KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 2691

6804. HS 2691

4.5.2012 klo 07:59
Tästä liikkeelle.
2. Kaarina4.5.2012 klo 08:33
Huomenta. Hesarin ristikkosivu oli tänään viallinen - ainakin minulle saapuneessa kappaleessa. Onko muilla?
Ristikon ja koko sivun vasemmasta laidasta on leikkauttu kaistale pois ja siinä samalla hävisivät vihjeet.
Aamu on pilalla, vaikka aurinko paistaakin. Taidan lähteä lenkille.
3. Ei leikkaa4.5.2012 klo 09:00
Minulla oli ihan ehjä sivu. Ristikon vasen reuna tuntuu ylivoimaiselta - taas kerran.
4. Auroran pappa4.5.2012 klo 09:01
Kaarina

Ne harjoittelee siellä toimituksessa sitä "tabloidi"kokoa!?
5. Kaarina4.5.2012 klo 09:05
Auroran pappa
Sitä epäilinkin, että tänne itärajan provinssiin lähettävät tabloidit kokeiltavaksi.
6. Hessu Ho(o)po4.5.2012 klo 09:09
Kai sen lehden voi käydä vaihtamassa, jos siellä on Hesarin konttoori.
7. Ukuli4.5.2012 klo 09:19
Eipä selvinnyt ilman Goglea. Hauskin vihje mielestäni oli
'Kukkonen kanojen perässä' Aika paljon sellaisia sanoja, joihin ei ennen ole tullut törmättyä. Mutta ihan jees.
8. Kaarina4.5.2012 klo 09:21
Voi Hessu Hoopo, ei täällä HS-konttoria ole, vaikka kaupungissa asutaankin - keskellä ja järven rannalla. Mutta käännyn tuttujen puoleen....
9. Potter4.5.2012 klo 10:17
ihan aluksi tuntui lähtevän huonosti käyntiin, mutta kun alkuun pääsi, niin siitähän se meni flunssaisenakin. Harmaatkin kunnon sanapareja.
10. O4.5.2012 klo 11:55
Aurinkoista perjantaita!
Minun ristikossani painojälki kohdallaan. Ihan tasokas ristikko
osaavalta laatijalta.
11. -4.5.2012 klo 11:59
Miksi harjoitellaan tilaajien tai irtonumero-ostajien kustannuksilla. tää lehti on ihan sutta ja sekundaa. Ei pelkkä ristikko!
harjoittelisivat ihan keskenään.
12. Viljami4.5.2012 klo 12:23
Muutamassa harmaita risteävässä vihjeessä oli pakko turvautua Googlen apuun, kun ei muuten ratkennut. Minusta muutenkin tavallista visaisempi HS-ristikko tällä kertaa.
13. Maria4.5.2012 klo 13:01
Ihan passeli! Täällä jo mainittiinkin yksi vekkuli vihje,toinen sellainen on tuo OLET VAINAA JOEL.
14. Potter4.5.2012 klo 13:09
Noista vekkuleista yksi myös "minä tuskin kyydittäjä Jussi".
15. Hessu Ho(o)po4.5.2012 klo 13:37
Sopivan vähän/paljon työtä pienille harmaille aivosoluille, jotka yleensäkin tyytyvät siihen, mitä perjantaisin saavat. Mukavasti ilahtuivat Joelista med mera, mutta lisäriesaa tuotti nähdä eläin ihmiseksi ja VALUA nyt on eri asia kuin VALOA. Vaikeutta tuli siis ihan omasta huolimattomuudesta tai jostain.

Vielä riittää nakerreltavaa alimpien harmaitten kolmella eka rivillä. Tuijotus yleensä tuottaa tuloksia, joten tuijottelen sitten taas jossain vaiheessa.
16. hp4.5.2012 klo 13:45
Vasempaan reunaan ääntelevän miekkosen kohdalle tuli omituinen sana, liekö murretta? Muutamassa kohdassa täytyi käyttää googlea apuna, mutta muuten täyttyi tällä kertaa melko mukavasti.

Aurinkoista viikonloppua kaikille!
17. tuffa Porist4.5.2012 klo 14:01
Kun oli apuna google, myös kuvag., Nykänen, Sivistyssanakirja ja Ratkojat niin valmista tuli!
18. Juho4.5.2012 klo 15:41
Voisikohan joku selvänäkijä selittää mistä oik. yläkulman pystysana 2. oikealta saa sen konjunktion loppuunsa, siis Peitsalon etunimeen, sinnehän se vain tulee.
19. sonnowa4.5.2012 klo 16:50
Hyvä kysymys, Juho. Ihmettelin samaa.

Voisko joku vihjata, missä päin maailmaa keskustan kartta on -se, jonka vieressä on ilmeisesti evä?
20. Juho4.5.2012 klo 17:14
sonnowa, katsopa Etelä-Kiinan mereltä.
21. sonnowa4.5.2012 klo 17:28
Vielä Juhon aihetta sivuten: sain PERHONEN ratkaisuksi naarassarastuksen - liekö väärin? Mikäli ok, en oikein ymmärrä laatijan ajatusmaailmaa.

Pari ruutua alempana oleva hahmo päästää jotain suustaan, mutten löydä suomen kielistä sopivaa sanaa. IHMETTELYÄ voi kai sitten olla harvinaisempi hönkäisy?
22. tuffa Porist4.5.2012 klo 17:32
sonnowa
Kyllä Sun perhoses on OK, mieti vähän, niin hoksit!
23. sonnowa4.5.2012 klo 18:15
tuffa

Ok. Kiitti - ei se silti aukee. Mihin R-kirjain viittaa: Rouvaan? Vai onko kyse laatijan joskus käyttämästä esim. hedelmiä => ananaskasa. Eikös ainakin tässä tapauksessa perhonen ole pääheimo?

Sama kuin Juhon ihmettelemä Peitsalo. "Viikatemies" (?) mutten ymmärrä logiikkaa. Varmaan omat mutterit vähän oudot, koska aiemmin ratkoin piilosanoja niin, että usein oivalsin ratkaisun selityksen vasta keksittyäni sanan.

Etelä- Kiinan merta tässä on tutkailtu varmaan 30 min, muttei sekään natsaa. Pitää varmaan katsoa uusin silmin huomenna. :(
24. nykkis4.5.2012 klo 18:35
Kyllä PEITSALO vihje on ihan ok, kun sen lukee ajatuksella peräkkäin.
25. Juho4.5.2012 klo 18:39
sonnowa, mieti sitä perhosta partitiivissa ja lisää siihen se nuolen osoittama konsonantti, ei taida olla vatauksesta kaukana.
26. tuse4.5.2012 klo 18:59
Nyt jo kysellään, joten kysyn, tuleeko kuntavaakunoiden alla olevaan OY:hyn firman nimi?
27. Pähkinänsärkijä4.5.2012 klo 19:04
Sen vasemmalla suustaan viivoja päästelevän äijän ratkaisusana edustaakin mielestäni tämän ristikon ainoaa hölmöyttä (= nykäsmi) - piilokirjaimen kanssa vielä, joten olipa minunkin mielestäni varsin kelvollinen pähkinä purtavaksi tällä kertaa.
28. sonnowa4.5.2012 klo 19:14
Juho
Jep, vastaus oli jo, nyt sain selityksen: nuoli ilmaisee siis tässä esim. katsetta. Tälläkään logiikalla ei toistaiseksi avaudu selitys Peitsalon kahdelle viimeiselle kirjaimelle - mites itselles?

nykkis
Hitaasti sytyttää täällä päässä, ehkä vielä joskus...
29. tuffa Porist4.5.2012 klo 19:26
Katsokaa tarkasti Peitsalon o:ta!
30. saara4.5.2012 klo 19:35

1. Porkkanasta tuli erikoinen "keittiösana", häh?
2. Kyydittävä Jussi on tuskin oikein mulla, en ymmärrä.
3. Ihmettelyyn sain aika erikoisen siihenkin?
31. sonnowa4.5.2012 klo 19:56
siis o- ts jatkuu? Tää alkaa olla jo noloa, hyvä, etten t+=>peitsalo itseäni kun joskus vihdoin tajuan.

muuten jo lähes valmis, tahdasmaisia ei vain aukea, mikäli oikea alaharmaa on "otosaihe".

ja sit, tietty, kyydittäjäjussi ja se Kiinanmeri...
32. Pähkinänsärkijä4.5.2012 klo 20:22
"sonnowa", unohda se o, ja anna mennä niin kuin risteävät sanat määrittävät; 'TAHDASMAISET' aukeavat vaikka pikkulapsen tassuista; miksi kyydityksiä aikanaan kutsuttiin (kyydittäjien sukunimen mukaan)?; tuolla merellä sijaitsee saari, joka pääsi isoihin otsikoihin II maailmansodan melskeessä.
33. pelaaja4.5.2012 klo 20:34
Lisätään sympaattisiin vihjeisiin vielä vas. reunan kenkä.

Katselin minäkin sit tarkemmin sitä Peitsalon o-kirjainta. Minusta se on kyllä ihan tavallinen kaunokirjoituskirjain. Onhan nuolen osoittaman lisäksi myös se tietysti yksi nimen kirjaimista..jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Enemmän ihmettelisin alaharmaan vas. puolella olevan hevosmiehen ratkaisua.
34. Pähkinänsärkijä4.5.2012 klo 21:01
Juuri niin, "pelaaja", ei siitä 'Peitsalo'-vihjeestä järin hääppöistä ratkaisua syntynyt - o:sta viis, mutta kelvollinen kumminkin.

Samaa mieltä olen hevosmiehestäkin: on näämmä palvellut vain itseään ratkaisusanan vähän yleisemmän kattavuuden sijaan.

[Sitten takaisin AVA-kanavan kuviin, joista köyhäkin saa vielä vilauksen lätkän MM-kisoista ...]
35. L-a4.5.2012 klo 22:10
Olipa hauska!
Viimeiseksi jäi EI MUNI ENÄÄ. Vaivoin pääsin irti runollisesta "varmastani". Lieneekö tullut uutisten surullisista maisemakuvista tuolta Talvivaaran suunnalta. Mutta jos heittäytyy savolaeseks, niin irti ei tarvi peästäkään!
36. sonnowa4.5.2012 klo 22:14
Valmis, mutta...kyydittäjän vihje oli mielestäni vieläkin kryptisempi kuin Peitsalo. Mikäli ratkaisuni on oikein, esim. lohen valmistustapa o=u olisi ollut paljon selkeämpi.

SKS-vihjeeseen muodostui perinnesoitin (?) Ttämä ja edellä oleva ainoat epävarmat. Vinkkinä: Ratkojat Ristikkoyhteisö ei tunnistanut TAHDASMAISIA-vihjeen kantasanaa. Nykänen on lähes aina hyvä, vaikka omassa hyllyssäni oleva painos on 1960-luvulta!
37. Pähkinänsärkijä4.5.2012 klo 22:46
"sonnowa", kyydittäjäveljesten nimi on osa maamme mustinta historiaa; eikö olekin hienoa, etteivät kaikki ratkaisut löydy Ratkojat-sivulta, vaan jättävät mahdollisuuden omakohtaiseenkin oivallukseen? Mitä tuohon Nykäseen tulee, lienee samantekevää miltä vuosikymmeneltä opuksen painos on - homekorvaprofessoriemme kertaalleen keräämä epäsanasto taitaa olla ainutkertainen ...
38. O4.5.2012 klo 23:28
Pähkinänsärkijä
"Homekorvaprofessoriemme" oli sinulta ihka uusi "Nykäsen"
haukkumasana. Mielenkiintoista.
39. putko4.5.2012 klo 23:54
Samaa miltä muiden kanssa Joelista ja Kukkosesta, Alismeja. Harmaiden ympäristö vähintään hepreaa. Mutta palaillaan
40. sonnowa5.5.2012 klo 00:09
Pähkinänsärkijä

Toki on hienoa, ettei kaikki tule valmiiksi lautasella tarjoiltuna. Siksi nimenomaan ainakin itse tykkään ristareista. Mutta, jos en tiedä jotain tai pysty päättelemään sanaa muiden, ristisanojen perusteella, käytän mieluiten mahdollisimman luotettavaa ja tehokasta lähdettä.

"Epäsanasto" on - ikävä kyllä - katoavaa kielemme rikkautta. Se kertoo usein paljon siitä, mistä kielellinen ajattelumme juontuu ja omaa siinä mielessä itseisarvoa. Esimerkkinä, suomalainen ymmärtää - kiertää ympäri, saartaa jne. Britti seisoo asian alla eli understands."Homekorvat" kunniaan!
41. O5.5.2012 klo 00:30
sonnowa.
Olen samaa mieltä kielellisestä rikkaudestamme.
42. Pipsa5.5.2012 klo 01:12
Hyvä ristikko ilman kökköjä.

Minusta se Peitsalo juttu on niin, että nuolen ilmoittama konsonantti on myös mukana Peitsalon etunimen ratkaisussa, eli viimeiset ratkaisun kirjaimet ovat synonyymi sanalle myös.
43. Hessu Ho(o)po5.5.2012 klo 03:53
Vaakunoista lähtivät ratkeamaan yläalaharmaat. Mutta olipa erikoinen Oy.
44. putko5.5.2012 klo 07:13
Ihan OK

Mutta kun on pitkänristikkouran aikana oppinut thorin kaverit nimeltä ja sitten se ei sovikaan, niin yöhän siinä menee! Jätetään nyt tarkka paikka vielä kertomatta
45. h5.5.2012 klo 08:57
Ostin tänään Hesarin Helsingistä. Ja tietenkin eilisen lehden, jossa oli mainio ristikko Aulis Lehdolta. En ole saanut vielä koko ristikkoa täytettyä, koska tässä on ollut MM-kotikisat-kiireitä Helsingissä.
46. 5.5.2012 klo 09:01
h
kiitos ilmoituksesta
47. h5.5.2012 klo 09:13
Ole hyvä vaan anonyymi.
48. aawee5.5.2012 klo 09:25
Hessun tavoin vaakunat ja Oy tuottivat minulle eilen illalla viimeiseksi eniten päänvaivaa, kummasin sitä kohtaa monta kertaa. Hankalampi oli tämä ristikko kuin edelliset, aika ylhäällä aika vasemmalla vihjeen VALUA luin sanaksi VALOA ja sen älyäminen kesti tosi pitkään, niin oli näemmä Hessullekin käynyt. Tosi mukavia nuo muutamat jo aiemmin mainitut vihjeet.
49. hermanni5.5.2012 klo 10:46
ex-ketju.. ja vasemmalla yläreunassa lasin alla joku ihme kuva löytyykö vihjettä
50. Juho5.5.2012 klo 10:51
hermanni, vanhoja huoltoasemia, oli gulffit ja unionit, essot, seot ym., jos vaikka joku vielä puuttuisi.
51. hermanni5.5.2012 klo 10:53
thanks juho
52. Heppu5.5.2012 klo 10:57
Näiden aikojen mukava perusaulis. Hauskuudet on yllä jo kehuttu Joelista Kukkoseen. Plussaa siitä, että kuukkelille vain pari tarkistustarvetta. Peitsaloa en pohtinut, kun ratkaisu tuli itsestäänselvästi. Kökkökummajainen taitaa kuitenkin vähän olla.
53. ukki5.5.2012 klo 11:12
Kyllä oli vähän kumin käryä ilmassa, kun noita harmaita, varsinkin alaosassa ratkoin. Mutta tulihan ne sieltä. Kuukkelia ei tarvittu. Tuo suutaan aukova äijä vasemmassa laidassa on vähän kummajainen. Ei kuulu arkikieleen ainakaan täällä etelässä. Valmista on.

Hyvää viikonloppua!
54. Pietu5.5.2012 klo 11:48
Yläharmaat tuottaa kovin probleemia. Löytyykö pikku vinkkiä vaikkapa toimittajaan tai sen alapuolella olevaan vesilintuun?
55. Potter5.5.2012 klo 12:15
Pietu
Tunnettu kirjeenvaihtaja Ylellä, ja se lintu ei ole vesilintu.
56. Sepe5.5.2012 klo 12:44
On muuten vesilintu ja kevätkomea onkin.
57. Juho5.5.2012 klo 12:59
Sepe, onhan se peipposlintukin kevätkomea, mutta ei varmaan kysyttykään sitä äärivasemman laidan allin lasta.
58. Pähkinänssärkijä5.5.2012 klo 13:43
"sonnowe" (ja alati valpas nollamme), kielen rikkaus on yksi asia - ns. hyväksyttyjen sanojen silkka lukumäärä toinen.

Ilmaisuvoimaa mielestäni enemmänkin rämettävät sellaiset sanat ja ilmaisut, jotka on joko johdettu, jatkettu, lyhennelty tai muotoiltu miten sattuu, tai sitten ovat kerääjien väärin kuulemia (siitä tuo homekorvaluonnehdinta).

Ko. teoksen sanat ja ilmaisut ovat varmasti 99-prosenttisesti aivan oikeita - ja elävääkin kieltä - mutta Auliksemme näyttää aina löytävän ristikkoihinsa samasta laarista juuri näitä epäsanoja.

Älkää nyt kumminkaan taas riehaantuko pikku purnauksistani ja kärjistyksestäni. Puhukaamme ja kirjoittakaamme sellaista suomea, jonka itse tunnemme rikkaaksi ja elinvoimaiseksi. Jatkakaamme Alzheimerin taudin torjuntaa hienolla ja hyödyllisellä ratkontaharrastuksellamme.
59. L-a5.5.2012 klo 14:14
Valpas kielipoliisi Pähkinänsärkijä,
Yleensä ei parane provosoitua, kun provosoidaan, mutta "homekorvaluonnehdinta" saattaisi kuvata hyvinkin itsesi vanhakantaista kielenkutsimisintoa. Tulee mieleen eräs August A. ja Aleksis K.
Onneksi saamme iloita ristikoissa monipuolisesta, luovasta ja leikkivästä kielenkäytöstä. Kenen luulet kaipaavan "hyväksyttyjen", "oikeiden", "kieltä rämettävien" ja "epäsanojen" kielioppiasi?
60. Sepe5.5.2012 klo 14:34
Juho
Sorry, tarkoitin toista lintua. Lintumaailman komistuksia on se tämäkin toimittajan alla oleva.
61. satu5.5.2012 klo 16:20
oikealla alhaalla.. kantoon..löytyykö vihjettä vihjettä
62. Juho5.5.2012 klo 16:25
satu, laphalaiset teki hirrestä pieniä taloja
63. satu5.5.2012 klo 16:28
juho en vaan ymmärä/ymmärtänyt miten se kantoon liittyy
64. Juho5.5.2012 klo 16:30
satu, ks. Savukosken kuntavaakunaa.
65. satu5.5.2012 klo 16:35
juho ok ristikko täynnä.. kiitos
66. Markka5.5.2012 klo 16:36
Eikö kukaan sano, että helppo? Minusta pitkästä aikaa tosi iisi, varsinkin oikea puolikas, vasen vei vähän enemmän aikaa. Hankaluudet olivat harmaiden ympäristössä. Mutta normaalia vähemmän korjausteippiä.Toki muutamassa nimessä avusti iso-G.
67. O5.5.2012 klo 17:13
Pähkinänsärkijä.
"ja alati valpas nollamme".
Mikäli tarkoitit minua, niin mikä ihme on, ettei sinulle mene
jakeluun, että iso O on eri, kuin nolla (0)?
68. O5.5.2012 klo 18:06
Markka.
Minusta Aulis Lehdon ristikot eivät kuulu ns helppoihin.
69. Mooses5.5.2012 klo 18:36
Hermanni kyseli lasin /lampun alapuolella olevaa kuvaa vasemmassa laidassa. Ei ole sitä vielä minullakaan.Onko se joku kartta?
Samoin sen alapuolella suutaan aukova ukko . Mitä se yrittää selittää?
70. Mooses5.5.2012 klo 19:39

Lampun alapuolella oleva vihje selvisikin.
Ukon tekeminen vieläkin epäselvä.
71. O5.5.2012 klo 19:42
Mooses.
Se onkin aika harvinainen sana. Löytyy kyllä Nykäsestä.
72. Masa I5.5.2012 klo 19:50
Morjens !
Harmaissa oli vääntämistä. Nyt ok, vaan yks piilo jäi vas.äijä joka aukoo suuta. [tuli käytyä to-pe pelaamas slottsbana ja kungsbana]
73. O5.5.2012 klo 19:57
Masa I
Morjens !
[Täällä oli kapteenikierros (lippukilpailu)]
74. Mooses5.5.2012 klo 20:07
Selevispähän tuo ukon selityskiin, kun oekeen aattali savolaesittaen. Näkkyy oleva nykäsessäkkii.
75. apua5.5.2012 klo 20:51
Markka 5.5.2012 klo 16:36;

Eipä ole ollenkaan helppo! Ensimmäiset alemmat harmaat panttaavat minulla tosi pahasti, saisinpa edes selväksi mikä on tuo VEGAN LEVY ?
76. 5.5.2012 klo 21:01
apua: katso Wikipediasta.
77. apua5.5.2012 klo 21:02
kyllä yritinkin jo katsoa, mutta en oikein saanut silmääni - sekavia olivat tekstit.
78. Ludvik5.5.2012 klo 21:22
apua
ootko katsonut ratkojat.fi
79. apua5.5.2012 klo 21:28
kiitos vihjeistä kaikille, erityisesti nimimerkille " " . Alkoi löytyä, kun sain päätettyä, että vihje ilmeisesti tarkoittaa Suzanne Vegaa.
80. Hemppa5.5.2012 klo 22:50
Muistan takavuosilta vihjeen, jota pidän vieläkin kaikkienaikojen parhaana Aulismina. Vihjeenä oli pelkästään pieni k-kirjain ja vastaukseksi tuli keilaaja. Meni varmaan viikko, ennenkuin tajusin vastauksen "jipon". Luulen, että Peitsalo-vihjeessä on käytetty tätä samaa kikkaa.
81. besser/wisser5.5.2012 klo 22:57
Hieno vihje. Mutta ei aulismi.
82. O5.5.2012 klo 23:57
besser/wisser.
Mikä on aulismi?
83. Viljami6.5.2012 klo 08:03
Hyvä kysymys O:lta. Minullekaan ei ole koskaan selvinnyt, mitä aulismilla tarkoitetaan. Skytismin luulisin tietäväni.
84. Viljami6.5.2012 klo 08:03
Hyvä kysymys O:lta. Minullekaan ei ole koskaan selvinnyt, mitä aulismilla tarkoitetaan. Skytismin luulisin tietäväni.
85. Viljami6.5.2012 klo 08:03
Hyvä kysymys O:lta. Minullekaan ei ole koskaan selvinnyt, mitä aulismilla tarkoitetaan. Skytismin luulisin tietäväni.
86. Viljami6.5.2012 klo 08:05
Ohoh, tuli varmuuden vuoksi kaksikertaa.
87. Viljami6.5.2012 klo 08:08
Tätä se teettää, kun tuli lintsattua matikantunnilta, siis kolme kertaa.
88. RA6.5.2012 klo 08:54
[Mikä on AULISMI? Minäkin haluaisin tietää.

Yksittäisiä nerokkaita Auliksen vihjeitä on jäänyt mieleen paljonkin, mutta ne ovat keskenään vähän erityyppisiä ja eri tavalla rakennettuja. Aulismi jo sanana (kuten skytismi) tarkoittaa jotakin ihan omaa tapaa rakentaa vihje.

Aulis käyttää paljon erilaisia kikkailuja, käännöksiä ja väännöksiä. Näiden kirjo on loputon. Mutta niin käyttävät muutkin vaikeiden ristikoiden laatijat. En pysty sanomaan, mikä näistä kikkailuista olisi ihan erityisesti aulismi. Aloittiko Aulis näistä jonkun? Eki ehkä muistaisi ja tietäisi...?

Jotkut vääräleuat sanovat, että aulismi on epäselvä vihjekuva. Toiset vääräleuat sanovat, että aulismia ovat ei kenenkään tietämät erisnimet (henkilöiden nimet, paikannimet, firmanimet, tuotenimet). Kolmannet vääräleuat sanovat, että aulismia ovat yliyleiset vihjeet tyyliin NIMI... NIMI... NIMI... Nämä ovat kielteisiä määrittelyjä.

Mutta myönteinen aulismi? Mitä se on? Kuka muistaa ja tunnistaa? Eki? Antti? Juha? O? besser/wisser?]
89. pelaaja6.5.2012 klo 09:18
[Niin juuri. Mitä se myönteinen aulismi onkaan? Näistä HS-keskusteluista saa sen kuvan, että jos perjantain ristikossa on jokin erityisen kiero ja hauska ja nerokas vihje niin se on aulismi. Jos HS-ristikko on oikein hyvä ja kivalla tavalla kinkkinen niin siinä on paljon aulismeja. (Eihän sitä aina tule mieleen, että toisetkin laatijat käyttävät samoja kikkoja.) Tarkoittaako aulismi siis vain 'hyvää'? Milloinkahan tuota aulismi-sanaa on mahdettu ensimmäisen kerran käyttää ja missä yhteydessä?]
90. so6.5.2012 klo 10:00
Tässä pohdittiin "aulismia" ja sen määrittelyä. Itse käsitän tämän siten, että kullakin (hyvällä) laatijalla on oma "käsialansa" - myös Lehdolla. Näitä kärkilaatijoita on kai kymmenkunta, ja kun heidän kädenjälkeensä tutustuu, huomaa eron. Omat ratkomiseni aloitankin katsomalla laatijan, siitä on usein hyötyä varsinkin omaperäisten vihjesanojen kohdalla.
Vielä haluan kiittää niitä kaikkia räyhääjiä ja suorien ratkaisujen kertojia, jotka vihdoin ovat jättäneet tämän areenan asiallisten harrastajien käyttöön ja pysyneet poissa.
Mukavaa kevään jatkoa kaikille!
91. HT6.5.2012 klo 10:38
pelaaja: "Milloinkahan tuota aulismi-sanaa on mahdettu ensimmäisen kerran käyttää ja missä yhteydessä?"

Ainakin tällä saitilla näyttäisi eka osuma tulevan ketjusta "Hesarin ristikot", jossa iso S kirjoitti 2.4.2004:

"Alareunan puolivälissä varsinainen Aulismi: allekkain vihjeet YRITYS, ETUNIMI ja AINEJÄRJESTÖ, niiden kanssa poikittain AULIKSET JOSKUS ja se hämärästi rekkaa muistuttava kuvake, mikä tarkoittaa milloin mitäkin."

(Teksti on liitetty tähän copypastella eli aulismin alussa on tosiaan A pro a.)

Seuraavaan menikin ilmeisesti kolme ja puoli vuotta. Taas oli asialla iso S, kirjoitettu 2.10.2007:

"Toki muutama aulismi mahtuu sekaan, huomattavimpana tietokoneohjelmisto (4)."

Tämän jälkeen seuraava osuma on tammikuulta 2008. Siitä eteenpäin aulismi esiintyykin sitten yhä tiuhemmin.
92. Eki6.5.2012 klo 10:42
Alla HT:n kommentteja juuri tuolta vuoden 2008 alusta:

Lähettäjä: HT 1.2.2008 klo 10:29
"Loputon kirosana" on taas erään sortin aulismi, ei toki pahimmasta päästä. Kiva on oppia toimistotarvikealaakin ratkomisen myötä.

Lähettäjä: HT 2.2.2008 klo 11:28
Liekö sentään noin oudosti laatijan ajatus kulkenut, varsinainen aulismi olisi silloin kyseessä. Kallistun aikaisemmin esitetyn kannalle.

Lähettäjä: HT 15.2.2008 klo 20:23
L VIERAS N oli taas laatijalta erään sortin pohjanoteeraus, netistä hätäratkaisuksi kaivettu kummajainen. Maantieteeseen kuuluva seitsemänsadan hengen mustalaiskylä oli sekin surkuhupaisa aulismi. Hyviäkin oivalluksia sentään oli, kuten yleensäkin.

Lähettäjä: HT 16.2.2008 klo 20:18
Sps: ORON-vihjeestä tulee mitä tulee (tuttu sana vaikkapa niille, jotka lukivat takavuosina Hymyä), mutta kysehän on nyt pystysanasta. Minulla siinä on painoon/auringon säteisiin viittaava sana ja pysyy.

Pelaaja: Lehdon vihje "sukunimi" sellaisenaan, ilman mitään lisäselitystä, on havaintojeni mukaan aina viitannut suomalaiseen sukunimeen ja "Painola" on sellainen siitä riippumatta, onko sen kantajia elossa vai ei.

Näyttäisi nimihaku tuntevan kuusi sellaista kuusikirjaimista sukunimeä, joiden viisi viimeistä kirjainta ovat saman kuin tässä "Painolassa". Enin osa on erittäin harvinaisia (kahta ei ole elossaolevilla), yksi vokaalilla alkava yltää satoihin kantajiin. Eräs loppupään konsonatilla alkava on 44:llä, mutta jos tämä on se, johon sps viittaa viestissään 12:04 ("liki 40"), en löydä soitinta tuolla nimellä.

Niin tai näin, kyseessä on taas aulismi sanan kielteisessä merkityksessä.
93. Auroran pappa6.5.2012 klo 10:45
No kun nyt on keskustelu näistä aulismista ja skytismstä, niin kuka on keksinyt sellaisen vihjeytystavan, että jätetään vihjeestä etukirjain pois ja ratkaisusanasta myös se sama alkukirjain pois.
Samoin kenen ensimmäisenä tekemiä vihjeitä ovat ne jolloin vihje luetaankin oikealta vasemmalle.
Onko näillä myös jokin nimi. Ovatko ne "Ekismejä"
94. Eki6.5.2012 klo 10:47
Siirrän tämän keskustelun oman katon alle.
95. -6.5.2012 klo 10:53
Hyvä, näyttääkin niin opettajamaiselta selittelyltä.
96. apua6.5.2012 klo 11:26
POHDISKELEN: Kuinka monta "oikeaa" 4-kirjaimista ratkaisusanaa (vaaka) mahtaisi tulla ristikon 2691 yläreunan keilaajasta? Ja mikä olisi kaikkein oikein?
97. Pietu6.5.2012 klo 14:16
Vieraitten takia pieni paussi. Miten löytäisin tuon tuskin kyyditsija Jussin?
98. h6.5.2012 klo 14:19
Jaa. Google on hyvä ratkaisu tähän. Sieltä löytyy suurinosa ristikon ratkaisuista. Myös ratkojat.net on hyvä vaihtoehto. Kannattaa kokeilla.
99. Hessu Ho(o)po6.5.2012 klo 14:26
apu-a on jäänyt ilman vastausta. En minä siihen keksinyt kuin yhden, joka sopii tilanteeseen.
100. Ludvik6.5.2012 klo 15:04
Pietu
Mulle oli apua 4.5.2012 klo 22.14 vihjeestä
101. putko6.5.2012 klo 19:17
apua
Jos sinulla on samat eka ja kolmas kirjain, niin ristikkorenki tuntee 15. Yksi istuu hyvin (ja sillä ei ole tekemistä pallon eikä lajin kanssa). Ensimmäinen ja kolmas tulevat "vahvoista" ratkaisusanoista
102. jykä7.5.2012 klo 14:11
vasemman laidan tummasta rillipäästä en löytänyt varmistusta mistään vaikka ratkaisuni on
varmaan oikea
103. +7.5.2012 klo 14:35
Rillipään kuva löytyy Googlen kuvahausta.
104. jykä7.5.2012 klo 18:45
plussalle kiitos,

mä luulin että se on Onassis tai joku marimekkolainen
105. h7.5.2012 klo 18:54
Rillipää ratkesi, kun mietti hetken aikaa.
106. juno7.5.2012 klo 18:56
Minkähän alan naisia on tuo vasemman laidan rillipää? Itsellekin tuli mieleen Onassis tai marimekot, muttei taida olla kumpaakaan. Luulisin, että sana on minulla kyllä oikein, mutta Googlen kuvahaulla ei tuo kuva tule näkyviin.
107. h7.5.2012 klo 19:04
Kun rillipäätä mietti kunnolla niin kyllä se ratkeaa.
108. Juho7.5.2012 klo 19:56
juno, porvoolainen kirjailija, oli Finlandiaehdokaskin muistaakseni jokunen vuosi sitten, kuvahausta löytyy etunimelläkin.
109. mömmö8.5.2012 klo 08:46
Minkähän alan miehiä sitten on toinen rillipää melko keskellä?
110. tuffa Porist8.5.2012 klo 08:57
mömmö
Rahamiehiä ...
111. no58.5.2012 klo 10:43
+

'Rillipään kuva löytyy Googlen kuvahausta.'

Mites haet kuvahausta jos ei aavistustakaan??
(itelläni tuo pikkukaupunginginkin nimi on oikein, eipä silti)

Mutta tuo musta ratsastaja, jossa B aivan eksyksissä hevostelee eli jos joku vähän tönäisisi, edes apetta kourallisen antaisi.
112. järki jäässä8.5.2012 klo 12:06
Mitenköhän pääsisi vaakunoista oikeille jäljille?
113. Juho8.5.2012 klo 12:14
järki jäässä, oikea vastaus löytyy vain tunnistamalla kyseinen vaakuna, voit katsella kuntavaakunoita esim. kuukkelin kautta. Vanhat vaakunathan ovat jo vuosia olleet ratkojien oman pään muistissa.
114. qwertsu8.5.2012 klo 15:44
Olipa mukavaa saada taas ristikko täyteen ihan omin avuin.
Mitä ovat nämä suurta egoa etsivät onnettomat? Elämässään epäonnistuneet? Seurankipeitä, vai ihan muuten vaan sekundakansalaisia.
115. h8.5.2012 klo 15:55
Vaakunoista pääsee jäljille googlen ja wikipedian kautta. Tiedoksi vain nyt kaikille.
116. EJlo8.5.2012 klo 21:18
sonnowa
Jäikö sinulle todella epäselväksi tuo vinkki: "MINÄ TUSKIN KYYDITTÄJÄ JUSSI". Jos laitat Googleen kyydittäjä Jussi niin ainakin itse sain sieltä heti oikean Jussin sukunimen.
Kun katsot vinkkikuvaa tarkasti niin siinähän on puhekupla joka viittaa, että L-kirjain sanoo jotain. L siis väittää että jotain negatiivista olemisestaan tämä kyydittäjä.
Eri asia on sitten josko tua muodostuva sana on käyttäjälleen tuttu, mutta esim lemmen yhteydessä sitä perusverbinä kuulee käytettävän.
Olikohan nyt liian rautalangasta väännetty, mutta taitaa olla sana jo suurimmalla osan porukkaa "kepitetty".
117. satu8.5.2012 klo 21:33
Baratheon ei selviä googlaamallakaan. Apua?

Ja mikä ihme on se 'hässäkkä' ja vaakahakasuluissa olevan viiivan yhdistelmä samassa tilassa edellisen kanssa - siinä pupujussin vieressä. Ei sytytä minulla.
118. O8.5.2012 klo 22:01
satu.
Tv-sarjan fiktiohahmo.
Ne kaksi "hässäkkää" ovat kreikkalaisia kirjaimia.
119. satu8.5.2012 klo 22:15
Kiitos, O!

Olen ennenkin ihmetellyt tuota samaa 'hässäkkää' enkä ole keksinyt siihen mitään järkevää, vaikka joskus on ratkaisu tullut muista sanoista. En ole vain ymmärtänyt sitä.

Baratheonkin selvisi nyt.

ristikko siis valmis, voin mennä nukkumaan :)
120. ep9.5.2012 klo 09:29
Vaikein tehtävä mitä koskaan olen yrittänyt. Keskivasemmalla on selvä kuva joku kaari, siitä ei lähde
ensimmäistäkään kirjainta.
121. tuffa Porist9.5.2012 klo 10:00
ep
"Nallen" kuvan alla oleva "kaari" on vaakuna.
122. Mai9.5.2012 klo 10:56
ep, (tuffa Porist),
tarkoittanet "Nallesta" yläviistoon vasemalle olevaa kuvaa, joka on osa pyöreästä.
123. ep9.5.2012 klo 12:03
Tarkoitan "siltarummun "näköistä kuvaa nallesta yläviistoon.
Sitten mättää" nallesta "oikealle -alatit-vihje en ymmärrä
124. tuffa Porist9.5.2012 klo 12:49
ep
Kyseessä on kela, jonka ympärillä on kangaskudosta liimapintojen välissä.
125. ep9.5.2012 klo 13:12
Kiitos ---tuffa Porist-
126. miisu9.5.2012 klo 15:35
Mitä kuvassa ylävasemmalla eka kuvan alla
127. gtuffa Porist9.5.2012 klo 17:29
miisu
Veturi.
128. Hiski9.5.2012 klo 20:29
Sympasiteeraan Pähkinänsärkijää mm. siksi, että pidän hyvästä musiikista.

Muutoin Alzheimer häipyi huithiiteen varmaan useaksi vuodeksi. Töitä teetti, mutta jonkinlaiseen (loogiseen?) ratkaisukokonaisuuteen päädyin. Kiitän vihjeilijöitä, sain uskon vahvistusta.

Bai tö vei, Pentti Pesari on jälleen palkittujen joukossa.

Vointia itse kullekin. Pian on taas perjantai.
129. ep10.5.2012 klo 08:51
Kysymyksiä -riittää mitä kuvassa ihan vasemmalla keskellä -hoksaajalta -vihjeen alla kulmia vaan näkyy, mutta minkä????
130. no510.5.2012 klo 09:18
jänniä nuo kuvat, useinkin.

Vasemmalla melko ylhäällä olevaa kuvaa pidin koko ajan nunnanna - kirjoittelin luostaria sun muuta ratkaisuksi.

Kas, aa aa allinlapsihan se sitten olikin!
131. tuffa Porist10.5.2012 klo 09:20
ep
Fotoalaan liittyy.
132. kolehti10.5.2012 klo 09:37
Joku näkyy bloggavan Kauppalehdessä tästä HS-ristikosta, ihmettelee 'puvut pois' verbiä.
133. epätietoinen10.5.2012 klo 16:09
Täällä on noita "halaajia" parikin, minä en saa tolkkua "idän halaajasta" (alhaalla keskellä) miten niitä samassa ristikossa
on
134. no510.5.2012 klo 17:29
epätietoinen

ne on niitä Pohtamon tätejä Intiasta.
135. epätietoinen10.5.2012 klo 20:27
no5 kiitos "tätejä" en itse löytänyt!
136. EJlo10.5.2012 klo 21:04
no5
Eikös se ollut enempi tää ministeri Karpela, joka sitä idän halaajaa "kaulaili" ?
137. O10.5.2012 klo 21:41
EJlo.
Olet oikeassa. Tanja se oli eikä tietääkseni Pohtamo.
138. no511.5.2012 klo 08:46
missi kun missi! ;)
139. Anne13.5.2012 klo 19:15
Kai se äijä vasemmassa reunassa sitten harjoittaa tolotusta - eipä moista löydy edes nykysuomen sanakirjasta, mutta mikäs muukaan se on, kun ei voi olla polotustakaan, koska sen on alettava teellä...Jos ex-ketju on Kesoil..???
140. +13.5.2012 klo 19:53
Kokeiles eri piilokirjainta ja katso taas nykäsestä.
141. Ananias15.5.2012 klo 13:09
Mitä näkyy Inarin vaakunan alla olevassa kuvassa? Kovin on hämäkkä esitys.
142. tuffa Porist15.5.2012 klo 13:19
Ananias
"Klyyvari"
143. Ananias15.5.2012 klo 14:11
tuffa Porist:
Niinpäs näkyy olevan, nyt kun tietää, mitä kuvasta pitää osata katsoa ja nähdä.
144. pekka15.5.2012 klo 23:21
vemputa O lisää auliksesta, kivaa saada lisää mieltymyksistäsi kiinnostavia mielipiteitä.
145. Taata16.5.2012 klo 14:48
Aulis taas selätetty!
146. O16.5.2012 klo 22:01
Taata.
Eihän ollut kovin vaikea?
147. Taata16.5.2012 klo 22:05
Ei ollut. Uusin on aloittamatta vielä.
148. O17.5.2012 klo 18:09
Helatorstaita!
Taata, miltä uusin on tuntunut?
149. Pipsa18.5.2012 klo 21:47
Ananias

Menepä peilin eteen ja katso naamaasi. Se on kai muuten aika tasossa, paitsi nenä siinä on ratkaisusanan vastaus.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *