KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > UUDET RISTIKKOSIVUT

6781. Uudet ristikkosivut

h23.4.2012 klo 14:30
Aion avata uuden ristikkosivun lähiaikoina varmaankin. Tietääkö kukaan, mistä voi aloittaa sivujen teon. Onko joku nettisivusto vai. Ajattelin että, sivustolla olisi chatti-keskustelupalsta kaikille halukkaille, nettiristikoita ja muita artikkeleita. Tarviiko tähän näitä tekijänoikeuksia jos laitan esim. Pekka Joutsin tekemän sanaristikon mikä on julkaistu viikkouutiset-lehdessä. Jos olet kiinnostunut uuden ristikkosivun tekemisestä, ota minuun yhteyttä viestillä tähän säikeeseen kirjoitettuna. Homma varmasti onnistuu jos joku halukas tulee myös mukaan. Ei kannata ottaa ylimääräisiä paineita. Tarvitseeko sivujen tekemiseen Ekin tai jonkun muun ihmisen lupaa.
2. Eki23.4.2012 klo 14:48
Muistatko, että olen sanonut monista ristikoista, joita täällä ei ole, ettei ole saatu lehdeltä lupaa. Ja ne ovat kuitenkin tuottamiani ristikoita.

No miten sinulla sitten olisi lupa niihin tai muihin toisten tekemiin ristikoihin?
3. h23.4.2012 klo 14:55
No, en tiennyt sitä. Laitan sivuilleni muita ristikoita mitä minulla on.
4. Eki23.4.2012 klo 14:56
Eli mitä muita ristikoita sulla on?
5. h23.4.2012 klo 15:16
Mulla on aika uusia ristikoita mitkä on tullut jostain, en tiedä mistä. Lisäksi laadin varmaan pari ristikkoa vielä itse niin tulee hyvä juttu. Piilosanoja olen jo keksinyt. Esim tuollaista.
1. Yksi, kaksi, kolme, mikä tuosta puuttui sanoi joku. Lalla on tehnyt sen.
2. Arkipäivä on nyt lyhyenä. Ahola ja Jalonen.
Ykkösen vastaus-sana on viisikirjaimellinen. Kakkosen vastaus on kuusikirjaimellinen. Koittakaa muut ratkoa ja sanokaa heti ratkaisut kun tiedätte. Pieni piilosana eli tuo on minun alaani. Ei siis muiden. Piilosanan on siis tehnyt h. nimimerkki Hämeenlinnasta.
6. Eki23.4.2012 klo 15:26
"Mulla on aika uusia ristikoita mitkä on tullut jostain, en tiedä mistä."

Aika vakuuttavaa.

Kuten piilosanavihjeesikin.
7. h23.4.2012 klo 15:32
No, se on sinun sanomasi Eki. Et sinä olekaan tulossa tekemään ristikkosivuja. Ensimmäinen joka ratkoo tuon pienen piilosanan oikein, saa minulta pienen palkinnon. Palkinnon arvo on 2.70 euroa. Annan palkinnon täällä netissä suoraan voittajalle.
Oliko tuo piilosana sinusta hyvä Eki. Kuulostat mielestäni vähän ironiselta.
8. evvk23.4.2012 klo 15:52
kiitti h, mulle riitti...
9. Eki23.4.2012 klo 15:57
Jos sinä h olet 12-13-vuotias, kunnioitan sinua, yritteliäisyyttä on. Minun ensimmäinen ristikkoni julkaistiin, kun oli 13 vee. Siitä on yli 40 vuotta.

Mutta se oli oikeassa maailmassa vuonna 1971. Tässä nyt puhutaan nettisivulla vuonna 2012 ja täällä on helppo puhua mitä vaan ja monet saavat sen heti lukea. Tästä on silti pitkä matka siihen, mistä nyt haaveilet. Puheittesi perusteella knowhow puuttuu kokonaan.
10. h23.4.2012 klo 16:32
Olen 12-vuotias poika. Minä voin ihan hyvin perustaa oman ristikkosivuni jos itse haluan. Onko joku sitä täällä vastaan. Herra evvk saa sanoa mitä haluaa, mutta luulisi häneltäkin löytyvän vähän edes ymmärrystä näin nuorelle. Olen ratkonut täällä monia tehtäviä ilman apukeinoja ja lähettänyt ne vastaanottajalle yhteistietoineen mukanaan. Laadin myös tehtäviä paperille tai wordin keinoin netin kautta.
Haluatteko, että kerron piilosanani vastaukset. Eli noiden kahden pienen vihjeen vastaukset. Minusta nuo kyllä on aika helppoa ratkottavaa.
Eki, onko nyt käsialani täällä hyvää. Isot kirjaimet ovat paikoillaan. Sain paljon Toni Pitkälältä apua. Kiitoksia siitä Tonille.
11. Eki23.4.2012 klo 16:42
Voit perustaa, kukaan ei varmasti sitä voi vastustaa, paitsi jos rikot lakia. Nyt tekstisi on paljon parempaa kuin aiemmin, hyvä niin, useampikin siihen kannusti.

Uskon että iso osa "ymmärryksen puutteesta", jota tunnet saaneesi osaksesi, johtuu siitä, että netissä voi väittää itseään miksi vain ja kenenkään ei edes kannata liian sinisilmäisesti uskoa pelkkään väitteeseen. Et kai sinäkään usko joka sanaan, mitä muut kirjoittavat?

Kerro vastaukset sitten kun haluat, opit sitten piilosanavihjeistä itsekin, kun saat palautetta.
12. h23.4.2012 klo 16:55
Piilosanan vastaukset. Ykkösen vastaus on nolla ja kakkosen vastaus on tikari. Arkipäivä on tiistai. Se on lyhenteenä ti. Aholan ja Jalosen nimet ovat Kari. Siitä tulee sitten tikari. Mitä mieltä olette..
Tuo Ekin juttu on totta. En kyllä ole uskonut kaikkeen mitä minulle täällä sanotaan. Kaikki jutut eivät voi olla totta.
Mielestäni en riko kyllä lakia jos laitan nettisivuilleni sanaristikoita tai muuta mukavaa ajanvietettä. Esim näitä minun tekemiä piilosanoja tai sanaristikkoja.
13. Eki23.4.2012 klo 16:59
Tikarin vihjeessä jonkun pitäisi viitata tikariin, muuten se voisi olla vaikka pekari (eläin), ja Kareja olisi pitänyt olla vain yksi tai tai välissä. Nolla oli looginen vastaus, mutta idea ei selvinnyt.

Toisessa säikeessä olevista vihjeistä sitten alkaakin löytyä sanoja kätkettynä.
14. h23.4.2012 klo 17:05
Tarkoitat Eki varmaan tuota Formula-piilosanaani. Sinne voi tulla kertomaan koko piilosanan vastaukset jos vain tietää. Vaikeusasteeltaan se on helppo.
15. evvk23.4.2012 klo 21:06
Nimimerkki h, minun puolestani touhua miten haluat, mulle riitti enkä aio puuttua hössötyksiisi enää. Sen verran piti tulla sanomaan, että kiva kun täällä nyt pyytelet nuorelle ymmärrystä, kun itse olet tuossa aiemmin lytännyt selvästi vanhempien (ja osaavampien) ihmisten mielipiteitä ja neuvoja periaatteella "ettehän te näistä asioista mitään tiedä". Nykymaailmassa on helppo hankkia tietoa, ota asioista selvää, ennen kuin sukellat tänne aikuisten maailmaan. Toivottavasti opit täältä jotakin, ainakin tuo oikeinkirjoitus on selkeästi kehittynyt -:)
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *