KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN - 298

6904. Kirjailijat ketjuun - 298

Maikki6.6.2012 klo 00:16
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én, -een tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa myös kahdesta niitä edeltävästä eri aakkosesta, esim. Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta, Kathleenin h:sta tai l:stä, Colleenin o:sta tai l:stä, mutta Helenistä vain l:llä, koska seuraava on e.
Mikäli nimessä on Jr. ja Sr. tai järjestyslukua osoittava merkki (esim. III) laitetaan ne nimen loppuun pilkulla erotettuna. Esim. näin Remley, Theodore P., Jr.
Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.
Jos nimessä on von, de tai muu aatelisuutta ilmaiseva liitesana, merkitään se sulkeisiin, eikä sitä käytetä jatkona.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!

Lähettäjä: Eki 6.6.2012 klo 00:09

Lazzara, Michael J. (Telling Ruins in Latin America - New Concepts in Latino American Cultures; toinen toim.)
2. Maikki6.6.2012 klo 00:17
Junninen, Kaisa (Metsien ennallistamisen ja luonnohoidon opas; toinen toim.)
3. Eki6.6.2012 klo 00:17
Samuel Segev (Crossing the Jordan – Israel’s Hard Road to Peace)

(Kiitän!)
4. Wexi6.6.2012 klo 00:18
Simon, Hermann (Jews in Nazi Berlin: From Kristallnacht to Liberation; yksi tekijöistä)
5. Wexi6.6.2012 klo 00:20
Epstein, Catherine (Model Nazi: Arthur Greiser and the Occupation of Western Poland)
6. Eki6.6.2012 klo 00:30
Eve Seguin (Infectious Processes - Knowledge, Discourse, and the Politics of Prions; toim.)
7. Wexi6.6.2012 klo 01:02
N. Shetty (Infectious Disease: Pathogenesis, Prevention and Case Studies; yksi tekijöistä)
8. Eki6.6.2012 klo 01:04
Tom Segev (Elvis in Jerusalem - Post-Zionism and the Americanization of Israel)
9. Wexi6.6.2012 klo 01:16
Edward J. Feil (Bacterial Population Genetics in Infectious Disease; yksi tekijöistä)
10. Eki6.6.2012 klo 01:18
Linda Seger (The Art of Adaptation)
11. Wexi6.6.2012 klo 01:29
Robinson, D. Ashley (Bacterial Population Genetics in Infectious Disease; yksi tekijöistä)
12. Eki6.6.2012 klo 01:44
Erik Simpson (Literary Minstrelsy, 1770-1830 - Minstrels and Improvisers in British, Irish, and American Literature)
13. Wexi6.6.2012 klo 01:57
Offutt, Leslie S. (Saltillo, 1770-1810: Town and Region in the Mexican North)
14. Eki6.6.2012 klo 09:04
Sherry Sullivan (Winning Reviews - A Guide for Evaluating Scholarly Writing; yksi tek.)
15. RA6.6.2012 klo 09:56
Airila, Mauri (Mekatroniikka)
16. Eki6.6.2012 klo 10:02
Robin E. H. Shepherd (Czechoslovakia - The Velvet Revolution and Beyond)
17. Wexi6.6.2012 klo 10:03
Daniel Falush (Bacterial Population Genetics in Infectious Disease; yksi tekijöistä)
18. RA6.6.2012 klo 10:22
Holma, Juha M. (Iskuryhmä: Miesten puhetta Vaihtoehto väkivallalle -ryhmissä)
19. Eki6.6.2012 klo 10:25
Marsha Urban (Seventeenth-Century Mother's Advice Books)
20. Wexi6.6.2012 klo 11:41
Andrews, J. (Infectious Disease: Pathogenesis, Prevention and Case Studies; yksi tekijöistä)
21. Maikki6.6.2012 klo 11:55
Johnson, Pamela (. . . If You Lived When There Was Slavery in America; toinen tekijä)
22. RA6.6.2012 klo 11:56
Loviisa Kangas (Punajuuri; 1/2)
23. Wexi6.6.2012 klo 12:02
Simon, Hermann (Jews in Nazi Berlin: From Kristallnacht to Liberation; yksi tekijöistä)
24. RA6.6.2012 klo 12:03
[L. Onerva on koosteessa PILKKUvirheellisessä muodossa.]
25. Wexi6.6.2012 klo 12:11
[Tuossa juuri ennen Rex Stoutia]
26. Eki6.6.2012 klo 12:38
A. Sivanandan (A Different Hunger - Writings on Black Resistance)
27. Wexi6.6.2012 klo 13:00
Amitava Mukherjee (Hunger: Theory, Perspectives, and Reality)
28. RA6.6.2012 klo 13:00
Eila Härköjärvi (Korvenkukka)
29. Eki6.6.2012 klo 13:03
Vivian French (I Am Reading: Mrs. Hippo's Pizza Parlor; toinen tek.)
30. Wexi6.6.2012 klo 13:08
Chana C. Schütz (Jews in Nazi Berlin: From Kristallnacht to Liberation; yksi tekijöistä)
31. Eki6.6.2012 klo 13:14
Thomas Jahn (Sustainability and the Social Sciences - A Cross-Disciplinary Approach to Integrating Environmental Considerations into Thoeretical Reorientation; toinen toim.)
32. Maikki6.6.2012 klo 13:20
Harrower, Tim (Inside Reporting)
33. Eki6.6.2012 klo 13:26
Michael Jahn (Murder in Coney Island - Bill Donovan Mysteries #9)
34. Maikki6.6.2012 klo 15:41
Hafen, Mary Ann (Recollections of a Handcart Pioneer of 1860)
35. Eki6.6.2012 klo 17:29
Andre Jardin (Tocqueville - A Biography)
36. Maikki6.6.2012 klo 17:43
Irene McEwen (Writing Case Reports)
37. Wexi6.6.2012 klo 17:44
Nagar, Amritlal (Hunger)
38. Eki6.6.2012 klo 18:08
Adam Jones (Rose Bowl Dreams - A Memoir of Faith, Family, and Football)
39. Wexi6.6.2012 klo 18:12
Sharman Apt Russell (Hunger: An Unnatural History)
40. Maikki6.6.2012 klo 18:32
Lynn N. McKinnis (Fundamentals of Musculoskeletal Imaging)
41. Wexi6.6.2012 klo 18:35
Skrypuch, Marsha Forchuk (The Hunger)
42. Maikki6.6.2012 klo 18:45
Kasson, Joy S. (Buffalo Bill's Wild West: Celebrity, Memory, and Popular History)
43. Wexi6.6.2012 klo 18:53
Steven J. Adelmund (The Hunger)
44. Eki6.6.2012 klo 19:06
Dan Burstein (The Tattooed Girl - The Enigma of Stieg Larsson and the Secrets Behind the Most Compelling Thrillers of Our Time; yksi tek.)
45. Maikki6.6.2012 klo 19:12
Ilona Katzew (Casta Painting: Images of Race in Eighteenth-Century Mexico)
46. Wexi6.6.2012 klo 19:18
Edgar A. Whitney (Complete Guide to Watercolor Painting)
47. Eki6.6.2012 klo 19:46
Egon Becker (Sustainability and the Social Sciences - A Cross-Disciplinary Approach to Integrating Environmental Considerations into Thoeretical Reorientation; toinen toim.)
48. Maikki6.6.2012 klo 20:08
Rick Graham (Mastering AutoCAD 2012 and AutoCAD LT 2012; toinen tekijä)
49. Eki6.6.2012 klo 20:11
Matteo Jessoula (Labour Market Flexibility and Pension Reforms - Flexible Today, Secure Tomorrow?; toinen toim.)
50. Maikki6.6.2012 klo 20:16
Laura Marsh (Great Migrations Butterflies)
51. Eki6.6.2012 klo 20:28
Hazlon Schepmyer (Winning Reviews - A Guide for Evaluating Scholarly Writing; yksi tek.)
52. Maikki6.6.2012 klo 22:18
Rita Nakashima Brock (Off the Menu: Asian and Asian North American Women's Religion and Theology; 1/4 toim.)
53. Eki6.6.2012 klo 22:23
Karl Hinrichs (Labour Market Flexibility and Pension Reforms - Flexible Today, Secure Tomorrow?; toinen toim.)
54. Maikki6.6.2012 klo 23:02
Harkins, William H. (Design Your Own Butterfly; toinen tekijä)
55. Eki7.6.2012 klo 00:27
Maroula Joannou (Contemporary Women's Writing - From The Golden Notebook to The Color Purple)
56. Wexi7.6.2012 klo 01:39
Okamoto, Naomi (Japanese Ink Painting: The Art of Sumí-e)
57. RA7.6.2012 klo 10:32
Markus Leikola (Naamakirja)
58. Maikki7.6.2012 klo 11:37
Abcarian, Richard (Literature: The Human Experience; 1/3)
59. RA7.6.2012 klo 11:45
Diane Keaton (Nyt ja aina)
60. Wexi7.6.2012 klo 12:00
Neibaur, James L. (The Fall of Buster Keaton: His Films for MGM, Educational Pictures, and Columbia)
61. Maikki7.6.2012 klo 12:02
Omura, George (Mastering AutoCAD 2012 and AutoCAD LT 2012; toinen tekijä)
62. Maikki7.6.2012 klo 12:03
Susan Lee Johnson (Roaring Camp: The Social World of the California Gold Rush)
63. RA7.6.2012 klo 12:07
Nataša Dragnić / Natasa Dragnic (Kanssasi aina)
64. Wexi7.6.2012 klo 12:50
Chester Wills (Roaring camp)
65. Maikki7.6.2012 klo 14:10
Susan Sales Harkins (Design Your Own Butterfly; toinen tekijä)
66. RA7.6.2012 klo 14:10
LaPlante, Alice (Hämärän huoneet)
67. Wexi7.6.2012 klo 18:35
Charters, D. C. (The White Room)
68. +7.6.2012 klo 18:59
(jatkuu 14:10 > N tai S)
69. Wexi7.6.2012 klo 19:22
Steve Anchell (The Darkroom Cookbook)
70. Maikki7.6.2012 klo 20:04
Long, Dennis D. (Macro Social Work Practice; 1/3)
71. Wexi7.6.2012 klo 20:10
D. C. Charters (The White Room)
72. Maikki7.6.2012 klo 20:17
Ray Brassier (Nihil Unbound: Enlightenment and Extinction)
73. Wexi7.6.2012 klo 20:24
Richard Kenyada (Reflections in the Dark Room: The Black Essays)
74. Maikki7.6.2012 klo 20:28
David Theo Goldberg (The Threat of Race: Reflections on Racial Neoliberalism)
75. Eki7.6.2012 klo 21:24
Ghobadian, Abby (Public-Private Partnerships - Policy and Experience; yksi toim.)
76. Wexi7.6.2012 klo 21:39
Beate Meyer (Jews in Nazi Berlin: From Kristallnacht to Liberation; yksi tekijöistä)
77. RA7.6.2012 klo 21:40
Raatikainen, Aki (Kristallikuningas)
78. Wexi7.6.2012 klo 21:50
Katie Price (Crystal)
79. Maikki7.6.2012 klo 21:52
Christine R. Marlow (Research Methods for Generalist Social Work)
80. Eki7.6.2012 klo 21:52
Clive Scruton (I Am Reading: Mrs. Hippo's Pizza Parlor; toinen tek.)
81. Eki7.6.2012 klo 21:54
Warwick Gould (Poems and Contexts - Yeats Annual No. 16: A Special Number; toim.)
82. Maikki7.6.2012 klo 22:03
Donlyn Lyndon (Chambers for A Memory Palace; toinen tekijä)

(Kuin vain)
83. Eki7.6.2012 klo 22:05
Nicholas O'Regan (Public-Private Partnerships - Policy and Experience; yksi toim.)

(Samma häär)
84. Maikki7.6.2012 klo 22:15
Susan Zannos (The Life and Times of Stephen Foster)
85. Eki7.6.2012 klo 22:44
Shepperson, Rob (Wildfire!, toinen tek.)
86. Maikki7.6.2012 klo 22:49
Burt, Beth (Behavior Solutions for the Inclusive Classroom; 1/3)

(Kuin vain )
87. Wexi7.6.2012 klo 23:05
Tang, J. W. (Infectious Disease: Pathogenesis, Prevention and Case Studies; yksi tekijöistä)
88. Maikki7.6.2012 klo 23:12
Jeffrey Marx (Season of Life: A Football Star, a Boy, a Journey to Manhood)
89. Wexi7.6.2012 klo 23:17
Xavier, Ismail (Allegories of Underdevelopment: Aesthetics and Politics in Modern Brazilian Cinema)
90. Maikki7.6.2012 klo 23:21
Levi R. Bryant (The Democracy of Objects)
91. Wexi8.6.2012 klo 00:31
Nicole Lanning (Practical Crystal Healing: 555 Tips & Techniques)
92. Eki8.6.2012 klo 00:35
Gallear, David (Public-Private Partnerships - Policy and Experience; yksi toim.)
93. Maikki8.6.2012 klo 00:36
Gayatri Chakravorty Spivak (An Aesthetic Education in the Era of Globalization)


(Unia!)
94. Maikki8.6.2012 klo 00:37
Deborah G. Friberg (Managerial and Supervisory Principles for Physical Therapists; toinen tekijä)
95. Eki8.6.2012 klo 01:01
Graat, Junko (Couch Fiction - A Graphic Tale of Psychotherapy; toinen tek.)
96. Wexi8.6.2012 klo 01:12
Kwitney, Alisa (On the Couch)
97. Eki8.6.2012 klo 01:24
Scruton, Clive (I Am Reading: Mrs. Hippo's Pizza Parlor; toinen tek.)
98. Wexi8.6.2012 klo 01:53
Ellis Andy (I Am Reading: Scaredy Dog)
99. Eki8.6.2012 klo 01:58
David Gowland (Money, Inflation and Unemployment - The Role of Money in the Economy)
100. Wexi8.6.2012 klo 02:30
Darolyn Jones (Painless Reading Comprehension)
101. Maikki8.6.2012 klo 11:35
Seung Ai Yang (Off the Menu: Asian and Asian North American Women's Religion and Theology; 1/4 toim.)
102. Wexi8.6.2012 klo 11:48
Graham Percy (I am Reading: Albert's Raccoon; toinen tekijä)
103. Maikki8.6.2012 klo 11:50
Charles D. Ciccone (Pharmacology in Rehabilitation)

(Kuin vain)
104. Wexi8.6.2012 klo 12:10
Sally Davis (Rehabilitation: The Use of Theories And Models in Practice)

(Kuin myös)
105. Maikki8.6.2012 klo 12:13
(Jatkovirhe Ellis Andy kirjoitettu väärin. P.o. Ellis, Andy joka jo löytyy. Paikkaa nimellä

Virgilio Elizondo (Latino Religions And Civic Activism In The United States; 1/3 toim.)
106. Maikki8.6.2012 klo 12:14
Segovia, Fernando F. (Hispanic/Latino Theology; toinen toim.)
107. Wexi8.6.2012 klo 12:29
Frontera, Walter R. (Exercise in Rehabilitation Medicine; yksi tekijöistä)
108. Maikki8.6.2012 klo 12:45
Rancière, Jacques (Dissensus: On Politics and Aesthetics)
109. Wexi8.6.2012 klo 13:02
Ellis, Andrew W. (Reading, Writing And Dyslexia: A Cognitive Analysis)
110. Maikki8.6.2012 klo 13:09
Wong, Harry K. (The First Days of School; toinen tekijä)
111. Wexi8.6.2012 klo 13:29
Kraus, William E. (Cardiac Rehabilitation)
112. Maikki8.6.2012 klo 13:40
Maria Elena Martinez (Genealogical Fictions: Limpieza de Sangre, Religion, and Gender in Colonial Mexico)

(Ja taas...)
113. Wexi8.6.2012 klo 13:49
Avital Fast (Alternative Medicine and Rehabilitation; toinen tekijä)
114. Maikki8.6.2012 klo 14:18
Scheinberg, Cynthia A. (Proposal Writing: Effective Grantsmanship; toinen tekijä)
115. Wexi8.6.2012 klo 15:28
Ip, David (Orthopedic Rehabilitation, Assessment, and Enablement)
116. Maikki8.6.2012 klo 16:10
Dave Powers (Business Fundamentals for the Rehabilitation Professional; toinen tekijä)
117. Wexi8.6.2012 klo 20:34
Slovik, David M. (Exercise in Rehabilitation Medicine; yksi tekijöistä)
118. Maikki8.6.2012 klo 21:13
Morrison, John D. (Macro Social Work Practice; 1/3)
119. Wexi8.6.2012 klo 21:26
David M. Dawson (Exercise in Rehabilitation Medicine; yksi tekijöistä)
120. Maikki8.6.2012 klo 21:58
Marion Dane Bauer (Am I Blue?: Coming Out from the Silence)

(Omin luvin)
121. Wexi9.6.2012 klo 00:48
Ruuska, Kirsti (Oma tupa, oma lupa: Kotirauha ja poliisin toimivalta)
122. Maikki9.6.2012 klo 14:23
Thomas C. Foster (How to Read Literature Like a Professor)
123. Wexi9.6.2012 klo 18:59
Richard M. Reis (Tomorrow's Professor: Preparing for Careers in Science and Engineering)
124. Maikki9.6.2012 klo 19:14
Miranda, Jesse (Latino Religions And Civic Activism In The United States; 1/3 toim.)


(Tarjoiletpa kivoja kirjaimia!)
125. Wexi9.6.2012 klo 19:18
Steven J. Keteyian (Cardiac Rehabilitation; toinen tekijä)

(Ei aivan hulluja nämäkään?)
126. Maikki9.6.2012 klo 19:22
Anna Marie Schmidt (Effective Grant Writing and Program Evaluation for Human Service Professionals; 1/3)

(S lienee yksi helpoimmista, mutta noita harvemmin tulevia osuu harvoin kohdalle.)
127. Wexi9.6.2012 klo 19:25
Douglass K. Daniel (Lou Grant: The Making of Tv's Top Newspaper Drama)

(Täältähän näitä tulee.)
128. Maikki9.6.2012 klo 19:28
Kelsey Kruse (Interior Graphic Standards; toinen toim.)



(Näin sen olisi pitänyt mennä. S lienee yksi helpoimmista, mutta noita harvemmin tulevia tahtoo kertyä.)
129. Wexi9.6.2012 klo 19:35
Stanley F. Wainapel (Alternative Medicine and Rehabilitation; toinen tekijä)

(Viimeinen "puskuri". En kerää puskuria, ellei esitys ole vähän myöhässä, tai samassa kirjassa eri tekijöitä. Kivempaa kontrata edellistä.)
130. Maikki9.6.2012 klo 19:45
Emerson, Ken (Doo-dah!: Stephen Foster And The Rise Of American Popular Culture)

(Joutaahan tässä ootteleenkin...)
131. Wexi9.6.2012 klo 19:52
Natella, Arthur A., Jr (Latin American Popular Culture)
132. Maikki9.6.2012 klo 19:53
Ji-li Jiang (Red Scarf Girl: A Memoir of the Cultural Revolution)

(Kuin vain)
133. Wexi9.6.2012 klo 20:03
LeiLani Nishime (East Main Street: Asian American Popular Culture; yksi tekijä)

(Kuin myös)
134. Maikki9.6.2012 klo 20:11
Moreno, Jose F. (The Elusive Quest for Equality: 150 Years of Chicano Chicana Education)

(Elä edes unelmoi...!)
135. Wexi9.6.2012 klo 20:40
Flanagan, Owen (Dreaming Souls: Sleep, Dreams and the Evolution of the Conscious Mind)
136. Maikki9.6.2012 klo 21:00
W. James Potter (Media Literacy)
137. Wexi9.6.2012 klo 21:18
Robert Moss (The Secret History of Dreaming)
138. Maikki9.6.2012 klo 21:29
Shapiro, Janet R. (Neurobiology for Clinical Social Work; toinen tekijä)
139. Wexi9.6.2012 klo 21:49
Tedlock, Barbara (Dreaming: Anthropological and Psychological Interpretations)
140. Maikki9.6.2012 klo 22:00
Applegate, Jeffrey S. (Neurobiology for Clinical Social Work; toinen tekijä)
141. Wexi9.6.2012 klo 23:26
Smith, Charlotte (Dreaming of Dior: Every Dress Tells a Story)
142. RA10.6.2012 klo 07:47
Ellis, Carson (Sysimetsä; 1/2)
143. Wexi10.6.2012 klo 08:34
Oren, Tasha G. (East Main Street: Asian American Popular Culture; yksi tekijä)
144. RA10.6.2012 klo 08:38
Alice LaPlante (Hämärän huoneet) (myöh. aik.)
145. Maikki10.6.2012 klo 12:10
Terao, Kenneth L. (Effective Grant Writing and Program Evaluation for Human Service Professionals; 1/3)
146. Wexi10.6.2012 klo 17:35
Hébert, Anne (Suuri rakkaus)
147. Maikki10.6.2012 klo 19:05
Effgen, Susan K. (Meeting the Physical Therapy Needs of Children)
148. Wexi10.6.2012 klo 19:41
Kriete, Roxann (The Morning Meeting Book; toinen tekijä)
149. Maikki10.6.2012 klo 20:05
Alex Sanchez (Rainbow Boys)
150. Wexi10.6.2012 klo 20:45
E. T. Sundby (Calling the Rainbow Nation Home: A Story of Acceptance And Affirmation)
151. Maikki10.6.2012 klo 20:53
Brian Billick (More than a Game: The Glorious Present and Uncertain Future of the NFL; toinen tekijä)

(Kuin vain)
152. Wexi10.6.2012 klo 21:07
Alistair B. Fraser (The Rainbow Bridge; toinen tekijä)
153. Maikki10.6.2012 klo 21:30
Ellen Hillegass (Essentials of Cardiopulmonary Physical Therapy)
154. Wexi10.6.2012 klo 21:33
Shilpa Davé (East Main Street: Asian American Popular Culture; yksi tekijä)
155. Maikki10.6.2012 klo 21:38
Escobar, Arturo (Encountering Development)
156. Wexi10.6.2012 klo 21:38
Raymond L. Lee, Jr. (The Rainbow Bridge; toinen tekijä)
157. Eki10.6.2012 klo 21:49
Jennifer Jahner (Medieval and Early Modern Devotional Objects in Global Perspective - Translations of the Sacred; toinen toim.)
158. Wexi10.6.2012 klo 22:17
Ruditis, Paul (Rainbow Party)
159. Maikki10.6.2012 klo 22:28
Layzer, Judith A. (The Environmental Case)
160. Wexi10.6.2012 klo 22:51
Heraty, Toeti (Rainbow: 18 Indonesian Women Poets)
161. Maikki10.6.2012 klo 22:57
Tremblay, Thom (Autodesk Inventor 2012 and Inventor LT 2012 Essentials)

(Kuis vais)
162. Wexi10.6.2012 klo 23:34
Mary Ann Esposito (Ciao Italia Family Classics)
163. Eki11.6.2012 klo 09:31
Taithe, Bertrand (Defeated Flesh - Welfare, Warfare and the Making of Modern France)
164. Wexi11.6.2012 klo 12:24
Denis Mack Smith (Modern Italy: A Political History)
165. Eki11.6.2012 klo 12:38
Howard Viney (Public-Private Partnerships - Policy and Experience; yksi toim.)
166. Wexi11.6.2012 klo 12:47
E. R. Yescombe (Public-Private Partnerships: Principles of Policy and Finance)
167. Eki11.6.2012 klo 12:49
Buse, Peter (Benjamin's Arcades - An Unguided Tour; toinen tek.)
168. Maikki11.6.2012 klo 13:01
Richard Heinberg (The Party's Over: Oil, War and the Fate of Industrial Societies)
169. Wexi11.6.2012 klo 13:15
Glasbergen, Pieter (Partnerships, Governance and Sustainable Development; yksi tekijöistä)
170. Eki11.6.2012 klo 13:16
Robertson, Elizabeth (Medieval and Early Modern Devotional Objects in Global Perspective - Translations of the Sacred; toinen toim.)
171. Maikki11.6.2012 klo 13:17
Tony Hope (Medical Ethics)
172. Eki11.6.2012 klo 13:18
Perry, Philippa (Couch Fiction - A Graphic Tale of Psychotherapy; toinen tek.)
173. Eki11.6.2012 klo 13:18
(Robertson olikin, haen korvaavan.)
174. Eki11.6.2012 klo 13:21
(Korvaava:

Rabil, Robert G. (Religion, National Identity, and Confessional Politics in Lebanon - The Challenge of Islamism)
175. Maikki11.6.2012 klo 13:22
Pile, John (A History of Interior Design)
176. Wexi11.6.2012 klo 13:48
Nigel Dubben (Partnerships in Urban Property Development; toinen tekijä)
177. Maikki11.6.2012 klo 13:58
Brent Braveman (Leading & Managing Occupational Therapy Services)

(Kuin vain)
178. Eki11.6.2012 klo 14:05
Alan Rawes (Reading, Writing and the Influence of Harold Bloom; toinen tek.)
179. Maikki11.6.2012 klo 14:24
Simon Critchley (The Faith of the Faithless)
180. Wexi11.6.2012 klo 15:11
Evanthia N. Patrikakou (School-Family Partnerships for Children's Success; yksi tekijöistä)
181. Maikki11.6.2012 klo 16:21
Omura, George (Mastering AutoCAD 2012 and AutoCAD LT 2012; toinen tekijä)
182. Wexi11.6.2012 klo 17:36
Geert Dewulf (Strategic Issues in Public-Private Partnerships; yksi tekijöistä)
183. Eki11.6.2012 klo 18:01
Forest, Maxime (The Europeanization of Gender Equality Policies - A Discursive-Sociological Approach; toinen toim.)
184. Wexi11.6.2012 klo 18:02
Mirjam Bult-Spiering (Strategic Issues in Public-Private Partnerships; yksi tekijöistä)
185. Eki11.6.2012 klo 18:04
Greg Fraser (Writing Poetry - Creative and Critical Approaches: toinen tek.)
186. Maikki11.6.2012 klo 19:01
Rudder, Catherine E. (Smoking and Politics; toinen tekijä)
187. Wexi11.6.2012 klo 19:18
Eisner, Michael D. (Working Together: Why Great Partnerships Succeed
188. Maikki11.6.2012 klo 19:30
Don Bokmiller (Mastering Autodesk Revit MEP 2011)
189. Wexi11.6.2012 klo 19:39
Roger P. Weissberg (School-Family Partnerships for Children's Success; yksi tekijöistä)
190. Maikki11.6.2012 klo 20:17
Grafton H. Hull, Jr. (Understanding Generalist Practice; toinen tekijä)
191. Wexi11.6.2012 klo 20:22
Redding, Sam (School-Family Partnerships for Children's Success; yksi tekijöistä)
192. Maikki11.6.2012 klo 20:25
Medan Mehta (Building Construction; 1/3)
193. Wexi11.6.2012 klo 20:37
Anneloes Blanken (Strategic Issues in Public-Private Partnerships; yksi tekijöistä)
194. Maikki11.6.2012 klo 20:41
Kirst-Ashman, Karen K. (Understanding Generalist Practice; toinen tekijä)
195. Wexi11.6.2012 klo 21:17
Knox, David (Understanding Social Problems; yksi tekijöistä)
196. RA11.6.2012 klo 21:19
Inga Blåfield-Aaltonen (Arkkitehdin pöydässä; 1/2)
197. Wexi11.6.2012 klo 21:23
Ellie Whitney (Understanding Nutrition; yksi tekijä)
198. Maikki11.6.2012 klo 22:08
Eleazar S. Fernandez (Realizing the America of Our Hearts; toinen toim.)
199. Wexi11.6.2012 klo 22:51
Eberhardt, Scott (Understanding Flight; toinen tekijä)
200. Maikki11.6.2012 klo 23:10
Onstott, Scott (AutoCAD 2012 and AutoCAD LT 2012 Essentials)
201. Wexi11.6.2012 klo 23:15
Slack, Trevor (Understanding Sport Organizations: The Application of Organization Theory; toinen tekijä)
202. RA11.6.2012 klo 23:18
Ruuti, Marja (Oikeaa ravintoa minulle)
203. +11.6.2012 klo 23:20
(jahas... jatko oliskin varmaan C tai K, kun tuo Wexin nimi käännetään oikeinpäin]
204. Wexi11.6.2012 klo 23:24
Trevor Slack (Understanding Sport Organizations: The Application of Organization Theory; toinen tekijä)
205. RA11.6.2012 klo 23:26
Colin Meloy (Sysimetsä; 1/2)
206. Maikki11.6.2012 klo 23:36
Yuen, Francis K. O. (Effective Grant Writing and Program Evaluation for Human Service Professionals; 1/3)
207. Wexi11.6.2012 klo 23:50
Kambara, Tatsu (China And the Global Energy Crisis; toinen tekijä)
208. Maikki12.6.2012 klo 00:01
Silverman, Gary S. (Environmental Law; toinen tekijä)


(Unia!)
209. Eki12.6.2012 klo 00:03
Shears, Jonathon (Reading, Writing and the Influence of Harold Bloom; toinen tek.)

(Jep!)
210. Wexi12.6.2012 klo 00:15
Norton, Jim (I Hate Your Guts)
211. Maikki12.6.2012 klo 12:14
Moore, Charles W. (Chambers for A Memory Palace; toinen tekijä)
212. Eki12.6.2012 klo 12:17
Walton, Mary (A Woman's Crusade - Alice Paul and the Battle for the Ballot)
213. Maikki12.6.2012 klo 12:27
Read, Phil (Mastering Autodesk Revit Architecture 2011; 1/3)
214. Eki12.6.2012 klo 12:30
Lombardo, Emanuela (The Europeanization of Gender Equality Policies - A Discursive-Sociological Approach; toinen toim.)
215. Maikki12.6.2012 klo 12:43
Lindblom, Charles E. (The Market System: What It Is, How It Works, and What to Make of It)
216. Eki12.6.2012 klo 12:47
Stashower, Daniel (Teller of Tales - The Life of Arthur Conan Doyle)
217. Maikki12.6.2012 klo 13:01
Lomand, Turner C. (Social Science Research)
218. Wexi12.6.2012 klo 13:28
Caroline Schacht (Understanding Social Problems; yksi tekijöistä)
219. Eki12.6.2012 klo 13:36
Heather Walton (Literature, Theology and Feminism)
220. Maikki12.6.2012 klo 13:48
Owen, John (The Retrospect; Or, Reflections on the State of Religion and Politics in France and Great Britain)
221. Maikki12.6.2012 klo 13:51
(Kuusi-seitsemän nimeä mahtuu, palaan myöhemmin.)
222. Eki12.6.2012 klo 15:12
Huston, James W. (Marine One)
223. Maikki12.6.2012 klo 16:22
William Earl Weeks (John Quincy Adams and American Global Empire)
224. Sairasta12.6.2012 klo 16:26
En voi muutakaan sanoa. Vuokilalla on ollut huono säkä, kun on ryssinyt elämänsä sanojen ristiin kirjoittamiseeen. Kirjailijat laittavat sanoja peräkkäin.
225. Eki12.6.2012 klo 16:29
Schmidt, John R. (The Unraveling - Pakistan in the Age of Jihad)
226. Maikki12.6.2012 klo 16:52
Ruiz, Aristides (My, Oh My--A Butterfly!: All About Butterflies; 1/3)
227. Eki12.6.2012 klo 17:29
Schmidt, Heidi Jon (The Rose Thieves)
228. Maikki12.6.2012 klo 17:29
(Olin taas liian optimistinen. Vaihdan säikeen.)
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *