KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS KOVIS 12.-13.5.2012

6838. IS kovis 12.-13.5.2012

ripop12.5.2012 klo 14:22
Olipas antoisa kakspuolikas tällä kertaa.Pitkiä sanoja valtavasti .Googlea ei tarvinnut käyttää,silti melkein mikään ei ollut itsestään selvää.Oikea alakulma oli sen verran paha,että melkein kolme tuntia vierähti rattoisasti.Kiitos vaan Ekille.
2. O12.5.2012 klo 21:29
Kiitos Ekille myös minulta.
Olen pitkin päivää täytellyt ja laittanut välillä pois.
Nyt olen saanut sen kokonaan täyteen, josta minulla oikein
mukava olo.
Ai niin, kyllä se oli täysi 10!
3. Jaska12.5.2012 klo 23:01
Yhdellä istumalla selvittiin takaliston puutumatta. Helpohko alku vasemmasta alakulmasta pikku hiljaa hidastuen oikealle, ylös keskelle, vasemmalle ylös, oikealle pääkuvaan saakka ja siitä alas. Viimeisenä täyttyi siis oikea alakulma melko pitkää hannanneitten 15-kirjaimisten johdosta. Tiukentamani 2½-skaalan ansiosta on minulla nyt ilo ja kunnia todeta pallotuksen kyseiselle tasolle harmoonisessa sopu(antiriita-)soinnukkuudessa asettuneen.

Imponoivaa 3x15-aukiota eskorteeraa joukko 10-13-kirjaimisia erinomaisia sanoja, yksi ilmeinen debytanttikin ristikkosanana. Kun lisäksi nelikirjaimisten määrä jää 22 prosenttiin, nousee sanapituuskeskiarvo jopa mahd. Pallosenkin viherryttävään päälle 6,5-lukemaan ristikon silti antamatta liian autiota ulkoasuvaikutelmaa.

Lavoniuksen taidokas kynänjälki täydentää vuoden toistaiseksi parhaan kakspuolosen annin vahvaksi älläksi. Kunpa laatija olisi sen yhden triviaalin vikan kirjaimen vaihtanut aakkosissa seuraavaksi, olisi O:kin ikikymppeineen ollut kerrankin oikeassa. Miinus perään on kuitenkin nyt aiheellinen.
4. O12.5.2012 klo 23:37
Jaska.
Näin ikikymppisenä annan kympin, koska olen aloittelija koviksissa.
Se, että saan kokonaan täytettyä ristikon niin silloin se on kympin
arvoinen. ;-)
5. Viljami13.5.2012 klo 07:49
Tämä ristikko on kyllä ammattimiehen työtä kaikin puolin. Arvostan laatimuksissa erityisesti pitkiä hyvätasoisia sanoja ja tässä ristikossa niitä on enemmän kuin lääkärit määrää.

Erinomaisia vihjeitä, joskin koiruuksia olisin toivonut enemmän.
Paras minusta vasemman alakulman kynäilyvihje ja hauskin keskustasta löytyvä KÄVELE KURASSA!

Sen verran sulavammin nämä kovikset nykyään taittuvat, että pakko on ollut minunkin tarkistaa noita omia aikarajojani. Pallotus on tässä ihan paikallaan nykyasteikollani.
6. pius13.5.2012 klo 08:08
Eipä tarvitse aikaa ottaa, tai no - ehkä allakalla. Tästäkin puuttuu oikea alaneljännes. Jotain kummaa on Musiikkia ja urheilua vastauksessa kun piilokirjainta ei löydy. Kohta kai mentävä linturetkelle, josko Kuukkeli kertoisi!
7. h13.5.2012 klo 09:03
Voiko iltasanomien ristikkoja täyttää netin kautta.
8. pius13.5.2012 klo 09:07
h, mikset käy ostamassa lehteä, pari euroa verrattuna 155 egen lätkälippuun ei kai ole mitään?
9. h13.5.2012 klo 09:10
Niin. Voisihan kokeilla.
10. pius13.5.2012 klo 09:15
No voi hyvät hyssykät kun olin tyhmä tuon mus ja urh kanssa!!!
11. EJlo13.5.2012 klo 11:35
Tosi hieno ratkottava. Ensi katsannolla pitkät sanat huomioiden, tuntui ettei tässä päästä alkuunkaan.
Onneksi suola- ja lehto- vinkki antoi mahdollisuuden varovaiseen aloitukseen, josta pieni laajennus illan mittaan. Aamu oli iltaa viisaampi ja niinpä tuli joka ruutuun kirjain parissa tunnissa. Hupaisa vinkki oli mm paikkaovet
Pökätä vinkin ratkaisu jäi viimeiseksi, koska siihen tuli aluksi väärä muoto. Musiikki-urheilun lopullinen hoksaus tapahtui vasta tunti ristikon valmistumisen jälkeen. Tässä auttoi ääneen pohtiminen.
Suurkiitos kaimalle tuumaustunneista !
12. pirjo13.5.2012 klo 12:02
Nopeammat ehtivät jo kaikki kehumiset käydä läpi, joten tässä voi vain todeta, että eivätpä turhaan kehu!

Tykkäsin kovasti ristikon monipuolisesta annista ja ihailin pitkien sanojen runsautta - mietin, että toistakymmentä vähintään 10-kirjaimista ja monta tosipitkää (ks. Jaskan tarkempi selvitys) vaatii laatijalta melkoista ammattitaitoa, mutta sen lisäksi myös vaivaa.

Vaatii paneutumista enemmän laatijalta kuin ratkojalta.
Mahdollisesti sanojen pituus suorastaan helpottaa ratkomista, kun muutamalla risteävällä voi äkätä pitkän sanan? No, joka tapauksessahan ristikon tekijältä vaaditaan moninkertaisesti enemmän taitoa kuin ratkojalta. Ajatelkaapa sitä! Tämäntasoisten ristikoiden laatimisesta ei selviä pelkällä rutiinilla.
13. Tuomas L.13.5.2012 klo 12:20
Minulla oli taas lukihäiriö: luulin pitkään sen yhden vihjeen olevan KÄVELE KUMARASSA! ja mietin kovasti, mikä sana voisi tarkoittaa "Kävele kumarassa!" ja olla samalla jonkin sanan perusmuoto.

Tuo SUOLA- LEHTO- oli muuten minulle yksi viimeisenä selvinneitä sanoja. Ymmärrän kyllä, että se voi olla helppo tuohon aihepiiriin enemmän perehtyneille.
14. lp13.5.2012 klo 12:57
KIITOKSET EKILLE! Tykkäsin kovasti.
15. pius13.5.2012 klo 13:14
Kehut eivät ole turhia! Oik alakulman alin sana tai joka laittamillani piiloillla siihen tuli, ihmetyttää! Täytyy vielä miettiä vaihtoehtoisia piilokirjaimia josko aukeaisi. Demoni on outo mutten ole googlettanut sitä mikä siihen tuli tai sitten seisoin väärinpäin on väärin, en tunne sellaista sanaa! Voi perään...kin on vähän kumma?
16. O13.5.2012 klo 13:53
Tuomas L.
Minullakin oli lukihäiriö sanassa SUKLAINEN, jonka luin sukulainen,
vaikka selkeästi oli kirjoitettu.
17. Tuomas L.13.5.2012 klo 17:45
Demoni ei ole varmaankaan kaikille tuttu, mutta löytyy Googlella helposti. SEISOIN VÄÄRINPÄIN -vihjeen ratkaisusana lienee pakkoraossa ristikkoon tullut; Ristisanakirja antaa kuitenkin ainakin yhden merkityksen, Googlella löytyy muitakin.
18. Jussi vain13.5.2012 klo 23:21
Muuten hyvä tistikko, mutta voisiko Hitlerin jättää jo pois, mielestäni Hitleriä ei nykypäivänä tarvitse tuoda esille, sen verran ko henkilö on maailmaan harmia aiheuttanut. Ei edes sarkasmilajissa tuo mitään lisäarvoa.

Miettikääpä arvoisat laatijat asiaa,- - ekikin, täysin tyhjänpäiväinen on ratkaisusanakin! Joissakin maissa on kiellettyä heilit ja muut kaatosanat. Jos Hiteristä pitää sanaristikkoon sanoja suoltaa, vaikeaa on sitä puoltaa.

Hitler on täysin out ja toivottavasti lopullisesti.
19. RA13.5.2012 klo 23:24
Jussi vain, oletko sanomassa, että Hitler ja kaikki häneen liittyvä olisi "julistettava" ristikoissa tabuksi?
20. Jussi vain13.5.2012 klo 23:55
Hei RA!

Ei tarvita tabuksi julistamista, mutta minkä takia pitäisi ehdoin tahdoin käyttää ristikossa ja otsikoissa maailman pahinta murhaajaa, jolloin nimi pysyy otsikoissa ja ristikoissa. Turha sitä on tuoda esille.

Sananvapaus on tietenkin hyvä, mutta kornit vivahteet eivät vain ole oikeudenmukaisia, kuten ei Hitlerkään ollut likimainkaan! Tämä on henkilökohtainen mielipiteeni!
21. Eki14.5.2012 klo 00:01
Minä mietin pitkään, mutten löytänyt tuohon sanaan lähimainkaan yhtä hyvää vaihtoehtoa, ihan totta!
22. Jaska14.5.2012 klo 00:14
Täysin holtittomasti saa AATUkin rellestää noin joka kolmannessa ristikossa. Millä kurin saisi laatijat kuriin. Ai niin Vuokilahan siellä viimeksi astuskelikin.
23. Kollo14.5.2012 klo 00:15
Jussi vain, oletko nyt ihan tosissasi? Miten pitkälle tässä itsesensuurissa voitaisiinkin mennä...
24. Hidas käsi14.5.2012 klo 19:15
Olipa mukava ristikko. En muista milloin viimeksi olisin saanut ratkottua valmiiksi lähetysajan puitteissa, lienenkö edistynyt.

Aloitin vasemmasta alakulmasta ja siihen myös lopetin. KYLÄN KOKOONTUMISEEN? ja MUSIIKKIA JA URHEILUA ratkesi viimeisenä.

Hauskimpia vihjeitä oli PAIKKAOVET ja KÄVELE KUMARASSA.

Nyt palaan edellisviikkoisen kolmemiikan pariin.
25. +14.5.2012 klo 19:20
Po. KÄVELE KURASSA (8)
26. Ludvik14.5.2012 klo 19:41
Kävele kurassa puutuu, vihjettä?
27. Wexi14.5.2012 klo 19:44
[Hitler, Stalin, Gandhi, Kennedy, Kekkonen ja moni muu henkilö kuuluuvat historiaan, niin hyvät kuin pahatkin.
Ei heitä pidä välttämättä repostella, mutta ei niitä pidä säikkyäkään.
En näe mitään pahaa, vaikka historian henkilöitä käytetäänkin ristikoissa, ei VARMASTI provosoi ketään.
Jopa Jeesus on todellinen historian henkilö (eri asia sitten on, mitä kukin on mieltä hänen jumalisuudestaan).]
28. Hidas käsi14.5.2012 klo 20:13
+, No, KÄVELE KURASSA tietty!
29. Iikka14.5.2012 klo 22:04
täällä ihmeissään, kun kovis on ollut ymmärrettävissä.
Edellämainitut KYLÄN KOKOONTUMISEEN? sekä MUSIIKKIA JA URHEILUA-vihjeet ovat kyllä yhä ratkaisematta.
Täytyy panna pää tyynyyn ja yrittää huomenna uudelleen...
30. Pähkinänsärkijä14.5.2012 klo 22:16
Huomasin aamulla, että poika oli hakenut minulle viikonvaihteen IS:n - ilman sunnuntailiitettä! Oli rähistävä kioskille, jossa luvattiin pelastaa saamastani kappaleesta puuttunut liite palautettavien myymättömien lehtien joukosta.

Ilo oli sitäkin suurempi avattuani Ekin Koviksen, joka taas osoittautui juuri oikeantasoiseksi pähkinäksi kaltaiselleni harrastelijasärkijälle.

Tuli tästäkin tapauksesta mieleen se luonnonvarojen tuhlaus, joka seuraa siitä, että päästäkseen näiden tehtäväsivujen kimppuun on ostettava (hintaan 2,52 €) paksu nippu täyttä (lue: tyhjää) hömppää, jonka lukemiseen ei monikaan vissiin viitsi käyttää vähäksi käyvää eliaikaansa. En näet oikein usko, että kovisten ystävät ovat kovin kiinnostuneita tämän lehden muusta annista.

Uutislehti sopisikin paremmin tasokkaiden ristikoiden alustaksi. Siis, saisiko Sanomasedät ja -tädit edes harkitsemaan näiden IS:n sunnuntailiitteiden kovisten ja ehkä piilosanatehtävienkin siirtämistä Hesariin sitten kun siitä tulee tabloidlehti? Korkeaan ikään ehtineen Lehdon ristikot alkavat näet toistaa itseään yhä tiheämmin.
31. RA14.5.2012 klo 22:31
[Minä ainaskin luen viikonvaihteen Ilta-Sanomat liitteineen kannesta kanteen. Vain jokunen mainos tms. 'toistoteksti' saattaa joskus harvoin jäädä väliin.

Ei Lehdon Aulis ole ehtinyt korkeaan ikään. Ei edes ns. eläkeikään.]
32. O14.5.2012 klo 22:49
Pähkinänsärkijä.
Tästä olen sinulle jo muutaman kerran maininnutkin, kun olet
harmistunut HS-ristikoiden helppoudesta, että osta lauantain
IS, täytä sieltä kovis-ristikko.
Otit sentään sen "onkeesi".
33. Jussi vain15.5.2012 klo 01:13
[http://areena-beta.yle.fi/ng/areena/tv/1381026], oheisena linkki yhteen ohjelmaan, joka ehkä valaisee enemmän ajatuksiani. Näitähän löytyy.

Maalaa linkki, kopioi CTRL+C, selaimesta uusi ikkuna ja osoiteriville CTRL+V ja enter.

Suoran linkin kirjoitus ei onnistunut.
34. Wexi15.5.2012 klo 02:30
[En oikein pysty fanittamaan ajatuksiasi.
(Avautuu myös maalaamalla linkki, ja oikeanpuoleisella hiirenpainalluksella valitset suoraan "avaa").]
35. HT15.5.2012 klo 11:38
Wexi: taidat käyttää Firefoxia, siinähän tuo vinkkisi toimii sellaisenaan. IE:ssä (ainakaan kasissa) hiiren oikea nappi ei tässä tiilanteessa tarjoa mahdollisuutta avaamiseen. Operassa sanotaan "mene _www.osoitteeseen", Chromessa "siirry osoitteeseen" ja perässä näkyy se maalattu osoite.
36. Wexi15.5.2012 klo 11:46
[Totta. En tiedä syytä, mutta jostain syystä IE takkuili vallan tavattomasti, ja päätin kokeilla Firefoxia. Tuntuu paljon kevyemmältä.]
37. Ludvik15.5.2012 klo 14:52
Valmis. Muutama sana jumitti alaosassa vasemmalla ja keskellä.
38. Eki15.5.2012 klo 20:13
Tämän ristikon laadinta lähti luonnollisesti vasemmasta laidasta. Otin alun mukaani Sanaseppojen risteilylle ja välillä hieman silmäilin sitä salaa. Marianna T. jopa yhdessä vaiheessa kysyi, mitä olen laatimassa ja luonnollisesti kerroin, että seuraavaa kovistani. Ei se laivalla edennyt, mutta maissa sitten loppu meni yllättävän mukavasti, etenkin pitkään keskiarvoonsa nähden. Laadinta oli pitkään jumissa alhaalla aika keskellä, se ei ihan loksahtanut kohdalleen, mutta viimein löytyi yksi ratkaiseva sana.

Vihjeet tein tosi varovasti, en revitellyt vaikeutta. Ilmeisesti kannatti, sillä muuten tehtävästä olisi tullut kakspuolpalloseksi liian vaikea. takana oli kuitenkin juuri arvostelua liiankin helpoista koviksista, joten otin pienen riskin.
39. Eki15.5.2012 klo 20:14
Öh, oikeasta laidasta.
40. pekka20.5.2012 klo 20:14
En ymmärrä raastuvan ja kurassakävelyn yhteyttä
41. RA20.5.2012 klo 20:21
RA-ASTU-PA
42. Jaska20.5.2012 klo 20:22
KÄVELE KURASSA -> RA-ASTU-PA
43. Pekka20.5.2012 klo 20:32
Kiiitos! Jo selkis.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *