KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > STRUVEN KETJU

6908. Struven ketju

pius7.6.2012 klo 07:08
Onko kiinnostusta keskustella maapalloa tai laajemminkin aurinkokuntaa ja vaikka kosmosta koskevista kysymyksistä. Nehän ovat kuitenkin ihmisen maailmankuvaa laajentavia asioita ja olettaisin että täällä seilaavia ihmisiä kiinnostavia juttuja. Tämä tuli mieleen eilisestä Venuksen ylikulusta (ketju ristikkopuolella?).

Ketjun nimi on varmaan kaikille tuttu mutta lainataan vielä varmemmaksi vakuudeksi Wikipediaa:
Struven ketju on kymmenen maan läpi kulkeva kolmiomittausketju Pohjoisen jäämeren ja Mustanmeren välillä.

Ketjun tarkoitus oli selvittää maapallon tarkka koko ja muoto. Se muodostui 258 peruskolmiosta ja 265 peruspisteestä nykyisten Norjan, Ruotsin, Suomen, Venäjän, Viron, Latvian, Liettuan, Valko-Venäjän, Moldovan ja Ukrainan alueella. Perustamisvaiheessa ketju kulki vain kahden maan eli Venäjän ja Ruotsin alueella. Mittaukset kestivät 40 vuotta ja ne saatiin päätökseen vuonna 1855. Ketjussa on yhteensä 265 pistettä, joista 34 parhaiten säilynyttä ja kulttuurihistoriallisesti arvokkainta on valittu suojeltaviksi Unescon maailmanperintöluetteloon.[1][2]
2. Ari7.6.2012 klo 08:34
Nevö hööd.
3. Kravattimies7.6.2012 klo 09:43
Uutta tietoa minullekin.

Periaatteessa reitti on etelä-pohjois-linjalla Mustaltamereltä Jäämerelle.

Wikipediassa reitti tekee hurjan mutkan Pietarin kautta, kun taas Karttakäärön videokartta etenee paljon tarkemmin etelä-pohjois-linjaa seuraten Virosta Suursaaren kautta Suomeen.

Karttakäärön Astemittaus-osiosta löytyi useampaan kertaan regognosointi-sana. Ei tuo voi olla oikein, vaikka onkin kirjoitettu noin monta kertaa, ajattelin. Englannin vastaavassa sanassa on kolmantena c, joten suomessa siinä tulisi olla k eikä g, siis oikea muoto on rekognosointi. On se silti liian hieno sana minulle!
4. pius8.6.2012 klo 07:44
On ilmeisesti niin, että maapallon elämän biomassasta suurin osa on maan/vedenpinnan alapuolella! Onhan elämää löydetty porareijistä kilometrinkin syvyydestä ja meren pohjasta vielä syvemmältä. Kun pallon pinnalla elämisen olosuhteet väistämättä silloin tällöin muuttuvat mahdottomaksi (jääkaudet, ilmakehän muutokset >säteily, asteroiditörmäykset jne.) niin elo se vaan ponnistaa aina uudelleen tuolta alhaalta - suojasta - ylös ja aloittaa taas satunnaisen etenemisen kohti kompleksisempia lajeja, joista me ihmiset olemme vain yhden vaiheen tuote. Ei ole mitään takeita siitä, että jos elämän pitäisi taas kerra aloittaa pitkä kehittymisen tie lähes alusta, että siitä putkahtaisi homo(ilanen) kaljaa kittaamaan Kolarin Nesteelle!
5. pius26.6.2012 klo 09:56
Jos tähdellä olis keskimäärin 2 planeettaa, jos kotigalaksissamme on öpaut 300 miljardia tähteä ja näkyvässä olevassa kosmoksessa on jotain satamiljardia galaksia niin ihan heti ajatellen tuntuisi omituiselta, ettei tuolla jossain olisi elämää, jopa meidän ajattelemaamme älyäkin! Ovathan muutkin planeettakunnat syntyneet samoista alkuaineista saman tyyppisissä olosuhteissa kuin omammekin. Kuinka todennäköistä sitten on, että jonkinsorttista älykästä elämää esiintyy (enää/vielä) niin lähellä Tellusta, että voisimme saada siihen edes teoreettisesti yhteyden ihmiskunnan elinaikana? Mutta elämän merkkejä varmaankin löydämme muilta planeetoilta tai niiden kuilta.
6. pius11.9.2012 klo 17:09
Niin - Marssissa sitten marssii taas uusi mönkijä. Mukava nähdä mitä se sieltä saa selville. Kuvat joita on tullut ovat hienoja. Ootellaan!
7. qwertsu5.12.2012 klo 22:16
Muistan minäkin näitä kolmiomittaustorneja, joissa lapsena kiivettiin. Nyt ne on purettu. Helmiä sioille laitttaisin vastaanottajaksi, mutta se sopimus
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *