KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN - 292

6782. Kirjailijat ketjuun - 292

Maikki24.4.2012 klo 16:50
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én, -een tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa myös kahdesta niitä edeltävästä eri aakkosesta, esim. Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta, Kathleenin h:sta tai l:stä, Colleenin o:sta tai l:stä, mutta Helenistä vain l:llä, koska seuraava on e.
Mikäli nimessä on Jr. ja Sr. tai järjestyslukua osoittava merkki (esim. III) laitetaan ne nimen loppuun pilkulla erotettuna. Esim. näin Remley, Theodore P., Jr.
Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.
Jos nimessä on von, de tai muu aatelisuutta ilmaiseva liitesana, merkitään se sulkeisiin, eikä sitä käytetä jatkona.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!


Lähettäjä: Eki 24.4.2012 klo 16:42

Roseanne Thong (Tummy Girl; toinen tek.)
2. Maikki24.4.2012 klo 16:51
Gerlach, Heinrich (Petetty armeija : romaani Stalingradin taisteluista)
3. Eki24.4.2012 klo 17:25
Hutnyk, John (Travel Worlds; toinen toim.)
4. Wexi24.4.2012 klo 17:31
Nelly Arcan (Whore)
5. Eki24.4.2012 klo 18:23
Andrew Trees (Club Rules)
6. Maikki24.4.2012 klo 18:35
Steiner, Jean-François (Treblinka : tuhoamisleirin kapina)
7. Eki24.4.2012 klo 18:41
Sam Swope (Gotta Go! Gotta Go!; toinen toim.)
8. Wexi24.4.2012 klo 18:47
Phillip Stubblefield (Frontiers of Cord Blood Science; toinen tekijä)
9. Maikki24.4.2012 klo 19:01
Lafargue, Paul (Laiskuuden ylistys)
10. Eki24.4.2012 klo 19:06
Ludmilla A. Trigos (The Decembrist Myth in Russian Culture)
11. Maikki24.4.2012 klo 19:07
Srednicki, Mark (Quantum Field Theory)
12. Eki24.4.2012 klo 19:10
Katharine Tyler (Whiteness, Class and the Legacies of Empire)
13. Maikki24.4.2012 klo 19:13
R. K. Pathria (Statistical Mechanics; toinen tekijä)
14. Wexi24.4.2012 klo 19:17
Alice McIntyre (Making Meaning of Whiteness)
15. Eki24.4.2012 klo 19:22
Rachel Trousdale (Nabokov, Rushdie, and the Transnational Imagination - Novels of Exile and Alternate Worlds)
16. Wexi24.4.2012 klo 19:24
Lynch, Tanika (Whore)
17. Maikki24.4.2012 klo 19:33
Karen L. Johnson (High Acuity Nursing; 1/3)
18. Eki24.4.2012 klo 19:38
Nisenholtz, Martin (How to Advertise; yksi tek.)
19. Maikki24.4.2012 klo 19:45
Iceland, John (Where We Live Now: Immigration and Race in the United States)
20. Eki24.4.2012 klo 21:43
Hallward, Peter (Absolutely Postcolonial)
21. Wexi24.4.2012 klo 22:02
Ellin, Nan (Postmodern Urbanism)
22. Eki24.4.2012 klo 22:05
Andrew R. Halloran (The Song of the Ape - Understanding the Languages of Chimpanzees)
23. Wexi24.4.2012 klo 22:14
Norman K. Denzin (Images of Postmodern Society: Social Theory and Contemporary Cinema)
24. Eki24.4.2012 klo 22:17
Niamh Hardiman (Irish Governance in Crisis; toim.)
25. Wexi24.4.2012 klo 22:24
Akenson, Don (An Irish History of Civilization)
26. Maikki24.4.2012 klo 22:51
N. H. Senzai (Shooting Kabul)
27. Eki25.4.2012 klo 00:00
A.J. Hartley (Will Power)
28. Eki25.4.2012 klo 00:00
(Sori, jäi välilyönti:)

A. J. Hartley (Will Power)
29. Maikki25.4.2012 klo 00:02
Yelchin, Eugene (Breaking Stalin's Nose)


(Kuin vain, ja eikö tossa sun antamassa pitäis olla etunimikirjaimien välissä tyhjä?)
30. Eki25.4.2012 klo 00:04
Erica Harth (Last Witnesses - Reflections on the Wartime Internment of Japanese Americans)
31. Maikki25.4.2012 klo 00:17
Hans Bluedorn (The Fallacy Detective: Thirty-Eight Lessons on How to Recognize Bad Reasoning; toinen tekijä)
32. Eki25.4.2012 klo 00:25
Richard P. Keeling (We're Losing Our Minds - Rethinking American Higher Education; toinen tek.)
33. Maikki25.4.2012 klo 00:33
Goldstein, Herbert (Classical Mechanics; 1/3)
34. Wexi25.4.2012 klo 00:36
Rosenstock, Gabriel (Beginner's Irish)
35. Eki25.4.2012 klo 00:39
Leah D. Hewitt (Remembering the Occupation in French Film - National Identity in Postwar Europe)
36. Maikki25.4.2012 klo 00:46
Temple, Bob (The Titanic: An Interactive History Adventure)

(Unosia!)
37. Eki25.4.2012 klo 00:50
Björn Hettne (National Perspectives On the New Regionalism in the North, Vol. 2; yksi toim.)
38. Wexi25.4.2012 klo 00:54
Edward C. Patterson (No Irish Need Apply)
39. Eki25.4.2012 klo 01:15
Osvaldo Sunkel (National Perspectives On the New Regionalism in the North, Vol. 2; yksi toim.)
40. Wexi25.4.2012 klo 08:07
Estela V. Welldon (Mother, Madonna, Whore: The Idealization and Denigration of Motherhood)
41. RA25.4.2012 klo 08:24
Ojala, Konsta (Adios#4; 1/2)
42. Wexi25.4.2012 klo 09:35
Andrew J. Rodriguez (Adios, Havana)
43. Eki25.4.2012 klo 09:36
András Inotai (National Perspectives On the New Regionalism in the North, Vol. 2; yksi toim.)
44. Eki25.4.2012 klo 09:37
Zaiden, Emily (Top Pops)

(Saa kääntääkin)
45. Wexi25.4.2012 klo 10:30
Leonie Albani-Tremaine (Adios, Aries: A Horoscope Homicide Mystery)
46. Eki25.4.2012 klo 10:32
Emilie Zaslow (Feminism, Inc. - Coming of Age in Girl Power Media Culture)
47. Wexi25.4.2012 klo 10:49
Wallach, Diana Rodriguez (Adios to All The Drama)
48. Eki25.4.2012 klo 10:54
Zelan, Karen (Between Their World and Ours)
49. Wexi25.4.2012 klo 11:22
Robin Powell (Girl Power: Saving Our Daughters Movement)
50. Eki25.4.2012 klo 11:24
Laats, Adam (Fundamentalism and Education in the Scopes Era - God, Darwin, and the Roots of America's Culture Wars)
51. Maikki25.4.2012 klo 12:22
Moran, Jeffrey P. (The Scopes Trial)
52. Wexi25.4.2012 klo 12:38
Patty Ellis (Girl Power: Making Choices & Taking Control)
53. Maikki25.4.2012 klo 12:47
Stead, Philip C. (A Sick Day for Amos McGee; toinen tekijä)
54. Wexi25.4.2012 klo 12:53
Cordes, Helen (Girl Power in the Mirror)
55. Maikki25.4.2012 klo 12:57
L. P. Gorkov (Methods of Quantum Field Theory in Statistical Physics; 1/3)
56. Eki25.4.2012 klo 13:09
Vartan, Starre (The Eco Chick Guide to Life)
57. Maikki25.4.2012 klo 13:40
R. W. Hamming (Numerical Methods for Scientists and Engineers)
58. Eki25.4.2012 klo 15:04
Glenn Van Zutphen (Happy Customers Everywhere - How Your Business Can Profit from the Insights of Positive Psychology; toinen tek.)
59. Maikki25.4.2012 klo 15:42
Poole, Charles P. (Classical Mechanics; 1/3)
60. Eki25.4.2012 klo 15:54
Philipp Vandenberg (Mysteries of the Oracles - The Last Secrets of Antiquity)
61. Maikki25.4.2012 klo 16:36
Gail Langer Karwoski (Seaman: The Dog Who Explored the West with Lewis & Clark; toinen tekijä)
62. Eki25.4.2012 klo 17:08
Kaicher, Sally D. (Pond Life - A Golden Guide; yksi tek.)
63. Maikki25.4.2012 klo 17:37
David Bacon (Illegal People: How Globalization Creates Migration and Criminalizes Immigrants)
64. Eki25.4.2012 klo 17:53
Oonya Kempadoo (Tide Running)
65. Maikki25.4.2012 klo 18:09
Donald E. Sands (Introduction to Crystallography)
66. Eki25.4.2012 klo 18:35
Schmitt, Bernd (Happy Customers Everywhere - How Your Business Can Profit from the Insights of Positive Psychology; toinen tek.)
67. Wexi25.4.2012 klo 18:47
DeSena, Carmine (Girl Power: Women on Winning; toinen tekijä)
68. Maikki25.4.2012 klo 19:21
Elroy Freem (If You Traveled West In A Covered Wagon; toinen tekijä)
69. Eki25.4.2012 klo 20:22
Murray C. Kemp (Positive and Normative Analysis in International Economics - Essays in Honour of Hiroshi Ohta; yksi toim.)
70. Maikki25.4.2012 klo 20:41
Paolo Bacigalupi (The Windup Girl)
71. Eki25.4.2012 klo 22:07
Pauline Kewes (Plagiarism in Early Modern England)
72. Maikki25.4.2012 klo 22:32
Watkins, Joanne C. (Spirited Women)
73. Eki25.4.2012 klo 22:56
Caroline Kettlewell (Skin Game)
74. Maikki25.4.2012 klo 23:06
Levy, Elizabeth (. . . If You Were There When They Signed the Constitution; toinen tekijä)
75. Eki25.4.2012 klo 23:11
Habibul Haque Khondker (21st Century Globalization - Perspectives from the Gulf; toinen toim.)
76. Maikki25.4.2012 klo 23:14
Robert Gilmore (Lie Groups, Lie Algebras, and Some of Their Applications)
77. Wexi25.4.2012 klo 23:21
Rawson, Katherine (If You Were a Parrot)
78. Maikki25.4.2012 klo 23:32
Nora Raleigh Baskin (Anything But Typical)
79. Eki25.4.2012 klo 23:33
Nakagawa, Hironobu (Positive and Normative Analysis in International Economics - Essays in Honour of Hiroshi Ohta; yksi toim.)
80. Maikki25.4.2012 klo 23:38
Bernice Buresh (From Silence to Voice: What Nurses Know And Must Communicate to the Public; toinen tekijä)


(Kuin vain)
81. Eki25.4.2012 klo 23:44
Hans Kjellberg (Marketing Shares, Sharing Markets - Experts in Investment Banking; yksi tek.)
82. Wexi25.4.2012 klo 23:44
Sheila Foster (Soho Whore)
83. Wexi25.4.2012 klo 23:48
Gray, Sara (If You Were a Preposition; toinen tekijä)
84. Maikki25.4.2012 klo 23:52
Allison Lassieur (The Underground Railroad: An Interactive History Adventure)

(Unia!)
85. Eki25.4.2012 klo 23:56
Richard H. Hersh (We're Losing Our Minds - Rethinking American Higher Education; toinen tek.)


(Tänään jo?)
86. Wexi26.4.2012 klo 00:00
Sheila Foster (Soho Whore)

[Ei ku tänään]
87. Eki26.4.2012 klo 00:06
Reid, George K. (Pond Life - A Golden Guide; yksi tek.)
88. Wexi26.4.2012 klo 00:26
Ken Hutchinson (Pond Life)
89. Eki26.4.2012 klo 00:28
Nolting, Karen Stray (Pond Life - A Golden Guide; yksi tek.)
90. Wexi26.4.2012 klo 01:01
Arthur Henry Reginald Buller (Pond life)
91. Eki26.4.2012 klo 01:16
Robin Kramar (Human Resource Management in a Global Context; toinen tek.)
92. Wexi26.4.2012 klo 08:50
Richard St. John (Stupid, Ugly, Unlucky and Rich)
93. Maikki26.4.2012 klo 11:29
Harry Pallard (Ordinary Differential Equations; toinen tekijä)
94. Wexi26.4.2012 klo 11:41
DeSena, Jennifer (Girl Power: Women on Winning; toinen tekijä)
95. Maikki26.4.2012 klo 11:50
Roy McWeeny (Symmetry: An Introduction to Group Theory and Its Applications)
96. Eki26.4.2012 klo 11:58
Yeager, Bunny (Betty Page Confidential; toinen tek.)
97. Wexi26.4.2012 klo 13:24
Nancy Loewen (If You Were a Preposition; toinen tekijä)
98. Maikki26.4.2012 klo 13:37
Walecka, John Dirk (Quantum Theory of Many-Particle Systems; toinen tekijä)
99. Eki26.4.2012 klo 13:38
Karin Winroth (Marketing Shares, Sharing Markets - Experts in Investment Banking; yksi tek.)
100. Wexi26.4.2012 klo 13:42
Helen Boyd (My Husband Betty: Love, Sex, and Life With a Crossdresser)
101. Eki26.4.2012 klo 13:47
Yeager, Melissa (Pacts and Alliances in History - Diplomatic Strategy and the Politics of Coalitions; toinen toim.)
102. Maikki26.4.2012 klo 13:49
Soerens, Matthew (Welcoming the Stranger: Justice, Compassion & Truth in the Immigration Debate; 1/3)
103. Eki26.4.2012 klo 13:52
Wadsworth, Jonathan (The Labour Market Under New Labour - The State of Working Britain; yksi toim.)
104. Maikki26.4.2012 klo 13:54
Anderson, Leith (Welcoming the Stranger: Justice, Compassion & Truth in the Immigration Debate; 1/3)
105. Eki26.4.2012 klo 13:55
Tom Dolan (Pond Life - A Golden Guide; yksi tek.)
106. Maikki26.4.2012 klo 13:57
Assa Auerbach (Interacting Electrons and Quantum Magnetism)


(Kuin vain)
107. Eki26.4.2012 klo 13:58
Charles Carter (Pacts and Alliances in History - Diplomatic Strategy and the Politics of Coalitions; toinen toim.)
108. Maikki26.4.2012 klo 13:59
Siddhartha Sen (Topology and Geometry for Physicists; toinen tekijä)
109. Wexi26.4.2012 klo 14:03
Anna Vernon Dorsey Williams (Betty: A Last Century Love Story)
110. Eki26.4.2012 klo 14:06
Sam Williams (Tummy Girl; toinen tek.)
111. (Eki)26.4.2012 klo 14:10
(Jos Wexin Anna otetaan pois, ketju toimii vähän varastaen...)
112. (Eki)26.4.2012 klo 14:11
(Ja lisää kääntäen Wexikin sopii ketjuun)
113. Maikki26.4.2012 klo 15:11
McComb, W. D. (Renormalization Methods)

(Täällä kolme iloista rosvoa kokoontuu...)
114. Eki26.4.2012 klo 15:16
Wong Herbert Yee (Summer Days and Nights)
115. Maikki26.4.2012 klo 15:21
Evans, Dennis (Taking Sides: Clashing Views on Controversial Issues in Teaching and Educational Practice)
116. Eki26.4.2012 klo 15:23
Suseela Yesudian-Storfjell (India: Acquiring its Way to a Global Footprint; toim.)
117. Maikki26.4.2012 klo 15:38
Levine, Ellen (If You Traveled West In A Covered Wagon; toinen tekijä)
118. Eki26.4.2012 klo 15:41
Latimer, Jonathan P. (Pond Life - A Golden Guide; yksi tek.)
119. RA26.4.2012 klo 15:43
Petäjäjärvi, Krista (Pimppini on valloillaan; 1/2, toim.)
120. Eki26.4.2012 klo 15:44
Tatsuya Uchida (Positive and Normative Analysis in International Economics - Essays in Honour of Hiroshi Ohta; yksi toim.)
121. RA26.4.2012 klo 15:49
Dzibladze, Juri (Venäjän ihmisoikeusliike)
122. Eki26.4.2012 klo 15:59
Richard York (Agatha Christie - Power and Illusion)
123. Maikki26.4.2012 klo 17:01
Kay Moore (If You Lived At The Time Of The American Revolution; toinen tekijä)
124. Maikki26.4.2012 klo 17:57
(Muutan tuon Wexin antaman Bullerin muotoon A. H. Reginald Buller. Hän käytti sitä nimen muotoa kirjaillessaan. Varmistin asiaa paristakin eri lähteestä ja tuo Pond life näyttäisi olevan yksi runo, mutta toki häneltä löytyy myös muuta kirjallista tuotantoa, esim. Researches on Fungi: an Account of the Production, Liberation & Dispersion of the Spores of Hymenomycetes Treated Botanically and Physically, Also Some Observations upon the Discharge and Dispersion of the Spores of Ascomycetes and of Pilobolus)
125. Wexi26.4.2012 klo 20:33
Elizabeth Drescher (Tweet If You Love Jesus: Practicing Church in the Digital Reformation)
126. Maikki26.4.2012 klo 21:20
Reiter, Dan (Democracies at War; toinen tekijä)
127. Wexi26.4.2012 klo 21:35
Annikki Talikka (Kontrolli- ja frustraatioteorioista itsemurhien selittäjänä)
128. Maikki26.4.2012 klo 21:44
Keohane, Robert O. (Neorealism and Its Critics)
129. Wexi26.4.2012 klo 22:17
Timo Kuronen (Tietovarantojen hyödyntäminen ja demokratia)
130. Maikki26.4.2012 klo 22:42
Russett, Bruce (Triangulating Peace; toinen tekijä)
131. Wexi26.4.2012 klo 23:19
Clinton, W. David (The Realist Tradition and Contemporary International Relations)
132. Maikki26.4.2012 klo 23:25
David M. Bishop (Group Theory and Chemistry)
133. Wexi26.4.2012 klo 23:29
Pruthi, R. K. (Comparative Politics: A Critique)
134. Maikki26.4.2012 klo 23:56
Koski, J. (Eestin kevätmyrsky : aikakirja sadan soturin matkasta Suomenveden yli)
135. Eki26.4.2012 klo 23:58
John L. Brooks (Pond Life - A Golden Guide; yksi tek.)
136. Maikki27.4.2012 klo 00:01
Schrader, Paul (Taxi Driver)
137. Eki27.4.2012 klo 00:02
Umut Özkirimli (Nationalism in the Troubled Triangle - Cyprus, Greece and Turkey; yksi toim.)
138. Maikki27.4.2012 klo 00:09
Lipkin, Harry J. (Lie Groups for Pedestrians)


(Unia!)
139. Eki27.4.2012 klo 00:15
Jarko Fidrmuc (The Economic Performance of the European Union - Issues, Trends and Policies; yksi toim.)

(Juu!)
140. Wexi27.4.2012 klo 00:26
Claire Masurel (Good Night!)
141. Eki27.4.2012 klo 08:26
Lynne Young (Systemic Functional Linguistics and Critical Discourse Analysis)
142. Maikki27.4.2012 klo 12:26
George B. Arfken (Mathematical Methods for Physicists; 1/3)
143. Eki27.4.2012 klo 17:09
Fleming, James Rodger (Globalizing Polar Science - Reconsidering the International Polar and Geophysical Years; yksi toim.)
144. Maikki27.4.2012 klo 17:14
Ewen, Stuart (All Consuming Images: The Politics Of Style In Contemporary Culture)
145. Eki27.4.2012 klo 17:16
Robert L. York (Shakespeare and Youth Culture; yksi tek.)
146. Maikki27.4.2012 klo 19:12
Kerry L. Bright (A Handbook of Biological Investigation; 1/4)
147. Wexi28.4.2012 klo 00:06
Taylor, Gary (Reinventing Shakespeare: A Cultural History from the Restoration to the Present)
148. Maikki28.4.2012 klo 00:11
Reid, Fiona A. (Peterson Field Guide to Mammals of North America)
149. Eki28.4.2012 klo 00:19
András Inotai (National Perspectives On the New Regionalism in the North, Vol. 2; yksi toim.)
150. Maikki28.4.2012 klo 00:22
Adam J. Berinsky (In Time of War: Understanding American Public Opinion from World War II to Iraq)

(Unia!)
151. Wexi28.4.2012 klo 00:30
Yoram Dinstein (War, Aggression and Self-Defence)

[Makoisia!]
152. Eki28.4.2012 klo 00:50
Nicola Yeates (Globalizing Care Economies and Migrant Workers - Explorations in Global Care Chains)
153. Wexi28.4.2012 klo 01:14
Steven Casey (Selling the Korean War: Propaganda, Politics, and Public Opinion in the United States, 1950-1953)
154. Eki28.4.2012 klo 08:45
York, Alissa (Effigy)
155. Wexi28.4.2012 klo 10:13
Anaïs Vaugelade (The War)
156. Maikki28.4.2012 klo 12:14
Dale C. Copeland (The Origins of Major War)
157. Eki28.4.2012 klo 12:23
Dianne Young (The Diabetic's Innovative Cookbook; toinen tek.)
158. Maikki28.4.2012 klo 13:00
Guido van Genechten (Rikun kaverit)
159. Eki28.4.2012 klo 13:26
Harrison, Claire (Systemic Functional Linguistics and Critical Discourse Analysis; toim.)
160. Maikki28.4.2012 klo 13:35
Ruxton, Graeme D. (Experimental Design for the Life Sciences; toinen tekijä)
161. Eki28.4.2012 klo 13:59
Elise G. Young (Gender and Nation Building in the Middle East - The Political Economy of Health from Mandate Palestine to Refugee Camps in Jordan)
162. Maikki28.4.2012 klo 14:50
Gerry P. Quinn (Experimental Design and Data Analysis for Biologists; toinen tekijä)
163. Eki28.4.2012 klo 15:20
Ivan Yardley (From From Battlefield to Boardroom - Making the Difference through Values Based Leadership; yksi tek.)
164. Maikki28.4.2012 klo 15:58
Emlen, Douglas J. (A Handbook of Biological Investigation; 1/4)
165. Eki28.4.2012 klo 16:05
Juliano, Joseph (The Diabetic's Innovative Cookbook; toinen tek.)
166. Eki28.4.2012 klo 16:05
Jan Nederveen Pieterse (21st Century Globalization - Perspectives from the Gulf; toinen toim.)

(Sori, tuo oli!)
167. Maikki28.4.2012 klo 16:32
Sibley, David Allen (The Sibley Field Guide to Birds of Western North America)
168. Eki28.4.2012 klo 16:50
Ehsan Yarshater (History of Persian Literature A, Vol XVII - A History of Persian Literature; yksi tek.)
169. Maikki28.4.2012 klo 17:03
Robert R. Sokal (Biometry; toinen tekijä)
170. Eki28.4.2012 klo 17:09
Anne Bagnall Yardley (Performing Piety - Musical Culture in Medieval English Nunneries)
171. Maikki28.4.2012 klo 18:27
Edward R. Tufte (Visual and Statistical Thinking)
172. Eki28.4.2012 klo 18:40
Thomas Yarrow (Development Beyond Politics - Aid, Activism and NGOs in Ghana)
173. Maikki28.4.2012 klo 18:46
Watling, James (Seaman: The Dog Who Explored the West with Lewis & Clark; toinen tekijä)
174. Eki28.4.2012 klo 20:20
Shujie Yao (The Chinese Economy Under Transition; yksi tek.)
175. Maikki28.4.2012 klo 20:42
Alicia Arrizón (Queering Mestizaje)

(Kuin vain)
176. Eki28.4.2012 klo 20:48
Anthony Frost (Improvisation in Drama; toinen tek.)
177. Maikki28.4.2012 klo 21:00
Siegel, Mary E. (Sick and Tired of Feeling Sick and Tired; toinen tekijä)
178. Eki28.4.2012 klo 22:01
Yegenoglu, Meyda (Islam, Migrancy, and Hospitality in Europe)
179. Maikki28.4.2012 klo 22:35
David McCandless (The Visual Miscellaneum)
180. Eki28.4.2012 klo 23:04
Salina Yoon (In the Ocean)
181. Maikki28.4.2012 klo 23:20
Oneal, John (Triangulating Peace; toinen tekijä)

(Mistä ihmeestä kaivelit noita Y-kirjaimia?)
182. Eki28.4.2012 klo 23:37
Hidetaka Yoshimatsu (The Political Economy of Regionalism in East Asia - Integrative Explanation for Dynamics and Challenges)


(Toimitan pois nurkista kuleksimasta, niitä niin harvoin tarttee.)
183. Maikki28.4.2012 klo 23:46
Sakurai, J. J. (Modern Quantum Mechanics; toinen tekijä)

(Jotenkin tuntuu, että niitä varotaan. Itse olen havainnut ne aika hankaliksi. Unia!)
184. Eki28.4.2012 klo 23:56
Jesper Blomberg (Marketing Shares, Sharing Markets - Experts in Investment Banking; yksi tek.)
185. Maikki29.4.2012 klo 11:21
Gene Callahan (Economics for Real People)
186. Maikki30.4.2012 klo 12:11
Angie Chabram-Dernersesian (The Chicana/o Cultural Studies Reader; toim.)
187. Maikki1.5.2012 klo 19:36
Alexander Altland (Condensed Matter Field Theory; toinen tekijä)

(Kuin vain)
188. Eki1.5.2012 klo 21:17
Ralph Yarrow (Improvisation in Drama; toinen tek.)
189. Maikki1.5.2012 klo 22:33
Wilson, Jerry D. (Introduction to Physical Sciences; 1/3)
190. Eki1.5.2012 klo 23:34
Dali L. Yang (The Global Recession and China's Political Economy - China in Transformation; toim.)
191. Maikki1.5.2012 klo 23:44
Gara, Robert I. (Forest Health and Protection; 1/3)
192. Eki1.5.2012 klo 23:45
Tamar Yellin (Tales of the Ten Lost Tribes)
193. Maikki1.5.2012 klo 23:48
Nyle C. Brady (The Nature and Properties of Soils; toinen tekijä)
194. Eki2.5.2012 klo 01:52
Yeung, May (Economic Development Through Regional Trade - A Role for the New East African Community?; yksi tek.)
195. Maikki2.5.2012 klo 13:23
Arturo J. Aldama (Decolonial Voices: Chicana and Chicano Cultural Studies in the 21st Century; toinen toim.)

(Kuin vain)
196. Eki2.5.2012 klo 13:24
Maria Macuch (History of Persian Literature A, Vol XVII - A History of Persian Literature; yksi tek.)


(Samoin...)
197. Maikki2.5.2012 klo 13:28
Herzog, Werner (Conquest of the Useless: Reflections from the Making of Fitzcarraldo)
198. Eki2.5.2012 klo 13:29
Ronald E. Emmerick (History of Persian Literature A, Vol XVII - A History of Persian Literature; yksi tek.)
199. Maikki2.5.2012 klo 13:33
Karin Knisely (A Student Handbook for Writing in Biology)

(Edelleen...)
200. Eki2.5.2012 klo 13:48
Yeung, Godfrey (Foreign Investment and Socio-Economic Development in China)
201. Maikki2.5.2012 klo 13:59
Yan, Tung-Mow (Quantum Mechanics; toinen tekijä)
202. Eki2.5.2012 klo 14:25
William Kerr (Economic Development Through Regional Trade - A Role for the New East African Community?; yksi tek.)
203. Maikki2.5.2012 klo 14:38
Ray R. Weil (The Nature and Properties of Soils; toinen tekijä)
204. Eki2.5.2012 klo 15:07
Li, Hon-Lam (New Essays in Applied Ethics - Animal Rights, Personhood, and the Ethics of Killing; toinen toim.)
205. Maikki2.5.2012 klo 15:32
Margaret McKenny (A Field Guide to Wildflowers; toinen tekijä)

(Kuin vain)
206. Eki2.5.2012 klo 15:55
Yeung, Anthony (New Essays in Applied Ethics - Animal Rights, Personhood, and the Ethics of Killing; toinen toim.)
207. Maikki2.5.2012 klo 17:11
Naomi H. Quiñonez (Decolonial Voices: Chicana and Chicano Cultural Studies in the 21st Century; toinen toim.)
208. Eki2.5.2012 klo 17:19
Erin Yu-Ching Lin (Performance Measurement of New Product Development Teams - A Case of the High-Tech Sector; toinen tek.)
209. Maikki2.5.2012 klo 17:33
Nash, Charles (Topology and Geometry for Physicists; toinen tekijä)
210. Eki3.5.2012 klo 00:15
Salak, Kira (The White Mary)
211. Maikki3.5.2012 klo 00:23
Ambrose, Harrison W. (A Handbook of Biological Investigation; 1/4)
212. Eki3.5.2012 klo 00:32
William Stafford (English Feminists and their Opponents in the 1790s - Unsex'd and Proper Females)
213. Maikki3.5.2012 klo 00:34
Ronald L. Giese (Introduction to Forest Ecosystem Science and Management; toinen tekijä)
214. Eki3.5.2012 klo 00:51
Stahel, Walter R. (The Performance Economy)
215. Maikki3.5.2012 klo 16:09
Robert L. Edmonds (Forest Health and Protection; 1/3)

(Kuin vain)
216. Eki3.5.2012 klo 16:13
Stager, Curt (Deep Future)
217. Maikki3.5.2012 klo 16:15
Thomson, Anne (Critical Reasoning)
218. Eki3.5.2012 klo 16:33
Neal, Derrick (From From Battlefield to Boardroom - Making the Difference through Values Based Leadership; yksi tek.)
219. Maikki3.5.2012 klo 16:57
Carol A. Johmann (The Lewis & Clark Expedition)
220. Eki3.5.2012 klo 17:10
Nicholas Perdikis (Economic Development Through Regional Trade - A Role for the New East African Community?; yksi tek.)
221. Maikki3.5.2012 klo 17:17
Simons, Ben (Condensed Matter Field Theory; toinen tekijä)
222. Eki3.5.2012 klo 17:33
Brent D. Shaw (Spartacus and the Slave Wars)
223. Maikki3.5.2012 klo 17:41
Wayne Wanta (The Essentials of Sports Reporting and Writing; toinen tekijä)
224. Eki3.5.2012 klo 19:00
Tracy Wenger Sadd (God and Country? - Diverse Perspectives on Christianity and Patriotism; toinen toim.)
225. Maikki3.5.2012 klo 19:56
Devon Kearns (Metasploit: The Penetration Tester's Guide; 1/4)
226. Eki3.5.2012 klo 20:12
Salame, Ghassan (Democracy Without Democrats? - The Renewal of Politics in the Muslim World; toim.)
227. Maikki3.5.2012 klo 20:17
Anley, Chris (The Shellcoder's Handbook; 1/4)
228. Eki3.5.2012 klo 21:40
S. I. Salamensky (The Modern Art of Influence and the Spectacle of Oscar Wilde)
229. Maikki3.5.2012 klo 21:42
Kathryn A. Kohm (Creating a Forestry for the 21st Century; toinen tekijä)
230. Eki3.5.2012 klo 21:44
Hulbert, Jennifer (Shakespeare and Youth Culture; yksi tek.)
231. Maikki3.5.2012 klo 21:45
Rash, Michael (Linux Firewalls)
232. Eki3.5.2012 klo 21:47
Long, Michael G. (God and Country? - Diverse Perspectives on Christianity and Patriotism; toinen toim.)
233. Maikki3.5.2012 klo 21:50
Vaihdan säikeen.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *