KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS TOUKOKUU 2012

6807. HS toukokuu 2012

5.5.2012 klo 10:53
Startti.
2. io25.5.2012 klo 11:34
Täynnä on, mutta ilman googlea ei olisi täyttynyt ikinä.
3. Pähkinänsärkijä5.5.2012 klo 13:14
Eipä olisi, niin. Oli taas runsaasti nimiä. "Vaikeutta" saatiin taas suttuisilla värikuvavihjeillä. Ns. oikeaa vaikeutta näissä kk-liitteen ristikoissta saisi olla vähän enemmänkin, jotta saisi maiskutella pähkinöitä ennen niiden särkemistä. Muuten aika asiallinen.
4. työmies5.5.2012 klo 14:00
Pitkistä vaakasanoista huolimatta
ylävihreätkin täyttyi sujuvasti.
Suttuisia värivihjeitä ei ollut
täyttämässäni painoksessa.
5. O5.5.2012 klo 14:05
Lauantaita kaikille.
Suurennuslasin ja ristikkosanakirjan avulla sain täytettyä.
VENE oli ainoa joka piti googlata.
6. h5.5.2012 klo 14:08
Toukokuun hienoin.
7. Anneli5.5.2012 klo 14:37
Aika monta kohtaa piti tarkistaa googlella.Germaani mm.aivan uus tuttavuus!Samoin vene.Mukava,ei liian helppo ristikko.
8. Juho5.5.2012 klo 14:40
Mulle tuli vaan paatti siihen veneen kohtaan.
9. mummo5.5.2012 klo 14:58
Juho
Ristikossa on toinenkin vene!
10. tuffa Porist5.5.2012 klo 16:53
Toisaalta helppo, paljon Aulikselle tuttua, mutta toisaalta melko vaikeitakin paikkoja. Kukkaislauseet sujuvia!
11. anni5.5.2012 klo 17:06
No niin, täyttäminen lähti eteenpäin yhden puhelinsoiton jälkeen ja valmista tuli. Veneen googletin ja romaanin. Kiitos soittajalle! Niin ja kiitokset laatijalle. Jälleen hienosti tehty!
12. O5.5.2012 klo 17:16
tuffa Porist ja anni.
Minustakin tämä oli hyvin tehty. Sekoitus uutta ja jo tuttua. :).
13. Potter5.5.2012 klo 17:30
Aamulla etsin tätä ristikkoa digilehdestä, ja enpä löytänyt. Nyt iltapäivällä kun menin lukemaan muuten vaan hesaria sieltä, niin sitten se olikin ilmestynyt.
Vaikeutta ihan riittävästi ja pitkiä sanoja, mutta kovalla väännöllä ja googlen avulla osin selvisin jotenkuten kunnialla.
14. pelaaja5.5.2012 klo 17:40
Minulta on varmaan jokin lehtijuttu jäänyt lukematta, koska en tunnista vas. reunan tyttöstä (punasävyinen kuva Paatson yläpuolella). Jokin tunniste siinä kai on, koska ratkaisusana on noin 'tarkka'?

Tuo shampoopullon näköisestä kuvasta tuleva sana, joka risteää ylävihreitten kanssa pisti kyllä positiivisesti virnuilemaan. Miten tuollainen sana voikin tulla laatijalle mieleen.. Ainakaan arvoitus ei ratkennut kertakatsomisella.
15. O5.5.2012 klo 17:47
pelaaja.
Minä muuttaisin pullon värisävyn.
16. aloittelija5.5.2012 klo 18:55
Valmista on!
Ihan pitää itse kehua kun huomaa kehittyneensä. Tämä on ensimmäinen kerta kun olen saanut kokonaan täyteen heti ensimmäisenä päivänä.
17. O5.5.2012 klo 19:38
aloittelija.
Tiedän tunteen. Onneksi olkoon! :)
18. nurkassa hukassa6.5.2012 klo 10:09
Juna,istuja, pihdit...mistä alkaisin, pieni vihjaus paikallaan..
19. tuffa Porist6.5.2012 klo 10:12
nurkassa hukassa
Ei ole pihdit, on veitsi.
20. Puavo6.5.2012 klo 11:59
Vasenta alanurkkaa lukuunottamatta ratkesi eilen mukavasti. Pitkät sanat ovat hauskoja. Josko kohta tulisi oivallus viimeisiinkin tyhjiin ruutuihin.
21. h6.5.2012 klo 13:42
Kuinka iso liite tämä oli..
22. putko6.5.2012 klo 18:35
Samasta vasemmasta alanurkasta se mättää.

Tuffa
ei kai se veitsi ole ratkaisu, vaan ne pötköt? Mutta ei se silti aukea

Palaan asiaa keskemmällä viikkoa

Tummat "lauseet" hyviä
23. tuike7.5.2012 klo 08:17
Putko

Älä mieti veistä vaan niitä keltaisia pötköjä.
24. Kati7.5.2012 klo 14:45
Mistähän löytäisin Paavin lähettilään, ei puutu kuin piilokirjai?
25. Potter7.5.2012 klo 15:16
Kati, kokeilepa Ratkojat-sivustolta
26. h7.5.2012 klo 15:19
Ratkojat.net on hyvä apu jokaiselle ratkojalle. Mutta minäkin voin auttaa Kati. Monta kirjainta Paavin lähettiläs-vihjeessä on. Oletko jo saanut joitakin kirjaimia vastaus-sanaan.
27. sonnowa7.5.2012 klo 15:22
Tumma kaunotar ei ratkea. Olisko kellään vinkkiä?
Onkohan tämän yllä oleva "kulouksi" ok... samoin kuvan "vesinasu" ja MIES JA NAINEN - nainen epävarmoja. Muuten meni jo vähän helpommin kuin aiemmat. Nimiä joutui kuitenkin kuuklettamaan, kuten lähes aina.
28. h7.5.2012 klo 15:26
Niin. Minulta voi ehkä tulla vähän apua tähän.
29. tuffa Porist7.5.2012 klo 16:40
sonnowa
Ekat OK, naisesta en tiedä, mun mielestä vanhanaikainen nimi.
30. sonnowa7.5.2012 klo 16:44
tuffa

kiitti - mites se tumma kaunotar: liekö kyse mistä maasta mahtaa olla

h

?
31. h7.5.2012 klo 16:47
Mitä. Voin auttaa, jos vain haluat. Kerro kirjaimet, jotka olet jo saanut vastaus-sanaan.
32. sonnowa7.5.2012 klo 17:31
h
NAINEN: taisi jo ratketa, suomalainen muunnos Ed--- nimestä?

Tumma kaunotar: "räkä"-ai. Onkohan vastaukseni USEIN VALAISTUJA-vihjeelle "auttajatapulit" sittenkään oikein?
33. h7.5.2012 klo 17:49
Voi olla väärin. Luulen niin.
34. sonnowa7.5.2012 klo 17:53
h

mistä vois alkaa etsiä ko kaunotarta? malli, näyttelijätär tai esim. kotimaan manner?
35. sonnowa7.5.2012 klo 17:57
h

katselin aiempia viestejäsi. eikö itselläsi ole yleensä edessäsi ristikkoa kun annat vinkkejä??
36. h7.5.2012 klo 18:00
Edessäni on aina sama ristikko, josta puhun. Juuri nytkin se on minun vieressäni pöydällä.
37. sonnowa7.5.2012 klo 18:16
h
tuffa

pahoittelen. olin itse sanasokea. ainakin nasihenkilö Etelä-Amerikasta sopi kun katsoin tarkemmin. kiitos kaikille vinkeistä!
38. h7.5.2012 klo 18:42
Kiitos itsellesi.
39. Tuula7.5.2012 klo 20:14
Muuten ristikko täyttyi, mutta Sandbergin nimisiä tuotti vaikeuksia. Tarttisin jotakin vihjettä siihen.
40. jykä7.5.2012 klo 22:35
vasen alakulma mättää. Punertavat pikkupallerot eivät avaudu millään
41. Tuula7.5.2012 klo 22:45
Läpi meneviä reikiä. Hyviä tuuletuksen kannalta.
42. tuffa Porist8.5.2012 klo 05:03
Harvinainen etunimi, muuan suomalainen taidemaalari ristittiin A:ksi ...
43. Kati8.5.2012 klo 11:34
Paavin lähettiläs löytyi vasta, kun olin muuttanut liuotin sanan. Kiitos kuitenkin auttajille!
44. jykä8.5.2012 klo 11:42
Kiitti, Tuula

Sandberg oli pakko Googlata
45. ep11.5.2012 klo 11:28
Onkohan kukaan enää kuulolla. Vasen alakulma auki
tuo junan näköisellä on ollut niin monta merkitystä aiemmin
nyt en saa ainuttakaan???
46. Juho11.5.2012 klo 11:46
ep, kyllähän siinä vaunujen ja veturin välillä tietty kytkös on, eiköhän se siitä.
47. ep11.5.2012 klo 15:20
Juho kiitos -olet oljenkorteni
48. Taata16.5.2012 klo 14:49
Aulis on selätetty.
49. erja18.5.2012 klo 10:22
hidas hämäläinen ei vieläkään saa vasenta alakulmaa kuntoon, apua! tosin muutakin on vielä auki, mm. romaani.
50. Juho18.5.2012 klo 11:06
erja, romaani on Lauttamuksen sotakirja yli 30 vuoden takaa. Voi voi
sitä vasenta alakulmaa, kyllä se siitä auennee.
51. EJlo18.5.2012 klo 20:28
erja

Koska tämän kk-liitteen vastausten lähettäminen on jo umpeutunu, niin annan sinulle yhden sanan sinne vasempaan alanurkkaan. Ne ruskeat reiät siinä 2. alimmassa kuvassa ovat ilmeisesti jonkin pesusienen ILMARAOT.
Toivottavasti tämä auttaa niihin pystysanoihin.
52. erja20.5.2012 klo 09:42
hiphei, kiitos avusta. en ikinä lähetä ristikoita mihinkään, omaksi iloksi näitä teen.
53. ei llty teemaan20.5.2012 klo 15:40
Oi! Ihana näyttelijä
tämä Catherine Zeta-Jones
54. siirto2.6.2012 klo 13:57
Lähettäjä: STN 2.6.2012 klo 13:03

Vielä toukokuun ristikon sanasta "palo-ovi". Onko se sallittu ? Mistä ratkaisun väliviiva tuli ? Oliko kuvassa joku jippo, mikä olisi pitänyt ymmärtää ? Vai onko vain hyväksyttävä, että niin sen täytyy olla suhteessa vaakariveihin ?
55. O2.6.2012 klo 15:46
STN.
Minulla on kopio ristikosta, mutta missä kohtaa tuo mainitsemasi
"palo-ovi" on?
56. Aksu2.6.2012 klo 15:53
PALO-OVI: vasemmassa reunassa, pystyyn.
57. O2.6.2012 klo 16:12
Aksu.
Kiitos jo löytyi ylävasemmalta.

STN.
PALOOVI on minulla ilman väliviivaa, koska sille ei ole ruutua.
En tiedä siitä sallivuudesta.
58. STN2.6.2012 klo 16:37
Paloovi, juu, mutta kun muistan lukeneeni ristikkojen kirjoittamattomista säännöistä, ettei mm. väliviivallisia ja kolmikirjaimisia sanoja saa olla.
59. pelaaja2.6.2012 klo 17:07
Paloovi - minä taas muistan 'kirjoitetuista' säännöistä lukeneeni, että sitä viivaa ristikoissa ei tarvitse käyttää. Jotkut käyttävät ja Auliskin on käyttänyt lauseissa. Lauseissa hän on käyttänyt myös pilkkua mutta ei joka kerta.
60. pelaaja2.6.2012 klo 17:21
STN,
otetaan näytille säie "1550. Ristikkosäännöt, joista ollaan samaa mieltä". Sitä äsken tarkoitin.
61. STN2.6.2012 klo 17:21
Pelaajan muistama kanta selittäisi asian sikälikin, ettei siihen kukaan enemmälti puuttunut. Loppu minun puolestani.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *