten joukkoon mahtuu näet tässä pari lievää horjahdusta.

Kolme istuntoa vaati Keräsen puolipahiksen selättäminen. Alku eilen ap. ei enteillyt erikoista, yksi nurkka täyttyi oikopäätä. Kun kolmen vartin jälkeen totesin etenemisen epätyydyttäväksi, oli ensimmäisen aikalisän hetki lyönyt. Hetki venyi iltayhdeksään, joten ristikon täyteen saattamiseen jäi vain vajaa tunti ennen matsia. Projekti osoittautui mahdottomaksi, oli siis keskityttävä kahteen asiaan samanaikaisesti. Ristikko voitti niiden kiinnostavuuskilpailun!

Matsin päättyessä puuttui alaoikealta useita sanoja, jotka kuitenkin ratkesivat positiivisen ajattelun voimalla. Sen sijaan lohdutonta tyhjyyttään ammottanut pääkuvan alainen alue kypsytti Kalle-Kustaan arkiaikojen jaksotuksen ottamisen taas käyttöön.

Yksinäinen aamuistunto ei tuotatnut aukioon yhtään varmaa sanaa niin kuin usein ennen. Pahiksen maku suussa päädyin käytännölliseen ratkaisuun, lisävihjeisiin ennen laillista aikaa. En sillä tarkoita Tuomas L:n avitusta. Loppuaika päätyi kuitenkin arviolta yli neljän tunnin eli pahiksen puolelle.

Pallonen saa puolestaan Keräseltä haasteen tekniikkapuolella. sanapituuskeskiarvolla 6,16. Pitkä(lä)stä aikaa siis kaikin puolin kunnon kovis!
15. vaari18.6.2012 klo 13:16
Onpa Jaskallakin ollut kikkailemista pitkästä aikaa !
16. fix18.6.2012 klo 14:44
RA, palataan asiaan myöhemmin, palautusajan jälkeen.
17. Vara_Eko18.6.2012 klo 14:55
Jos nyt joku sanoo että pääkuvasana on vaikeasti oivallettava,niin ei se ole mikään vihje.Eihän tässä ristikossa muita sanoja olekaan kuin vaikeasti oivallettavia.Elikkä kesken on ja paljon.
18. PP18.6.2012 klo 20:31
Lauantaina iskin kiinni ensimmäiseksi vasempaan alanurkkaan. Se ratkesikin suitsait. Ennätin jo ajatella: taas ylipallotettu. Mutta äkkiäpä sellaiset aatokset unohtuivat. Oikea alakulma ja vasen kuvan alunen jäivät täysin neitseellisiksi puolentoista tunnin pähkäilyn jälkeen. Sunnuntaina sitten taas tuijottelin keksien monta oivaa sanaa, jotka sitten osoittautuivat täysin ympäristöönsä sopimattomiksi. Ei auttanut kuin odottaa Jaskan pääsemistä niille kulmille. Pienoista yhteistyötä jouduimme kyllä tekemään. Toinen keksi yhden, toinen toisen ja lopulta olimme maalissa melkein yhtä jalkaa – minä tietysti vähän edellä.:)

Tällainen ristikon pitää ollakin, kun koviksia kaipailee. Aivojen täytyy saada täystehokuumennus eikä niin kuin viime aikoina liian usein vain hetken lämmittely. Uuden laatijan sisäistäminen ottaa aikansa enkä ole vielä oikein sinut Keräsen kanssa. On kyllä ihan mukavan tuntuinen tuttavuus. Tuli vähän sama tunne kuin silloin, kun Toni astui remmiin. Sisäänajo oli silloinkin tuiki vaivalloista ja nautinnollista. Eikä tuo siitä näytä yhtään kummentuneen, kun katselen suuria sanattomia alueita PuPen päätösaukeaman pahiksessa. Odotan kieli pitkällä seuraavaa yhtä mukavaa ratkottavaa Jarilta.
19. hermanni20.6.2012 klo 08:35
Saispa edes yhden kunnon vihjeen siitä pääkuvan alusesta!!!!!!
20. *20.6.2012 klo 08:37
* ratkaisujen viimeinen palautuspäivä on perjantai 22.6. *
* lisävihjailu ja ratkaisujen paljastaminen alkaen la 23.6. *
21. Tuomas L.20.6.2012 klo 10:34
Sen verran voisin tuosta hankalasta nurkasta sanoa, että LÄHELLÄ PUUTA? (vai oliko PUUN LÄHELLÄ?, en muista), on hyvinkin selvä vihje, jos saa aivot naksahtamaan oikeaan asentoon (minä en saanut). Nurkka voi siis hyvinkin lähteä aukeamaan tuota vihjettä miettimällä.

(En tiedä, oliko tämäkin taas jonkun mielestä liiallista auttamista; minusta alkaa olla jo hätävarjelun liioittelua, jos vihjeitä ei enää saa edes kommentoida helpoiksi tai vaikeiksi.)
22. Jaska20.6.2012 klo 10:57
Jopa alle nelikymppisillä on joskus havaittavissa alzheimerin ensi oireita. Vihje ei ollut kumpikaan arvatuista, niin selvä kuin se olikin:D
23. pirjo20.6.2012 klo 23:34
Voisi kai sen linjan pitää, että ei lisävihjeitä, minkäänlaisia. Tehtävä on tarkoitettu ratkaistavaksi laatijan antamilla vihjeillä. Vai mitä?
24. TAM23.6.2012 klo 00:05
kello on yli puolenyön. josko joku ystävällisesti kertoisi mikä sana tuli pääkuvasta alas. se kulma jäi auki.ei ole pitkään aikaan jäänyt kolmepallosetkaan auki, mutta nyt jäi.
25. RA23.6.2012 klo 00:09
VÄHÄMAALINEN
26. fix23.6.2012 klo 00:21
Niin se Keijukainen on vihjeenä hieman heikko. Ratkaisusana HALTIJA on sinänsä ihan hyvä, vihje vain tekee siitä epäonnistuneen. LOTRissa Legolas oli haltia, ja Aragorn oli Murtuneen miekan haltiJa.
Kyllähän tuota jiillistä muotoa käytetään, mutta väärin se silti on. Lukion aineesen kun sellaisen 70-luvulla kun laitti, niin 6 pisteen pukki oli punaisella marginaalissa takuuvarmasti.
27. TAM23.6.2012 klo 00:32
Kiitti
28. HT23.6.2012 klo 08:28
"Lukion aineeseen kun sellaisen 70-luvulla kun laitti, niin 6 pisteen pukki oli punaisella marginaalissa takuuvarmasti."

Kirjoitusasuista haltia/haltija on tapeltu sata vuotta, perusteellinen historia on Taru Kolehmaisen artikkelissa Haltia vai haltija Kielikellossa 1/2009. Pätkä lopusta:

"Vaikka kielenhuolto auktoriteetillaan lopulta nujersi jopa Setälän koulukieliopin haltia-ohjeen, tuntuu, ettei vieläkään ole pystytty nujertamaan ihmisten kielitajussa hyvin vahvana elävää käsitystä siitä, että haltialla ja haltijalla on eri merkitys. Sitä pitävät yllä myös monet sadut ja mm. J. R. R. Tolkienin teokset, joissa yhä seikkailevat haltiat."

Setälän kieliopin ohjeena oli siis haltia vuoteen 1965 asti, jolloin korjattuun painokseeen muutettiin ohjeeksi haltija. Otava ja WSOY siirtyivät j:llisen muodon käyttöön niin ikään 60-luvulla. Nykysuomen sanakirja tuntee molemmat muodot mutta asettaa j:llisen etusijalle. Myöhempiin sanakirjoihin (Suomen kielen perussanakirja, Kielitoimiston sanakirja) haltia-muotoa ei enää otettu mukaan ollenkaan.

Se 70-luvun lukion opettaja ei ole tainnut olla ihan pätevimmästä päästä.

Tuoltakin voi lukea aiheesta:

-http://www.kotus.fi/?s=2815
29. Jaska23.6.2012 klo 10:24
Miksi sitten verbiä haltioitua ei ole auktorisoitu muotoon haltijoitua, Setälä soikoon.
30. TAM23.6.2012 klo 10:51
saako sen verran vielä apuja, että mikä on toi paulan takana?
31. RA23.6.2012 klo 10:56
PAULAN TAKANA = OVELA;
paula ~ ansa
32. TAM23.6.2012 klo 11:01
mulla on joku jumi päällä. onko mun ehostaa sitten väärin?
33. RA23.6.2012 klo 11:09
EHOSTAA on oikein.
34. Jaska23.6.2012 klo 11:11
Ehostaa on oikein.
35. Jaska23.6.2012 klo 11:13
VERSAALIlla minäkin sen ristikkoon kirjoitin.
36. TAM23.6.2012 klo 11:14
RA

Kiitti kauheesti. tää on vaivannut mua koko viikon, kun nää on näköjään pakko saada täyteen.
37. HT23.6.2012 klo 11:50
"Miksi sitten verbiä haltioitua ei ole auktorisoitu muotoon haltijoitua, Setälä soikoon."

Nykysuomen sanakirjan toimittaja Eino Suova kääntyi vuonna 1937 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kielivaliokunnan puoleen ja pyysi kannanottoa haltia/haltija-kysymykseen. Tässä yhteydessä hän huomautti, että j:tön asu oli vakiintunut ilmauksessa "olla haltioissaan". Kaipa tuo vakiintuneisuus on osaltaan vaikuttanut siihen, ettei ole ehdotettu otettavaksi käyttöön semmoisia kuin "haltijoitua", "olla haltijoissaan".

Voi vaikuttaa sekin, että tekijännimi on tainnut hämärtyä noissa ilmauksissa eli mieleen ei tule, että joku joutuu haltijahengen valtaan.
38. Jussi23.6.2012 klo 12:59
Mikäs sitten on oikealla alas menevä pääkuvasana?
39. Viljami23.6.2012 klo 14:53
Jussi,
VÄHÄMAALINEN
40. PP23.6.2012 klo 15:54
Oikealla alas menevä pääkuvasana on VAARATTOMANA.
41. Viljami23.6.2012 klo 16:07
pp,
niin tietysti, vasen ja oikea menivät minulta taas kerran sekaisin. Hyvä kun korjasit.
42. fix23.6.2012 klo 16:14
Haltioituneena seison korjattuna.
43. Juha N24.6.2012 klo 01:39
RUODINTAA LAADINNASTA

(Sinä, joka et ratkoessasi välitä laadinnallisista detaljeista, hyppää koko teksti yli - tämä ei ole sinulle tarkoitettu, koska näyttää silmissäsi turhanaikaiselta saivartelulta. Lisäksi tässä on kosolti sanapaljastuksia, joten jos et sellaisia halua, niin älä lue.)


Kyllä on itseluottamusta, kylmähermoisuutta ja taitoa tällä Jari Keräsellä. Olisiko juuri vaikeampaa laadintapohjaa voitu valita?

Lähtökohdat:

1. Tasaiset reunat. Ei alkupiiloja. Ei loppupiiloja.

2. Pääkuvasta oikealle lähtee kaksi lausetta
- nuolella kääntymätön ylimmän vaakarivin lause, joka yltää oikeaan reunaan: KULKUTIELLE JALAN
- viidenneltä vaakariviltä alkava lause, joka jatkuu kääntönuolen jälkeen toiseksi reunimmaisella pystyrivillä ja yltää alareunaan: RISTEYSLIIKENNE VAARATTOMANA

3. Pääkuvasta alas lähtee toiseksi reunimmaista pystyriviä kulkeva sana, joka yltää alareunaan: VÄHÄMAALINEN.

Näistä lähtökohdista seuraa erinäisiä asioita:

1. Kummankin laidan toiseksi reunimmaisella pystyrivillä on pääkuvalauseeseen kuuluva 12-kirjaiminen sana symmetrisesti, keskenään samalla korkeudella. Tämä tosin on silkka kauneusarvo, joka ei vaikuta laadintapohjan hankaluuteen.

2. Laatija on halunnut sijoittaa kääntönuolellisen lauseen siten, ettei oikeaa reunaa lähellä oleva kääntönuoli riko oikean ylänurkan aukiota. Tämä aukio pysyy ehyenä vain, mikäli kääntönuolellinen lause asetetaan alkamaan joltakin muulta kuin neljältä ylimmäiseltä vaakariviltä.

3. Niinpä laatija on asettanut kääntönuolellisen lauseen alkamaan 5. vaakariviltä. Tämä on kuitenkin laadintateknisesti se kaikkein vaikein vaihtoehto; esim sijoitus 6. riville olisi tuonut helpotusta. Nyt tuon 15-kirjaimisen aloitussanan ja yläreunan väliin on pakko laatia pelkkiä vähintään 5. riville ulottuvia aukioita. Eli tuon aloitussanan yläpuolelle ei pysty sijoittamaan muita vihjeruutuja kuin ne jotka erottavat yläreunan aukioita toisistaan.

4. Niin kuin edellä mainitussa ei olisi jo vaikeutta kylliksi, laatija on sijoittanut samalle alueelle toisenkin lauseen: ylimmän vaakarivin (11+5)-kirjaimisen.

5. Ratkaisulauseen sijoitus 5. vaakariville aiheuttaa oikean ylänurkka-aukion kannalta sen, että kolmanneksi ja neljänneksi reunimmaiset pystysanat voidaan katkaista aikaisintaan toiseksi ylimmäisen reuna-aukion jälkeen. Tässä oikean ylänurkan kolmanneksi ja neljänneksi reunimmaisten pystysanojen on siis oltava vähintään 10-kirjaimisia, eli kaksi päällekkäistä aukiota on pakko yhdistää jonkinmoiseksi suuraukioksi.

(jatkuu...)
44. Juha N24.6.2012 klo 01:42
(...jatkoa)

Mitä saatiin? Vielä enemmän. Vasemmanpuoleisin yläaukio ei jäänyt 5 ruudun korkuiseksi, vaan on 7 ja osittain 11 ruudun korkuinen - tämä aukio jatkuu itse asiassa ihan ristikon keskustaan ja sieltä edelleen vasempaan alakulmaan asti, jos aukion jatkumisen kriteerinä pidetään vähintään kahden ruudun levystä käytävää. Keskimmäinen yläaukio on 5-8 ruutua korkea. Lisäksi nämä kaksi aukiota on pystytty sitomaan kolmella vaakasanalla, joista kaksi kuuluu siis pääkuvalauseisiin, ja kolmas, 9-kirjaiminen, osoittaa vapaaehtoista lisätsemppausta.

Pisin pystysana vasemmanpuoleisessa yläaukiossa on koko ruudukon korkuinen LUNASTUSYRITYKSET. Samoin oikean ylänurkan neljänneksi reunimmainen pystysana, jolta vaadittu minimipituus oli siis 10 kirjainta, on pystytty venyttämään koko ruudukon korkuiseksi: ASUINPAIKKAKUNNAT.

Kuvan alapuolinen alue koostuu kahdesta aukiosta, joita pääkuvasana VÄHÄMAALINEN yhdistää. Näidenkin aukioiden sanalaatu on mielestäni oivallinen: OVELA, MÄRIN, EHOSTAA, NÄTTI, AMIA, TANTRA, OLAV, MILIISI, ENTINEN, GEISHAT, ANSIO, OMENAT, EROTIN, LISTAT, ANTI, OMEGA, ALTIS, VIISI, INHO, KAITSEA, SOINTI. Vain 4 nelikirjaimista sanaa, vain 3 monikkomuotoa, ja harvinaisempiakin kirjaimia on mukana.

Kovin keinotekoisia yhdyssanoja laadintaan ei päätynyt. Epäsanakirjamaisimpia ovat KANTTITESTI (vihje: TYÖHAASTATTELUKIN) ja IRTOTASSUT (vihje: RÄÄKÄTYLLÄ PEHMOLELULLA), mutta pidän myö näitä mukiinmeneviä.

I partisiipit puuttuvat. Tämä on mielestäni hyvä, sanaston yleistä laatua parantava asia, vaikka mistään kielletyistä sanoista ei olekaan kysymys. II partisiippeja on kolme, mutta pitkähköinä ja y-pitoisina ne miellyttivät: ILMESTYNYT, KIITELLYT, LITKITYT.

Valitettavasti laadintaan on päätynyt muutama huonompikin sana: kömpelön oloiset pakkorakosanat KAOS (vihje: ANRKIA) ja ARTUROT (vihje: MUISTA MAISTA) sekä umpisurkea ARAINA (vihje: SF:N PARASTA). Ehkä KAOS ei ole ihan niin paha, kun se erisnimenä on mm Taviani-veljesten elokuva. Mutta laatufilmi A-RAINA? Vai onkohan tässä oikeampana tarkoitteena Intiassa ja Latinalaisessa Amerikassa tavattava harvinaisen oloinen etunimi ARAINA?

Nämä huonommat sanat ovat alhaalla keskellä ja oikealla, ja niiden syynä on mielestäni kahden aukion yhdistäminen sanalla VESATTOMAT, mikä ei olisi ollut välttämätöntä. Sanan olisi voinut jakaa kahdeksi lyhyemmäksi, mutta laatija tsemppasi alhaallakin kohti pitempisanaisuutta - muun sanaston kustannuksella.

Nuo huonommat sanat jäivät kismittämään minua niin paljon, että kokeilin VESATTOMAT-sanan puolitusta, ja kyllä se olisi toiminut. Tämmöiset vaihdokset liki pelkkiin suomalaissanoihin: VESATTOMAT > VESA + YKSIN, IRTOTASSUT > ILTANUOTIO, EVAT > EMIT, SIMA > SUSI, KAOS > KAKI, TODET > YLVÄS, AIVO > AUMA, OSATA > LIITU, ÄVERIÄS > ÄKÄISET, ALATASKU > ALUSLASI (=mikroskooppitermi), IKET > VAKO, ETUALUE > ETUKENO, TRATTA > TASATA, VATUT > KUTUT, RAILA > ILVES, ISKUT > SAANA, ÄKEET > ESKOT, ARTUROT > KAIUTON, ARAINA > ATEENA, ITUSET > ANITAT, KATI > KATA, NAMU > NEMI (=sarjakuvansa nimihenkilö), NIAS > NEAT, ANNE > ANNA.
45. Juha N24.6.2012 klo 01:54
Vihjeitystä ruodin myöhemmin.
46. Jussi24.6.2012 klo 09:12
Vieläkin jäi ihmeteltävää. "VERILLÄ", tuleeko siihen tosiaan KORO ja jos niin miksi? Entä mitä ovat VIHREÄ PAIKKA ja PAIKKANSA NÄILLÄ?
47. Viljami24.6.2012 klo 10:04
Jussi,
Tuon VERILLÄ-vihjeen ratkaisusanan KORO selityksen löysin Nykäsestä eli se on kasvavan puun pintaan syntynyt haava.
VIHREÄ PAIKKA = RAILA, jonka olen tulkinnut siten, että
RAI-LA (LA on Los Angeles).
PAIKKANSA NÄILLÄ = ISKUT eli viittaa kaiketi sanontaan ISKUN PAIKKA.

Mukava saada mestariratkoja Juha N pitkästä aikaa kommentoimaan näitä ristikoita, joskin suurin osa tuosta hänen tekstistään oli minulle aivan liian älyllistä.
48. Tuomas L.24.6.2012 klo 10:48
Tuo RAILA voi selittyä myös niin, että -la on yleinen paikannimijohdin (mummola, kanala, kahvila...), eli RAI-LA on yksinkertaisesti vain rai-paikka.
49. pelaaja24.6.2012 klo 14:26
Kehtaisiko joku kertoa, miksi ihmeessä EI PYSYVÄ OLIOSSA = EVAT (kesk. alh.) ja miksi ihmeessä NORMI-PÄIVÄ? = KATI?
50. fix24.6.2012 klo 14:40
Juha N:lle kiitoksia.

Olen itse sellaisessa vaiheessa, että Iltiksen Pehmo on läpikirjoitettava ja onnistuin ratkomaan PuPe3 Vuokila/Liinalaakson kakkosen sivuilta 18-19. Kolmetähtiset/Palloiset ovatkin sitten lähes täyttä hebreaa. Jos pari kolme sanaa saa varmaksi ja siihen se jää.

Olisi hienoa, jos joku todella viitsisi hiukan aukaista noita koviksia. Niissä kun täytyy olla samanlaisia fakkisanoja/vihjeitä kuin muissakin ristikoissa
51. RA24.6.2012 klo 15:32
EI PYSYVÄ OLIOSSA = EVAT (kesk. alh.):
- olio on ET
- ei-pysyvä on väliaikainen / va
=> E-VA-T

NORMI-PÄIVÄ? = KATI?:
- normi ~ keskiarvo / ka
- päivä = tiistai / ti
=> KATI
52. Jaska24.6.2012 klo 15:36
Ei pysyvä on VA (väliaikainen), ja (avaruus)olio on ET. Normipäivä on K(eski)A(rvo)TI(istai).
53. Jaska24.6.2012 klo 15:43
[RA:lla virheellinen selitys. Ristikossa ei ollut yhdys-, vaan tavuviiva.]
54. pelaaja24.6.2012 klo 16:14
No juu. Miksen minä heti jne. Ihan kiva "tässä iässä" tuntea olevansa sinisilmäinen. (Jos olisin yrittänyt laittaa vihjeen NORMItavuviivaPÄIVÄ? samalla tavalla kuin mitä se oli ristikossa niin pieleen olisi mennyt.)
55. Jaska24.6.2012 klo 16:45
[Ei se mitään, vaikka menee pieleen. Minähän voitin sen ansiosta RA:n, jolla on aina kauhia kiire vastaamaan ennen minua. Nyt se aiheutti virheen ja hylkytuomion. Ratkonnan SM-finaalin tapaan nopein virheetön suoritus voittaa näissäkin skaboissa.]
56. RA24.6.2012 klo 18:07
[Tahallani jätin tuon viivan poistamatta, että pääset sanomaan.]
57. Juha N24.6.2012 klo 18:26
RUODINTAA VIHJEITYKSESTÄ

Kirjoitan tässä yli 30 vuotta vaikeita ristikoita harrastaneen ja kaikki metkut tuntevan ratkojakonkarin ominaisuudessa, haluten antaa palautetta uuden kovislaatijan vihjeitystyylistä.

Näkemykseni on subjektiivinen: kerron, mikä itseäni miellyttää ja mikä ei. Toisaalta yritän pyrkiä jonkinmoiseen objektiivisuuteen, kun ruodin vihjeinformaation aukeavuutta, vihjeityksen antoisuutta versus pliisuutta, vihjeiden ja ratkaisusanojen vastaavuutta versus vastaamattomuutta. Mikään oppimestari en halua olla, mutta toivon osaltani voivani hitusen vaikuttaa siihen, mihin suuntaan tämän äärimmäisen lupaavan laatijatulokkaan ristikot kehittyvät.

Puheena oleva kovis oli tarkoitettu äärimmäisen haastavaksi, ja siinä laatija totisesti onnistui. Selvitin pääkuvan alapuolisen aukion vasta muutaman päivän sitä märehdittyäni, kun taas muu ristikko oli ratkennut oman täyskolmosskaalani mukaisesti puolessatoista tunnissa.

Vaikka pääkuvalauseet toivat muista laatijoista eniten mieleen Alf Simbergin, ristikon rakenne ja vihjemaailma ovat eniten velkaa, jos näin voidaan sanoa, Antti Skytälle. Mikäli tekijöiden nimiä ei olisi mainittu, olisin ilman muuta pitänyt tätä kovista Antin laatimana. Yksi skytismikin on joukossa: NANCY SINA -> TRATTA.

Eniten käytetty vihjetyyppi ovat neutraalit asiavihjeet, joiden kanssa laatija ja toteuttaja ovat joutuneet käymään jaakopinpaininsa. Kuinka valita niin väljät vihjeet, että ne tarjoavat täyskolmospallotuksen veroisen haasteen, mutta eivät kuitenkaan menisi niin överiksi, että ristikosta tulisi mahdoton ratkaista?

Eräät asiavihjeet menevätkin yliväljän puolelle (MAISSA -> KVARTSIT, VAALEA -> OLMI). Toiset ovat kuivuuteen asti lakonisia (TUNNE -> INHO, VIRASSA > MILIISI, LUONTOA -> AROT, HAUSKA -> TATI). Jotkin erisnimet vaativat spesiaalitietoa (ROCK-OOPPERA -> TOMMY, AUKIOIDEN TAKANA -> OSARA), mutta on mukana yksi naurettavan helppokin (HALME -> TONY).

Näistä kompaa sisältämättömistä lyhyistä asiavihjeistä mukavimpiin kuuluvat mielestäni ne eräänlaisen arvoituksen muodostavat kuvailu- ja määrittelyvihjeet, joissa logiikka on erittäinkin selvä, kunhan oikean asiayhteyden ensin keksii (ISTUNNOISSA -> PYTYT, MITTARI RANTEESSA -> OMEGA, LUETTELOON -> ANSIO, TOPEIN -> LISTAT, KÄY VÄHÄN -> SIMA, TULOS -> ANTI, PERÄSSÄ -> ÄKEET, KUIN VEDET -> TODET, MITATTUJA -> ÄLYT, SELVITTÄÄ -> KYSELY, PAULAN TAKANA -> OVELA). Vielä miellyttävämpiä ovat ne arvoitusvihjeet, jotka menevät vitsailun puolelle (LIKI PUUTA? -> OMENAT, vrt sanonta "ei omena kauas puusta putoa"; OTTOPAIKKA -> AIVO, vrt sanonta "ottaa aivoon"; LIUOTETTUJA -> ESTOT, sillä "in vino veritas", eli etanolillahan ne frontaalilohkon jarrut häviävät). Tällaisia ei ristikossa voi koskaan olla liikaa!

(jatkuu...)
58. Juha N24.6.2012 klo 18:26
(...jatkoa)

Sitten asiavihjeiden vastakohtaan, eli ratkaisusanojen rakentamiseen vihjeessä mainituista osasista, ynnä muuhun sanakikkailuun.

Palapelivihjeitä on tässä ristikossa useita: EI PYSYVÄ OLIOSSA -> EVAT, jossa VA laitetaan ET:N sisälle. TUPLANA -> NANA, eli tuplasti NA. NORMIPÄIVÄ? -> KATI, eli keskiarvo + tiistai. 8 PV -> TITI, eli ti-ti, tiistaista tiistaihin. ENNÄTYSAATELIA -> SEVON, eli Suomen ennätys + VON. KILOALTTEIN? -> KARIN, eli K + ARIN. ANTIN ASEMA MYY TÄTÄ? -> ANANAS, eli "ANAN" AS. Nämä ovat hyvin skyttämäisiä, eikä minulla ole niistä juuri huomauttamista. ANANAS on tosin vähän kömpelön näköinen, mutta olkoon. Ihan mukavaa, jos vihjeissä on tavalla tai toisella leikkisyyttä.

Muutakin leikittelyä löytyy: TAKAKIREE -> EERIK, siis KIREE luettuna takaperin. VIHREÄ PAIKKA -> RAILA, eli RAI + paikkaa tarkoittava sukunimissäkin esiintyvä LA-pääte. RIKOTTU SILTA -> ALTIS, anagrammi. TOISIN TOISIN -> SOINTI, anagrammi. SAAT KELAT HALVEMMALLA -> ALETAKSAT, anagrammi, ANNA SEN MUNIA HAJALLEEN -> kolme ratkaisusanaa NAMU + NIAS + ANNE, niistä muodostettu anagrammi.

Ristikossa on kuitenkin kolme esimerkkiä turhasta kikkailusta tai sellaisen imitaatiosta.

1) AAATA -> AITTA. Tässä vihjeessä on ensinnäkin AAAA, eli 'A-kirjaimia', eli 'aita', mutta viimeksi mainittuun sanaan pitää vihjeen osoittamalla tavalla lisätä neljänneksi kirjaimeksi T. Suuri blääh-elämys. Vitsiksi ei minusta käy edes se, että sana AITTA merkitsee abessiivimuodoksi tulkittuna täydellistä a:ttomuutta, vaikka vihjeessä on 'aita' enemmän kuin kylliksi. Miksi niin vaivaton yleisnimi kuin AITTA piti tärvellä kikkailuvihjeellä?

2) AAAA -> ALAT. Edellistä imitoiva vihje, jossa ei ole kikkailua. Aareja nuo A:t kai markkeeraavat, vaikka aarin lyhenne on pieni a-kirjain. Niin tai näin, niin tämä vihje on toooosi tylsä.

3) EEEE EEEE -> ETANAT. Tällaisen ratkaisusanan sain - liekö oikein, sillä toinen ja viides kirjain ovat piilosellaisia. Jälleen merkityksettömiä kirjainrimpsuja. Olisiko tuossa kaksi E-kirjaimista muodostettua tankoa, jotka ovat vaakasuorassa, tanassa? Muuta selitystä en keksi. Jos laatija on tällaista tarkoittanut, niin jälleen: blääh. Tämmöiset kirjainröykkiöt toivon ristikoista vaikka seuraavan Venus-luotaimen mukana sinne mistä valo ei meille asti pääse.

Tavuviivalliset yhdyssanan alku- tai loppuosaa kysyvät vihjeet puuttuvat, mitä pidän hyvänä ratkaisuna. Tällaisilla vihjeillä voitaisiin kyllä luoda mitä äärimmäisintä vaikeutta, mutta ahaa-elämyksiä ei synny, eikä laatija saa niistä sulkaa hattuunsa. Jos tavuviivallisia vihjeitä on paljon, niin omasta mielestäni laatija on vihjeitysvaiheessa mennyt kyllä yli siitä mistä aita on matalin.

(jatkuu...)
59. Juha N24.6.2012 klo 18:26
(...jatkoa)

Lopuksi kritiikkiä muutaman vihjeen epätäsmällisyydestä. Minusta vihjettä ei saa rakentaa siten, että loogisuuteen jää valittamisen varaa.

LUULLA -> AMIA: Amia on luukala, mutta jos vihjeen adessiivimuodolla tarkoitetaan, että ratkaisusanalla on 'luu', niin vihjeen pitäisi olla monikkomuodossa. Kyllä jokaisella amiayksilöllä on useampi kuin yksi luu. Jos taas vihje LUULLA olisi tulkittava 'tämän lajin tukiranka ja leuat muodostuvat ruston sijasta luukudoksesta', niin yksisanaisen adessiivivihjeen käyttö näyttää ihan yhtä kummalliselta.

KIELILLÄ -> LITKITYT: Tämän vihje-ratkaisusanaparin logiikassa on jotain hämärää. KIELILLÄ on ihan käypäinen vihje sanalle LITKINNÄT, sillä litkinnät tapahtuvat kielillä (kyseessä on tällöin ns toimintavihje). Sanan LITKITYT merkitys kuitenkin on 'ne tai sellaiset neste-erät, jotka on litkitty'. Mutta eiväthän litkityt neste-erät ole enää kielillä. Ne ovat jo mahassa! Toki kyseiset nesteet on litkitty kielillä, mutta jos vihje KIELILLÄ viittaa tähän seikkaan, niin siitä puuttuu loogisesti jotain. Vihjeen tulisi kuulua esim KIELILLÄ LIPITETYT (joka puolestaan ei ole toiminta- vaan ns määrittelyvihje). En tietenkään esitä, että näin paljastavaa vihjettä pitäisi käyttää. Tahdon vain sanoa, että tässä käytetyn vihjeen tilalle olisi pitänyt keksiä jokin loogisesti rikkumattomampi vihje.

PIIKEITTÄ SUUHUN -> VATUT: En ymmärrä sanan 'piikeittä' mukanaoloa tässä vihjeessä. Jos vadelmapensaan varsissa onkin piikkejä, niin mitä tekemistä niillä on syötävien vadelmien kanssa? Eihän vadelmien syöjä joudu perkaamaan tarjolla olevista marjoista piikkejä pois: vrt esim KUORITTA SUUHUN -> APPELSIINI.

"VERILLÄ" -> KORO: Tässä sanaa koro, jonka itse tiesin vain vaakunaterminä, on käytetty harvinaisessa merkityksessä 'puun pinnan haava'. Oletan, ettei tämä merkitys ole monelle muullekaan ratkojalle tuttu. Eikö vihjeeksi silloin olisi yhtä hyvin riittänyt HAAVA? Mihin noita ylimääräisiä ajatuskieppejä VERILLÄ -> IHMISHAAVA -> PUUN HAAVA -> KORO loppujen lopuksi tarvittiin?

Yhteenvetona totean, että tämä ruotimani kovis oli vihjeityksensäkin puolesta hyvin antoisa. Kuitenkin: jos uuden laatijatähtemme tyylin kehitys sattuisi olemaan vielä kesken, niin rohkenen esittää, että hän vastaisuudessa sumeilematta ryöstöviljelisi myös muiden gurujen vihjeitystapoja: esim Toni Pitkälältä tuttuja koomisia mielikuva-arvoituksia ja Teemu Pallosen monimerkityksiä homonyymivihjeitä :)
60. Viljami24.6.2012 klo 19:03
Tämän osion Juha N:n tekstistä tajusin huomattavasti paremmin kuin ensimmäisen. Mukavaa havaita, että olen tajunnut nuo vihjeet aivan samalla tavalla.
61. Juha N24.6.2012 klo 19:04
Tulipa päällekkäisyyksiä, kun en ennen enter-painalluksia tarkistanut, mitä tänne on iltapäivän aikana kirjoitettu.

Myöhässä hoksasin, että vaikka pinta-alayksikkö aarin lyhenne onkin pieni a, niin matematiikassa pinta-alan symboli on tietenkin iso A - latinan ja englannin sanasta 'area'. Mutta vaikka AAAA onkin ilman virhettä ALAT, niin yhdistelmä AAAA -> ALAT ei minulta edelleenkään ruusuja saa.
62. fix24.6.2012 klo 19:04
Kun nyt alettiin viilata, niin viilataan kunnolla. Jaska ja RA, kyseessä on yhdysmerkki kummassakin tapauksessa, tavuviiva on yhdysmerkin yksi käyttötapa.

_http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/4.4.htm l
63. fix24.6.2012 klo 19:10
Kiitos Juha N, täytyy perehtyä paremmalla ajalla.

Edellisestä viestistäni. Tänne ei ilmeisesti saa linkitettyä suoraan osoitteita. Ja tuostakin kikkailusta linkistä jäi loppu ällä seuraavalle riville.

_http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/4.4.htm l
64. Jussi vain24.6.2012 klo 20:18
Olenko ainut, joka Keräsen kanssa samalla aaltopituudella, koska ratkonta aukesi aika kivuttomasti?!

Vajaa päivä siihen meni! Muutama tupakka tuli poltettua.

Eli ristikon laatijan kanssa samalla tavalla ajattelevalla on hyvä mahdollisuus päästä oikeaan lopputulokseen.
65. VL25.6.2012 klo 12:50
Juha N näyttää jo ottaneen asiaan kantaa, mutta varmistan vielä, onko EEEE EEEE -vihjeen oikea ratkaisu E-TANAT (eikä esimerkiksi e-vanat tai e-janat)
66. RA25.6.2012 klo 13:45
EEEE
EEEE
> ETANAT (e-tanat)

Ratkaisusanan toinen kirjain on piilo, mutta mm. "EVANAT" ja "EJANAT" ovat sen verran outoja sanoja, että pelkästään sillä perusteella voisi olettaa, ettei laatijakaan ole niitä tarkoittanut. T-kirjain piilona on todennäköisin; muodostuu ymmärrettävä sana ja perustelukin jotenkin Juha N:n uumoilemaan malliin.
67. VL25.6.2012 klo 14:01
Kiitos selvennyksestä. Asia on varmasti näin.
68. Jussi vain26.6.2012 klo 20:34
Hyvä ristikko tämäkin oli ja vaikeusastetta riitti. Kuitenkin ihmettelen, että minulle ratkaisu ei ollut aivan ylipääsemätön. Ahaa-elämyksiä riitti.

Olenko siis kehittynyt ratkojana jo Jaskan tasolle, vai mistä "kiikastaa"...?:) Joutui Pallonenkin viikkoa myöhemmin ratkaistuksi ja roskikseen saman tien. Mielenkiintoinen ristikko sekin.
69. Jussi vain30.6.2012 klo 22:14
No joo, kyllä minun kommenttini ovat sarkasmia, vasen alanurkka aukeni ja loput eivät kovin hyvin auenneet.

Sarkasmia sen takia, että tehtävä tuntui lähinnä mahdottomalta - Mission Impossible.

Jaska taitaa edelleenkin olla parempi?!

Mukava, että Juha N selkeytti ristikon ratkaisua. Juha N voisi myöhemminkin kommentoida ristikoita täällä.
70. Jussi vain30.6.2012 klo 22:15
No joo, kyllä minun kommenttini ovat sarkasmia, vasen alanurkka aukeni ja loput eivät kovin hyvin auenneet.

Sarkasmia sen takia, että tehtävä tuntui lähinnä mahdottomalta - Mission Impossible.

Jaska taitaa edelleenkin olla parempi?!

Mukava, että Juha N selkeytti ristikon ratkaisua. Juha N voisi myöhemminkin kommentoida ristikoita täällä.
71. Jarike1.7.2012 klo 10:01
Laatijalta kiitokset kaikista kommenteista!

Etenkin Juha N:n analyysit rakenteesta, sanastosta ja vihjeistä ovat todella mielenkiintoisia. On se hyvä, etten itse etukäteen hirveästi analysoi ristikon pääkuvalauseiden paikkoja, vaikka toki olen Ekin kovakantisesta ristisanakirjasta vinkit lukenut ja sääntöihin tutustunut. Jäisi pian laadinnat lähtöruutuun!

Kaikki kehitysehdotukset painetaan mieleen ja tyyli voi vielä elää!

Terveisin Jari K.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *